Tältäkö se tuntuu ?

Vitusti liian kauan viime kerrasta ku kirjotin.

Paljon on tapahtunu. Liikaa on tapahtunu.

Mokasin. Todella pahasti. J anto anteeks. Mä en viel. Huono omatunto. Siit on 2.5kk mut mua hävettää vielki. Tuun häpeen lopun ikääni.

Kuitenkin. Eilen tuli 5kk täytee. Tiedän. Lapsellista laskee kuukausia. En ees tie miks lasken. Ehkä lasken kuinka kauan J:llä menee tajuta että oon päästäni sekasin oleva idiootti joka ei todellakaa ansaitse sitä. Rakastan J:tä mut mun on oltava realisti koska en selvii korkeesta pudotuksesta. Kyl mä kohta ryssin tän lopullisesti.

Koulu. Ryssin senki. Olin kesällä niin onnellinen kun sain opiskelupaikan. En oo enää, ainakaan tästä paikasta. Äite oli nii ylpee musta. Ei oo enää.

Ryssin koulun ja siin sivussa raha-asiani. Hyvällä tuurilla ei tarvi kinuta äideltä lainaa ku 700€, huonolla tuurilla oon kohta takas keskellä ei mitään.

Pitää koittaa keksiä jotain.

.
.
.

Oon aika rikki. Väsyny. Tai kyllästynyt. En tie. Kaikki on hyvin. L on varmaan huomannu ettei ole. En viitti kaataa sen päälle, sil on omakki asiat suunnilleen päi vittua. J on ehkä huomannu. Toivon mukaan. Kyl sen pitäis jo tuntee mut. En osaa puhuu sille nii et se ymmärtäis.

En taida osata puhuu kellekkää. Iha suoraan sanottuna haluisin vaa välillä romahtaa kesken kaiken maahan polvilleni ja itkee ja huutaa kaiken pihalle. Mut se ei oo normaalia. Se ei oo hyväksyttyä. Väärin.

.
.
.

Kyl tää taas tästä ku saan asioita pois stressaamasta. Haku alkaa parin viikon päästä. Pitää viel miettii mikä oikeesti kiinnostaa ja minne mul on mahdollista päästä. Eiköhä seki jo auttais ku alkais koulunkäynti taas kiinnostaan.

Mä selviin kyl tästäkin.

Ehkä. 

Toivottavasti.

// mua pelottaa miten ns "läheiseksi" mä oon tullu erään ihmisen kanssa. mä luotan siihen vaikkei mun ehkä kannattais. sille on toisaalta helppo puhuu mut toisaalta sen ei kuuluis olla nii helppoo. mun pitäis puhuu L:lle eikä sille..

Ei hätää kuha on mies

Aattelin taas pitkästä aikaa päivittää tilannetta.

Mies ei oo enää perseestä. Päinvastoin, pääasiassa koko ajan kun oon hänen seurassaan, oon onneni kukkuloilla. Siis pääasiassa koko ajan. Välillä, nykyään yhä useammin, tulee itkukohtauksia myös J:n seurassa. Ja kun en osaa vastata kysymykseen "Mikä tuli? Teinks mä jotain?" itku vain pahenee.

Ja kun oon yksin, en juuri muuta teekkään kuin itke.

Tiedän syytkin. Voisin tehdäkin niille jotain mutta kun en saa aikaiseksi mikä osaltaan stressaa mua vielä lisää ja aiheuttaa lisää itkukohtauksia.

Koulu menee päin helvettiä. En oo nyt 2 viikkoon käynyt koulussa kuin kerran tekemässä kemian kokeen. Sinällään muilla ei ole mitään väliä mutta mekaniikan tunneilla on läsnäolovelvoite eli sinne pitäisi raahautua ainakin kerran viikossa. Matikassa ja kemiassa läsnäolopakkoa ei ole mutta elämäni olisi helpompaa kun raahautuisin tunneille. Laiska paska.

Talous on päin helvettiä. Totuus löi päin näköä, opiskelijalla ei tosiaan oo varaa elää leveesti. Saan loppuvuoden äideltä lainata 150€/kk ja iskältä 50€/kk. Äideltä lainattu menee vuokraan ja iskältä lainattu ruokaan.

Onneks mulla on J, joka ainakin vielä on kiltisti antanut mun pummia muutaman tupakan kouluun kun oon sinne raahautunut ja jättänyt jämät kun oon pyytänyt. Ja onhan se muutenkin ihana. Teki mulle tänään ruokaakin oma-alotteisesti. Enkä mä enää osaa nukkuukaan yksin, oon tottunut nukkuu J:n kainalos. Ne muutamat kerrat ku nukun yksin, joudun pitää valon päällä, kuunteleen musiikkia ja heräilen vähän väliä.

Uusi aika, vanhat tavat

Stressi kasvaa.
Kämppää ei löydy, kukaan ei luota opiskelijan vuokranmaksukykyyn.
Koulu alkaa viikon päästä. Panikoin jo valmiiksi uusia ihmisiä, paikkoja, asioita ylipäätään.
Opintotukeakaan en ole saanut haettua. Kituutan sitten.

Stressi kasvaa ja sen myötä olen alkanut taas itkeskelemään huvikseni. Kaikki vain tuntuu junnaavan paikallaan. En saa mitään aikaiseksi ja aika loppuu kesken.

.
.

Kävin katsomassa kämppää Treella tänään. Pois lähtiessäni kävelin puiston läpi. Jotenkin tuli vain olo että haluan istua keskelle puistoa ja vain jäädä siihen paikalleen. Odottaa että joku tekee kaiken minun puolestani.
Onneksi maailma herätti minut haaveistani. I tietääkin miten.

.
.

Terä on lompakossa. Edelleen. Se on ollut siellä koko ajan, lähellä minua. Jos tarvitsen sitä, se on aina tukenani.

Vittu että olen säälittävä.
Pahoittelen.

Kunnioitus olis se kiitos

Turhauttaa. Ottaa päähän ihmiset. Tai ihminen. Pikkuveli. Se kinusi itselleen Battlefield 4 ja pelikuulokkeet. Hintaa niille tuli yhteensä se 60€. Tiedän, loppujen lopuksi ei kauhean iso summa, mutta lue loppuun.

Taloustilannehan meillä on se että äiden tilillä on ~3000€ eikä jatkuvia tuloja enää oikein ole. Mavin tukia tulee joskus ja jouluna, suurinpiirtein 400€ luokkaa. Karjaa on vielä ja vaikkei niistä rahaa vielä saakaan, niiden pito kuitenkin vaatii rahaa. Toisin sanoen rahat on tiukilla, samalla tavalla ei voida jatkaa kuin tähän asti.

Ja silti ihana, reilusti alaikäinen, rakas pikkuveljeni kinuaa itselleen 60€ edestä tavaraa, eikä sen jälkeen koe minkäänlaista kiitollisuutta.
Ei minkäänlaista osoitusta kiitollisuudesta.
Edelleenkään hän ei auta mitenkään kotitöissä.
Edelleenkään hän ei tee ulkotöitä.
Edelleenkään hän ei kuuntele minua, kun pyydän häntä esim ruokkimaan kissat tai viemään lautasensa takaisin keittiöön.
Ei minkäänlaista pientäkään kiitosta. Lauantaina olisi tarkoitus muuttaa huonekalut Treelta ja pikkuveljen voimia tarvittaisiin.
"Minkä takia mun pitää auttaa sua ku sä et tee mitää mun puolesta?".
Teki hetken aikaa mieli tempasta. Luojan kiitos en tempassu sillä pikkuveljeni sattuu olemaan isompi ja vahvempi kuin minä joten luultavasti olisin päätynyt sairaalaan.

Miten vitussa hän voi väittää etten tee mitään?
Ilman minua hän kävelisi iltapäivällä 6km pysäkiltä mummulle ja illalla mummulta kotiin 3km. Paitsi ettei hän kävelisi, hän soittaisi iskän hakeen ja iskä hakisi ja kuskaisi.
Olen nyt muutaman viikon ajan tehnyt ruokaa meille kun täti aka "kotihenki" on ollut kännissä ja äite ei ruokaa osaa tehdä. Ilman minua ruokalistalla olisi vain kahvia ja leipää tai pahimmassa tapauksessa täti nousisi helvetin tärkeänä tekemään ruokaa ja yökkisi sitä tehdessään.
Ilman minua hänellä ei edes olisi tota vitun peliä. Joo oma vika mitäs tilasin.

"Se on nyt halunnu sitä nii paljon että kai se sille pitää tilata. Musta tuntuu et se liittyy niihin sen kavereihin, et ne vois sit pelata sitä yhessä ku kaikilla olisi se."
Samalla periaatteella äite vois mulle hankkia Provinssiin 4pv liput et mä pääsisin sinne kavereideni kanssa koska mä haluan sinne niin paljon että suunnittelen tässä meneväni takas jakaan mainoksia. Eiku nii joo, mä en kehtaa ees pyytää koska ymmärrän jotain rahan päälle, liput maksaisi ~150€ mikä on paljon ja oon tämän vuoden huvittelurahani käyttäny ku tilasin 20€ DVDn.

Pikkuveljeni ei varmaan ikinä tule oppimaan sellaisia käsitteitä kuin kiitollisuus, kunnioitus ja avuliaisuus. Jos täti tämän putken juo kunnolla eikä minua olisi, äite joutuisi navettaan yksin myös viikonloppuisin, sillä eihän se pikkuveljen persekarvoja kutita onko äite navetassa 23 vai 2 asti. Pääasia että pikkuveli saa pelata, vahtia telkkaria ja löhötä pirtissä. Onhan hän jo koko viikon ollut koulussa.

Vittu. Mielelläni menisin kouluun jos pääsisin. Mielummin kuin kuuntelisin kännistä tätiäni joka vitun törkeä taas töpöttää tossa ja naukuu kun "Kaikki pitää tehä ite. Vittu saatana talo täynnä tommosia paskoja. Voi kilin vittu tekisivät edes jotain mutta ei "mun pitää kattella telkkaria ku mä oon niin läski etten mä jaksa seistä". Voisit vittu ees kissat ruokkia mutta ei, ite vaa syödään ihan sama mitä kissalle käy."

Kiitos.
Juoppo.

//eilen turhautti jo niin paljon että itkin vihaani. pitkästä aikaa tuntu pahalta useamman tunnin ajan.

Stress

Välillä tulee se tunne. On kipeänä, jokin paikka on kipeä, väsyttää, kiukuttaa. Tulee mieleen muistot siitä ajasta kun pienikin vastoinkäyminen sai viiltämään, itkemään. Miettii olisiko paha jos palaisi siihen. Sitten herää todellisuuteen, tajuaa että elämä potkii muitakin, mutta he eivät ajattele samoin. Päättää ajatella niitä pieni hyviä hetkiä. Sitä kun saa hyvää ruokaa kun on nälkäinen. Kun herää aamulla ja tajuaa nukkuneensa hyvin. Kun töistä päästyään saa istua rauhassa.

Mutta silti. Välillä vain tulee se hetki. Haluaa tappaa itsensä. Tai ainakin satuttaa itseään. Kaikki on hyvin. Tai suht hyvin, mitään erityistä ei ole tapahtunut. Jostain vain tulee se ajatus päähän. Ja yhtä nopeasti se myös häviää. Jälkeen jää vain pelko hämmennys, miksi?

Stressi kasvaa. Rahat vähissä, niin äidellä kuin iskälläkin. Ei ole enää varaa vuokrata yksiötä. H:n kanssa ollaan kaksiota etsitty mutta ei oikein löydy enää muuta kuin yli hinnoiteltuja joihin ei vain ole varaa. En tänäkään yönä saanut nukuttua kun mietin vain mistä voisin lisää rahaa hankkia, pakko löytää ykkösjakelun lisäksi jotain työtä.

Kirjoituksiin lukeminen on edelleen aloittamatta. Vittu kun ihminen voi olla laiska. Teen itselleni hallaa tällä, mutta en vain saa aloitettua. 3 viikkoa aikaa. Pakko aloittaa. Ainakin bilsa.

27.8. on koulupsykologi ja 2.9. Hallituskadun psykologi. Opollakin pitäisi käydä juttelemassa jatko-opinnoista. Vittu minä minnekään opiskelua voi jatkaa, pitää olla töissä että voi elää. Opintotuki on niin pientä etten sillä maksaisi kuin korkeintaan vuokran. Vitun vitun vittu. Saan hermoromahduksen pian kaiken takia.

Kissoista sain sentään kaksi taas eteenpäin. Kaksi muutakin oli varattu, mutta taisi taas jäädä siihen. Täytyy varmaan ensimmäisestä palkasta varata rahaa että saa leikattua edes neidit niin ei niiltä ainakaan tule lisää kissoja. Ottaa vain niin päähän ihmiset jotka varaavat, mutta eivät hae. Vittu. Niin kuin ei olisi jo muutakin mietittävää.