Unta, juomaa ja tupakkaa

(7.2.2015 13.48)

Uhkaava armeija--> Musertava paine tai uhka toisen ihmisen, viranomaisen tai viraston taholta
Juokseminen--> Pois jostain - vaikeuksia.
Karkaaminen--> Pettymys rakkaudessa.
Pelko--> Vaikeudet voitetaan. 
Piileskely--> Jos sinä - varo huonosti harkittuja tekemisiä.
Suudelma--> Nautintoa.
Taistelu--> Vakavia riitoja.
Takaa-ajo--> Jos olet takaa-ajettuna - mieti, mikä sinua ahdistaa.
Viholliset--> Apua uskollisilta ystäviltä.

Näin viime yönä unta että olin siviilinä sota-alueella. Olin talossa R:n kanssa ja piilouduimme vihollisarmeijalta. Konttasimme lattialla ja piilouduimme kaappeihin ja kellareihin kun sotilaat tulivat sisälle. En oikeastaan muista tapahtumia unesta mutta muistan pelon. Ja että olin onnellinen että juuri R oli kanssani eikä kukaan muu. Heräsin, kun unessa suutelimme R:n kanssa ja huomaamattamme huoneeseen tullut sotilas ampui häntä selkään.

Minua ahdistaa T. Hän pyysi minua luokseen katsomaan leffaa ja minä suostuin ennen kuin olin miettinyt sen tarkemmin. Jos uneen on uskominen, edessä on esteitä, vaikeuksia, riitoja ja pettymys rakkaudessa mutta myös nautintoa. Vaikeudet voitetaan ja saan apua uskollisilta ystäviltä.
Voi pitää paikkaansakin, tiedän ettei tästä tule mitään vakavaa, mutta silti toivon sitä, sekä T:n että R:n kohdalla.
.
.
.
(8.2.2015 1.29)

Äsken tuli vähän riitaa veljen kanssa. Tai ei niin vähääkään. Pidättelin itkua ja  kiukkua, halusin raadella itseni vaikka olin vihainen veljelleni. Oli pakko lähteä pois, joten tulin kotiin. Ja vedin perseet. Tai yritin, mutta juomat loppuu kesken kuotenkin joten parasta luovuttaa Salmiakki ja Baileys pullojen jälkeen.

On vain pidemmän aikaa ollut halu nollata tilanne. Unohtaa kaikki ajatukset hetkeksi ja elää hetki ilman huolia huomisesta tai ensiviikosta tai ensi vuodesta.

Vittu että tekee mieli tupakkaa. Kävin jo äiden piilot läpi, mutta niissäkään ei ollut askia, ilmeisesti äite on oppinut aikasemmista kerroista.
Aina kun viha on vyörynyt päälle on tehnyt mieli tupakkaa. Aina kun on vituttanut tai väsyttänyt tai itkettänyt on tehnyt mieli tupakkaa. Mutta silloin harvoin kun on ollut ok fiilis, en ole edes ajatellut tupakkaa.
Stressipolttaja.

"Ei tupakoimista koskaan lopeta täysin.
Kun tulee paha paikka, turvautuu aina tupakkaan."

Jonkin perässä

Kutsu tuli ja sen mukana 5 erilaista kyselyä. 18.12. menen äiden kanssa Hallituskadulle keskustelemaan psykologin kanssa, joka tekee minusta alustavan arvion kyselyjen sekä kuulemansa perusteella. Hän päättää tarvitsenko hoitoa. Elämäni on hänen käsissään.

Masennus. Masennus leviää. On koko ajan vain pahempi olo. Masennus vie viimeisenkin uskon minusta. Se syö toivon paremmasta. Raatelee tämän pumpulin lopullisesti rikki mikä ympärilläni olen pienen ikäni elänyt.

Ei maailma ole hyvä. Maailmassa ei ole mitään hyvää ja oikeaa. Tämä on vääryyttä. Elämä on vääryyttä.

"Jos tappasit ittes miten tekisit sen?"

K löisi itseään 7 kertaa puukolla vatsaan, R ampuisi itsensä ja T nielisi nyrkillisen hammastikkuja. Okei, T ei suostunut kertomaan tapaansa.

"Miks kysyt?"

Miksiköhän?  

Punnitsen vaihtoehtoja. Varmin, käytännöllisin, nopein, siistein. L:n blogitekstiä lainaten: enkö saisi olla kaunis ruumis?

Viha ja loukkaantuminen yhdessä. Tekisi mieli satuttaa taas itseäni. Jälleen kuulin uuden mielipiteen itsestäni. Uusi virhe minussa, uusi asia, joka minussa on väärin. Uusi mielipide, joka loi uuden syyn vihata itseäni lisää.

Kuvittelen koko ajan päässäni hahmon, joka koostuu eri henkilöiden huonoista puolista. Hahmon kasvot vaihtuvat sen mukaan, kenelle olen milloinkin loukkaantunut, suuttunut, kyllästynyt. Tapan hahmon kerta toisensa jälkeen. Isken sitä puukolla niin lujaan kuin pystyn. Isken nopeasti vatsaan, kylkiluiden ohi keuhkoihin. 

214

Mun on vaa nii paha olla.

Anteeksi.

Opastusta?

Olen ilmoittanut kolmelle ihmiselle, että haluan tappaa itseni. Hätähuuto. "Auttakaa!"

Vastaukset:

1. "Öh. No ummm. Älä tee sitä. Kaikki mitä keksin tähän väliin."

2. "Aij. Tota jos et nyt kuitenkaa. Ainakaa enne ku oot maksanu mulle."

3. -ei vastausta vieläkään, 5 tunnin jälkeen-

Ahdistaa aivan liian paljon. Itkin 4 tuntia. Oikeastaan itken edelleen. Tyynyliina on märkä. Itsemurha pyörii mielessä, suunnittelen sitä jälleen. Viiltely palasi viikon tauon jälkeen, viilsin vasempaan ranteeseen neljä viiltoa ja oikeaan käteen kaksi. 

Reiden arvet revin taas auki.

Harkitsen edelleen vakavasti Acutaan lähtemistä. Itse en kuitenkaan sinne nyt lähde ajamaan, en luota itseeni. Bussit kulkee heikosti näin myöhään, eikä minulla olisi rahaakaan. En tiedä ketään, joka lähtisi kyytimään minua tähän aikaan, tai oikeastaan mihinkään aikaan. En pääse Acutaan mitenkää, joten joko tapan itseni tänä yönä, yritän sitä ja saan pakollisen ambulanssi kyydin Acutaan tai sitten sinnittelen.

Miksi minun piti mennä koputtamaan puuta ja sanomaan, että voin ihan hyvin? 

Vittu.

Etappeja

4000 katselua rikki. Kiva huomata et tuntemukseni kiinnostaa teitä. En osaa sanoo muuta kuin kiitos teille. Blogin kirjoittamine auttaa välillä, mutta ku huomaa et joku on lukenukki postauksen, ymmärtää et ehkä joku tajuaaki ja että jotkut on kiinnostunut siit mitä mulle kuuluu.

Tänää klo 13.10 poltin viimesen tupakan askistani. 5.12. on pikkujoulut, enkä ennen niitä osta askia itselleni enkä pummi. Vajaan 2 vkon tauko polttamiseen. Jos pystyn tähän, annan itselleni luvan ostaa joulukalenterin. Tavoitteena on korkeintaan bilepolttaja.

Olen miettinyt Niemeä vakavasti. Ehkä se olisi hyvä paikka mulle. Ehkä se pitäisi minut hengissä iltaisin. Toisaalta en haluaisi mennä sinne vielä ainakaan, nyt kuitenkin tapahtuu nii paljo kaikkee. En mä tiiä. Kattellaa ens viikolla.

Ihmissuhteet pyörii päässäni. Sekoittuu yhä enemmän. Ikävä R:ää. Ikävä T:tä. Ikävä L:ää. Pitäis unohtaa T. Siitä ei oo mulle muuta ku haittaa. R:llä on uus säätö. L. En voi satuttaa häntä. Kaikki tunteeni eivät ole häntä kohtaan, seurustelu olisi väärin. Helvetti.

Pala hukassa

Minusta puuttuu palanen. Rintalastan alla on kolo, josta puuttu jotain. Tunnen sen fyysisesti. Tekee mieli repiä iho auki ja tunkea kolo täyteen paperia. Täyttää se, etten enää tuntisi sitä. Hengittäminen on haastavaa, sydän lyö hitaasti.

Sydän. Musta sydän. Pahoilla ihmisillä on musta sydän. Minä olen paha ihminen. Olen heikko, itsekäs, valehteleva paska, joka osaa vain satuttaa lähimmäisiään. Turha, happea kuluttava ryhävalas.

Luonnonvalkoinen arkku. Nurkkiin hapsut, kuten mummullakin. Ja minua ei sitten katsella arkkuun. Kun minut on kerran arkkuun piiloon pistetty, niin sitä kantta ei enää katseltavaksi avata. Kukaan ei saa turhaan nähdä arpisia käsivarsiani tai reisiäni. Kukaan ei saa nähdä kärsineitä kasvojani.

Sattuu. Itken. Ikävä. Kunpa hän, jonka viestiä koko ajan odotan, ottaisi yhteyttä. R. Tai T. Mielummin R. Haluan jonkun kainaloon nukkumaan. Turvaan pahalta maailmalta. Halata toista ilman, että välillämme olisi jotain vakavampaa, jollemme molemmat sitä tahtoisi.

Tarvitsisin vain halauksen siltä yhdeltä ihmiseltä, mitä en tule enää ikinä saamaan.

Anteeksi, että haluan paeta

Olin eilen todella loukkaantunut, poissa tolaltani, siitä mitä exäni, R, minulle sanoi. Palasimme yhteen monta kertaa muutaman vuoden ajan, kunnes viimeisin selkkaus maaliskuussa sai meidät pysymään vain ystävinä. Eilen juttelimme ja kysyin, miksi meillä meni poikki niin usein. 

"Emt sun kans oli aina mukavaa, mut välil tuntu niiku toi sun masennus ois ollu sulle mua tärkeempi, se tunki meiä välii."

Jumalauta. Se ei todellakaan ole ketään tärkeämpi. Minä en todellakaan pidä siitä huolta, vaikka välillä siltä vaikuttaisikin. Minä haluan eroon siitä enemmän kuin mistään muusta elämässäni, se ei ole tehnyt mitään hyvää minulle, olen sen vuoksi rikki, väsynyt, herkkä.
Jos olisin tiennyt tuon olevan yksi syy, olisin syrjäyttänyt masennuksen pois mielestäni aina nähdessämme ja puhuessamme, olisin halunnut, jopa tarvinnut, R:n tukea ja seuraa tänä kesänä enemmän kuin koskaan ennen. Mutta se on myöhäistä jo nyt.

Loukkaantumispuuskassa itsemurha tuli taas ajatuksiin. Imin loukkaantumisesta syitä masentua, luin R:n lähettämän viestin yhä uudelleen ja uudelleen masentuakseni lisää.
Oloni oli niin yksinäinen, että halusin vain pois.

Suunnittelin pikaisesti miten ja missä. Menin valitsemalleni kivelle istumaan, katselin lääkepurkkeja, jotka olin kerännyt mukaani. Avasin ensimmäisen purkin, mut sitten päätin vielä viimeisen kerran viiltää. Viilsin, kunnes verta valui kunnolla ja sitten viilsin vielä kerran.

Liian syvä, veri virtasi haavasta. Refleksinä painoin haavaa kädelläni ja nostin käteni ylös. Sitten mieleni valtasi houkutus : kuolen kuitenkin tänään, miksen vain vuotaisi kuiviin. Laskin käteni alas ja annoin veren valua.

Lähetin S:lle avunhuuto viestin, kun ymmärsin, mitä olin tekemässä. Luojan kiitos hän vastasi heti, hetken viivytyksen vuoksi olisin voinut loukkaantua siinä tilassa vielä lisää ja viiltää toiseenkin ranteeseen. Ilman häntä en olisi tässä enää.

Jotenkin sain verenvuodon tyrehtymään ja kompuroin kotiin. Koko ajan viestittelin S:n kanssa, jotten muuttaisi mieltäni. Kotona lukittaudui huoneeseeni ja sidoin haavan umpeen, alimpana ollut tuke oli aivan veressä aamulla, kun vaihdoin uuden tilalle.

Tänään on kaduttanut. Ranne on kipeä, se muistuttaa eilisestä pakoyrityksestä, mahdollisuudesta päästä pois. Masennus on ollut vielä pahempi kuin aikoihin, viha ja turhautuminen ovat täyttäneet mieleni. Olen vain nukkunut, hereillä ollessani olen ollut vain vihainen, tiuskinut kaikelle nauruni takaa ja taas pyytänyt anteeksi.

Tämä on rasittavaa. Miksen voi vain lähteä, mitä muka menettäisitte jos lähtisin? Ette mitään. Ette edes huomaisi poissaoloani. Olen niin yksin. Taas.