Mummun syntymäpäivä

Eilen oli mummun syntymäpäivä. 21.6. Mummu olisi nyt 88-vuotias. Minun laskujeni mukaan.

Päivä meni kuten lähes jokainen tällä viikolla. En saanut mitään tehtyä. Heräsin ensimmäisen kerran 9, mutta koska olin nukahtanut vasta lähempänä 4 en yksinkertaisesti jaksanut nousta. Uudelleen heräsin 13 aikaan. Ja samaa on jatkunut koko viikon. Uni ei vain tule vaikka olisin kuinka väsynyt.

Heräämisen jälkeen vähän aikaa selailin kännykkää. Sitten ylös, vaihdoin vaatteet ja söin vähän. Sitten katselemaan telkkaria. Ja siinä istuinkin 23 asti. Välillä kävin syömässä tai vessassa, mutta muuten pyhitin päivän telkkarille. Aivan kuten lähes kaikki muutkin päivät tällä viikolla.

Jep jep. Tänään sentään tuli itku. Katsoin Vuosi nuoruudestani -leffan. Jälleen kerran samaistuin ja sain itkettyä. Olen koko viikon halunnut itkeä, mutta en vain ole pystynyt. Siihenkin oppii.

Mutta edelleen tekee mieli raadella.

Juhannuskirous

Kaikki menee päin vittua tällä hetkellä.
Kaikki.

Olemme H:n kanssa etsineet kämppää ja käyneet näytöissä yms. Sain tiistaina erään asunnon vuokranantajalta soiton: asunto olisi meidän, enää pitäisi kirjoittaa sopimus. Ilmoitin H:lle. Kului 3 tuntia ennen kuin H reagoi mitenkään viestiini: Se oli kyl aika pieni".

MITÄ VITTUA?!?!?!??!

Meillä on budjetti. 800€ on ehdoton maksimi, ellei H sitten halua maksaa enempää. Äidellä ei ole varaa maksaa enempää eikä minulla ole muita tuloja kuin opintotuki, koska töitä ei vain löydy kouluttamattomalle nuorelle, jolla ei ole kokemusta töistä.
Meillä on tietty alue, jolla haluaisimme asua. Lähellä keskustaa, mitä lähempänä sen parempi. Ja kyllä läheltä keskustaa löytyy hyvin kämppiä, jotka pysyvät budjetissamme.

Kyseinen asunto on keskustassa ja vuokra 780€ mihin sisältyy jo vedet. Lemmikit sallittu, mikä ei kovin yleistä ole niin hyvä kuntoisessa asunnossa. Kaksi huonetta, erillinen keittiö, eteinen, kylpyhuone. Minä suorastaan ihastuin asuntoon. Ja tämä on ainut asunto, josta on otettu meihin yhteyttä näytön jälkeen. Ihmiset eivät kauhean mielellään vuokraa asuntojaan rotille.

Toinen asia on juhannus. Piti mennä Tampereelle viettämään juhannusta A:n kanssa. En saanut A:ta kiinni torstaina, joten en suunnitellut sen tarkemmin menoa Tampereelle. Juttelin kuitenki L:n kanssa, että jos menen Tampereelle voin lainata hänelle rahaa. Illemmalla, lähempänä keskiyötä A vastasi ja kutsui minut baariin kanssaan juhannuksena. Viikon verran ollut stressi kuitenkin arvelutti, joten en sanonut mitään varmaksi.

Tänään sain paniikkikohtauksen, kun äite pudotti lehden keittiössä. Pitkästä aikaa raavin käsivarret verille, purin itseäni, hakkasin seinää jne. Happi ei kulkenut ja meinasin tukehtua monta kertaa huutooni.
Ilmoitin kohtauksen laannuttua A:lle, etten uskalla lähteä ajamaan Tampereelle. Samaan aikaan L:ltä tuli viesti: "Niin sä et oo tulossa treelle..? Vaikka lupasit sitä rahaa tuoda?!"

MITÄ VITTUA?!?!?!

Kiva tietää että olen noin tärkeä. "Muuten ihan vitun sama ooks tulos, mut lupasit tuoda rahaa mulle, et saan vetää perseet."
Missään vaiheessa en rahaa luvannut tuoda. Sanoin, että JOS tulen treelle voin lainata rahaa. En missään vaiheessa sanonut kuljettavani rahaa Tampereelle, että muut pääsisivät juomaan rahoillani. Jos olisin vaivautunut kuljettamaan rahaa 70km matkan ruuhkassa, olisin aivan varmasti juonut ne itse, vaikka sen jälkeen olisinkin repinyt valtimoni riekaleille.
Huomautin L:n tärkeysjärjestyksestä, mutta asiaa pidettiin vitsinä.

En jaksa nyt tapella. En itse tahallisesti olisi ikinä toiminut noin. En tietenkään voi heittää ensimmäistä kiveä, mutta nyt kun tilanne osui minun kohdalleni, alan kiinnittää huomiota tapoihini. Jos olen joskus odottanut enemmän rahaa kuin itse henkilöä, pyydän anteeksi. Se ei tule toistumaan.

Paitsi jos olet täysi kusipää.

On tehnyt niin paljon mieli mennä tupakalle, viiltää, vetää perseet jne. Koitan vain pitää itseni koossa, etten hajoa taas. En halua enää kerätä itseäni, en jaksa sitä enää.

Hukassa

Oli parempi päivä kuin eilen. Välttelin tätiä, en jäänyt kuuntelemaan hänen haukkumisiaan. Tiedän vitun hyvin hänen mielipiteensä, joten miksi kuuntelisin sitä enää.

Uusia stressin aiheita. Opintotukea pitäisi hakea. Kirjoituksiin luettava. Asiat roikkuvat taas löysässä hirressä.

Pitäisi ottaa niskasta kiinni ja tehdä asioille jotain. En vain tiedä mistä aloittaa.

Ihan vittu sama

Hermot kireällä.

Pikkuveli on ärsyttävä. Erityisen ärsyttävä. Kieli ruskeana mielistelee äiteä. Ja äite vain kehuu. "Hieno poika, tuli auttamaan vaikken pyytänytkään". Kuinka monta kertaa minä olen auttanut ilman pyytämistä? Kuinka monta kertaa olen perunut menoni, koska olen auttanut äiteä? Kuinka monta kertaa minua on kiitetty?

Ihan vittu sama.

Täti löysi taas tien kaljakauppaan. Siidereitä, kaljaa ja viinapullo. Haaveilin pääseväni tänä juhannuksena tekemään jotain muuta kuin olemaan navetassa. Ilmeisesti ei sitten. Toinenkaan täti ei taida tulla viikonloppuna, kun on juhannus. Jopa pikkuveljeni menee juhannuksena kotio syömään iskän ja parin naapurin kanssa mm grilliruokia. Jälleen minä perun menoni, koska autan äiteä.

Ihan vitun sama.

Koko päivän olen kuunnellit, kuinka olen laiska paska joka ei vittu pysty edes itseään tappamaan. Olen kuulemma säälittävä läski, josta ei ole mitään muuta kuin haittaa. Idiootti.

Jos vastaasanomisesta ei tulisi minulle mitään ongelmia, olisin monta kertaa käskenyt tädin itse yrittää itsensä tappamista, koska häntä ja hänen juomistaan ei tulisi ikävä.
Ja että jos ruuan tekemisessä on niin paljon vaiavaa hänelle niin on hyvä vain ja juo senkin aikaa, olemme me enempääkin selvitty ilman hänen läskisoosejaan.
Eikä se hänenkään järkensä kovin kirkas ole kun pitää kahden viikon välein vetää vähintään viikon känniputki.
Mutta hei, meitä idiootteja on niin monenlaisia. On niitä, jotka ovat säälittäviä juoppoja ja niitä, jotka ottavat juopon puheista itseensä.

Koko elämä alkaa olla ihan vitun sama. Ihan vitun sama kuolenko. Tai ei. Elämä on tällä hetkellä vittumaisempaa, joten voisin olla onnellisempi jos vain kuolisin pois.

Olisipa tädillä yksi huolenaihe vähemmän, ei tarvitsisi enää minun idioottimaisuuttani stressata.

Koulusta

En ole muistanut kertoa. Kemian itsenäinen menikin päin mäntyä. Sain samaisen 7 mikä minulla oli aiemminkin. Tosin nyt sentään ymmärrän jotain aiheesta.

Kirjoitukset. Niidenhän tulokset tulivat aikaa sitten. Matematiikasta E, äidinkielestä M ja fysiikasta B.
Syksyllä on edessä pitkä englanti, kemia ja biologia. Kaikki sellaisia aineita, joita on pakko kerrata.
Hah, "kesälomaa" vielä 2kk jäljellä. Olen syntynyt stressaamaan.

Juhannuksena olisi tarkoitus.. niin en tiedä vielä. H on menossa baariin kavereidensa kanssa, enkä heistä oikein välitä, joten pitää keksiä jotain muuta. Toivoisin, että voisin viettää aikaa edes L:n ja A:n kanssa, toki muutkin olisi mukava nähdä pitkästä aikaa. Pitää suunnitella vielä, onhan tässä vielä aikaa viikon verran.

Tämä oli taas tällainen "pitää kertoa nämäkin" postaus. Blogi alkaa vähitellen palata takaisin jokapäiväiseen elämääni.
Aiemmin se olisi tarkoittanut huonoa kautta. Nyt en tiedä vielä.

Kuva kertoo enemmän kuin 1000 sanaa

Kiireitä. Töissä, kavereiden kanssa ja normaalien kesäjuhlien kanssa.
Nopea päivitys: otin terapeutteihin yhteyttä, kolmeen heistä. Yhdellä oli vapaata, menen käymään hänen luonaan joku päivä.
Autokoulun syventävä pitäisi aloittaa. En vain saa aikaiseksi soittaa, koska kiinnostus on nollassa.
Kunnollisia palkkatöitä haettu moniin paikkoihin. Ensi viikolla on haastattelu yhdessä. Kukaan muu ei tiedä, en ole kertonut. Kuitenkin minun syyni jos en työtä saa.
3kk kirjoituksiin. Ei stressiä havaittavissa. Vielä.

Masennus puskee läpi. Tai apeus. Epätoivo. Ylitsepääsemätön laiskuus. Toivottomuus. Pettymys. Häpeä.
En välillä arvosta itseäni. Uskallan sanoa, että olen läski, mutta aina kun katson peiliin häpeän itseäni. Haluan tehdä itselleni jotain, mutta en saa itseäni niskasta kiinni. Olen säälittävä.

Välillä vain on näitä päiviä, viikkoja, kuukausia, jolloin haluaisi vain saada kaiken tehtyä sormia napsauttamalla ja sen jälkeen vajota takaisin maan alle.

Ja ahdistus. Välillä vain silmissä pimenee. Happi ei riitä. Joku pitää kiinni eikä päästä irti. Joku kaivaa muistot esiin ja salpaa hengityksen. Hetken on fyysisesti tunnoton, mutta henkisesti tuntee kaiken mutta ei mitään.

Kuulostaa pahalta. Kylmä totuus.

Fandom level: HU4L

Heräsin 10 jälkeen. Ensimmäisenä, kuten aina, kännykän ilmoitusten selailu. 3 viestiä WhatsAppissa/ viestillä. Muutama sähköposti. Facebook ilmoitus ja tykkäys instassa. Katsoin sähköpostit.

"LiveNation:  Hollywood Undead Artistimuistutus"

Ensimmäinen sydämenlyönti jäi.
"Njaa ne ilmottaa varmaa siit Venäjän keikasta"

Avaan posti kuitenkin.

" Meillä on hyviä uutisia! Suosikkiartistisi on juuri julkaissut uuden tapahtuman. Klikkaa alla olevasta linkistä lisätietoja siitä, missä ja milloin tapahtuma on sekä miten saat lippuja tapahtumaan. "

Toinen sydämenlyönti.

Avaan linkin ilman kummempia odotuksia.
"Ne menee varmaan Saksaan"

" Hollywood Undead, Nosturi, Helsinki

su 09 marraskuu 2014"

"OMG OMG OMG *kiljuntaa* Ei oo totta apua"

Muutama sydämenlyönti jäi välistä, hengittää muistin aina välillä. HU on tulossa Suomeen keikalle marraskuussa ja lupaan olla eturivissä.

Kolme tuntia on mennyt fanityttöillessä. Suunnitelmat on jo melkein valmiina ja porukka alkaa olla koossa.

Jotain hyvääkin tapahtuu.

Paluu nykyhetkeen

Lomat on näköjään alkaneet. Minulla mikään ei ole muuttunut. Vaikka pitäisi muuttua. Tarvitsen muutoksia, mutta en saa niitä aikaiseksi.

Pitäisi ottaa yhteyttä psykoterapeutteihin. En saa aikaiseksi. Epäilen motivaatiotani. Välillä tuntuu etten tarvitse sitä, välillä tiedän tarvitsevani, mutta tiedän etten jaksaisi raahautua paikalle.

Syksyn YO-kirjoitukset piyäisi maksaa. En  saa aikaiseksi ottaa kouluun yhteyttä ja pyytää että lasku toimitettaisiin minulle, sillä en koululle pysty raahautumaan. Eräpäivä kuulemma ensi maanantaina.

Olotila heittelee. Aamulla heräsin ylpeänä itseeni. Kello oli 7, olin nukkunut vain 4h mutta olin pirteä. 5min ja teki mieli viillellä. Äsken olin iloinen, nauroin, nyt haluaisin tappaa ihmisen katseellani. Samaa vaihtelua kuin syksyllä. Se pelottaa.

Rahat loppuvat. Sekä minulta, iskältä että äideltä. Vuokraa pitäisi onnistua pienentämään. H:n kanssa suunniteltu kaksiota. Olisi halvempaa, mutta tarvitsen sen tilan itselleni, jossa voin vetää rauhassa itkupotkuraivarit ja sitten nauraa itseni puolikuoliaaksi. Ja paikan jossa lukea kokeisiin. H:n kanssa en siihen onnistu. En tiedä mitä tehdä.

En todellakaan tiedä mitä tehdä.

Tarvitsen elämänkäyttöohjeen.

Kaikki vain on niin väärin.

Haluaisin tavan päästä polttamaan ilman kyselyjä.