Juhannuskirous

Kaikki menee päin vittua tällä hetkellä.
Kaikki.

Olemme H:n kanssa etsineet kämppää ja käyneet näytöissä yms. Sain tiistaina erään asunnon vuokranantajalta soiton: asunto olisi meidän, enää pitäisi kirjoittaa sopimus. Ilmoitin H:lle. Kului 3 tuntia ennen kuin H reagoi mitenkään viestiini: Se oli kyl aika pieni".

MITÄ VITTUA?!?!?!??!

Meillä on budjetti. 800€ on ehdoton maksimi, ellei H sitten halua maksaa enempää. Äidellä ei ole varaa maksaa enempää eikä minulla ole muita tuloja kuin opintotuki, koska töitä ei vain löydy kouluttamattomalle nuorelle, jolla ei ole kokemusta töistä.
Meillä on tietty alue, jolla haluaisimme asua. Lähellä keskustaa, mitä lähempänä sen parempi. Ja kyllä läheltä keskustaa löytyy hyvin kämppiä, jotka pysyvät budjetissamme.

Kyseinen asunto on keskustassa ja vuokra 780€ mihin sisältyy jo vedet. Lemmikit sallittu, mikä ei kovin yleistä ole niin hyvä kuntoisessa asunnossa. Kaksi huonetta, erillinen keittiö, eteinen, kylpyhuone. Minä suorastaan ihastuin asuntoon. Ja tämä on ainut asunto, josta on otettu meihin yhteyttä näytön jälkeen. Ihmiset eivät kauhean mielellään vuokraa asuntojaan rotille.

Toinen asia on juhannus. Piti mennä Tampereelle viettämään juhannusta A:n kanssa. En saanut A:ta kiinni torstaina, joten en suunnitellut sen tarkemmin menoa Tampereelle. Juttelin kuitenki L:n kanssa, että jos menen Tampereelle voin lainata hänelle rahaa. Illemmalla, lähempänä keskiyötä A vastasi ja kutsui minut baariin kanssaan juhannuksena. Viikon verran ollut stressi kuitenkin arvelutti, joten en sanonut mitään varmaksi.

Tänään sain paniikkikohtauksen, kun äite pudotti lehden keittiössä. Pitkästä aikaa raavin käsivarret verille, purin itseäni, hakkasin seinää jne. Happi ei kulkenut ja meinasin tukehtua monta kertaa huutooni.
Ilmoitin kohtauksen laannuttua A:lle, etten uskalla lähteä ajamaan Tampereelle. Samaan aikaan L:ltä tuli viesti: "Niin sä et oo tulossa treelle..? Vaikka lupasit sitä rahaa tuoda?!"

MITÄ VITTUA?!?!?!

Kiva tietää että olen noin tärkeä. "Muuten ihan vitun sama ooks tulos, mut lupasit tuoda rahaa mulle, et saan vetää perseet."
Missään vaiheessa en rahaa luvannut tuoda. Sanoin, että JOS tulen treelle voin lainata rahaa. En missään vaiheessa sanonut kuljettavani rahaa Tampereelle, että muut pääsisivät juomaan rahoillani. Jos olisin vaivautunut kuljettamaan rahaa 70km matkan ruuhkassa, olisin aivan varmasti juonut ne itse, vaikka sen jälkeen olisinkin repinyt valtimoni riekaleille.
Huomautin L:n tärkeysjärjestyksestä, mutta asiaa pidettiin vitsinä.

En jaksa nyt tapella. En itse tahallisesti olisi ikinä toiminut noin. En tietenkään voi heittää ensimmäistä kiveä, mutta nyt kun tilanne osui minun kohdalleni, alan kiinnittää huomiota tapoihini. Jos olen joskus odottanut enemmän rahaa kuin itse henkilöä, pyydän anteeksi. Se ei tule toistumaan.

Paitsi jos olet täysi kusipää.

On tehnyt niin paljon mieli mennä tupakalle, viiltää, vetää perseet jne. Koitan vain pitää itseni koossa, etten hajoa taas. En halua enää kerätä itseäni, en jaksa sitä enää.

Koulusta

En ole muistanut kertoa. Kemian itsenäinen menikin päin mäntyä. Sain samaisen 7 mikä minulla oli aiemminkin. Tosin nyt sentään ymmärrän jotain aiheesta.

Kirjoitukset. Niidenhän tulokset tulivat aikaa sitten. Matematiikasta E, äidinkielestä M ja fysiikasta B.
Syksyllä on edessä pitkä englanti, kemia ja biologia. Kaikki sellaisia aineita, joita on pakko kerrata.
Hah, "kesälomaa" vielä 2kk jäljellä. Olen syntynyt stressaamaan.

Juhannuksena olisi tarkoitus.. niin en tiedä vielä. H on menossa baariin kavereidensa kanssa, enkä heistä oikein välitä, joten pitää keksiä jotain muuta. Toivoisin, että voisin viettää aikaa edes L:n ja A:n kanssa, toki muutkin olisi mukava nähdä pitkästä aikaa. Pitää suunnitella vielä, onhan tässä vielä aikaa viikon verran.

Tämä oli taas tällainen "pitää kertoa nämäkin" postaus. Blogi alkaa vähitellen palata takaisin jokapäiväiseen elämääni.
Aiemmin se olisi tarkoittanut huonoa kautta. Nyt en tiedä vielä.

Mieli muuttuu, niin minäkin

Jep jep.. muutoksia ilmassa.

Tänään oli aamulla Hallituskadun psykiatrisella psykiatrille aika. Psykiatri oli puoliksi venäläinen, huonosti suomea puhuva nainen, joka oli jopa minua lyhyempi. Tunsin itseni jättiläiseksi seisoessani hänen vieressänsä.

Käynti nyt oli mielestäni täysin turha. Hän vain kyseli perustietoja lapsuudestani, "masennukseni alkuajoista", syistä ynnä muusta, minkä olen jokaiselle minua hoitaneelle henkilölle kertonut. Ainut asia, jonka kerroin hänelle, mutta en muille, oli koulukiusaaminen. Tosin en tiedä onko sillä nykyiseen tilaani mitään vaikutusta. Ehkä on, ehkä ei.

Psykiatrin jälkeen menin kaupan kautta kotiin. 14 jälkeen lähdin I:n koululle hakemaan hänet koulusta, kuten olimme sopineet. Kiertelimme pari tuntia kirpputoreja ja 4
muutama löytökin tarttui mukaan. Vähän vaille 18 heitin I:n kotiin ja lähdin Koskikeskukseen.

Koskikeskuksessa tapasin H:n. Kyllä, tapasin samaisen henkilön, jonka kanssa minulla oli riitaa viimeisen 5 kuukauden ajan. Ja kyllä, oli riitaa.

Saimme riidan sovittua, kumpikin pyysi anteeksi jyrkimpiä syytöksiä. Pari tuntia vietimme aikaa Koskikeskuksessa; juttelimme kaikesta mahdollisesta, kuten ennenkin, ja nauroimme vanhoille inside-läpille. Minulla oli oikeasti hauskaa ja oli mukava jutella taas kaikesta mahdollisesta H:n kanssa. Samalta paikkakunnalta olevana hän tietää kaikki peruskoulun ynnä muiden paikkojen tutut, paikkakuntaan liittyvät vitsit ja tuntee perheeni ynnä muut asiat hyvin, ja hänellä on pelottavan samanlainen ajattelutapa ja huumorintaju kuin minulla.



Vaikuttaa nyt siltä, että väheksyisin jotenkin muita kavereitani. Minulla ei ole mitään muita kavereitani vastaan. Yksi kaveri ei vain "kata" montaa ominaisuutta kanssani. Tai siis. L tietää mitä tarkoitan, kun puhun masennuksesta, E:n kanssa jaan ainakin osan fanituksen kohteista, K:n kanssa, ainakin joskus, jaan musiikkimaun, I:n kanssa samat muistot yläasteelta, A:n kanssa nyt vain on hauskaa. Kaikki kaverini ovat minulle tärkeitä. Heillä vain on kaikilla tietty alue elämässäni, mistä he eivät yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi, tai juuri mitään, jotta voisin jakaa ajatukseni heidän kanssaan kaikesta.

Mutta mieliala. Mieliala on hyvä. Se on ollut pääasiassa hyvä tammikuusta lähtien. Välillä on tietenkin tullut vähän laskuakin, mutta se kuuluu asiaan. Itseasiassa tänään aamulla mietinkin, että voisin lääkityksen lopettaa, mutta psykiatri suositteli, että jatkan samaa lääkitystä vielä ainakin terapian alun ajan.

Mutta. Rauha maassa ja ihmisen sielussa. Elämä alkaa taas hymyilyttämään, välillä jopa naurattamaan.

Plan B

Synttärit kuivuivat jälleen kasaan, kolmas vuosi peräkkäin.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli pitää juomingit kämpällä. Se kuihtui kasaan,  kun ainoat alaikäiset, L ja eräs toinen tyttö, eivät päässeet paikalle. Täysi-ikäisenähän voi mennä baariin, mikä olisi tietenkin kaikille muille sopinut paremmin kuin hyvin, paitsi minulle, paniikilleni ja kyvyttömyydelleni ymmärtää baarin hienoutta.

Yritin niellä pelkoni ja ennakkoluuloni, ajattelin että kai sitä kerran voi baariin mennä. Torstaina sitten kysäisin ketkä ovat tulossa. Köyhä loppu tulos: K oli sopinut sopivasti muuta, B, E ja pari muuta eivät vastanneet mitään ja I oli kipeänä. Jäljelle jäi siis minä, A ja N.

Olin jo kertaalleen niellyt pelkoni, joten perjaina puhuessani N:n kanssa päätimme aloitella kämpällä ja lähteä sitten baariin. Lopulta vaikutti olevan aukoton suunnitelma.

Lauantai aamu. Kello 07.54. Rakas juoppo tätini herättää minut kännissä. "Mee auttaa äitees, lypsää lehmät, mä en viitti." VITTU. Navetan jälkeen kun ei hirveästi kiinnosta pukea farkkuja ja meikata, vaan sen sijaan olla likaisissa lökäreissä välittämättä miltä näyttää.

Se olo lisättynä kuumeeseen, joka minulla on ollut nyt viikon verran, ja suunnitelmien muuttumiseen jatkuvasti oli viimeinen pisara. Peruin, sanoin syyksi vain kuumeen ja jäin mummulle lypsämään kantturoita kuumeessa, kuuntelemaan juopon tädin haukkuja ja viettämään synttäreitä lehmän paskan keskelle.

Mutta hei, 19v.
Tiistaina olisi Hallituskadulla lääkäri ja L tulee ehkä yöksi, koska lupasin pitää hänelle seuraa. En vielä tiedä mitä teen keskiviikkona, koska minun pitäisi olla mummulla ottamassa pitkäkarvaisia vastaan samaanaikaan kuin olla psykologilla Tampereella.

Musiikkia.

//L:lle tulee tiistaina olemaan rankka päivä, joten kysyin häntä mummulle edes käymään keskiviikkona, minua maalla keskellä ei mitään rentouttaa.

People...

En nähnyt Heitä. E:tä ja K:ta. Istuin pimeässä vessassa. En halunnut nähdä Heitä, minusta tuntui etten pystyisi siihen. Meni 15min tunnin alusta ennen kuin sain itseni kerättyä ja mentyä luokkaan. Eivätkä He olleet siellä.

Juttelin L:n kanssa enemmän kuin normaalisti. Onnistuin nauramaankin. Kai.
A:n näin vain nopeasti ala-aulassa. Hän katsoi minua vain parin sekunnin ajan, mutta se katse tuntui olevan täynnä sääliä ja halveksintaa. Sen katseen ansiosta muistin taas kuka olen. Se katse muistutti minua paikastani. Minun kuuluu unohtaa hänet, koska se on oikein. Se on oikein, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai sattuisi kuinka paljon vain. Se on oikein ja se on minun paikkani. Minun tehtäväni on väistyä, tehdä kompromisseja. Sopeutua.

Tunnen itseni yksinäiseksi. Pidän yksinolosta, enkä sitä nyt tarkoitakaan. Tarkoitan, että tarvitsen jonkun. Jonkun, joka ottaisi illalla kädestä kiinni, katsoisi minua ja haluaisi tietää, mitä minulle tänään tapahtui, millainen olo minulla on tai tyytyisi vain halaamaan, sillä se auttaa kaikkeen.

Minun on ikävä Häntä. Jollain sairaalla tavalla minun on ikävä Häntä. Haluaisin, että joku, edes Hän, ottaisi minua kädestä ja kuivaisi kyyneleeni kerta toisensa jälkeen.

214

Mun on vaa nii paha olla.

Anteeksi.

Sielujen ruokaa

Ahmin. Söin ihan vitusti ja nyt on aivan järkyttävän paha olo. Oksensin jo pari kertaa, mutta pitää oksentaa vielä ennen kuin lähden leffaan L:n kanssa.

A on saanut jostain tietää blogistani. Minä en ole hänelle antanut osoitetta, mutta ei sille nyt enää mitään voi. Olisi vain ollut ihan kiva jos minulla olisi ollut yksi kaveri joka ei tiedä mitä pääni sisällä liikkuu hernekeiton lisäksi. Taitaa minulla nytkin olla, sillä E ei ainakaan seuraa blogiani koko aikaa, vaan lukee sen silloin tällöin alusta loppuun.

Ahdistaa. Pitäisi lähteä hakemaan tupakkaa L:lle, mutta olotila on niin huono, että tekisi vain mieli vetää peitto päälle ja tukehtua oksenukseen. Helvetti.

Minä nousen kyllä. Uskokaa pois. Jos en pysty siihen yksin, niin menen sinne niemeen tai psykiatriselle puhumaan. Vaikka puhunkin täällä paljon kuolemasta jne. ei se tarkoita, että tekisin jotain. Minä puran ne ajatukset tänne, muiden nähtäville, jotta osaatte pitää minua silmällä. Puran ne tänne, etten joudu miettimään samoja ajatuksia koko aikaa.

noin

Klo 12.57. Tunti loppuu. Nopeasti pois. Alas pukemaan takki. Vessaan. Hetki miettimistä. "Teenkö?" Viha tuijottaa minua peilistä takaisin. Valun lattialle istumaan.
Terä esille. Vielä hetki miettimistä. Viilto. Toinen. Kolmas. Riittää. Annan haavojen vuotaa hetken. Viilto. Paperi päälle, sidon sen sideharsolla kiinni. Kerään itseni ja tavarani ja poistun vessasta.
Tupakalle. Viimeinen tupakka. A ja P vitsailevat. Seison hiljaa, hymyilen ja naureskelen mukana. Kyyneleet koittavat päästä esille.

Saatana.

160.

Lääkäri käynti olisi ollut tänään aamulla. Unohdin. Tai oikeastaan sivuutin. En jaksa nyt esittää, että kaikki on hyvin. Ei kaikki ole hyvin. Osa joo on hyvin, mutta kun niitä huonosti olevia asioita on ainakin tuplasti enemmän kuin niitä hyviä.
.
.
.

Jos. Mitä jos? Ajatukset vilisevät taas. T. L. Seuraa. Yksin. Apua. Apua? Rauhoitu. Kaikki on ihan hyvin. Rauhoitu! Kipu. Reiteen sattuu. Viillot. Verta. Verta. Enemmän. Ei. Et saa. Se ei ole oikein. T suuttuu taas. Ja ihan oikeutetusti. Hän yrittää auttaa, mutta et ota apua vastaan. Puhu. Puhu! Viilto. Ei ei ei! Unohda se. Et viillä, et enää ikinä. Ei. Haluan satuttaa itseäni. Repiä arvet auki. Vittu. Vihaan tätä haluasi. Vihaan. Et viillä. Et jumalauta viillä, vaikka kuinka haluaisit. Yksin. Voisin, kukaan ei estä. ET! Unohda se nyt jo jumalauta.

Sekopää. Itsemurha. Unohda sekin. Elä. Elä! Tiedätkö? Elä. Sinulle on annettu elämä, elä. Nauti. Sinulla on kavereita. Nauti ja elä. Vietä aikaa heidän kanssaan, älä jää yksin ajatuksiesi kanssa.

Miten? Miten vietän aikaa heidän kanssaan jos he eivät halua?

L on Niemessä, T:tä ei kiinnosta nähdä minua. E ja K, ei, eivät he halua. A. Ei. Miksei? Koska, en tiedä, hänen kanssaan on mukava olla porukassa, mutta yleensä kahdestaan ollessa tulee hiljaisia hetkiä, turhauttavaa. Hänen kanssaan on puhuttava koko ajan jostain tai tilanteesta tulee kiusallinen. Hän on mukavaa ja hauskaa seuraa, mutta tänään ei vain kiinnostaisi puhua.

Itsekästä. Sinä tarvitset seuraa, älä jää yksin. Sovi A:n kanssa jotain. Mene vaikka kaupoille, mene ostamaan kirjoja tai talvikengät tai jotain. Taistele T seuraksesi. Kysy häneltä haluaako hän ylipäätään olla ystäväsi vai saatko sanoa hänelle hyvästit. Jos hän ei halua olla ystäväsi, silloin sinulla on jotain puhuttavaa A:n kanssa. Jos hän haluaa olla ystäväsi, hän pitää sinulle seuraa.

Pääasia ettet jää yksin. Älä jää yksin ajatuksiesi kanssa. Ajatuksesi ovat vaarallisia, ne satuttavat ja lopulta tappavat sinut. Älä herran jumala jää yksin! Pelasta itsesi ja hanki itsellesi seuraa.

.
.
.

Tällaista tämä on. Olen ristiriidassa itseni kanssa. Klonkku. Klunk klunk.

.
.
.

Minussa on kaksi puolta; toinen haluaa parantua, toinen kuolla. Tapa se. En halua. Kuole. Älä. Viillä viillä viillä. Miksi, en hyödy siitä mitään? Lopeta! Tapan sinut. Kidutan sinut hengiltä. Kidutan, kunnes tapat itse itsesi.

Sairas. Sairaus. Se on sairaus joka haluaa viiltää. Eikö niin? En minä vaan sairaus. Ei, kyllä se olet sinä. Sinä haluat satuttaa itseäsi. Alitajuntasi haluaa kuolla. Jos nukkuisit kunnolla, alitajuntasi kuristaisi sinut hengiltä. Sinä kuristaisit itsesi hengiltä. Ei. Helvetti. Kuolema.

Sekavaa. Hetken mielijohde. Ymmärtäkää. Hakuan eroon siitä. Tiedätte kyllä mistä.

Kuoleman puutarha

Tänään tuli täyteen vuosi exäni kuolemasta. Olen koko päivän kierinyt sängyssä, maannut kahden peiton alla sikiöasennossaja itkenyt. Minun on niin ikävä häntä. Kuinka helvetin kauan minulla kestää päästä hänestä yli? Erostamme on jo lähes 3 vuotta ja hänen kuolemastaan on jo vuosi. Ei kai minulla ole vieläkin tunteita häntä kohtaan? Sehän olisi sairasta, suhteemme ei todellakaan toiminut loppu aikoina, vaikka kihloissa olimmekin, ja hän on kaiken lisäksi siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

L uhkailee itsemurhalla. En tiedä mitä teen, jos hän todella tekee sen. Minulla ei ole täällä muita, joille voin puhua. Jäisin aivan yksin ja mikä pahinta itsemurha pyörii jo nyt mielessäni. Luultavasti ottaisin hänestä mallia ja tappaisin itseni.

Haluaisin saada T:ltä jonkinlaisen yhteydenoton. Tietää, että hän muistaa olemassaoloni. Kidutan itseäni. Pääsisin paljon helpommalla, jos vain unohtaisin hänet tai kysyisin häneltä suoraan mitä hän haluaa minusta. Pelkään kysyä, pelkään saavani sellaisen vastauksen mitä en haluaisi kuulla. Että todella olen oikeassa, kun ajattelen hänen haluavan vain vakituisen panon. Että hän ei halua kanssani mitään muuta kuin pelkkää seksiä.

"Anna mennä vaan, se sattuu kuitenkin jossain vaiheessa."

Mutta kun se sattuu vittu koko ajan! Sattuu aivan helvetisti. Haluaisin eroon tästä kivusta, haluaisin kysyä T:ltä suoraan ja saada sen vastauksen, jota en todellakaan halua kuulla, mutta joka antaisi minulle syyn unohtaa hänet. Jos vain voisin unohtaa hänet, minuun ei sattuisi enää näin paljon.

Mutta kun en oikeasti halua eroon tästä kivusta, jos se tarkoittaa, että samalla menettäisin T:n. Tarvitsen tällä hetkellä elämääni kolme asiaa: A:n, L:n ja T:n. Jos yksi niistä puuttuu, elämäni lahoaa käsiin. Ilman K:ta pystyn elämään, ilman tupakkaa pystyn elämään, ilman alkoholia pystyn elämään, ilman E:tä pystyn elämään, ilman viiltelyä pystyn elämään. Ilman A:n naurua, L:n kykyä kuunnella ja kysyä tai T:n seuraa en voisi elää. Olen riippuvainen heistä, he pitävät minut elossa.

Minä viilsin tänään. Ratkesin. 5 viiltoa reiteen. Mieleni on tehnyt koko päivän kertoa T:lle, ilmaista, että minun on todella paha olla. Olen niin pettynyt itseeni. Selvisin niin hyvin melkein 2 viikkoa, mutta sitten tuli yksi päivä, jonka jouduin viettämään kokonaan yksin ja heti terä avasi ihoni. Säälittävää. Se ei edes auttanut mitään. Siitä oli vain haittaa, reiteeni sattuu todella paljon, yksi haava tihkuu vieläkin verta 6 tunnin jälkeen.

Hävettää.

Matkakissa kassiin

Vähän postausta ennen kuin unilääkkeet vaikuttaa.

En tänään mennyt kouluun ollenkaan, en jaksanut nousta aamulla kemian tunnille, ja äikän tunnilla minulla oli aika lääkärille. Jälkeen jäin kemiassa, mutta sittenpähän jäin.

Sain viimein unilääkkeet. Tai no "unilääkkeet", Mirtazapinin. Riittää minulle, sen verran olen sentään perinyt äiden unenlahjoja. Hain ensimmäisen satsin heti lääkäristä päästyäni ja samalla ostin jälkiehkäsypillerin. Hintavaa lystiä, jos saan sanoa. Söin tabletin heti, mutta oksensin sen melkein heti, tuli vatsa aivan vitun kipeäksi ja heikotti. Hain uuden, jonka sain pysymään sisällä.

14 aikaan menin koululle ja näin A:n ja L:n. A oli huolissaan minusta raskausjutun vuoksi, vaikka itse olin aivan rauhallinen. En oikeastaan edes pelännyt olevani raskaana, otin jälkiehkäisyn vain varmuuden vuoksi.

Poltimme savukkeet ja siitä lähdimme L:n kanssa parturi-kampaamoon. Muistan ikuisesti parturin ilmeen, kun hän näki L:n kännirastat. Järkytys oli todella suuri, sen voin sanoa.

15 aikaan lähdimme L:n luokse, jossa olinkin 20 asti, sillä L ei saanut lupaa lähteä kaupungille. 19 jälkeen juttelin I:n kanssa facebookissa ja kerroin hänelle lauantain tapahtumista ja minun ja T:n väleistä. Samoihin aikoihin K tuli puhumaan kanssani WhatsAppissa. Pitkästä aikaa keskustelu oli rentoa, samanlaista kuin alkuaikoina.

Koko päivän minulla on ollut kauhea ikävä T:tä. Sen vuoksi olen ollut välillä surullisen oloinen. Olen halunnut itkeä. En kuitenkaan kehdannut ottaa yhteyttä T:hen. Onneksi hän otti yhteyttä minuun 17 aikaan, hän sai jälleen kerran hymyn kasvoilleni. Oikeastaan hän sai minut nauramaan, hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia sunnuntaiaamun tapahtumista, joten hän muistaa kyllä, että teimme jotain, mutta ei sitä, että pienen yksityiskohdan vuoksi saatan nyt olla raskaana hänelle.

Tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kuitenkin olin koko ajan menossa. Suunnittelin lukevani tänään uusintoihin, mutta se jäi. Pakko loppuajan lukea koko ajan tai saan unohtaa hyvät numerot. Toisaalta tekisi kyllä mieli olla T:n kanssa, mutta se on nähty, että en pysty keskittymään fysiikkaan hänen seurassaan.

Mielialani on pysynyt koko päivä melko vakaana. Välillä on meinannut tulla paniikki, kun olen miettinyt liikaa, mutta onneksi silloin joku on pitänyt minulle seuraa. Välillä taas olen lähes itkenyt onnesta. Oikeastaan mielialani on heitellyt aika paljon, mutta pääasiassa olen koko päivän ollut hyvällä tuulella.

Musiikkia.

~ Ever thank you if it all goes right
You got something that could change your life
Use that moment just to show your life
Everything is gonna be alright ~

Hulabaloopalei

Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.

Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.

Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.

21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.

T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.

3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.

5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.

Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.

Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.

Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.

//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.

Musiikkia.

Perjantaita

En ehtinyt/jaksanut perjantaina kirjoittaa. Pahoitteluni siitä, mikäli sielä joku on, joka odotti päivän valituksia.

Enpä tiedä, mitä perjantaista kertoisin. Kaikki oli lievää kaaosta. A:lla on ollut koulussa mukana viinapullo ja perjantaina hänellä oli jälleen krapula. Hän antoi pullon kuitenkin minulle ennen kuin krapula alkoi ja minä en sitä suostunut hänelle antamaan, vaikka hän tasoittavia pyysikin. 

Huono omatunto tuli, kun näki kuinka A kärvisteli krapulassa, mutta ajattelin vain hänen parastaan, ehkä hän vähitellen oppii olemaan juomatta viikolla. Nyt hänen on se viimeistään opittava, kun hän täyttää 18 ja voi itse ostaa juomia.

Koulupäivä meni kokeenpalautuksen merkeissä. Kemiasta sain 6, äikästä 8 ja uskonnosta 7. Äikän tulos oli pettymys, olisin helposti saanut paremmankin, mutta ajatus ei vain pysynyt kasassa. Kemiasta olen ihan iloinen, että sain edes 6, mutta parempaakin olisin pystynyt. Uskonto on minulle aivan sama, pääasia että pääsin läpi.

Ruokailun jälkeen alkoi fysiikan tunti. Pääsimme tunnilta varttia aikaisemmin ja lähdin kotiin, vaikka minulla olisi ollut vielä bilsan tunti. En vain jaksanut mennä tunnille ja olin sopinut äiden kanssa, että menen hänen kyydillään kotiin hakemaan auton.

Automatka kotiin oli todella pitkä. Jouduin kuuntelemaan äiden ja iskän tappelua koko matkan ajan, ja voitte uskoa, että vitutti. Kotona vaihdoimme nopeasti autoon nastarenkaat ja heitin äiden ja pikkuveljeni mummulle. Mummulla olin hetken aikaa ja 18 aikaan lähdin ajamaan Tampereelle takaisin.

Tampereella hain L:n ja heitin hänen kaverinsa kotiin. Sitten menimme L:n kanssa hakemaan juomia A:n bileisiin. Kämpälle hetkeksi. Siellä T lähetti minulle viestin Facebookissa, johon vastasin vaisusti yhdellä sanalla. En tiedä miksi, minua ei vain huvittanut puhua hänen kanssaan. Ajattelin, että häntäkään ei kiinnostanut tai hänkään ei oikeasti halunnut puhua kanssani, siitä vain oli tullut hänelle jo velvollisuus.

"Miks sä puhut mulle?"

Helvetin töykeä kysymys, millä olen aikaisemminkin saanut kaverisuhteet pilalle. Minä vain pelkään, että ihmiset käyttävät kiltteyttäni hyväkseen. Että he pitävät minua vain hupina, etteivät he välitä minusta tai minun tunteistani. T kuitenkin ymmärsi minua, ainakin toivon niin.

"-oonko juttelu väärin?
-Voin jättää sut rauhaankin
-Hmm.. Vai voinkohan
-mikä nyt on?!
-Voit olla oikeessa. Ja en halua tän ajautuvan mihinkään ikävään :/ mutta mä en halua satuttaa sua ja siltikin haluan voida viettää sun kanssas aikaa. Voiko tuollainen yhtälö toimia? Hieman ikävää kun kysyit et minkä takia puhun sulle. Mut jos jotai vastausta siihen kaipaat, ni: koska haluun." 

"Koska haluun". Olin sulaa vahaa, jälleen kerran. Itkin, minä itkin L:n nähden. Olin surullinen, kun en voinut vain antaa tunteiden viedä, se sattuu kuitenkin lopulta, aivan kuten kaikki sanovat. Minua vitutti pelkoni. Vituttaa edelleen. Se estää minua nauttimasta T:n seurasta täysillä.

Heitin L:n laitokselle 21 mennessä. Kotimatka meni sumussa, en muista ajaneeni kotiin, muistan vain itkeneeni. T ei ollut vastannut viestiini, missä selitin miksi olin kysynyt syytä ja kysynyt, että ymmärtäähän hän. Pelkäsin loukanneeni häntäkin, menettäneeni hänetkin.

22 aikaan häneltä tuli viesti. "Lupaathan ettet tee itelles mitään? :/"  Lupasin. En tehnyt mitään, vaikka mieleni tekikin viillellä. En tehnyt muuta kuin itkin, tällä kertaa onnesta. Olin niin onnellinen, T välitti minusta tai ainakin väitti niin, ja se riitti minulle. Hän tiesi tunteeni, eikä halunnut satuttaa minua, ainakaan tarkoituksella.

Yöllä näin aivan typerää unta. A oli luonani ja puhuimme T:stä. "Mun pakko näyttää sulle jotain, vaik tää onki väärin M:ää kohtaa." Hän näytti M:ltä saamansa viestin. "Onks se totta? Eiks ******* ja T:llä ookkaa mitää juttua enää? Ku sain sen käsityksen ***** blogista, et T ei pidä siit..? Onks se oikeesti mahollista? Toivottavasti on koska haluun T:n itelleni."

En muista unesta muuta tarkasti kuin sen, mitä viestissä luki ja kuinka aloin itkemään, kun olin saanut viesti luettua. Pelottava uni. Tai ahdistava, se tuntui niin todelliselta, aivan kuin se olisi oikeasti tapahtunut.

Yhdessä yksin

3. postaus tänään mutta pakko kirjoittaa. Olen vainoharhainen, kuvittelen, pelkään kaikkien olevan vihaisia minulle. E ja K, he ovat aivan varmasti vihaisia. Tai ainakin E, olen aivan varmasti loukannut häntä jotenkin. Hän ei puhu minulle, hän ei vastaa viesteihini tai jos vastaa yhdellä sanalla tai kirjaimella.

Ei sillä, että minä käyttäytyisin jotenkin hyvin häntä kohtaan, päin vastoin. Tänäänkin bilsan tunnin alussa tunnelma oli välillämme todella jäinen ja kun lopulta puhuimme, se päättyi toiveeseeni ettei olisi alkanutkaan. Tämän selitinkin jo aikaisemmassa postauksessa. Lisäksi tungin L:n kanssa hänen seuraansa ruokailussa bilsan tunnin jälkeen, vaikka he eivät todellakaan toimeen tule, esittävät vain toistensa edessä kilttiä. E kuulemma näytti ruokailussa itkeneeltä, ainakin A ja L sanoivat niin, minä en mitään huomannut. Yhdellä välitunnilla menimme L:n kanssa E:n ja K:n seuraan istumaan, vaikka selkeästi he eivät meitä seuraansa kaivanneet. Kemian tunnilla tunnelma oli melko rento, olin siellä K:n kanssa kahdestaan.

En tiedä, mitä ajatella heistä. En tiedä ketä uskoa. Emme ole enää trio, se on facta. Emme ole olleet sitä enää pitkään aikaan, vaikka olemmekin sitä kulissia yrittäneet pitää pystyssä. En tiedä olenko enää edes läheinen heidän kanssaan, he eivät tiedä elämästäni mitään tällä hetkellä, jolleivat lue blogiani. Olemme ehkä kavereita, ainakin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan. En tiedä.

T ei pidä minusta, ainakaan niin paljoa kuin minä hänestä. Minä pidän hänestä todella paljon, haluaisin ehkä hänen kanssaan jotain vakavampaa, mutta hän ei sitä selkeästi halua. Hän kävi luonani tänään ja hän ei todellakaan vaikuttanut siltä, että olisi halunnut minua tai pitänyt minua kädestä ellen minä olisi tehnyt aloitetta.

Hän ei pidä minusta, ja minun on sopeuduttava siihen. Minun pitää vain unohtaa tunteeni häntä kohtaan, meidän välillä ei tule ikinä olemaan mitäänmuuta kuin ystävyyttä. Valitettavasti.

A:n ja L:n kanssa välini ovat täysin kunnossa. Pelkään, että nämä kiistat kavereideni kanssa pilaavat iltani. Tai eivät pilaa, mutta minun on taisteltava, että voin pitää hauskaa.

Ja hauskaa minä todellakin haluan pitää. Minua on masentanut viime aikoina aivan helvetisti. Päälleni on kaadettu aivan liikaa paskaa niskaan tälle viikolle. Vituttaa, ärsyttää, itkettää.

Itkettää. Haluan itkeä. Minä olen niin yksin taas, ajan kaikki ihmiset pois luotani käyttäytymiselläni. Minä käyttäydyn paskamaisesti muita kohtaan ja saan syyttää vain itseäni kaikista erimielisyyksistä ja riidoista. Vihaan itseäni. Aiheutan itselleni ongelmia toisensa jälkeen.

Anteeksi, mutta elämäni on muuttunut

Tämä päivä alkoi aivan mahtavasti. Toivottavasti mikään tai kukaan ei pilaa tunnelmaani.

Heräsin 8 aikaan kun, T soitti. Hän oli huolissaan minusta, hän pelkäsi, että olin tehnyt itselleni yön aikana jotain. Olin eilen todella maassa H:n sanojen vuoksi, mielestäni aivan oikeutetusti. En luultavasti olisi tässä enää, jos T ei minulle eilen olisi vastannut.

"Eilen tais olla vähän haikee vaikee fiilis?"

Joo no minähän vain itkin samalla, kun soitin hänelle. Kenellekään muulle en olisi kehdannut siinä tilanteessa soittaa. K kyllä kävi mielessä, mutta hänen kanssaan minulla oli jo eilen vähän hyiset välit, joten T oli parempi vaihtoehto.

Onneksi hän ymmärsi ja puhui minulle, vaikka hetki olikin todella huono. T:n exä oli ollut hänen vieressään, eikä hän tiedä vieläkää minusta vaan luulee, että T on aina ollut saunomassa.

Elämäni tuntuu olevan aivan sekaisin. Minua ahdistaa. Masentaa. H:n kanssa minulla on oikeastaan välit poikki. E:n kanssa tuntuu olevan myös aika jäistä, tälläkin hetkellä hän istuu vieressäni, mutta emme puhu juuri mitään. Viesteihinikin hän vastaa vain yhdellä sanalla. Kuulemma hän on kuullut K:lta jotain muuta, jota en mitään hyvää ollut.

Menee nyt kyllä hermot K:hon. Vitun. Ei olisi pitänyt puhua hänelle yhtään mitään. Sitä virhettä en tee enää ikinä. E:n mukana menetän myös K:n. Vaikka K nyt onkin juorunnut asiani eteenpäin, totta kai harmittaa menettää hänetkin, hän on kuitenkin ollut minulle todella läheinen ja auttanut minua vaikeiden hetkien yli. Hän on kuitenkin parempi kaveri E:n kanssa, joten ei ole vaikea arvata kumman kanssa hän viettää aikaa jos meidän väliltä pitää valita.

A:n, L:n ja T:n kanssa välini sentään ovat aivan kunnossa. Luojan kiitos, minulla on sentään heidät. Ehkä tästäkin helvetistä selvitään. Ehkä nytkin saan itseni ylös tästä sekasotkusta.

Ehkä en. Itsemurha pyörii mielessä koko ajan. Haluan itkeä lähes koko ajan, vain silloin ku puhun T:n kanssa, itku unohtuu. Haluan satuttaa itseäni. En haluaisi olla näin pahasti H:n sanojen mukainen, mutta haluan viiltää "muuten vain". Myös sen vuoksi, että olen H:n sanojen mukainen, mitä en haluaisi olla, haluan viiltää. Tulipas se selkeän epäselvästi, mutta sellaista elämäni on tällä hetkellä.

Elämäni on sekaisin, se on minulle hyvä syy viiltää.

Jotain muutakin hyvää tähänkin postaukseen kuin vain hyvät välini A:n, L:n ja T:n kanssa sekä T:n aamuinen ihana herätyssoitto. Musiikkia.

~Its just one of those days
Where you don't want to wake up
Everything is fucked
Everybody sucks
You don't really know why
But you want to justify
Rippin' someone's head off
No human contact ~

Kiitos ja kumarrus

Lupasin kaikille, etten tee tätä postausta. Minun on pakko, en vain voi pitää tätä sisälläni enkä voi puhua tästä suoraan kenellekään. Kukaan ei tunne minun ja H:n kaveruutta niin hyvin, kukaan ei ole pitänyt H:ta yhtä paljon kuin minä. Kukaan ei ymmärrä miksi olen hänen kaverinsa ollut. En ymmärrä sitä enää itsekään.

Tuli tosiaan pieni tappelu taas hänen kanssaan WhatsAppissa. Tai pieni, tällä kertaa minäkin sanoin pari loukkausta, ja annoin A:n ja L:nkin sanoa H:lle pari valittua sanaa, kun en itse yksinkertaisesti vain shokiltani pystynyt.

H on tosiaan lähes päivittäin ottanut yhteyttä, laittanut meidän insideläppiä tai kysynyt minua seurakseen. Minä olen aina, lähes aina, vastannut hänelle kohteliaasti, laittanut hymiön tai jotain. 

Hänen seuransa ei minua ole kiinnostanut, mutta en ole sitä hänelle aikaisemmin sanonut, kiltti ihminen kun olen ja halusin pitää välit hyvinä vielä, kun hänen kamansa luonani ovat. Sen sijaan olen keksinyt jonkin tekosyyn, useimmiten se ei ole edes ollut tekosyy, vaikka siltä onkin vaikuttanut. Esimerkiksi maanantaina sanoin meneväni I:n kanssa elokuviin, vaikka elokuviin emme sitten lopulta kyllä menneetkään.

Itse riidan laitan tänne kuvina. Voin sanoa, että koskee kyllä. Sattuu aivan helvetisti. En haluaisi myöntää sitä, en haluaisi, että se ihminen vaikuttaisi ajatuksiini enää mitenkään. Silti hän vaikuttaa. Hän oli paras kaverini reilun 3 vuoden ajan, hänen kanssaan minulla on aivan helvetiati hyviä muistoja, jotka muistuvat mieleeni päivittäin. Tietyn bussin näkeminen tuo mieleeni siellä keksimämme inside läpät, tietty paikka tuo mieleeni siellä tapahtuneet nolot hetket.

"Toivottavasti onnistut tappaa ittes." Hetken aikaa minä suunnittelin sitä. Saatoin A:n ja L:n pysäkille ja jo siellä kävelin hetken mielijohteesta tielle autojen eteen. A ja L menivät bussiin ja minä lähdin kämpälle päin, itsemurha mielessä. Kuulin koko ajan moottoritien metelin takanani, halusin mennä sinne.

Oli pakko soittaa jollekin. T. Hän vastasi ja puhuimme hetken, puhelun aikana tuli viimein itku. Silloin viimeistään ymmärsin mitä H oli minulle sanonut. Kävelin samalla kämpälle. Kämpällä itku vain lisääntyi. T lähetti viestin ja sain hymyn kasvoilleni hetkeksi. Juttelin hetken K:n kanssa, oli pakko puhua jollekin olla yhteydessä, etten jäisi yksin. Oli pakko päästä eroon itsemurha-ajatuksesta.

Kaikki ystäväni ovat puolellani, äitekin, vaikka hän vähän toruikin minua, on minun puolellani. Tietenkin he ovat. Olen niin onnellinen, että minulla on niin paljon ystäviä, jotka välittävät. Olen nyt paljon onnellisempi, kuin vuosi sitten H:n seurassa, vaikka masennukseni onkin pahentunut. Ristiriitaista. Kyllä te ymmärsitte mitä tarkoitin. Minulla on enemmän hyviä päiviä, mutta huonot päivät ovat todella paljon huonompia.

A, L, K, I, T, S. Aivan järkyttävän iso kiitos teille, olen todella kiitollinen, että pidätte minun puoliani, kun minä en sitä jaksa tehdä. Etenkin A ja L, kiitos, että sanoitte H:lle vastaan. Olen todella saanut suurena siunaujsen, kun olette ystäviäni. Ilman teitä, en olisi täällä. Olette pelastaneet minut itseltäni monta kertaa.