Viimeiset 4 päivää ovat olleet todella erilaisia. Laidasta laitaan.
Perjantaina näin tosiaan Q:n. Stressasin ja panikoin koko päivän, vaikka samalla sanoin Q:lle kaiken menevän hyvin. Eniten ahdisti paikka jossa meidän oli tarkoitus nähdä. Olin kerran aiemmin käynyt sielä, I pakotti yläasteella minut mukaansa, ja se kerta oli ollut todella stressaava.
Keräsin rohkeuteni ja 18 aikaan ilmestyimme I:n ja toisen tytön kanssa paikalle. Olin edeltävän 2 tunnin aikana polttanut 6 tupakkaa (paljon minulle nykyään), stressasin todella paljon. Olimme sisällä ehkä puoli tuntia ennen kuin ahdistus vyöryi ylleni ja minun oli pakko lähteä ulos. En yksinkertaisesti kestä paikkoja joissa on paljon ihmisiä ja melua ja tässä tapauksessa mukana oli myös uskonto joka jo itsessään on asia mitä vältän.
Palasimme sisälle ja olimme siellä pari tuntia. Sinä aikana kävin kaksi kertaa vessassa oksentamassa tai ainakin rauhoittumassa. Henkeä ahdisti todella paljon, oksetti, päätäni särki, en ollut nukkunut edellisenä yönä paniikiltani joten olin väsynyt. Halusin vain kotiin. En kuitenkaan halunnut tuottaa pettymystä, tiesin kuinka tärkeää minun siellä olemiseni oli Q:lle ja I:lle. Koitin pitää itseni kasassa edes jotenkin.
21 aikaan lähdimme. Heitimme toisen tytön kotiin ja sieltä jatkoimme I:lle. Rentouduin heti hiukan kun pääsin pois ihmispaljoudesta.
I:n luokse päästyämme paistoimme (lue I paistoi) piirakoita ja söimme niitä. Kunnollista ruokaa ennen sipsejä. Katselimme Captain America: The Winter Soldierin vaihtelevalla menestyksellä. Päätäni särki aina vain enemmän, oli tukala olo ja väsytti todella paljon.
Kun leffa lopulta loppui aloimme avaamaan sohvaa jolla minun ja Q:n oli tarkoitus nukkua. Olin juonut mandariini juissia joka oli aivan liian makeaa. Tuli sellainen ällöttävä olo. Viimeinen niitti oli kun katsoin kännykkääni tulleen ilmoituksen: fb chat T:ltä. "Tupakalle?" Ensimmäisenä kuulin sanovani "voi vittu", seuraavaksi vastasin T:lle "en taida tulla..", laitoin kännykän laukkuun ja juoksin vessaan oksentamaan. Njoo mitään en saanut oksennettua vaikka todella huono olo olikin, joten tyydyin vain tasaamaan hengitykseni ja juomaan lasin vettä.
Lähempänä 1 pääsimme lopulta nukkumaan, minä ja Q vuodesohvalla. Jos ihan totta puhutaan niin ei mikään maailman paras paikka nukkua. Mutta nukuin silti melko hyvin, pääasiassa koska olin todella väsynyt. Aamuyön nukuin katkeilevasti kevyessä horroksessa, aivan kuin olisin vahtinut Q:ta. Muistan katsoneeni kännykkääni 6.43, mutta sen jälkeen nukahdin kunnolla ja heräsin 9 (?) aikaan herätykseeni. Muut olivat jo hereillä, itseasiassa olin kuunnellut heidän keskusteluaan aamulla, mutten ollut jaksanut herätä vielä.
Pari tuntia katselimme telkkaria, josta ei lauantai aamupäivällä tullut mitään järkevää katsottavaa. Q torkkui, hän ei ilmeisesti ollut saanut yöllä kunnolla nukuttua, vaikka myöhemmin sanoikin että minun läsnäoloni helpotti nukkumista.
Vähän 13 jälkeen aloimme katselemaan Thor: The Dark Worldia, sillä I halusi nähdä sen.
13.43 Q:n isä soitti minulle. Voi luoja sitä paniikin määrää kun kännykkään ilmestyi outo numero ja pian sen jälkeen tunnisrus kuka soittaja oli. Vastasin pitäen pokkani mahdollisimman hyvin. Hän pyysi Q:n puhelimeen joten herätin Q:n joka havahtui horroksestaan. Häntä oltiin tulossa hakemaan.
14 aikaan Q lähti. Harmitti ettemme olleet ehtineet puhua ja tutustua kasvotusten, mutta ehkä ensi kerralla.
Jatkoimme I:n kanssa leffan katselua ja sen jälkeen katsoimme Guardians of the Galaxyn. 3. Marvel leffa 12 tunnin sisällä oli normaalia minulle, mutta se että sain I:nkin katsomaan, oli suorastaan menestys.
Leffa loppui vaille 18 ja minun oli tarkoitus lähteä silloin. Jäin kuitenkin katsomaan vielä jotain turhanpäiväistä reality ohjelmaa ja juttelemaan I:n kanssa, emme olleet nähneet pitkään aikaan.
Lähempänä 19 olin viimein lähdössä. Kun olin saanut auton kaivettua lumikinoksesta, lähdin kotia kohti. Matka oli todella pitkä sillä suoraa, nopeaa reittiä ei oikein ollut, pääni oli kipeä taas ja en ollut koko päivänä syönyt muuta kuin sipsiä.
Lopulta 20 aikaan pääsin mummulle. Viimein sain vaihtaa lökärit päälle, syödä kunnon ruokaa ja maata kaikessa rauhassa.
Ilta meni jutellen Q:n kanssa. Hänellä oli huono olo ja se alkoi purkautumaan kunnolla puolen yön aikaan. Hän puhui lopusta. Tiesi sen olevan lähellä. Yritin rauhoitella häntä parhaani mukaan. Viimein hän vaikutti jotenkin rauhoittuneen.
Olin aivan poikki, olin syönyt unilääkkeet ja olin muutenkin väsynyt. Juuri pahimpaan aikan minun oli pakko mennä nukkumaan. Inhosin itseäni että jouduin jättämään hänet ilman seuraa, mutta en voinut muutakaan.
Sunnuntai aamuna heräsin 10 aikaan hyvin levänneenä. Katsoin ensimmäisenä whatsappin viestit. Q ei ollut ollut online. Paniikki. Viesti. Oliko hän sittenkin tehnyt jotain? Rauhoittelin itseäni, ehkä hän nukkuu. 11 aikaan uusi viesti. Alkoi todella pelottamaan. Lopulta hän vastasi. Kaikki hyvin. Tai ainakin sinne päin.
Omat olot ovat tosiaan menneet ahdistuksesta iloon. Olin viikonlopun ajan niin väsynyt kaikesta stressaamisesta ja vähistä yöunista ja "vieraiden" ihmisten keskellä olemisesta, sillä eihän silloin voi kunnolla rentoutua, minä en ainakaan pysty siihen.
Enpä tiedä. Pääasiassa hyvä viikonloppu mutta silti mielessä on päälimmaisenä se ahdistuksen määrä. Hävettää olla tällainen hermoraunio, joka ei kestä vieraita ihmisiä.
Kai siitäkin pääsee joskus yli.
