Niitä et näitä

Joo o. Koulut alko. Ei jumalauta mikä ressi ollu päällä viimetteen viikon.

Ja edelleen. Viime yönä nukuin kähyset 3 tuntia. herätys oli 8 mutta minäpä heräsin 5.

Nojooo ei kauheesti ollu stressattavaa. Perus eka päivä, infoja toisensa jälkeen. Ryhmässäni on yksi tyttö lukiosta ja toinen tyyppi lukiolta opiskelee insinööriksi myös.
Koulu siis alkoi ja kämpällekkin on muutto suurinpiirtein sinne päin tehtynä. Vaatteet, sänky ja telkkari, tarviinko muka muuta.
Kaikki siis hyvin.

.
.
.

Mutta kun ei ole. Olo on kehno. Liekö väsymys vai stressi vai liika vapaa-aika. About tunti sitten itkin silmät päästäni ja olin vähällä kaivaa terän esiin. Olen säälittävä. Oli pakko alkaa kirjoittamaan, jotten kaiva terää esille. Mielessä silti pyörii yhä. Lompakko on 20cm päässä kädestä.

Vittu. Vitun vitun vittu. Vittu. En tiedä mitä sanoa. en osaa sanoa mitään Mikään ei tunnu oikealta. Ajatukset harhailee. Keittiössä olisi viinirypäleitä, en ole syönyt tänään muuta kuin sämpylän. Kännykän viestivalo vilkkuu, jos voisin elää ilman heittäisin kännykän parvekkeelta alas. Eksä meni naimisiin kuukausi sitten hienon platinablondinsa kanssa. Vittu et sekin jurppii vieläkin. Miksei jurppis ku toinen laittaa lomakuviaan mulle saatana. Jos se viel joskus kehtaa näyttää naamaansa mulle näytän sille minne se voi sen vitun blondinsa pistää. Roskakatos ois aika vitun oivallinen paikka. Ajatukset harhailee. Parvekkeella ei oo lasia, 6:sta kerroksesta asfaltille. Jos vitun huonosti käy, jää henkiin. Eli mä varmaan sit jäisin. Ja sit pitäs mennä putkiruokinnassa TAMKiin ettei vaan menetä opiskeluoikeutta. Yhellä tyypillä luokalla on hieno parta. Vois kyl oikeesti kävästä parvekkeella. Toi saatanan valo vilkkuu vielki. Jalkaanki sattuu. Enkä tie millo herätys on aamul.

Se terä ois tos,

Heti kun pääsin valittamasta

Ois pitäny tehä eilen tää postaus. Mun piti mut oon ollu taas laiska paska, en oo saanu mitään aikaseks.

Mut tosiaan.
Sain eilen kämpän. About 300m päästä TAMKista. Vuokrakaan ei oo kovin suuri verrattuna normi pyyntiin ton kokosista kämpistä. Ohan se tietty paljon ku ei oo rahaa oikei kellään mut ois voinu olla enemmänkin.

Mut niin. _Minä_ sain kämpän. H ei oikein innostunut. Ollaan tavallaan etitty yhessä kämppää. Mä oon ettiny halvempaa, ymmärrän jo mitä tarkoittaa olla köyhä. H on ettiny kalliimpia. Ja täs kämpäs jonka nyt sain ei oo pesukoneita. Mä selviän ilmanki mut en tie Hsta. Ei taida H tulla asuun siihe et taitaa jäädä koko kämppä mun maksettavaks. Kyl mä siit vrm jotenki selviän mut ois ollu helpompaa jonku kans.

Mut hei. Sain kämpän. Se on hyvä. Yks asia tavallaan vähemmän ressattavaa. Jotain positiivista.

.
.
.

Ja silti. Itken. En pysty lopettamaan. Peitän olon äideltä, se on huolissaan musta, tietää et mä ressaan. Sil on muitakin huolia, mä selviin kyl.

Tai en kyl selvii. En tiedä miten oon taas täs kunnossa. Tai en ees tie mis kunnos oon. Oonko missään. Kännissä haluisin olla. Unohtaa kaiken hetkeksi. Mutta kännissä olot on kaks kertaa pahempia. Enkä pystyis varmaan hillitseen itseäni.

Oon jutellu yhen brittiläisen tyypin kans netis. Se on periaatteessa ainut ihminen tällä hetkellä joka saa mut hymyileen. Aidosti hymyileen. Se on ainut ihminen johon luotan. En tiedä miks mut musta tuntuu et voin kertoo sille kaiken. Niiku seki kertoo mulle. Toisaalta ei mul oo enää muitakaan. Päästin irti, luovutin ihmiset pois luotani. En tarvinnu heitä joten en pitäny heitä enää lähellä. Elämäni suurin virhe. Ja se on paljon.

Kerroin hänelle että on paska päivä. Että haluan vain itkeä mutten voi koska en haluu et kukaa näkee.
Hän sanoi että jos voisi hän tulisi ajamaan kaikki ulos jotta voisin olla yksin ja itkeä kaikessa rauhassa ja ku oon itkeny tarpeeks hän tulis ja siivois kyyneleet pois ja kertois et kaikki tulee oleen paremmin.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Hän saa minut hetkeksi unohtamaan kaiken ja ajattelemaan hetken jotain huoletonta. Se on jotain mitä mä todella tarviin.

Mut silti ku oon yksin jään tuijottaan arpiani. Viimeset on vielki punasia. Suurin osa on haaleita.
Ja jostain syvältä tulee hiljainen kaipuu siihen aikaan ku arvet oli vielä haavoja. Kun ne vuoti verta. Kun ne aiheutti kipua.

Muistan sen.
Ja kaipaan sitä.
Mutten tee sitä.

vielä

Uusi aika, vanhat tavat

Stressi kasvaa.
Kämppää ei löydy, kukaan ei luota opiskelijan vuokranmaksukykyyn.
Koulu alkaa viikon päästä. Panikoin jo valmiiksi uusia ihmisiä, paikkoja, asioita ylipäätään.
Opintotukeakaan en ole saanut haettua. Kituutan sitten.

Stressi kasvaa ja sen myötä olen alkanut taas itkeskelemään huvikseni. Kaikki vain tuntuu junnaavan paikallaan. En saa mitään aikaiseksi ja aika loppuu kesken.

.
.

Kävin katsomassa kämppää Treella tänään. Pois lähtiessäni kävelin puiston läpi. Jotenkin tuli vain olo että haluan istua keskelle puistoa ja vain jäädä siihen paikalleen. Odottaa että joku tekee kaiken minun puolestani.
Onneksi maailma herätti minut haaveistani. I tietääkin miten.

.
.

Terä on lompakossa. Edelleen. Se on ollut siellä koko ajan, lähellä minua. Jos tarvitsen sitä, se on aina tukenani.

Vittu että olen säälittävä.
Pahoittelen.

Pitkästä aikaa

Terve.

Pitkästä aikaa. Ajattelin ilmoittaa että olen hengissä jos joku siellä huolehtii.

Laskut jatkuu. 184 päivää. Kuulostaa siltä että olen päässyt eroon, mutta edelleen on päiviä kun haluan viiltää.

Muistan yhden päivän heinäkuussa. Olin todella väsynyt ja olimme tulossa Tampereelta H:n kanssa kun löysin terän lompakostani. En edes muistanut, että se oli siellä. Muutamaan päivään en kyennyt ajattelemaan muuta kuin terää.

Arpeni näkyvät todella hyvin edelleen enkä yritä peitellä niitä muualla kuin vanhempien tuttujen ihmisten luona. Ja nykyään kun muistan vedän hihat alas myös lasten seurassa. Kävimme H:n pikkusisarusten (7v, 10v ja 13v) elokuvissa ja syömässä.

"Mitä noi jäljet sun kädessä on?
Miten ne on tullu?"

Voiko noin nuorelle kertoa että
'joo oon itsetuhonen, teen haavoja itseeni vapaaehtoisesti että saan satutettua itseäni ja veren vuotamaan'? Mielestäni he ovat liian nuoria siihen vielä. Koulussa muistaakseni puhutaan masennuksesta vasta 9lklla, joka on aivan liian myöhään.

Mitäköhän muuta.?

Sain opiskelupaikan TAMKista. Jälleen sama; äite on onnensa kukkuloilla ja minulle on oikeastaan se ja sama. Opiskelu alkaa 3vkon päästä ja siihen mennessä pitäisi kämppä löytää.