Hermot menee ja suonet katkee, normi päivä mun elämässä

Joo. Kaksi viiltoa vasemmassa käsivarressa.

Meni hermot kaikkeen. Ihan kaikkeen. Teki mieli heittää tavaroita seinille.

Kaikki oli hyvin. Tai hyvin ja hyvin. Olin tunnoton. Ei mitään oloa. Olin vain.
Yksi lause äideltä. Yksi viesti kaverilta. Kaikki räjähti mielessäni.
Aivan kuin jokin kaapin ovi olisi aukaistu ja kaikki mitä olin tunkenut viimeisen viikon aikana sinne piiloon levisi nyt ja täytti kaiken vapaan tilan.

Aluksi se oli vain ajatus. En uskonut tekeväni sitä tänäänkään. En tehnyt sitä eilen, en tehnyt sitä toissa päivänä, en tehnyt sitä yöllä.

Kuvittelin sen vain. Kuin sarjakuva. Kuva kuvalta näin kuinka kävelisin laukkuni viereen, kaivaisin terän lompakosta, kävelisin keittiöön, viiltäisin, antaisin veren vuotaa hetken aikaa lavuaariin ja sitten painaisin paperin viiltojen päälle ja kaikki olisi kuin hetki sitten.

Ja sitten huomasin tekeväni sen. Huomasin kaivavani terää esille.
Kissa heräsi sängyllä ja tuijotti minua. Hetken aikaa tunsin syyllisyyttä, häpesin itseäni vain koska kissa tuijotti minua. Silitin sitä ja se nukahti uudelleen.
Seuraavaksi kävelin keittiöön ja niin edelleen.

En pystynyt lopettamaan yhden jälkeen. Oli pakko tehdä toinenkin. Oli pakko tehdä toinen koska ensimmäinen ei sattunut tarpeeksi. Koska kipu meni ohi. Koska nautinto hävisi ennen kuin huomasin sen edes ilmestyneen.

En sitäkään enää osaa. Viiltää. Viillot olivat suoraan sanottuna säälittäviä naarmuja. Jos haluan satuttaa itseäni niin minun pitää tehdä se kunnolla. Kaikki tai ei mitään. Jos aloitan niin teen sen loppuun asti kunnolla. Jos jätän jäljen niin sen pitää tuntuakin. Ymmärrättekö?

Olen aivan saatanan sekaisin eikä minulla ole ketään johon turvautua. Ja minua pelottaa olla yksin. Minua pelottaa koska en osaa puhua asioistani ilman että joku johon luotan ja jolle voin puhua kysyy niistä. Minua pelottaa koska en osaa tai jaksa hakea apua. Ja minua pelottaa koska haluan apua. En halua luovuttaa mutta välillä se tuntuisi vain niin paljon helpommalta. Välillä vain tuntuu ettei tulevaisuudella ole minulle mitään. Ettei minun täällä olemiselle ole mitään tarkoitusta.

Jos ollaan oikeasti rehellisiä.
Kukaan ei jäisi kaipaamaan minua äiden lisäksi.
Kaikki sanovat kaipaavansa mutta silloin kun tarvitsisi niin ketään ei tunnu kiinnostavan. Kukaan ei tunnu muistavan sinun olemassaoloasi.

Minun on pakko lopettaa ennen kuin menee taas hermot kaikkeen, koska en osaa purkaa sitä enää muuhun kuin itseeni.

Ne ajatukset

Kävin taas äsken ulkona. 1 jälkeen yöllä. Miksi nukkua kun voi lähteä ulkoilemaan? Kerta toisensa jälkeen jaksan pukea yhä vähemmän vaatteita päälleni lähtiessäni ulos.
Ikkunalaudalta roikkui jääpuikko. Pysähdyin ja tuijotin sitä hetken. Halusin kävellä sen luokse, irrottaa sen ja iskeä sen rintaani. Tai en tiedä halusinko, mutta mietin miltä se tuntuisi. Onnistuisiko se. Olisiko jääpuikko tarpeeksi vahva että se läpäisisi rintalastan? Olisiko minulla tarpeeksi voimaa lyödä jääpuikko rintalastani läpi?

Päivällä leikkasin kurkkua. "Väärin". Pidin kurkkua kädessäni ja painoin puukon kurkun läpi peukaloani vasten. Kerran puukko lipsahti ja painui liian syvälle peukalooni. Ensimmäinen reaktio oli vetää peukaloa kauemmas puukosta. Hetken kuluttua painoin peukalon takaisin puukonterään, niin syvälle kun voin ilman että muut huomaavat. Tylsä puukko, tuli vain pieni naarmu.

Ne ajatukset ilmestyvät yhtäkkiä. Ja katoavat yhtä nopeasti kuin ilmestyivätkin jättäen jälkeensä kasan kysymyksiä. Miksi? Se on oikeastaan kysymyksien summa. Miksi?

Olen miettinyt sitä.
• Elämälläni ei tällä hetkellä ole mitään tarkoitusta. Ei ole syytä herätä huomenna koska huomenna ei ole mitään sovittua tekemistä kuten koulu, työt, kaverin näkeminen, jne. Herään aamuisin vain syödäkseni ja elääkseni taas yhden päivän vanhemmksi ilman mitään tarkoitusta.

• Olen yksinäinen. Minulla on kavereita, minulla on H, Q, I, L, (T). Mutta heidän kanssaan puhuminen on vaikeaa. Minulla ei ole mitään "kevyttä" keskusteltavaa heidän kanssaan.
H:n kanssa nyt on leffat, kirjat, kaikkea ei-niin-tärkeää, mutta välillä minua kyllästyttää puhua hänen kanssaan, tunnen itseni huonommaksi välillä kun puhun hänen kanssaan.
Q:n kanssa meillä ei oikeastaan ole muuta yhteistä kuin masennus ja sama nimi. Olen lähes 5v vanhempi kuin hän, olen aivan eri elämäntilanteessa kuin hän, eikä meillä ole mitään yhteisiä kiinnostuksenkohteita harrastuksissa, kirjoissa, leffoissa yms.
I:n kanssa puen automaattisesti naamion päälleni, olen niin monta vuotta esittänyt hänelle, en osaa enää lopettaa. Ja vaikka meillä onkin sama elämäntilanne (melkein) en silti tiedä mistä puhua hänen kanssaan.
Ja L. Niin. En tiedä miksen hänen kanssaan ole enempää yhteydessä. Ehken halua häiritä häntä, hän on sellainen ihminen joka on koko ajan menossa.

Tai sitten kaikki edellä oleva on tekosyitä ja selitystä. Ehkä en vain halua puhua kenenkään kanssa. Ehkä en vain jaksa olla sosiaalinen. Ehkä haluan vain homejtua kotiin Netflixin ääreen loppuelämäkseni, koska ilman ihmisiä elämä on helpompaa.

• En pidä itsestäni. Aina kun olen syömässä, mieleeni tulee ajatus että minun pitäisi laihtua. Telkkari on täynnä laihdutusohjelmia. H valittaa kun on lihonnut pari kiloa, vaikka samaan aikaan minä olen lihonut 10kiloa. En jaksa tehdä mitään. Katson peiliin ja haluan lyödä sen rikki etten näkisi itseäni enää uudestaan. Inhoan itseäni. Inhoan läskejäni. Inhoan laiskuuttani. Inhoan saamattomuuttani. Inhoan.

• Pelkään tulevaisuutta. Sitä että joudun tekemään jotain. Että joudun lähtemään uusien ihmisten keskelle opiskelemaan, tekemään töitä, elämään. Pelkään mitä mieltä he ovat minusta. Pelkään että kaikki hajoaa taas. Pelkään että hajoan taas.

Wonderland

Välillä vain tekisi mieli huutaa. 

"Ettekö te huomaa etten ole kunnossa?"

"Ettekö te huomaa etten minä selviä yksin?"

Vaikka oikeasti, kaikki on hyvin.

Vaikka oikeasti, minä selviän.

Vaikka todellisuudessa, kaikki on toisin.

Kaikki on niin toisin.

Revitty arpi

Näen kuvia ja päivityksiä joka puolella. Joka kerta tuntuu kuin puukko iskisi rintalastaan. Tuntuu kuin joku koittaisi repiä sydämen ja keuhkot irti kehostani.

Aivan kuin hän tekisi tämän tahallaan. Kuin hän ajattelisi vain minulle aiheutuvaa mielipahaa ottaessaan joka kuvan, kirjoittaessaan päivityksen.

Viha herää aina uudestaan ja uudestaan. Miksi heidän pitää kaivaa veistä haavassa? Aivan kuin he nauttisivat tästä. Olen niin vihainen hänelle, heille, itselleni. Miksi minun piti, miksen kuunnellut, kun kaikki varoittivat minua? 

Minuun sattuu. Koitan selvitä, päästä yli kaikesta, mutta tuntuu kuin se ei olisi minulle sallittua. Haluan vain eroon tunteista. Haluan vain lipua elämäni läpi tuntematta mitään.

Haluan vain, että tämä loppuu. Haluan vain, että kaikki loppuu.

People...

En nähnyt Heitä. E:tä ja K:ta. Istuin pimeässä vessassa. En halunnut nähdä Heitä, minusta tuntui etten pystyisi siihen. Meni 15min tunnin alusta ennen kuin sain itseni kerättyä ja mentyä luokkaan. Eivätkä He olleet siellä.

Juttelin L:n kanssa enemmän kuin normaalisti. Onnistuin nauramaankin. Kai.
A:n näin vain nopeasti ala-aulassa. Hän katsoi minua vain parin sekunnin ajan, mutta se katse tuntui olevan täynnä sääliä ja halveksintaa. Sen katseen ansiosta muistin taas kuka olen. Se katse muistutti minua paikastani. Minun kuuluu unohtaa hänet, koska se on oikein. Se on oikein, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai sattuisi kuinka paljon vain. Se on oikein ja se on minun paikkani. Minun tehtäväni on väistyä, tehdä kompromisseja. Sopeutua.

Tunnen itseni yksinäiseksi. Pidän yksinolosta, enkä sitä nyt tarkoitakaan. Tarkoitan, että tarvitsen jonkun. Jonkun, joka ottaisi illalla kädestä kiinni, katsoisi minua ja haluaisi tietää, mitä minulle tänään tapahtui, millainen olo minulla on tai tyytyisi vain halaamaan, sillä se auttaa kaikkeen.

Minun on ikävä Häntä. Jollain sairaalla tavalla minun on ikävä Häntä. Haluaisin, että joku, edes Hän, ottaisi minua kädestä ja kuivaisi kyyneleeni kerta toisensa jälkeen.

Totuttelua

Tajusin juuri. Minulla ei enää ole niitä kahta kaveria, joille puhua ennen kuin viillän. Minulla on yksi kaveri, L, enkä hänellekään haluaisi vuodattaa pahaa oloani, koska hänellä tuntuu nyt menevän taas heikommin.

Yksi kaveri, jolle voin puhua suurimmista asioista.
Toinen kaveri, jonka kanssa voin viettää aikaa sekä vapaalla että koulussa, ja jolle voin puhua pienemmistä asioista.
Kolmas kaveri, jonka kanssa voin tekstata, mutta johon en oikein enää luota.
Neljäs, viides, kuudes, seitsemäs kaveri, joiden kanssa voin viettää aikaa, etenkin koulussa.
Kahdeksas kaveri, josta en enää tiedä, voinko kutsua häntä kaverikseni.
Yhdeksäs kaveri, jota en enää saisi kutsua kaverikseni.

Sekavaa. Sitähän elämäni taitaa olla.

Siihenkin varmaan tottuu.

Sairasvuode

Huomenna auton pitäisi olla klo 10 Tampereella huoltamolla. En haluaisi. Ahdistaa. Haluaisin vain lyödä pöytää niin lujaa kuin pystyn, riehua, itkeä, romahtaa. En halua lähteä Tampereelle yksin, haluan viettää aikaa äiden kanssa, kun siihen vielä on mahdollisuus. Haluan puhua rauhassa äiden kanssa ja siihen ei olisi parempaa paikkaa kuin automatka Tampereelle. 

Tänään piti olla pikkujoulut. Eipä ole. En jaksanut tapella enää niiden kanssa, luovutin. En jaksanut stressata niistäkin. Muutenkin elämä menee vituilleen tällä hetkellä, joten ei kiinnostanut taistella juomisen puolesta. 

Kipeänä. Kurkku on kipeä, nenä vuotaa. Vituttaa. Pikkuveli on mummulla enkä jaksaisi häntä nyt. Haluaisin olla yksin. Tai äiden seurassa. Minä vain haluaisin viettää aikaa äiden kanssa ilman, että joku pyörii koko ajan ympärillä. En minä voi puhua hänelle mitään, jos joku on lähellä. En minä halua koko perheeni tietävän, että olen niin säälittävä, etten jaksa edes itse itseäni. 

Koko päivän ympärillä on ollut ihmisiä. Ahdistavaa tällainen väenpaljous koko ajan. Olen jo niin tottunut olemaan keskenäni. Ilman että joku on kytännyt nukunko, syönkö, mitä teen. 

Ahdistaa. Ahdistaa niin paljon. Kyyneleet valuvat. En itke, kyyneleet vain valuvat. Ahdistaa. En pysy paikallani, sydän tuntuu tulevan rintakehästä läpi. Se hakkaa. Ahdistaa. Sormet hypivät näppäimeltä toiselle. Virheitä, vierheitä, virheitä. Paniikkikohtaus. Se tästä vielä puuttuisikin. 

Haluan repiä arvet auki. 
Haluan nukkumaan.
Haluan sammuttaa ajatukseni, olla rauhassa hetken.

temptation

Istun sängyllä läppäri sylissä. Katselen Ruudusta sarjoja. 

Laukku on vieressäni. Lompakko on laukussa. Terä lompakossa. 

Vasen käsi on raadeltu. Oikeassa kädessä on vain vanhoja arpia, muutaman saa vielä vuotamaan repimällä. 

Haluan satuttaa itseäni. Siitä on tullut minulle pakkomielle. Taas. 

.
.
.
Kaksi tuntia myöhemmin: 

Oikeassa kädessä 19 viiltoa. 4 suonen suuntaisesti, loput poikittain. 

En pyytänyt apua. En halunnut sitä. En halunnut, että joku veisi minulta syyn viiltää. Minä halusin viiltää, minä nautin siitä. Joka kerta kun terä aukaisi suonen ja veri nousi ensimmäisen kerran pinnalle, minä nautin. Tunne kun veri vuotaa uudesta viillosta kättä pitkin. Kun sormet puutuvat vähitellen tunnottomiksi. Kun veri jähmettyy tahmeaksi niin, että kun siihen koskee sormella, se jää sormeen kiinni ja irtoaa ihosta pitkänä nauhana kuin liima. Kun verivana kuivuu ja rapisee kuivuneena pois. 

Minun ei ole parempi olla kuin ennen viiltelyä. Minulla ei ole pahempi olo kuin ennen viiltelyä. 

Minulla on parempi olo kuin huomenna, jolloin joudun taas häpeämään uusia arpiani, jolloin joudun peittelemäänn käsivarsiani. 

Oikeasti haluaisin vain repiä hihani ylös ja näyttää viiltoni kaikille, näyttää että tarvitsen apua, auttakaa minua ennen kuin tapan itseni. Ei. Ennen kun tämä sairaus tappaa minut. 

//18.12. aika psykiatrisen osaston psykologille klo 11.15. hän määrittelee tarvitsenko 24/7 hoitoa, käynkö osastolta koulussa, vai käynkö siellä vain päivittäin puhumassa. 

Ahdistaa... viilto... EI!

Mustat rajaukset

Paha olla.

Sattuu. 

Sieluun sattuu.

Maa on jäässä. Hautaaminen olisi hankalaa. Tuhkaus olisi helpompaa.

Olen yksin. Haluan olla yksin. Jättäydyn yksin, "en jaksa puhua".

En jaksaisi puhua.

Kunpa joku jaksaisi puhua minulle.
Toivoisin, että joku ottaisi yhteyttä.

Joku, jonka viestiä en odota. Jonka viestin minä haluaisin saada, mutta jota en tule saamaan, koska en ole tärkeä.

En ole tärkeä.

En ole tärkeä.

Vastaus kaikkeen.

En ole tärkeä. Olen turha, yhteiskunnan ja maapallon varoja tuhlaava läski luuseri, joka ei osaa muuta tehdä kuin rypeä itsesäälissä ja itkeä. Aiheutan vain kipua, tuskaa, surua. Pahuutta.

Inhoan itseäni.
Halveksin itseäni.
Vihaan itseäni.

Kukaan ei voi inhota, halveksia tai vihata minua enempää kuin minä itse.

Jollen vihaisi erästä ihmistä enemmän kuin itseäni, minä en olisi täällä enää vihaamassa kaikkia.

Olen taas niin väsynyt tähän.

Olen valmis unohtamaan vihani häntä kohtaan, jos vain silloin saan luvan lähteä.

Siivet

Heti, kun lopetan keskittymästä johonkin.

Itsemurha.

Viiltely.

Lääkkeet.

Olen niin yksin tämän kanssa. Tuntuu, ettei kukaan usko, kun lähetän hätähuudon, "Haluun kuolla".

Olen niin yksin. Kukaan ei tunnu muistavan minua, jollei tarvitse jotain.

Tarvitsisin sen yhden syyn, jonka vuoksi elää. Sen, että joku kaipaisi minua, joku sellainen, joka ei ole ottanut minua tosissaan. 

Joku, joka olisi tajunnut että "hei, sullahan on oikeesti paha olla, ja mä haluun auttaa sua eroon siitä".

Revin vanhat arvet auki. Veri vuotaa ja nautin siitä.

Hannibalissa oli mies, joka leikkasi uhreille siivet heidän selkänahoistaan. Pystyisinkö siihen? Leikkaamaan itselleni siivet?

Puhdistus

Elämä tuntuu epäreilulta. Teen minä mitä tahansa, aina tuntuu että minuun sattuu eniten.

Nytkin yritän laittaa välit poikki lopullisesti T:n kanssa niinkuin kaikki kehoittavat. Olen itkenyt pari tuntia putkeen vain sen vuoksi, että T ylipäätään pyörii ajatuksissani. Olisin niin toivonut, että hän olisi välittänyt minusta sen verran, että olisi yrittänyt pitää minut ylhäällä.

Mutta ei. Hän ei välittänyt. Hän sanoi välittävänsä, mutta kun minun oli ollut niin paha olla, että yritin siitä eroon ja kerroin sen myöhemmin hänelle, hän sanoi minua tyhmäksi, heikoksi, itsekkääksi.

Tarvitsisin jonkun, joka nostaa minut pystyyn kun en itse jaksa enää. Jonkun, joka katsoo minua silmiin ja tivaa "onko sulla kaikki hyvin?" niin kauan että kerron totuuden. Jonkun, joka saa minut hymyilemään vain, koska on olemassa. Jonkun, joka halaisi minua, kun en pysy enää kasassa. Jonkun.

Muilla on jo sellainen. Minulla ei ole. Eikä tule olemaankaan, enkä yhtään ihmettele miksei. Olen toivoton luuseri. Periaatteessa olen jo kuollut. Poissa. Liian syvällä, että minut saisi enää ylös.

Tavoittamattomissa.

Hävinnyt. 

Liian loukkaantunut. 

Hyvä loppuko?

Paha olla. Sattuu. Fyysisesti ja henkisesti. Etenkin henkisesti. Viiltelin heti aamusta, oikea käsi vuotaa vieläkin. Olen niin kyllästynyt tähän elämään.

Musiikkia.

Mitään hyvää ei tapahdu. Minun on saatava pää sekaisin tai viillettävä, että voisin olla "oikeasti" iloinen. Edes hetken aikaa. Minulla ei ole mitään syytä olla täällä. Ei mitään. 

Kaverit selviäisivät kyllä ilman minua. Kaikki selviäisivät ilman minua. Paremminkin. Heillä ei olisi enää minua taakkanaan. En aiheuttaisi heille enää kipua ja surua. En satuttaisi heitä enää kuolemani jälkeen.  

Olen vain niin loppu. En jaksa enää yrittää. Haluan mennä vessaan, lukita oven ja kaivaa terän esille. Viiltää valtimon auki. Kuolla. Loppua. Päästää sieluni vapauteen. Lopettaa kärsimyksen. Päästä eroon tästä kivusta. 

163.

Musiikkia.

"Käperry syliini, itke hiljaa.
Emme vahvoja ole kumpikaan."

Musiikkia.

"Ei enää koskaan hengitä ei koskaan puhu.
Ei koskaan enää tässä samassa sängyssänsä nuku."

Musiikkia.

"Yhes hetkes, ei voinu mitää, kaikki menetettii ei voi saada koskaa takaisin
Nyt synkät ajatukset mielen valtaa, tuntuu että ei oo enää aikaa,
palata entisee että kaikki ois paremmi
Ei oo puhettakaa että nyt menis paremmin, ranteet auki, veri virtaa
punaista näkee ja huokaa."

Musiikkia.

"Se sattuu ku ei oo ketään,
kenelle elää, kenen vierest herää.

Ja jo pienest asti se selväks tehään,
et partaterää ei vaan käytetä enää.
Tytöt näytetään, et ne ranteet on puhtaat."

Musiikkia.

"Sydän irti on taas
Ajatus vaeltaa paikoiltaan
Minne ikinä, ikinä, ikinä se vie
Tutkimattomat on Herran tiet."

Musiikkia.

"Niin helposti voi tää hauras elämänlanka katkee ja tehä ikuisuuden köydestä kaulaasi jatkeen.

Sun pitää vaan jatkaa elämää."

.
.
.

Pää on kipeä, olen varmaan miettinyt ja murehtinut liikaa.
Viiltelin. 4 uutta viiltoa. Vain, mutta nekin ovat liikaa.
K luki blogin ja tuli jutteleen, hänkin ymmärsi miksi pyysin häntä eilen lupaamaan, että hän vie minut Acutaan, jos se on tarpeen.
Puhuin T:n kanssa äsken. Olisi varmaan aika poistaa hänet elämästäni, mutta en vain pysty siihen.
Olen taas onnistunut saamaan itseni kaikkien väliin tai kolmanneksi pyöräksi. En osaa tehdä valintoja, ja jos teen, valitsen väärin.

Se yks, joka venaa sua edelleen.
Sä vaa valitsit väärän.
Saat syyttää vaa ittees et oot nii yksin.
Yksin ittes kanssa.

160.

Lääkäri käynti olisi ollut tänään aamulla. Unohdin. Tai oikeastaan sivuutin. En jaksa nyt esittää, että kaikki on hyvin. Ei kaikki ole hyvin. Osa joo on hyvin, mutta kun niitä huonosti olevia asioita on ainakin tuplasti enemmän kuin niitä hyviä.
.
.
.

Jos. Mitä jos? Ajatukset vilisevät taas. T. L. Seuraa. Yksin. Apua. Apua? Rauhoitu. Kaikki on ihan hyvin. Rauhoitu! Kipu. Reiteen sattuu. Viillot. Verta. Verta. Enemmän. Ei. Et saa. Se ei ole oikein. T suuttuu taas. Ja ihan oikeutetusti. Hän yrittää auttaa, mutta et ota apua vastaan. Puhu. Puhu! Viilto. Ei ei ei! Unohda se. Et viillä, et enää ikinä. Ei. Haluan satuttaa itseäni. Repiä arvet auki. Vittu. Vihaan tätä haluasi. Vihaan. Et viillä. Et jumalauta viillä, vaikka kuinka haluaisit. Yksin. Voisin, kukaan ei estä. ET! Unohda se nyt jo jumalauta.

Sekopää. Itsemurha. Unohda sekin. Elä. Elä! Tiedätkö? Elä. Sinulle on annettu elämä, elä. Nauti. Sinulla on kavereita. Nauti ja elä. Vietä aikaa heidän kanssaan, älä jää yksin ajatuksiesi kanssa.

Miten? Miten vietän aikaa heidän kanssaan jos he eivät halua?

L on Niemessä, T:tä ei kiinnosta nähdä minua. E ja K, ei, eivät he halua. A. Ei. Miksei? Koska, en tiedä, hänen kanssaan on mukava olla porukassa, mutta yleensä kahdestaan ollessa tulee hiljaisia hetkiä, turhauttavaa. Hänen kanssaan on puhuttava koko ajan jostain tai tilanteesta tulee kiusallinen. Hän on mukavaa ja hauskaa seuraa, mutta tänään ei vain kiinnostaisi puhua.

Itsekästä. Sinä tarvitset seuraa, älä jää yksin. Sovi A:n kanssa jotain. Mene vaikka kaupoille, mene ostamaan kirjoja tai talvikengät tai jotain. Taistele T seuraksesi. Kysy häneltä haluaako hän ylipäätään olla ystäväsi vai saatko sanoa hänelle hyvästit. Jos hän ei halua olla ystäväsi, silloin sinulla on jotain puhuttavaa A:n kanssa. Jos hän haluaa olla ystäväsi, hän pitää sinulle seuraa.

Pääasia ettet jää yksin. Älä jää yksin ajatuksiesi kanssa. Ajatuksesi ovat vaarallisia, ne satuttavat ja lopulta tappavat sinut. Älä herran jumala jää yksin! Pelasta itsesi ja hanki itsellesi seuraa.

.
.
.

Tällaista tämä on. Olen ristiriidassa itseni kanssa. Klonkku. Klunk klunk.

.
.
.

Minussa on kaksi puolta; toinen haluaa parantua, toinen kuolla. Tapa se. En halua. Kuole. Älä. Viillä viillä viillä. Miksi, en hyödy siitä mitään? Lopeta! Tapan sinut. Kidutan sinut hengiltä. Kidutan, kunnes tapat itse itsesi.

Sairas. Sairaus. Se on sairaus joka haluaa viiltää. Eikö niin? En minä vaan sairaus. Ei, kyllä se olet sinä. Sinä haluat satuttaa itseäsi. Alitajuntasi haluaa kuolla. Jos nukkuisit kunnolla, alitajuntasi kuristaisi sinut hengiltä. Sinä kuristaisit itsesi hengiltä. Ei. Helvetti. Kuolema.

Sekavaa. Hetken mielijohde. Ymmärtäkää. Hakuan eroon siitä. Tiedätte kyllä mistä.

100 sanaa, miljoona ajatusta

Haluaisin kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Haluan purkaa tämän olon tekstinä, jakaa tämän jonkun kanssa, mutta en osaa sitä. Ei helvetti.

Tiedättekö tämän tunteen, olotilan?5

Toivottavasti ette.

Olotilan, kun tietää, että kohta pitäisi lähteä viikonlopuksi käymään kotona ja sitä ennen pitäisi tiskata, kerätä pyykit ja tarvittavat kirjat mukaan. 
Mitä saa aikaiseksi? 
Ei mitään. Onnistuu vain makaamaan sängyllä ja tietämään olevansa aivan toivoton luuseri, laiska paska, ikuinen epäonnistuja. Häpeämään itseään, vihaamaan itseään, inhoamaan itseään. 

Minä en saa mitään aikaiseksi. En mitään järkevää. Makaan sängyllä ja haudon itsemurhaa. Haluan satuttaa itseäni. Vihaan tätä halua. Vihaan, ei helvetti. Ei tämä ole oikein. 

Itken. Taas. 

Musiikkia.

~ I’m out here on my own
I’m giving it a go alone
I’m begging on my knees
Is there a God to save me
I’ve been a retched soul
From my heart down to my toes
I was lost in my disease ~

Musiikkia.

~ What if I wanted to break
Laugh it all off in your face
What would you do? (Oh, oh)
What if I fell to the floor
Couldn't take all this anymore
What would you do, do, do? ~

Musiikkia.

~ I don't need your condescending
Words about me looking lonely
I don't need your arms to hold me
Cause misery is waiting on me ~

Musiikkia.

~ Waiting for the end to come
Wishing I had strength to stand
This is not what I had planned
It's out of my control
Flying at the speed of light
Thoughts were spinning in my head
So many things were left unsaid
It's hard to let you go ~

Pakko jaksaa..

Masentaa. Liikaa. Itsemurha. Taas se on joku vitun vaihtoehto. En minä halua, että se on taas vaihtoehto. Mikä vittu minua taas vaivaa?

Pää on kipeä. Hengitys ei kulje. Ahdistaa. Väsyttää. Haluaisin riehua. Ruokalassa heittää lasin seinään. Iskeä haarukan jalkaani. Mennä huutamaan ärsyttävästi nauravalle kakkoselle, joka ei osaa olla hiljaa. Potkaista vieressäni istuvaa E:tä niin lujaa kuin pystyn ilman mitään syytä. 

Itkettää. Haluan vain romahtaa taas. Romahtaa ja itkeä. En voi. En voi vielä. Minulla on aika lääkärille klo 13.00. En voi mennä sinne itkeneenä, minun on esitettävä, että kaikki on hyvin. Minulla on oltava kaikki hyvin, jotta voin auttaa L:ää.

Haluan vain omaan rauhaani. Yksin, mutta en kuitenkaan olla yksin. Haluan olla fyysisesti yksin, hiljaisuudessa, rauhassa. Haluan kuitenkin, että joku ottaa yhteyttä, pitää seuraa. Ja se joku voisi parhaimmillaan olla T. Hän oli yöllä lähettänyt minulle todella outoja viestejä, luultavasti kännissä, koska niistä ei saanut mitenkään selvää. Kiinnostaisi tietää, mitä hän niillä tarkoitti. Tarkoittiko hän niillä todella sitä miten ne sain suomennettua.

Helvetti! En osaa edes kertoa miltä minusta tuntuu. Olen niin yksin, vaikka ympärilläni on kavereita, jotka kysyvät mikä minua vaivaa. "Pää vaa kipee." Ei. En minä pääse niin helpolla. Minua masentaa, itkettää, ahdistaa, raivostuttaa.
Minun elämäni on aivan sekaisin. Aivan kuten ajatuksenikin.
Kaikki on sekaisin ja minä hukun taas.

Putoan, eikä pohjaa näy.

Hymy huulessa puukko jalkaan

L on Niemessä ainakin ensi tiistaihin asti. Ikävä hänen seuraansa, mutta minä selviän paremmin hetken erossa hänestä,  kuin hän ilman apua.

T:stä ei ole kuulunut tänään mitään. Yleensä hän soittaa minulle aamuisin, paitsi tietenkin silloin, kun on jo illalla sanonut ettei huomenna ehdi soittamaan. Tänään ei ole tullut puhelua, ei tekstiviestiä, ei viestiä facebookissa, ei mitään. Juuri vittu silloin, kun eniten hänen seuraansa kaipaisin.

Rahatilanteeni on aivan päin vittua, vaikka opintotuki tuli vasta maanantaina. Saan verrattain melko paljon tukea, noin 370€, ja onnistuin tuhlaamaan ne 3 päivässä.
Hävettää aivan vitusti ruinata taas äideltä rahaa, mutta pakko kai se on taas.

Ruokaa minulla kyllä olisi ensi viikoksi vielä, mutta 15 päivä on N:n ja mahdollisesti L:n synttärit, jonne pitäisi jotain alkoholipitoista juomaa hankkia. Ja tupakkaa pitää ostaa taas ensi viikolla sekä bensaa, koska ensi viikolla minulla on taas auto käytössä.

Menee hermot. Vituttaa aivan helvetisti, vaikk kaikki on suurinpiirtein hyvin. Vituttaa istua 2 tuntia jossain vitun kemian tunnilla, jossa en edes ymmärrä mitään. Vittu. Tekee mieli tehdä L:t: heittää kännykkä seinään ja itkeä, mutta en pysty siihen. Ahdistus pidättelee minua, en halua joutua kaikkien katseiden kohteeksi.

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Henki ei tunnu kulkevan. Tekee vain mieli itkeä. Nenää pistelee, kun kyyneleet kohoavat silmiin. Ei, ei älkää vuotako, älkää nyt jumalauta vuotako!

Pelottaa. Pelottaa L:n vuoksi, jos hän tekee kuitenkin jotain itselleen. En selviäisi siitä. En vain pystyisi enää keräämään itseäni, olen jo nyt niin palasina, etten jaksa kotiin päästyäni taaskaan tehdä muuta kuin itkeä, syödä ja nukkua. Kukaan ei vahdi minua nyt kun L:kin on Niemessä. Minun ei tarvitse esittää mitään, kun kukaan ei ole näkemässä. Saan vain romahtaa sängylle ja itkeä, kunnes nukahdan.

Kunpa T ottaisi yhteyttä. Kunpa joku ottaisi yhteyttä, pitäisi minut kiinni elämässä. En kestä itseäni yksin. En vain vittu kestä. Pää hajoo, niinkuin L sanoisi. Ahdistaa aivan vitusti liikaa, ahdistaa niin paljon. Haluan vaan niin vitusti viiltää ja riehua ja hakata nyrkkiä seinään. Haluan iskeä puukon pystyyn reiteeni. Haluan nähdä omaa vertani, haluan nähdä sitä paljon. Vittu!

En minä saa ajatella näin. Minun on pysyttävä vahvana. L tarvitsee minua, kun pääsee Niemestä. Minun on oltava vahva ja pystyttävä tukemaan häntä. Hänellä ei ole muita kuin minä. En minä saa ajatella itsemurhaa.

Silti hän ajattelee sitä.

Siltikin.

Musiikkia.

~ Et tarvi mua ymmärrä ~

Huolia helvetisti

A:lla on juomisen jälkeinen väsymys.
L:llä on krapula.
Minulla on vain paskat muistot eilisestä hysteerisestä itkusta ja viiltelystä. Kaduttaa, reisi on todella kipeä.

H ei tule tänään, onneksi. Tai en tiedä, olisin halunnut päästä hänestä eroon lopullisesti. Olisin halunnut jo poistaa hänen numeronsa kännykästäni ja unohtaa hänet kokonaan.

T aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Pelkään edelleenkin, että olen raskaana hänelle. Tänään olisi tarkoitus hakea testi ja tehdä se. En tiedä mitä meidän välillämme on, enkä sitä halua kysyäkään häneltä viestillä. Haluan kysyä sen häneltä kasvotusten, jolloin näen hänen katseestaan ja eleistään, jos hän valehtelee. Näen hänet tänään, sen päätin itse, ja kysyn häneltä. Haluan eroon tästä löysästä hirrestä.

Olotila? Masentaa. Kaduttaa eilinen viiltely, mutta haluaisin silti tehdä sen uudelleen. Ahdistaa. Tuntuu kuin minulla ei taaskaan olisi minkäänlaista suuntaa, että leijun taas tuulen mukana sinne minne se kulloinkin minua vie. Olen niin pettynyt itseeni. Selvisin niin hyvin, mutta sitten elämä potkaisi vielä kerran, enkä enää jaksanut olla vahva.

Väsyttää. Väsyttää aivan helvetisti. Jos vain voisin menisin kotiin nukkumaan, kunnes kaikki olisi hyvin. Olen taas niin solmussa elämäni kanssa, niin moni asia muuttuu nyt elämässäni.

Menetän E:n ja K:n, oikeastaan olen menettänyt heidät jo. Emme me enää ole ystäviä, me olemme vain kavereita, joiden seurassa olemme tunneilla, joilta voimme kysyä läksyt, joiden kanssa voimme pitää hauskaa, mutta joille emme puhu ongelmistamme.
En oikeastaan ole edes pahoillani heidän menettämisestään. Heidän on parempi olla kahdestaan ja minun on parempi olla muiden kanssa. Olen pahoillani vain silloin, kun näen E:n yksin koulussa. Silloin tuntuu kuin olisin jättänyt hänet yksin. Silloin tuntuu, että jätin hänet itsekkäästi yksin, kun vaihdoin A:n ja L:n seuraan.

H:n menetin jo aikoja sitten, enkä siitä ole ollenkaan pahoillani. Päinvastoin, olen kiitollinen, että pääsin eroon hänestä.

Ja sitten on tietenkin T. Pidän kiinni hänestä, estän häntä putoamasta pois elämästäni, vaikka se ei välttämättä ole oikea vaihtoehto. Jos hänkin häviää elämästäni. Onko se jo liikaa?

Minulle jäisi enää L, jolle voisin todella puhua ja A, jonka kanssa voisin viettää aikaa. Onko kaksi läheistä ystävää jo liian vähän? Ehdin jo tottua yläasteen ja lukion aikana suureen kaveriporukkaan, joille pystyin puhumaan. Nyt, kun todella tarvitsisin jonkun, jolle puhua, heitä ei tunnu löytyvän enää mistään. En minä voi kaikkea puhua L:lle, hänelläkin on omia ongelmia, en minä voi olettaa, että hän jaksaisi kantaa minunkin ongelmani.

L puhuu taas kuolemasta. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle. Voisin sanoa hänelle, että jaksa vielä, mutta se ei auttaisi mitään. Tiedän itse millaista helvettiä elämä voi olla, ei se riitä, että joku kehoittaa jaksamaan vielä. Ei jaksaminen riitä. Ei se riitä, että jaksaa vielä huomiseen. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa. Silloin tarvitsisi edes sen yhden päivän, jolloin nauttii joka sekunnista, josta voisi imeä voimaa seuraavaa paskaa päivää varten.

Toivoisin vain niin, että hän jaksaisi, että hänkin saisi jonkin syyn, jonka vuoksi jaksaa, kunnes saa sen paremman päivän. Minulle se syy on L, A ja T, en halua lopettaa elämääni, kun minulla vielä on täällä joku joka jäisi kaipaamaan minua. Minä niin toivoisin, että olisin L:lle tarpeeksi hyvä syy jaksaa hyvään päivään.

Kunpa hän jaksaisi. Kunpa voisin auttaa häntä jotenkin. Kunpa voisin ottaa osan hänen pahasta olostaan, jotta hänellä olisi helpompaa.