Juuri nyt tai ei

Just nyt mä hymyilen. Muistelen viime viikonloppua. Osin toissa viikonloppua. Eilistä. Tätä aamua. Ja mä hymyilen.

Ja juuri nyt tuntuu et mun elämällä ei oo tarkotusta. Tai siis. Mulla ei oo selkeetä polkua elämäs jota seurata. Kaikki on vaa levinny käsiin.

En saa ajatuksistani kiinni. Pari viime päivää on menny vähän horroksessa. Voi johtua kyllä kuumeesta. Mul ois täl hetkel pari asiaa joita varmaan pitäis miettiä pää puhki ja joista pitäis olla stressaantunu tai ees huolissaan, mutta en saa ajatuksista kiinni.
En oikein ymmärrä mitä tapahtuu. En ymmärrä seurauksia. En osaa toimia niinku aikuisen ihmisen pitäis. En osaa kantaa vastuuta itestäni ja teoistani. Tai toisaalta osaan. Vittu.

En oikeestaan tunne mitään. Tai tunnen välillä. Kaikki tuntuu vähäpätöiseltä. Kaikki vaan on. Kaikkee vaa tapahtuu. Kaikki on ei mitään. Mikään ei oo pahaa, mikään ei oo hyvää.

No okei. Jos joku tarpeeks tuttu lukee tätä, ni tietää kyl et mun elämäs on tällä hetkellä yks asia, yks ihminen, joka on ihan helvetin hyvä.
Mut pääasiassa, mikään ei oo mitään.

Mä oon vitun sekasin.
Ja toisaalta taas en.

She could've been a queen

En tajua mite mun olo meni taas tällaseks. Se meni tällaseks iha helvetin nopeeta. Kuukausi sitten olin viel suht kunnossa.

Aamul ylös nouseminen on täyttä helvettiä. Torkutan tunnin verran kunnes on pakko nousta, joskus en nouse ees sillo vaa meen myöhäs kouluun tai en mee sinne ollenkaa. Koulus olo on helvettiä, ei kiinnosta. Pakko esittää et oon kunnossa kavereille.

Oon maassa koko ajan vaik näytän muulta. Välil tunteet pyrkii ulos ja silmät kostuu mut ainaki tähä mennessä oon onnistunu olee itkemättä muide edes. Koko ajan tekee mieli riehua. Purkaa tää olo johonki. Heitellä tavaroita, hakata seinää, potkia, huutaa, kiljua. Riehua ja ku voimat loppuu ni itkee silmät päästään.

Ja tää huolestuttaa mua eniten: mun tekee koko ajan mieli vetää pää täytee. Unohtaa kaikki. Ees hetkeks. Aamusin tekee mieli ottaa pullo mukaa jotta selviän päivästä. Iltasin tekee mieli juoda ittensä hilpeeks. Öisin ku herään tekee mieli juoda ittensä sammuksiin. Mun tekee koko ajan mieli juoda, ja se pelottaa mua oikeesti.

Viiltää. Haluisin iha vitusti viiltää. Haluisin vaa tuntee hallitsevani tän tilanteen. Voivani keskeyttää sen ees hetkeks. Tuntee jotain muuta. Tuntee kipua jonka tien loppuvan.

Tänää ku kävelin kotii pysähyin suojatien valoihin. Tiel ajo rekka ja ainut ajatus mun päässä oli et haluun astuu sen eteen, haluun jäädä sen alle, haluun et se tappaa mut. Yhtäkkiä tunsin ku joku tuntematon tyyppi veti mua käsivarresta kauemmas tiestä. Halusin yhtä aikaa kiittää häntä välittämisestä ja hakata hänet estämisestäni.

"Sä olit vähä liian lähellä, oisit voinu jäädä ton rekan alle."

Ehkä se oli mun ideakin.

Aiemmis kämpis ja kotona ei oo kokovartalopeiliä. Täs nykyses kämpäs on. Enkä pysty välttää sitä mitenkää. Nään itteni aina ku lähen ulos, tuun sisää, meen vessaan, tuun sieltä. Ja mite voisinkaa välttää, oon valtava.
Syöminen ei onnistu. Söin tänää puolikkaan ruisleivän, oli pakko käydä oksentamas sekin pois. Koko viikon aikana oon syöny vissii 2 leipää ja makkaraperunat jokka nekin tuli ylös n. 5min kuluttua. Selviin vedellä, ja jos en selvii ni voivoi ei haittaa mua.

En tie pystynkö tähä enää.

Mä tarviin apua.

She was a princess, she could've been a queen
She had the angels beneath her broken wings
She had the vision, she had the sight
She wants perfection, she wants it right

Who cares anymore, what's right anymore?

Loputonta

En osaa kirjoittaa olostani. Olen... väsynyt? Kyllästynyt? Ei vain kiinnosta. Huomenna pitäisi raahautua kouluun 9.45. Saanko jäädä vain kotiin nukkumaan?

En jaksaisi mennä esittämään opettajille, että "hei joo mua kiinnostaa iha vitusti liikaa olla tääl teiän mollattavana" tai muille opiskelijoille, että "ei emmä huomannu ku tuijotit taas mun arpia tai läskejä, ei, en huomannu ku aloit supiseen kaveris kaa heti ku näit mut".

En vain jaksaisi mennä ulos, pois oman kodin turvasta, muiden ihmisten arvosteltaviksi. "Arpia, hän on heikko, eikö häntä yhtään hävetä näyttää noin sotkuiselta."

Hävettää. Minua hävettää näyttää tältä. Minua hävettää näyttää näin läskiltä. Minua hävettää arvet käsissäni, reisissä, kyljissä. Hävettää näyttää aivan hakatulta mursulta. Kuinka ylipäätään olen joskus voinut kuvitella, että joku voisi kiinnostua minusta? Miten sekaisin ihmisen pitää olla, jotta hän kuvittelee terveen ihmisen kiinnostuvan hakatusta mursusta?

Loppuuko tämä koskaan? 

Tapa itsesi. 

Ei ole muuta tapaa.

Hyvä loppuko?

Paha olla. Sattuu. Fyysisesti ja henkisesti. Etenkin henkisesti. Viiltelin heti aamusta, oikea käsi vuotaa vieläkin. Olen niin kyllästynyt tähän elämään.

Musiikkia.

Mitään hyvää ei tapahdu. Minun on saatava pää sekaisin tai viillettävä, että voisin olla "oikeasti" iloinen. Edes hetken aikaa. Minulla ei ole mitään syytä olla täällä. Ei mitään. 

Kaverit selviäisivät kyllä ilman minua. Kaikki selviäisivät ilman minua. Paremminkin. Heillä ei olisi enää minua taakkanaan. En aiheuttaisi heille enää kipua ja surua. En satuttaisi heitä enää kuolemani jälkeen.  

Olen vain niin loppu. En jaksa enää yrittää. Haluan mennä vessaan, lukita oven ja kaivaa terän esille. Viiltää valtimon auki. Kuolla. Loppua. Päästää sieluni vapauteen. Lopettaa kärsimyksen. Päästä eroon tästä kivusta. 

Perjantaita

En ehtinyt/jaksanut perjantaina kirjoittaa. Pahoitteluni siitä, mikäli sielä joku on, joka odotti päivän valituksia.

Enpä tiedä, mitä perjantaista kertoisin. Kaikki oli lievää kaaosta. A:lla on ollut koulussa mukana viinapullo ja perjantaina hänellä oli jälleen krapula. Hän antoi pullon kuitenkin minulle ennen kuin krapula alkoi ja minä en sitä suostunut hänelle antamaan, vaikka hän tasoittavia pyysikin. 

Huono omatunto tuli, kun näki kuinka A kärvisteli krapulassa, mutta ajattelin vain hänen parastaan, ehkä hän vähitellen oppii olemaan juomatta viikolla. Nyt hänen on se viimeistään opittava, kun hän täyttää 18 ja voi itse ostaa juomia.

Koulupäivä meni kokeenpalautuksen merkeissä. Kemiasta sain 6, äikästä 8 ja uskonnosta 7. Äikän tulos oli pettymys, olisin helposti saanut paremmankin, mutta ajatus ei vain pysynyt kasassa. Kemiasta olen ihan iloinen, että sain edes 6, mutta parempaakin olisin pystynyt. Uskonto on minulle aivan sama, pääasia että pääsin läpi.

Ruokailun jälkeen alkoi fysiikan tunti. Pääsimme tunnilta varttia aikaisemmin ja lähdin kotiin, vaikka minulla olisi ollut vielä bilsan tunti. En vain jaksanut mennä tunnille ja olin sopinut äiden kanssa, että menen hänen kyydillään kotiin hakemaan auton.

Automatka kotiin oli todella pitkä. Jouduin kuuntelemaan äiden ja iskän tappelua koko matkan ajan, ja voitte uskoa, että vitutti. Kotona vaihdoimme nopeasti autoon nastarenkaat ja heitin äiden ja pikkuveljeni mummulle. Mummulla olin hetken aikaa ja 18 aikaan lähdin ajamaan Tampereelle takaisin.

Tampereella hain L:n ja heitin hänen kaverinsa kotiin. Sitten menimme L:n kanssa hakemaan juomia A:n bileisiin. Kämpälle hetkeksi. Siellä T lähetti minulle viestin Facebookissa, johon vastasin vaisusti yhdellä sanalla. En tiedä miksi, minua ei vain huvittanut puhua hänen kanssaan. Ajattelin, että häntäkään ei kiinnostanut tai hänkään ei oikeasti halunnut puhua kanssani, siitä vain oli tullut hänelle jo velvollisuus.

"Miks sä puhut mulle?"

Helvetin töykeä kysymys, millä olen aikaisemminkin saanut kaverisuhteet pilalle. Minä vain pelkään, että ihmiset käyttävät kiltteyttäni hyväkseen. Että he pitävät minua vain hupina, etteivät he välitä minusta tai minun tunteistani. T kuitenkin ymmärsi minua, ainakin toivon niin.

"-oonko juttelu väärin?
-Voin jättää sut rauhaankin
-Hmm.. Vai voinkohan
-mikä nyt on?!
-Voit olla oikeessa. Ja en halua tän ajautuvan mihinkään ikävään :/ mutta mä en halua satuttaa sua ja siltikin haluan voida viettää sun kanssas aikaa. Voiko tuollainen yhtälö toimia? Hieman ikävää kun kysyit et minkä takia puhun sulle. Mut jos jotai vastausta siihen kaipaat, ni: koska haluun." 

"Koska haluun". Olin sulaa vahaa, jälleen kerran. Itkin, minä itkin L:n nähden. Olin surullinen, kun en voinut vain antaa tunteiden viedä, se sattuu kuitenkin lopulta, aivan kuten kaikki sanovat. Minua vitutti pelkoni. Vituttaa edelleen. Se estää minua nauttimasta T:n seurasta täysillä.

Heitin L:n laitokselle 21 mennessä. Kotimatka meni sumussa, en muista ajaneeni kotiin, muistan vain itkeneeni. T ei ollut vastannut viestiini, missä selitin miksi olin kysynyt syytä ja kysynyt, että ymmärtäähän hän. Pelkäsin loukanneeni häntäkin, menettäneeni hänetkin.

22 aikaan häneltä tuli viesti. "Lupaathan ettet tee itelles mitään? :/"  Lupasin. En tehnyt mitään, vaikka mieleni tekikin viillellä. En tehnyt muuta kuin itkin, tällä kertaa onnesta. Olin niin onnellinen, T välitti minusta tai ainakin väitti niin, ja se riitti minulle. Hän tiesi tunteeni, eikä halunnut satuttaa minua, ainakaan tarkoituksella.

Yöllä näin aivan typerää unta. A oli luonani ja puhuimme T:stä. "Mun pakko näyttää sulle jotain, vaik tää onki väärin M:ää kohtaa." Hän näytti M:ltä saamansa viestin. "Onks se totta? Eiks ******* ja T:llä ookkaa mitää juttua enää? Ku sain sen käsityksen ***** blogista, et T ei pidä siit..? Onks se oikeesti mahollista? Toivottavasti on koska haluun T:n itelleni."

En muista unesta muuta tarkasti kuin sen, mitä viestissä luki ja kuinka aloin itkemään, kun olin saanut viesti luettua. Pelottava uni. Tai ahdistava, se tuntui niin todelliselta, aivan kuin se olisi oikeasti tapahtunut.

Yhdessä yksin

3. postaus tänään mutta pakko kirjoittaa. Olen vainoharhainen, kuvittelen, pelkään kaikkien olevan vihaisia minulle. E ja K, he ovat aivan varmasti vihaisia. Tai ainakin E, olen aivan varmasti loukannut häntä jotenkin. Hän ei puhu minulle, hän ei vastaa viesteihini tai jos vastaa yhdellä sanalla tai kirjaimella.

Ei sillä, että minä käyttäytyisin jotenkin hyvin häntä kohtaan, päin vastoin. Tänäänkin bilsan tunnin alussa tunnelma oli välillämme todella jäinen ja kun lopulta puhuimme, se päättyi toiveeseeni ettei olisi alkanutkaan. Tämän selitinkin jo aikaisemmassa postauksessa. Lisäksi tungin L:n kanssa hänen seuraansa ruokailussa bilsan tunnin jälkeen, vaikka he eivät todellakaan toimeen tule, esittävät vain toistensa edessä kilttiä. E kuulemma näytti ruokailussa itkeneeltä, ainakin A ja L sanoivat niin, minä en mitään huomannut. Yhdellä välitunnilla menimme L:n kanssa E:n ja K:n seuraan istumaan, vaikka selkeästi he eivät meitä seuraansa kaivanneet. Kemian tunnilla tunnelma oli melko rento, olin siellä K:n kanssa kahdestaan.

En tiedä, mitä ajatella heistä. En tiedä ketä uskoa. Emme ole enää trio, se on facta. Emme ole olleet sitä enää pitkään aikaan, vaikka olemmekin sitä kulissia yrittäneet pitää pystyssä. En tiedä olenko enää edes läheinen heidän kanssaan, he eivät tiedä elämästäni mitään tällä hetkellä, jolleivat lue blogiani. Olemme ehkä kavereita, ainakin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan. En tiedä.

T ei pidä minusta, ainakaan niin paljoa kuin minä hänestä. Minä pidän hänestä todella paljon, haluaisin ehkä hänen kanssaan jotain vakavampaa, mutta hän ei sitä selkeästi halua. Hän kävi luonani tänään ja hän ei todellakaan vaikuttanut siltä, että olisi halunnut minua tai pitänyt minua kädestä ellen minä olisi tehnyt aloitetta.

Hän ei pidä minusta, ja minun on sopeuduttava siihen. Minun pitää vain unohtaa tunteeni häntä kohtaan, meidän välillä ei tule ikinä olemaan mitäänmuuta kuin ystävyyttä. Valitettavasti.

A:n ja L:n kanssa välini ovat täysin kunnossa. Pelkään, että nämä kiistat kavereideni kanssa pilaavat iltani. Tai eivät pilaa, mutta minun on taisteltava, että voin pitää hauskaa.

Ja hauskaa minä todellakin haluan pitää. Minua on masentanut viime aikoina aivan helvetisti. Päälleni on kaadettu aivan liikaa paskaa niskaan tälle viikolle. Vituttaa, ärsyttää, itkettää.

Itkettää. Haluan itkeä. Minä olen niin yksin taas, ajan kaikki ihmiset pois luotani käyttäytymiselläni. Minä käyttäydyn paskamaisesti muita kohtaan ja saan syyttää vain itseäni kaikista erimielisyyksistä ja riidoista. Vihaan itseäni. Aiheutan itselleni ongelmia toisensa jälkeen.

Miksen saa olla iloinen?

Minä. Paha olla. Sekoitin kaiken. Pilasin kaiken. Hävettää. Kaduttaa. Haluan viiltää. Haluan nukkua, kunnes tämäkin painajainen on ohi. Haluan nukkua ikuisesti. Olen taas niin vihainen. Itselleni ja muille. Itselleni olen niin vihainen, että haluan vain satuttaa itseäni.

Polttaa sytkällä tai tupakalla itseeni palovammoja. Kuristaa itseäni, kunnes en enää saa henkeä ollenkaan. Viiltää, kunnes osun valtimoon, kunnes veri suihkuaa haavasta. Purra itseäni, kunnes hampaat osuvat toisiinsa. Hakata seinää, kunnes käden luut murtuvat, kunnes käsi turpoaa, kunnes en enää tunne kädessä muuta kuin kipua.

A täyttää lauantaina 18 ja hän pitää syntymäpäiväjuhlat luonani. A:lla ei ole E:n numeroa, eikä hän aikaisemmin ole tajunnut kutsua E:tä. K:n hän oli kuitenkin kutsunut jo aikaisemmin. Tänään illalla puhuimme A:n kanssa, että E pitää kutsua myös juhliin ja lupasin hänelle kutsuvani E:n illalla, kun pääsen kotiin ja saan kännykkäni lataukseen.

Asiassa on vain muutama mutta. K oli mennyt sanomaan E:lle menevänsä A:n juhliin, jonne E:tä ei vielä oltu kutsuttu. E ymmärrettävästi otti siitä vähän itseensä. Minä onnistuin kutsumaan E:tä juhliin juuri oikeaan aikaan. "Onks tää joku lepyttely?" Aivan kuin minä olisin jotain väärää tehnyt. No minä sitten lepyttelin E:tä ja selittelin miten asia oli.

Toinen mutta on L. Tai oikeastaan L ja E samassa kämpässä kännissä. He eivät pidä toisistaan, kaikki tietävät sen, ja minä olen taas kerran kahden kaverini välissä, jotka eivät toisistaan pidä. L uhkasi olla väkivaltainen E:tä kohtaan, joten vähän arvelutti kutsua E juhliin.

Ehkä olisi parasta, että E ei tulisi, L on kuitenkin A:lle läheisempi ystävä kuin E ja A:n juhlat ne ovat. En halua, että juhlat kääntyvät turpajuhliksi ja sellaiset niistä tulee, jos E ja L ovat samassa paikassa juoneina. Kännissä ei todellakaan ajattele mitä sanoo tai tekee.

Tästä päästäänkin kolmanteen ongelmaan: Jos E tulee juhliin, K:n ei tarvitse olla yksin, mutta minä jään yksin, jos T ei tule ja E:n ja L:n välille tulee tappelu. Jos minä tai joku muu kieltää E:tä tulemasta, hän loukkaantuu. Jos E ei tule, K:kaan ei välttämättä tule (E:lle on vaikeaa sanoa "ei"). Jos K ei tule, joudun olemaan yksin bileissä, jos T ei tule. Jos T tulee ja K tulee, mutta E ei tule, K joutuu olemaan "yksin". Helvetillistä säätöä taas, mutta ehkä kaikki selviää.

Aamulla lintsasin yhteiskuntaopin tunnin ja menin L:n kanssa Hesburgeriin syömään. Söin aivan liikaa, kerros- ja normiaterian. Oksetti sen ruokamäärän vuoksi, sekä ähkyn että bulimian kannalta. Sieltä menin fysiikan tunnille E:n ja K:n seuraksi, hyvillä mielin ja hyvä mieli säilyi. Sain kaveriltani tupakkaa ja viinaa, helpotti elämääni paljon.

Koulun jälkeen menin hetkeksi L:lle ja sieltä lähdimme keskustaan. L:n terapian ajan olin I:n kanssa, jonka tapasin bussissa ohimennen. L:n terapian jälkeen I lähti kotiin ja vietin päivän L:n ja hänen kaverinsa ja muutaman muun tyypin kanssa. Ostimme muun muassa A:lle lahjan ja itselleni ostin vähän vaatteita ja meikkejä. Loppuillasta A liittyi seuraamme ja juttua riitti.

Olin niin iloinen koko päivän. Nautin olostani, nauroin oikeasti, hymyilin oikeasti. Sitten kaikki muuttui. Elämä potkaisi taas. Haluan itkeä. Tämä on toivotonta. Aiheutin taas kauhean sotkun.

Vitun vitun vittu!

Koko päivä oli aivan mahtava, kunnes sekoitin taas kaiken. Ainoan hymyn kasvoilleni on saanut muutama viesti L:ltä ja tottakai T. T saa minut aina hymyilemään.

Olin todella pirteä ja oikeasti iloinen, mutta se oli kohtalon mielestä väärin.

Minua ei ole tarkotettu onnelliseksi.

Hei vittu mä putoon taas!

Minä sekoitin kaiken. L luki edellisen postaukseni ja onnistuin aiheuttamaan hänelle huolen, josta minä puolestani sain huonon omantunnon. Minä selviän kyllä. En hyvin, oikeastaan melko heikosti,  mutta silti minä selviän niin hyvin, että pystyn auttamaan muita.

En nähnyt tänään T:tä, en ole juuri puhunutkaan hänelle. Minun on ikävä häntä. Kauheaa, että tunnen ikävää jo nyt, vaikka olemme tunteneet toisemme vasta puolitoista viikkoa. Tunnustin hänelle tänään erään asian, eikä hän ole vastannut minulle mitään. Ehkä oli liian aikaista uskoutua niin paljon hänelle? Kaduttaa. Ei olisi pitänyt kertoa, mutta se on myöhäistä nyt. Toivottavasti hän ottaa huomenna minuun yhteyttä.

Juttelin E:n ja K:n kanssa WhatsAppissa. Vihdoin ja viimein K sanoi asiat suoraan, niin kuin ajatteli. Luulin jo, ettei häntä haittaa käyttäytymiseni ollenkaan, ettei hän välitä minusta yhtään. E:tä sen sijaan käyttäytymiseni haittaa todella paljon, hän ottaa sen aina loukkauksena, mitä se toisinaan onkin, mutta yleensä tahdon välttelyllä vain välttää kaikkea pahaa, mitä voisin suustani päästää.

L on aivan rikki. En osaa vieläkään auttaa häntä, vaikka haluaisin. Voisin kuolla hänen puolestaan, jos hän vain siten saisi elämänsä ja etenkin ajatuksensa järjestykseen. En osaa sanoa hänelle mitään lohduttavaa, tuntuu tekopyhältä sanoa, että huominen on parempi, sinä selviät tästä, kun en uskoisi niihin itsekään jos joku sanoisi ne minulle. En osaa auttaa häntä, ja se sattuu minuun aivan helvetisti! Epäonnistun siinäkin, epäonnistun taas kaikessa. Ihmiskunnan häpeäpilkku.

H ottaa päähän taas. Hän ei jätä minua rauhaan. Joka vitun päivä tulee viesti ehtisinkö hänen kanssaan keskustaan, syömään tai kaupoille. En ehdi. Menen leffaan I:n kanssa, lupasin käydä L:n luona, sovin meneväni kaupoille A:n kanssa, minulla on paljon läksyjä. Valehtelen päin näköä niin kauan, että lopulta ymmärrät jättää minut rauhaan. En halua nähdä sinua, ymmärrä nyt perkele!

Sinä loukkasit minua ihan vitusti ja nyt kuvittelet olevasi se johon riidassa sattui enemmän. Et todellakaan ole sitä! MINÄ en todellakaan ollut se joka käski toista viiltelemään. MINÄ en todellakaan ollut se joka käski toista viettämään hauska ilta angsti blogia kirjoitellen. MINÄ vain kehoitin sinua etsimään asuntoa kauempaa keskustasta, minä vain halusin hetken rauhaa, minä vain annoin sinulle ohjeita, autoin sinua.
Mistä vitusta sinä kuvittelet olevasi loukkantunut? Jos olisin sanonut ne samat asiat kuin sinä ymmärtäisin kyllä, mutta nyt kun en haukkunut sinua ollenkaan en ymmärrä. Olet aivan saatanan lapsellinen, vaikka luulet itsestäsi muuta. Minä odotan sitä hetkeä kun menentät lopullisesti jonkun läheisen ihmisen, ehkä sinä sitten opit arvostamaan ja kunnioittamaan muitakin kuin vain itseäsi.

Masentaa. Ahdistaa. Väsyttää. Olen niin uupunut tähän oloon, olen niin kyllästynyt elämääni. Vasen käteni on aivan helvetin kipeä. Se on täynnä uusia viiltoja. Uusia, syviä viiltoja. Ne repesivät vuotamaan bussissa, kun palasin keskustasta kotiin. Veri valui sormilleni ennen kuin tunsin sen. Viillot ovat päällekkäin, niin sain tarpeeksi kipua ja tarpeeksi syviä haavoja aikaiseksi. Halusin vain kipua, että saan itkeä. En itkenyt.

Itseinho. Olen niin pettynyt itseeni. Vihaan itseäni. Haluan kuolla. En saa itkettyä. En saa kyyneliä ulos, estän itseäni olemasta heikko, vaikka olen yksin. Nukahdin päivällä ja näin unta, että itkin T:n edessä. Unessa T vain pelästyi itkuani ja tuli halaamaan minua, katsoi minua silmiin, hymyili ja sanoi sen lauseensa, "hei hei mitä kuuluu". Heräsin karuun totuuteen yksin ja halusin taas itkeä. Siitä on nyt vajaa 8 tuntia enkä ole vieläkään itkenyt.

Vittu. Vihaan itseäni. Vihaan vihaan vihaan. Helvetti. Kuolema houkuttelee. Houkuttaa ihan vitusti.

Musiikkia.

Itkettiin, raivottiin,
tuomittiin kuolemaan.
Vääryyttä perkele,
minähän olen uhri tässä.
Anteeksi en antaa voi koskaan,
enkä tahdokaan.

Kivuton kipu, hajonnut hajoamaton

Ahdistus on jatkunut koko päivän. Vituttaa. Olen niin kyllästynyt tähän. Minä vihaan ahdistusta, se ei tule esille minusta mitenkään, se vain rutistaa sisimpääni. Se painaa keuhkojani, estää minua hengittämästä kunnolla. Kuitenkaan en pysty näyttämään mitään konkreettista kipua muille, vaikka mieleni tekisikin mieli huutaa apua.

Minusta tuntuu taas niin yksinäiseltä. Makaan sängyssäni ja itken. Minun on ikävä kaikkia, haluan takaisin kämpälle, jossa voin nähdä huoletta kavereita, jonne voin kutsua kaverin yöksi jos vain haluan. Ja nyt minä todella haluaisin kutsua jonkun kaverin luokseni, en haluaisi olla yksin.

Pelkään taas itseäni. Pelkään, etten jaksa taistella enää kauaa ahdistusta vastaan. Pelkään olla yksin itseni kanssa. Minä satutan itseäni. Minä rakastan satuttaa itseäni, tuntea kipua. Minä pelkään, että kukaan ei pelasta minua itseltäni.

"Eikä musta jäis jäljelle ku tuhkaa ja kaipaus"

Pelkään, että viillän. Minä haluaisin viiltää. Haluaisin viiltää syvän haavan ranteeseeni. Edes yhden ainoan viillon.Viime kerrasta on niin kauan. Todella kauan. Haluaisin vain viiltää.
Viillon ranteeseeni. Toisen reiteen. Kolmannen kylkeeni. Neljännen käsivarteen. Viidennen pohkeeseen. Kuudennen vatsaani. Seitsemännen ranteeseen suonta pitkin ylöspäin.

Antaisin sen vuotaa, kunnes en enää tuntisi kättäni, kunnes tietäisin, että kuolema on lähellä. Antaisin sen vuotaa, kunnes en enää tuntisi ahdistustakaan. Kunnes en olisi enää täällä.

Olen niin rikki. Olen vain rikki. Minä luulin, että T saisi korjattua minut, että hän saisi pidettyä minut kasassa. Olin väärässä. Kukaan ei, ei edes T, saa minua korjattua, pysymään kasassa. Minä murenen aina, olen liian pieninä palasina. Minusta puuttuu aina yksi palanen. Minä tulen aina olemaan rikki. Läpi elämäni minä tulen olemaan rikki. Minä korjaannun vasta sitten, kun elämä jättää minut.

"Voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?"

Olen toivoton. Säälittävä. Sairas. Olen taas niin loppu. Odotan vain, että joku saisi pidettyä minut elossa. Että joku antaisi minulle syyn elää. Että se joku lähettäisi minulle taas viestin.

"Mitä mun murulle kuuluu?"
"Onhan kaikki hyvin?"

Silloin kaikki olisi hyvin. Silloin hymyilisin taas ilman esittämistä, silloin äidin ei tarvitsisi huolehtia. Silloin minun ei tarvitsisi valehdella.

"Nyt minulle kuuluu vain hyvää"
"Nyt minulla on kaikki hyvin"

Hupparini tuoksuu häneltä.

Lasinsirpaleita

Paha olo! Ihan helvetin paha! Olen rikki. Yksin. Jotain puuttuu. En saa happea. Minua ahdistaa. Ahdistaa niin paljon. Tämä on väärin. Minulla piti olla kaikki hyvin. Minulla on kaikki hyvin, mutta silti minua ahdistaa.

Itken. Taas. Minkä vitun takia minä itken? Kyyneleet nousivat silmiin ilman syytä. Hengitys ei kulje. Minusta puuttuu jokin pieni osa, joka estää minua elämästä. Jokin aivan helvetin pieni, mutta tärkeä osa.

Mikä vittu minussa on vikana?!?!

Hajoan taas. Putoan. Putoan taas selkä edellä pimeyteen. Kukaan ei ole ottamassa minua vastaan, kukaan ei ole ottamassa minusta kiinni.

Viilto. Haluan tehdä sen. Jos viillän, 6 päivän tauko menee hukkaan. Jos viillän, viillän kerta toisensa jälkeen yhä uudelleen ja uudelleen. Minä haluan vain viiltää. En voi. Lupasin. Lupasin T:lle, että piristyn. Lupasin itselleni olla viiltelemättä. En halua rikkoa lupauksiani. En halua tuottaa pettymystä. On vain niin vaikeaa olla tuottamatta sitä.

Pettymys. Toivotonta. Minä putoan kerta toisensa yhä syvemmälle ja syvemmälle. Lopulta en enää vain jaksa kiivetä sieltä ylös. Lopulta minä luovutan kesken matkan. Annan periksi. Tuotan pettymyksen.

Luuseri. Tapa itsesi. Tapa. Kuole. Poistu.

Kuinka houkuttelevalta se taas kuullostaakaan. Minä haluaisin. Haluaisin kuolla. Miten ihminen voi olla tässä jamassa. Tämä ei ole oikein. Ei nuoren, 18 vuotiaan, pitäisi haluta kuolla. Ei se ole normaalia. Minä en ole normaali. Olen kaukana normaalista.

Minä satutan itseäni. Minä unelmoin veren vuotavan ranteestani, muodostaen punaisen vanan, joka pitenee pitenemistään, kunnes lopulta veri loppuu. Sairasta! Minkä vuoksi? Miksi? En ole todellakaan normaali. Minä satutan itseäni, koska minä haluan, kaipaan sitä.

En halua nähdä ihollani arpia, minä haluan tuntea kipua. Minä haluan tuntea taas kuoleman lähestyvän. Minä haluan nähdä sen kuuluisan valon. Minä haluan sinne. Pian. En jaksa enää. Tämä tuntuu niin väärältä. Siitä on nyt kulunut reilu tunti, kun T sanoi pitävänsä minusta, että hän haluaisi piristää minua, haluaisi nähdä hymyni.

En pysty siihen. En pysty enää pukemaan kasvoilleni sitä naamiota. Minä en hymyile. Minä en ole iloinen. Minä en ole onnellinen. Minä olen rikki. Olen paha ihminen. Ongelma, jota kaikkien pitäisi välttää. Ongelma, joka pitäisi vain hävittää.

Polttaa. Hukuttaa. Kuristaa. Tukahduttaa. Poistaa maan päältä. Eliminoida.

Missä kaikki ovat, kun tarvitsen heitä?

Mä pärjään. Ehken kauaa, mutta pärjään kuitenkin.

Loppuunmyyty

Minä olen aivan helvetin vihainen!!! Vittu. Olen niin vihainen, että minua itkettää. Minä en tiedä. En jaksa. Vituttaa. Olen kyllästynyt. Aivan helvetin kyllästynyt elämääni, ihmisiin, kouluun, itseeni. Haluan eroon jostakin, jotain muutosta. Ahdistaa. Ahdistaa!

Tunnen itseni esineeksi. Ihmiseksi, joka muistetaan vain kun tarvitaan jotain. Koko päivän "sain" olla rauhassa viesteiltä, kunnes vähän ennen 12 A:lta tulee viesti "mis oot???". Jep, lupasin hänelle eilen kyydin kouluun, koska minun piti käydä keskustassa ennen pohjatuntia.
Seuraava viesti tuli E:ltä: "Monelta pohjatunti alkaa?"
Seuraava I:ltä: "Sori mul ei oo varmaa tarpeeks rahaa et voisin hakee ne leffaliput..?"
Sen jälkeen H:lta: "Sain kämpän ja muutto 1.11, tuun ehkä ennen sitä hakeen kamat ku osaa niist tarviin ennenpää et toivottavasti oot kämpäl sopivasti."
Seuraava K:lta: "Monelta koe alkaa?" ja tähän kysymykseen yhtyi myös E.

Minkä vitun takia minun pitää auttaa kaikkia? A nyt on poikkeus, hänen kyyditsemisestään ei tullut minulle ylimääräisiä kilometrejä ollenkaan. Myös I:n ymmärrän hyvin, opiskelijana, etenkin kun hän ei saa tukia juuri ollenkaan, rahat ovat todella tiukilla.

Yksi ainut viesti. Yksi ainoa. Onko se liikaa pyydetty? Minä olen aina auttamassa ja tukemassa muita, kun he tarvitsevat apua, mutta kuka auttaa minua? Se yksi ainoa lause, kaksi sanaa. Kaikki tietävät, mitkä kaksi sanaa haluan kuulla, minkä kysymyksen haluan kuulla.  Sen kirjoittamiseen ja lähettämiseen kuluu aikaa korkeintaan 5sec. Onko se liikaa? Näinkö paljon ihmiset todella välittävät minusta? 

Helvetti, että vihaan itseäni! "Ei sinusta kukaan välitä. Tapa itsesi, pääsee kaikki paljon helpommalla. He selviävät hyvin ilman sinuakin, he eivät edes huomaisi eroa aikaisempaan."

Miten..? Miksi tämä meni taas näin? Olen taas täynnä vihaa. Olen täynnä uusia haavoja. Silmäni vuotavat taas mustat rajaukset poskilleni. Minulla meni niin hyvin. Minulla meni aivan loistavasti, ja nyt putoan taas. Putoan selkä edellä pimeyteen, haparoin ilmaa etsien jotain, josta ottaa kiinni. En halua pudota! EN HALUA. En kestä sitä enää. En vain kestä. Kaikki tämä on aivan liikaa minulle. 

Minä tiuskin, suutun, kiukuttelen taas. Kaiken tämän vihan alla minä huudan apua. En kehtaa taas pyytää apua, en aina halua olla se, joka tarvitsee apua. Lukekaa se rivien välistä. Huomatkaa se! Auttakaa minua ennen kuin on liian myöhäistä! 

Minä. 

Anteeksi.

Itken.

Viiltelen.

Nukun. Kauan. Loppuun asti.

Hopeareunukseton

Aamutunti nukuttiin taas kunnolla pommiin. No okei, heräsin 7.15, ajoissa siis, mutta jälleen sammutin herätykset ja käänsin kylkeä. Ei taaskaan kiinnostanut mennä istumaan aina niin turhalle uskonnon tunnille. Unestakin olin saanut kiinni vasta 2 aikaan, joten nukkunutkaan en ollut kuin 5 tuntia.

11 aikaan kinkesin itseni ylös, lääkäri oli 12.40. Väsytti edelleen, ei olisi lainkaan kiinnostanut lähteä ulos kylmyyteen. Pakotin itseni lähtemään, luultavasti saisin paremman lääkityksen ja uuden reseptin unilääkkeille.

Ulkona oli kylmä. Vituttaa syksy, sää on aina aivan perseestä, koko ajan on kylmä ja harmaata, valoisaa aikaa on aina vain vähemmän. Kylmissäni odotin 10 minuuttia bussia keskustorilla, sormet jäässä poltin tupakan ja toisen. Aikataulu meni tiukille, bussi oli 5min myöhässä, lopulta jouduin puolijuoksua juoksemaan vastaanotolle.

Ajoissa. Lääkäri kutsui sisään, edelleen oli ihan hyvä fiilis, saisin paremmat lääkkeet.

"Joo tota mä nyt laitan sulle reseptille ton 10mg seronilin, et otat yhden 20mg kapselin ja sit tollasen 10mg lisäks ni siit tulee se 30mg. Ja uuden ajan varasin sulle ens kuun loppuun, sillon sit katotaan et onko tää vaikuttanut jotenkin ja jos ei ni sit katotaan sitä uutta lääkettä. "

MITÄ VITTUA?!?

Aikaisempi annos puolitettiin, unilääkkeiden tilalle tuli 3mg melatoniini. Nytkin, kuten blogin teksteistä huomaa, masennus kasvaa kasvamistaan ja syksyn harmaus vain lisää sitä. Kesäkin oli aivan helvettiä, vaikka valoisaa ja lämmintä olikin. Nykyinen 60mg ei tunnu vaikuttavan mitään, oloni vain pahenee, vaikka lääkityksen pitäisi helpottaa oloani.

Millä vitun logiikalla minun pitäisi selvitä kuukauden ajan eteenpäin tällä annoksella?

Vihan määrä kasvaa kasvamistaan. Raivo. Jumalauta! Haluan vain päästä kotiin purkamaan vihani ja itkemään. Tänään menee viiltelyksi! Jumalauta, tänään veri vuotaa ja paljon. Onneksi H ei ainakaan heti tule kämpälle, kun sinne pääsen, saan olla rauhassa ainakin tunnin verran.

Hermot menee taas kaikkeen. Kuitenkin E:n kanssa juttelen ja naurankin. K:lle en puhu mitään, häntä ei tänään tunnu kiinnostavan, ainakaan nyt. Olkoon, enpähän ainakaan saa suututettua häntä, vaikka hän aina väittääkin ettei ota itseensä niin helposti.  Kaikki ottaa itseensä, osa ei vain näytä sitä vaan purkaa sen kerralla itseensä.

Peitän raivoni, kerron vain mitä minun tekisi mieli tehdä. Haluaisin hakata pöytää, potkia seiniä, repiä arpeni auki, itkeä, huutaa, lähteä tunnilta sanomatta mitään syytä. Haluan olla rauhassa. Ahdistus kasvaa, paniikkikohtaus on koko ajan vain lähempänä.

Haluan vain kotiin, itkemään nurkkaan peiton alle. Yksin.

//L:lle. Sori etten oikei tänää osannu auttaa sua. Usko pois, aattelin sun parastas ku en lainannu terääni sulle. Oot todella tärkee mulle, pysy vahvana nii mullakin on syy jaksaa joka päivä viel huomiseen!