Uusi Vuosi, Uusi Elämä

"Suunnitelmat muuttuu. Enkä pidä siitä. Piti viettää UVta L:n kanssa. Se menee luultavasti mönkään koska pitää kuskata äitee. Sen pitäisi viedä autonsa Tampereelle tutulle huoltoon (katsastus) ennen perjantaita. 1.1 on varattu joten se vie sen sit huomenna. Ja mä lähen sit hakee sitä kotiin. Äiden tuntien siinä menee koko päivä, kierretään kaupat ja plääplää, ja sitten kun vihdoin pääsen kotiin olen varmaan niin väsynyt etten jaksa tehdä muuta kuin nukkua ja valittaa päänsärkyä. Toisin sanoen, olen melko varma, etten jaksa lähteä uudestaan ajaan Tampereelle sillä nukahtaisin rattiin ja huomisen ajokelillä ajaminen tulee oleen jo muutenkin hankalaa. Olen kyllä varma että jos vain mitenkään selviän lähes 100% varmalta päänsäryltä, lähden ajamaan Tampereelle uudestaan.
Ärsyttää. "

Ajatuksia eiliseltä. Tai siis 30.12.2014. Ja oikeassa olin.
Tie oli peilijäällä, luistelin autolla puolelta toiselle ja naarmutinkin autoa yhteen puuhun. Onneksi ei sen pahempaa. Aurinko paistoi ja heijastui tiestäkin eikä eteensä nähnyt oikein mitään sen vuoksi. Kauhea keli toisin sanoen ajaa. Tai haastava.

Treelle kuitenkin pääsin ja näin I:kin nopeasti, koska olimme sopineet, että hän vie Q:lle lupaamani lätyt koska hän oli menossa samaan paikkaan. Ymmärsittehän? I:n "luota" sit nopeeta tädille, jonne äite jätti autonsa, ja sieltä sitten kämpälle hakeen vikat postit ja jättään avaimet. Kello oli lähempänä 17 kun päästiin kauppaan ja kun lähdettiin kello näytti 19. Kierrettiin Rantaväylän kautta, kun aateltiin et siellä vois näkyä raketteja jo mutta eipä niitä siel valojen keskellä erottanut.

Kotiin päästiin 19 aikoihin. Tuloksena oli päänsärky, jalkakipu ja kauhee mustelma takapuolessa kun kaaduin mallikkaasti 2m ennen rappusia. Loppuilta menikin sit telkkaria katselen. Harmitti kun en lähtenyt takaisin Treelle koska ilotulitus olisi varmaati näyttänyt paremmalta livenä, mutta ei sille enää voi mitään. Ja olosuhteet ja mun normaalin tasapainon huomioon ottaen, ehkä ihan hyväkin etten juonut viimesiäkin rippeitä tasapainostani pois. L:llekin tuli esteitä, joten senkään vuoksi ei tarvitse potea huonoa omatuntoa.

//olot on pysynyt hyvinä. välillä jopa ylipirteinä. välillä joo menee hermot veljen jatkuvaan mölinään mutta se on normaalia. valitettavasti.

Tein lupauksen. En kerro sitä kellekään niin sen pitäminen on helpompaa. Tai oikeastaan haastavampaa, mutta tästä minun on selvittävä itse.

Mutta..
.
.
.
.

HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2015!!
olkoon tämä vuosi iloisempi ja onnellisempi :)

En tiedä mitä sanoa

Innostus taisi loppua. Blogin kirjoittaminen ei enää ole osa jokapäiväistä elämää. Jos päivästä pitää karsia jotain pois, bloggaus jää.

Tunnen syyllisyyttä siitä. Olen tavallaan tehnyt lupauksen itselleni ja etenkin teille, että kirjoitan blogia säännöllisesti. En tiedä mitään muuta niin turhauttavaa, kuin sen että blogiin, joka on aikaisemmin postannut säännöllisesti, ei ilmesty uusia postauksia odotetusti.

Toisaalta, mitä minä kirjoittaisin? Minulla tuntuu olevan kaikki ihan hyvin. En osaa kirjoittaa hyvästä olosta.
Hyvä olo ei muserra kuten paha, se ei peitä kaikkea mustaan sumuun tai estä sinua hengittämästä. Se ei kirkasta kaikkea, se ei nosta kaikesta sitä positiivisinta asiaa esille, se ei tunnu fyysisesti miltään. Hyvä olo vain on. Sitä ei huomaa, ennen kuin tajuaa, kuinka kauan siitä on kun viimeksi ajatteli jotain pahaa, kun ei pystynyt hengittämään.

Musiikkia.

Miracles

Bloggaus on vähän jäänyt.

Viikonlopun vietin matikan parissa, joka tällä hetkellä tuntuu taas todella mukavalta ja helpolta, samalta kuin yläasteella. En ole enää niin pettynyt itseeni kuin silloin kun olin pitkässä matikassa. En ole ylpeäkään itsestäni, mutta olen iloinen että osaan taas matikkaa ja ymmärrän mitä pitää tehdä.

Eilen menin 17 aikoihin keskustaan L:n seuraksi. Tunsin itseni todella orvoksi, kun seisoin Koskikeskuksen edessä odottamassa L:ää. Tuntui kuin olisin ollut väärässä paikassa.

Ehdin hyvin miettimään syitä, miksi minusta tuntui siltä. Kun T:n kanssa sekoilu alkoi kariutua, jäin kotiin. En näyttänyt naamaani muualla kuin koulussa ja pidin sitä täysin hyväksyttävänä, koska tunsin itseni niin väsyneeksi koko ajan.

Olin itse jäänyt syrjään. Se olin minä joka muuttui, ei kukaan muu. Tunsin itseni orvoksi, koska olin jättäytynyt muun maailman ulkopuolelle.

Minulla oli eilen oikeasti hauskaa. Pitkästä aikaa. Kiertelimme kauppoja ja juttelimme niitä näitä. Mukaan tarttu myös farkut, paita ja muutamia koruja. Sain myös puhuttua lopulta exästäni joka kuoli 2012 marraskuussa. Pystyin jopa nauramaan, kun puhuin hänestä. Pääsin kämpälle 20 jälkeen ja katselin 24 asti Netflixistä Valehtelevia viettelijöitä.

Netflixiä katselin myös viikonloppuna silloin, kun en nukkunut tai tehnyt matikkaa. Katselimme muun muassa Uhrilampaat äiden kanssa. Siitä on ikuisuus, kun viimeksi katselin äiden kanssa ulkomaisen leffan tai ylipäätään vietin aikaa hänen kanssaan. Emme nytkään olleet kahdestaan, mutta silti.

Minusta tuntuu, että kaikki alkaa vähitellen olla hyvin. Minä uskon, että tulen selviämään tästä. Pääsin yli T:stäkin, miksen tästäkin. Se vie aikaa, mutta se on todella sen arvoista.

Pikapikaa

Tänää on taas yksi niitä päiviä kun kaikki tuntuu muuttuvan paremmaksi. Arvet tuntuvat paranevan nopeammin. Ahdistus ja masennus tuntuvat olevan vain huono muisto eilisestä.

Pelottavaa. Ajatukset juoksevat nopeammin kuin koskaan. Hengitys ja sydämenlyönnit ovat tiheämmät kuin koskaan ennen. Syön, siivoan, textaan, laulan, meikkaan. Kaikki samaan aikaan. Energiaa tuntuu riittävän. Tekisi melkein mieli lähteä ulos juoksemaan talon ympäri.

Katse ei ehdi tarkentua ennen kuin se siityy jo seuraavaan kohtaan. Sormet liikkuvat näppäimistöllä liian nopeaan. Kirjoitusvirheitä tulee sinne tänne.

Minuutit tuntuvat kuluvan liian nopeaan. Heräsin vasta ja kello on jo 13. En ole tehnyt mitän vaikka olen tehnyt jo kaiken.

Mitä minulle tapahtuu? Mistä tämä energia määrä ilmestyi?

Elämä pelissä

Kaikki tuntuu järjestyvän vähitellen. Ehkä selviän tästäkin helvetistä.

T:n ex muuttaa viikonloppuna. Hän on rajoittanut tapaamisiamme todella paljon, välillä emme ole voineet edes puhua puhelimessa, kun ex on ollut kuuntelemassa. Olen todella otettu ja onnellinen siitä, että T on nähnyt niin paljon vaivaa nähdäkseen minua, mutta kuitenkin toivon, että ensiviikolla kaikki on helpompaa.

Kävin tänään T:n luona. Oli päivän parhaat 2 tuntia. Ikävä helpotti hetkeksi, kun kuulin taas hänen äänensä, näin hänet, haistoin hänet, tunsin hänen kosketuksensa. Oli aivan mahtavaa nähdä hänet, olen odottanut sitä viime kerrasta asti.

"Teen aika paskamaisesti exälle, koska lupasin etten näytä kämppää sellasille, joiden kans haluun jotai vakavampaaki."

T osaa kyllä asetella sanansa, sulin jälleen. Tunsin itseni jotenkin erityiseksi. T todella pitää minusta niin paljon, että rikkoo lupauksensa exälleen, jonka kanssa siis asuu. Hän todella halusi nähdä minut. Hän kutsui minut jo luokseen yöksi ensiviikolla, sillä "haluun viettää aikaa sun kaa nii paljo ku vaa voin".

Yksi asia kuitenkin vaivaa minua. Hän sanoi keskiviikkona autossa, ettei halua vielä sitoutua, mutta kuitenkin hän vaikuttaa haluavansa jotain vakavampaa, ainakin hänen puheensa ja eleensä viestivät siihen suuntaan. En tiedä mitä ajatella.

T:n kanssa viettämäni ajan lisäksi sain puhuttua E:n kanssa. Välimme ovat olleet jäiset A:n synttäreiden jälkeen, jossa paljastui, että hän ja K ovat pari. Olen kesästä lähtien ajatellut heidän välillään olevan jotain vakavampaakin, mutta olen vakaasti yrittänyt uskotella itselleni heidän olevan vain todella hyviä ystäviä.

Minua ei sinänsä loukannut se, että he seurustelevat, osasin jo odottaa sitä. Minua loukkasi se, etteivät he kertoneet heti minulle, aivan kuin he eivät olisi luottaneet minuun. Kuulemma he vain pelkäsivät, että jätän heidät kokonaan, jos he kertovat olevansa pari.

Pakko myöntää, että niin tässä taisi käydäkin. Jo aikaisemminkin minua vitutti olla kolmantena pyöränä heidän seurassaan. Nyt todella olen se kolmas pyörä, tunnen häiritseväni heitä ollessani heidän seurassaan. Kuitenkin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan, en vain tiedä pystynkö siihen tuntematta itseäni ulkopuoliseksi. Heillä on omat juttunsa, he tuntevat toisensa paremmin kuin minä. En tiedä heistä, etenkään E:stä, enää mitään.

En oikeastaan ole koskaan edes tietänyt E:stä mitään, olen aina saanut tietää asiat aivan liian myöhään ja silloinkin vahingossa. Hän ei luota minuun, koska hän pelkää minun juoruavan kaiken L:lle, aivan samalla tavalla kuin H:llekin. Minä en ole koskaan juorunnut E:n henkilökohtaisia asioita kenellekään, enkä tule sitä jatkossakaan tekemään mistään hinnasta. Myönnän joskus kertoneeni H:lle mielipiteitäni E:stä ja hänen toiminnastaan, mutta koskaan en ole luottamuksellisia asioita kertonut eteenpäin.

Toivon todella, että saamme välimme kuntoon E:n kanssa. Hän on minulle todella tärkeä ihminen, jolle olen voinut kertoa kaiken ja hän on ymmärtänyt pointtini. Myönnän kuitenkin, että olen jo alkanut henkisesti valmistautumaan siihen, ettemme tule enää ikinä olemaan niin läheisiä kuin joskus. Luultavasti niin käy, en tiedä uskallanko itse enää luottamaan häneen, vai kertooko hän kaiken nyt K:lle.

H tulee hakemaan kamansa maanantaina. T lupasi tulla silloin luokseni, jos ehtii, ettei minun tarvitse yksin nähdä H:ta.

Huomenna tai sunnuntaina pitäisi viedä auto äidelle ja tulla bussilla takaisin Tampereelle. Ei sinänsä kiinnostaisi ollenkaan mennä käymään kotona. Haluaisin olla Tampereella ja viettää aikaa T:n kanssa, mutta tiedän etten voi nähdä häntä ennen ensiviikkoa, joten parasta, että menen käymään kotona etten ole pitkää aikaa yksin kämpällä.

Matkakissa kassiin

Vähän postausta ennen kuin unilääkkeet vaikuttaa.

En tänään mennyt kouluun ollenkaan, en jaksanut nousta aamulla kemian tunnille, ja äikän tunnilla minulla oli aika lääkärille. Jälkeen jäin kemiassa, mutta sittenpähän jäin.

Sain viimein unilääkkeet. Tai no "unilääkkeet", Mirtazapinin. Riittää minulle, sen verran olen sentään perinyt äiden unenlahjoja. Hain ensimmäisen satsin heti lääkäristä päästyäni ja samalla ostin jälkiehkäsypillerin. Hintavaa lystiä, jos saan sanoa. Söin tabletin heti, mutta oksensin sen melkein heti, tuli vatsa aivan vitun kipeäksi ja heikotti. Hain uuden, jonka sain pysymään sisällä.

14 aikaan menin koululle ja näin A:n ja L:n. A oli huolissaan minusta raskausjutun vuoksi, vaikka itse olin aivan rauhallinen. En oikeastaan edes pelännyt olevani raskaana, otin jälkiehkäisyn vain varmuuden vuoksi.

Poltimme savukkeet ja siitä lähdimme L:n kanssa parturi-kampaamoon. Muistan ikuisesti parturin ilmeen, kun hän näki L:n kännirastat. Järkytys oli todella suuri, sen voin sanoa.

15 aikaan lähdimme L:n luokse, jossa olinkin 20 asti, sillä L ei saanut lupaa lähteä kaupungille. 19 jälkeen juttelin I:n kanssa facebookissa ja kerroin hänelle lauantain tapahtumista ja minun ja T:n väleistä. Samoihin aikoihin K tuli puhumaan kanssani WhatsAppissa. Pitkästä aikaa keskustelu oli rentoa, samanlaista kuin alkuaikoina.

Koko päivän minulla on ollut kauhea ikävä T:tä. Sen vuoksi olen ollut välillä surullisen oloinen. Olen halunnut itkeä. En kuitenkaan kehdannut ottaa yhteyttä T:hen. Onneksi hän otti yhteyttä minuun 17 aikaan, hän sai jälleen kerran hymyn kasvoilleni. Oikeastaan hän sai minut nauramaan, hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia sunnuntaiaamun tapahtumista, joten hän muistaa kyllä, että teimme jotain, mutta ei sitä, että pienen yksityiskohdan vuoksi saatan nyt olla raskaana hänelle.

Tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kuitenkin olin koko ajan menossa. Suunnittelin lukevani tänään uusintoihin, mutta se jäi. Pakko loppuajan lukea koko ajan tai saan unohtaa hyvät numerot. Toisaalta tekisi kyllä mieli olla T:n kanssa, mutta se on nähty, että en pysty keskittymään fysiikkaan hänen seurassaan.

Mielialani on pysynyt koko päivä melko vakaana. Välillä on meinannut tulla paniikki, kun olen miettinyt liikaa, mutta onneksi silloin joku on pitänyt minulle seuraa. Välillä taas olen lähes itkenyt onnesta. Oikeastaan mielialani on heitellyt aika paljon, mutta pääasiassa olen koko päivän ollut hyvällä tuulella.

Musiikkia.

~ Ever thank you if it all goes right
You got something that could change your life
Use that moment just to show your life
Everything is gonna be alright ~

Hulabaloopalei

Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.

Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.

Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.

21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.

T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.

3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.

5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.

Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.

Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.

Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.

//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.

Musiikkia.

Hei hei mitä kuuluu?

//Kuten olette varmaan huomanneetkin, postaukseni ovat olleet viime aikoina juonettomia. Ne ovat hyppineet asiasta toiseen, aivan kuten ajatuksenikin. Mielialani on hypellyt todella paljon postauksia kirjoittaessani. En itseasiassa edes muista kaikkea mitä olen tänne kirjoittanut, joten jotkin asiat ovat voineet vaikuttaa todella mitättömiltä, mutta sillä hetkellä ne ovat tuntuneet todella suurilta.//

Sitten tähän päivään. Tästä tulee nyt vähän kertausta, mutta ehkä nyt osaan kertoa kaiken selvemmin.

Eilen tosiaan tuli juotua vähän, todella vähän. En saanut juotua kuin yhden siiderin ja vähän kaljaa, ei vain tehnyt mieli juoda. Oli aika surullinen fiilis aluksi, kun T ei tullut mukaan. Mukavaksi ilta kuitenkin kääntyi, kun seurailin A:n sekoiluja ja paljon muisteltavaakin jäi, muistankin kaiken kun olin vain hiprakassa.

Yöllä en paljoa saanut nukuttua. Pääsin kotiin vähän ennen 1. Ensimmäisenä vaihdoin lämpimät vaatteet päälle, oli aivan helvetin kylmä. Sitten juttelin vähän aikaa E:n kanssa, siinäkin alkoi vain menemään hermot, joten menin nukkumaan.

Nukuin pari tuntia ja heräsin 3 aikaan. Lähetin K:lle viestin, ihan järkyttävän pitkän tarinan, vastasin H:lle muutamaan viestiin ja sitten tulikin viesti T:ltä. "Mä olin tulossa sinne mut serkku ei päästä." Hän tosiaan oli serkkunsa luona saunomassa toisella puolella kaupunkia.

Puolitoista tuntia juttelimme, T halusi minut hänen luokseen tai tulla minun luokseen. Yöllä 3-4 aikaan ei kuitenkaan bussit enää kulkeneet, kummallista,  kummallakaan ei ollut autoa käytössä, eikä T olisi ajokunnossa ollutkaan, eikä meillä rahaa taksiinkaan ollut. Ikävä kasvoi kasvamistaan, lopulta sovimme, että T tulee luokseni aamulla ensimmäisellä bussilla ja aloimme nukkumaan.

Aamulla heräsin parin tunnen yöunien jälkeen 8 aikaan, yö meni 5-30min pätkissä. Nousin, kävin suihkussa ja olin juuri valmistautumassa lukemaan fysiikkaa, kun ovikello soi. T. En ollut täysin luottanut siihen, että T tulisi oikeasti luokseni, hän oli kuitenkin ollut hiukan humalassa yöllä, kun puhuimme, ja oven avatessani meinasin purskahtaa itkuun onnesta.

Hän oli luonani pari tuntia. Koko päivän parhaat pari tuntia. Jälleen yksi asia johti toiseen ja illalla pienessä masennuksessani tuli mieleen, että hän olisi tullut luokseni vain sen takia. Ei se voi, saa, olla totta, hän tuntuu oikeasti välittävän minusta. Toivottavasti hän oikeasti välittääkin, muuten satutan itseni todella pahasti.

Hänellä on kuitenkin hiukan takertuvaa sorttia oleva ex, joka kyttää hänen jokaista liikettään. Ex ei ilmeisesti edes tiedä minusta, hyvä niin, ja tänäänkin, kun T oli luonani, hän joutui pyytämään serkultaan kuvan tämän kissoista, jotta hänellä olisi ollut exälleen jotain todistusaineistoa siitä, että hän oli serkkunsa luona ollut. Helvetillistä säätöä, mutta toisaalta aika suloista, että T näkee noin paljon vaivaa nähdäkseen minua.

T lähti 12 aikaan. Sovin L:n kanssa näkeväni häntä 15 aikaan keskustassa, joten minulla oli muutama tunti aikaa nukkua. Ja minä nukuin, "pommiin". Heräsin 15, jolloin minun olisi pitänyt olla keskustassa. Nopeasti bussilla keskustaan, jossa tapasin L:n ja A:n. Muutaman tunnin sluibasimme keskustassa ja kävimme L:n kaverilla, josta lähdimme A:n kanssa keskustaan takaisin hakemaan H:lta bussikorttini.

19 aikaan pääsin kämpälle, muutaman tunnin viestittelin L:n kanssa ja luin fysiikkaa. 21 aikaan lopetin lukemisen ja aloin valmistautumaan nukkumaanmenoon. Nyt viimeisen 2 tuntia olen maannut sängyssä, tekstannu E:n ja K:n kanssa, jutellut T:n kanssa ja selaillut Facebookia ja Instagramia.

Uni ei taaskaan tule, lääkkeen söin kun pääsin kotiin, mutta mitään vaikutusta ei vain tule. Huomenna pitäisi selvitä 8.15 kouluun, bussi lähtee 7.58, joten herätys "jo" 7.30.

Mieliala on ollut Tampereelle tulon jälkeen melko korkealla koko ajan. Välillä on tullut masennushetki, mutta viiltelyn olen välttänyt. Mieli on tehnyt, haluan viiltää nytkin, mutta taistelen vastaan, kirjoitan ajatukseni tänne enkä viillä.

Ehkä tämä jaarittelu riittää.
Musiikkia.
~ Some day you'll see things my way ~

Kaikkeen tottuu

"En tiedä mitä mielessäni oikein liikkuu. En tiedä mitä tunnen. Minun ajatukseni ovat aivan sekaisin."

Nämä olivat ajatukset, kun istuin bussissa 12 jälkeen. Olin aivan hukassa. Jäin bussista ja meinasin "vahingossa" kävellä taksin alle, onneksi samalla pysäkillä jäi toinen tyttö, joka pysäytti minut ajoissa. Valehtelin olleeni ihan ajatuksissa.

Niin kai minä vähän olinkin, jätin A:n keskustaan yksin ja lähdin itsekkäästi kotiin nukkumaan, kun sain häneltä vakuutuksen, että hän menee yöksi kotiinsa ja pitää huolta itsestään. Onneksi sain hänet kiinni 3 aikaan ja hän kertoi olevansa kotona, oli todella huono omatunto, että jätin hänet yksin keskustaan.

Nyt kaikki on hyvin. Suurimmaksi osaksi ainakin.

Riita, jos sitä siksi voi kutsua, on ilmeisesti ohi, jos se koskaan edes alkoikaan. Luultavasti se oli vain minun päässäni, minähän siinä taas kerran vedin herneet nenääni ja suutuin turhasta. Ehkä minun kannattaisi kokeilla sitä 10 laskemista ennen kuin sanon yhtään mitään.

Puhun tässä samalla T:n kanssa, hän yrittää keksiä keinoa päästä luokseni. Oikeasti todella suloista, mutta ikäväni vain kasvaa kasvamistaan, kun käy yhä epätodennäköisemmäksi, että T olisi lähitunteina luokseni tulossa. Ehkä minun kannattaisi vain sanoa hänelle "hyvää yötä, nähään huomenna" ja alkaa nukkua.

Pari asiaa vain estää nukkumiseni. Minun pääni on kipeä, laskut alkoivat 11 aikaan ja sen mukana pää tuli kipeäksi. Minun on myös aivan helvetin kylmä, seisoskelin pihalla reilun 4 tuntia ja siinä ajassa ehtii tulla kylmä. Lisäksi jalkani on jälleen kipeä, tällä kertaa tosin oikea jalka, mutta kipeä se on kuitenkin, kylmyys varmaan otti siihen.

Yllätän nyt kuitenkin teidät kaikki ja ajattelen positiivisesti: asiat voisi olla huonomminkin. Minulla on kaikki hyvin, mutta kuitenkin haluan itkeä. Minun vain tekee mieli itkeä, vaikka vain periaate syistä.

En ole tänään, tarkoitan lauantaina, itkenyt, joten nyt olisi korkea aika. Minulla ei kuitenkaan ole syytä itkeä, minulla on kaikki hyvin, ja päänsäryn tai jalkakivun vuoksi en suostu itkemään ennen kuin sattuu niin että taju lähtee.

Kaiken muun lisäksi minä haluan viiltää. Haluan viiltää. Taas. Miksi minä aina haluan viiltää? Vaikka tuntisin mitä, haluan silti aina viiltää. Tämä on aivan perseestä. Minä haluan olla normaali ihminen, joka käsittelee tunteensa normaalisti ilman, että satuttaa itseään. Mutta nyt minä en viillä. Ei. En tee sitä. En ainakaan nyt.

Menen nyt onnellisena nukkumaan ja nukun hyvät 4 tunnin yöunet. Aamulla käyn suihkussa ennen kuin T tulee luokseni ja sitten vietän hänen kanssaan aikaa koko syysloman edestä. En malta odottaa.

Musiikkia.

Takaisin elämään

Istun bussissa menossa kohti Tamperetta. Fiilis on aivan mahtava,  en malta odottaa että pääsen perille ja näen A:n ja ehkä T:n. Vähän fiilistä laskee se, että unohdin kuulokkeeni mummulle, mutta enköhän minä viikonlopun selviä ilmankin. Pakko kyllä myöntää, että mielessä kävi mennä ostamaan uudet kuulokkeet, mutta ehkä se on turhaa, kun kuitenkin saan omani maanantaina.

Ehkä paskin syysloma ikinä. Hankkiuduin riitoihin K:n kanssa ja minulla on ollut aivan helvetin yksinäistä lähes koko loman ajan. Tai en tiedä voiko sitä riidaksi sanoa jos meni taas hermot K:hon ja hänen vittumaiseen ajattelutapaansa. En ymmärrä häntä enää ollenkaan. Minkä vitun takia olen hänen kaverinsa? Meillä ei ole mitään yhteistä, tai ainakaan niin merkittävää yhteistä, että sen vuoksi pitäisi kavereita olla.

Enpä tiedä. Paska loma, yleensäkin lomat ovat aivan perseestä. Mielummin olisin koulussa kuin yksin kotona erakoitumassa. Vaikka toisaalta onhan se ihan mukavaa nukkua pitkään ja valvoa myöhään. Mitä järkeä on valvoa myöhään jos joutuu senkin aikaa olemaan yksin omien ajatuksiensa kanssa?

No pääasia on kuitenkin se, että olen nyt menossa Tampereelle, 20min päästä olen perillä. Siellä näen A:n, jonka kanssa olen muutaman tunnin ja sitten menen onnellisena kämpälle nukkumaan, jos en sitten erehdy juomaan ja sammumaan jonnekin puskaan. Vielä kun näkisin T:n niin minulla olisi kaikki hyvin.

Rakastunut Shakespeare

Tänään olen saanut sentään jotain tehtyä. Vaihdoin autoon renkaat, vaikka helvetillistä säätämistä se olikin. Vihaan sitä aina vain enemmän, aina helvetillistä säätöä, aina pitää yhden renkaan olla joko hajalla tai väärässä paikassa tai vittu jotain.

Suunnittelin lähteväni Tampereelle heti, kun olen renkaat vaihtanut. Noh, yksi talvirenkaista oli paskana, joten autossa on nyt takana kesärenkaat ja edessä talvirenkaat, eikä todellakaan innosta sillä lähteä ajelemaan pimeässä moottoritielle. Etenkin, kun äite tarvitsee auton maanantaina.

Jep. Huomenna lähden siis 17 aikaan bussilla Tampereelle. Koko viikonloppua en todellakaan ole täällä, haluan ihmisten ilmoille. No okei myönnetään, haluan takaisin kämpälle, koska minun on ikävä kavereita ja masennuslääkkeet loppuvat. Te tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kun sanon kavereita, en vain halua myöntää sitä itselleni.

Äite ei kauheasti tykännyt ideastani lähteä Tampereelle. Minulla on kuitenkin aivan kauhea hinku päästä pois täältä, joten ei hän vastaan laittanut pahemmin.

"Kai sun on sinne sit päästävä jos toi hymy sit pysyy sun kasvoillas. Oisit sä kyl täälläkin saanu olla mut mene ny kun kerta noin haluat"

Miten yksi ihminen voi vaikuttaa mieleeni näin paljon? Tämä on pelottavaa. En todellakaan halua vielä elätellä turhia toiveita, mutta jopa pikkuveljeni kysyi äideltä eilen "miksi se on noin iloinen?" .

Jos yksi ihminen saa minut lähes itkemään onnesta, kuinka rikki olen sitten,  kun kaikki loppuu?

Kauheaa, kun olen näin positiivinen. Minulla ei edes ole mitään vakavaa kenenkään kanssa, ja silti minä itken jo valmiiksi sitä hetkeä, kun menetän hänet. Miksen voi vain nauttia elämästä nyt, kun kaikki on suurinpiirtein hyvin?

Mielialani on ihan hyvä. Välillä tuntuu todella yksinäiseltä, väsyttää, itkettää, masentaa, on ikävä. Minä haluaisin viiltää. Haluaisin taas viiltää, mutta lupasin olla vahva, lupasin olla luovuttamatta. T:n vuoksi minä lupasin olla vahva. En saa luovuttaa.

Pääasiassa mielialani on siis ihan hyvä. Hymyilen typerästi aina, kun saan viestin T:ltä tai häntä koskettavan viestin. Puhun paljon enemmän, olen rennompi kuin muulloin. Minä en ole itkenyt tänään, minä en ole suuttunut tänään, minä en ole ollut vihainen tänään. Olen ollut koko ajan joko iloinen, rauhallinen tai en ole tuntenut mitään.

Minulla on kaikki hyvin, vaikka teksti onkin todella hyppivää ja epäselvää. Minulla on kaikki aivan mahtavasti edelleen. Minulta puuttuu vain se yksi ihminen tästä vierestäni, jonka viereen käpertyä, mutta puhun hänenkin kanssaan koko ajan, joten ikävä ei ole niin suuri enää.

Heikolla jäällä

Fysiikan koe meni aamulla ehkä paremmin kuin odotin, mutta ei se silti hyvin mennyt. Kokeen jälkeen jäin K:n kanssa odottamaan E:tä ja juttelimme kokeesta. Ei olisi kiinnostanut puhua siitä, minun kokeeni meni huonosti, ei siitä sen enempää, mutta en olisi halunnut kuunnella K:n hehkutusta. Pakko kuitenkin myöntää, että kun E tuli alas hehkuttaen varmaa 9 tai vähintään 8, hetken aikaa vitutti. Onneksi T lähetti juuri silloin viestin, hymy palasi kasvoilleni.

Tämä on aivan outoa. Minua ei haittaa yhtään, että koe meni niin kuin meni, pääsen luultavasti läpi ja se riittää minulle. Aikaisempaa minusta olisi tuntunut aivan kauhealta tietää, että fysiikan kokeesta saatan päästä juuri ja juuri läpi. Nyt minä en kadu ollenkaan, etten lukenut. Vaikka voisinkin kelata aikaa taaksepäin, tekisin kaiken samoin: en lukisi kokeeseen vaan olisin T:n kanssa. Minulla oli paljon parempaa tekemistä kuin lukea kokeeseen.

Se olisi sitten syysloma. 5 päivän loma kotipaikkakunnallani, keskellä ei mitään, kaukana kaikista. En saa pidettyä yhteyttä kunnolla kavereihin tai T:hen. Tai empä tiedä haluaisivatkokaan he pitää yhteyttä minuun, ehkä 5 päivää erossa minusta tekee heille hyvää. Pääsevät rauhoittumaan, eroon jatkuvasta sekoilustani ja viime aikoina usein tapahtuneesta juomisestanikin.

Enemmän kuin mitään toivoisin, että T pitää minuun yhteyttä, ettei hän unohtaisi minua. En tiedä, tämä tuntuu säälittävältä, lapselliselta. Pelkään, ehkä jossain sisimmässäni tiedänkin, olevani hänelle vain leikkiä, että olen hänelle vain yhden illan juttu. Se, jonka hän unohtaa, kun löytää uuden. Kysyin sitä häneltä eilen.

"Eihän tää nyt sit ollu tässä?"
"Mikä?"
"Tää meiän juttu.."
"Miten niin? "
"Noku kaikki muutkin on lähteny heti ku on saanu haluamansa"
T:n ihana naurahdus.
"Ei tietenkään, saat kattella mua vielä kauan".

Toivon, että hän puhui totta, toivottavasti hän ei tahallaan satuta minua. En kestäisi nyt mitään ylimääräistä. Minusta tuntuu, että jos en olisi tavannut T:tä, olisin todella huonossa kunnossa, ehkä osastolla tai teholla.

"Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan"

Pitkä loma yksin. Lapsellista, mutta minun on ikävä jo nyt. Ei helvetti, miten voin olla näin pyörällä päästäni 5 päivän jälkeen?!? Pelkästään hänen tuoksunsa saa minut hymyilemään. Yksi viesti häneltä saa minut pakahtumaan onnesta. Hänen näkemisensä saa minut lähes itkemään onnesta. Hänen lähtönsä saa minut itkemään ikävästä.

On päässäni vikaa, on mieleni sekaisin.
Silti sä pysyt siinä, et tuomitse vaan ymmärrät.

Musiikkia.

~ainoa varma on vain tämä hetki~

Ehkä se on nyt loppu?

Sitä tuli sitten vähän juotua. Vähän. Pari siideriä ja baileysia. Mukana juomassa oli siis M, A ja L, sekä T kävi nopesti käymässä, hakemassa korunsa. Oli todella kiusallista olla samassa kämpässä M:n ja T:n kanssa, mutta lopulta tunnelma rentoutui.

T lähti vähän ajan päästä, ja pian hänen jälkeensä M ja A lähtivät keskustaan jatkamaan. Jäimme sitten L:n kanssa kahdestaan, mutta vähitellen tunnelma nousi. 17 jälkeen L soitti T:lle ja kinusi häntä luokseni juomaan. 19 aikaan T sit lopulta tuli, minun ihmeekseni, ja tunnelma parani.

20 jälkeen lähdin heittämään L:ää kotiin. Jäätiin T:n kanssa kahden ja arvatenki yksi asia johti toiseen ja sillä lailla. Fysiikkaa tosiaan piti lukea, ja sainkin koko kirjan luettua läpi, mutta se että osaanko onkin jo toinen asia.

Juttelimme, nuolimme ja olimme vain. Koko ajan T lauloi jotain laulua, pääasiassa suomalaisia lauluja. Parhaiten mieleen jäi Indican Ikuinen virta, hän lauloi sen kokonaan.

Olin niin iloinen, kaikki tuntui olevan hyvin, vaikka en kokeeseen lukenutkaan. Kaikki oli aivan mahtavasti. Välillä jäin vain tuijottamaan T:n kasvoja, en ollut uskoa, että hän todella makasi vieressäni. Että minulle tapahtui jotain hyvää. Että olin onnellinen.

T lähti vähän vaille 1. Hänen piti lähteä 00.30, mutta "hyvästelyt" venyivät. Hänen lähtönsä jälkeen olen vain miettinyt kaikkea mitä puhuin ja tein T:n kanssa, ja hymyillyt.

Mieleni tekisi huutaa masennukselle, että voitin, sain apua, minä en ole enää sen otteessa. En uskalla. Ehken olekaan vielä voittanut sitä. Ehkä minä vain satutan itseni tässä ja masennun yhä enemmän. Ehkä tämä kaikki on vain unta, ehkä olen vain kuvitellut kaiken.

Toivottavasti en ole. Haluan pitää kiinni tästä tunteesta. Olen niin helvetin onnellinen.

Ilman hauskaaki voi olla viinaa

Huomenna olis tosiaan fysiikka 7:n koe. Suunnittelin lukevani tänään mutta taitaa käydä toisin, koska suunnittelimme A:n ja L:n kanssa menevämme juomaan. Enpä tiedä, tekisi mieli juoda, mutta kuitenkin kokeeseenkin pitäisi lukea, että pääsen edes läpi.

T:n kanssa en ole tänään jutellut. Ehkä ihan hyväkin, minun on pakko miettiä mihin olen sekaantunut ja etenkin haluanko sekaantua siihen vielä lisää. Eilen illalla kuitenkin juttelin hänen kanssaan monta tuntia, koko illan olin yhtä hymyä.

Minun piti eilenkin siis lukea kokeeseen, ja sain vähän luettuakin, vaikka keskittymiskyky oli kyllä ihan jossain muualla. 16 aikaan L sai puhuttua minut ympäri ja lähdin hänen seurakseen keskustaan. Sinne tuli myös vähän ajan kuluttua L:n tyttöystävä, mutta sitä ennen sain selitettyä bileiden tapahtumat hänelle.

18 aikaan A liittyi seuraamme ja hengattiin muutama tunti keskustassa. 19 aikaan aloin juttelemaan uudelleen T:n kanssa ja juttelu jatkui 23 asti, jolloin menin nukkumaan. Heräsin yöllä 1 aikaan ja luin viestin, jonka T oli lähettänyt. En voi sanoin kuvailla sitä tunnetta, jotain aivan liian ihanaa. Oli pakko kirjoittaa sen jälkeen postaus, tuli inspiraatio kirjoittamiseen.

Aamulla heräsin uudelleen vähän vaille 9. Koululle raahauduin 12, vähän aikaa vietin aikaa L:n kanssa tupakalla ja ala-aulassa, kerroin hänelle eilisistä viesteistä. Nyt istun fysiikka 7:n kertaustunnilla, ja olen aivan pihalla, en ymmärrä mitään. Eipä mitään, juon illalla vähän, opettelen pari perusasiaa, joiden avulla pääsen kokeesta läpi ja toivon parasta.

Tämä taas tällainen fiilispostaus. Tuli motivaatiota kirjoittaa ajatuksia.

Hymyilen ja häpeän

Minun pitäisi nukkua, en vain pysty siihen. Olen niin iloinen. Jopa onnellinen.

Bileissä tosiaan tein vähän lähempää tuttavuutta erään minulle aiempaa tuntemattoman jätkän kanssa. Tutustuminen hänen kanssaan ei jäänyt vain bileisiin, olemme kuluneen viikonlopun ajan jutelleet paljon etenkin facebookissa. Luultavasti kirjoitan hänestä lähiaikoina enemmänkin, joten sanon häntä T:ksi.

Viikonlopun olen ollut yhtä hymyä. Aivan järkyttävän iloinen. Kaikki kehut ja suloisuudet, jotka T on sanonut ovat jääneet muistiini ja nostaneet itsetuntoani.
Tutustuin T:hen juuri oikealla hetkellä, vielä perjantaina 12 aikaan itkin yksin suunnitelmieni vuoksi, minä todella mietin itsemurhaa. Olin todella huonossa kunnossa, vaikka se varmaan muulta näytti ulkopuolelle.

Fiilikseni on nyt täysin päinvastainen, vaikka kello onkin puoli 3 yöllä ja minua väsyttää todella paljon. Kuitenkin aiemmin illalla tuli masennushetki, minua pelotti, hävetti, kadutti.

Fysiikka 7:n koe stressaa todella paljon enkä nyt pysty keskittymään vaikeaan kurssiin sitäkään vähää kuin aikaisempaa. Olen valmis luovuttamaan kokeen suhteen, haluaisin nyt vain nauttia olostani tuntematta stressiä kykenemättömyydestäni lukea kokeeseen. En kuitenkaan halua joutua uusintaan tästäkin kokeesta, en todellakaan onnistu tekemään 3 koetta 4 tunnissa hyvin, etenkin kun edellinen viikonloppu menee luultavasti taas kännissä. Pakko yrittää vielä huomenna panostaa niihin asioihin, jotka tuntuvat helpoimmilta, jotta pääsen kokeesta edes läpi.

Lisäksi mielialaani laski T:stä kuulemani ei-niin-mukavat asiat ja kuulin myös, että M oli "pahalla päällä", ilmeisesti hän ja T olivat riidelleet. Minusta tuntuu edelleen,  vaikka M toista väittikin, että riita liittyi jotenkin minun ja T:n sekoiluun.

Asiat, jotka kuulin T:stä, eivät todellakaan olleet mitään hyviä. Hänen sanomansa sanat menettivät hiukan merkitystä ajatuksissani, mutta kuitenkin typerä sydän ei ottanut niitä tosissaan.

Pelkään, että loukkaan itseni tässä, että minulle tapahtuu samoin kuin M:lle. Mieleni varoittaa, mutta sydän ei kuuntele. Olen aiempaakin ollut samankaltaisessa tilanteessa, kuullut jätkästä, johon olen ollut ihastunut, kaikkea törkeää, mutta en ole kuunnellut toisten varoituksia ja lopulta loukannut itseni todella pahasti, sydämeni on ollut rikki todella pahasti. Kauheaa, puhun sydämestä jo tässä vaiheessa.

Ymmärrän täysin M:n loukkaantumisen ja suuttumuksen T:lle, M oli ihastunut T:hen ja T tiesi sen, mutta kuitenkin se kaikki tapahtui minun kanssani eikä M:n. Välillä tunnen oloni siksi, että osuin vain väärään kohtaan väärällä hetkellä, että sitä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut "myöhässä" millisekunnin ajan.

Toivottavasti M ymmärtää, etten selvinpäin olisi edes ajatellut tekevänk mitään T:n kanssa.

En halua sälyttää kaikkea vastuuta T:lle. Minä olen osasyyllinen pe-la tapahtumiin, kaikki tietävät sen ja ymmärrän jos M on loukkaantunut minulle. Tiesin M:n pitävän T:stä, mutten kuitenkaan sanonut "ei" T:lle. Minun olisi pitänyt sanoa "ei", tiedän sen, mutta en vain siinä tilanteessa pystynyt, halunnut.

Minulla on todella ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta kaduttaa kaikki mitä tein T:n kanssa, mutta toisaalta minua ei kaduta mikään. En ole pitkään aikaan ollut näin iloinen ja minusta tuntuu, että se on täysin T:n ansiota.

Toisaalta tunnen myötätuntoa M:n puolesta, olen itse ollut samassa tilanteessa eikä se todellakaan ole mukavaa. Mutta sitten toisaalta ajattelen todella itsekkäästi, että minulla on nyt hyvä fiilis, olen onnellinen, nautin elämästäni. Iltaisin, kun menen nukkumaan, en malta nukahtaa, "jos vielä yksi viesti?", en halua menettää sitä. Odotan innolla huomista, herään aamulla iloisena.

Elämä hymyilee ja haluan nauttia siitä, mutta välitän liikaa M:n tunteista, en halua mässäillä ilolla, jos samalla aiheutan jollekin toiselle surua. Olen aivan sekaisin itseni kanssa. En tiedä mitä ajatella. Luultavasti annan typerän sydämeni päättää ja tehdä itsetuhoisen hypyn hataralle lasilattialle. Voin vain toivoa, ettei T aiheuta liikaa säröjä lattiaan. Voin vain toivoa, etten satuta itseäni.

Tavattoman mukavan ihana ilta

Tämä teksti on vain muistelua eilisistä pirskeistä, joten kirjoitan puhekielellä. Ja pieni varoituksen sana, osa tapahtumista oli kyllä lain mukaa K18 mut sanoisinko itse että K15 tekstiä tulee. Mä sit varotin.

Oli ehkä mahtavin ilta pitkään aikaan. En oo pitkää aikaan ollu näi ilonen ja onnellinen ja tyytyväinen olooni ku nyt oon. Aamul oli hetken aikaa oksettava olo mut seki meni ohi eikä oo ollu eilisest muita fyysisiä muistoja ku vaa mustelmat siellä tääl kehoo, suurin osa reisis, ja pieni haava kädes lasinsirusta.

Porukka alko siis kerääntyyn 6 aikaan kämpälle, B:n, K:n E:n ja yhden toisen tytön hain kotoo, M ja A venas meit jo kämpällä ku päästiin sinne. Viimeisenä tuli eräs tyttö, joka ei ollut aiempaa ollut varma pääseekö, onneksi pääsi koska oli aivan vitun mahtavat juomingit.

Tuli tosiaan jonki verran juotua. Aluks jäätiin syrjemmälle E:n ja K:n kanssa, ei oikei välitetty äänekkäästä porukasta, joka tuntuivat olevan jo hyvää vauhtia tulemas känniin. Juotiin sit keittiössä ja syötin sipsejä. Booli oli vahvaa, ainaki mulla nousi päähän nopeeta. Eipä sillä se siinä oliki tarkoitus.

8 aikoihin olin jo ihan kunnolla kännissä, puhuin taas aivan helvetisti kaikkea mahdollista. Juttelin sit kaveri tyttöni kans keittiössä viiltelystä, hän kyseli syitä ja tuntui todella ymmärtävän mitä sanoin. M liitty seuraan ja puhuttii tunnin ajan sisäl ja sitten myös ulkona.

Ekan kerran sain kerrottuu mummun kuolemasta ja hautajaisista, ehkä mä nyt saan kirjotettuu sen blogiinkin loppuu. En todellakaan olisi uskonu kertovani siitä ekana heille, mut oon ylpee ja ilonen et sen lopulta tein. Kyyneleet tuli kaikil, olin taas varmaa ihan pandan näköne meikkieni kanssa.

9 aikaan paikalle tuli samaisen kaverini paras kaveri. Porukka riehaantui vielä enemmän, juttua riitti, meteli koveni, bileet parani. Sen jälkeen mulla tulee hiukan hämärä jakso. Jossain vaihees epäröiny kaveri lähti kotii, pari tuntia sen jälkee B, tyttö jonka kaa puhuin viiltelystä jne ja hänen kaverinsa lähti kotii. Samaa aikaa A lähti kävellen 4km päähän keskustaa kotiinsa koska hänen piti näyttäytyä siel. Paikalle jäi siis mä M E ja K. Pian paikalle tuli M:n kaveripoika, itseasiassa häne taisi tulla juuri ennen ku A lähti.

Siit sit lähti mun bileeni kunnol käyntiin, luoja mitä sähläystä. Varoitan toisen kerran, ei oo mitää siistiä luettavaa.

Ekan tunnin aja jätkä jutteli ja vietti aikaa M:n kans ja mä E:n ja K:n kans. Sit jossai vaihees lähettii M:n ja jätkän kans tupakalle ja siel sit jäin jätkän kaa jutteleen penkille kaikkee syvällistä, mm. kysyin häneltä pitääkö hän M:stä, haluaako hän jotai vakavampaa M:n kaa jne. ja sen jälkeen siirryttii puhuu meiä ongelmist ja toisist välittämisest ja silleen.

Sillä välin K ja E olivat sisällä menos nukkuu. Ku tultii sisälle M:n ja jätkän kaa mentii si keittiöön ettei häirittäs pahemmi E:tä ja K:ta, ei kyl onnistunu mut ajatus on tärkein. Sit jossai vaihees, 1-2 aikoihin M:ää alkoi ahistaan ku A ei ollu ilmottanu itestää mitää ja M pelkäs ettei A tulis enää takas tai hänelle olis tapahtunu jotai.

Lopulta M sai A:n kii ja sit oltiinki lähös kävelee A:ta vastaan M:n ja jätkän kaa. Oltii si kävelemäs piha läpi ja siinä aloin kaivaa sytkää jätkän takin taskusta ja yhtäkkiä hän pussasi mua. Lopun alku. Käveltiin muutama minuutti noin 300m päähä isomman tien vartee mut sit alko tulee nii kylmä et ei enää siit eteen päi kävelty. Lähes koko matka aja pidettii toisiamme kädest jätkän kaa ja si ku pysähyttii ni mun sormet oli iha kylmät ni pistin kädet jätkän takin taskuun ja jätkä pisti kätensä mun housun taskuihin ja sit nuoltiin siin tien varres ja juteltii välil ja M vaa pyöri meiän ympäril koittaen saada A:ta kii.

Lopulta tuli nii kylmä et päätettii jätkän kaa et ei kävellä enää metriäkää muualle ku kämpälle päi ja lopulta ku olin luvannu M:lle et jossei A:sta oo kuulunu tunnin pääst mitää ni lähen heittää häntä A:lle, saati hänekki mukaa. Lähettii si kävelee kämpälle päi käsi kädes taas jätkän kaa ja si kämpän pihas poltettii tupakat M:n kans ja si päästin M:n sisälle ja jäin ite jätkän kaa pihaa istuu penkille ja nuoltii ja sillee. Pia M tuli pyytää et pääsis kämppään sisälle ja mentii si samal itekki sisälle.

Sisäl mentii keittiöön lattialle istuskelee ja juttelee ja rauhottelee M:ää joka oli todella ahistunu ja koko ajan jätkä hiero mun alaselkää ja pidettii toisiamme kädest ja sillee. Jossai vaihees si sammutettii valot et E ja K sai nukuttua ja si M:n piti nousta lähteäksee tupakalle j a hän si jotenki tönäs lattialla olevaa boolimaljaa joka meni tuhannen p palasille. Sitä si siivottii ja sekä M että jätkä sai lasinsirusta haavan käteensä. Mentii si pihalle tupakalle ja sit ku olin päästäny M:n rappusii ni jäin taas jätkän kaa kahestaa penkille ja arvatenki nuoltii taas ja juteltii.

"Mul yleensä on iha kauhee verikammo mut nyt ei oo mitää, sen on pakko johtuu  susta." Sulin. Oli todella sulosesti sanottu, ainaki mun mielestä.

Sit tota oltii menos sisälle mut sit just enne ku sain oven auki ni jätkä vetää mut pois siit ja työntää mut edellää oven viereen ja ju meinattii sit tehä jotain K18 2 aikaa yöllä pihalla mis oli iha vitun kylmä ja kaiken lisäks tupakkapaikalla istui samasta rapusta tullut nainen. Joo no mä sit stoppasin ja mentiin sisälle, tai ainak tarkotus oli koska jäätii viäl rappusiinki nuolee ja ei luoja!

Sisäl sit otettii eteises kengät pois ja sit piti mennä keittiöö ja joo ei si päästy heti sinne ku jätkä työnsi mut vessan oven vieressä olevaan nurkkaa ja sit kävi sillee ja tollee ja kivaa oli. Sit lopetettii ni menin käymää vessas nopeeta ja jätkä lähti keittiöön.

Sit mäki menin keittiöön, olin varmaa iha punane ku M vaa katto mua kysyvästi. Sit joo sama meiniki jatku, mun käsi jätkän reiden pääl ja siit ylöspäi, tiätte kyl, ja jätkän käsi mun housuis, tiätte kyl, ja ei vittu et hävetti ku koitettii just rauhotella M:ää koska A ei ollu vielkää tullu ja kello läheni jo 4, kai?

Sit reilu tunnin aja käytii vuorotelle tupakal ja istuttii keittiös ja sit 5 jälkee jätkä meni makaa patjalle, joka oli olkkarin lattial. Sit sain M:n hyväksyy et jos hän on A:lle menos hänen kannatti venata et kello tulee edes 7 ni siel vois olla joku hereilki päästääs M sisälle. Sit K nousi ylös ja "sälytin" M:n seurana olemisen hänelle ja menin jätkän vieree istuu.

"Mä voin kyl lähteekki ni voit jutella muide kaa ja sillee et voin kyl lähtee." Meinas tulla itku mut lopult sain jätkä jäämää "yöks" ja menin hänen viereensä makaa koska väsytti ihan vitusti.

Sit joo siinki tapahtu kaikkee mut nii pientä et en ny kerro. Sit jossai vaihees M tuli viel mun viereeni ja saatiin peitto ja alettii nukkuu. Oli kyl ihan paras paikka nukkuu ku jätkä kiersi viel kätensä mun ympärille, otti mua kädest ja aws aina välil suuteli mua niskaa kunnes molemmat nukahdettii.

Sit heräsin tunnin päästä 6.50 ku jätkän kännykkä herätti mut sammutin sen. Seuraavaks hänelle soitti joku mut hiljensin sen. 8 aikaa sain tarpeekseni kännykän tärinästä ja koitin si herättää jätkän ja ku se ei onnistunu ni uhkasin et meen pöllii sen rahat. Jätkä havahtu, otti mun kännykän ja laitto sen piiloon patjan alle. Joo no sit siit alko "tappelu" ja lopult menin si hajareisi istuu jätkän selkää et sain sen pidettyy paikallaa ja kaivoin kännykkäni itelleni.

Luovutin, menin takaisin jätkän viereen makaa kasvot häntä kohti kuunnellen tasaisin välein tärisevää kännykkää ja näi jatku 20 vaille 9 asti ku jätkäki heräs iha lopullisesti. Sillo jätkä lopulta vastas puhelimee ja sammutti herätykset.

Sit vähä aja pääst menin pesee naamani vessaa ja jätkä pisti kenkiä jalkaansa eteises lähteeksee ja si jotai si juteltii ja si jätkä halas mua ja suuteli mua iha kunnolla. Olin sulaa vahaa, viimestää sillo. Sit E ja K lähti, mä seisoin edellee vessan ovel jätkän sylis ja niien lähtö meni si vähä ohi ku heitettii just jotai läppää siin ja joo.

Sit pyysin jätkän nron ja sain sen. Istuin sängyn nurkas joka oli huoneen keskel ja jätkä si anto lapun mulle ja jäi seisoo(?) mun taakse ja jotai just halaili mua jne jne.Sit 9 jälkee jätkä lähti ja jäätii sit M:n kans juttelee kaikkee ja tekee myös lähtöö.

About 20 yli 9 aikaa huomasin jätkän unohtaneen korunsa luokseni. Laitoin siit sit viestin hänelle ja si lähettii M:n kans.  Heitin M:n kotiin ja juteltii koko matka bileistä jne. M:n luona katsoin viestit, jätkä oli vastannu ja A lähettäny viestin. Lähdin takas kämpälle, koska A oli pyytäny päästä yöksi, hänellä oli riitaa äitinsä kans.

Vähän aikaa siivoilin söin ja nukuin kämpällä. Sit raportoin tapahtumista S:lle ja sillee vietin rennon päivän, vähän juttelin jätkänki kaa fbs. 21 jälkee A tuli käymää, hän oli sopinu äitinsä kanssa eikä siis ollu tulossa yöks. Hän oli hetken aikaa, kerroin hänelle tapahtumien pääpiirteet, alko kyl vähän hävettää ku aatteli mitä oli tehny. Eipä sille enää mitää voinu ja kuitenki kaikesta nautin, kivaa oli ja mistään ei tullu sellane olo et ois menty liia pitkälle.

Aivan helvetin mahtava pe-la, tää oli yks ikimuistoisimmista bileistä joihin oon osallistunu. Mulla oli ainaki hauskaa ja hyvä fiilis koko aja eikä muillakaa näyttäny tylsää olevan. Vitun mahtavaa!!!

Musiikkia.

Mä sit varotin. Oikeesti. Sanoin et on vähintään K15 juttua, vaik kaikkiha me kehitytää omaa vauhtia. Huomioikaa sit et olin kunnolla kännis, tällasta ei todellakaa olis tapahtunu selvinpäin. Yöl tapahtu nii paljo et en kaikkea pysty ees kertoo mut täs pääpiirteet. Ihan helvetin kivaa ihanaa mahtavaa hauskaa, oon oikeesti niin iloinen et kaikki se tapahtu vaik välil nolottaaki! Lisää näitä mukavia iltoja kiitos!

Samaa shaibaa ku sieppari ruispellossa

Vihaan viimeisiä tunteja ennen koeviikkoa. Kaikki asiat on jo käyty, mitään uutta ei enää opeteta, joten sitten istutaan 75min luokassa ja harjoitellaan tehtäviä.

En minä halua tehdä tehtäviä, jos muut saavat kommentoida niitä, sanoa että "hei sä teit ton vääri, miks sä käytät tota kaavaa?" Ei, en todellakaan pidä siitä.

Haluan pärjätä omillani, osata itse, omilla aivoillani, koska tiedän pystyväni siihen helposti. Kotona teen läksyt nopeasti, joissakin toki kestää kauemmin, mutta kuitenkin osaan soveltaa oppimaani tehtäviin ilman ongelmia ja jos tehtävässä menee jokin väärin, osaan etsiä virheen tehtävästä.

Kokeetkaan eivät nyt stressaa. Uskon niiden menevän ihan hyvin, jos kertaan asiat vielä. Kemiaa pitää kyllä lukea enemmän, mutta siihenkin on vielä viikko aikaa. Ehdin hyvin kerrata, tiedän sen. Pitää vain toivoa, ettei mieliala taas muutu huonompaan suuntaan, se voi haitata lukemista.

Eilen istuin keittiön lattialla vahtimassa ruokaa uunissa. Joo tiedän, ei sitä tarvitse vahtia, mutta kämpän ainut patteri, jossa voi lämmittää varpaita on keittiössä.

Kuuntelin samalla musiikkia ja soittolistassa alkoi soimaan Mikael Gabrielin Kipua. Jotenkin alkoi itkettämään. Kyyneleet nousivat silmiin vain pakottamalla, jotenkin pidättelin itkua, vaikka itkettikin ja olin yksin.

Olen viime päivät potenut syyllisyyttä siitä, että en ole kokenut minkäänlaisia negatiivisia tunteita, vaikka H:n kanssa olenkin riidoissa. En ole kertaakaan edes ajatellut itkeä loukkauksien vuoksi tai kokea syyllisyyttä sanoistani.

Kun itkuinen olo alkoi hälvetä aloin suunnittelemaan pirskeitä: millaisen kutsun/ilmoituksen lähettäisin ja kenelle, mikä päivä sopisi parhaiten jne. Niin kuin edellisessä postauksessa kerroinkin, pidän seuraavat juomingit ensiviikon perjantaina.

Jotenkin kaikesta siitä miettimisestä tuli mieli vetää perseet, juoda niin ettei muista koko H-episodia tai koeviikkoa tai koulua hetkeen. Jep. Siinä minä sitten kävelin "viinakaapille", jota kutsun Skins-kaapilksi sen ovessa olevan julisteen vuoksi, avasin sen ja otin viinapullon käteeni.

Luojan kiitos L lähetti viestin sopivasti, muuten voisi tällä hetkellä olla todella paha krapula.

Enpä tiedä mikä tämänkin postauksen idea taas oli, kirjoittelin vain kaiken mitä mieleen tuli. Hyvä päivä, mieli ollut korkeella jo muutaman päivän ajan. Edes syöminen, mitä olen tehnyt todella paljon, ei ole aiheuttanu ahdistusta. Tuntuu pahalta sanoa näin, mutta uskon kaiken hyvän olon johtuvan välirikosta H:n kanssa.

Helppoa kuin heinänteko, pyh

Herätessäni oli todella outo olo. Pitkästä aikaa tuntui todella oudolta, ettei vieressä nukkunut ketään. Tuntui todella oudolta, mutta samalla oikeastaan ihan hyvältäkin. Olin onnellinen. Niin sitä voisi kuvailla. Onnellinen. Helpottunut.

Eilen illalla lähetin psykologilleni otteita H:n viesteistä, halusin jakaa ne hänelle, koska ystävän menettäminen vaikuttaa ihmiseen todella paljon. Aamulla ilokseni huomasin, että psykologini oli vastannut:

"Kiitos, kiitos tosi paljon, kun kirjotit mulle asiasta.
Oot kyllä poikkeuksellisen kypsä ihminen. Osaat erotella omia ja toisen tunteita tarkasti. 
Ymmärrät ihmistä paljon. 

Kyllä se sattuu ja muutama kyynel vierähtää, kun menettää läheisen ihmisen. Mielestäni toimit kuitenkin oikein ja itseäsi hyvällä ja terveellä tavalla rakastaen. Ihanaa, että olet oppinut välittämään itsestäsi."

Sain "virallisen" vahvituksen, että olin toiminut oikein. Iso kivi vierähti sydämeltäni. Kaikki tuntui jälleen olevan hyvin.

Sitten masennus muistutti taas itsestään. Tyhjensin laukusta turhia tavaroita pois ja jotenkin onnistuin pudottamaan terän sängylleni. Huomasin sen, mutta en ollut huomaavinaanikaan sitä. Laskin laukun sen päälle aivan kuin se ei olisi ollutkaan siinä. Kuitenkin se pimeä puoli minusta tiesi koko ajan että terä on siellä, voisin siirtää laukun ja viiltää, kukaan ei huomaisi mitään, kukaan ei ole vahtimassa minua.

Ja niin teinkin. 3 viiltoa, sitten heräsin taas todellisuuteen: "mitä helvettiä oikein kuvittelet tekeväsi?!?" Terä pois, laukkuun piiloon ja laukku mahdollisimman kauas minusta. Hävetti. Hävetti aivan helvetisti. Olin onnellinen, niin ainakin kuvittelin ja kuitenkin satutin itseäni. Typerä!

E:n kautta koululle kemian tunnille. Äidinkielen tunnin lintsasin, koska luulin siellä olevan tänään ohjelmassa ryhmäni kirja esittely, eikä minua kauheasti kiinnosta esiintyä ihmisille. Nopeasti tupakalle A:n kanssa. Näytin hänelle H:n lähettämät viestit, eikä hän osannut sanoa muuta kuin "mitä vittua?!?". 

Kemian tunnille myöhässä, tunnelma oli todella muuttunut viime kerrasta, jolloin erakoiduin muiden jutuista. Nyt tunnelma oli rento ja sama tunnelma jatkui fysiikan tunnin ja koko koulupäivän loppuun asti. Oli paljon mukavampaa kuin aiemmin, onneksi sain ajatukseni järjestykseen ja sovittua E:n kanssa kunnolla.

Fysiikan tunnin jälkeen menimme alas pukemaan takit päällemme. Siellä istui eräs kaverini itkeneen näköisenä. Tottakai, en voinut vastustaa "kiusausta", kysyin häneltä onko kaikki hyvin, haluaako hän puhua. Hän kertoi murheensa minulle ja yritin lohduttaa häntä niin hyvin kuin pystyin ja lopulta sain hänen huulilleen hymynkin.

Ulos kävellessäni ymmärsin jälleen auttaneeni muita, vaikka itsellänikään ei ole helppoa. Olin oikeastaan aika ylpeä itsestäni, mutta samalla häpesin pystymättömyyttäni auttaa itseäni.
"Hassua, kuinka osaan auttaa muita, mutta kun on kyse itseni auttamisesta, en osaa mitään." 

Koulun jälkeen kotiin. Olin sopinut H:n kanssa päivällä, että vien hänelle kamoja keskustaan. Keräilin tavarat kasaan ja lähdin ajelemaan keskustaan. Istuin rautatieasemalla autossa selaillen kännykälläni facea ja instaa. Yhtäkkiä repsikan puoleinen ovi aukea, joku ottaa pussin, jossa H:n tavarat olivat, ja paiskaa oven kiinni sanomatta sanaakaan. Kun olin toipunut järkytyksestä, katsoin peileistä taakseni ja näin H:n kävelevän pois pussi kädessään. "just, oli kiva nähä suaki, ole hyvä vaan".

Ollutta ja mennyttä, en antanut sen vaikuttaa itseeni ja olotilaani. Lupasin A:lle mennä keskustaan hetkeksi hänen kanssaan. Juttelimme hetken aikaa ja kerroin että olin sopinut L:n kanssa, että menen tänään hänen luokseen. Kysyin A:ta seuraksi ja niin me sitten lähdimme L:lle. L:n toinenkin kaveri oli käymässä hänen luonaan, vaikutti oikein mukavalta tyypiltä. L:n luona vierähti reilu tunti. Heitin A:n takaisin keskustaan ja lähdin kämpälle.

Kämpällä en ole saanut tehtyä mitään. Olen vain istunut, leikkinyt kännykällä ja kuunnellut musiikkia. Ilokseni tajusin, että eihän minun enää tarviksekaan tehdä mitään, kukaan ei vahdi minua, saan vain olla ja löhöillä jos minusta siltä tuntuu.

Sovin kyllä pitäväni juomingit ensi viikon perjantaina ja ilmoitin asiasta jo osalle porukasta. Jotain "hyödyllistäkin" olen siis saanut tänään aikaiseksi. Kaiken lisäksi, nyt minun ei tarvitse keksiä tekosyitä, miksei H saisi tulla kämpälle perjantaina. Minun ei tarvitse selitellä miksi ja milloin pidän bileet. Kukaan ei ole enää tuomitsemassa juomistani, tupakoimistani, elämäntapojani.

Olen nyt itse se, joka päättää. Vihdoin.

Päivän piristys

Päivä parani heti asteella, kun pääsin kämpälle. Kunnollinen päivän piristys. Voisin jopa intoutua laittamaan hymiön! :)

Tapasin rappusissa yläkerran naapurin, noin 70v naisen. Hän kehui minua siitä, kuinka kohteliaasti olin ilmoittanut tupareista ja niiden jälkeen siivonnut paikat hyvin. Seinälle jättämästäni lapustakin hän oli oikein mielissään, kun olin vannottanut siivoavani jälkeni.

Kysyin häneltä eihän tupareista tai minusta ole ollut hänelle mitään haittaa.
"Oij ei todella mukavaa saada taloon nuoria, kun täälä on muuten vain vanhoja. Kyllä minä ymmärrän teitä nuoria, minulla on kaksi lastenlasta, poika ja tyttö, sinun ikäisiä. Ja minä siinä, kun join iltakahvia siinä puoli 10 aikaan katselin ulos ja oli niin mukavaa seurata, kuinka pojilla ja tytöillä oli hauskaa pihassa. Ei mitään haittaa ole ollut, pelkää iloa."

Hän kertoi seinänaapurinani olevasta pariskunnasta. "He ovat vanhoja ja sairaita, rouvalla on vakava sairaus ja hän menee nukkumaan aikaisin" Lupasin muistaa jatkossa, "jos pidän vielä juhlat". Totta vitussa pidän, seuraavat pippalot on viimeistään syyslomalla.

Vaikutti todella mukavalta ihmiseltä. Sai hymyn huulille kun hän kertoi lapsenlapsistaan pitkät tarinat ja etenkin kehui kohteliaisuuttani useaan kertaan. Ei ole pitkään aikaan ollut näin iloinen olo.

Vielä musiikkia. Aamullista stressiä lukuunottamatta, kappale kertoo täysin mielialani tästä päivästä. Tähän mennessä. Perjantai 13. alkaa menettää taikuuttansa.

Kysymyksiä vailla vastauksia

Olen sanaton. En tiedä enää. Tyhjyys.

Mitä minä tunnen? Miten mulla menee? Hyvinkö, kun en mieti itsemurhaa? Normaalisti, kun en ole iloinen mutten surullinenkaan? Minähän itken, eikö minun pitäisi siis olla surullinen? Olenko minä surullinen? Enkö tunnista enää itsestäni mitään? Onko minulla ylipäätään tunteita enää, vai olenko turruttanut ne jottei minuun enää sattuisi?

Kysymyksiä. Missä vastaukset? Miksei kukaan tiedä? Miksei kukaan kerro minulle mitä tehdä? Eikö kukaan muukaan tiedä?

Olen hukassa. Eksynyt. Yksin. Onko se minun kohtaloni? Olenko loppuelämäni ajan tunteeton, hukassa mielessäni, kadottanut mielenkiinnon elämään?

Ei kukaan hyödy tästä, miksi masennus on olemassa? Onko tämä masennusta? Kuvittelenko vain, leikinkö terillä vain huvikseni? Mitä jos olenkin vain väsynyt, jos minulla ei olekaan masennusta?

Jos Jumala on olemassa, Hänellä on vielä sairaampi huumorintaju kuin minulla. Minä haluaisin vastauksia. Leikkiikö Hän elämälläni, pitää minua pilkkanaan? Miksen saa edes Häneltä apua?

Mitä olen tehnyt väärin ansaitakseni tämän paskan niskaani?