Pahempi toistaan

...kumpikin on, ja kuinka nyt ne tappaa toisiaan.

Tää postaus menee kaikella mahollisella rakkaudella K:lle.

Hyvä päivä. Ei korjaan. Suhteellisen hyvä päivä, kunnes pääsen kotiin ja kaikki päivän epäonnistumiset ja pettymykset tulevat mieleen. Pimeys, yksinäisyys, väsymys. Mahtava kolminaisuus, jonka kokonaisuuden nimi on masennus.

"Puhu! Älä viiltele! Puhu jollekkin! Jotain, että saat muuta ajateltavaa!"

1. Viesti H:lle. Ei vastausta, ilmeisesti mennyt jo nukkumaan, niinkuin aikaisemmin kertoikin.
2. Viesti A:lle. Hmm, miten hän vastaisi, jos hänellä on eri liittymä kuin ennen?
3. Viesti E:lle, vastauksia tulee pätkittäin, silloin tällöin, keskustelu tökkii.
4. Viesti S:lle. Pyyhin sen, hän ei ole pitkään aikaan ollut online.
4. Viesti, otto 2. B:lle. Pyyhin senkin, lupasin, etten puhu hänelle enään itsemurhamasennuksen vallitessa.
Mietin  viestin lähettämistä M:lle, en tee sitä vielä, se ei tunnu vielä tarpeelliselta. Kello 10 jälkeen illalla ei turhaan halua häiritä vähän vieraampia kavereita. Nyt se jo kaduttaa.
4. Viesti, otto 3. K:lle. Keskustelua, vähitellen, vähän jotain keskustelun tapaista.

Keskustelu johtaa turhautumiseen, hermostumiseen, suuttumiseen. Lopulta tulee suru. Masennus kasvaa kasvamistaan, ranne huutaa taas terää. Huomaan huutavani tyynyyn, 22 jälkeen, naapurit tykkää musta aina vaan enemmän. Huudon jälkeen tulee kyyneleet ja huono olo. Oksettaa, taistelen oksennusta vastaan, ainut taistelu, jonka tänään voitin.

Keskustelu K:n kanssa jatkuu koko ajan. Viimeiset 10 viestiä rikkovat jälleen hiljaisuuden. Huutoa jälleen, itkua.

Viimeinen viesti.
Viilto reiteen.
Toinen viilto käsivarren puoleen väliin.
Kolmas lähemmäs kämmentä.
Neljäs vielä vähän lähemmäs.
Viides 2. ja 3. väliin.
Kuudes 3. ja 4. väliin.
Seitsemäs lähemmäs kämmentä.
Kahdeksas vielä vähän lähemmäs.
Yhdeksäs 7. ja 8. väliin.
Kymmenes viilto parin sentin päähän kämmenestä. Tunnen valtimon terän alla, mietin onko nyt sen hetki. Säästän sen vielä, viillän vain pienempiin suoniin viillon.

Terä pois, tämä riittää, tunnen jälleen vain kivun. Kaadun sängylle makuulleen, laitan paperin palan verisen käteni alle peiton suojaksi.

30min kulunut, kämmen alkaa puutumaan. Nousen, painan viiltoja tyrehdyttääkseni verenvuodon lopullisesti ja siivoan veren kädestäni.

Kiitos tästä. Riittäisikö, että itse haluan viillellä, että olen jo itsetuhoinen? Teen sen kyllä, ei minua tarvitse yllyttää.
Yritin kuunnella, koitin jos minusta voisi olla jotain apua sinulle. Haluaisin olla jotenkin avuksi, sinäkin olit minulle avuksi kesällä useasti, kun olin jo valmis hyvästeihin. Lupaan, että oli viimeinen kerta vähään aikaan, kun yritän sinulle puhua.

En syyllistä, älä ymmärrä tätä niin.

Anteeksi