Unta, juomaa ja tupakkaa

(7.2.2015 13.48)

Uhkaava armeija--> Musertava paine tai uhka toisen ihmisen, viranomaisen tai viraston taholta
Juokseminen--> Pois jostain - vaikeuksia.
Karkaaminen--> Pettymys rakkaudessa.
Pelko--> Vaikeudet voitetaan. 
Piileskely--> Jos sinä - varo huonosti harkittuja tekemisiä.
Suudelma--> Nautintoa.
Taistelu--> Vakavia riitoja.
Takaa-ajo--> Jos olet takaa-ajettuna - mieti, mikä sinua ahdistaa.
Viholliset--> Apua uskollisilta ystäviltä.

Näin viime yönä unta että olin siviilinä sota-alueella. Olin talossa R:n kanssa ja piilouduimme vihollisarmeijalta. Konttasimme lattialla ja piilouduimme kaappeihin ja kellareihin kun sotilaat tulivat sisälle. En oikeastaan muista tapahtumia unesta mutta muistan pelon. Ja että olin onnellinen että juuri R oli kanssani eikä kukaan muu. Heräsin, kun unessa suutelimme R:n kanssa ja huomaamattamme huoneeseen tullut sotilas ampui häntä selkään.

Minua ahdistaa T. Hän pyysi minua luokseen katsomaan leffaa ja minä suostuin ennen kuin olin miettinyt sen tarkemmin. Jos uneen on uskominen, edessä on esteitä, vaikeuksia, riitoja ja pettymys rakkaudessa mutta myös nautintoa. Vaikeudet voitetaan ja saan apua uskollisilta ystäviltä.
Voi pitää paikkaansakin, tiedän ettei tästä tule mitään vakavaa, mutta silti toivon sitä, sekä T:n että R:n kohdalla.
.
.
.
(8.2.2015 1.29)

Äsken tuli vähän riitaa veljen kanssa. Tai ei niin vähääkään. Pidättelin itkua ja  kiukkua, halusin raadella itseni vaikka olin vihainen veljelleni. Oli pakko lähteä pois, joten tulin kotiin. Ja vedin perseet. Tai yritin, mutta juomat loppuu kesken kuotenkin joten parasta luovuttaa Salmiakki ja Baileys pullojen jälkeen.

On vain pidemmän aikaa ollut halu nollata tilanne. Unohtaa kaikki ajatukset hetkeksi ja elää hetki ilman huolia huomisesta tai ensiviikosta tai ensi vuodesta.

Vittu että tekee mieli tupakkaa. Kävin jo äiden piilot läpi, mutta niissäkään ei ollut askia, ilmeisesti äite on oppinut aikasemmista kerroista.
Aina kun viha on vyörynyt päälle on tehnyt mieli tupakkaa. Aina kun on vituttanut tai väsyttänyt tai itkettänyt on tehnyt mieli tupakkaa. Mutta silloin harvoin kun on ollut ok fiilis, en ole edes ajatellut tupakkaa.
Stressipolttaja.

"Ei tupakoimista koskaan lopeta täysin.
Kun tulee paha paikka, turvautuu aina tupakkaan."

MiTäkö?

Ihminen on loppujen lopuksi aika tyhmä olento. Vaikka muistissa on yhä, kuinka alhaalle vajosi toisen tekojen vuoksi, se unohtuu heti kun se toinen tulee puhumaan.

Viime kerrasta on vuosi. Olisi minun puolestani voinut jatkua niin loppu elämäni ajan. Tunteet vasta unohtuivat, olin vasta pääsemässä pystyyn.

T. Juuri se samainen T, joka pudotti minut lähes yhtä syvälle kuin mummun kuolema. Nosti minut taivaaseen ja pudotti sitten kun en ollut valmis kannattelemaan itseäni, kun olin jo tottunut että voin tukeutua häneen.

Hän tuli puhumaan. Toisen kerran viikon sisällä.

Ja olen jälleen sekaisin.

Mitä hän haluaa minusta?

Tai no, minulla on vahva epäilys mitä hän pääasiassa haluaa minulta. Hän ei vain tule saamaan sitä ainakaan minulta.

Mutta haluaako hän jotain muutakin?

Miten minun pitäisi suhtautua häneen?

Haluanko ylipäätään suhtautua häneen mitenkään vai haluanko vain unohtaa hänet?

Päästänkö hänet jälleen elämääni peläten, että hän tuhoaa sen heikot perustukset?

Vai luotanko siihen, että osaan pitää itsestäni huolta ja potkia hänet pois jos hän edes ajattelee satuttavansa minua?

En todellakaan tiedä.

Seuraavaksi olisi vuorossa miettiä niihin vastaus.

Huononko hyvin?

Elämässä kaikki edelleen hyvin. Huomaan, että tämä aika vaikuttaa minuun. Maalis-huhtikuun vaihde. Vuosi on kulunut ja paljon on tapahtunut. Kävin todella pohjalla, mutta nousinkin. Jossain vaiheessa piilotin kaiken surun ja nyt se nousee taas pintaan. Tiedän, oikeus surra, mutta se onko siitä minulle hyötyä on toinen asia. Onko siitä enemmän haittaa minulle jos kaivan vanhan asian esille kaikille?

Pari päivää kulunut lähes kokonaan H:n seurassaan, tälläkin hetkellä olen hänen luonaan. Eilen kävimme hänen lähikaupassaan ja olin saada sydänkohtauksen, kun myyjä näytti aivan T:ltä. Kädet tärisivät, polvet eivät kantaneet kunnolla, hengitys oli tiheää. Kaupan pihassa romahdin maahan ja olin vähällä itkeä helpotuksesta.

Kävimme katsomassa leffan ensi-illalssa, pari muuta leffaa katselimme H:n luona, telkkarisoopaa kyllästymiseen asti taas hetkeksi, kiersimme IKEAn sekä BILTEMAn ja pyörimme Koskikeskuksessa tuhlaamassa ruokaa.
Olen taas nauranut enemmän kuin viime syksynä yhteensä.

Koulu mietityttää edelleen. Olen kahden vaiheilla jätänkö fy12 kesken, koska en sinänsä siitä mitään hyödy. En jaksaisi tulla Tampereelle vain yhden ainoan kurssin vuoksi, jotta voisin sitten raahautua 75min ajaksi lukiolle. Toisaalta vaihtelu virkistää. En tiedä.

Sen tiedän, että huomenna on raahauduttava kouluun kemian tehtävien kanssa, joita en sattuneesta syystä ole ehtonyt/jaksanut tehdä, joten huomenna on aikainen herätys.

//lukiopsykologi eilen. Minulla on lupa surra, olen vahva, vaihtelu virkistää. Elokuussa uudelleen.

\\Voin hyvin, mutta silti välillä vain tekisi mieli itkeä ja hautautua peiton alle koko päiväksi.

Päivitystä

Kirjoittelu taas jäänyt, siitä pahoitteluni. Olen tehnyt sitä ja tätä, enkä oikein ole saanut inspiraatiotakaan kirjoittaa.

Abiristeily tosiaan oli ja meni. Itse selvisin vähällä, minkäänlaista krapulaa ei ollut, muisti oli pysynyt liiankin hyvin enkä löytänyt kuin kaksi mustelmaa käsivarresta ja jalasta.

Sunnuntaina (16.2) äite tuli kämpille yöksi, joten sen päivän raivasin asuintilaa. 17.2. oli Hallituskadun psykologille aika. Harvinaisen turha käynti, psykologi vain selitti ja neuvoi psykoterapeutin etsimisessä. Eipä sillä, ei minulla olisi ollut mitään sanottavaakaan, kaikki on pääasiassa ollut ihan hyvin.

Viikon verran olen nyt ollut mummulla ja tehnyt kaikkea turhaa. Olen muun muassa jäänyt koukkuun yhteen kännykkäpeliin, en yksinkertaisesti pysty olemaan tarkistamatta tilannetta vähän väliä. Synttäreitäkin olen suunnitellut, näillä näkymin pidän jonkinlaiset pirskeet 1.3. kämpillä.

Eilen aloitin varsinaisesti vasta lukemisen kirjoituksiin. Enpä tiedä, en oikein osaa stressata kirjoituksista näin valveilla, ainakaan niin, että pakottaisin itseni pänttäämään.

Viime yönä näin kuitenkin unta, että sain fysiikan kirjoituksista Cn, mikä jo itsessään on minulle kehno arvosana. Vielä pahemman siitä teki se, että E sai minua paremman arvosanan. Lisäksi jouduin uusimaan (?) Yo kokeen aivan kuten normaalin kokeenkin. K oli myös uusimassa kirjoitusta ja lähti huoneesta ennen minua.

Uni oli suorastaan painajainen minulle. Kaikki kauhukuvat, jotka minulla fysiikan kirjoituksista on, olivat unessa; kokeen uusiminen, olla huonompi kuin K ja E sekä saada arvosanaksi C. Stressi kasvoi tänään todella nopeasti. Pelottaa, että uni käy toteen ainakin osittain.

//hän vituttaa edelleen. ei mene päivääkään niin etten miettisi miten kostaisin. kuinka säälittävä voin ollakaan! unohtaisin vain, niin hänkin teki.

Revitty arpi

Näen kuvia ja päivityksiä joka puolella. Joka kerta tuntuu kuin puukko iskisi rintalastaan. Tuntuu kuin joku koittaisi repiä sydämen ja keuhkot irti kehostani.

Aivan kuin hän tekisi tämän tahallaan. Kuin hän ajattelisi vain minulle aiheutuvaa mielipahaa ottaessaan joka kuvan, kirjoittaessaan päivityksen.

Viha herää aina uudestaan ja uudestaan. Miksi heidän pitää kaivaa veistä haavassa? Aivan kuin he nauttisivat tästä. Olen niin vihainen hänelle, heille, itselleni. Miksi minun piti, miksen kuunnellut, kun kaikki varoittivat minua? 

Minuun sattuu. Koitan selvitä, päästä yli kaikesta, mutta tuntuu kuin se ei olisi minulle sallittua. Haluan vain eroon tunteista. Haluan vain lipua elämäni läpi tuntematta mitään.

Haluan vain, että tämä loppuu. Haluan vain, että kaikki loppuu.

Solmussa

Onnistuin sotkemaan kaiken taas 48 tunnin sisällä.

Abiristeily tuottaa ongelmia. Ryhmällemme on varattu kahden hengen hyttejä. Mahdoton yhtälö kun kaveripoorukassamme on pariton määrä ihmisiä. Minä siis jyräsin törkeästi K:n ja menen E:n kanssa samaan hyttiin, vaikka alkuperäinen suunnitelma oli, että kyyhkyset menevät samaan hyttiin. Lopputuloksena K on kuin perseeseen ammuttu karhu ja minä olen se ampuja.

Välien katkaisu T:n kanssa ei tunnu onnistuvan. Tai siis en ole itse ottanut häneen yhteyttä sunnuntain jälkeen, mutta sorrun aina vastaamaan hänelle kun hän kysyy jotain. Sen luulisi olevan helppoa, olla vastaamatta, mutta ilmeisesti olen niin säälittävä, etten onnistu edes siinä. Erityisen ärsyttävää on tapa jolla T käyttää hymiöitä. "...usein tollaset jutut puhdistaa ilmaa, mut en mä kyl sitä toivo jos nähää ;)" VITTU. En pääse nyt mitenkään yli tuosta hymiöstä. 

Säälittävää. Koitat vaan lukee rivien välistä sen minkä haluisit lukee suoraan tekstistä. Kun se ei oikeesti tekstinä ilmesty, koitat repiä sen pakolla jostain kähysestä hymiöstä. Jatka elämääs äläkä jää menneeseen riutuun. Sillon kaikki pääsee helpommalla. 

Tiedän tekeväni väärin puhuessani T:n kanssa. Se satuttaa kakkia, mutta eniten siitä kärsin minä. Minun pitäisi osata olla itsekäs, rakastaa itseäni terveellä tavalla, mutta en osaa. En osaa, joten teen väärin. Ja väärin tekeminen sattuu minuun, mutta en osaa itkeä ilman fyysistä kipua.

Viiltely palaa kuvioihin. 4 päivää viiltämättä. Säälittävä suoritus verrattuna kuukauteen jonka olin jouluna tai kuuteen viikkoon kesällä.

Musiikkia.

//En ole osannut lisätä tätä mihinkään aikaisempaan tekstiini yhtään tämän paremmin. Mietin itsemurhaa. Mietin sitä, harkitsen sitä, välillä havahdun suunnittelemasta sitä. Katselin viime viikolla Skins maratonin ja rakastuin taas Effyn. Samaistuin häneen ja se järkytti minua. Minä pystyin vain itkemään, kun hän löytyi vessasta ranne auki. En itkenyt koska pelkäsin hänen kuolleen. Itkin, koska halusin itse olla siinä tilanteessa. Haluan taas niin kuolla.

Itken jälleen.

Paradoksaalista

30.12.2013.

Käynti Hallituskadun psykologilla. Äite tuli mukaan.

"Sillon kun hän ilmotti mulle uudesta ajasta, mä en ollu iha varma kumpi soitti. Et soittiko hän apua, vai sinä vapautuneesta ajasta. Koko joulun ajan mä oon vähän sillee paikallistanu puukkoja."

Alun 20min oli tuollaista. Äite kertoi pelostaan, että olin joulun aikana niin ahdistunut, että olisin viiltänyt. Minulle äidin oletus siitä, että olisin ollut ahdistunut jouluna, tuli aivan yllättäen. Minua ei mielestäni ahdistanut suuremmin. Tottakai oli totuttelemista siihen, ettei mummu ollut enää kertomassa ohjeita. Mutta en kuitenkaan ollut niin ahdistunut, kuin äite luuli.

Loppuajan puhuimme miten joulunvietto muuttui, normaaleista perinteistä ja tavoista sekä syytä mikä eniten vaikuttaa mielialaani. Lisäksi kerroin T:stä ja sekoilusta hänen kanssaan.

Tykkään käydä Hallituskadun psykologilla. Joistakin asioista puhun kyllä mieluummin lukiopsykologin kanssa, mutta silti odotan innolla seuraavaa Hallituskadun aikaa. On jotenkin helpompaa puhua asioista äidelle, kun läsnä on toinenkin henkilö ja äitekin kertoo huolistaan.

Viime kerralla, kun istuimme psykologin huoneessa, minua alkoi mietityttämään, olenko muka masentunut. Nauroimme äiden kanssa lähes tunnin verran, kun yritimme selittää asumisjärjestelyämme. Nauroin vedet silmissä äiden kanssa psykologin vastaanotolla, vaikka diagnoosini on keskivaikea masennus.

"Se pitää meitä vissiin ihan sekopäinä."

Vuoden turhake

Puhuin tänään L:n kanssa. Hän pelkää luottaa ihmisiin. Hän epäilee kaikkea ja kaikkia. Kunpa saisin hänet luottamaan ihmisiin, uskomaan ettei kaikki halua satuttaa häntä ainakaan tarkoituksella.

Mutta totuus on, etten voi tehdä asialle mitään. En pysty tekemään sille mitään. Olen turha, käyttökelvoton tässäkin tapauksessa.

Puhuin tänään T:n kanssa. Kuulumiset, mitä teet, pakko mennä nukkuu ku huome töitä. Sama juoni joka kerta. Ehkä ihan hyväkin, että on jotain pysyvää elämässä.

Tiuskin taas. En saa öisin nukuttua kunnolla, joten olen väsynyt koko ajan. Hermostun helposti ja nopeasti, saatan sanoa pahasti, vaikken sitä tarkottaisikaan. Olen ilkeämpi useammin. En haluaisi olla, mutta en voi painajaisille mitään.
Hän ilmestyi taas, ja Hän lähtee sitten kun haluaa.
Jos lähtee.

Toinen meistä lähtee, se on varma.

Jouluyö

Paha olla. Ahdistaa. Henki ei kulje. Tekisi mieli vain laittaa kavereille viesti, pyytää apua, mutta en voi. Nyt on joulu, kaiken kuuluu olla hyvin, eikä toisten iloa saa pilata näin pyhinä.

Haluaisin samaan aikaan puhua T:lle kasvotusten, lähettää ryhmäkeskusteluun "haluun kuolla" ja kadota sekä viiltää. Raadella käsivarret auki ja itkeä.

En voi. Nyt on joulu. Minun pitää edes hetkeksi unohtaa itseni.

Itsekäs paska. Kuole!

Nukkumatti

T halusi nähdä. Hän oli tulossa luokseni. Tai menossa. Olin I:n kanssa Ideaparkissa. En siis nähnyt häntä.

Haluan itkeä. Viiltää. Revin arvet auki. Jäljellä olevat arvet. Yhteensä 3 arpea siis.

Ostin paidan itselleni. 3/4 hihat. Koitin sitä päälleni. Ensimmäinen ajatus: nyt ei tarvii käärii hihoja enne ku viiltää. Sairas.

Ahdistaa. Elämä ahdistaa. Keskiviikko ahdistaa. Enää 37h. 36h 59min päästä minä annan elämäni jonkun toisen käsiin. 38h päästä psykologi on päättänyt mitä hoitoa tarvitsen. Kuinka sairas olen.

Väsyttää. Uuvuttaa. Uuvuttaa huolehtia tulevasta. Ahdistaa ja uuvuttaa. Olen vain niin väsynyt tähän. Tämä ei lopu ikinä, se on fakta. 

Haluan vain nukkua. Nukahtaa, nähdä outoa unta ja miettiä sitä huomenna fysiikan kokeessa. Nukahtaa ja nukkua.

Hyvä lottovoitto

Minulla oli tänään eli torstaina hyvä hetki.

Vein pikkuveljeni hänen koululleen discoon, jonka hänen luokkansa järjesti. Vanha yläasteeni, jossa osa nykyisistä oppilaista tunsi minut. Valvovat opettajat tulivat jälleen kyselemään missä olen koulussa ja minne lukion jälkeen.

Ahdisti kaikki se kysely. He asettivat odotuksia minun suhteeni tietämättään. Ja minä petän heidät. En tiedä, onko tulevaisuudella mitään tarjottavaa minulle.

Soittopyyntö T:lle. Puhuimme 17min. Viikon aikana ainut hetki, jolloin oikeasti hymyilin. Toisaalta muutaman sanan hän sanoi pahastikin, mutta niilläkin hän yritti vain saada minut ajattelemaan.

"Jatka hymyilyä, se sopii sulle."

Minulla oli tänään hyvä hetki. Minulla oli oikeastaan tänään keskivertoa parempi päivä. Mutta kun näitä päiviä on suhteessa aivan liian vähän. Hyvä päivä on minulle kuin lottovoitto: osuu kohdalle joskus ja jouluna, ja tuhlaan tuoton nopeasti. Silti odotan seuraavaa lottovoittoa, vaikka välillä usko hiipuu pitkäksikin ajaksi.

Jonkin perässä

Kutsu tuli ja sen mukana 5 erilaista kyselyä. 18.12. menen äiden kanssa Hallituskadulle keskustelemaan psykologin kanssa, joka tekee minusta alustavan arvion kyselyjen sekä kuulemansa perusteella. Hän päättää tarvitsenko hoitoa. Elämäni on hänen käsissään.

Masennus. Masennus leviää. On koko ajan vain pahempi olo. Masennus vie viimeisenkin uskon minusta. Se syö toivon paremmasta. Raatelee tämän pumpulin lopullisesti rikki mikä ympärilläni olen pienen ikäni elänyt.

Ei maailma ole hyvä. Maailmassa ei ole mitään hyvää ja oikeaa. Tämä on vääryyttä. Elämä on vääryyttä.

"Jos tappasit ittes miten tekisit sen?"

K löisi itseään 7 kertaa puukolla vatsaan, R ampuisi itsensä ja T nielisi nyrkillisen hammastikkuja. Okei, T ei suostunut kertomaan tapaansa.

"Miks kysyt?"

Miksiköhän?  

Punnitsen vaihtoehtoja. Varmin, käytännöllisin, nopein, siistein. L:n blogitekstiä lainaten: enkö saisi olla kaunis ruumis?

Viha ja loukkaantuminen yhdessä. Tekisi mieli satuttaa taas itseäni. Jälleen kuulin uuden mielipiteen itsestäni. Uusi virhe minussa, uusi asia, joka minussa on väärin. Uusi mielipide, joka loi uuden syyn vihata itseäni lisää.

Kuvittelen koko ajan päässäni hahmon, joka koostuu eri henkilöiden huonoista puolista. Hahmon kasvot vaihtuvat sen mukaan, kenelle olen milloinkin loukkaantunut, suuttunut, kyllästynyt. Tapan hahmon kerta toisensa jälkeen. Isken sitä puukolla niin lujaan kuin pystyn. Isken nopeasti vatsaan, kylkiluiden ohi keuhkoihin. 

Tietämätön

Taas se sama kysymys.

"Mikä on?"

Tietäsinkin. Haluaisin kertoa tarkasti, mikä minulla on.

Mutta kun en tiedä. En vain tiedä.

Väsyttää. Nukuin yön taas tunnin pätkissä. Menin nukkumaan 23 aikaan ja heräsin 8. Heräsin yön aikana 11 kertaa. Vituttaa. Olen taas niin väsynyt ja se vain pahentaa oloani entisestään.

Kaikki asiat stressaavat.

Psykiatriselle ei ole vielä tullut kutsua. Haluaisin tietää tarkasti milloin ja mihin minun pitäisi mennä ja kuinka kauaksi aikaa, että pystyisin suunnittelemaan ja sopimaan tuleville viikoille tekemistä.

T. Aina ja iankaikkisesti T aiheuttaa päänvaivaa. Kerroin hänelle, että joudun psykiatriselle, joten jos hän haluaa nähdä ennen ensi vuotta pitäisi nähdä tällä viikolla. Toivoin todella, että hän haluaisi nähdä. Ei taida haluta. Jotenkin osasin odottaa sitä, mutta silti toivoin. Jokin pieni osa minusta toivoi, että joku kaipaisi minua niin paljon, että haluaisi nähdä minut.

Mutta ei kaipaa. Miksi kaipaisikaan? Olen turha. Väärä. Korvattavissa. Kaikki löytäisivät jonkun vielä paremman tilalleni. 

Jonkun, joka osaisi arvostaisi läheisiään enemmän. Jonkun, joka ei olisi näin herkkänahkainen, että ottaisi kaikesta aina itseensä.

Musiikkia.

~ I'm becoming afraid, it's already to late
I'm on my knees, please help me stay alive ~

214

Mun on vaa nii paha olla.

Anteeksi.

Opastusta?

Olen ilmoittanut kolmelle ihmiselle, että haluan tappaa itseni. Hätähuuto. "Auttakaa!"

Vastaukset:

1. "Öh. No ummm. Älä tee sitä. Kaikki mitä keksin tähän väliin."

2. "Aij. Tota jos et nyt kuitenkaa. Ainakaa enne ku oot maksanu mulle."

3. -ei vastausta vieläkään, 5 tunnin jälkeen-

Ahdistaa aivan liian paljon. Itkin 4 tuntia. Oikeastaan itken edelleen. Tyynyliina on märkä. Itsemurha pyörii mielessä, suunnittelen sitä jälleen. Viiltely palasi viikon tauon jälkeen, viilsin vasempaan ranteeseen neljä viiltoa ja oikeaan käteen kaksi. 

Reiden arvet revin taas auki.

Harkitsen edelleen vakavasti Acutaan lähtemistä. Itse en kuitenkaan sinne nyt lähde ajamaan, en luota itseeni. Bussit kulkee heikosti näin myöhään, eikä minulla olisi rahaakaan. En tiedä ketään, joka lähtisi kyytimään minua tähän aikaan, tai oikeastaan mihinkään aikaan. En pääse Acutaan mitenkää, joten joko tapan itseni tänä yönä, yritän sitä ja saan pakollisen ambulanssi kyydin Acutaan tai sitten sinnittelen.

Miksi minun piti mennä koputtamaan puuta ja sanomaan, että voin ihan hyvin? 

Vittu.

Tämän vuoksi.

Tämän vuoksi minä pidän T:stä. Hän satuttaa minua kerta toisensa jälkeen, mutta hän saa kerralla taottua minuun niin paljon uskoa huomiseen, että kipu haihtuu.

Puhdistus

Elämä tuntuu epäreilulta. Teen minä mitä tahansa, aina tuntuu että minuun sattuu eniten.

Nytkin yritän laittaa välit poikki lopullisesti T:n kanssa niinkuin kaikki kehoittavat. Olen itkenyt pari tuntia putkeen vain sen vuoksi, että T ylipäätään pyörii ajatuksissani. Olisin niin toivonut, että hän olisi välittänyt minusta sen verran, että olisi yrittänyt pitää minut ylhäällä.

Mutta ei. Hän ei välittänyt. Hän sanoi välittävänsä, mutta kun minun oli ollut niin paha olla, että yritin siitä eroon ja kerroin sen myöhemmin hänelle, hän sanoi minua tyhmäksi, heikoksi, itsekkääksi.

Tarvitsisin jonkun, joka nostaa minut pystyyn kun en itse jaksa enää. Jonkun, joka katsoo minua silmiin ja tivaa "onko sulla kaikki hyvin?" niin kauan että kerron totuuden. Jonkun, joka saa minut hymyilemään vain, koska on olemassa. Jonkun, joka halaisi minua, kun en pysy enää kasassa. Jonkun.

Muilla on jo sellainen. Minulla ei ole. Eikä tule olemaankaan, enkä yhtään ihmettele miksei. Olen toivoton luuseri. Periaatteessa olen jo kuollut. Poissa. Liian syvällä, että minut saisi enää ylös.

Tavoittamattomissa.

Hävinnyt. 

Liian loukkaantunut. 

Kerta kiellon päälle

En tiedä mistä aloittaisin. Tuntuu, että olen kertonut teille vain pieniä rippusia päivistäni. Vain niistä hetkistä kun en ole miettinyt huomista.

Minulla on mennyt huonosti. Koko ajan. Marraskuu on ollut helvetillistä tarpomista. Olen päässyt 2 askelta eteenpäin, seuraavassa hetkessä 3 askelta taaksepäin. Olen vajonnut aina vain enemmän.

Koitan pitää muita hengissä oman hyvinvointini kustannuksella. Tätä psykologini on sanonut jo pitkään. Olen itse sairas, olen sairastunut masennukseen ja silti yritän auttaa muita. Minun voimavarani vähenevät koko ajan, mutta silti käytän vähäiset voimavarani ennemmin muiden pinnalla pitämiseen kuin itseni.

En syytä ketään muuta kuin itseäni. Minun pitäisi hoitaa ensin itseni kuntoon, että pystyisin auttamaan muita paremmin. Muita vain on helpompi auttaa, muissa näkee sen kohdan, joka vaatii muutosta tai helpotusta. Itsessään niitä kohtia ei jaksa alkaa etsimään.

Juttelin E:n kanssa tänään. Yritän todella palauttaa välimme samanlaisiksi kuin ne olivat aikaisemmin. Se kuitenkin kestää, luottamusta ei paikata hetkessä. Toivottavasti ymmärrän pian mitä olen menettämässä ja unohdan kaiken, mitä olen välillemme koonnut.

T on kusipää. Suoraan sanottuna. Ja silti pidän hänestä vitusti liikaa. Häntä ei kiinnosta vittuakaan olenko ylipäätään elossa. Hän ei ole ottanut mitään yhteyttä pe-la yön jälkeen. Yritän unohtaa hänet, poistin hänen viestinsä ja koitan olla puhumatta hänestä. Hän on vain haitaksi minulle. Narsisti.

Tupakointi tauko on nyt kestänyt 5 päivää. Ahmiminen on lisääntynyt 5 päivän aikana todella paljon. Oksentelu alkoi taas. Addiktiosta toiseen. Nyt pitäisi vain päättää, kumpi on vaarallisempi.
Bulimia vai tupakointi?

Viiltely on mielestäni pysynyt aisoissa. Tänään en viillä ilman hyvää syytä. Reiden viillot ovat tulehtuneet, pitäisi varmaan näyttää niitä lääkärille tai terkalle.

Itsemurha pyörii mielessä, mutta tällä hetkellä se ei ole vaihtoehto. Oikeastaan mietin miten pohjalla oikeasti olin eilen, kun kuolema oli hyvä vaihtoehto. Pyrin imemään hyvästä olosta voimaa, jotta selviän tulevista kerroista, kun haudon itsemurhaa. Niemi on edelleen vaihtoehto, mutta suostun menemään sinne vasta, kun en selviä ilman ammattilaisten apua.

9.12. on lääkärille aika, jossa katsotaan Mirtazapinin toiminta ja puhutaan muutenkin lääkityksestä. Lisäksi psykologi ottaa yhteyttä lääkäriin kertoakseen mielipiteensä, mikä on: "lähete Niemeen".
10.12 on uusi psykologi aika, vaikka tämän päiväisen piti olla viimeinen.
16.12 on kuraattori, jonka kanssa puhutaan opiskelusta.

Jep. Tänään on ollut pääasiassa hyvä päivä. Tämän päivän ansiosta jaksan taas pari päivää.

Musiikkia.

~ I suffer to survive
I gotta gotta gotta stay alive
I hear the battle cries
The fists are in the sky
I know what I'm fighting for ~

Ryhävalas vailla itsetuntoa

T otti yhteyttä. Ilmoitti olevansa taas exällään. Vittu. Viimeinen asia, jonka olisin häneltä halunnut kuulla. Ärsyttää! Pyysin häneltä viikolla apua viestillä, johon hän ei vaivautunut edes vastaamaan, mutta kun hänellä on tylsää exällään, hän ilmoittaa minulle siitä ja kaivaa tahallaan veistä haavassa.

Ähky. Söin liikaa. Pakko oksentaa. Inhottavaa olla tällainen läski mursu, joka ei muuta tee kuin nuku ja syö. En pian löydä vaatteita kaupoista. Vatsani näyttää aina siltä kuin olisin raskaana. Reidet ovat luonnottoman isot. En kestä katsoa itseäni peilistä. Mielummin katselen ryhävalaita telkkarista kuin peilistä.

Ahdistaa. Haluaisin vain jatkaa nukkumista, mutta pakko jaksaa siivota, tiskata, kerätä pyykit ja lähteä kotia kohti. En vain jaksaisi lähteä ihmisten ilmoille. En jaksaisi.

Etappeja

4000 katselua rikki. Kiva huomata et tuntemukseni kiinnostaa teitä. En osaa sanoo muuta kuin kiitos teille. Blogin kirjoittamine auttaa välillä, mutta ku huomaa et joku on lukenukki postauksen, ymmärtää et ehkä joku tajuaaki ja että jotkut on kiinnostunut siit mitä mulle kuuluu.

Tänää klo 13.10 poltin viimesen tupakan askistani. 5.12. on pikkujoulut, enkä ennen niitä osta askia itselleni enkä pummi. Vajaan 2 vkon tauko polttamiseen. Jos pystyn tähän, annan itselleni luvan ostaa joulukalenterin. Tavoitteena on korkeintaan bilepolttaja.

Olen miettinyt Niemeä vakavasti. Ehkä se olisi hyvä paikka mulle. Ehkä se pitäisi minut hengissä iltaisin. Toisaalta en haluaisi mennä sinne vielä ainakaan, nyt kuitenkin tapahtuu nii paljo kaikkee. En mä tiiä. Kattellaa ens viikolla.

Ihmissuhteet pyörii päässäni. Sekoittuu yhä enemmän. Ikävä R:ää. Ikävä T:tä. Ikävä L:ää. Pitäis unohtaa T. Siitä ei oo mulle muuta ku haittaa. R:llä on uus säätö. L. En voi satuttaa häntä. Kaikki tunteeni eivät ole häntä kohtaan, seurustelu olisi väärin. Helvetti.