Onks pakko jos ei taho

Kaikki on taas vaiheessa enkä saa mitään tehtyä. Psykologiin pitäisi ottaa yhteyttä, en jaksa. Kämppää pitäisi etsiä ja ottaa yhteyttä, en jaksa. Ensi viikolla on blockit, pitäisi varmaan äidelle ilmottaa, että oon menossa töihin sinne. Muutama kissanpentu pitäisi vielä saada koteihinsa enkä ole saanut minkäänlaista juuta enkä jaata milloin uusille omistajille sopii. Ja kirjoitukset. En ole vielä edes vaivautunut etsimään kertauskirjoja. Helvetti kusen nämäkin kirjoitukset ja saan rukoilla että pääsen jonnekin opiskelemaan. Olen kyllä miettinyt Voionmaata, voisin opiskella toimittajaksi mutta en tiedä. Todellisuudessa haluaisin vain olla ja saada fanikohtauksia HUn uudesta levystä, GotG trailereista ja AoU paljastuksista. Hah hepreaa teille, arvostan jos ymmärsitte.

Ja helvetin vitun perkeleen hammaskin on kipeä niin en saa nukuttua kunnolla. Selkä ja oikea käsi mustelmilla kun olen pari kertaa pudonnut paalikuormasta.

Minä ja minun kissa

Kissani kuoli. Tai oikeastaan enoni lopetti hänet. Tai en tiedä oliko se enoni, en uskaltanut kysyä.

Pipsa-neiti katosi kuun vaihteessa. Emme huolestuneet heti, koska hänellä oli tapana käydä hiirimetsällä. Viime viikonloppuna alkoi kuitenkin huolestuttaa.

Maanantaina näin Pipsan, kun ajoin mummulle takaisin. Pysähdyin ja lähdin kissan perään. En kuitenkaan saanut kissaa kiinni, joten en jatkanut sen pelottelua määrääni enempää.

Tiistaina kävimme äiden kanssa läheisellä järvellä kalassa. Matkalla näimme jälleen Pipsan. Jätimme auton parkkiin ja lähdimme kisuttelemaan. Lopulta Pipsa antoi meidän koskea ja saimme hänet kotiin monen raapaisun jälkeen.

Neiti oli 10 päivän seikkailullaan laihtunut todella paljon, sen kylkiluut ja selkäranka tuntuivat selvästi. Heti ruokakipon nähdessään hän hotki sen tyhjäksi, mutta myöhemmin illalla oksensi kaiken. 

Ensimmäisen päivän Pipsa nukkui, raukka ei ollut metsässä uskaltanut nukkua. Toisen päivän aamuna hänen makuupaikastaan löytyi verta. Ilmeisesti keskenmeno. Kaikki tuntui kuitenkin olevan kunnossa, hän nukkui ja söi välillä niin paljon kuin odottaa saattoi. Illalla kuitenkin, kun olimme menossa nukkumaan, otin kuten tavallisesti Pipsan syliini kantaakseni sen sänkyyni. Heti kun koskin häneen, hän murahti kumeasti. Laskin hänet takaisin samaan paikkaan ja asettelin ruokakipon hänen lähelle.

Tänä aamuna herätessäni, 9 jälkeen, Pipsaa ei näkynyt. Ajattelin, että se oli lähtenyt käymään navetalla, vaikka mielessä kävikin, että joku on sen kärsimykset lopettanut. Vasta 14 aikaan sain kysyttyä äideltä "Onko joku kopannut Pipsan?" "Joo ei oo enää Pipsalla kipuja"

Seuraavan tunnin itkin. Hävettää, että itkin kissan takia enemmän kuin mummun. Itkin oikeastaan koko päivän kun vain tilaisuus koitti.

Pitää vain koittaa uskoa, että Pipsalla on nyt parempi olla.

Päivitystä

Hehei taas on mennyt 2 viikkoa ilman postauksia. Eipä sillä ei minun elämässä ole mitään tapahtunutkaan.

Keskiviikkona käytiin ulkona parin kaverin kanssa. Ilta päättyi taas kuten jokainen baari-ilta: paniikkikohtaus ja itseään vihaten kotiin nukkumaan ennen kuin oli edes alkoholi noussut päähän. Tällä kertaa en ketään sentään satuttanut, sekin on nähty. Vituttaa olla tällainen hermoraunio. Ei sillä, että muuten nauttisin käydä baareissa yms, mutta hävettää pilata muiden ilta samalla. Ehkä minun vain pitää alkaa nauttia absolutistin elämästä.

Huomenna, oikeastaan tänään, on tädin miehen 70v syntymäpäiväjuhlat. Kiinnostus on taas katossa. 4h ajomatka sinne, muutama tunti hymistelyä ja 4h ajomatka takaisin.

Siinä taisi olla parin viikon kohokohdat. En ole mitään ihmeellistä tehnyt, ollut vain mummulla töissä tai välillä käynyt Tampereella.