lauantai 21. syyskuuta 2013

Voimat loppuvat

Nukkuminen ei onnistunut. Kierin sängyssä hengityksen tihentyessä, välillä hain turvaa vetäytymällä sikiöasentoon. Välillä tuntui, kuin rauhottuisin. Väärin.

Puoli kymmenen aikaan en pysynyt enää paikallani. Nousin ylös tarkoituksena mennä ulos hengittämään raitista ilmaa. Jalat eivät kantaneet, lopulta onnistuin raahautumaan suihkuun, kauas naapureiden seinistä.

Istuin pimeässä suihkun nurkassa, niin pienessä kasassa kuin vain pystyin. Kyyneleet alkoivat vuotaa, minua pelotti tuleva. Lopulta itkusta tuli hysteeristä, hengitys tiheni, happi tuntui loppuvan.
Tuntui kuin joku taas kuristaisi minua, paniikki kasvoi, kun en saanut tunnetta pois. Sätkin paniikissa suihkun lattialla, potkin ja hakkasin seiniä. Itkusta tuli yhä hysteerisempää, jälleen avunhuutoni nousi kurkusta käheänä kuiskauksena. Ajatukseni juoksivat, minä olin aivan helvetin peloissani, pelkäsin itseäni.

22 aikaan onnistuin rauhoittumaan hiukan ja lähetin avunhuudon ryhmäkeskusteluun K:lle ja E:lle. Vastauksessa kesti 10min, vaikka he olivat molemmat olleet juuri online, eli luultavasti eivät kaukana kännyköistään olleet.

"Ihan rauhassa vaan se menee ohi" 

MISSÄ VITUN RAUHASSA?!? Yritä vittu itse olla rauhassa, kun tuntuu, että tukehdut! Helvetti, meni hermot taas heihinkin, lisää panikoimista.

Kohtaus meni ohi puolen tunnin jälkeen. Sitten alkoi vihan purkautuminen. Terä iholle,  viilto viillon jälkeen. 18 uutta viiltoa vasempaan ranteeseen, jälleen näin verisuonen selvästi ja tällä kertaa viilsin sen silkasta vihasta auki. Veri tulvi iholle, se vuoti lattialle muodostaen punaisen lammikon.

Houkutus verenvuodattamiseen oli suuri, annoin veren tippua lattialle tekemättä elettäkään vuodon tyrehdyttämiseksi. Minä nautin. Hengitykseni hidastui, nojasin itseni seinään, rentouduin. Keskityin vain veren valumiseen, kuinka se muodosti vanan kämmenelleni ja putosi lopulta lattialle.

Lopulta kuitenkin tunsin, kuinka sormet alkoivat puutumaan, pakotin itseni painamaan vuotokohtaa ja nostin käden ylös. Tällä kertaa verenvuoto tyrehtyi, painoin vuotokohtaa kylmällä pullolla ja sidoin sen tiukasti. Pesin veren kädestäni ja lattialta.

Rentouduin. Olo oli kummallisen rentoutunut, mutta kuitenkin masennus häilyi taustalla. Keskityin hetken FBn ja Instan selailuun, nopea vilkaisu 9gagis, mutta pian väsymys valtasi minut. Nukahdin 23 aikaan, aiempaa kuin muina iltoina.

Heräsin ensimmäisen kerran 7.15, käänsin kylkeä. Uudelleen 8 aikaan,  jälleen käänsin kylkeä. 9.16 vastaus K:lle, joka oli lähettänyt viestin yöllä. 10.15 heräsin kauheaan ahdistukseen, mieleeni palasi eilinen paniikki. Avunhuuto K:lle. Nukahdin 5 minuutiksi, sama uudelleen.

Vastaus K:lta 11.45. Selvästi häntä ei kiinnostanut puhua heti aamusta. Selvä, antaa olla sitten, on minulla vielä oikeassa kädessä tilaa viilloille. Selviän kyllä itsekin, en hyvin, mutta eipä tarvitse muiden elämää häiritä. 

Marttyyrinen avunhuuto heti aamusta hävetti minua jo muutenkin. Hävettää, että joudun koko ajan pyytämään apua, kun en selviä itseni kanssa. Oloani ei tosiaankaan auttanut vastaukseksi saamani viesti: "Heti aamusta jotain". Helvetti, aivan kuin pystyisin itse määrittämään milloin ahdistus ja masennus saa tulla. Jos saisin sen määrittää, ne eivät tulisi ollenkaan!

Hermot aivan helvetin kireällä, vituttaa, ketään ei tunnu taaskaan kiinnostavan! Tunnen itseni niin olemattomaksi, turhaksi. Taakaksi, kaikki, mitä ihmiset ovat minulle viime aikoina sanoneet, on saanut minut pitämään itseäni taakkana. Olen rasite yhteiskunnalle, kaikki helpottuisi jos poistuisin. Läheisieni surun kuittaisi yhteiskunnan minun hoitamisessani säästämät rahat ja aika. 

Kaduttaa, miksen antanut käden vuotaa. Miksi estin kuoleman? Se on väistämätöntä minulle, tulen kuitenkin tekemään sen lähi aikoina.

Olen taas yhtä pohjalla kuin tupareiden aikaan. Itsemurha pyörii koko ajan mielessä. Suunnittelen sitä järjestelmällisesti, vaikka ulkopuolelle näyttäisi, että kaikki olisi jälleen paremmin. Voimani ovat vain niin vähissä, jatkuva itsetunnon nujertaminen ja itseinhon kasvu tekevät lopulta tehtävänsä. Jälleen itsemurha on minulle muita parempi vaihtoehto.

Huudan apua, tarvitsen muiden tukea, mutta huutoani ei huomata, se sivuutetaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti