Back in business

Elämäni näyttää taas toivottomalta. Tilanteet tuntuvat riistäytyvän käsistä. Kaikki tuntuu jotenkin olevan solmussa tai  epävakaalla pohjalla.

Huomenna on uusintakokeet, enkä ole lukenut yhtään. Äidinkielen, fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet. Koitan lukea huomenna. Ja rukoilen parasta.

Tämän päiväinen fysiikan tunti ja sen jälkeinen välitunti olivat jäätävät. Jos katseella voisi tappaa, minä olisin kuollut K:n toimesta. Ne pari kertaa, jolloin hän vilkaisi minuun, hänen katseensa tuntui polttavan.

H kävi tänään. Uuden kaverinsa kanssa, jonka luettelisin täysin päinvastaiseksi ihmiseksi, kuin hän on. Kaverilla oli uusi, valkoinen bemari ja LVn laukku. Urgh, suorastaan ärsyttävä ihminen. Mutta nyt se asia on poissa päiväjärjestyksessä.

Tänään oli siis normaalia paskempi päivä. Tänään on stressannut enemmän kuin muulloin.
Mutta silti tänään oli paras päivä pitkiin aikoihin.

Jaksoin aamulla meikata kunnolla ja laittaa hiukset, en vain vetänyt pipoa päähäni ja yrittänyt peittää mustia silmänalusia. Söin aamupalaa. Tarkistin,  että minulla on kaikki mukana mitä tarvitsen.

Tänään oli pitkään aikaan hyvä päivä. Hyvä päivä.

Hyvä päivä ja silti revin arvet auki.

*haukotus*

Raahauduin tekemään biologian kokeen. Todellakin raahauduin, heräsin 7, jotta ehdin 9:ksi lukiolle. En lukenut kokeeseen ollenkaan, viime kerran olin tunnilla pari viikkoa sitten.

Kokeen jälkeen hain pari pakettia postista, kävin kämpällä siivoamassa, ostamassa äidelle joululahjan ja viemässä L:lle lahjan.

Tammikuussa uusinnassa on taloustiedon ja fysiikan kokeet, ehkä äidinkielen koe, mikäli opettaja antaa poissaolon anteeksi. Hävettää. Minulla oli rento koeviikko.
Viime perjantaina olisi ollut taloustiedon koe, johon ei olisi tarvinnut edes lukea. Maanantain äidinkielen koe olisi sisältänyt vain yhden esseen kirjoittamisen, mutta en sinnekään itseäni raahannut. Fysiikan koe olisi ollut tiistaina, eikä sekään olisi ollut minulle mikään haaste.
Kuitenkin jätin 3/4 kokeesta uusintaan, vain koska en jaksanut mennä tekemään kokeita.

Väsyttää. Minua väsyttää aivan helvetisti. Olen viime aikoina nukkunut 24:stä aamu 9:ään. Normaalisti sen pitäisi riittää, 9 tuntia unta. Mutta ei, en pysty nousemaan sängystä ennen 11:sta, silloinkin joudun pakottamaan itseni ylös.

Huoh. En voi sanoa muuta.

it’s just tonight

Kokeet menivät aivan päin vittua. Huomasin taas "lukeneeni". Kun kokeen jälkeen lähdin ruokalasta, vitutuksen määrää ei voinut kuvailla mitenkään. Teki mieli vetää ensimmäistä vastaan tullutta ihmistä turpaan. Ensimmäisenä vastaan tuli kuitenkin A, joten hillitsin itseni.

L oli lähtenyt jo aikaisemmin. Häntä ei kuitenkaan näkynyt missään, vaikka hänen laukkunsa oli pöydällä. Laukun vieressä oli vihko, jossa oli tekstiä. L:n kirjoittamaa, masentavaa tekstiä. Ensimmäinen ajatus oli, että L oli tehnyt itselleen jotain ja aloimme A:n kanssa etsimään häntä paniikissa. Luojan kiitos, L oli vain "tupakalla".

Lähdimme A:n ja L:n kanssa keskustaa kohti. Matkalla A keksi, että voisimme juoda tänään. Suunnitelma oli ihan hyvä, ehdimme jo L:n ja erään toisen tytön kanssa luokseni ja L ehti juodakin jo ensimmäisen tölkin, kunnes kello tuli 20 ja L:n piti olla laitoksella. Samalla, kun puimme soitin A:lle, joka kertoi että pääseekin tulemaan vasta 1,5h päästä, koska hänen pitää vahtia pikkuveljeään. Ei ollut enää mitään järkeä juoda, joten ilta kusi ja komeasti. Heitin L:n ja toisen tytön kotiin.

Matkalla takaisin kämpälle T soitti ja minä tyhmä vastasin, vaikka ajoin. Lupasin soittaa hänelle takaisin ja lopetin puhelun, ennenkuin hän ehti sanomaan mitään. Matka kämpälle menikin todella nopeasti, normaalisti rajoitusten mukaan matkaan menee 15min, nyt olin perillä 10:ssä minuutissa.

Kämpän pihassa soitin T:lle ja puhuimme 16min. Hän muunmuassa pyysi minut huomenna käymään työpaikallaan ja muutenkin yritti keksiä tapoja nähdä minua. Puhelusta on nyt 1,5h, mutta olen edelleen aivan onnessani.

Samalla mieleeni muistuu kuitenkin M ja tunnen toimivani väärin, kun tunnen itseni onnelliseksi. Ei minun kuulu olla onnellinen, ei minua luotu onnelliseksi ihmiseksi. Minä en saa olla onnellinen, se on väärin kaikkia kohtaan.

Taas tuli himo viiltää. Ei. En tee sitä. En missään nimessä. Vaihdan vaatteet ja menen nukkumaan. Nukun yön yli ja aamulla herään T:n soittoon, eikä päivääni voi pilata enää mikään. En malta odottaa, että kuulen taas hänen äänensä.

Ei luoja kuinka sekaisin ihminen voi olla?!?

Haluan taas itkeä. Paskan ulos. Onnea kyyneliä. Vain itkeä.

Matkakissa kassiin

Vähän postausta ennen kuin unilääkkeet vaikuttaa.

En tänään mennyt kouluun ollenkaan, en jaksanut nousta aamulla kemian tunnille, ja äikän tunnilla minulla oli aika lääkärille. Jälkeen jäin kemiassa, mutta sittenpähän jäin.

Sain viimein unilääkkeet. Tai no "unilääkkeet", Mirtazapinin. Riittää minulle, sen verran olen sentään perinyt äiden unenlahjoja. Hain ensimmäisen satsin heti lääkäristä päästyäni ja samalla ostin jälkiehkäsypillerin. Hintavaa lystiä, jos saan sanoa. Söin tabletin heti, mutta oksensin sen melkein heti, tuli vatsa aivan vitun kipeäksi ja heikotti. Hain uuden, jonka sain pysymään sisällä.

14 aikaan menin koululle ja näin A:n ja L:n. A oli huolissaan minusta raskausjutun vuoksi, vaikka itse olin aivan rauhallinen. En oikeastaan edes pelännyt olevani raskaana, otin jälkiehkäisyn vain varmuuden vuoksi.

Poltimme savukkeet ja siitä lähdimme L:n kanssa parturi-kampaamoon. Muistan ikuisesti parturin ilmeen, kun hän näki L:n kännirastat. Järkytys oli todella suuri, sen voin sanoa.

15 aikaan lähdimme L:n luokse, jossa olinkin 20 asti, sillä L ei saanut lupaa lähteä kaupungille. 19 jälkeen juttelin I:n kanssa facebookissa ja kerroin hänelle lauantain tapahtumista ja minun ja T:n väleistä. Samoihin aikoihin K tuli puhumaan kanssani WhatsAppissa. Pitkästä aikaa keskustelu oli rentoa, samanlaista kuin alkuaikoina.

Koko päivän minulla on ollut kauhea ikävä T:tä. Sen vuoksi olen ollut välillä surullisen oloinen. Olen halunnut itkeä. En kuitenkaan kehdannut ottaa yhteyttä T:hen. Onneksi hän otti yhteyttä minuun 17 aikaan, hän sai jälleen kerran hymyn kasvoilleni. Oikeastaan hän sai minut nauramaan, hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia sunnuntaiaamun tapahtumista, joten hän muistaa kyllä, että teimme jotain, mutta ei sitä, että pienen yksityiskohdan vuoksi saatan nyt olla raskaana hänelle.

Tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kuitenkin olin koko ajan menossa. Suunnittelin lukevani tänään uusintoihin, mutta se jäi. Pakko loppuajan lukea koko ajan tai saan unohtaa hyvät numerot. Toisaalta tekisi kyllä mieli olla T:n kanssa, mutta se on nähty, että en pysty keskittymään fysiikkaan hänen seurassaan.

Mielialani on pysynyt koko päivä melko vakaana. Välillä on meinannut tulla paniikki, kun olen miettinyt liikaa, mutta onneksi silloin joku on pitänyt minulle seuraa. Välillä taas olen lähes itkenyt onnesta. Oikeastaan mielialani on heitellyt aika paljon, mutta pääasiassa olen koko päivän ollut hyvällä tuulella.

Musiikkia.

~ Ever thank you if it all goes right
You got something that could change your life
Use that moment just to show your life
Everything is gonna be alright ~

Heikolla jäällä

Fysiikan koe meni aamulla ehkä paremmin kuin odotin, mutta ei se silti hyvin mennyt. Kokeen jälkeen jäin K:n kanssa odottamaan E:tä ja juttelimme kokeesta. Ei olisi kiinnostanut puhua siitä, minun kokeeni meni huonosti, ei siitä sen enempää, mutta en olisi halunnut kuunnella K:n hehkutusta. Pakko kuitenkin myöntää, että kun E tuli alas hehkuttaen varmaa 9 tai vähintään 8, hetken aikaa vitutti. Onneksi T lähetti juuri silloin viestin, hymy palasi kasvoilleni.

Tämä on aivan outoa. Minua ei haittaa yhtään, että koe meni niin kuin meni, pääsen luultavasti läpi ja se riittää minulle. Aikaisempaa minusta olisi tuntunut aivan kauhealta tietää, että fysiikan kokeesta saatan päästä juuri ja juuri läpi. Nyt minä en kadu ollenkaan, etten lukenut. Vaikka voisinkin kelata aikaa taaksepäin, tekisin kaiken samoin: en lukisi kokeeseen vaan olisin T:n kanssa. Minulla oli paljon parempaa tekemistä kuin lukea kokeeseen.

Se olisi sitten syysloma. 5 päivän loma kotipaikkakunnallani, keskellä ei mitään, kaukana kaikista. En saa pidettyä yhteyttä kunnolla kavereihin tai T:hen. Tai empä tiedä haluaisivatkokaan he pitää yhteyttä minuun, ehkä 5 päivää erossa minusta tekee heille hyvää. Pääsevät rauhoittumaan, eroon jatkuvasta sekoilustani ja viime aikoina usein tapahtuneesta juomisestanikin.

Enemmän kuin mitään toivoisin, että T pitää minuun yhteyttä, ettei hän unohtaisi minua. En tiedä, tämä tuntuu säälittävältä, lapselliselta. Pelkään, ehkä jossain sisimmässäni tiedänkin, olevani hänelle vain leikkiä, että olen hänelle vain yhden illan juttu. Se, jonka hän unohtaa, kun löytää uuden. Kysyin sitä häneltä eilen.

"Eihän tää nyt sit ollu tässä?"
"Mikä?"
"Tää meiän juttu.."
"Miten niin? "
"Noku kaikki muutkin on lähteny heti ku on saanu haluamansa"
T:n ihana naurahdus.
"Ei tietenkään, saat kattella mua vielä kauan".

Toivon, että hän puhui totta, toivottavasti hän ei tahallaan satuta minua. En kestäisi nyt mitään ylimääräistä. Minusta tuntuu, että jos en olisi tavannut T:tä, olisin todella huonossa kunnossa, ehkä osastolla tai teholla.

"Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan"

Pitkä loma yksin. Lapsellista, mutta minun on ikävä jo nyt. Ei helvetti, miten voin olla näin pyörällä päästäni 5 päivän jälkeen?!? Pelkästään hänen tuoksunsa saa minut hymyilemään. Yksi viesti häneltä saa minut pakahtumaan onnesta. Hänen näkemisensä saa minut lähes itkemään onnesta. Hänen lähtönsä saa minut itkemään ikävästä.

On päässäni vikaa, on mieleni sekaisin.
Silti sä pysyt siinä, et tuomitse vaan ymmärrät.

Musiikkia.

~ainoa varma on vain tämä hetki~

Hymyilen ja häpeän

Minun pitäisi nukkua, en vain pysty siihen. Olen niin iloinen. Jopa onnellinen.

Bileissä tosiaan tein vähän lähempää tuttavuutta erään minulle aiempaa tuntemattoman jätkän kanssa. Tutustuminen hänen kanssaan ei jäänyt vain bileisiin, olemme kuluneen viikonlopun ajan jutelleet paljon etenkin facebookissa. Luultavasti kirjoitan hänestä lähiaikoina enemmänkin, joten sanon häntä T:ksi.

Viikonlopun olen ollut yhtä hymyä. Aivan järkyttävän iloinen. Kaikki kehut ja suloisuudet, jotka T on sanonut ovat jääneet muistiini ja nostaneet itsetuntoani.
Tutustuin T:hen juuri oikealla hetkellä, vielä perjantaina 12 aikaan itkin yksin suunnitelmieni vuoksi, minä todella mietin itsemurhaa. Olin todella huonossa kunnossa, vaikka se varmaan muulta näytti ulkopuolelle.

Fiilikseni on nyt täysin päinvastainen, vaikka kello onkin puoli 3 yöllä ja minua väsyttää todella paljon. Kuitenkin aiemmin illalla tuli masennushetki, minua pelotti, hävetti, kadutti.

Fysiikka 7:n koe stressaa todella paljon enkä nyt pysty keskittymään vaikeaan kurssiin sitäkään vähää kuin aikaisempaa. Olen valmis luovuttamaan kokeen suhteen, haluaisin nyt vain nauttia olostani tuntematta stressiä kykenemättömyydestäni lukea kokeeseen. En kuitenkaan halua joutua uusintaan tästäkin kokeesta, en todellakaan onnistu tekemään 3 koetta 4 tunnissa hyvin, etenkin kun edellinen viikonloppu menee luultavasti taas kännissä. Pakko yrittää vielä huomenna panostaa niihin asioihin, jotka tuntuvat helpoimmilta, jotta pääsen kokeesta edes läpi.

Lisäksi mielialaani laski T:stä kuulemani ei-niin-mukavat asiat ja kuulin myös, että M oli "pahalla päällä", ilmeisesti hän ja T olivat riidelleet. Minusta tuntuu edelleen,  vaikka M toista väittikin, että riita liittyi jotenkin minun ja T:n sekoiluun.

Asiat, jotka kuulin T:stä, eivät todellakaan olleet mitään hyviä. Hänen sanomansa sanat menettivät hiukan merkitystä ajatuksissani, mutta kuitenkin typerä sydän ei ottanut niitä tosissaan.

Pelkään, että loukkaan itseni tässä, että minulle tapahtuu samoin kuin M:lle. Mieleni varoittaa, mutta sydän ei kuuntele. Olen aiempaakin ollut samankaltaisessa tilanteessa, kuullut jätkästä, johon olen ollut ihastunut, kaikkea törkeää, mutta en ole kuunnellut toisten varoituksia ja lopulta loukannut itseni todella pahasti, sydämeni on ollut rikki todella pahasti. Kauheaa, puhun sydämestä jo tässä vaiheessa.

Ymmärrän täysin M:n loukkaantumisen ja suuttumuksen T:lle, M oli ihastunut T:hen ja T tiesi sen, mutta kuitenkin se kaikki tapahtui minun kanssani eikä M:n. Välillä tunnen oloni siksi, että osuin vain väärään kohtaan väärällä hetkellä, että sitä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut "myöhässä" millisekunnin ajan.

Toivottavasti M ymmärtää, etten selvinpäin olisi edes ajatellut tekevänk mitään T:n kanssa.

En halua sälyttää kaikkea vastuuta T:lle. Minä olen osasyyllinen pe-la tapahtumiin, kaikki tietävät sen ja ymmärrän jos M on loukkaantunut minulle. Tiesin M:n pitävän T:stä, mutten kuitenkaan sanonut "ei" T:lle. Minun olisi pitänyt sanoa "ei", tiedän sen, mutta en vain siinä tilanteessa pystynyt, halunnut.

Minulla on todella ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta kaduttaa kaikki mitä tein T:n kanssa, mutta toisaalta minua ei kaduta mikään. En ole pitkään aikaan ollut näin iloinen ja minusta tuntuu, että se on täysin T:n ansiota.

Toisaalta tunnen myötätuntoa M:n puolesta, olen itse ollut samassa tilanteessa eikä se todellakaan ole mukavaa. Mutta sitten toisaalta ajattelen todella itsekkäästi, että minulla on nyt hyvä fiilis, olen onnellinen, nautin elämästäni. Iltaisin, kun menen nukkumaan, en malta nukahtaa, "jos vielä yksi viesti?", en halua menettää sitä. Odotan innolla huomista, herään aamulla iloisena.

Elämä hymyilee ja haluan nauttia siitä, mutta välitän liikaa M:n tunteista, en halua mässäillä ilolla, jos samalla aiheutan jollekin toiselle surua. Olen aivan sekaisin itseni kanssa. En tiedä mitä ajatella. Luultavasti annan typerän sydämeni päättää ja tehdä itsetuhoisen hypyn hataralle lasilattialle. Voin vain toivoa, ettei T aiheuta liikaa säröjä lattiaan. Voin vain toivoa, etten satuta itseäni.

Eilinen on nyt historiaa

Lintsasin tänään koko päivän. Tai aluksi se oli lintsausta.

Heräsin 7.15 oikeastaan aika pirteänä. Ensimmäisellä tunnilla olisi ollut fy8, josta uusi asia loppui viikko sitten. Suunnittelin aluksi vaivautuvani tunnille, mutta houkutus jäädä peiton alle lämpimään voitti.

Ilmoitin K:lle etten tulisi ainakaan fy8 tunnille, E:kään ei sinne menisi, joten K olisi yksin. Ei se hänelle kuulemma tee mitään, mutta onhan se aina mukavampaa, kun on kavereita tunnilla.

Vähän aikaa juttelin K:n kanssa, mutta sitten väsymys voitti. Uudelleen heräsin, tietenkin niin myöhässä, etten olisi ehtinyt kemian tunnille, 9.41 L:n viestiin. Hän kysyi näkisimmekö lukion ala-aulassa. En ehtinyt vastaamaan, ennen kuin piti juosta vessaan oksentamaan.

Jep. Lintsailu kusi, vapaa päivästä tuli aivan erilainen kuin olin suunnitellut. Koko aamupäivä 13 asti meni torkkumiseen ja oksenteluun.

Vitutti. Vihaan oksentamista, vaikka välillä teenkin sitä vapaaehtoisesti. Oksentamisen jälkeen suuhun jää inhottava limakerros ja kurkkuun sattuu. Ja se lemu, ällöttää ajatellakin sitä!

13 aikaan olo helpottui paljon ja sain syötyäkin. 14 jälkeen äite tuli käymään. Hän toteutti aikomuksensa ja kantoi H:n kamat ullakolle. En tiedä, mitä teen, kun H tulee hakemaan kamansa. En halua pahempaa riitaa hänen kanssaan.

Hänen käyttäytymisensä vain ärsyttää minua niin paljon, että haluan vain eroon hänestä. Aivan kuin hän pitäisi minua itsestäänselvyytenä, aivan kuin hänen mielestään olisin hänelle jokin palvelija, joka antaa kyydin kouluun, jonka luokse voi mennä yöksi kysymättä ja jonka luona voi olla aivan niin pitkään kuin vain tarvitsee.

Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt, ettei kaikkea saa vain sormiaan napsauttamalla. Toivottavasti hän oppi sen nyt.

Siinä oli tämä päivä. Ajeltiin äiden kanssa kotiin Tiimarin ja Halpahallin kautta. Kotona olen lukenut kemian kokeeseen, vaikka ensimmäisenä koeviikolla onkin fy8 koe. Fy8 kirja ja vihko jäivät kuitenkin kämpälle, joten luen kemiaa, kun kerta siihen kirja on mukana.

Olotila? Parempi kuin eilen. Paljon parempi. Kuitenkin revin taas arvet auki. Kuitenkin romantisoin viiltelyä. Kuitenkin minä haluan satuttaa itseäni.
Idioottimaista.

Kuinka paljon vihaa ja itseinhoa ihmisessä on oltava, jotta hän tarttuu terään ja satuttaa itseään?

Sitä on kysynyt moni muukin. Mutta entä vastaus?