Heti kun pääsin valittamasta

Ois pitäny tehä eilen tää postaus. Mun piti mut oon ollu taas laiska paska, en oo saanu mitään aikaseks.

Mut tosiaan.
Sain eilen kämpän. About 300m päästä TAMKista. Vuokrakaan ei oo kovin suuri verrattuna normi pyyntiin ton kokosista kämpistä. Ohan se tietty paljon ku ei oo rahaa oikei kellään mut ois voinu olla enemmänkin.

Mut niin. _Minä_ sain kämpän. H ei oikein innostunut. Ollaan tavallaan etitty yhessä kämppää. Mä oon ettiny halvempaa, ymmärrän jo mitä tarkoittaa olla köyhä. H on ettiny kalliimpia. Ja täs kämpäs jonka nyt sain ei oo pesukoneita. Mä selviän ilmanki mut en tie Hsta. Ei taida H tulla asuun siihe et taitaa jäädä koko kämppä mun maksettavaks. Kyl mä siit vrm jotenki selviän mut ois ollu helpompaa jonku kans.

Mut hei. Sain kämpän. Se on hyvä. Yks asia tavallaan vähemmän ressattavaa. Jotain positiivista.

.
.
.

Ja silti. Itken. En pysty lopettamaan. Peitän olon äideltä, se on huolissaan musta, tietää et mä ressaan. Sil on muitakin huolia, mä selviin kyl.

Tai en kyl selvii. En tiedä miten oon taas täs kunnossa. Tai en ees tie mis kunnos oon. Oonko missään. Kännissä haluisin olla. Unohtaa kaiken hetkeksi. Mutta kännissä olot on kaks kertaa pahempia. Enkä pystyis varmaan hillitseen itseäni.

Oon jutellu yhen brittiläisen tyypin kans netis. Se on periaatteessa ainut ihminen tällä hetkellä joka saa mut hymyileen. Aidosti hymyileen. Se on ainut ihminen johon luotan. En tiedä miks mut musta tuntuu et voin kertoo sille kaiken. Niiku seki kertoo mulle. Toisaalta ei mul oo enää muitakaan. Päästin irti, luovutin ihmiset pois luotani. En tarvinnu heitä joten en pitäny heitä enää lähellä. Elämäni suurin virhe. Ja se on paljon.

Kerroin hänelle että on paska päivä. Että haluan vain itkeä mutten voi koska en haluu et kukaa näkee.
Hän sanoi että jos voisi hän tulisi ajamaan kaikki ulos jotta voisin olla yksin ja itkeä kaikessa rauhassa ja ku oon itkeny tarpeeks hän tulis ja siivois kyyneleet pois ja kertois et kaikki tulee oleen paremmin.

Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Hän saa minut hetkeksi unohtamaan kaiken ja ajattelemaan hetken jotain huoletonta. Se on jotain mitä mä todella tarviin.

Mut silti ku oon yksin jään tuijottaan arpiani. Viimeset on vielki punasia. Suurin osa on haaleita.
Ja jostain syvältä tulee hiljainen kaipuu siihen aikaan ku arvet oli vielä haavoja. Kun ne vuoti verta. Kun ne aiheutti kipua.

Muistan sen.
Ja kaipaan sitä.
Mutten tee sitä.

vielä

Paljon ei mitään

Paljon on tapahtunut mutta silti ei mitään.

Olen oikeastaan iloinen että tulin kipeäksi. En olisi vielä halunnut nähdä T:tä. En tiedä haluanko ikinä.

FSOGin kävin katsomassa ja oikeastaan leffa oli ihan hyvä vaikkakin pikkuseikat jäi häiritsemään.
Lauantaina oli Disney on Ice ja sinnekin lähdin. Kaiken näköstä säätöö oli, etenkin kun kyseessä olimme minä ja H, mutta pääasiassa ihan mukava reissu.

Muina päivinä onkin ollut todella vetämätön olo. En ole jaksanut, viitsinyt, välittänyt. Nukkunut, yskinyt ja syönyt.

Tai syönyt ja syönyt, ruokahalu on taas hävinny jonnekin. Tänään sain syötyä leivän ja juotua kaksi mukia kahvia. Eilen söin perunamuusia pakottamalla sillä olin kotona iskän vahdittavana. Lauantaina taisin saada syötyä banaanin ja 6 nugettia, pakko edes yrittää näyttää muille olevansa kunnossa. Perjantaina söin... öö.. join pullollisen vettä illalla leffassa.
Ruokailu on tuossa kuosissa ja silti lihon koko ajan. Tekisi mieli oksentaa, viiltää läskit pois, pakottaa itsensä liikkeelle. Paastota kkn ajan, en minä siinä ajassa nääntymäänkään ehdi kun on vararavintoa kertynyt parin vuoden varoiksi.

BDI-kysely. 36 pistettä. Vaikea masennus.
Silmät pysyvät kosteina mutta en suostu päästämään kyyneleitä valumaan.

Minulla on kaikki loppujen lopuksi ihan hyvin. Minulla on enemmän kuin joillakin. Minulla on isä toisin kuin H:lla. Minä saan asua kotona toisin kuin L. Minä olen päässyt kiusaamisesta toisin kuin Q. Minulla on oikeastaan kaikki ne perustarpeet joita ihminen tarvitsee elääkseen onnellisen elämän.

Miksi minä silti saan 36 pistettä BDI-kyselystä?
Tiedän, se on vain typerä kysely, se ei merkkaa mitään, vain minä tiedän miten minulla menee.
Pointti onkin etten oikeasti löydä syytä kieltää kyselyn tulosta.
Kaikki on hyvin enkä silti osaa kertoa miksei (vaikea) masennus voisi kuulua kuvaan.
Ja se pelottaa. Pelottaa myöntää itselle että typerä kysely ymmärtää minua paremmin kuin minä itse. Että typerä kysely kertoo minun olevan masentunut, vaikka yritän olla kaikkea muuta kuin sitä.

Yritän olla mutta se on välillä vain niin vaikeaa.

Emt

Aamu alkoi vitutuksella. H:lta oli tullut 6 aikaan viesti jossa hän ihkutti uusinta Age of Ultron traileria joka tosiaan ilmestyi yöllä. Muuten iha ok ihkuttaa mutta juuri eilen hän valitti kun "Marvel rahastaa leffoilla, ne tekee uusia ja uusia trailereita ja osa leffoista tehää uudestaa ja aina vaa uusista hahmoista tehää leffa. siis GOTGikin on iha turha, oikeesti se ei liity mitenkää Avengersseihi.."

....*hiljaisuus*....

ehkä GOTGin ei kuulukkaa liittyy Avengersseihin... Ehkä pointtina on ikuisuuskivet ja lopulta Thanos... ja siis Marvelhan on ainut joka rahastaa leffoilla, muut yhtiöt ei teekkää koko ajan uusia leffoja, trailereita, venytä päätösosia kahteen leffaan, yms. Enkä todellakaan osaa olla katkera siitä et Marvel tekee leffoja uusista hahmoista kuten GOTG ja Ant-Man.
Koska mulle Marvel on elämä 
btw ihanaa et kännykkä tietää nää hahmot/leffat/ym valmiiks 
.
.
.

koko päivä mennyt lamaannuksissa. oikeastaan ainoat tunteet jotka tänään tunnistin olivat lievä vitutus koko päivän ja väsymys. 

masennus. 

en tiedä. se tuntui oikealta sanalta. ollut sellainen "siipi maassa" olo koko päivän. en ole jaksanut, en ole välittänyt, ei ole kiinnostanut. olen vain halunnut itkeä ja nukkua ja hautautua peiton alle ja hävetä olemassaoloani.

mutta täti on taas kännissä kuin käki joten minun piti ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ruokaa ja lämmittää taloa. vaikka olisin niin mielelläni vain hautautunut peiton alle.

revin arvetki taas auki. tai en tarkoituksella. aluksi. olin laittanut laastarin viillon päälle kun se oli eilen alkanut vuotamaan ja tänään kun vaihdoin pitkähihaista, laastari lähti irti ja repäisi arven auki. ja sit mä epähuomiossa revin loputkin auki. ja teippasin ne uudelleen kun ne alkoivat vuotamaan kunnolla.
kuinka tyhmä ihminen voi olla?

njoo. mitään sanomaton päivä. huoh. voisin aamulla olla todella itsekäs laiska paska ja hautautua peiton alle koko päiväksi nukkumaan. kyllä äite pärjää navetassa yksinkin ja ehkä täti kiukkusena menee sinne tekemään työt kun muut eivät osaa. 

tai sitten otan taas itseäni niskasta kiinni, juon mukillisen pahaa kahvia ja raahaan laiskan perseeni navettaan, josko minusta olisi edes siellä jotain hyötyä.

äh en tiedä. Q:nkin kanssa oli vaikea puhua tänään. en osannut sanoa mitään kun en pystynyt ajattelemaan mitään. en jaksanut ajatella mitään, mutta silti yritin illalla pitää hänelle seuraa. minä yritin. mutta taisin epäonnistua.

☆ Q:n piirtämä ☆ 

Synttäreiltä

H:lla oli synttärit eilen ja juhlistettiin sitä käymällä American Dineris ja leffas. Koko päivä meni hyvin. Juttelin Q:n kaverin kanssa, eka kerta ja pelotti ihan helvetisti hänen reaktionsa, mutta hyvin se meni.

Pääsin kotiin leffasta 2 aikaan. Q oli lähettänyt viestin 1, hänellä oli huono olo. Pääsin kotiin ja ehdin kunnolla vastata hänelle. Tuntui kuin jotain katkaisinta olisi painettu: muutuin siitä nauravasta ihmisestä ihmiseksi, joka tietää miltä tuntuu kun haluaa vain satuttaa itseään. 

Oloni ei niinkään muuttunut, mutta tiesin sen olon. Muistin sen olon taas.

Vituttaa huono netti kotona. Viestit ei lähe ajallaan mikä aiheuttaa väärinkäsityksiä. 

Turhauttaa.

Pakko alkaa nukkumaan, päätä särkee vitusti liikaa taas.

Hyvä päivä silti. Viiltely pysyi tänään poissa mielestä melkein koko päivän.

Juhannuskirous

Kaikki menee päin vittua tällä hetkellä.
Kaikki.

Olemme H:n kanssa etsineet kämppää ja käyneet näytöissä yms. Sain tiistaina erään asunnon vuokranantajalta soiton: asunto olisi meidän, enää pitäisi kirjoittaa sopimus. Ilmoitin H:lle. Kului 3 tuntia ennen kuin H reagoi mitenkään viestiini: Se oli kyl aika pieni".

MITÄ VITTUA?!?!?!??!

Meillä on budjetti. 800€ on ehdoton maksimi, ellei H sitten halua maksaa enempää. Äidellä ei ole varaa maksaa enempää eikä minulla ole muita tuloja kuin opintotuki, koska töitä ei vain löydy kouluttamattomalle nuorelle, jolla ei ole kokemusta töistä.
Meillä on tietty alue, jolla haluaisimme asua. Lähellä keskustaa, mitä lähempänä sen parempi. Ja kyllä läheltä keskustaa löytyy hyvin kämppiä, jotka pysyvät budjetissamme.

Kyseinen asunto on keskustassa ja vuokra 780€ mihin sisältyy jo vedet. Lemmikit sallittu, mikä ei kovin yleistä ole niin hyvä kuntoisessa asunnossa. Kaksi huonetta, erillinen keittiö, eteinen, kylpyhuone. Minä suorastaan ihastuin asuntoon. Ja tämä on ainut asunto, josta on otettu meihin yhteyttä näytön jälkeen. Ihmiset eivät kauhean mielellään vuokraa asuntojaan rotille.

Toinen asia on juhannus. Piti mennä Tampereelle viettämään juhannusta A:n kanssa. En saanut A:ta kiinni torstaina, joten en suunnitellut sen tarkemmin menoa Tampereelle. Juttelin kuitenki L:n kanssa, että jos menen Tampereelle voin lainata hänelle rahaa. Illemmalla, lähempänä keskiyötä A vastasi ja kutsui minut baariin kanssaan juhannuksena. Viikon verran ollut stressi kuitenkin arvelutti, joten en sanonut mitään varmaksi.

Tänään sain paniikkikohtauksen, kun äite pudotti lehden keittiössä. Pitkästä aikaa raavin käsivarret verille, purin itseäni, hakkasin seinää jne. Happi ei kulkenut ja meinasin tukehtua monta kertaa huutooni.
Ilmoitin kohtauksen laannuttua A:lle, etten uskalla lähteä ajamaan Tampereelle. Samaan aikaan L:ltä tuli viesti: "Niin sä et oo tulossa treelle..? Vaikka lupasit sitä rahaa tuoda?!"

MITÄ VITTUA?!?!?!

Kiva tietää että olen noin tärkeä. "Muuten ihan vitun sama ooks tulos, mut lupasit tuoda rahaa mulle, et saan vetää perseet."
Missään vaiheessa en rahaa luvannut tuoda. Sanoin, että JOS tulen treelle voin lainata rahaa. En missään vaiheessa sanonut kuljettavani rahaa Tampereelle, että muut pääsisivät juomaan rahoillani. Jos olisin vaivautunut kuljettamaan rahaa 70km matkan ruuhkassa, olisin aivan varmasti juonut ne itse, vaikka sen jälkeen olisinkin repinyt valtimoni riekaleille.
Huomautin L:n tärkeysjärjestyksestä, mutta asiaa pidettiin vitsinä.

En jaksa nyt tapella. En itse tahallisesti olisi ikinä toiminut noin. En tietenkään voi heittää ensimmäistä kiveä, mutta nyt kun tilanne osui minun kohdalleni, alan kiinnittää huomiota tapoihini. Jos olen joskus odottanut enemmän rahaa kuin itse henkilöä, pyydän anteeksi. Se ei tule toistumaan.

Paitsi jos olet täysi kusipää.

On tehnyt niin paljon mieli mennä tupakalle, viiltää, vetää perseet jne. Koitan vain pitää itseni koossa, etten hajoa taas. En halua enää kerätä itseäni, en jaksa sitä enää.

Koulusta

En ole muistanut kertoa. Kemian itsenäinen menikin päin mäntyä. Sain samaisen 7 mikä minulla oli aiemminkin. Tosin nyt sentään ymmärrän jotain aiheesta.

Kirjoitukset. Niidenhän tulokset tulivat aikaa sitten. Matematiikasta E, äidinkielestä M ja fysiikasta B.
Syksyllä on edessä pitkä englanti, kemia ja biologia. Kaikki sellaisia aineita, joita on pakko kerrata.
Hah, "kesälomaa" vielä 2kk jäljellä. Olen syntynyt stressaamaan.

Juhannuksena olisi tarkoitus.. niin en tiedä vielä. H on menossa baariin kavereidensa kanssa, enkä heistä oikein välitä, joten pitää keksiä jotain muuta. Toivoisin, että voisin viettää aikaa edes L:n ja A:n kanssa, toki muutkin olisi mukava nähdä pitkästä aikaa. Pitää suunnitella vielä, onhan tässä vielä aikaa viikon verran.

Tämä oli taas tällainen "pitää kertoa nämäkin" postaus. Blogi alkaa vähitellen palata takaisin jokapäiväiseen elämääni.
Aiemmin se olisi tarkoittanut huonoa kautta. Nyt en tiedä vielä.

Kuulumisia #2

Viime päivät mennyt tehden muka kaikkea tärkeää ja silloin kun olisi ollut aikaa kirjoittaa blogia, en ole jaksanut alkaa keskittymään.

Pari viikoa meni mukavasti jääkiekon MM-kisojen seuraamiseen. Nyt kisojen jälkeen on päivät alkanut mennä aivan sekaisin, kun ei ole enää mitään aikataulutusta.

Viime perjantaina oli itsenäisen kemian koe. Se meni niin hyvin kuin voi olettaa. En ole uskaltanut vielä tulosta katsoa.

Olen vaihtelevasti ollut joko mummulla tai H:lla, kämpällä olen käynyt vain suihkussa tai hakemassa vaatteita. Välit H:n kanssa on ihan hyvät, vaikka välillä menee hermot, myönnän. Onneksi välillä olen päässyt purkamaan L:lle mielipiteitäni, vaikka pitääkin usein keksiä peitetarina nähdä häntä, koska H:lla on jyrkkä mielipide L:stä.

Ensi maanantaina olisi psykologi Hallituskadulla. Siihen mennessä pitäisi ottaa yhte5yytä terapeutteihin, jotta saisi sitä asiaa eteenpäin. Tosin en tiedä kiinnostaako minua enää mennä terapeutille. Kallista hupia, enkä tiedä tarvitsenko sitä. Tai luultavasti tarvitsen, mutta kiinnostaako minua mennä sinne..

Tälläkään hetkellä ei oikein ajatus oikein kulje. Ehkä yritän paremmalla ajalla uudelleen.

Huononko hyvin?

Elämässä kaikki edelleen hyvin. Huomaan, että tämä aika vaikuttaa minuun. Maalis-huhtikuun vaihde. Vuosi on kulunut ja paljon on tapahtunut. Kävin todella pohjalla, mutta nousinkin. Jossain vaiheessa piilotin kaiken surun ja nyt se nousee taas pintaan. Tiedän, oikeus surra, mutta se onko siitä minulle hyötyä on toinen asia. Onko siitä enemmän haittaa minulle jos kaivan vanhan asian esille kaikille?

Pari päivää kulunut lähes kokonaan H:n seurassaan, tälläkin hetkellä olen hänen luonaan. Eilen kävimme hänen lähikaupassaan ja olin saada sydänkohtauksen, kun myyjä näytti aivan T:ltä. Kädet tärisivät, polvet eivät kantaneet kunnolla, hengitys oli tiheää. Kaupan pihassa romahdin maahan ja olin vähällä itkeä helpotuksesta.

Kävimme katsomassa leffan ensi-illalssa, pari muuta leffaa katselimme H:n luona, telkkarisoopaa kyllästymiseen asti taas hetkeksi, kiersimme IKEAn sekä BILTEMAn ja pyörimme Koskikeskuksessa tuhlaamassa ruokaa.
Olen taas nauranut enemmän kuin viime syksynä yhteensä.

Koulu mietityttää edelleen. Olen kahden vaiheilla jätänkö fy12 kesken, koska en sinänsä siitä mitään hyödy. En jaksaisi tulla Tampereelle vain yhden ainoan kurssin vuoksi, jotta voisin sitten raahautua 75min ajaksi lukiolle. Toisaalta vaihtelu virkistää. En tiedä.

Sen tiedän, että huomenna on raahauduttava kouluun kemian tehtävien kanssa, joita en sattuneesta syystä ole ehtonyt/jaksanut tehdä, joten huomenna on aikainen herätys.

//lukiopsykologi eilen. Minulla on lupa surra, olen vahva, vaihtelu virkistää. Elokuussa uudelleen.

\\Voin hyvin, mutta silti välillä vain tekisi mieli itkeä ja hautautua peiton alle koko päiväksi.

Mieli muuttuu, niin minäkin

Jep jep.. muutoksia ilmassa.

Tänään oli aamulla Hallituskadun psykiatrisella psykiatrille aika. Psykiatri oli puoliksi venäläinen, huonosti suomea puhuva nainen, joka oli jopa minua lyhyempi. Tunsin itseni jättiläiseksi seisoessani hänen vieressänsä.

Käynti nyt oli mielestäni täysin turha. Hän vain kyseli perustietoja lapsuudestani, "masennukseni alkuajoista", syistä ynnä muusta, minkä olen jokaiselle minua hoitaneelle henkilölle kertonut. Ainut asia, jonka kerroin hänelle, mutta en muille, oli koulukiusaaminen. Tosin en tiedä onko sillä nykyiseen tilaani mitään vaikutusta. Ehkä on, ehkä ei.

Psykiatrin jälkeen menin kaupan kautta kotiin. 14 jälkeen lähdin I:n koululle hakemaan hänet koulusta, kuten olimme sopineet. Kiertelimme pari tuntia kirpputoreja ja 4
muutama löytökin tarttui mukaan. Vähän vaille 18 heitin I:n kotiin ja lähdin Koskikeskukseen.

Koskikeskuksessa tapasin H:n. Kyllä, tapasin samaisen henkilön, jonka kanssa minulla oli riitaa viimeisen 5 kuukauden ajan. Ja kyllä, oli riitaa.

Saimme riidan sovittua, kumpikin pyysi anteeksi jyrkimpiä syytöksiä. Pari tuntia vietimme aikaa Koskikeskuksessa; juttelimme kaikesta mahdollisesta, kuten ennenkin, ja nauroimme vanhoille inside-läpille. Minulla oli oikeasti hauskaa ja oli mukava jutella taas kaikesta mahdollisesta H:n kanssa. Samalta paikkakunnalta olevana hän tietää kaikki peruskoulun ynnä muiden paikkojen tutut, paikkakuntaan liittyvät vitsit ja tuntee perheeni ynnä muut asiat hyvin, ja hänellä on pelottavan samanlainen ajattelutapa ja huumorintaju kuin minulla.



Vaikuttaa nyt siltä, että väheksyisin jotenkin muita kavereitani. Minulla ei ole mitään muita kavereitani vastaan. Yksi kaveri ei vain "kata" montaa ominaisuutta kanssani. Tai siis. L tietää mitä tarkoitan, kun puhun masennuksesta, E:n kanssa jaan ainakin osan fanituksen kohteista, K:n kanssa, ainakin joskus, jaan musiikkimaun, I:n kanssa samat muistot yläasteelta, A:n kanssa nyt vain on hauskaa. Kaikki kaverini ovat minulle tärkeitä. Heillä vain on kaikilla tietty alue elämässäni, mistä he eivät yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi, tai juuri mitään, jotta voisin jakaa ajatukseni heidän kanssaan kaikesta.

Mutta mieliala. Mieliala on hyvä. Se on ollut pääasiassa hyvä tammikuusta lähtien. Välillä on tietenkin tullut vähän laskuakin, mutta se kuuluu asiaan. Itseasiassa tänään aamulla mietinkin, että voisin lääkityksen lopettaa, mutta psykiatri suositteli, että jatkan samaa lääkitystä vielä ainakin terapian alun ajan.

Mutta. Rauha maassa ja ihmisen sielussa. Elämä alkaa taas hymyilyttämään, välillä jopa naurattamaan.

Kananen

Kana nimeltä Henrietta.
En voi tehdä muuta kuin nauraa.

Back in business

Elämäni näyttää taas toivottomalta. Tilanteet tuntuvat riistäytyvän käsistä. Kaikki tuntuu jotenkin olevan solmussa tai  epävakaalla pohjalla.

Huomenna on uusintakokeet, enkä ole lukenut yhtään. Äidinkielen, fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet. Koitan lukea huomenna. Ja rukoilen parasta.

Tämän päiväinen fysiikan tunti ja sen jälkeinen välitunti olivat jäätävät. Jos katseella voisi tappaa, minä olisin kuollut K:n toimesta. Ne pari kertaa, jolloin hän vilkaisi minuun, hänen katseensa tuntui polttavan.

H kävi tänään. Uuden kaverinsa kanssa, jonka luettelisin täysin päinvastaiseksi ihmiseksi, kuin hän on. Kaverilla oli uusi, valkoinen bemari ja LVn laukku. Urgh, suorastaan ärsyttävä ihminen. Mutta nyt se asia on poissa päiväjärjestyksessä.

Tänään oli siis normaalia paskempi päivä. Tänään on stressannut enemmän kuin muulloin.
Mutta silti tänään oli paras päivä pitkiin aikoihin.

Jaksoin aamulla meikata kunnolla ja laittaa hiukset, en vain vetänyt pipoa päähäni ja yrittänyt peittää mustia silmänalusia. Söin aamupalaa. Tarkistin,  että minulla on kaikki mukana mitä tarvitsen.

Tänään oli pitkään aikaan hyvä päivä. Hyvä päivä.

Hyvä päivä ja silti revin arvet auki.

Vuoden turhake

Puhuin tänään L:n kanssa. Hän pelkää luottaa ihmisiin. Hän epäilee kaikkea ja kaikkia. Kunpa saisin hänet luottamaan ihmisiin, uskomaan ettei kaikki halua satuttaa häntä ainakaan tarkoituksella.

Mutta totuus on, etten voi tehdä asialle mitään. En pysty tekemään sille mitään. Olen turha, käyttökelvoton tässäkin tapauksessa.

Puhuin tänään T:n kanssa. Kuulumiset, mitä teet, pakko mennä nukkuu ku huome töitä. Sama juoni joka kerta. Ehkä ihan hyväkin, että on jotain pysyvää elämässä.

Tiuskin taas. En saa öisin nukuttua kunnolla, joten olen väsynyt koko ajan. Hermostun helposti ja nopeasti, saatan sanoa pahasti, vaikken sitä tarkottaisikaan. Olen ilkeämpi useammin. En haluaisi olla, mutta en voi painajaisille mitään.
Hän ilmestyi taas, ja Hän lähtee sitten kun haluaa.
Jos lähtee.

Toinen meistä lähtee, se on varma.

243

Minun pitäisi varmaan kertoa ajatuksistani, jotka painavat mieltäni. Niitä ei oikeastaan ole paljoa eivätkä ne ole suuria asioita, mutta silti ne mietityttävät.

Ensimmäisenä mieltä painaa H. Hän ei ole vieläkään hakenut kamojaan luotani ja olettaa edelleen, että ilmestyn Tampereelle silloin, kun hänelle sopii. Ottaa päähän. 3 kuukautta aikaa, eikä hän ole vieläkään saanut haettua kamojaan luotani.

Toisena mieltä painaa bileet, jotka jo tavallaan lupasin L:lle. Minua ei vain yhtään kiinnostaisi mennä ihmisten ilmoille saati sitten juoda. Ei innosta yhtään juoda, en ymmärrä vieläkään mitä hienoa juomisessa on.
Lisäksi L haluaa aivan varmasti uuden säätönsä bileisiin enkä oikein pitänyt ensivaikutelmasta, jonka hänestä sain. Toisaalta, mikä minä olen arvostelemaan, olen koko ikäni kasvanut niin pumpulissa, etten tiedä mitään mitä hän on kokenut.
Lisäksi mietotyttää saanko ketään tulemaan bileisiin jos pidän ne. K, E ja L ja hänen säätönsä varmaan tulisivat, mutta en tiedä jaksanko vaivautua pitämään viiden ihmisen bileitä.

Kolmantena mieltä painaa maanantai. Minulla on silloin seuraava aika psykologille, mikä tarkoittaa lisää stressausta ja ihmisten ilmoille menemistä. Toisin sanoen, minun pitää joko mennä sunnuntaina kotiin suihkuun iskän haukuttavaksi tai raahautua kämpälle suihkuun maanantaiaamuna. Stressaa muutenkin mennä taas pskologille äiden kanssa, ahdistaa kun äite saa tietää ajatuksistani.

Ahdistaa. Itken aina, kun jään yksin. Mieleni tekee taas viiltää. Haluaisin viiltää. Minun pitäisi viedä pikkuveljeni kotiin. Tulen takaisin ja olen yksin 3 tuntia.

3 tuntia yksin. Mieleni kanssa yksin.

Kuulumisia

Pahoittelut hiljaisuudesta. Olen viime päivinä siivoillut ja leiponut, enkä ole muuta ehtinyt tekemään.

H otti yhteyttä torstaina. Hän kysyi olenko Tampereella, kuulemma tarvitsisi häkin pohjan ja muut kamansa. Ilmoitin että olen seuraavan kerran vasta 6.1, ehkä 28.12.

"Ilmota heti kun tiet millon oot treel taas koska mul on yks häkki liian vähän!"

Hänellähän ei ole ollut vajaata 3kk aikaa hakea romujaan. Vitun lellitty pentu. Minähän en hänen käskyjään tottele.

Olen huomaamattani eristäytynyt taas. En vastaa kavereiden viesteihin, en päivitä mitään, en ylipäätään ilmoita olevani elossa. Ehkä on ihan hyvä ottaa vähän etäisyyttä kavereihin. Ihmissuhteeni ovat stressanneet minua paljon, joten ihan hyvä välillä unohtaa nekin.

Mutta. Tiistaina on jouluaatto ja huomenna on vielä leivottava. Luultavasti en ehdi ennen Joulupäivää postaamaan mitään, joten hyvää joulua teillekin! Nauttikaa! :)

217

Näin L:n. Hän oli kaverinsa luona, josta hain hänet. Emme ehtineet käymään luonani, joten vein hänet suoraan laitokselle. Olisin halunnut puhua hänen kanssaan paremmin, mutta en pystynyt siihen samalla kun keskityin ajamiseen liukkaalla tiellä.

Vituttaa. Olisin halunnut puhua hänen kanssaan olostani. Olisin halunnut hänen mielipiteensä kunnostani. 

Olenko todella niin huonossa kunnossa kuin kaikki minun nähneet sanovat?

Nauroin äsken T:n viestille. Ensimmäisen kerran tänään.
Taisin menettää aika paljon H:n mukana. Hänen kanssaan nauroin joka päivä. Nauroin paljon enemmän kuin nyt. H:n kanssa nauroin yhtä paljon kuin nyt itken yksin.

Jos olisin vuosi sitten kirjoittanut blogia, lähes jokainen postaus olisi loppunut sanaan "nauran". Eipä pääty enää. Valitettavasti.

Itken.

Pain...

H kävi hakemassa osat kamoistaan uuden parhaan kaverinsa kanssa. Sattui kuulla heillä olevan omia insideläppiä. Sattui nähdä hänet. Sattuu hymyillä ja naura mielessäni asialle, joka oli joskus meidän insideläppä. Bussi ajoi tänään ohitseni ja kuskina oli "Partaveikko". Minun ja H:n läppä. Muut eivät ymmärrä. 

L oli luonani kaverinsa kanssa, kun H tuli. Onneksi. Olisin muuten viiltänyt. Tuijotin tunnin ajan veristä paperia, joka lojuu edelleen lattialla esillä. Lompakko on selkäsi takana. Terä on lompakossa. Kukaan ei huomaa, ota se terä ja mene käymään vessassa. Ei. En tehnyt sitä. Vielä.

Ahdistaa. Psykologi ehdotti Niemeä. Minä osastolle? Ei minulla mielestäni mene kovin huonosti. Joo tiedän, minulla menee huonosti, mutta ei niin huonosti kuin joskus on mennyt.
Kirjoitin eilen hautajaisistani ja kerroin sen psykologilleni.

"Siitä huomaa miten paha sun on olla."

Suunnittelen niitä vain. Ettei läheisteni tarvitse. Muut suunnittelevat millaiset heidän häänsä ovat, millainen ensimmäinen oma asunto on, montako lasta tulevaisuudessa haluaa. Hautajaiset ovat minun hääni. Ne ovat tapahtuma, joiden on onnistuttava täydellisesti, muuten en saa sielulleni rauhaa.

Soitin äidelle ja kerroin että psykologi suositteli Niemeä ja terapiaa. "Sillee mulla menee." Miksi sanoin sen? Minulla ei mene niin huonosti kuin joskus on mennyt, miksi sanon toista?

" Sä lupasit mule jotain. Muistakko? Sä sanoit et tyttäret hautaa yleensä äitensä."

Itken. En halua tuottaa sitä surua äidelle. En voi tehdä sitä hänelle.

Mutta kun sattuu.

Helvetistä itään

Eipä tullut H tänäänkään. Ei sillä, en häntä kyllä olisi halunnutkaan nähdä.

Pitkästä aikaa juttelin tänään E:n kanssa niin kuin ennenkin. Keskustelu ei tuntunut, ainakaan minusta, yhtään jäiseltä tai kiusalliselta. En ymmärrä miten noin pieneltä kuulostava asia voi aiheuttaa niin hyvän mielen, että hymyilen vieläkin, kun mietin sitä parin minuutin keskustelua.

L:n on paha olla. Minusta tuntuu niin pahalta nähdä hänet niin surullisena ja tietää, että kun hän lopettaa naurunsa, hänestä tuntuu taas pahalta. Esimerkiksi tänään olin lähdössä kämpältä heittämään L:ää laitokselle ja sieltä suoraan kotiin. L istui hiljaa tuolilla ja näytti siltä, kuin purskahtaisi pian itkuun. Halusin niin halata ja lohduttaa häntä, "kaikki muuttuu paremmaksi", mutta en itse pidä kosketuksesta silloin, kun tekisi mieli vain romahtaa, joten koitin vain puheillani piristää häntä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Huomaan L:n mielialan vaikuttavan omaani. Minun on paha olla hänen puolestaan. En tiedä varmaan puoliakaan niistä asioista, joiden vuoksi L:stä tuntuu pahalta, mutta jo nekin, jotka tiedän, romahduttaisivat minut täysin. Toisaalta ihailen L:n vahvuutta, mutta toisaalta ymmärrän ettei hänkään voi olla vahva koko ajan. Toivon vain, että hän löytäisi jonkin paremman keinon purkaa oloaan kuin viiltely.

Tekopyhää. Itse viillän välillä vain siksi, että se tuntuu hyvältä. Viillän, vaikka ei olisikaan paha olla. Minä en välitä itsestäni, minulle on tärkeämpää, että L : llä on kaikki hyvin, tai edes niin paljon paremmin ettei hänen tarvitsisi turvautua viiltelyyn. Minä niin toivoisin, että hän selviäisi tästäkin helvetistä ja että tämä olisi hänen viimeinen helvettinsä. 

Musiikkia. Toivoisin, että tämä biisi olisi valhetta. Kuitenkin pelkään sen olevan täyttä totta.

Jätä mut rauhaan !!!

H ottaa päähän. Hän ei vieläkään jätä minua rauhaan. Hän ei vain osaa lopettaa. Vitun kusipää, jättäisi minut rauhaan eikä muistuttaisi minua koko ajan itsestään. Haluan unohtaa hänet niin hyvin kuin vain pystyn. Haluaisin vain eroon hänestä, lopullisesti.

Anteeksi, mutta elämäni on muuttunut

Tämä päivä alkoi aivan mahtavasti. Toivottavasti mikään tai kukaan ei pilaa tunnelmaani.

Heräsin 8 aikaan kun, T soitti. Hän oli huolissaan minusta, hän pelkäsi, että olin tehnyt itselleni yön aikana jotain. Olin eilen todella maassa H:n sanojen vuoksi, mielestäni aivan oikeutetusti. En luultavasti olisi tässä enää, jos T ei minulle eilen olisi vastannut.

"Eilen tais olla vähän haikee vaikee fiilis?"

Joo no minähän vain itkin samalla, kun soitin hänelle. Kenellekään muulle en olisi kehdannut siinä tilanteessa soittaa. K kyllä kävi mielessä, mutta hänen kanssaan minulla oli jo eilen vähän hyiset välit, joten T oli parempi vaihtoehto.

Onneksi hän ymmärsi ja puhui minulle, vaikka hetki olikin todella huono. T:n exä oli ollut hänen vieressään, eikä hän tiedä vieläkää minusta vaan luulee, että T on aina ollut saunomassa.

Elämäni tuntuu olevan aivan sekaisin. Minua ahdistaa. Masentaa. H:n kanssa minulla on oikeastaan välit poikki. E:n kanssa tuntuu olevan myös aika jäistä, tälläkin hetkellä hän istuu vieressäni, mutta emme puhu juuri mitään. Viesteihinikin hän vastaa vain yhdellä sanalla. Kuulemma hän on kuullut K:lta jotain muuta, jota en mitään hyvää ollut.

Menee nyt kyllä hermot K:hon. Vitun. Ei olisi pitänyt puhua hänelle yhtään mitään. Sitä virhettä en tee enää ikinä. E:n mukana menetän myös K:n. Vaikka K nyt onkin juorunnut asiani eteenpäin, totta kai harmittaa menettää hänetkin, hän on kuitenkin ollut minulle todella läheinen ja auttanut minua vaikeiden hetkien yli. Hän on kuitenkin parempi kaveri E:n kanssa, joten ei ole vaikea arvata kumman kanssa hän viettää aikaa jos meidän väliltä pitää valita.

A:n, L:n ja T:n kanssa välini sentään ovat aivan kunnossa. Luojan kiitos, minulla on sentään heidät. Ehkä tästäkin helvetistä selvitään. Ehkä nytkin saan itseni ylös tästä sekasotkusta.

Ehkä en. Itsemurha pyörii mielessä koko ajan. Haluan itkeä lähes koko ajan, vain silloin ku puhun T:n kanssa, itku unohtuu. Haluan satuttaa itseäni. En haluaisi olla näin pahasti H:n sanojen mukainen, mutta haluan viiltää "muuten vain". Myös sen vuoksi, että olen H:n sanojen mukainen, mitä en haluaisi olla, haluan viiltää. Tulipas se selkeän epäselvästi, mutta sellaista elämäni on tällä hetkellä.

Elämäni on sekaisin, se on minulle hyvä syy viiltää.

Jotain muutakin hyvää tähänkin postaukseen kuin vain hyvät välini A:n, L:n ja T:n kanssa sekä T:n aamuinen ihana herätyssoitto. Musiikkia.

~Its just one of those days
Where you don't want to wake up
Everything is fucked
Everybody sucks
You don't really know why
But you want to justify
Rippin' someone's head off
No human contact ~

Kiitos ja kumarrus

Lupasin kaikille, etten tee tätä postausta. Minun on pakko, en vain voi pitää tätä sisälläni enkä voi puhua tästä suoraan kenellekään. Kukaan ei tunne minun ja H:n kaveruutta niin hyvin, kukaan ei ole pitänyt H:ta yhtä paljon kuin minä. Kukaan ei ymmärrä miksi olen hänen kaverinsa ollut. En ymmärrä sitä enää itsekään.

Tuli tosiaan pieni tappelu taas hänen kanssaan WhatsAppissa. Tai pieni, tällä kertaa minäkin sanoin pari loukkausta, ja annoin A:n ja L:nkin sanoa H:lle pari valittua sanaa, kun en itse yksinkertaisesti vain shokiltani pystynyt.

H on tosiaan lähes päivittäin ottanut yhteyttä, laittanut meidän insideläppiä tai kysynyt minua seurakseen. Minä olen aina, lähes aina, vastannut hänelle kohteliaasti, laittanut hymiön tai jotain. 

Hänen seuransa ei minua ole kiinnostanut, mutta en ole sitä hänelle aikaisemmin sanonut, kiltti ihminen kun olen ja halusin pitää välit hyvinä vielä, kun hänen kamansa luonani ovat. Sen sijaan olen keksinyt jonkin tekosyyn, useimmiten se ei ole edes ollut tekosyy, vaikka siltä onkin vaikuttanut. Esimerkiksi maanantaina sanoin meneväni I:n kanssa elokuviin, vaikka elokuviin emme sitten lopulta kyllä menneetkään.

Itse riidan laitan tänne kuvina. Voin sanoa, että koskee kyllä. Sattuu aivan helvetisti. En haluaisi myöntää sitä, en haluaisi, että se ihminen vaikuttaisi ajatuksiini enää mitenkään. Silti hän vaikuttaa. Hän oli paras kaverini reilun 3 vuoden ajan, hänen kanssaan minulla on aivan helvetiati hyviä muistoja, jotka muistuvat mieleeni päivittäin. Tietyn bussin näkeminen tuo mieleeni siellä keksimämme inside läpät, tietty paikka tuo mieleeni siellä tapahtuneet nolot hetket.

"Toivottavasti onnistut tappaa ittes." Hetken aikaa minä suunnittelin sitä. Saatoin A:n ja L:n pysäkille ja jo siellä kävelin hetken mielijohteesta tielle autojen eteen. A ja L menivät bussiin ja minä lähdin kämpälle päin, itsemurha mielessä. Kuulin koko ajan moottoritien metelin takanani, halusin mennä sinne.

Oli pakko soittaa jollekin. T. Hän vastasi ja puhuimme hetken, puhelun aikana tuli viimein itku. Silloin viimeistään ymmärsin mitä H oli minulle sanonut. Kävelin samalla kämpälle. Kämpällä itku vain lisääntyi. T lähetti viestin ja sain hymyn kasvoilleni hetkeksi. Juttelin hetken K:n kanssa, oli pakko puhua jollekin olla yhteydessä, etten jäisi yksin. Oli pakko päästä eroon itsemurha-ajatuksesta.

Kaikki ystäväni ovat puolellani, äitekin, vaikka hän vähän toruikin minua, on minun puolellani. Tietenkin he ovat. Olen niin onnellinen, että minulla on niin paljon ystäviä, jotka välittävät. Olen nyt paljon onnellisempi, kuin vuosi sitten H:n seurassa, vaikka masennukseni onkin pahentunut. Ristiriitaista. Kyllä te ymmärsitte mitä tarkoitin. Minulla on enemmän hyviä päiviä, mutta huonot päivät ovat todella paljon huonompia.

A, L, K, I, T, S. Aivan järkyttävän iso kiitos teille, olen todella kiitollinen, että pidätte minun puoliani, kun minä en sitä jaksa tehdä. Etenkin A ja L, kiitos, että sanoitte H:lle vastaan. Olen todella saanut suurena siunaujsen, kun olette ystäviäni. Ilman teitä, en olisi täällä. Olette pelastaneet minut itseltäni monta kertaa.