She could've been a queen

En tajua mite mun olo meni taas tällaseks. Se meni tällaseks iha helvetin nopeeta. Kuukausi sitten olin viel suht kunnossa.

Aamul ylös nouseminen on täyttä helvettiä. Torkutan tunnin verran kunnes on pakko nousta, joskus en nouse ees sillo vaa meen myöhäs kouluun tai en mee sinne ollenkaa. Koulus olo on helvettiä, ei kiinnosta. Pakko esittää et oon kunnossa kavereille.

Oon maassa koko ajan vaik näytän muulta. Välil tunteet pyrkii ulos ja silmät kostuu mut ainaki tähä mennessä oon onnistunu olee itkemättä muide edes. Koko ajan tekee mieli riehua. Purkaa tää olo johonki. Heitellä tavaroita, hakata seinää, potkia, huutaa, kiljua. Riehua ja ku voimat loppuu ni itkee silmät päästään.

Ja tää huolestuttaa mua eniten: mun tekee koko ajan mieli vetää pää täytee. Unohtaa kaikki. Ees hetkeks. Aamusin tekee mieli ottaa pullo mukaa jotta selviän päivästä. Iltasin tekee mieli juoda ittensä hilpeeks. Öisin ku herään tekee mieli juoda ittensä sammuksiin. Mun tekee koko ajan mieli juoda, ja se pelottaa mua oikeesti.

Viiltää. Haluisin iha vitusti viiltää. Haluisin vaa tuntee hallitsevani tän tilanteen. Voivani keskeyttää sen ees hetkeks. Tuntee jotain muuta. Tuntee kipua jonka tien loppuvan.

Tänää ku kävelin kotii pysähyin suojatien valoihin. Tiel ajo rekka ja ainut ajatus mun päässä oli et haluun astuu sen eteen, haluun jäädä sen alle, haluun et se tappaa mut. Yhtäkkiä tunsin ku joku tuntematon tyyppi veti mua käsivarresta kauemmas tiestä. Halusin yhtä aikaa kiittää häntä välittämisestä ja hakata hänet estämisestäni.

"Sä olit vähä liian lähellä, oisit voinu jäädä ton rekan alle."

Ehkä se oli mun ideakin.

Aiemmis kämpis ja kotona ei oo kokovartalopeiliä. Täs nykyses kämpäs on. Enkä pysty välttää sitä mitenkää. Nään itteni aina ku lähen ulos, tuun sisää, meen vessaan, tuun sieltä. Ja mite voisinkaa välttää, oon valtava.
Syöminen ei onnistu. Söin tänää puolikkaan ruisleivän, oli pakko käydä oksentamas sekin pois. Koko viikon aikana oon syöny vissii 2 leipää ja makkaraperunat jokka nekin tuli ylös n. 5min kuluttua. Selviin vedellä, ja jos en selvii ni voivoi ei haittaa mua.

En tie pystynkö tähä enää.

Mä tarviin apua.

She was a princess, she could've been a queen
She had the angels beneath her broken wings
She had the vision, she had the sight
She wants perfection, she wants it right

Who cares anymore, what's right anymore?

Jos ny vähäse

Mun pitäs vissii opiskella matikkaa iha vitu innokkaana tällä hetkellä. Piti koko viikonlopun mut fuck it. Nyt ei kiinnosta.

Keksiviikkona oli Paperikerhon saunailta = juomista. Ja mähä si join. Aloteltiin kaverin kans 0.5l viinapullon pohjilla. Laskut alko kivasti saunalla ja koitin si siideril päästä takas tunnelmaan mut vitut, masis alko ja paniikki kasvaan metelistä ja puolituntemattomista ihmisistä. Kaveri si anto rauhottavan, mut se ei ehtiny vaikuttaa ajoissa. Jossai vaihees löysin itteni vessasta verta vuotavan käden kanssa. Mikäs siin si koittaa saada verenvuoto tyrehtyy ku rauhottavaki rupes vaikuttaa eikä ollu mitää havaintoo mitä mieles oli taas liikkunu. Joo no siit selvittii, kädes 3 säälittävää viiltoo.

Ja viikonloppu. Jumalauta äite ois ylpee ku tietäs mitä kaikkee oon tehny viimesen 53 tunnin aikana. Eisaatana. Mun suunnitelmahan oli juoda L:n ja parin jätkän, joita en entuudestaan tuntenu oikeestaa ollenkaa, kanssa perjantai-iltana. Joo no lauantaina löysin itteni juomasta keskustasta. Ja sunnuntai-aamu alko tasottavilla ja siit si jatkettii pienee hiprakkaan. Ei siin mitää, iha vitu jeba viikonloppu. Taisin vähä ihastuakki. Vähä vaa. Iha jees.

Muutenki menny iha okei. Ressaan kyl vitusti koulusta. Ei kiinnostais vittuakaa opiskella yhtää mitää. Tai ei kiinnostais vittuakaa opiskella jotain alaa varten. On iha vitulliset paineet kun tietää et tästä koulusta pitäs saada paperit joilla vois tehä muutaki ku pyyhkiä perseensä. Voi vittu et ressaa. Ja toisaalta taas en jaksa enää ressata, menee niiku menee. Voisin nytki jättää noi matikan läksyt tekemättä ja mennä vittu nukkuu pääni selväks. Ei vaan vittu kiinnosta.

.
.
.

//pelkään et syksy -13 toistuu. tien ettei tää tyyppi oo mitenkää samanlaine ku T mut vittuku pelottaa. enkä tie kykenenkö pelkoni takia päästää tätä pidemmälle. vähäinen järkeni pistää hanttiin.

Unta, juomaa ja tupakkaa

(7.2.2015 13.48)

Uhkaava armeija--> Musertava paine tai uhka toisen ihmisen, viranomaisen tai viraston taholta
Juokseminen--> Pois jostain - vaikeuksia.
Karkaaminen--> Pettymys rakkaudessa.
Pelko--> Vaikeudet voitetaan. 
Piileskely--> Jos sinä - varo huonosti harkittuja tekemisiä.
Suudelma--> Nautintoa.
Taistelu--> Vakavia riitoja.
Takaa-ajo--> Jos olet takaa-ajettuna - mieti, mikä sinua ahdistaa.
Viholliset--> Apua uskollisilta ystäviltä.

Näin viime yönä unta että olin siviilinä sota-alueella. Olin talossa R:n kanssa ja piilouduimme vihollisarmeijalta. Konttasimme lattialla ja piilouduimme kaappeihin ja kellareihin kun sotilaat tulivat sisälle. En oikeastaan muista tapahtumia unesta mutta muistan pelon. Ja että olin onnellinen että juuri R oli kanssani eikä kukaan muu. Heräsin, kun unessa suutelimme R:n kanssa ja huomaamattamme huoneeseen tullut sotilas ampui häntä selkään.

Minua ahdistaa T. Hän pyysi minua luokseen katsomaan leffaa ja minä suostuin ennen kuin olin miettinyt sen tarkemmin. Jos uneen on uskominen, edessä on esteitä, vaikeuksia, riitoja ja pettymys rakkaudessa mutta myös nautintoa. Vaikeudet voitetaan ja saan apua uskollisilta ystäviltä.
Voi pitää paikkaansakin, tiedän ettei tästä tule mitään vakavaa, mutta silti toivon sitä, sekä T:n että R:n kohdalla.
.
.
.
(8.2.2015 1.29)

Äsken tuli vähän riitaa veljen kanssa. Tai ei niin vähääkään. Pidättelin itkua ja  kiukkua, halusin raadella itseni vaikka olin vihainen veljelleni. Oli pakko lähteä pois, joten tulin kotiin. Ja vedin perseet. Tai yritin, mutta juomat loppuu kesken kuotenkin joten parasta luovuttaa Salmiakki ja Baileys pullojen jälkeen.

On vain pidemmän aikaa ollut halu nollata tilanne. Unohtaa kaikki ajatukset hetkeksi ja elää hetki ilman huolia huomisesta tai ensiviikosta tai ensi vuodesta.

Vittu että tekee mieli tupakkaa. Kävin jo äiden piilot läpi, mutta niissäkään ei ollut askia, ilmeisesti äite on oppinut aikasemmista kerroista.
Aina kun viha on vyörynyt päälle on tehnyt mieli tupakkaa. Aina kun on vituttanut tai väsyttänyt tai itkettänyt on tehnyt mieli tupakkaa. Mutta silloin harvoin kun on ollut ok fiilis, en ole edes ajatellut tupakkaa.
Stressipolttaja.

"Ei tupakoimista koskaan lopeta täysin.
Kun tulee paha paikka, turvautuu aina tupakkaan."

Uusi Vuosi, Uusi Elämä

"Suunnitelmat muuttuu. Enkä pidä siitä. Piti viettää UVta L:n kanssa. Se menee luultavasti mönkään koska pitää kuskata äitee. Sen pitäisi viedä autonsa Tampereelle tutulle huoltoon (katsastus) ennen perjantaita. 1.1 on varattu joten se vie sen sit huomenna. Ja mä lähen sit hakee sitä kotiin. Äiden tuntien siinä menee koko päivä, kierretään kaupat ja plääplää, ja sitten kun vihdoin pääsen kotiin olen varmaan niin väsynyt etten jaksa tehdä muuta kuin nukkua ja valittaa päänsärkyä. Toisin sanoen, olen melko varma, etten jaksa lähteä uudestaan ajaan Tampereelle sillä nukahtaisin rattiin ja huomisen ajokelillä ajaminen tulee oleen jo muutenkin hankalaa. Olen kyllä varma että jos vain mitenkään selviän lähes 100% varmalta päänsäryltä, lähden ajamaan Tampereelle uudestaan.
Ärsyttää. "

Ajatuksia eiliseltä. Tai siis 30.12.2014. Ja oikeassa olin.
Tie oli peilijäällä, luistelin autolla puolelta toiselle ja naarmutinkin autoa yhteen puuhun. Onneksi ei sen pahempaa. Aurinko paistoi ja heijastui tiestäkin eikä eteensä nähnyt oikein mitään sen vuoksi. Kauhea keli toisin sanoen ajaa. Tai haastava.

Treelle kuitenkin pääsin ja näin I:kin nopeasti, koska olimme sopineet, että hän vie Q:lle lupaamani lätyt koska hän oli menossa samaan paikkaan. Ymmärsittehän? I:n "luota" sit nopeeta tädille, jonne äite jätti autonsa, ja sieltä sitten kämpälle hakeen vikat postit ja jättään avaimet. Kello oli lähempänä 17 kun päästiin kauppaan ja kun lähdettiin kello näytti 19. Kierrettiin Rantaväylän kautta, kun aateltiin et siellä vois näkyä raketteja jo mutta eipä niitä siel valojen keskellä erottanut.

Kotiin päästiin 19 aikoihin. Tuloksena oli päänsärky, jalkakipu ja kauhee mustelma takapuolessa kun kaaduin mallikkaasti 2m ennen rappusia. Loppuilta menikin sit telkkaria katselen. Harmitti kun en lähtenyt takaisin Treelle koska ilotulitus olisi varmaati näyttänyt paremmalta livenä, mutta ei sille enää voi mitään. Ja olosuhteet ja mun normaalin tasapainon huomioon ottaen, ehkä ihan hyväkin etten juonut viimesiäkin rippeitä tasapainostani pois. L:llekin tuli esteitä, joten senkään vuoksi ei tarvitse potea huonoa omatuntoa.

//olot on pysynyt hyvinä. välillä jopa ylipirteinä. välillä joo menee hermot veljen jatkuvaan mölinään mutta se on normaalia. valitettavasti.

Tein lupauksen. En kerro sitä kellekään niin sen pitäminen on helpompaa. Tai oikeastaan haastavampaa, mutta tästä minun on selvittävä itse.

Mutta..
.
.
.
.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!!
olkoon tämä vuosi iloisempi ja onnellisempi :)

Päivitystä

Hehei taas on mennyt 2 viikkoa ilman postauksia. Eipä sillä ei minun elämässä ole mitään tapahtunutkaan.

Keskiviikkona käytiin ulkona parin kaverin kanssa. Ilta päättyi taas kuten jokainen baari-ilta: paniikkikohtaus ja itseään vihaten kotiin nukkumaan ennen kuin oli edes alkoholi noussut päähän. Tällä kertaa en ketään sentään satuttanut, sekin on nähty. Vituttaa olla tällainen hermoraunio. Ei sillä, että muuten nauttisin käydä baareissa yms, mutta hävettää pilata muiden ilta samalla. Ehkä minun vain pitää alkaa nauttia absolutistin elämästä.

Huomenna, oikeastaan tänään, on tädin miehen 70v syntymäpäiväjuhlat. Kiinnostus on taas katossa. 4h ajomatka sinne, muutama tunti hymistelyä ja 4h ajomatka takaisin.

Siinä taisi olla parin viikon kohokohdat. En ole mitään ihmeellistä tehnyt, ollut vain mummulla töissä tai välillä käynyt Tampereella.

Ihan vittu sama

Hermot kireällä.

Pikkuveli on ärsyttävä. Erityisen ärsyttävä. Kieli ruskeana mielistelee äiteä. Ja äite vain kehuu. "Hieno poika, tuli auttamaan vaikken pyytänytkään". Kuinka monta kertaa minä olen auttanut ilman pyytämistä? Kuinka monta kertaa olen perunut menoni, koska olen auttanut äiteä? Kuinka monta kertaa minua on kiitetty?

Ihan vittu sama.

Täti löysi taas tien kaljakauppaan. Siidereitä, kaljaa ja viinapullo. Haaveilin pääseväni tänä juhannuksena tekemään jotain muuta kuin olemaan navetassa. Ilmeisesti ei sitten. Toinenkaan täti ei taida tulla viikonloppuna, kun on juhannus. Jopa pikkuveljeni menee juhannuksena kotio syömään iskän ja parin naapurin kanssa mm grilliruokia. Jälleen minä perun menoni, koska autan äiteä.

Ihan vitun sama.

Koko päivän olen kuunnellit, kuinka olen laiska paska joka ei vittu pysty edes itseään tappamaan. Olen kuulemma säälittävä läski, josta ei ole mitään muuta kuin haittaa. Idiootti.

Jos vastaasanomisesta ei tulisi minulle mitään ongelmia, olisin monta kertaa käskenyt tädin itse yrittää itsensä tappamista, koska häntä ja hänen juomistaan ei tulisi ikävä.
Ja että jos ruuan tekemisessä on niin paljon vaiavaa hänelle niin on hyvä vain ja juo senkin aikaa, olemme me enempääkin selvitty ilman hänen läskisoosejaan.
Eikä se hänenkään järkensä kovin kirkas ole kun pitää kahden viikon välein vetää vähintään viikon känniputki.
Mutta hei, meitä idiootteja on niin monenlaisia. On niitä, jotka ovat säälittäviä juoppoja ja niitä, jotka ottavat juopon puheista itseensä.

Koko elämä alkaa olla ihan vitun sama. Ihan vitun sama kuolenko. Tai ei. Elämä on tällä hetkellä vittumaisempaa, joten voisin olla onnellisempi jos vain kuolisin pois.

Olisipa tädillä yksi huolenaihe vähemmän, ei tarvitsisi enää minun idioottimaisuuttani stressata.

Läskiäläskiäläski

Olen aina ollut ylipainoinen. Lihava. Läski. Plösö. Ala-asteella sain kuulla siitä koko ajan. Liikuntatunnit olivat yhtä helvettiä: "jaksathan sä ny varmasti? Eihän sun jalat rasitu ton läskin takia? Koita ny liikkua plösö, kieri vaikka."
En muista millon viimeksi olisin käynyt uimassa uikkarit päällä. Tai millon olisin kehdannut olla pelkällä topilla koulussa. Tai milloin olisin viimeksi ollut koulussa ilman vatsan sisään vetämistä.

10 vuotiaana laihduttaminen alkoi kiinnostaa minua, olin vähitellen saanut tarpeekseni muiden vittuilusta. Äite esteli, sanoi vain että "kyllä se siitä katoaa kun tulee lisää pituutta". Sitä päivää odottelin pari vuotta, että vatsamakkarat muuttuisivat pituudeksi. Eipä tullut pituutta, joten läskitkin jäi.

12-vuotiaana (2007) alkoi työnteko kiinnostaa. Menin vapailla navettaan tekemään fyysisesti raskaita töitä. Kesällä heinäpelloilla otin tavaksi vähintään kävellä ripeästi heinäpaalilta toiselle. Vaadin itseltäni yhä enemmän ja enemmän, olin aina ensimmäisenä menossa ravaamaan ympäri peltoja ja metsiä. Halusin päästä läskeistä eroon.

Liikkuminen yksistään ei tietenkään auttanut, ruokavalio olisi pitänyt myös muuttaa. Se oli kuitenkin vaikeaa, kun ruuan teki 80-vuotias mummo, jonka mielestä ainoaa kunnollista ruokaa oli perunat ja läskisoosi. Ainut mitä saatoin yrittää tehdä oli pienentää annoskokoja. Se ei kuitenkaan pitkällä aikavälillä toiminut, sillä fyysinen työ vaati energiaa.

Jatkoin kuitenkin samaa parhaani mukaan pari vuotta. Yläasteella olin päässyt pahimmista paineista eroon, tunsin olevani ihminen vaikka tiesin olevani lihava. Riparilla kuitenkin tuli taas sama fiilis kuin ala-asteella: en sopinut joukkoon, olin kertakaikkiaan liian läski sopimaan joukkoon.

En kehdannut syödä riparilla juuri mitään: aamupalaksi leivän ja mukin kahvia, lounaalla ja päivällisellä juuri sen verran, että tahrin lautasen ja iltapalaksi jälleen mukin kahvia. Samaan aikaan kuvioihin tuli itsensä satuttaminen sekä tupakointi alkoi uudelleen, eikä ole sen jälkeen keskeytynyt kuin korkeintaan pariksi kuukaudeksi kerrallaan.

2011 ja 2012 kesät vietin jälleen pelloilla juosten vuoroin kantaen 20 kg:n edestä aitapaaluja välillä paaleja. Halusin aloittaa puhtaalta pöydältä, en halunnut olla lukiossakin "se läski". Halusin laihtua, minun oli pakko laihtua.

Muutosta ei kuitenkaan tullut. Jatkoin liikkumista, kävin kaverin kanssa kävelylenkillä ja hyvinä päivinä kävin yksinkin lenkillä vähintään kävelemässä. Pienensin jälleen annoksiani, en syönyt kunnolla muualla kuin tädilläni, jonka luona asuin ensimmäisen vuoden tai ensimmäisessä kämpässäni, jonne muutin -12 kesällä. Vähitellen ympärilleni kuitenkin muodostui kaveriporukka ja aloin hyväksyä itseni. Ehken ollutkaan niin lihava kuin ajattelin.

Syksy -12. Masennus. Vihasin itseäni, syytin itseäni, välillä tuntui kuin olisin ansainnut kiloni. Ennen viiltelyn säännölliseksi alkamista näännytin itseäni. Kämpällä ei koskaan ollut muuta ruokaa kuin pari jogurttia varmuuden vuoksi, jos alkaisi todella heikottamaan. Koulussa söin pari haarukallista ja join lasin maitoa. Laukussa minulla oli aina mukana vesipullo, jos minun tuli nälkä join vettä ja olo katosi.

Mummulla jatkoin näennäisesti normaalia elämää, söin kuten ennenkin, tai siltä se näytti. Kavereiden nähden jatkoin myös normaalisti: jos haimme ruokaa ulkoa ahmin sen nälissäni. Kostoksi ahmimisesta jätin koulussa seuraavan päivän ruuan kokonaan väliin ja raadoin kahta kovempaa viikonloppuna.

Samaa jatkui viime syksyyn asti, jolloin kuvioihin tuli lisäksi oksentelu. Ahmin ja oksensin. Valehtelin kämpälle tuloajat H:lle, jotta ehdin tehdä pienen lenkin koulun jälkeen, edes kävellen. Aloin laskemaan syömieni ruokien kalori ym määriä ja laskin paljonko minun pitäisi liikkua käyttääkseni saamani energian pois ja sitten liikuin kaksinkertaisesti. Jos en ehtinyt liikkumaan kaksinkertaisesti, vähensin ruuasta.

Sitten tuli riita H:n kanssa ja kaikki levisi totaalisesti. Alkoholi maistui, sekoilin, elämä lähti käsistä ja sen mukana myös syöminen ja liikunta. Söin kun oli nälkä ja kun ei enää ollut nälkä ahmin lisää ja sitten oksensin vatsahappoihin asti. En jaksanut enää liikkua, en jaksanut tehdä mitään muuta kuin itkeä, syödä ja oksentaa.

Eikä se ole muuttunut vieläkään. Oksentaminen on jäänyt,  mutta liikkuminen ei innosta. Jaksan kuitenkin nyt yrittää, kiitos reisi-, pohje-, perse- ja vatsaläskien joiden takia vaatteet eivät enää mahdu päälle tai niitä ei löydy. Parina päivänä olen käynyt kävelemässä pienen lenkin kämpän lähistöllä, alku sekin on.

//3kk, 1vko viimeisistä haavoista.

Uutta vanhaa

Viikko taas kulunut viime kerrasta.

Torstai ja perjantai menivät kotona nukkuen ja selaillen fysiikan kirjaa. Lauantaina juhlimme synttäreitäni vihdosta viimein. Tosin en tiedä onko juhliminen oikea sana.

Vietimme ensin aikaa L:n kanssa kämpällä juoden ja kuunnellen musiikkia. N tuli vähän ajan päästä.
K ja E tulivat, juuri kun olimme tupakalla. Menimme takaisin sisälle juttelemaan ja puolen tunnin kuluttua he lähtivät.
Otti päähän. He olivat kyllä ilmoittaneet, että ehtivät olla vain vähän aikaa, mutta puoli tuntia..?

A tuli vähän ennen 21 jolloin lähdin heittämään L:ää laitokseen. Palattuani kämpälle joimme siellä vähän aikaa ja juttelimme abiristeilystä. 22 jälkeen lähdimme baariin minne tuli vielä yksi kaveri.

Baarissa olimme pari tuntia, kunnes järkkäri tuli heittämään minua pihalle, minkä vuoksi paniikkia alkoi kasvaa. Vähän 1 jälkeen kaveri lähti heittämään minua kämpälle.

Muistan menneeni kämpälle ja menneeni sänkyyn nukkumaan. Kuitenkin kun heräsin aamulla yksi lasipullo oli rikki, sirpaleet sängyssä ja selässäni 10cm haava, jossa oli lasinsiru. En muista rikkoneeni pulloa, mutta ilmeisesti olin saanut kohtauksen ja siinä samalla rikkonut pullon.

Sunnuntai meni itseään keräillessä ja maanantaina oli äidinkielen essee YO. Sekin olisi voinut mennä paremmin, mutta voihan sen aina uusia.

Tiistaina oli Hallituskadun psykologi. Tuntuu idioottimaiselta käydä psykologilla kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Tosin psykologi kysyi lopuksi mummusta ja itku tuli taas, joten en ole tainnut vielä kokonaan käydä sitä asiaa läpi.

Tiistaista lähtien olenkin ollut mummulla; nukkunut, lukenut fysiikkaa ja katsellut telkkaria.

.
.
.

Mieliala. Edelleen hyvä. Välillä tulee epätoivo, joko fysiikan tai L:n auttamisen vuoksi. En osaa enää auttaa häntä. En pysty siihen enää, välillä en halua edes kuulla, koska pelkään putoavani takaisin sinne mistä vaivoin kiipesin takaisin ylös. Törkeää ja itsekästä, huono omatunto kasvaa.
Kaverijutut pyörivät taas mielessäni. Mietin koko ajan mitä minun pitäisi tehdä: antaa asioiden olla tällaisina vai vähitellen laittaa välit poikki kokonaan. En jaksaisi enää roikkua, mutta aina kun ajattelen välien poikki pistämistä, mieleen tulee kaikki, ylipäätään kaikki. Ehkä pitää vain antaa välien hiipua poikki vähitellen.

Stressaa. Kaikki stressaa taas, mutta toisin kuin ennen nyt se ei saa minua itkemään, viiltämään tai panikoimaan. Tiedän, että tästäkin selvitään, jos ei hyvin niin sit huonommin.

Keskiviikkona on matikan YO ja perjantaina fysiikan, joten yritän lopun lomasta pyhittää opiskelulle.

Plan B

Synttärit kuivuivat jälleen kasaan, kolmas vuosi peräkkäin.

Alkuperäinen suunnitelmahan oli pitää juomingit kämpällä. Se kuihtui kasaan,  kun ainoat alaikäiset, L ja eräs toinen tyttö, eivät päässeet paikalle. Täysi-ikäisenähän voi mennä baariin, mikä olisi tietenkin kaikille muille sopinut paremmin kuin hyvin, paitsi minulle, paniikilleni ja kyvyttömyydelleni ymmärtää baarin hienoutta.

Yritin niellä pelkoni ja ennakkoluuloni, ajattelin että kai sitä kerran voi baariin mennä. Torstaina sitten kysäisin ketkä ovat tulossa. Köyhä loppu tulos: K oli sopinut sopivasti muuta, B, E ja pari muuta eivät vastanneet mitään ja I oli kipeänä. Jäljelle jäi siis minä, A ja N.

Olin jo kertaalleen niellyt pelkoni, joten perjaina puhuessani N:n kanssa päätimme aloitella kämpällä ja lähteä sitten baariin. Lopulta vaikutti olevan aukoton suunnitelma.

Lauantai aamu. Kello 07.54. Rakas juoppo tätini herättää minut kännissä. "Mee auttaa äitees, lypsää lehmät, mä en viitti." VITTU. Navetan jälkeen kun ei hirveästi kiinnosta pukea farkkuja ja meikata, vaan sen sijaan olla likaisissa lökäreissä välittämättä miltä näyttää.

Se olo lisättynä kuumeeseen, joka minulla on ollut nyt viikon verran, ja suunnitelmien muuttumiseen jatkuvasti oli viimeinen pisara. Peruin, sanoin syyksi vain kuumeen ja jäin mummulle lypsämään kantturoita kuumeessa, kuuntelemaan juopon tädin haukkuja ja viettämään synttäreitä lehmän paskan keskelle.

Mutta hei, 19v.
Tiistaina olisi Hallituskadulla lääkäri ja L tulee ehkä yöksi, koska lupasin pitää hänelle seuraa. En vielä tiedä mitä teen keskiviikkona, koska minun pitäisi olla mummulla ottamassa pitkäkarvaisia vastaan samaanaikaan kuin olla psykologilla Tampereella.

Musiikkia.

//L:lle tulee tiistaina olemaan rankka päivä, joten kysyin häntä mummulle edes käymään keskiviikkona, minua maalla keskellä ei mitään rentouttaa.

Todellisuus on kaukana tarusta

1:23

Katselen ympärilleni ja näen kuinka kaikilla muilla on hauskaa, kuinka he olevat kännissä kahden ensimmäisen juoman jälkeen, kuinka he uskaltavat mennä tanssimaan, koska eivät häpeä itseään.
Samalla istun pöydän ääressä tuijottaen kahdeksatta juomaa, joka on puoliksi juotu huojuen laivan liikkeiden, en oman humalatilani vuoksi tuntien itseni täydeksi friikiksi, läskiksi mursuksi, joka ei todellakaan sovi muiden abien joukkoon, pidellen kyyneliä ja odottaen sitä hetkeä, kun voin liueta paikalta ilman, että muut huomaavat. Ja samalla toivon, että kukaan, ei kukaan löytäisi minua. Mietin miltä tuntuisi pudota jääkylmään veteen ja kadota kaikkien elämästä.

2:18

Makaan yksin hytissä. Masennus hiipii pitkästä aikaa pintaan. Alkoholi. Paha olo. Viha. Itku. Kiukuttaa. Miksi heidän pitää? Kaivaa veistä haavassa. Tai paremminkin repiä vanha arpi auki. Nyt todella tiedän mitä se on. Se on täyttä helvettiä.

Tätäkö abiristeily minulle todella on? Pitäisi nauttia, tanssia ja juoda päänsä täyteen ja lopulta sammua jonkun ennestään tuntemattoman viereen. Oikeasti makaan hytissä kuunnellen, kuinka muut juhlivat. Helvetti.

Väsynyt

Oli suunnitelmissa juoda viime viikonloppuna. Ihmiset eivät kuitenkaan olleet varmoja pääsevätkö ja lopulta minä en enää jaksanut yrittää järjestää mitään, kun minulla ei edes ollut mitään halua juoda.

Mietin maanantaina, että voisin tänä viikonloppuna juoda. Muilta ei kauheasti tullut kannatusta, joten taas vähitellen luovuin ajatuksesta. En vain jaksa järjestää ja juoda ja plääh.

Minua pelottaa, etten jaksa enää koskaan mitään. Että teen vain sen mikä on pakollista ja loppuajan homehdun kotona peiton alla.
Pelottaa, että elän vanhaksi ja kadun, kun en nuorena tehnyt mitään mitä ikäisiseni oletetaan tekevän. En käynyt baarissa, en viettänyt kaikkea vapaa-aikaa kavereiden kanssa, en valvonut koko yötä ja mennyt seuraavana päivänä kouluun koomassa.
Minua pelottaa, että kadun kun en nauttinut nuoruudestani.

Olen vain taas niin uupunut, etten jaksa uskoa parempaan. En jaksa muistaa niitä hetkiä menneisyydessäni, kun viimeksi olin näin pohjalla, jopa syvemmällä, ja kuinka lopulta pääsin ylös ja näin taas toivoa elämässä. Olen väsynyt etsimään voimia siihen, että selviäisin taas huomiseen, mikä on suurella todennäköisyydellä vielä paskempi päivä kuin tämä päivä olikaan.

Olen väsynyt. Uupunut. Kyllästynyt. Turhautunut. Vittuuntunut. Vihainen. Kiukkuinen.
Tekee mieli kiukutella, vetää kunnolliset itkupotkuraivarit ja hakata lattiaa. Mitä hyötyä siitä olisi? Ei mitään. Ei yhtään mitään. Se olisi täysin turhaa.

Uudet kujeet

1.1.2014

Uusi vuosi.

Monet varmaan juhli jotenkin. Ampui raketteja, valoi tinaa, veti perseet, teki lupauksia.

Minä en. Uusi vuosi on yksi niistä juhlista, jotka eivät oikeastaan merkitse minulle muuta kuin muutoksia aukioloajoissa. Vuosi vaihtuu kyllä ilman että juhlin sitä eikä joulun jälkeen jaksa virittää juhlatunnelmaa ylle turhaan.

Tein äiden kanssa palapeliä. Se on tavallaan perinne meillä, että joululomalla tehdään ainakin yksi palapeli. Palapeliä tehdessä aloin miettimään, mitä kaverit ajattelisivat, jos kertoisin heille, että viimeisen 3 vuoden ajan olen viettänyt välipäivät tekemällä palapeliä äiden kanssa. En ole edes miettinyt, että voisin juhlia uutta vuotta juomalla tai muutenkaan.

Juominen on muutenkin alkanut suorastaan vituttamaan minua. Vituttaa, kun ihmiset eivät voi juhlia ilman alkoholia. Että joka perjantai ja juhlapäivä pitää vetää perseet ihan vaan sen vuoksi, että sen voi tehdä. Vituttaa suomalaisten tapa olettaa, että viikonloppuna, etenkin jos on täysi-ikäinen, mennään baariin juomaan tai haetaan alkosta väkevämpiä tai Prismasta lonkeroa. Ettei perjantaita voi viettää muuten kuin kännissä.

Urgh, että ottaa päähän!

Muutama lupaus.

1. Nautin alkoholia korkeintaan 20 kertaa tänä vuonna, joista 12 kertaa saan juoda >4 annosta. (Yksi normaali kerta meni jo, koska join äiden kanssa konjakkia.)

2. Haluaisin luvata olla viiltelemättä, mutta tiedän, etten pysty siihen. Sen sijaan lupaan lähettää viestin ainakin kahdelle henkilölle ja kirjoittaa ajatukset blogiin, ennen kuin viilllän. Pyrin siis välttämään viiltelyn mahdollisimman hyvin.

3. Ei yhtäkään isoa riitaa. Pyrin unohtamaan vanhat kaunat lopullisesti enkä ainakaan itse aiheuta lisää mutkia muiden elämään.

Toivottavasti 2014 on parempi. Toivottavasti selviän tämän vuoden ilman itsemurhayrityksiä.

~ajoitettu~

Selvyyttä

Aiempina vuosina suku on tullut mummulle 26.12. syömään ja viettämään joulua yhdessä. Eipä tule tänä vuonna. Tänä jouluna olemme äiden ja tädin kanssa kolmistaan mummulla.

Toinen täti alkoi taas juomaan. Hän kävi torstaina lääkärissä ja aina kun hän käy lähelläkään kauppaa, jossa myydään alkoholia, hänellä on aikaa käydä ostamassa kaljaa itselleen.

Ahdistavaa tuollainen. Aina kännissä hän luulee tietävänsä kaiken parhaiten, löytää kaikesta valitettavaa, josta jupista hiljaa selän takana tai ollessaan minun tai veljeni kanssa kahden, haukkua äiden eli siskonsa pystyyn.

Tiedän kyllä, ettei tämä ole sama asia kuin se että jompikumpi vanhemmista juo. Silti tämä tuottaa lisää ahdistusta. Nyt on joulu. En jaksaisi kuunnella mitään jupinaa tai vittuilua tai kuinka olen laiska, läski paska. Tiedän sen muutenkin.

Juuri tällä hetkellä en ymmärrä ihmisiä, jotka haluavat juoda, jotka menevät baariin aina kun se on mahdollista. En vain ymmärrä, vaikka silloin tällöin, harvoin kavereihin verrattuna, minäkin juon pään täyteen.

Ja selvyydeksi, viimeksi join kännit 26.10, eli A:n synttäribileissä. Tölkin tai kaksi join viimeksi pari viikkoa sitten ja baarissa kävin viimeksi keväällä, silloinkin kävin vain hakemassa sammumispisteessä olleen R:n kotiin. Seuraavan kerran juon varmaan vasta ensi vuonna, sillä vaikka UV-bileitä suunnittelenkin, minulla on vahva epäily ettei nekään tule onnistumaan.

Kuten ei mikään muukaan.

Päiväkoti meininkiä

Jokin napsahti päässäni. Nielin kolme levyllistä Mirtazapineja ja huudoin ne Bayleysilla alas. 11 lähtien join, minulla oli taas mukanani pullo, johon olin sekoittanut viinaa. Ja silti esitin, että kaikki on hyvin. Jopa tänne. Olin alkoholin vaikutuksen alaisena koulussa, taas, ja silti esitin, että kaikki on hyvin.

Oksensin 7 aikaan koko vatsan tyhjäksi. Silti pelottaa nukahtaa. Lääkkeet ehtivät jo hajota, alkoholia on silti veressä. Pahimmassa tapauksessa minulla on vielä lauantainkin lääkkeistä jämiä suonistossani. Jos en herää?

En minä halua kuolla. Minulla on hetkiä, jolloin haluan kuolla, mutta pääasiassa haluan taistella. Pohjimmiltani minä olen taistelija. Haluan voittaa, olla paras.

Elämä ahdistaa. Liian monimutkikasta. Haluan takaisin päiväkotiin leikkimään pegasoksia.

do i belong here?

Putosin taas. Itken taas silmät päästäni, vaikka luulin selviävänäni nyt ihan hyvin. Riita L:n kanssa. Taisi välit jäähtyä aika paljon.

Vituttaa. Taas kun sanoin mielipiteeni yhden ainoan kerran niin siitä tuli riita. Pakko alkaa pitämään oma pää kiinni. Sopeutua, vaikka muut ei yrittäisikään.

Menin sorkkimaan muurahaiskekoa. Revin vanhat haavat auki. Pyysin M:ltä anteeksi. Myöhäistä.

Pikkujoulut on peruttu. Ainakin mielessäni. Minä en niitä ainakaan pidä, koska sinne ei olisi muita tulossa kuin E, K, N, S ja pari muuta. Turha nähdä vaivaa, jos niistäkin tulee samanlainen floppi kuin kaikesta muustakin.

Haluaisin viiltää. Avunhuuto viestiä en voi lähettää kenellekään. T:n kanssa ollaan kavereita, mutta en halua hänelle puhua näistä asioista enää. K ei vielä voi puhua kanssani. E, en tiedä. Hän varoitti L:stä, mutten ottanut neuvosta vaaria. Muita ei ole.

Itsemurha palasi taas ajatuksiini. Luulin, että se jakso meni jo, että pääsin siitä taas hetkeksi eroon.

Mietin Acutaan menoa vakavissani. Tiistaina on Studiamessut, ehkä niiden jälkeen voisin mennä. Jos pääsisin Niemeen ja olisin siellä viikon verran, lääkärikäynti jäisi välistä. Jos menen vasta psykologi käynnin jälkeen, koeviikko menisi sivu suun, mikä tarkoittaisi jälleen uusintoja. Toisaalta YHn koe on pieni ja äidinkielen koe menee helposti. Fysiikan kokeen voisin tehdä koeviikolla toisena päivänä, joten sekin olisi hoidossa.

Joo. Jos nyt selviän sinne asti, menen 10.12. itkemään Acutaan elämän paskuutta hyvin aikuismaisesti ja hankkiudun Niemeen.

Nyt vedän pään täyteen alkoholilla ja lääkkeillä ja nukun.

"Viillä. Viillä. Viillä. Yksi viilto. Se riittää. Satuta itseäsi. Satuta! Se on oikein sinulle. Sinä satutat muita, mikset itseäsikin. Viillä! Uusi arpi revittäväksi. SATUTA ITSEÄSI!" 

Ole hiljaa.

Musiikkia.

Kipu pois

Join lauantaina äiden kaljat. 13 0.33 tölkkiä. Äite oli navetassa 19-1 ja minä käytin ajan hyödykseni ja join. Vihaan kaljan makua. Se oksettaa minua. Yleensä jos tarjolla on vain kaljaa ja vettä, minä juon vettä. Nyt makukaan ei haitannut, halusin eroon pahasta olosta, joten join itseni iloiseksi. 23 aikaan ei mennyt enää kalja kurkusta alas väsymyksen vuoksi, joten aloin muistaakseni nukkumaan. Sen jälkeen en muista enää mitään itse.

Äiden kertoman mukaan olin kävellyt navetalle noin 200m päähän pelkät sukat, lökärit ja

 toppi päällä -10°C pakkasessa. Kun hän lopulta oli saanut minut palaamaan sisään, olin mennyt kiltisti huoneeseeni nukkumaan. Oikeasti olin kaivanut terän esille ja aikonut viiltää äiden naaman edessä. Lopulta äite oli tunkenut unilääkkeen suuhuni. 1 jälkeen olin kuitenkin vielä itkenyt T:lle, että "olen aivan vitun yksin ja haluan kuolla".

Sunnuntaina herätessä oli kaamea krapula ja morkkis eilisestä. Paska fiilis vain paheni, mitä kauemmin olin hereillä ja lopulta en vain enää kestänyt. Jemmanapit mummun varastosta kurkkuun. Koko sunnuntai meni aivan kuin puudutuksessa. En tuntenut mitään. En tuntenut jatkuvaa kipua. Hoipuin, en saanut syötyä mitään, aukinaiset arvet vuotivat kauemmin, koska veri ei hyytynyt normaalisti. En välittänyt.

Illalla jossain vaiheessa filmi katkeaa. Muistan istuneeni sohvallani ja yhtäkkiä vain kaatuneeni selälleni. Olin kuulemma maannut pari tuntia sikiöasennossa ja oksentanut.

Tänään herätessä oli vielä kamalampi olo kuin eilen. Tunti sitten pääsin Tampereelle, tunnin päästä pitäisi olla äidinkielen tunnilla, mutta en taida pystyä sinne menemään. Ajomatka Tampereelle oli aivan kauhea. Jouduin pysähtymään pari kertaa, koska en vain pystynyt käsien tärinältä ajamaan kunnolla.

Hävettää. Ahdistaa. Masentaa.

Mietin kuolemaa, mutta esitän, että kaikki on hyvin. Selviän kyllä. Ei minulla ole mitään hätää.

Hulabaloopalei

Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.

Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.

Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.

21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.

T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.

3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.

5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.

Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.

Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.

Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.

//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.

Musiikkia.

Kaikkeen tottuu

"En tiedä mitä mielessäni oikein liikkuu. En tiedä mitä tunnen. Minun ajatukseni ovat aivan sekaisin."

Nämä olivat ajatukset, kun istuin bussissa 12 jälkeen. Olin aivan hukassa. Jäin bussista ja meinasin "vahingossa" kävellä taksin alle, onneksi samalla pysäkillä jäi toinen tyttö, joka pysäytti minut ajoissa. Valehtelin olleeni ihan ajatuksissa.

Niin kai minä vähän olinkin, jätin A:n keskustaan yksin ja lähdin itsekkäästi kotiin nukkumaan, kun sain häneltä vakuutuksen, että hän menee yöksi kotiinsa ja pitää huolta itsestään. Onneksi sain hänet kiinni 3 aikaan ja hän kertoi olevansa kotona, oli todella huono omatunto, että jätin hänet yksin keskustaan.

Nyt kaikki on hyvin. Suurimmaksi osaksi ainakin.

Riita, jos sitä siksi voi kutsua, on ilmeisesti ohi, jos se koskaan edes alkoikaan. Luultavasti se oli vain minun päässäni, minähän siinä taas kerran vedin herneet nenääni ja suutuin turhasta. Ehkä minun kannattaisi kokeilla sitä 10 laskemista ennen kuin sanon yhtään mitään.

Puhun tässä samalla T:n kanssa, hän yrittää keksiä keinoa päästä luokseni. Oikeasti todella suloista, mutta ikäväni vain kasvaa kasvamistaan, kun käy yhä epätodennäköisemmäksi, että T olisi lähitunteina luokseni tulossa. Ehkä minun kannattaisi vain sanoa hänelle "hyvää yötä, nähään huomenna" ja alkaa nukkua.

Pari asiaa vain estää nukkumiseni. Minun pääni on kipeä, laskut alkoivat 11 aikaan ja sen mukana pää tuli kipeäksi. Minun on myös aivan helvetin kylmä, seisoskelin pihalla reilun 4 tuntia ja siinä ajassa ehtii tulla kylmä. Lisäksi jalkani on jälleen kipeä, tällä kertaa tosin oikea jalka, mutta kipeä se on kuitenkin, kylmyys varmaan otti siihen.

Yllätän nyt kuitenkin teidät kaikki ja ajattelen positiivisesti: asiat voisi olla huonomminkin. Minulla on kaikki hyvin, mutta kuitenkin haluan itkeä. Minun vain tekee mieli itkeä, vaikka vain periaate syistä.

En ole tänään, tarkoitan lauantaina, itkenyt, joten nyt olisi korkea aika. Minulla ei kuitenkaan ole syytä itkeä, minulla on kaikki hyvin, ja päänsäryn tai jalkakivun vuoksi en suostu itkemään ennen kuin sattuu niin että taju lähtee.

Kaiken muun lisäksi minä haluan viiltää. Haluan viiltää. Taas. Miksi minä aina haluan viiltää? Vaikka tuntisin mitä, haluan silti aina viiltää. Tämä on aivan perseestä. Minä haluan olla normaali ihminen, joka käsittelee tunteensa normaalisti ilman, että satuttaa itseään. Mutta nyt minä en viillä. Ei. En tee sitä. En ainakaan nyt.

Menen nyt onnellisena nukkumaan ja nukun hyvät 4 tunnin yöunet. Aamulla käyn suihkussa ennen kuin T tulee luokseni ja sitten vietän hänen kanssaan aikaa koko syysloman edestä. En malta odottaa.

Musiikkia.

Takaisin elämään

Istun bussissa menossa kohti Tamperetta. Fiilis on aivan mahtava,  en malta odottaa että pääsen perille ja näen A:n ja ehkä T:n. Vähän fiilistä laskee se, että unohdin kuulokkeeni mummulle, mutta enköhän minä viikonlopun selviä ilmankin. Pakko kyllä myöntää, että mielessä kävi mennä ostamaan uudet kuulokkeet, mutta ehkä se on turhaa, kun kuitenkin saan omani maanantaina.

Ehkä paskin syysloma ikinä. Hankkiuduin riitoihin K:n kanssa ja minulla on ollut aivan helvetin yksinäistä lähes koko loman ajan. Tai en tiedä voiko sitä riidaksi sanoa jos meni taas hermot K:hon ja hänen vittumaiseen ajattelutapaansa. En ymmärrä häntä enää ollenkaan. Minkä vitun takia olen hänen kaverinsa? Meillä ei ole mitään yhteistä, tai ainakaan niin merkittävää yhteistä, että sen vuoksi pitäisi kavereita olla.

Enpä tiedä. Paska loma, yleensäkin lomat ovat aivan perseestä. Mielummin olisin koulussa kuin yksin kotona erakoitumassa. Vaikka toisaalta onhan se ihan mukavaa nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Mitä järkeä on valvoa myöhään jos joutuu senkin aikaa olemaan yksin omien ajatuksiensa kanssa?

No pääasia on kuitenkin se, että olen nyt menossa Tampereelle, 20min päästä olen perillä. Siellä näen A:n, jonka kanssa olen muutaman tunnin ja sitten menen onnellisena kämpälle nukkumaan, jos en sitten erehdy juomaan ja sammumaan jonnekin puskaan. Vielä kun näkisin T:n niin minulla olisi kaikki hyvin.

Ilman hauskaaki voi olla viinaa

Huomenna olis tosiaan fysiikka 7:n koe. Suunnittelin lukevani tänään mutta taitaa käydä toisin, koska suunnittelimme A:n ja L:n kanssa menevämme juomaan. Enpä tiedä, tekisi mieli juoda, mutta kuitenkin kokeeseenkin pitäisi lukea, että pääsen edes läpi.

T:n kanssa en ole tänään jutellut. Ehkä ihan hyväkin, minun on pakko miettiä mihin olen sekaantunut ja etenkin haluanko sekaantua siihen vielä lisää. Eilen illalla kuitenkin juttelin hänen kanssaan monta tuntia, koko illan olin yhtä hymyä.

Minun piti eilenkin siis lukea kokeeseen, ja sain vähän luettuakin, vaikka keskittymiskyky oli kyllä ihan jossain muualla. 16 aikaan L sai puhuttua minut ympäri ja lähdin hänen seurakseen keskustaan. Sinne tuli myös vähän ajan kuluttua L:n tyttöystävä, mutta sitä ennen sain selitettyä bileiden tapahtumat hänelle.

18 aikaan A liittyi seuraamme ja hengattiin muutama tunti keskustassa. 19 aikaan aloin juttelemaan uudelleen T:n kanssa ja juttelu jatkui 23 asti, jolloin menin nukkumaan. Heräsin yöllä 1 aikaan ja luin viestin, jonka T oli lähettänyt. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, jotain aivan liian ihanaa. Oli pakko kirjoittaa sen jälkeen postaus, tuli inspiraatio kirjoittamiseen.

Aamulla heräsin uudelleen vähän vaille 9. Koululle raahauduin 12, vähän aikaa vietin aikaa L:n kanssa tupakalla ja ala-aulassa, kerroin hänelle eilisistä viesteistä. Nyt istun fysiikka 7:n kertaustunnilla, ja olen aivan pihalla, en ymmärrä mitään. Eipä mitään, juon illalla vähän, opettelen pari perusasiaa, joiden avulla pääsen kokeesta läpi ja toivon parasta.

Tämä taas tällainen fiilispostaus. Tuli motivaatiota kirjoittaa ajatuksia.