214

Mun on vaa nii paha olla.

Anteeksi.

Kiitos ja kumarrus

Lupasin kaikille, etten tee tätä postausta. Minun on pakko, en vain voi pitää tätä sisälläni enkä voi puhua tästä suoraan kenellekään. Kukaan ei tunne minun ja H:n kaveruutta niin hyvin, kukaan ei ole pitänyt H:ta yhtä paljon kuin minä. Kukaan ei ymmärrä miksi olen hänen kaverinsa ollut. En ymmärrä sitä enää itsekään.

Tuli tosiaan pieni tappelu taas hänen kanssaan WhatsAppissa. Tai pieni, tällä kertaa minäkin sanoin pari loukkausta, ja annoin A:n ja L:nkin sanoa H:lle pari valittua sanaa, kun en itse yksinkertaisesti vain shokiltani pystynyt.

H on tosiaan lähes päivittäin ottanut yhteyttä, laittanut meidän insideläppiä tai kysynyt minua seurakseen. Minä olen aina, lähes aina, vastannut hänelle kohteliaasti, laittanut hymiön tai jotain. 

Hänen seuransa ei minua ole kiinnostanut, mutta en ole sitä hänelle aikaisemmin sanonut, kiltti ihminen kun olen ja halusin pitää välit hyvinä vielä, kun hänen kamansa luonani ovat. Sen sijaan olen keksinyt jonkin tekosyyn, useimmiten se ei ole edes ollut tekosyy, vaikka siltä onkin vaikuttanut. Esimerkiksi maanantaina sanoin meneväni I:n kanssa elokuviin, vaikka elokuviin emme sitten lopulta kyllä menneetkään.

Itse riidan laitan tänne kuvina. Voin sanoa, että koskee kyllä. Sattuu aivan helvetisti. En haluaisi myöntää sitä, en haluaisi, että se ihminen vaikuttaisi ajatuksiini enää mitenkään. Silti hän vaikuttaa. Hän oli paras kaverini reilun 3 vuoden ajan, hänen kanssaan minulla on aivan helvetiati hyviä muistoja, jotka muistuvat mieleeni päivittäin. Tietyn bussin näkeminen tuo mieleeni siellä keksimämme inside läpät, tietty paikka tuo mieleeni siellä tapahtuneet nolot hetket.

"Toivottavasti onnistut tappaa ittes." Hetken aikaa minä suunnittelin sitä. Saatoin A:n ja L:n pysäkille ja jo siellä kävelin hetken mielijohteesta tielle autojen eteen. A ja L menivät bussiin ja minä lähdin kämpälle päin, itsemurha mielessä. Kuulin koko ajan moottoritien metelin takanani, halusin mennä sinne.

Oli pakko soittaa jollekin. T. Hän vastasi ja puhuimme hetken, puhelun aikana tuli viimein itku. Silloin viimeistään ymmärsin mitä H oli minulle sanonut. Kävelin samalla kämpälle. Kämpällä itku vain lisääntyi. T lähetti viestin ja sain hymyn kasvoilleni hetkeksi. Juttelin hetken K:n kanssa, oli pakko puhua jollekin olla yhteydessä, etten jäisi yksin. Oli pakko päästä eroon itsemurha-ajatuksesta.

Kaikki ystäväni ovat puolellani, äitekin, vaikka hän vähän toruikin minua, on minun puolellani. Tietenkin he ovat. Olen niin onnellinen, että minulla on niin paljon ystäviä, jotka välittävät. Olen nyt paljon onnellisempi, kuin vuosi sitten H:n seurassa, vaikka masennukseni onkin pahentunut. Ristiriitaista. Kyllä te ymmärsitte mitä tarkoitin. Minulla on enemmän hyviä päiviä, mutta huonot päivät ovat todella paljon huonompia.

A, L, K, I, T, S. Aivan järkyttävän iso kiitos teille, olen todella kiitollinen, että pidätte minun puoliani, kun minä en sitä jaksa tehdä. Etenkin A ja L, kiitos, että sanoitte H:lle vastaan. Olen todella saanut suurena siunaujsen, kun olette ystäviäni. Ilman teitä, en olisi täällä. Olette pelastaneet minut itseltäni monta kertaa.

  

Suonet katkee

Haluan itkeä. Haluan huutaa. Haluan repiä arvet auki. Haluan viillellä. Haluan hakata ryystyset verelle. Haluan nähdä, miten veri valuu ranteestani kämmentä pitkin lattialle. Haluan kuristaa itseäni, hukuttaa naamani veteen ja tuntea, kuinka happi loppuu keuhkoista.

Olen jälleen täynnä vihaa, pettymystä, pelkoa. Minussa ei ole mitään hyvää, olen turha. En osaa mitään, saan vain moitteita kaikilta, aiheesta. Häpeän itseäni.

Pelkään itseäni. Olen taas niin pohjalla, että saatan tehdä itselleni mitä vain päästäkseni tästä olosta eroon. Lähetin avunhuutona viestin jo K:lle ja S:lle, kumpikaan ei ole vielä vastannut.

En tiedä, mitä tehdä. Minä niin pelkään itseäni, ahdistus kasvaa koko ajan sisälläni. Se vapauttaa itsensä pian viiltelynä, hysteerisenä itkuna, paniikkikohtauksena. Voin pahimmillaan viiltää ranteeni auki, ehkä jopa kaulavaltimon. Olen monena päivänä kuluneella viikolla tunnustellut kaulaani, minun on tehnyt mieli koittaa, miltä tuntuu viiltää siihen.

Haluan vapauttaa ahdistuksen itse juuri silloin kuin haluan, sellaisina annoksina, joita pystyn hallitsemaan. En vain tiedä, miten se onnistuisi, minulla ei ole muita tapoja kuin viiltely ja itkeminen, sekä tietenkin kirjoittaminen.

Järki ja tunteet. Järki tietää, että tämä menee taas pian ohi, olen vain väsynyt ja stressaantunut. Tunteet saavat minut haluamaan satuttaa itseäni, jotta saan jotain helpotusta olooni.

L, jos luet tätä!
Kysyit päivällä minulta olenko viisas ja sen jälkeen kysymyksen, kun seisoimme kahdestaan tupakalla. Tein väärin, kun vastasin niin totuudenmukaisesti kuin pystyin, omatuntoani koukuttaa. Koko ajomatkan kotiin ajatuksissani pyöri vain se hetki, "mikset sinä idiootti valehdellut, se olisi nyt ollut oikea teko?!?".

Älä tee mitään typerää, ole kiltti.

Blockfest = mahtavuutta part. 2

Kauhee laiskotus ollu koko tän päivän, pääsin sängystäki ylös vasta 3 maissa, vaikka ihan järkyttävä nälkä tuli jo 11 aikaan. Mutta jees se kuulumisista, jos sitä vääntäytys hehkuttaan Blockien kakkospäivääki.

Päästiin S:n kans paikalle 2 maissa. Turvatarkastukses oli kauhee pilkunnussija haahka, joka ei päästäny sisälle 2 vesipulloo laukussa, vaik niist toinen oliki S:n. Kyrsi hiukan, ku jouduin heittää yhe colanki pois, ku "yks pullo/hlö". Siinä si juotiin 5min limsaa mahdollisimman nopeeta. Kauheeta, ku en muutenkaa oikei colasta välitä. Ja sit, ku oltii jonos taas, ni tää samainen haahka tutki laukun uuelleen, niiku olisin siinä järkkäreiden ees laittanu sinne jotai kiellettyä, huoh et rupes kyrsii se säätö.

Noh lopulta päästiin alueelle. Ensimmäisenä ostaa Blockien T-paita, harmittaa ku siel ei ollu enää t-paitoja, joissa oli Wun logo, sellane ois ollu hieno.

Sit lavan etee. Kingettiin taas ittemme mahollisimman keskelle ja eteen.
Kyl huomas että oli Uniikki, MG ja Cheek esiintymässä, ku 14v pikkutytöt tunki itteensä eteenpäi nii, ettei oikei pystyssä meinannu pysyä. Vähän järkytyin kyllä, ku näin perjantaisen parin yhdessä, alkoi vituttaan, eikö muija tajunnu omaa parastaan.

Uniikin ja MGn keikkaa ennen päästiin S:n kanssa keskiaidan viereen melko eteen, 5 ihmistä edessä. Keikan aikana porukka liikku eteenpäin ja yhtäkkiä tajusin seisovani kolmannes rivis keskellä. Siin si fiilistelin Yön Poltetta ja JVGtä, uhuh.

Tiivistä kyl oli ja meiän oliki tarkotus lähtee Spektin keikan jälkeen pois, koska ei henkee saatu enää kunnol, ku porukka työnsi meit aitaan kiinni ja mulla alko paniikki kasvaan. Jep, lähtö vähän epäonnistu, ei pystytty liikkuu minnekää. Jäätiin si kattoo viel Elastisen keikka, onneks, koska mukana oli TPH, joka veti Paratiisin, TPHn paras biisi ehdottomasti.

Elastisen jälkeen si lähettiin pois, nyt vähän harmittaa, ku ei nähty Milleriä nii lähelt, mut sillo se oli kyl iha ymmärrettävää lähtee pois. Käytii välis mäkis syömäs ja mentii takas kattoo Millerin keikan loppu, oli ihan huikee tunnelma jälleen kerran, ja taaempana oli tilaa hengittääki. Millerin lopetettua kingettiin taas keskemmälle ja eteenpäin ja päästiinki taas lähelle keskiaitaa ihan hyville paikoille.

Cheek. Ei luoja. Aivan mahtava keikka, porukka laulo mukana ja kädet oli ylhääl koko ajan. Ja sit se perus temppu, jonka se tekee lähes aina. Se mukamas laulaa vikana biisinä esim. Kyyneleet ja poistuu lavalta, mut sit hetken hiljasuuden jälkeen kuuluu taas Cheekin ääni ja ah, keikka jatkuu viel muutaman biisin ajan.

Keikoista ei muuten oikei jääny mitään erikoisempaa mieleen, toisaalta ei kyl mitään ihan mun lemppari artistejakaan kyl ollu ku vaan Cheek. Käsi kyl tuli taas ihan helvetin kipeeks, heilutin joka biisin tahtiin ja lauloin mukana nii, et ääni käheenä. Pohkeetki on hellänä hyppimisestä, kyljessä ja selässä on muutama mojovan kokone mustelma kiitos tungoksen, no joo melkei koko keho on iha hajalla, mut oli todellakin sen arvosta!

Keskustoril, ku venattiin bussia 40min, alettii jutteleen ja kuuntelee kahen muijan ja kahen jätkän keskustelua. Toinen jätkistä ei porukkaan kuulunu, mut kännissä keskustelu tuntu luistavan kuitenkin. Hauskaa porukkaa kyl oli, kuunneltavan arvonen keskustelu. Kruunas kyl mun mielestä koko illan, ku sai nauraa kunnolla toisten jutuille.

Mahtava viikonloppu ollu pitkästä aikaa, ei oo yhtää masennus itestää muistuttanu, ku on koko ajan ollu menossa ja naama hymyssä onnesta.

Musiikkia. Soinu pääs koko viikonlopun aina, ku en ole muita musiikkia kuunnellu.

Jep jep laatukuvia, kiittäkää mua ja mun hienoo kännykkää laadusta..

Blockfest=mahtavuutta

Aivan pakko hehkuttaa tännekin! Onneni kukkuloilla vieläkin, vaikka kurkku ny onki ihan käheenä ja flunssa puskee päälle.

BLOCKFEST! yks sana, MAHTAVAA.

Draamaaki oli eilen kyl mukana, mut jäipä ainaki muisteltavaa. Mahtavat keikat , en voi muuta sanoa. Jos vois ni eläisin ne uuestaan ♡

Rynnittiin S:n kans paikalle 3 aikaan, ku Raappana oli jo alottanu. Artisti artistilta hivuttauduttiin eteenpäi ja Nygård nähtiinki jo tokasta rivistä. Oli kyl iha helvetin seksistinen keikka, toivottavasti ei kukaa saanu traumoja.

Brädi esiinty enne Nygårdia ja seistiin siin vaihees keskiaidan vieres 3 rivis. Meiän edes seiso muija ja jätkä, jotka aikasempaa oli olleet todella rakastuneen oloisia, tyyliin kiinni toisissaan. Kun venattiin Brädiä lavalle, porukka halus tietenki päästä eteenpäin ja keskemmälle. Kyseinen jätkä ei siit si tykänny ja työnsi todella kovakouraisesti yhtä ~15v tyttöö kauemmas.

Tyttöystävä ei tästä tykänny ja suuttu sit jätkälle. Vasta vuoroisesti jätkä suuttu muijalle ja sit pidettiin mykkäkoulua. Koko Brädin keikka meni muijalta ihan ohi, jätkä häiritsi häntä kokoajan tönimällä ja estämällä käden heilutuksen musiikin tahtiin. Keikan loppua kohti jätkä kuitenkin hellitti ja yritti kiertää kätensä taas muijan ympäri, mutta muija esti sen.

Brädin keikka loppu ja jätkä yritti ilmeisesti sopia, ainakin hän kuului kysyvän "mikä on?". Muija ihan asiallisesti sano, ettei noin voi tehä, vaik kuinka vituttas väenpaljous, etenkin kun lavalla on suosittuja artisteja, joita porukka haluu nähä läheltä. Jätkä sit ei ilmeisesti tykänny muijan vastauksesta.

Hän tönäisi, löi ja kuristi muijaa!

Kun me ympäril olevat reagoitiin kysellen, mitä helvettiä hän luuli tekevänsä, hän hyökkäs porukan läpi tönien ja lyöden ympärillä olevia edeten poispäin lavasta.
Muija oli ihan järkyttynyt, ymmärrettävästi. Koitin lohduttaa häntä, ja kun hän sanoi haluavansa pois kysyin haluaisko hän seuraa. "Ei jää vaa seuraa keikkaa, en haluu pilata sun päivääs enempää. Kiitti ja sori."
Meni maku koko jutusta hetkeks. Helvetti ku olin, ei, olen edelleen vihainen jätkälle, miten hän saattoi pilata muijan päivän noin?!? Muija kuitenki oli Brädi ja Wu-Tang fani, ainakin kädessä lukevien tekstien mukaan, miksei hän olisi saanut nauttia keikoista? Jos en olis järkyttynyt ja pelästynyt, oisin voinu vihani ansiosta vetää jätkää kunnolla turpaan välittämättä siit et loput keikat oiski si menny ohi. Huoh ihmiset!

No, tilanne ohi, jäätiin seuraa keikkoja. Toises rivis keskel nähtii Koira ja Ruudolf, mä olin iha onnessani nurkassa aidan vieres, ku Ruudolf tuli alas ja käveli keskellä olevaa aulaa pitkin. LÄPYT RUUDOLFIN KANS OMFG! No joo oli kyl 2 kerta jo, mut kuitenki, wuaaah!! (oli pakko leijua ;D)

Karrin ja Rudin jälkeen WU-TANG CLAN. Pari tyttöö lähti meiä edestä pois ja päästiin S:n kans eturiviin. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnelmaa enne, ku ne tuli lavalle, porukka taputti ja huusi tahdissa wu - tang. Ja sit ku ne tuli. Jumalauta sitä painetta mikä tuli takaapäin ku jotkut jätkät halus kans eturivii, tsh ei päässy. Ja se meteli, kaikki kilju/huusi ja taputti käsiään, kädet ilmas.

Koko keikan ajan heilutin kättäni musiikin tahtiin, sen kyl huomaa käsi hiukan kipee.  Keikan puolivälis, okei sanoin tän nii hienosti ja hyvin kavereille et pakko linkata kuva siitä tänne.
Mut siis yks wutang, ku heilutin kättäni, osotti mua ja hymyili. Sitku tajusin sen näytin WU-merkin sille ja se näytti takas ja ah olin niin taivaassa! Sama tyyppi oli muute aikasempaa käyny alhaal ja pysähtyny just mun kohalle räppään, aivan mahtavaa.

Shamppanjaa lensi, paita haisee täl hetkel ihan vanhalta viinalta. Keikka meni kyl aivan liian nopeeta. Lopuks ne heitti loput vesipullot lavalta. Juuri tuo ah ihana wutang, jonka kans "viestitin", koitti mulle heittää pulloo, mut ne vitun jätkät, mun ja S:n takan, sai yhestä kopin ja kaks muuta ne löi takaspäin. Ihanan, pahoittelevan ilmeen ja peukut sain lavalta, ku jäin ilman vettä. Onneks yks järkkäri sit anto yhen niist pulloista mulle, vituttaa ku ne jätkät vittu pölli senki multa. Ois ollu nii siistii, jos ois ollu wutangin heittämä vesipullo, minkä se oli heittäny just mulle. Mut aivan mahtavaa oli, jos joku ei viel tajunnu :D

Siinä Blockien eka päivä todella suppeesti kerrottuna. Jos kertosin kaiken täst tulis niin megalomaaninen postaus et se ois jo melkein laitonta.
Tänää mennää uudestaan, Mac Millerin, Cheekin ja Rähinän jengin tahtiin. Can't wait!
Lähtö Ratinaan ~tunnin päästä. Kuumottaaa...

Pian

Kerroin suunnitelmani mummulle, vaikkei hän sitä varmaan kuullutkaan. Nyt se tuntuu paljon todellisemmalta. Itkin puoli tuntia kun pääsin mummun haudalle, kerroin suunnitelman ääneen itkun välistä. Minun on niin ikävä häntä, haluan vain päästä takaisin hänen luokseen.

Kuvittelen tilanteet ilman minua, miten äiti herää aamulla ja keittää kahvit herättämättä minua, miten hän tekee vähän liian vaikean sudokun itse kysymättä minulta.
Kuvittelen, kuinka kaverit juttelevat koulussa ruokailussa, kuinka he myöhästyvät tunneiltaan ja keksivät opettajille tekaistuja selityksiä opolla käymisestä.
Kuinka opettajat raivostuvat myöhästyjille, kuinka he hiljaa mielessään jo tietävät ettei tuo oppilas osaa ainetta tarpeeksi hyvin ja yrittävät opettaa paremmin.
Kuinka psykologi saa auttaa uutta ihmistä 4 uudella ajalla, koska minä en jaksanut, kuinka hän voi antaa samaa tukea toiselle sitä tarvitsevalle, mikä minutkin auttoi kevään yli.

B, S, K, E ja A, teidän elämästänne tulee parempi. Olen todella pahoillani teille siitä, että tutustuin teihin, tämä piipahdus elämässänne oli väärin teitä kohtaan, saatte turhaa surua minun vuokseni. Teidän pitää ymmärtää, minä yritin, en vain jaksanut. Olin liian heikko, liian ujo, liian herkkä.

Päivä ei ole vielä tänään. Se on pian. Enää hetken olen täällä ja aion nauttia ajastani niin paljon kun vain pystyn. Aion sopia kaikki erimielisyydet, aion pyytää anteeksi, kertoa kuinka tärkeitä läheiseni minulle ovat, halata heitä vielä viimeisen kerran.

Musiikkia. I'm not insane.

Anteeksi, että haluan paeta

Olin eilen todella loukkaantunut, poissa tolaltani, siitä mitä exäni, R, minulle sanoi. Palasimme yhteen monta kertaa muutaman vuoden ajan, kunnes viimeisin selkkaus maaliskuussa sai meidät pysymään vain ystävinä. Eilen juttelimme ja kysyin, miksi meillä meni poikki niin usein. 

"Emt sun kans oli aina mukavaa, mut välil tuntu niiku toi sun masennus ois ollu sulle mua tärkeempi, se tunki meiä välii."

Jumalauta. Se ei todellakaan ole ketään tärkeämpi. Minä en todellakaan pidä siitä huolta, vaikka välillä siltä vaikuttaisikin. Minä haluan eroon siitä enemmän kuin mistään muusta elämässäni, se ei ole tehnyt mitään hyvää minulle, olen sen vuoksi rikki, väsynyt, herkkä.
Jos olisin tiennyt tuon olevan yksi syy, olisin syrjäyttänyt masennuksen pois mielestäni aina nähdessämme ja puhuessamme, olisin halunnut, jopa tarvinnut, R:n tukea ja seuraa tänä kesänä enemmän kuin koskaan ennen. Mutta se on myöhäistä jo nyt.

Loukkaantumispuuskassa itsemurha tuli taas ajatuksiin. Imin loukkaantumisesta syitä masentua, luin R:n lähettämän viestin yhä uudelleen ja uudelleen masentuakseni lisää.
Oloni oli niin yksinäinen, että halusin vain pois.

Suunnittelin pikaisesti miten ja missä. Menin valitsemalleni kivelle istumaan, katselin lääkepurkkeja, jotka olin kerännyt mukaani. Avasin ensimmäisen purkin, mut sitten päätin vielä viimeisen kerran viiltää. Viilsin, kunnes verta valui kunnolla ja sitten viilsin vielä kerran.

Liian syvä, veri virtasi haavasta. Refleksinä painoin haavaa kädelläni ja nostin käteni ylös. Sitten mieleni valtasi houkutus : kuolen kuitenkin tänään, miksen vain vuotaisi kuiviin. Laskin käteni alas ja annoin veren valua.

Lähetin S:lle avunhuuto viestin, kun ymmärsin, mitä olin tekemässä. Luojan kiitos hän vastasi heti, hetken viivytyksen vuoksi olisin voinut loukkaantua siinä tilassa vielä lisää ja viiltää toiseenkin ranteeseen. Ilman häntä en olisi tässä enää.

Jotenkin sain verenvuodon tyrehtymään ja kompuroin kotiin. Koko ajan viestittelin S:n kanssa, jotten muuttaisi mieltäni. Kotona lukittaudui huoneeseeni ja sidoin haavan umpeen, alimpana ollut tuke oli aivan veressä aamulla, kun vaihdoin uuden tilalle.

Tänään on kaduttanut. Ranne on kipeä, se muistuttaa eilisestä pakoyrityksestä, mahdollisuudesta päästä pois. Masennus on ollut vielä pahempi kuin aikoihin, viha ja turhautuminen ovat täyttäneet mieleni. Olen vain nukkunut, hereillä ollessani olen ollut vain vihainen, tiuskinut kaikelle nauruni takaa ja taas pyytänyt anteeksi.

Tämä on rasittavaa. Miksen voi vain lähteä, mitä muka menettäisitte jos lähtisin? Ette mitään. Ette edes huomaisi poissaoloani. Olen niin yksin. Taas.

Sammakon varpaita ja kyyneleitä

Eilisen jälkeen tänään onkin ollut aivan erilainen tunnelma. Menin nukkumaan, kun sain postauksen kirjoitettua 3 aikaan aamuyöllä. Unta en saanut ennen kuin 4, silloinkin jouduin turvautumaan unilääkkeeseen. Huonosti nukutun yön jälkeen ajoin mummulle tekemään eväitä heinäpäivää varten.

Minä todella pidän heinäpellolla olemisesta, saan näyttää sukulaisille, että kerrankin osaan tehdä jotain ilman opastusta ja saan muiden huomaamatta rääkätä itseäni kantamalla painavia paaleja 'turhaan' kasoihin ja kävellä auringon paahtaessa kiireellä pellon päästä päähän. 

Yhdestä asiasta en kuotenkaan heinäpäivissä pidä. On monia pienempiäkin asioita, kuten kuumuus ja heinien pistely, jotka häiritsevät, mutta kaikkein pahinta ovat SAMMAKOT. Ette usko, kuinka paljon inhoan ja pelkään sammakoita.
Olen nähnyt 2 tunnin aikana 5 nyrkin kokoista rupikonnaa ja 3 sammakkoa ja olen jokaiselle muistanut kiljua, yhdelle jopa itkin, koska säikähdin ihan helvetisti, kun huomasin ison rupikonnan istuvan 5cm kenkäni vieressä. Yäk yäk YÄK!!!

Kerroin E:lle ja S:lle blogistani. Laitan kuvaksi viestejä E:Itä tänne, sain ne, kun kerroin blogista. Sai hymyn huulille! :) Kiva saada tunnustusta tekstillä, on sitten todisteita.
 Toivottavasti tämä vähän selvittää minun ajatuksiani teille. Yritän edelleen kirjoittaa kuten tähänkin asti, kaikki ajatukseni, mielipiteeni, kuulumiseni. Haluan jonkun edes tietävän mitä mielessäni liikkuu.

Näytin muutaman tekstin myös äidilleni. Hän luki ne hiljaisuuden vallitessa, keskittynyt ilme kasvoillaan. Lopulta hän katsoi minua ja kysyi mitä hän voisi tehdä. Luoja mikä kysymys, en minä tiedä. Ei mitään? Kai? Eikö tämä ole minun sotkuni, minun ongelmani, joka minun on pakko selvittää itse?

"Pistää kädet ristiin, toivoa parasta ja pelätä pahinta?"

Niin kai. Minuun sattuu jo pelkästään sekin, että joudutte koko ajan pelkäämään pahinta. En haluaisi aiheuttaa teiIle huolta. Älkää huolehtiko, kyllä minä sanon, kun oloni on perseestä ja kyllä te sen huomaatte, vaikka en sitä kertoisikaan.
Toivokaa parasta ja pelätkää pahinta. Ette te muutakaan oikein voi, te ette pääse minun pääni sisälle keräämään ajatuksian rullalle ja heittämään vääriä, itsetuhoisia ajatuksia roskiin. Jos se olisi mahdollista, olisin teille antanut jo luvan tehdä sen päästäkseni vihdoin rauhottumaan ja nauttimaan elämästä.

Nyt tämä alkaa vaikuttaa siltä, etten arvosta teidän antamaanne apua ollenkaan. Asia ei todellakaan ole niin. Olen todella kiitollinen teille saamastani avusta ja tuesta. Minä vain olen päättänyt, että tämä on minun taisteluni, joka minun on käytävä yksin. Syytä en tiedä, mutta toivon saavani teillä tukea ja apua edelleen. Olette minulle todella tärkeitä, vaikka en sitä teille juuri koskaan kerrokaan.

Huomatkaa seksikäs RDj taustakuva. Uhuhu  mikä ilme ♡ ;)