Elokuu

Elokuu lähenee. Koulun alku lähenee.

En tosiaan päässy uuteen kouluu. Lukeminen meni perseelleen, en jaksanut/pystynyt lukemaan.

Ei kiinnostaisi yhtään mennä kouluun. Ei yhtään. Mutta on pakko.

Toinen vaihtoehto on kuolla. Ja minä todella harkitsen sitä vakavasti.
Eiköhän se jo kerro kuinka paljon haluan välttää kouluun menemisen.

Eikä syynä todellakaan ole aamulla herääminen tai opiskelu. Haluan opiskella, tarkemmin haluan opiskella itselleni ammatin ja sopeutua yhteiskuntaan.

Syynä on ala. Minua ei kiinnosta kyseine ala. Se ei todellakaan ole sitä mitä odotin kun koulutukseen hain. Bilsa ja kemia oli aineita joista pidin lukiossa. Bilsaa ei ole ollut ollenkaan, eikä opetussuunnitelman mukaan ole tulossakaan. Kemiasta on ollu samat asiat mitä opettelin jo yläasteella. Ei nappaa.

Ei todellakaan nappaa.

Mutta pakko napata jollen sit keksi jostain työpaikkaa itselleni tai tapa itseäni.

Ei hätää kuha on mies

Aattelin taas pitkästä aikaa päivittää tilannetta.

Mies ei oo enää perseestä. Päinvastoin, pääasiassa koko ajan kun oon hänen seurassaan, oon onneni kukkuloilla. Siis pääasiassa koko ajan. Välillä, nykyään yhä useammin, tulee itkukohtauksia myös J:n seurassa. Ja kun en osaa vastata kysymykseen "Mikä tuli? Teinks mä jotain?" itku vain pahenee.

Ja kun oon yksin, en juuri muuta teekkään kuin itke.

Tiedän syytkin. Voisin tehdäkin niille jotain mutta kun en saa aikaiseksi mikä osaltaan stressaa mua vielä lisää ja aiheuttaa lisää itkukohtauksia.

Koulu menee päin helvettiä. En oo nyt 2 viikkoon käynyt koulussa kuin kerran tekemässä kemian kokeen. Sinällään muilla ei ole mitään väliä mutta mekaniikan tunneilla on läsnäolovelvoite eli sinne pitäisi raahautua ainakin kerran viikossa. Matikassa ja kemiassa läsnäolopakkoa ei ole mutta elämäni olisi helpompaa kun raahautuisin tunneille. Laiska paska.

Talous on päin helvettiä. Totuus löi päin näköä, opiskelijalla ei tosiaan oo varaa elää leveesti. Saan loppuvuoden äideltä lainata 150€/kk ja iskältä 50€/kk. Äideltä lainattu menee vuokraan ja iskältä lainattu ruokaan.

Onneks mulla on J, joka ainakin vielä on kiltisti antanut mun pummia muutaman tupakan kouluun kun oon sinne raahautunut ja jättänyt jämät kun oon pyytänyt. Ja onhan se muutenkin ihana. Teki mulle tänään ruokaakin oma-alotteisesti. Enkä mä enää osaa nukkuukaan yksin, oon tottunut nukkuu J:n kainalos. Ne muutamat kerrat ku nukun yksin, joudun pitää valon päällä, kuunteleen musiikkia ja heräilen vähän väliä.

Tape and glue

Tiiättekö sen tunteen ku patoo kaikki tunteet sisällee? Nii hyvät ku pahat. Ja sit niit alkaa olee liikaa. Tulee voimaton olo. Ei tie mitä tekis. Tekis mieli heitellä tavaroita. Tai huutaa. Itkeä. Tehä jotain. Vuodattaa kaikki ulos.

En löydä enää sanoja. En osaa kertoa miltä musta tuntuu. Mikä on väärin. Miksi oon taas täs tilas.

Mut mä yritän.

Mikä on muuttunut. Koulu. Aamul ku herään mun pitää oikeesti näyttää ihmiseltä. Mul on aikataulu jota periaatteessa pitäs noudattaa. Ei riitä et ilmestyn töihi johonki aikaa aamulla lökäreissä ja vanhas risas paidas.

Ihmiset. En oo koskaa ollu sosiaalinen. Mielummi oon yksin ku kauhees ihmispaljoudessa. Ja sit mä joudun jonnekin TAMKiin opiskelemaan. Ihmisiä on vaa vitusti liikaa. Kaikilla on joku mielipide musta.

Läski. Läski Läski Läski. Vitun lehmä. Rupikonna. Läski.

Syöminen, Seki varmaa vaikuttaa. Sanotaanko nii et viimesen kk aikana oon vissii käyttäny rahaa enemmä juomiseen ku syömiseen. Ja siis juomiseen kuuluu alkoholi ja mehut. Oon tän viikon eläny mehulla ja eile söin kiinalaista. Ja senki oksensin pois, mul on vararavintoo vaikka muille jakaa kyl sil pitäs selvitä. Läski.

Yksinolo. Vaik aikasemmi sanoin et oon mielummi yksin ni tässäki on rajansa. Etenki näin illal ku alkaa oleen hämärää mut ei viel oikei nukkuukaa viittis mennä ois kiva ku ois joku jolle puhua ees wapis. Ja viel parempi et se joku puhuis eka. Koska en halua häiritä ihmisiä. En haluu pilata muiden iltaa.

Pakko myöntää et syksy vaikuttaa myös. Kaamosmasennus. Harmaa sää, kylmyys, sade.

Ja viimesenä mut ei mitenkää vähäisimpänä: miehet. Tai okei, minä. Ja mun liian suuret toiveet. Odotukset. Tunteet.

Tunteet,

Nimenomaan. Kun niit ei ois, kaikki ois paremmin. Vitusti paremmin. Kun vois sanoo ihmiselle mitä tahansa tuntematta pistoo sydämessää. Kun vois unohtaa ihmisen ku on saanu tarpeekseen. Tai ku toine on saanu tarpeekseen.

Mutta toisin kävi ja mä oon täs taas.
Miettimäs huomaisko joku jos mua ei enää oliskaa.

Niitä et näitä

Joo o. Koulut alko. Ei jumalauta mikä ressi ollu päällä viimetteen viikon.

Ja edelleen. Viime yönä nukuin kähyset 3 tuntia. herätys oli 8 mutta minäpä heräsin 5.

Nojooo ei kauheesti ollu stressattavaa. Perus eka päivä, infoja toisensa jälkeen. Ryhmässäni on yksi tyttö lukiosta ja toinen tyyppi lukiolta opiskelee insinööriksi myös.
Koulu siis alkoi ja kämpällekkin on muutto suurinpiirtein sinne päin tehtynä. Vaatteet, sänky ja telkkari, tarviinko muka muuta.
Kaikki siis hyvin.

.
.
.

Mutta kun ei ole. Olo on kehno. Liekö väsymys vai stressi vai liika vapaa-aika. About tunti sitten itkin silmät päästäni ja olin vähällä kaivaa terän esiin. Olen säälittävä. Oli pakko alkaa kirjoittamaan, jotten kaiva terää esille. Mielessä silti pyörii yhä. Lompakko on 20cm päässä kädestä.

Vittu. Vitun vitun vittu. Vittu. En tiedä mitä sanoa. en osaa sanoa mitään Mikään ei tunnu oikealta. Ajatukset harhailee. Keittiössä olisi viinirypäleitä, en ole syönyt tänään muuta kuin sämpylän. Kännykän viestivalo vilkkuu, jos voisin elää ilman heittäisin kännykän parvekkeelta alas. Eksä meni naimisiin kuukausi sitten hienon platinablondinsa kanssa. Vittu et sekin jurppii vieläkin. Miksei jurppis ku toinen laittaa lomakuviaan mulle saatana. Jos se viel joskus kehtaa näyttää naamaansa mulle näytän sille minne se voi sen vitun blondinsa pistää. Roskakatos ois aika vitun oivallinen paikka. Ajatukset harhailee. Parvekkeella ei oo lasia, 6:sta kerroksesta asfaltille. Jos vitun huonosti käy, jää henkiin. Eli mä varmaan sit jäisin. Ja sit pitäs mennä putkiruokinnassa TAMKiin ettei vaan menetä opiskeluoikeutta. Yhellä tyypillä luokalla on hieno parta. Vois kyl oikeesti kävästä parvekkeella. Toi saatanan valo vilkkuu vielki. Jalkaanki sattuu. Enkä tie millo herätys on aamul.

Se terä ois tos,

Heti kun pääsin valittamasta

Ois pitäny tehä eilen tää postaus. Mun piti mut oon ollu taas laiska paska, en oo saanu mitään aikaseks.

Mut tosiaan.
Sain eilen kämpän. About 300m päästä TAMKista. Vuokrakaan ei oo kovin suuri verrattuna normi pyyntiin ton kokosista kämpistä. Ohan se tietty paljon ku ei oo rahaa oikei kellään mut ois voinu olla enemmänkin.

Mut niin. _Minä_ sain kämpän. H ei oikein innostunut. Ollaan tavallaan etitty yhessä kämppää. Mä oon ettiny halvempaa, ymmärrän jo mitä tarkoittaa olla köyhä. H on ettiny kalliimpia. Ja täs kämpäs jonka nyt sain ei oo pesukoneita. Mä selviän ilmanki mut en tie Hsta. Ei taida H tulla asuun siihe et taitaa jäädä koko kämppä mun maksettavaks. Kyl mä siit vrm jotenki selviän mut ois ollu helpompaa jonku kans.

Mut hei. Sain kämpän. Se on hyvä. Yks asia tavallaan vähemmän ressattavaa. Jotain positiivista.

.
.
.

Ja silti. Itken. En pysty lopettamaan. Peitän olon äideltä, se on huolissaan musta, tietää et mä ressaan. Sil on muitakin huolia, mä selviin kyl.

Tai en kyl selvii. En tiedä miten oon taas täs kunnossa. Tai en ees tie mis kunnos oon. Oonko missään. Kännissä haluisin olla. Unohtaa kaiken hetkeksi. Mutta kännissä olot on kaks kertaa pahempia. Enkä pystyis varmaan hillitseen itseäni.

Oon jutellu yhen brittiläisen tyypin kans netis. Se on periaatteessa ainut ihminen tällä hetkellä joka saa mut hymyileen. Aidosti hymyileen. Se on ainut ihminen johon luotan. En tiedä miks mut musta tuntuu et voin kertoo sille kaiken. Niiku seki kertoo mulle. Toisaalta ei mul oo enää muitakaan. Päästin irti, luovutin ihmiset pois luotani. En tarvinnu heitä joten en pitäny heitä enää lähellä. Elämäni suurin virhe. Ja se on paljon.

Kerroin hänelle että on paska päivä. Että haluan vain itkeä mutten voi koska en haluu et kukaa näkee.
Hän sanoi että jos voisi hän tulisi ajamaan kaikki ulos jotta voisin olla yksin ja itkeä kaikessa rauhassa ja ku oon itkeny tarpeeks hän tulis ja siivois kyyneleet pois ja kertois et kaikki tulee oleen paremmin.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Hän saa minut hetkeksi unohtamaan kaiken ja ajattelemaan hetken jotain huoletonta. Se on jotain mitä mä todella tarviin.

Mut silti ku oon yksin jään tuijottaan arpiani. Viimeset on vielki punasia. Suurin osa on haaleita.
Ja jostain syvältä tulee hiljainen kaipuu siihen aikaan ku arvet oli vielä haavoja. Kun ne vuoti verta. Kun ne aiheutti kipua.

Muistan sen.
Ja kaipaan sitä.
Mutten tee sitä.

vielä

Uusi aika, vanhat tavat

Stressi kasvaa.
Kämppää ei löydy, kukaan ei luota opiskelijan vuokranmaksukykyyn.
Koulu alkaa viikon päästä. Panikoin jo valmiiksi uusia ihmisiä, paikkoja, asioita ylipäätään.
Opintotukeakaan en ole saanut haettua. Kituutan sitten.

Stressi kasvaa ja sen myötä olen alkanut taas itkeskelemään huvikseni. Kaikki vain tuntuu junnaavan paikallaan. En saa mitään aikaiseksi ja aika loppuu kesken.

.
.

Kävin katsomassa kämppää Treella tänään. Pois lähtiessäni kävelin puiston läpi. Jotenkin tuli vain olo että haluan istua keskelle puistoa ja vain jäädä siihen paikalleen. Odottaa että joku tekee kaiken minun puolestani.
Onneksi maailma herätti minut haaveistani. I tietääkin miten.

.
.

Terä on lompakossa. Edelleen. Se on ollut siellä koko ajan, lähellä minua. Jos tarvitsen sitä, se on aina tukenani.

Vittu että olen säälittävä.
Pahoittelen.

Paluu edelliselle tasolle

Haluaisin kertoa, että kaikki on hyvin. Oikeastaan voisin kertoakin sen.

Kaikki on todella hyvin.

Jännittää biologian alustavat, kertailen edelleen kokeen tehtäviä ja mietin olisinko voinut vastata muuten. Vähän stressaa kämppäkin. Pitäisi periaatteessa jatkaa kämpän etsimistä, mutta alkaa usko kämpän löytymisestä loppumaan. Nyt kun opiskelut on ohi, ainakin hetkeksi, käsityöt palasivat kuvioihin. Yksi pari villasukkia tehty viikonlopun aikana ja toisen parin ensimmäinen sukka on kärkikavennuksia vaille valmis. Tuntuu hyvältä taas tehdä jotain, minkä osaan keskittymättä siihen koko aikaa.

.
.
.

//mutta silti. meinasin viiltää tänään. viime kerrasta on monta kuukautta. puukon terä oli jo ihollani.

Mikä vittu minua vaivaa?

Hukassa

Oli parempi päivä kuin eilen. Välttelin tätiä, en jäänyt kuuntelemaan hänen haukkumisiaan. Tiedän vitun hyvin hänen mielipiteensä, joten miksi kuuntelisin sitä enää.

Uusia stressin aiheita. Opintotukea pitäisi hakea. Kirjoituksiin luettava. Asiat roikkuvat taas löysässä hirressä.

Pitäisi ottaa niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. En vain tiedä mistä aloittaa.

Mabbia

Lyhyen matematiikan kirjoitukset huomenna. Muu ei stressaa tai jännitä, mutta pelkään nukkuvani pommiin ja jos en nuku niin tunnin odotus ennen koetta aulassa. Ahdistaa nähdä heidät, kun en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua. Mutta alan nukkumaan. Onnea teillekin mikäli kirjoitatte ! :)

//Pieni aivopähkinä. Kertokaa vastaus minullekin jos sen tiedätte.

Uutta vanhaa

Viikko taas kulunut viime kerrasta.

Torstai ja perjantai menivät kotona nukkuen ja selaillen fysiikan kirjaa. Lauantaina juhlimme synttäreitäni vihdosta viimein. Tosin en tiedä onko juhliminen oikea sana.

Vietimme ensin aikaa L:n kanssa kämpällä juoden ja kuunnellen musiikkia. N tuli vähän ajan päästä.
K ja E tulivat, juuri kun olimme tupakalla. Menimme takaisin sisälle juttelemaan ja puolen tunnin kuluttua he lähtivät.
Otti päähän. He olivat kyllä ilmoittaneet, että ehtivät olla vain vähän aikaa, mutta puoli tuntia..?

A tuli vähän ennen 21 jolloin lähdin heittämään L:ää laitokseen. Palattuani kämpälle joimme siellä vähän aikaa ja juttelimme abiristeilystä. 22 jälkeen lähdimme baariin minne tuli vielä yksi kaveri.

Baarissa olimme pari tuntia, kunnes järkkäri tuli heittämään minua pihalle, minkä vuoksi paniikkia alkoi kasvaa. Vähän 1 jälkeen kaveri lähti heittämään minua kämpälle.

Muistan menneeni kämpälle ja menneeni sänkyyn nukkumaan. Kuitenkin kun heräsin aamulla yksi lasipullo oli rikki, sirpaleet sängyssä ja selässäni 10cm haava, jossa oli lasinsiru. En muista rikkoneeni pulloa, mutta ilmeisesti olin saanut kohtauksen ja siinä samalla rikkonut pullon.

Sunnuntai meni itseään keräillessä ja maanantaina oli äidinkielen essee YO. Sekin olisi voinut mennä paremmin, mutta voihan sen aina uusia.

Tiistaina oli Hallituskadun psykologi. Tuntuu idioottimaiselta käydä psykologilla kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Tosin psykologi kysyi lopuksi mummusta ja itku tuli taas, joten en ole tainnut vielä kokonaan käydä sitä asiaa läpi.

Tiistaista lähtien olenkin ollut mummulla; nukkunut, lukenut fysiikkaa ja katsellut telkkaria.

.
.
.

Mieliala. Edelleen hyvä. Välillä tulee epätoivo, joko fysiikan tai L:n auttamisen vuoksi. En osaa enää auttaa häntä. En pysty siihen enää, välillä en halua edes kuulla, koska pelkään putoavani takaisin sinne mistä vaivoin kiipesin takaisin ylös. Törkeää ja itsekästä, huono omatunto kasvaa.
Kaverijutut pyörivät taas mielessäni. Mietin koko ajan mitä minun pitäisi tehdä: antaa asioiden olla tällaisina vai vähitellen laittaa välit poikki kokonaan. En jaksaisi enää roikkua, mutta aina kun ajattelen välien poikki pistämistä, mieleen tulee kaikki, ylipäätään kaikki. Ehkä pitää vain antaa välien hiipua poikki vähitellen.

Stressaa. Kaikki stressaa taas, mutta toisin kuin ennen nyt se ei saa minua itkemään, viiltämään tai panikoimaan. Tiedän, että tästäkin selvitään, jos ei hyvin niin sit huonommin.

Keskiviikkona on matikan YO ja perjantaina fysiikan, joten yritän lopun lomasta pyhittää opiskelulle.

Ahdistusta ja stressiä

En tiedä. Minun ei varsinaisesti ole paha olla. Kuitenkin välillä vain tulee ahdistus. Tulee sellainen olo, että olisi pakko saada itkeä. Pakko saada purkaa ajatuksia johonkin tai tulen hulluksi. Ajatukset juoksevat enkä saa niistä kiinni. En saa tehtyä mitään, keskityttyä mihinkään. Aivan kuin olisin epäonnistumassa ja viime hetken pakokauhu valtaisi mieleni: "pakko keksiä jotain".

Stressi kirjoituksista alkoi eilen. Istuin kahdeksan tuntia pöydän ääressä tekemässä fysiikan tehtäviä enkä saanut tehdyksi kuin 6 tehtävää 8:sta, joita yritin. En vain yksinkertaisesti osaa tai muista enää lakeja ja kaavoja, joita tarvitsisin.

Pelkään aina vain enemmän, että uneni käy toteen; että saan C:n ja olen huonompi kuin muut. Äidinkielen tekstitaidonkin yo meni aivan päin vittua, vaikka olen aina tykännyt ja osannut kirjoittaa ja ymmärtänyt, mitä tekstiltä haetaan.

Ainut kirjoitus mitä en stressaa on matematiikan, mutta sekin on lyhyt oppimäärä, joten siitä minun kuuluukin saada vähintään M.

Kesästä tulee taas samanlainen helvetti kuin viime kesästäkin, jos kirjoitukset menevät päin vittua enkä saa työpaikkaakaan.

Takaisin rutiineihin

Paha olo. Paha, paha, paha. En muista, milloin viimeksi olisi tuntunut tältä. En yksinkertaisesti kykene tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä ja itkemään. En edes tiedä, miksi itken. En tiedä, miten saisin sen loppumaan.

Suunnittelin harjoittelevani fysiikkaa tämän viikonlopun ajan. En pysty siihen. En pysty keskittymään, en luota osaamiseeni, en halua, ei kiinnosta. Sain tehtyä kolme kuvaaja tehtävää, ainoita tehtäviä, jotka osaisin unissanikin.
Luin toisen teorian, vuorovaikutus ja säilymislait, vaikutti ihan ymmärrettävältä. 
Luin ensimmäisen tehtävän, en tajunnut edes mitä kysyttiin.
Luin tehtävän uudestaan ja uudestaan, mutta mitään en tehtävästä ymmärtänyt. Luovutin, en jaksanut tapella itseni kanssa, kun kerta olisin vain hävinnyt. Keräsin kirjat kasaan, siirsin ne pois keittiön pöydältä ja laahustin huoneeseeni sänkyyn peiton alle vajoamaan yhä syvemmälle.

Minä niin toivoin, että tämä olisi jo loppunut. Alkuviikko meni niin hyvin. Keskiviikkona ja torstaina alkoi stressaamaan perjantain äidinkielen yokoe, mutta ajattelin, että se menee ohi, kunhan olen saanut kokeen tehtyä. Eipä mennyt. Koko eilisen päivän vitutti, kiukutti, itketti. Koe meni sinänsä ihan ok, mutta silti se olisi voinut mennä paljon paremminkin. En jaksanut mennä kämpille tekemään ruokaa, joten tulin suoraan kotiin. Olisin halunnut olla illan kaikessa rauhassa, mutta tottakai äite antoi pikkuveljelleni luvan jäädä mummulle yöksi. Kiukutti ja vitutti vielä enemmän. 20 aikaan nukkumaan, heräsin 11 aikoihin.

Vituttaa vieläkin, kiukuttaa pikkuveljen jatkuva valittaminen. Äitekin suuttu jo moneen kertaan siihen, pari kertaa äite purki kiukkuaan minuun, mitä en todellakaan olisi tarvinnut. Lopulta äite meni pihalle, jossa saa olla rauhassa pikkuveljeltäni ja pikkuveljeni katselee telkkaria niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ilman pienintäkään häpeää.

Ottaa vain ihan vitusti päähän!

Back in business

Elämäni näyttää taas toivottomalta. Tilanteet tuntuvat riistäytyvän käsistä. Kaikki tuntuu jotenkin olevan solmussa tai  epävakaalla pohjalla.

Huomenna on uusintakokeet, enkä ole lukenut yhtään. Äidinkielen, fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet. Koitan lukea huomenna. Ja rukoilen parasta.

Tämän päiväinen fysiikan tunti ja sen jälkeinen välitunti olivat jäätävät. Jos katseella voisi tappaa, minä olisin kuollut K:n toimesta. Ne pari kertaa, jolloin hän vilkaisi minuun, hänen katseensa tuntui polttavan.

H kävi tänään. Uuden kaverinsa kanssa, jonka luettelisin täysin päinvastaiseksi ihmiseksi, kuin hän on. Kaverilla oli uusi, valkoinen bemari ja LVn laukku. Urgh, suorastaan ärsyttävä ihminen. Mutta nyt se asia on poissa päiväjärjestyksessä.

Tänään oli siis normaalia paskempi päivä. Tänään on stressannut enemmän kuin muulloin.
Mutta silti tänään oli paras päivä pitkiin aikoihin.

Jaksoin aamulla meikata kunnolla ja laittaa hiukset, en vain vetänyt pipoa päähäni ja yrittänyt peittää mustia silmänalusia. Söin aamupalaa. Tarkistin,  että minulla on kaikki mukana mitä tarvitsen.

Tänään oli pitkään aikaan hyvä päivä. Hyvä päivä.

Hyvä päivä ja silti revin arvet auki.

DEADlineja

Kämppä on atomipommin jäljiltä.

Keskellä lattiaa on kasa vaatteita, puhtaita ja pari kertaa käytettyjä sekaisin. Sägyllä on verinen paperi ja sideharso. Sängyn vieressä lattiallla on tyhjiä kaljatölkkejä ja limsapulloja. lehtiä siellä täällä, takki pudonneena telkkarin edessä, likaisia lautasia ympäri kämppää. 

Inhottaa. Kauhea määrä sotkua. Ja pahinta tässä on se, että kämpän sotkuisuus kuvastaa todella hyvin mieltäni. Siellä on puoliksiläpi käytyjä ajatuksia, joita en ole vain pystynyt käsittelemään loppuun asti. Keskellä kaikkien nähtävillä on kasa ajatuksia, uusia ja vanhoja. Ajatuksia, joita en saa selvitettyä, vaikka jaan ne kaikkien läheisteni kanssa. 

Ahdistaa. Ahdistaa olla näin sekaisin. 

Stressaan huomista, Studia-messuja. Aamulla olisi herätys 7.00. En ole kahteen kuukauteen herännyt niin aikaisin. Huominen tulee olemaan helvetillinen päivä, mutta silti odotan sitä innolla. Ei tunteja vaan vapaata-aikaa koulun kustannuksella kavereiden kanssa. Toivottavasti en vain odota turhaan. 

Minun pitäisi taas tehdä niin paljon, mutta en saa mitään aikaiseksi. Kämpän sotkuisuus ahdistaa, mutta en vain saa siivottua vaatteita henkareihin tai pyykkikoriin, lautasia tiskialtaaseen tai tyhjiä tölkkejä ja pulloja pussiin. 

Lisäksi koulu on taas jäänyt viime päivinä. Bilsan viikkotehtävä pitäisi tehdä, äidinkielen aineistoessee kirjoittaa (minulla ei ole vieläkään kirjaa, joten en tiedä aineistoista mitään), yhteiskuntaopin kurssityön arvioinnin palautus on tässä jonain päivänä enkä ole sitäkään aloittanut. 

Kaikki on taas vaiheessa. Ahdistaa kun kaikki on vaiheessa. Tuntuu kuin aika loppuisi kesken. Vituttaa olla tällainen saamaton, laiska paska, joka ei saa mitään tehtyä. Tähän psykologi sanoisi, että "olet sairastunut masennukseen, sinun pitää levätä". Meneppä sanomaan sama opettajille niin sieltä tulee 4 todistukseen ja kurssi uusintaan. Kaikki siirtyisi vain vuodella eteenpäin. 

Kaiken tämän keskellä tekee mieli viillellä. Revin taas vanhoja haavoja auki. Minulla ei ole paha olla, minua vain ahdistaa aivan helvetisti. Ahdistaa. 

Musiikkia.

Elämä pelissä

Kaikki tuntuu järjestyvän vähitellen. Ehkä selviän tästäkin helvetistä.

T:n ex muuttaa viikonloppuna. Hän on rajoittanut tapaamisiamme todella paljon, välillä emme ole voineet edes puhua puhelimessa, kun ex on ollut kuuntelemassa. Olen todella otettu ja onnellinen siitä, että T on nähnyt niin paljon vaivaa nähdäkseen minua, mutta kuitenkin toivon, että ensiviikolla kaikki on helpompaa.

Kävin tänään T:n luona. Oli päivän parhaat 2 tuntia. Ikävä helpotti hetkeksi, kun kuulin taas hänen äänensä, näin hänet, haistoin hänet, tunsin hänen kosketuksensa. Oli aivan mahtavaa nähdä hänet, olen odottanut sitä viime kerrasta asti.

"Teen aika paskamaisesti exälle, koska lupasin etten näytä kämppää sellasille, joiden kans haluun jotai vakavampaaki."

T osaa kyllä asetella sanansa, sulin jälleen. Tunsin itseni jotenkin erityiseksi. T todella pitää minusta niin paljon, että rikkoo lupauksensa exälleen, jonka kanssa siis asuu. Hän todella halusi nähdä minut. Hän kutsui minut jo luokseen yöksi ensiviikolla, sillä "haluun viettää aikaa sun kaa nii paljo ku vaa voin".

Yksi asia kuitenkin vaivaa minua. Hän sanoi keskiviikkona autossa, ettei halua vielä sitoutua, mutta kuitenkin hän vaikuttaa haluavansa jotain vakavampaa, ainakin hänen puheensa ja eleensä viestivät siihen suuntaan. En tiedä mitä ajatella.

T:n kanssa viettämäni ajan lisäksi sain puhuttua E:n kanssa. Välimme ovat olleet jäiset A:n synttäreiden jälkeen, jossa paljastui, että hän ja K ovat pari. Olen kesästä lähtien ajatellut heidän välillään olevan jotain vakavampaakin, mutta olen vakaasti yrittänyt uskotella itselleni heidän olevan vain todella hyviä ystäviä.

Minua ei sinänsä loukannut se, että he seurustelevat, osasin jo odottaa sitä. Minua loukkasi se, etteivät he kertoneet heti minulle, aivan kuin he eivät olisi luottaneet minuun. Kuulemma he vain pelkäsivät, että jätän heidät kokonaan, jos he kertovat olevansa pari.

Pakko myöntää, että niin tässä taisi käydäkin. Jo aikaisemminkin minua vitutti olla kolmantena pyöränä heidän seurassaan. Nyt todella olen se kolmas pyörä, tunnen häiritseväni heitä ollessani heidän seurassaan. Kuitenkin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan, en vain tiedä pystynkö siihen tuntematta itseäni ulkopuoliseksi. Heillä on omat juttunsa, he tuntevat toisensa paremmin kuin minä. En tiedä heistä, etenkään E:stä, enää mitään.

En oikeastaan ole koskaan edes tietänyt E:stä mitään, olen aina saanut tietää asiat aivan liian myöhään ja silloinkin vahingossa. Hän ei luota minuun, koska hän pelkää minun juoruavan kaiken L:lle, aivan samalla tavalla kuin H:llekin. Minä en ole koskaan juorunnut E:n henkilökohtaisia asioita kenellekään, enkä tule sitä jatkossakaan tekemään mistään hinnasta. Myönnän joskus kertoneeni H:lle mielipiteitäni E:stä ja hänen toiminnastaan, mutta koskaan en ole luottamuksellisia asioita kertonut eteenpäin.

Toivon todella, että saamme välimme kuntoon E:n kanssa. Hän on minulle todella tärkeä ihminen, jolle olen voinut kertoa kaiken ja hän on ymmärtänyt pointtini. Myönnän kuitenkin, että olen jo alkanut henkisesti valmistautumaan siihen, ettemme tule enää ikinä olemaan niin läheisiä kuin joskus. Luultavasti niin käy, en tiedä uskallanko itse enää luottamaan häneen, vai kertooko hän kaiken nyt K:lle.

H tulee hakemaan kamansa maanantaina. T lupasi tulla silloin luokseni, jos ehtii, ettei minun tarvitse yksin nähdä H:ta.

Huomenna tai sunnuntaina pitäisi viedä auto äidelle ja tulla bussilla takaisin Tampereelle. Ei sinänsä kiinnostaisi ollenkaan mennä käymään kotona. Haluaisin olla Tampereella ja viettää aikaa T:n kanssa, mutta tiedän etten voi nähdä häntä ennen ensiviikkoa, joten parasta, että menen käymään kotona etten ole pitkää aikaa yksin kämpällä.

Hymyilen ja häpeän

Minun pitäisi nukkua, en vain pysty siihen. Olen niin iloinen. Jopa onnellinen.

Bileissä tosiaan tein vähän lähempää tuttavuutta erään minulle aiempaa tuntemattoman jätkän kanssa. Tutustuminen hänen kanssaan ei jäänyt vain bileisiin, olemme kuluneen viikonlopun ajan jutelleet paljon etenkin facebookissa. Luultavasti kirjoitan hänestä lähiaikoina enemmänkin, joten sanon häntä T:ksi.

Viikonlopun olen ollut yhtä hymyä. Aivan järkyttävän iloinen. Kaikki kehut ja suloisuudet, jotka T on sanonut ovat jääneet muistiini ja nostaneet itsetuntoani.
Tutustuin T:hen juuri oikealla hetkellä, vielä perjantaina 12 aikaan itkin yksin suunnitelmieni vuoksi, minä todella mietin itsemurhaa. Olin todella huonossa kunnossa, vaikka se varmaan muulta näytti ulkopuolelle.

Fiilikseni on nyt täysin päinvastainen, vaikka kello onkin puoli 3 yöllä ja minua väsyttää todella paljon. Kuitenkin aiemmin illalla tuli masennushetki, minua pelotti, hävetti, kadutti.

Fysiikka 7:n koe stressaa todella paljon enkä nyt pysty keskittymään vaikeaan kurssiin sitäkään vähää kuin aikaisempaa. Olen valmis luovuttamaan kokeen suhteen, haluaisin nyt vain nauttia olostani tuntematta stressiä kykenemättömyydestäni lukea kokeeseen. En kuitenkaan halua joutua uusintaan tästäkin kokeesta, en todellakaan onnistu tekemään 3 koetta 4 tunnissa hyvin, etenkin kun edellinen viikonloppu menee luultavasti taas kännissä. Pakko yrittää vielä huomenna panostaa niihin asioihin, jotka tuntuvat helpoimmilta, jotta pääsen kokeesta edes läpi.

Lisäksi mielialaani laski T:stä kuulemani ei-niin-mukavat asiat ja kuulin myös, että M oli "pahalla päällä", ilmeisesti hän ja T olivat riidelleet. Minusta tuntuu edelleen,  vaikka M toista väittikin, että riita liittyi jotenkin minun ja T:n sekoiluun.

Asiat, jotka kuulin T:stä, eivät todellakaan olleet mitään hyviä. Hänen sanomansa sanat menettivät hiukan merkitystä ajatuksissani, mutta kuitenkin typerä sydän ei ottanut niitä tosissaan.

Pelkään, että loukkaan itseni tässä, että minulle tapahtuu samoin kuin M:lle. Mieleni varoittaa, mutta sydän ei kuuntele. Olen aiempaakin ollut samankaltaisessa tilanteessa, kuullut jätkästä, johon olen ollut ihastunut, kaikkea törkeää, mutta en ole kuunnellut toisten varoituksia ja lopulta loukannut itseni todella pahasti, sydämeni on ollut rikki todella pahasti. Kauheaa, puhun sydämestä jo tässä vaiheessa.

Ymmärrän täysin M:n loukkaantumisen ja suuttumuksen T:lle, M oli ihastunut T:hen ja T tiesi sen, mutta kuitenkin se kaikki tapahtui minun kanssani eikä M:n. Välillä tunnen oloni siksi, että osuin vain väärään kohtaan väärällä hetkellä, että sitä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut "myöhässä" millisekunnin ajan.

Toivottavasti M ymmärtää, etten selvinpäin olisi edes ajatellut tekevänk mitään T:n kanssa.

En halua sälyttää kaikkea vastuuta T:lle. Minä olen osasyyllinen pe-la tapahtumiin, kaikki tietävät sen ja ymmärrän jos M on loukkaantunut minulle. Tiesin M:n pitävän T:stä, mutten kuitenkaan sanonut "ei" T:lle. Minun olisi pitänyt sanoa "ei", tiedän sen, mutta en vain siinä tilanteessa pystynyt, halunnut.

Minulla on todella ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta kaduttaa kaikki mitä tein T:n kanssa, mutta toisaalta minua ei kaduta mikään. En ole pitkään aikaan ollut näin iloinen ja minusta tuntuu, että se on täysin T:n ansiota.

Toisaalta tunnen myötätuntoa M:n puolesta, olen itse ollut samassa tilanteessa eikä se todellakaan ole mukavaa. Mutta sitten toisaalta ajattelen todella itsekkäästi, että minulla on nyt hyvä fiilis, olen onnellinen, nautin elämästäni. Iltaisin, kun menen nukkumaan, en malta nukahtaa, "jos vielä yksi viesti?", en halua menettää sitä. Odotan innolla huomista, herään aamulla iloisena.

Elämä hymyilee ja haluan nauttia siitä, mutta välitän liikaa M:n tunteista, en halua mässäillä ilolla, jos samalla aiheutan jollekin toiselle surua. Olen aivan sekaisin itseni kanssa. En tiedä mitä ajatella. Luultavasti annan typerän sydämeni päättää ja tehdä itsetuhoisen hypyn hataralle lasilattialle. Voin vain toivoa, ettei T aiheuta liikaa säröjä lattiaan. Voin vain toivoa, etten satuta itseäni.

100.

Blogin 100. postaus. Enpä tiedä onko tästä ollut enemmän haittaa vai hyötyä minulle. Pääasiassa olen tänne kirjoittanut päivän tai hetken mielialastani. Olen hetken mielijohteessa haukkunut ystäväni pystyyn, mutta myös kertonut heidän olevan minulle todella tärkeitä.

Sitten tähän päivään.

Aamulla nukuin kunnolla pommiin. Heräsin kyllä herätykseen ajoissa, mutta sammutettuani sen silmäni painuivat takaisin kiinni ja nukahdin. Uudemman kerran heräsin 7.55, joten päätin sulkea silmäni ja jatkaa nukkumista, en olisi ehtinyt mitenkään tunnille 5 minuutissa. Matka aamuruuhkassa olisi kestänyt vähintään 20min ja olisin päässyt matkaan vasta noin 10min kuluttua, joten "sallittu" 30min myöhästyminen olisi ehtinyt mennä umpeen.

Uudelleen heräsin 10 aikaan. Ensimmäisenä lähetin pahoittelut E:lle etten ollut tunnilla, hän oli joutunut sinne yksin. Seuraavaksi ruokaa ja viestittelyä L:n kanssa. Ruuan jälkeen keskustelua K:n kanssa WhatsAppissa.

Koko ajan pelotti, E ei ollut vastannut mitään viesteihini, pelkäsin hänen olevan vihainen minulle. Suunnittelin pyytäväni K:ta kysymään E:ltä onko hän vihainen minulle jostain, mutta en sekoittanut häntä tähän. Koko ajan pelko kasvoi, "menetinkö taas yhden ystävistäni?". Halusin oksentaa, olin taas syönyt liikaa. Olin syönyt liikaa hyvää ruokaa. Häpesin itseäni.

"Saatanan läski ihrakasa, katso itseäsi peiliin. Haluaisisitko sinä olla tuollaisen ryhävalaan kaveri? Kehtaisitko liikkua hänen seurassaan? "

Itsensä alentaminen jatkuu edelleen. 14.00 alkaa uskonnon koe, johon en tietenkään ole lukenut yhtään. Makaan edelleen sängyssä, pakotan itseni pysymään hereillä.

Miten ihminen voi olla näin laiska? Miksen saa enää edes koulua hoidettua? Aikaisempaa menin kouluun mielelläni, vaikka aamulla väsyttikin. Nyt en pääse kouluun edes keskellä päivää. Laiska paska.

Olen vain niin väsynyt kaikkeen. Kyllästynyt tähän. Haluan muutoksen. Jotain uutta. Jotain, joka pyyhkisi uupumuksen pois.

Kuusi tuntia, 12 minuuttia, 37 sekuntia

Huomisesta tulee kauhea päivä. En saa nukuttua, jalkani on taas aivan helvetin kipeä, edes unilääkkeet ei nyt auta.

L ei tule ensiviikolla kouluun, siitä kerroinkin jo aiempaa. Hänen lisäkseen myös K on pois koulusta. Aamun fysiikan tunti menee siis jäätävässä tunnelmassa E:n kanssa kahdestaan.

Sain kerrottua hänelle suunnitelmani ja syyt siihen, mutta hän ei ole vastannut mitään. Eipä sillä, olisin minäkin loukkaantunut, jos joku tekisi minulle noin. Pääasia kuitenkin, että riidoilta vältytään.

Minulla on askissa enää 4 tupakkaa. Viikonlopun pärjäsin hyvin ilman, jauhaa mässytin äiden nikotiinipurkkia, mutta niitä en voinut mukaani ottaa, eikä minulla ollut aikaa käydä hakemassa omia kaupasta. Lisää tupakkaa saan vasta huomenna 4 jälkeen, kun pääsen koulusta. Ja tupakkaa minä myös haluan, purukumit eivät hyödyttäneet yhtään mitään.

Huomenna on myös uskonnon koe, johon en tietenkään ole lukenut yhtään. Minun tuurillani unohdan koepaperinkin kotiin, kynistä puhumattakaan. No eipä sillä, koe menee päin vittua luinpa siihen tai en, eikä sillä niin väliäkään ole.

Että näin. Innolla odotan huomista, siitä tulee entistä ihanempi maanantai. Nukun pommiin, se on selvä. Toivottavasti en kuitenkaan liikaa, sillä poissaoloja alkaa olla aivan tarpeeksi.

Niin ja olotila. Viiltely houkuttelisi, mutta välttelen sitä nyt, kun H on kämpällä. Revin vain auki arpiani. Se saa luvan riittää. Masentaa ja väsyttää, vituttaa jo valmiiksi huominen. Pelottaa E:n näkeminen.

Tarkoitukseni ei ollut aiheuttaa riitaa tai loukata häntä, minusta on vain parasta pysyä erossa hänestä. Suojella häntä minulta. Ja osaltaan, suojella minua hänen loukkaamisensa tuomalta masennukselta, surulta, häpeältä.

Ps 2

Psykologikäynti.

Olin valmistautunut itkemään, meikkauksen olin aamulla suosiolla jättänyt vähemmälle. Toisin kävi, kyyneleet kävivät silmissä, mutta jokin esti minua taas itkemästä.

Psykologi anto taas tavotteita, realistisia tavotteita.

1. Fysiikka7:ssa ja kemia5:ssa tavotteena on saada kokeista 6. Eli toisin sanoen minulle täydellinen rimanalitus. Pakko kuitenkin yrittää, ehkä koulustressi sillä helpottuu.

2. Lääkärikäynnillä pyytää vahvempaa lääkitystä sekä masennukseen että nukahtamisongelmiin. Sen olin itsekin jo päättänyt, lääkitys ei nyt ole todellakaan kohdillaan.

3. Lääkärikäynnillä pitäisi myös kilpirauhasarvojen testiin pyytää aikaa. Samaa on äite miettinyt, että minun kannattaisi tarkistuttaa kilpirauhaseni. Itse en ole siitä niin piitannut, jos siinä vajaa- tai liikatoimintaa on niin olkoon. Olen täysin varma, että masennus on ja pysyy minussa, vaikka jotain häiritötä kilpirauhasessa todettaisiinkin ja siihen lääkityksen saisin.

4. Koita mennä aamutunneillekin. Jep, se tavote minulla on itsellänikin ollut, joskus on vain ollut ylitsepääsemättömän vaikeaa päästä kouluun aamulla. Nyt lupaan, ainakin yrittää, ottaa itseäni niskasta ja raahautua koululle.
"Pääasia kuitenkin on, että olet tunneilla, fiksuna ihmisenä se riittää sinulle asioiden oppimiseen."

5. Anna itsellesi lupa luistaa koulutehtävistä ja vain rentoutua. Vaikein tavoite, en osaa olla tekemättä vapaa-aikana mitään kouluun liittyvää. Koulu on koko ajan mielessä, etenkin näin koeviikon lähestyessä.

Että näin. Tämän viikonlopun vietän kämpällä, opiskellen kemiaa ja fysiikkaa. Minun on pakko kerrata ja hakata tieto päähäni tai en saa mielenrauhaa. Tavoite nro. 5 ei siis toteudu, ainakaan tänä viikonloppuna.

Koko viikonloppu yksin, tai ainakin tämä ilta. Viimein saan rauhassa itkeä kaiken pihalle, viimein saan olla omassa rauhassa. Kuunnella musiikkia mistä itse pidän ilman, että muut valittavat, kuinka "paskaa" musiikkia kuuntelen. Mennä nukkumaan silloin, kun minua väsyttää ilman, että joku valittaa keskellä päivää nukkumisesta. Saan syödä juuri sitä mitä haluan ilman, että joku valittaa, kuinka paljon syön tai, kuinka epäterveellisesti syön.

Tämän viikonlopun nautin elämästäni. Tänä viikonloppuna pääsen eroon jatkuvasta koulustressistä.