Lyhyen matematiikan kirjoitukset huomenna. Muu ei stressaa tai jännitä, mutta pelkään nukkuvani pommiin ja jos en nuku niin tunnin odotus ennen koetta aulassa. Ahdistaa nähdä heidät, kun en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua. Mutta alan nukkumaan. Onnea teillekin mikäli kirjoitatte ! :)
//Pieni aivopähkinä. Kertokaa vastaus minullekin jos sen tiedätte.
Synttärit kuivuivat jälleen kasaan, kolmas vuosi peräkkäin.
Alkuperäinen suunnitelmahan oli pitää juomingit kämpällä. Se kuihtui kasaan, kun ainoat alaikäiset, L ja eräs toinen tyttö, eivät päässeet paikalle. Täysi-ikäisenähän voi mennä baariin, mikä olisi tietenkin kaikille muille sopinut paremmin kuin hyvin, paitsi minulle, paniikilleni ja kyvyttömyydelleni ymmärtää baarin hienoutta.
Yritin niellä pelkoni ja ennakkoluuloni, ajattelin että kai sitä kerran voi baariin mennä. Torstaina sitten kysäisin ketkä ovat tulossa. Köyhä loppu tulos: K oli sopinut sopivasti muuta, B, E ja pari muuta eivät vastanneet mitään ja I oli kipeänä. Jäljelle jäi siis minä, A ja N.
Olin jo kertaalleen niellyt pelkoni, joten perjaina puhuessani N:n kanssa päätimme aloitella kämpällä ja lähteä sitten baariin. Lopulta vaikutti olevan aukoton suunnitelma.
Lauantai aamu. Kello 07.54. Rakas juoppo tätini herättää minut kännissä. "Mee auttaa äitees, lypsää lehmät, mä en viitti." VITTU. Navetan jälkeen kun ei hirveästi kiinnosta pukea farkkuja ja meikata, vaan sen sijaan olla likaisissa lökäreissä välittämättä miltä näyttää.
Se olo lisättynä kuumeeseen, joka minulla on ollut nyt viikon verran, ja suunnitelmien muuttumiseen jatkuvasti oli viimeinen pisara. Peruin, sanoin syyksi vain kuumeen ja jäin mummulle lypsämään kantturoita kuumeessa, kuuntelemaan juopon tädin haukkuja ja viettämään synttäreitä lehmän paskan keskelle.
Mutta hei, 19v.
Tiistaina olisi Hallituskadulla lääkäri ja L tulee ehkä yöksi, koska lupasin pitää hänelle seuraa. En vielä tiedä mitä teen keskiviikkona, koska minun pitäisi olla mummulla ottamassa pitkäkarvaisia vastaan samaanaikaan kuin olla psykologilla Tampereella.
//L:lle tulee tiistaina olemaan rankka päivä, joten kysyin häntä mummulle edes käymään keskiviikkona, minua maalla keskellä ei mitään rentouttaa.
Kirjoittelu taas jäänyt, siitä pahoitteluni. Olen tehnyt sitä ja tätä, enkä oikein ole saanut inspiraatiotakaan kirjoittaa.
Abiristeily tosiaan oli ja meni. Itse selvisin vähällä, minkäänlaista krapulaa ei ollut, muisti oli pysynyt liiankin hyvin enkä löytänyt kuin kaksi mustelmaa käsivarresta ja jalasta.
Sunnuntaina (16.2) äite tuli kämpille yöksi, joten sen päivän raivasin asuintilaa. 17.2. oli Hallituskadun psykologille aika. Harvinaisen turha käynti, psykologi vain selitti ja neuvoi psykoterapeutin etsimisessä. Eipä sillä, ei minulla olisi ollut mitään sanottavaakaan, kaikki on pääasiassa ollut ihan hyvin.
Viikon verran olen nyt ollut mummulla ja tehnyt kaikkea turhaa. Olen muun muassa jäänyt koukkuun yhteen kännykkäpeliin, en yksinkertaisesti pysty olemaan tarkistamatta tilannetta vähän väliä. Synttäreitäkin olen suunnitellut, näillä näkymin pidän jonkinlaiset pirskeet 1.3. kämpillä.
Eilen aloitin varsinaisesti vasta lukemisen kirjoituksiin. Enpä tiedä, en oikein osaa stressata kirjoituksista näin valveilla, ainakaan niin, että pakottaisin itseni pänttäämään.
Viime yönä näin kuitenkin unta, että sain fysiikan kirjoituksista Cn, mikä jo itsessään on minulle kehno arvosana. Vielä pahemman siitä teki se, että E sai minua paremman arvosanan. Lisäksi jouduin uusimaan (?) Yo kokeen aivan kuten normaalin kokeenkin. K oli myös uusimassa kirjoitusta ja lähti huoneesta ennen minua.
Uni oli suorastaan painajainen minulle. Kaikki kauhukuvat, jotka minulla fysiikan kirjoituksista on, olivat unessa; kokeen uusiminen, olla huonompi kuin K ja E sekä saada arvosanaksi C. Stressi kasvoi tänään todella nopeasti. Pelottaa, että uni käy toteen ainakin osittain.
//hän vituttaa edelleen. ei mene päivääkään niin etten miettisi miten kostaisin. kuinka säälittävä voin ollakaan! unohtaisin vain, niin hänkin teki.
En nähnyt Heitä. E:tä ja K:ta. Istuin pimeässä vessassa. En halunnut nähdä Heitä, minusta tuntui etten pystyisi siihen. Meni 15min tunnin alusta ennen kuin sain itseni kerättyä ja mentyä luokkaan. Eivätkä He olleet siellä.
Juttelin L:n kanssa enemmän kuin normaalisti. Onnistuin nauramaankin. Kai.
A:n näin vain nopeasti ala-aulassa. Hän katsoi minua vain parin sekunnin ajan, mutta se katse tuntui olevan täynnä sääliä ja halveksintaa. Sen katseen ansiosta muistin taas kuka olen. Se katse muistutti minua paikastani. Minun kuuluu unohtaa hänet, koska se on oikein. Se on oikein, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai sattuisi kuinka paljon vain. Se on oikein ja se on minun paikkani. Minun tehtäväni on väistyä, tehdä kompromisseja. Sopeutua.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Pidän yksinolosta, enkä sitä nyt tarkoitakaan. Tarkoitan, että tarvitsen jonkun. Jonkun, joka ottaisi illalla kädestä kiinni, katsoisi minua ja haluaisi tietää, mitä minulle tänään tapahtui, millainen olo minulla on tai tyytyisi vain halaamaan, sillä se auttaa kaikkeen.
Minun on ikävä Häntä. Jollain sairaalla tavalla minun on ikävä Häntä. Haluaisin, että joku, edes Hän, ottaisi minua kädestä ja kuivaisi kyyneleeni kerta toisensa jälkeen.
En tiedä mistä aloittaisin. Tuntuu, että olen kertonut teille vain pieniä rippusia päivistäni. Vain niistä hetkistä kun en ole miettinyt huomista.
Minulla on mennyt huonosti. Koko ajan. Marraskuu on ollut helvetillistä tarpomista. Olen päässyt 2 askelta eteenpäin, seuraavassa hetkessä 3 askelta taaksepäin. Olen vajonnut aina vain enemmän.
Koitan pitää muita hengissä oman hyvinvointini kustannuksella. Tätä psykologini on sanonut jo pitkään. Olen itse sairas, olen sairastunut masennukseen ja silti yritän auttaa muita. Minun voimavarani vähenevät koko ajan, mutta silti käytän vähäiset voimavarani ennemmin muiden pinnalla pitämiseen kuin itseni.
En syytä ketään muuta kuin itseäni. Minun pitäisi hoitaa ensin itseni kuntoon, että pystyisin auttamaan muita paremmin. Muita vain on helpompi auttaa, muissa näkee sen kohdan, joka vaatii muutosta tai helpotusta. Itsessään niitä kohtia ei jaksa alkaa etsimään.
Juttelin E:n kanssa tänään. Yritän todella palauttaa välimme samanlaisiksi kuin ne olivat aikaisemmin. Se kuitenkin kestää, luottamusta ei paikata hetkessä. Toivottavasti ymmärrän pian mitä olen menettämässä ja unohdan kaiken, mitä olen välillemme koonnut.
T on kusipää. Suoraan sanottuna. Ja silti pidän hänestä vitusti liikaa. Häntä ei kiinnosta vittuakaan olenko ylipäätään elossa. Hän ei ole ottanut mitään yhteyttä pe-la yön jälkeen. Yritän unohtaa hänet, poistin hänen viestinsä ja koitan olla puhumatta hänestä. Hän on vain haitaksi minulle. Narsisti.
Tupakointi tauko on nyt kestänyt 5 päivää. Ahmiminen on lisääntynyt 5 päivän aikana todella paljon. Oksentelu alkoi taas. Addiktiosta toiseen. Nyt pitäisi vain päättää, kumpi on vaarallisempi.
Bulimia vai tupakointi?
Viiltely on mielestäni pysynyt aisoissa. Tänään en viillä ilman hyvää syytä. Reiden viillot ovat tulehtuneet, pitäisi varmaan näyttää niitä lääkärille tai terkalle.
Itsemurha pyörii mielessä, mutta tällä hetkellä se ei ole vaihtoehto. Oikeastaan mietin miten pohjalla oikeasti olin eilen, kun kuolema oli hyvä vaihtoehto. Pyrin imemään hyvästä olosta voimaa, jotta selviän tulevista kerroista, kun haudon itsemurhaa. Niemi on edelleen vaihtoehto, mutta suostun menemään sinne vasta, kun en selviä ilman ammattilaisten apua.
9.12. on lääkärille aika, jossa katsotaan Mirtazapinin toiminta ja puhutaan muutenkin lääkityksestä. Lisäksi psykologi ottaa yhteyttä lääkäriin kertoakseen mielipiteensä, mikä on: "lähete Niemeen".
10.12 on uusi psykologi aika, vaikka tämän päiväisen piti olla viimeinen.
16.12 on kuraattori, jonka kanssa puhutaan opiskelusta.
Jep. Tänään on ollut pääasiassa hyvä päivä. Tämän päivän ansiosta jaksan taas pari päivää.
~ I suffer to survive
I gotta gotta gotta stay alive
I hear the battle cries
The fists are in the sky
I know what I'm fighting for ~
Haluan viiltämään. E ja K vituttavat. Ottavat hermoille. Muutenkin vituttaa ja siihen lisättynä heidän käytöksensä. Argh!
Terä on mukana. Sidetarpeet ovat mukana. Valkoinen paita. Äh aivan sama, olen loppu päivän takki päällä. Pakko saada viiltää.
Helvetti.
Päivä alkoi psykiatrisella. Onnistuin saamaan jonkinlaisen paniikkikohtauksen siellä ja riehuin kunnolla. Tai minun mittapuullani kunnolla. Raatelin yhden tyynyn kunnolla riekaleille ja potkin seiniä muunmuassa.
Huomenna aamulla lääkäri. Lääkitys nousee, ahdistukseen tulee varmaan jonkinlainen ihmenappi. Aivan vitun sama minulle. Kiva jos auttaa, paska nakki jos ei.
Koulussa olin huikeat kaksi tuntia. Koulun jälkeen kävin syömässä K:n kanssa ja hain leffaliput. 17 aikaan haimme E:n ja menimme katsomaan Thorin. Leffan jälkeen heitin E:n kotiin. 20.30 pääsin kämpälle.
Koko päivän, psykiatrista lukuunottamatta, olotila on ollut ihan hyvä. Olen pakottanut itselleni hyvän olon, esittänyt vaikka ei olisi ollutkaan.
Sitten pääsin kämpälle.
Tein salaattia. Pilkoin paprikaa ja mieleni teki "vahingossa" viltää haava kämmeneeni. Kuorin kurkkua ja mieleni teki "kuoria" iho pois ranteestani.
En tehnyt sitä. En satuttanut. Nyt taistelen itseni nukkumaan ja herään huomenna uuteen päivään. Teen siitä vielä paremman kuin tästä päivästä. Minä kiipeän taas ja nyt aion päästä ylös asti. Yritän sitä ainakin.
En viiltänyt. Sen sijaan lähetin psykologilleni sähköpostilla kuulumiseni, kuten keskiviikkona lupasin. Sitten taistelin itseni nukkumaan. Otin unilääkkeen ja nukahdin 20min kuluttua.
Näin aivan outoa unta. Unessa istuin sängylläni ja viilsin ranteeseeni viillon. Veri virtasi ja nautin siitä. Yhtäkkiä seisoin T:n talon vieressä T:n vieressä ja näytin hänelle viiltoni. Hän suuttui, mutta suuttumus häpyi hänen kasvoiltaan, kun hän huomasi minun itkevän. Hän halasi minua ja lupasi olla jatkossa minun tukenani, ettei minun tarvitsisi turvautua viiltelyyn.
Minä niin toivoisin, että uni olisi ollut totta. Että T todella auttaisi minua pysymään erossa viiltelystä. En pysty siihen yksin, eilen oli todella lähellä etten kaivanut terää esille. Minä tarvitsen apua. Jos en saa viiltää, minun on saatava puhua. Minä tarvitsen jonkun, joka kuuntelee huoleni ja kertoo oman mielipiteensä näkökulmastaan.
Masentaa. Haluaisin puhua jonkun kanssa, mutta en jaksa esittää olevani kunnossa. Haluaisin pyytää T:tä soittamaan minulle, kun ehtii, mutta pelkään, että se soitto tulee vasta huomenna. L:n kanssa en nyt osaa puhua, en halua masentaa häntä yhtään enempää.
K ja E, en voi lähettää heille viestiä. En halua näyttää heille olevani taas näin vitun pohjalla. Tämä ei ole mitenkään heidän syynsä, mutta pelkään, että he, etenkin E, ottavat jotenkin syyn niskoilleen. He olivat parhaat kaverini, joille pystyin puhumaan kaikesta, mutta nyt en enää pysty siihen. He kertovat kaiken toisilleen, en yksinkertaisesti halua kertoa asioitani enää heille. En halua olla enää se rautapallo, josta ei ole mitään muuta kuin pelkkää haittaa.
Haluan vain niin kostaa itselleni. Haluan viiltää. Edes yhden viillon. Tekee mieli syödä aivan helvetisti ja oksentaa sitten kaikki. Minun on taas niin paha olla. Haluaisin itkeä, nukahtaa ja unohtaa tämän kaiken paskan. En pysty siihen. En pysty unohtamaan tätä kaikkea.
Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.
Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.
Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.
21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.
T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.
3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.
5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.
Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.
Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.
Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.
//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.
3. postaus tänään mutta pakko kirjoittaa. Olen vainoharhainen, kuvittelen, pelkään kaikkien olevan vihaisia minulle. E ja K, he ovat aivan varmasti vihaisia. Tai ainakin E, olen aivan varmasti loukannut häntä jotenkin. Hän ei puhu minulle, hän ei vastaa viesteihini tai jos vastaa yhdellä sanalla tai kirjaimella.
Ei sillä, että minä käyttäytyisin jotenkin hyvin häntä kohtaan, päin vastoin. Tänäänkin bilsan tunnin alussa tunnelma oli välillämme todella jäinen ja kun lopulta puhuimme, se päättyi toiveeseeni ettei olisi alkanutkaan. Tämän selitinkin jo aikaisemmassa postauksessa. Lisäksi tungin L:n kanssa hänen seuraansa ruokailussa bilsan tunnin jälkeen, vaikka he eivät todellakaan toimeen tule, esittävät vain toistensa edessä kilttiä. E kuulemma näytti ruokailussa itkeneeltä, ainakin A ja L sanoivat niin, minä en mitään huomannut. Yhdellä välitunnilla menimme L:n kanssa E:n ja K:n seuraan istumaan, vaikka selkeästi he eivät meitä seuraansa kaivanneet. Kemian tunnilla tunnelma oli melko rento, olin siellä K:n kanssa kahdestaan.
En tiedä, mitä ajatella heistä. En tiedä ketä uskoa. Emme ole enää trio, se on facta. Emme ole olleet sitä enää pitkään aikaan, vaikka olemmekin sitä kulissia yrittäneet pitää pystyssä. En tiedä olenko enää edes läheinen heidän kanssaan, he eivät tiedä elämästäni mitään tällä hetkellä, jolleivat lue blogiani. Olemme ehkä kavereita, ainakin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan. En tiedä.
T ei pidä minusta, ainakaan niin paljoa kuin minä hänestä. Minä pidän hänestä todella paljon, haluaisin ehkä hänen kanssaan jotain vakavampaa, mutta hän ei sitä selkeästi halua. Hän kävi luonani tänään ja hän ei todellakaan vaikuttanut siltä, että olisi halunnut minua tai pitänyt minua kädestä ellen minä olisi tehnyt aloitetta.
Hän ei pidä minusta, ja minun on sopeuduttava siihen. Minun pitää vain unohtaa tunteeni häntä kohtaan, meidän välillä ei tule ikinä olemaan mitäänmuuta kuin ystävyyttä. Valitettavasti.
A:n ja L:n kanssa välini ovat täysin kunnossa. Pelkään, että nämä kiistat kavereideni kanssa pilaavat iltani. Tai eivät pilaa, mutta minun on taisteltava, että voin pitää hauskaa.
Ja hauskaa minä todellakin haluan pitää. Minua on masentanut viime aikoina aivan helvetisti. Päälleni on kaadettu aivan liikaa paskaa niskaan tälle viikolle. Vituttaa, ärsyttää, itkettää.
Itkettää. Haluan itkeä. Minä olen niin yksin taas, ajan kaikki ihmiset pois luotani käyttäytymiselläni. Minä käyttäydyn paskamaisesti muita kohtaan ja saan syyttää vain itseäni kaikista erimielisyyksistä ja riidoista. Vihaan itseäni. Aiheutan itselleni ongelmia toisensa jälkeen.
Tämä päivä alkoi aivan mahtavasti. Toivottavasti mikään tai kukaan ei pilaa tunnelmaani.
Heräsin 8 aikaan kun, T soitti. Hän oli huolissaan minusta, hän pelkäsi, että olin tehnyt itselleni yön aikana jotain. Olin eilen todella maassa H:n sanojen vuoksi, mielestäni aivan oikeutetusti. En luultavasti olisi tässä enää, jos T ei minulle eilen olisi vastannut.
"Eilen tais olla vähän haikee vaikee fiilis?"
Joo no minähän vain itkin samalla, kun soitin hänelle. Kenellekään muulle en olisi kehdannut siinä tilanteessa soittaa. K kyllä kävi mielessä, mutta hänen kanssaan minulla oli jo eilen vähän hyiset välit, joten T oli parempi vaihtoehto.
Onneksi hän ymmärsi ja puhui minulle, vaikka hetki olikin todella huono. T:n exä oli ollut hänen vieressään, eikä hän tiedä vieläkää minusta vaan luulee, että T on aina ollut saunomassa.
Elämäni tuntuu olevan aivan sekaisin. Minua ahdistaa. Masentaa. H:n kanssa minulla on oikeastaan välit poikki. E:n kanssa tuntuu olevan myös aika jäistä, tälläkin hetkellä hän istuu vieressäni, mutta emme puhu juuri mitään. Viesteihinikin hän vastaa vain yhdellä sanalla. Kuulemma hän on kuullut K:lta jotain muuta, jota en mitään hyvää ollut.
Menee nyt kyllä hermot K:hon. Vitun. Ei olisi pitänyt puhua hänelle yhtään mitään. Sitä virhettä en tee enää ikinä. E:n mukana menetän myös K:n. Vaikka K nyt onkin juorunnut asiani eteenpäin, totta kai harmittaa menettää hänetkin, hän on kuitenkin ollut minulle todella läheinen ja auttanut minua vaikeiden hetkien yli. Hän on kuitenkin parempi kaveri E:n kanssa, joten ei ole vaikea arvata kumman kanssa hän viettää aikaa jos meidän väliltä pitää valita.
A:n, L:n ja T:n kanssa välini sentään ovat aivan kunnossa. Luojan kiitos, minulla on sentään heidät. Ehkä tästäkin helvetistä selvitään. Ehkä nytkin saan itseni ylös tästä sekasotkusta.
Ehkä en. Itsemurha pyörii mielessä koko ajan. Haluan itkeä lähes koko ajan, vain silloin ku puhun T:n kanssa, itku unohtuu. Haluan satuttaa itseäni. En haluaisi olla näin pahasti H:n sanojen mukainen, mutta haluan viiltää "muuten vain". Myös sen vuoksi, että olen H:n sanojen mukainen, mitä en haluaisi olla, haluan viiltää. Tulipas se selkeän epäselvästi, mutta sellaista elämäni on tällä hetkellä.
Elämäni on sekaisin, se on minulle hyvä syy viiltää.
Jotain muutakin hyvää tähänkin postaukseen kuin vain hyvät välini A:n, L:n ja T:n kanssa sekä T:n aamuinen ihana herätyssoitto. Musiikkia.
~Its just one of those days
Where you don't want to wake up
Everything is fucked
Everybody sucks
You don't really know why
But you want to justify
Rippin' someone's head off
No human contact ~
Minä sekoitin kaiken. L luki edellisen postaukseni ja onnistuin aiheuttamaan hänelle huolen, josta minä puolestani sain huonon omantunnon. Minä selviän kyllä. En hyvin, oikeastaan melko heikosti, mutta silti minä selviän niin hyvin, että pystyn auttamaan muita.
En nähnyt tänään T:tä, en ole juuri puhunutkaan hänelle. Minun on ikävä häntä. Kauheaa, että tunnen ikävää jo nyt, vaikka olemme tunteneet toisemme vasta puolitoista viikkoa. Tunnustin hänelle tänään erään asian, eikä hän ole vastannut minulle mitään. Ehkä oli liian aikaista uskoutua niin paljon hänelle? Kaduttaa. Ei olisi pitänyt kertoa, mutta se on myöhäistä nyt. Toivottavasti hän ottaa huomenna minuun yhteyttä.
Juttelin E:n ja K:n kanssa WhatsAppissa. Vihdoin ja viimein K sanoi asiat suoraan, niin kuin ajatteli. Luulin jo, ettei häntä haittaa käyttäytymiseni ollenkaan, ettei hän välitä minusta yhtään. E:tä sen sijaan käyttäytymiseni haittaa todella paljon, hän ottaa sen aina loukkauksena, mitä se toisinaan onkin, mutta yleensä tahdon välttelyllä vain välttää kaikkea pahaa, mitä voisin suustani päästää.
L on aivan rikki. En osaa vieläkään auttaa häntä, vaikka haluaisin. Voisin kuolla hänen puolestaan, jos hän vain siten saisi elämänsä ja etenkin ajatuksensa järjestykseen. En osaa sanoa hänelle mitään lohduttavaa, tuntuu tekopyhältä sanoa, että huominen on parempi, sinä selviät tästä, kun en uskoisi niihin itsekään jos joku sanoisi ne minulle. En osaa auttaa häntä, ja se sattuu minuun aivan helvetisti! Epäonnistun siinäkin, epäonnistun taas kaikessa. Ihmiskunnan häpeäpilkku.
H ottaa päähän taas. Hän ei jätä minua rauhaan. Joka vitun päivä tulee viesti ehtisinkö hänen kanssaan keskustaan, syömään tai kaupoille. En ehdi. Menen leffaan I:n kanssa, lupasin käydä L:n luona, sovin meneväni kaupoille A:n kanssa, minulla on paljon läksyjä. Valehtelen päin näköä niin kauan, että lopulta ymmärrät jättää minut rauhaan. En halua nähdä sinua, ymmärrä nyt perkele!
Sinä loukkasit minua ihan vitusti ja nyt kuvittelet olevasi se johon riidassa sattui enemmän. Et todellakaan ole sitä! MINÄ en todellakaan ollut se joka käski toista viiltelemään. MINÄ en todellakaan ollut se joka käski toista viettämään hauska ilta angsti blogia kirjoitellen. MINÄ vain kehoitin sinua etsimään asuntoa kauempaa keskustasta, minä vain halusin hetken rauhaa, minä vain annoin sinulle ohjeita, autoin sinua.
Mistä vitusta sinä kuvittelet olevasi loukkantunut? Jos olisin sanonut ne samat asiat kuin sinä ymmärtäisin kyllä, mutta nyt kun en haukkunut sinua ollenkaan en ymmärrä. Olet aivan saatanan lapsellinen, vaikka luulet itsestäsi muuta. Minä odotan sitä hetkeä kun menentät lopullisesti jonkun läheisen ihmisen, ehkä sinä sitten opit arvostamaan ja kunnioittamaan muitakin kuin vain itseäsi.
Masentaa. Ahdistaa. Väsyttää. Olen niin uupunut tähän oloon, olen niin kyllästynyt elämääni. Vasen käteni on aivan helvetin kipeä. Se on täynnä uusia viiltoja. Uusia, syviä viiltoja. Ne repesivät vuotamaan bussissa, kun palasin keskustasta kotiin. Veri valui sormilleni ennen kuin tunsin sen. Viillot ovat päällekkäin, niin sain tarpeeksi kipua ja tarpeeksi syviä haavoja aikaiseksi. Halusin vain kipua, että saan itkeä. En itkenyt.
Itseinho. Olen niin pettynyt itseeni. Vihaan itseäni. Haluan kuolla. En saa itkettyä. En saa kyyneliä ulos, estän itseäni olemasta heikko, vaikka olen yksin. Nukahdin päivällä ja näin unta, että itkin T:n edessä. Unessa T vain pelästyi itkuani ja tuli halaamaan minua, katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi sen lauseensa, "hei hei mitä kuuluu". Heräsin karuun totuuteen yksin ja halusin taas itkeä. Siitä on nyt vajaa 8 tuntia enkä ole vieläkään itkenyt.
Vittu. Vihaan itseäni. Vihaan vihaan vihaan. Helvetti. Kuolema houkuttelee. Houkuttaa ihan vitusti.
Itkettiin, raivottiin,
tuomittiin kuolemaan.
Vääryyttä perkele,
minähän olen uhri tässä.
Anteeksi en antaa voi koskaan,
enkä tahdokaan.
L:n on paha olla, hänen on niin paha olla. Hän kertoi minulle siitä eilen, sen voi lukea hänen blogistaan, välillä sen näkee hänen silmistään. Tänään minä en nähnyt sitä, minulla on itselläni, nyt niin mitättömiltä tuntuvia, ongelmia. Miksen minä huomannut?
Huono omatunto. En tiedä miten auttaisin häntä. Miten voin auttaa häntä? Tuntuu että kuunteleminen ei auta, mutta en keksi muutakaan. Jos pystyisin, ottaisin edes osan siitä paskasta mikä hänellä on itselleni. Minä en halua, että hänellä on paha olla. Minä haluaisin niin auttaa häntä, minä haluaisin, että hän olisi oikeasti iloinen, että hänen hymynsä ja naurunsa ei peittäisi pahaa oloa alleen.
Paha olla. Minun on niin paha olla L:n puolesta. Minun on niin paha olla, viha nousee taas pintaan. Minä vihaan K:ta ja E:tä, en kestä heitä kasvotusten. En ole suuttunut heille, en ole loukkaantunut heille, he eivät ole tehneet mitään pahaa minua kohtaan. Minä vain, en kestä heidän seuraansa. En kestä nähdä heitä yhdessä iloisena samalla kun minä olen yksin niin surullinen.
Jälleen kerran, oma syy. Jäin yksin, jättäydyin yksin. Aamulla ensimmäisellä tunnilla, jonne raahauduin pakolla, oli kemiaa. Menin myöhässä, väsytti, vitutti, itketti. En olisi jaksanut. Menin luokkaan ja ensimmäisenä näin E:n ja K:n istuvan vakipaikoillamme vierekkäin, nauraen ja jutellen. En kestänyt. Teki mieli kääntyä kannoillani ja mennä takaisin kotiin itkemään. Keräsin viimeiset voimani ja menin istumaan heidän vieressä olevan pöydän ääreen.
Koko tunnin kuuntelin musiikkia, pidättelin itkua, voimani eivät riittäneet hymyilemiseen. Tunnin lopussa sain hymyn oikeasti kasvoille. T:"kylmä ilman sinua". Olin pakahtua ilosta. Viesti on pyörinyt päässäni koko päivän, mutta sekään ei ole saanut pidettyä masennusta ja vihaa poissa. Se on vain kasvattanut ikävää, halusin itkeä ikävästä, mutta en halunnut näyttää heikolta. Halusin näyttää vahvalta, jotta L uskaltaisi puhua minulle.
E ja K varmaan luulevat, että olen vihainen heille, koko päivänä en sanonut heille sanaakaan kasvotusten. Olin koko päivän L:n seurassa, tekstasin hänelle kemian ja äikän tunnit ja bilsan tunnille hän tuli pitämään seuraa, vaikka E:kin oli siellä. En minä ole heille vihainen, välttelen vaan taas heitä, ettei minulla mene hermot heihin ja etten sano heille jotain pahaa.
En tiedä mitä teen. Tiedänpäs. Menen kotiin ja viillän. Viillän koko vitun viikon edestä, ettei huomenna tarvitse. Sitten minä syön, ahmin oikein kunnolla ja oksennan. Sitten minä puen taas hymyn kasvoilleni ja lähden keskustaan tapaamaan I:tä ja ehkä L:ää.
En tiedä mitä teen ajatuksieni kanssa. Minä yritän hymyillä, minä yritän olla iloinen, mutta se on niin helvetin vaikeaa taas. Helvetti. Vihaan itseäni. Enkö minä jo pian voisi saada pääni selväksi? Minkä vitun takia minun pitää olla näin sekaisin? Minua ahdistaa. Ahdistaa, mitä jos en pääse eroon tästä ikinä? Mitä jos pidänkin kiinni tästä? Mitä jos?
Ahdistaa. Masentaa. Pitkästä aikaa minua masentaa taas aivan kunnolla. En ole vain surullinen, en tunne vain ikävää, vitutusta, vihaa, väsymystä. Tunnen ne kaikki. Tunnen masennuksen. En jaksa. En jaksa pukea naamiota kasvoille, en jaksa esittää olevani kunnossa, en jaksa auttaa muita. Minun on pakko. En voi jättää muita pulaan, he tarvitsevat apuani. Mitä apua? En minä osaa heitä auttaa. Ristiriitaista. Helvetin sekavaa.
Koitan auttaa kaikkia, mutta kuka auttaisi minua?
Musiikkia.
~ katso eteen mutta älä pakoon juokse ~
Onko minun pakko jaksaa?
//Kuten olette varmaan huomanneetkin, postaukseni ovat olleet viime aikoina juonettomia. Ne ovat hyppineet asiasta toiseen, aivan kuten ajatuksenikin. Mielialani on hypellyt todella paljon postauksia kirjoittaessani. En itseasiassa edes muista kaikkea mitä olen tänne kirjoittanut, joten jotkin asiat ovat voineet vaikuttaa todella mitättömiltä, mutta sillä hetkellä ne ovat tuntuneet todella suurilta.//
Sitten tähän päivään. Tästä tulee nyt vähän kertausta, mutta ehkä nyt osaan kertoa kaiken selvemmin.
Eilen tosiaan tuli juotua vähän, todella vähän. En saanut juotua kuin yhden siiderin ja vähän kaljaa, ei vain tehnyt mieli juoda. Oli aika surullinen fiilis aluksi, kun T ei tullut mukaan. Mukavaksi ilta kuitenkin kääntyi, kun seurailin A:n sekoiluja ja paljon muisteltavaakin jäi, muistankin kaiken kun olin vain hiprakassa.
Yöllä en paljoa saanut nukuttua. Pääsin kotiin vähän ennen 1. Ensimmäisenä vaihdoin lämpimät vaatteet päälle, oli aivan helvetin kylmä. Sitten juttelin vähän aikaa E:n kanssa, siinäkin alkoi vain menemään hermot, joten menin nukkumaan.
Nukuin pari tuntia ja heräsin 3 aikaan. Lähetin K:lle viestin, ihan järkyttävän pitkän tarinan, vastasin H:lle muutamaan viestiin ja sitten tulikin viesti T:ltä. "Mä olin tulossa sinne mut serkku ei päästä." Hän tosiaan oli serkkunsa luona saunomassa toisella puolella kaupunkia.
Puolitoista tuntia juttelimme, T halusi minut hänen luokseen tai tulla minun luokseen. Yöllä 3-4 aikaan ei kuitenkaan bussit enää kulkeneet, kummallista, kummallakaan ei ollut autoa käytössä, eikä T olisi ajokunnossa ollutkaan, eikä meillä rahaa taksiinkaan ollut. Ikävä kasvoi kasvamistaan, lopulta sovimme, että T tulee luokseni aamulla ensimmäisellä bussilla ja aloimme nukkumaan.
Aamulla heräsin parin tunnen yöunien jälkeen 8 aikaan, yö meni 5-30min pätkissä. Nousin, kävin suihkussa ja olin juuri valmistautumassa lukemaan fysiikkaa, kun ovikello soi. T. En ollut täysin luottanut siihen, että T tulisi oikeasti luokseni, hän oli kuitenkin ollut hiukan humalassa yöllä, kun puhuimme, ja oven avatessani meinasin purskahtaa itkuun onnesta.
Hän oli luonani pari tuntia. Koko päivän parhaat pari tuntia. Jälleen yksi asia johti toiseen ja illalla pienessä masennuksessani tuli mieleen, että hän olisi tullut luokseni vain sen takia. Ei se voi, saa, olla totta, hän tuntuu oikeasti välittävän minusta. Toivottavasti hän oikeasti välittääkin, muuten satutan itseni todella pahasti.
Hänellä on kuitenkin hiukan takertuvaa sorttia oleva ex, joka kyttää hänen jokaista liikettään. Ex ei ilmeisesti edes tiedä minusta, hyvä niin, ja tänäänkin, kun T oli luonani, hän joutui pyytämään serkultaan kuvan tämän kissoista, jotta hänellä olisi ollut exälleen jotain todistusaineistoa siitä, että hän oli serkkunsa luona ollut. Helvetillistä säätöä, mutta toisaalta aika suloista, että T näkee noin paljon vaivaa nähdäkseen minua.
T lähti 12 aikaan. Sovin L:n kanssa näkeväni häntä 15 aikaan keskustassa, joten minulla oli muutama tunti aikaa nukkua. Ja minä nukuin, "pommiin". Heräsin 15, jolloin minun olisi pitänyt olla keskustassa. Nopeasti bussilla keskustaan, jossa tapasin L:n ja A:n. Muutaman tunnin sluibasimme keskustassa ja kävimme L:n kaverilla, josta lähdimme A:n kanssa keskustaan takaisin hakemaan H:lta bussikorttini.
19 aikaan pääsin kämpälle, muutaman tunnin viestittelin L:n kanssa ja luin fysiikkaa. 21 aikaan lopetin lukemisen ja aloin valmistautumaan nukkumaanmenoon. Nyt viimeisen 2 tuntia olen maannut sängyssä, tekstannu E:n ja K:n kanssa, jutellut T:n kanssa ja selaillut Facebookia ja Instagramia.
Uni ei taaskaan tule, lääkkeen söin kun pääsin kotiin, mutta mitään vaikutusta ei vain tule. Huomenna pitäisi selvitä 8.15 kouluun, bussi lähtee 7.58, joten herätys "jo" 7.30.
Mieliala on ollut Tampereelle tulon jälkeen melko korkealla koko ajan. Välillä on tullut masennushetki, mutta viiltelyn olen välttänyt. Mieli on tehnyt, haluan viiltää nytkin, mutta taistelen vastaan, kirjoitan ajatukseni tänne enkä viillä.
Ehkä tämä jaarittelu riittää.
Musiikkia.
~ Some day you'll see things my way ~
