Häviäjä

Äidinkielen kirjallisuusessee tehty, enää pitäisi opetella ihmisen biologia suurin piirtein 36 tunnissa.
Kiinnostus nollassa, en jaksa keskittyä juuri nyt mihinkään. Ajatukset karkaavat koko ajan, saan hetkeksi keskityttyä ja luettua muutaman rivin, mutta pian huomaan lukeneeni monta sivullista ilman, että muistan lukemastani mitään.

Stressaa tämmöinen. Äiti patistaa koko ajan töihin, häntä ei kirjoitukset enää kiinnosta, kun sanoin meneväni vain harjoittelemaan. Hänen mielestään voisin jättää lukematta, jos kerran en aio edes yrittää saada hyvää arvosanaa.

Minä en pääse eroon ajatuksesta, että pääsisin kunnialla läpi jos lukisin. En osaa tehdä mitään ilman paineita, en halua olla huono ainakaan vapaaehtoisesti. Se on minulle vaikeaa, minun on ainakin yritettävä, jotta voin jotenkin hyväksyä huononkin lopputuloksen. Ainut asia, missä voisin olla hyvä on opiskelu, en halua, että siitäkin tulee minulle jatkuva pettymystensarja. Haluan, että minulla on edes yksi asia, joka tuo minulle onnistumisen tunteen edes joskus.

Masentaa. En saa taaskaan mitään suunniteltua aikaiseksi. Lukeminen on todella kesken, olen selaillut kirjan läpi, katsoen kuvat ja otsikot. Pyykit ovat pesemättä, sekin pitäisi saada tehtyä tämän päivän aikana. Olen vain niin loppu, en jaksa enää edes yrittää tehdä mitään.

Viiltely on ollut ajatuksissa koko päivän. Revin jälleen arvet auki. En ole viillellyt keskiviikon jälkeen kunnolla. 3 pitkää päivää. Olen joka päivä taistellut itseäni vastaan, etten ole kaivanut terää esille ja viiltänyt.

Viha kasautuu taas sisälläni. Sitä tulee tyhjästä, se lisääntyy lisääntymistään. Haluan jälleen huutaa ääneni käheäksi. Haluan eroon tästä vihasta, se on täysin turhaa, sille ei ole mitään syytä.

Itken. Jälleen kyyneleet täyttävät silmäni. Ne vuotavat poskiani pitkin, vieden taas mukanaan osan toivostani. Jättäen jälkeensä vain tyhjyyttä, joka täyttyy pian taas vihalla.

Olen heikko. Tänään annan periksi itselleni, häviän tahallani. Anteeksi. Minä en vain tiedä enää mitä tehdä.

Pettymys.