keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Koettelee, vaan ei hylkää Herra.

Päänsärky. Muita muistoja ei eilisestä ole. No eipä sillä, yöllisen postauksen mukaan en varmaan haluaisikaan muistaa. Muilla tuntuu olevan kauhee krapula, onneksi pääsin itse jälleen paljon helpommalla.

Masennus löysi minut taas. Mielenkiinto elämään on taas kadoksissa. En jaksaisi elää. Koko päivä on ihan turha, haluaisin vain kotiin nukkumaan.

Äikäntunti nyt meni, pidän äidinkielen tunneista ja A:kin oli osan tunnista paikalla, joten minullakin oli juttuseuraa. Vielä olisi kaksi tuntia, kemiaa ja fysiikkaa. A pääsi koulusta jo, joten tupakka- ja juttukaverikin puuttuu välitunneilta.

Ei kiinnostaisi. En jaksa enää olla kolmas pyörä E:n ja K:n porukassa. Olen aina ollut kolmas pyörä, aina se, joka jää juttujen ulkopuolelle, aina se, jonka seura kelpaa silloin, kun muita ei ole koulussa. Aina se, joka roikkuu mukana kuin se kuuluisa rautapallo, jota ei kehtaa jättää jälkeenkään.

Helvetti. Milloin minä oikein ymmärrän, että omakin käyttäyminen vaikuttaa kavereiden määrään? Minulla on nyt 3 hyvää kaveria koulussa, joista kahden seura ei minua enää oikein kiinnostaisi huonoina päivinä.

Ottaisin itseäni niskasta ja esittäisin edes, että kaikki on hyvin, pitäisin tiuskimisen ja vittuilun itselläni. Minun pitäisi itsepäisesti liittyä heidän juttuihinsa, minun pitäisi puhua heidän kanssaan, kun he minun seurastani vielä välittävät. Minun pitäisi nauraa heidän kanssaan, pakottaa se itsestäni ulos, vaikka se tuntuisi kuinka vaikealta.

Mutta ei. Tiuskin, erakoidun, petyn kaikesta. Petyn itseeni aina vain enemmän. Menetän ystävänikin pian, pian he saavat tarpeekseen ja ymmärtävät etten minä ansaitse heitä.

Mitä teen täällä? Olen aivan väärässä paikassa. Ei minun kuulu opiskella, ei minun kuulu viedä opintotukea niiltä, jotka sitä oikeasti tarvitsevat.  Minun opiskeluni on yhteiskunnan varojen tuhlaamista. En kuitenkaan saavuta tällä mitään. Lopulta päädyn itsemurhaan ja silloin kaikki kuluttamani minuutit lääkärillä, psykologilla, psykiatrilla menettävät merkityksensä. Kaikki kuluttamani rahat on tuhlattu turhuuteen. Kaikki kuluttamani olisi voitu antaa jollekin, joka niitä oikeasti olisi tarvinnut.

Olen niin yksin. Minuun sattuu, sattuu ihan helvetisti! Epäonnistuminen. Koko elämäni on täysi floppi. Hapen tuhlausta. Tuhlausta. Joku toinen olisi ansainnut kaiken sen hyvän mitä olen saanut, minä en sitä ansainnut. Syyllisyys, sitä minä koen. Pettymys, se kuuluu elämääni.

Haluan vain kotiin itkemään, nukkumaan, viiltelemään, rauhoittumaan. 

Tai miksi odottaa että pääsisin kotiin? Vessaan heti, kun välitunti alkaa. Lompakosta terä ja viilto, viilto, viilto. Epäonnistuminen. Annoin taas periksi itselleni. Onneksi on punainen paita päällä niin veri ei näy huomattavasti. 

Anteeksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti