Mieli muuttuu, niin minäkin

Jep jep.. muutoksia ilmassa.

Tänään oli aamulla Hallituskadun psykiatrisella psykiatrille aika. Psykiatri oli puoliksi venäläinen, huonosti suomea puhuva nainen, joka oli jopa minua lyhyempi. Tunsin itseni jättiläiseksi seisoessani hänen vieressänsä.

Käynti nyt oli mielestäni täysin turha. Hän vain kyseli perustietoja lapsuudestani, "masennukseni alkuajoista", syistä ynnä muusta, minkä olen jokaiselle minua hoitaneelle henkilölle kertonut. Ainut asia, jonka kerroin hänelle, mutta en muille, oli koulukiusaaminen. Tosin en tiedä onko sillä nykyiseen tilaani mitään vaikutusta. Ehkä on, ehkä ei.

Psykiatrin jälkeen menin kaupan kautta kotiin. 14 jälkeen lähdin I:n koululle hakemaan hänet koulusta, kuten olimme sopineet. Kiertelimme pari tuntia kirpputoreja ja 4
muutama löytökin tarttui mukaan. Vähän vaille 18 heitin I:n kotiin ja lähdin Koskikeskukseen.

Koskikeskuksessa tapasin H:n. Kyllä, tapasin samaisen henkilön, jonka kanssa minulla oli riitaa viimeisen 5 kuukauden ajan. Ja kyllä, oli riitaa.

Saimme riidan sovittua, kumpikin pyysi anteeksi jyrkimpiä syytöksiä. Pari tuntia vietimme aikaa Koskikeskuksessa; juttelimme kaikesta mahdollisesta, kuten ennenkin, ja nauroimme vanhoille inside-läpille. Minulla oli oikeasti hauskaa ja oli mukava jutella taas kaikesta mahdollisesta H:n kanssa. Samalta paikkakunnalta olevana hän tietää kaikki peruskoulun ynnä muiden paikkojen tutut, paikkakuntaan liittyvät vitsit ja tuntee perheeni ynnä muut asiat hyvin, ja hänellä on pelottavan samanlainen ajattelutapa ja huumorintaju kuin minulla.



Vaikuttaa nyt siltä, että väheksyisin jotenkin muita kavereitani. Minulla ei ole mitään muita kavereitani vastaan. Yksi kaveri ei vain "kata" montaa ominaisuutta kanssani. Tai siis. L tietää mitä tarkoitan, kun puhun masennuksesta, E:n kanssa jaan ainakin osan fanituksen kohteista, K:n kanssa, ainakin joskus, jaan musiikkimaun, I:n kanssa samat muistot yläasteelta, A:n kanssa nyt vain on hauskaa. Kaikki kaverini ovat minulle tärkeitä. Heillä vain on kaikilla tietty alue elämässäni, mistä he eivät yksinkertaisesti tiedä tarpeeksi, tai juuri mitään, jotta voisin jakaa ajatukseni heidän kanssaan kaikesta.

Mutta mieliala. Mieliala on hyvä. Se on ollut pääasiassa hyvä tammikuusta lähtien. Välillä on tietenkin tullut vähän laskuakin, mutta se kuuluu asiaan. Itseasiassa tänään aamulla mietinkin, että voisin lääkityksen lopettaa, mutta psykiatri suositteli, että jatkan samaa lääkitystä vielä ainakin terapian alun ajan.

Mutta. Rauha maassa ja ihmisen sielussa. Elämä alkaa taas hymyilyttämään, välillä jopa naurattamaan.

En tiedä mitä sanoa

Innostus taisi loppua. Blogin kirjoittaminen ei enää ole osa jokapäiväistä elämää. Jos päivästä pitää karsia jotain pois, bloggaus jää.

Tunnen syyllisyyttä siitä. Olen tavallaan tehnyt lupauksen itselleni ja etenkin teille, että kirjoitan blogia säännöllisesti. En tiedä mitään muuta niin turhauttavaa, kuin sen että blogiin, joka on aikaisemmin postannut säännöllisesti, ei ilmesty uusia postauksia odotetusti.

Toisaalta, mitä minä kirjoittaisin? Minulla tuntuu olevan kaikki ihan hyvin. En osaa kirjoittaa hyvästä olosta.
Hyvä olo ei muserra kuten paha, se ei peitä kaikkea mustaan sumuun tai estä sinua hengittämästä. Se ei kirkasta kaikkea, se ei nosta kaikesta sitä positiivisinta asiaa esille, se ei tunnu fyysisesti miltään. Hyvä olo vain on. Sitä ei huomaa, ennen kuin tajuaa, kuinka kauan siitä on kun viimeksi ajatteli jotain pahaa, kun ei pystynyt hengittämään.

Musiikkia.

Elämä pelissä

Kaikki tuntuu järjestyvän vähitellen. Ehkä selviän tästäkin helvetistä.

T:n ex muuttaa viikonloppuna. Hän on rajoittanut tapaamisiamme todella paljon, välillä emme ole voineet edes puhua puhelimessa, kun ex on ollut kuuntelemassa. Olen todella otettu ja onnellinen siitä, että T on nähnyt niin paljon vaivaa nähdäkseen minua, mutta kuitenkin toivon, että ensiviikolla kaikki on helpompaa.

Kävin tänään T:n luona. Oli päivän parhaat 2 tuntia. Ikävä helpotti hetkeksi, kun kuulin taas hänen äänensä, näin hänet, haistoin hänet, tunsin hänen kosketuksensa. Oli aivan mahtavaa nähdä hänet, olen odottanut sitä viime kerrasta asti.

"Teen aika paskamaisesti exälle, koska lupasin etten näytä kämppää sellasille, joiden kans haluun jotai vakavampaaki."

T osaa kyllä asetella sanansa, sulin jälleen. Tunsin itseni jotenkin erityiseksi. T todella pitää minusta niin paljon, että rikkoo lupauksensa exälleen, jonka kanssa siis asuu. Hän todella halusi nähdä minut. Hän kutsui minut jo luokseen yöksi ensiviikolla, sillä "haluun viettää aikaa sun kaa nii paljo ku vaa voin".

Yksi asia kuitenkin vaivaa minua. Hän sanoi keskiviikkona autossa, ettei halua vielä sitoutua, mutta kuitenkin hän vaikuttaa haluavansa jotain vakavampaa, ainakin hänen puheensa ja eleensä viestivät siihen suuntaan. En tiedä mitä ajatella.

T:n kanssa viettämäni ajan lisäksi sain puhuttua E:n kanssa. Välimme ovat olleet jäiset A:n synttäreiden jälkeen, jossa paljastui, että hän ja K ovat pari. Olen kesästä lähtien ajatellut heidän välillään olevan jotain vakavampaakin, mutta olen vakaasti yrittänyt uskotella itselleni heidän olevan vain todella hyviä ystäviä.

Minua ei sinänsä loukannut se, että he seurustelevat, osasin jo odottaa sitä. Minua loukkasi se, etteivät he kertoneet heti minulle, aivan kuin he eivät olisi luottaneet minuun. Kuulemma he vain pelkäsivät, että jätän heidät kokonaan, jos he kertovat olevansa pari.

Pakko myöntää, että niin tässä taisi käydäkin. Jo aikaisemminkin minua vitutti olla kolmantena pyöränä heidän seurassaan. Nyt todella olen se kolmas pyörä, tunnen häiritseväni heitä ollessani heidän seurassaan. Kuitenkin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan, en vain tiedä pystynkö siihen tuntematta itseäni ulkopuoliseksi. Heillä on omat juttunsa, he tuntevat toisensa paremmin kuin minä. En tiedä heistä, etenkään E:stä, enää mitään.

En oikeastaan ole koskaan edes tietänyt E:stä mitään, olen aina saanut tietää asiat aivan liian myöhään ja silloinkin vahingossa. Hän ei luota minuun, koska hän pelkää minun juoruavan kaiken L:lle, aivan samalla tavalla kuin H:llekin. Minä en ole koskaan juorunnut E:n henkilökohtaisia asioita kenellekään, enkä tule sitä jatkossakaan tekemään mistään hinnasta. Myönnän joskus kertoneeni H:lle mielipiteitäni E:stä ja hänen toiminnastaan, mutta koskaan en ole luottamuksellisia asioita kertonut eteenpäin.

Toivon todella, että saamme välimme kuntoon E:n kanssa. Hän on minulle todella tärkeä ihminen, jolle olen voinut kertoa kaiken ja hän on ymmärtänyt pointtini. Myönnän kuitenkin, että olen jo alkanut henkisesti valmistautumaan siihen, ettemme tule enää ikinä olemaan niin läheisiä kuin joskus. Luultavasti niin käy, en tiedä uskallanko itse enää luottamaan häneen, vai kertooko hän kaiken nyt K:lle.

H tulee hakemaan kamansa maanantaina. T lupasi tulla silloin luokseni, jos ehtii, ettei minun tarvitse yksin nähdä H:ta.

Huomenna tai sunnuntaina pitäisi viedä auto äidelle ja tulla bussilla takaisin Tampereelle. Ei sinänsä kiinnostaisi ollenkaan mennä käymään kotona. Haluaisin olla Tampereella ja viettää aikaa T:n kanssa, mutta tiedän etten voi nähdä häntä ennen ensiviikkoa, joten parasta, että menen käymään kotona etten ole pitkää aikaa yksin kämpällä.

Hulabaloopalei

Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.

Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.

Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.

21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.

T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.

3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.

5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.

Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.

Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.

Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.

//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.

Musiikkia.

Hei hei mitä kuuluu?

//Kuten olette varmaan huomanneetkin, postaukseni ovat olleet viime aikoina juonettomia. Ne ovat hyppineet asiasta toiseen, aivan kuten ajatuksenikin. Mielialani on hypellyt todella paljon postauksia kirjoittaessani. En itseasiassa edes muista kaikkea mitä olen tänne kirjoittanut, joten jotkin asiat ovat voineet vaikuttaa todella mitättömiltä, mutta sillä hetkellä ne ovat tuntuneet todella suurilta.//

Sitten tähän päivään. Tästä tulee nyt vähän kertausta, mutta ehkä nyt osaan kertoa kaiken selvemmin.

Eilen tosiaan tuli juotua vähän, todella vähän. En saanut juotua kuin yhden siiderin ja vähän kaljaa, ei vain tehnyt mieli juoda. Oli aika surullinen fiilis aluksi, kun T ei tullut mukaan. Mukavaksi ilta kuitenkin kääntyi, kun seurailin A:n sekoiluja ja paljon muisteltavaakin jäi, muistankin kaiken kun olin vain hiprakassa.

Yöllä en paljoa saanut nukuttua. Pääsin kotiin vähän ennen 1. Ensimmäisenä vaihdoin lämpimät vaatteet päälle, oli aivan helvetin kylmä. Sitten juttelin vähän aikaa E:n kanssa, siinäkin alkoi vain menemään hermot, joten menin nukkumaan.

Nukuin pari tuntia ja heräsin 3 aikaan. Lähetin K:lle viestin, ihan järkyttävän pitkän tarinan, vastasin H:lle muutamaan viestiin ja sitten tulikin viesti T:ltä. "Mä olin tulossa sinne mut serkku ei päästä." Hän tosiaan oli serkkunsa luona saunomassa toisella puolella kaupunkia.

Puolitoista tuntia juttelimme, T halusi minut hänen luokseen tai tulla minun luokseen. Yöllä 3-4 aikaan ei kuitenkaan bussit enää kulkeneet, kummallista,  kummallakaan ei ollut autoa käytössä, eikä T olisi ajokunnossa ollutkaan, eikä meillä rahaa taksiinkaan ollut. Ikävä kasvoi kasvamistaan, lopulta sovimme, että T tulee luokseni aamulla ensimmäisellä bussilla ja aloimme nukkumaan.

Aamulla heräsin parin tunnen yöunien jälkeen 8 aikaan, yö meni 5-30min pätkissä. Nousin, kävin suihkussa ja olin juuri valmistautumassa lukemaan fysiikkaa, kun ovikello soi. T. En ollut täysin luottanut siihen, että T tulisi oikeasti luokseni, hän oli kuitenkin ollut hiukan humalassa yöllä, kun puhuimme, ja oven avatessani meinasin purskahtaa itkuun onnesta.

Hän oli luonani pari tuntia. Koko päivän parhaat pari tuntia. Jälleen yksi asia johti toiseen ja illalla pienessä masennuksessani tuli mieleen, että hän olisi tullut luokseni vain sen takia. Ei se voi, saa, olla totta, hän tuntuu oikeasti välittävän minusta. Toivottavasti hän oikeasti välittääkin, muuten satutan itseni todella pahasti.

Hänellä on kuitenkin hiukan takertuvaa sorttia oleva ex, joka kyttää hänen jokaista liikettään. Ex ei ilmeisesti edes tiedä minusta, hyvä niin, ja tänäänkin, kun T oli luonani, hän joutui pyytämään serkultaan kuvan tämän kissoista, jotta hänellä olisi ollut exälleen jotain todistusaineistoa siitä, että hän oli serkkunsa luona ollut. Helvetillistä säätöä, mutta toisaalta aika suloista, että T näkee noin paljon vaivaa nähdäkseen minua.

T lähti 12 aikaan. Sovin L:n kanssa näkeväni häntä 15 aikaan keskustassa, joten minulla oli muutama tunti aikaa nukkua. Ja minä nukuin, "pommiin". Heräsin 15, jolloin minun olisi pitänyt olla keskustassa. Nopeasti bussilla keskustaan, jossa tapasin L:n ja A:n. Muutaman tunnin sluibasimme keskustassa ja kävimme L:n kaverilla, josta lähdimme A:n kanssa keskustaan takaisin hakemaan H:lta bussikorttini.

19 aikaan pääsin kämpälle, muutaman tunnin viestittelin L:n kanssa ja luin fysiikkaa. 21 aikaan lopetin lukemisen ja aloin valmistautumaan nukkumaanmenoon. Nyt viimeisen 2 tuntia olen maannut sängyssä, tekstannu E:n ja K:n kanssa, jutellut T:n kanssa ja selaillut Facebookia ja Instagramia.

Uni ei taaskaan tule, lääkkeen söin kun pääsin kotiin, mutta mitään vaikutusta ei vain tule. Huomenna pitäisi selvitä 8.15 kouluun, bussi lähtee 7.58, joten herätys "jo" 7.30.

Mieliala on ollut Tampereelle tulon jälkeen melko korkealla koko ajan. Välillä on tullut masennushetki, mutta viiltelyn olen välttänyt. Mieli on tehnyt, haluan viiltää nytkin, mutta taistelen vastaan, kirjoitan ajatukseni tänne enkä viillä.

Ehkä tämä jaarittelu riittää.
Musiikkia.
~ Some day you'll see things my way ~

Rakastunut Shakespeare

Tänään olen saanut sentään jotain tehtyä. Vaihdoin autoon renkaat, vaikka helvetillistä säätämistä se olikin. Vihaan sitä aina vain enemmän, aina helvetillistä säätöä, aina pitää yhden renkaan olla joko hajalla tai väärässä paikassa tai vittu jotain.

Suunnittelin lähteväni Tampereelle heti, kun olen renkaat vaihtanut. Noh, yksi talvirenkaista oli paskana, joten autossa on nyt takana kesärenkaat ja edessä talvirenkaat, eikä todellakaan innosta sillä lähteä ajelemaan pimeässä moottoritielle. Etenkin, kun äite tarvitsee auton maanantaina.

Jep. Huomenna lähden siis 17 aikaan bussilla Tampereelle. Koko viikonloppua en todellakaan ole täällä, haluan ihmisten ilmoille. No okei myönnetään, haluan takaisin kämpälle, koska minun on ikävä kavereita ja masennuslääkkeet loppuvat. Te tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kun sanon kavereita, en vain halua myöntää sitä itselleni.

Äite ei kauheasti tykännyt ideastani lähteä Tampereelle. Minulla on kuitenkin aivan kauhea hinku päästä pois täältä, joten ei hän vastaan laittanut pahemmin.

"Kai sun on sinne sit päästävä jos toi hymy sit pysyy sun kasvoillas. Oisit sä kyl täälläkin saanu olla mut mene ny kun kerta noin haluat"

Miten yksi ihminen voi vaikuttaa mieleeni näin paljon? Tämä on pelottavaa. En todellakaan halua vielä elätellä turhia toiveita, mutta jopa pikkuveljeni kysyi äideltä eilen "miksi se on noin iloinen?" .

Jos yksi ihminen saa minut lähes itkemään onnesta, kuinka rikki olen sitten,  kun kaikki loppuu?

Kauheaa, kun olen näin positiivinen. Minulla ei edes ole mitään vakavaa kenenkään kanssa, ja silti minä itken jo valmiiksi sitä hetkeä, kun menetän hänet. Miksen voi vain nauttia elämästä nyt, kun kaikki on suurinpiirtein hyvin?

Mielialani on ihan hyvä. Välillä tuntuu todella yksinäiseltä, väsyttää, itkettää, masentaa, on ikävä. Minä haluaisin viiltää. Haluaisin taas viiltää, mutta lupasin olla vahva, lupasin olla luovuttamatta. T:n vuoksi minä lupasin olla vahva. En saa luovuttaa.

Pääasiassa mielialani on siis ihan hyvä. Hymyilen typerästi aina, kun saan viestin T:ltä tai häntä koskettavan viestin. Puhun paljon enemmän, olen rennompi kuin muulloin. Minä en ole itkenyt tänään, minä en ole suuttunut tänään, minä en ole ollut vihainen tänään. Olen ollut koko ajan joko iloinen, rauhallinen tai en ole tuntenut mitään.

Minulla on kaikki hyvin, vaikka teksti onkin todella hyppivää ja epäselvää. Minulla on kaikki aivan mahtavasti edelleen. Minulta puuttuu vain se yksi ihminen tästä vierestäni, jonka viereen käpertyä, mutta puhun hänenkin kanssaan koko ajan, joten ikävä ei ole niin suuri enää.

Heikolla jäällä

Fysiikan koe meni aamulla ehkä paremmin kuin odotin, mutta ei se silti hyvin mennyt. Kokeen jälkeen jäin K:n kanssa odottamaan E:tä ja juttelimme kokeesta. Ei olisi kiinnostanut puhua siitä, minun kokeeni meni huonosti, ei siitä sen enempää, mutta en olisi halunnut kuunnella K:n hehkutusta. Pakko kuitenkin myöntää, että kun E tuli alas hehkuttaen varmaa 9 tai vähintään 8, hetken aikaa vitutti. Onneksi T lähetti juuri silloin viestin, hymy palasi kasvoilleni.

Tämä on aivan outoa. Minua ei haittaa yhtään, että koe meni niin kuin meni, pääsen luultavasti läpi ja se riittää minulle. Aikaisempaa minusta olisi tuntunut aivan kauhealta tietää, että fysiikan kokeesta saatan päästä juuri ja juuri läpi. Nyt minä en kadu ollenkaan, etten lukenut. Vaikka voisinkin kelata aikaa taaksepäin, tekisin kaiken samoin: en lukisi kokeeseen vaan olisin T:n kanssa. Minulla oli paljon parempaa tekemistä kuin lukea kokeeseen.

Se olisi sitten syysloma. 5 päivän loma kotipaikkakunnallani, keskellä ei mitään, kaukana kaikista. En saa pidettyä yhteyttä kunnolla kavereihin tai T:hen. Tai empä tiedä haluaisivatkokaan he pitää yhteyttä minuun, ehkä 5 päivää erossa minusta tekee heille hyvää. Pääsevät rauhoittumaan, eroon jatkuvasta sekoilustani ja viime aikoina usein tapahtuneesta juomisestanikin.

Enemmän kuin mitään toivoisin, että T pitää minuun yhteyttä, ettei hän unohtaisi minua. En tiedä, tämä tuntuu säälittävältä, lapselliselta. Pelkään, ehkä jossain sisimmässäni tiedänkin, olevani hänelle vain leikkiä, että olen hänelle vain yhden illan juttu. Se, jonka hän unohtaa, kun löytää uuden. Kysyin sitä häneltä eilen.

"Eihän tää nyt sit ollu tässä?"
"Mikä?"
"Tää meiän juttu.."
"Miten niin? "
"Noku kaikki muutkin on lähteny heti ku on saanu haluamansa"
T:n ihana naurahdus.
"Ei tietenkään, saat kattella mua vielä kauan".

Toivon, että hän puhui totta, toivottavasti hän ei tahallaan satuta minua. En kestäisi nyt mitään ylimääräistä. Minusta tuntuu, että jos en olisi tavannut T:tä, olisin todella huonossa kunnossa, ehkä osastolla tai teholla.

"Tahdon sinut vällyihini nukkumaan
ettei sulle tulis kylmä enää milloinkaan"

Pitkä loma yksin. Lapsellista, mutta minun on ikävä jo nyt. Ei helvetti, miten voin olla näin pyörällä päästäni 5 päivän jälkeen?!? Pelkästään hänen tuoksunsa saa minut hymyilemään. Yksi viesti häneltä saa minut pakahtumaan onnesta. Hänen näkemisensä saa minut lähes itkemään onnesta. Hänen lähtönsä saa minut itkemään ikävästä.

On päässäni vikaa, on mieleni sekaisin.
Silti sä pysyt siinä, et tuomitse vaan ymmärrät.

Musiikkia.

~ainoa varma on vain tämä hetki~

Ehkä se on nyt loppu?

Sitä tuli sitten vähän juotua. Vähän. Pari siideriä ja baileysia. Mukana juomassa oli siis M, A ja L, sekä T kävi nopesti käymässä, hakemassa korunsa. Oli todella kiusallista olla samassa kämpässä M:n ja T:n kanssa, mutta lopulta tunnelma rentoutui.

T lähti vähän ajan päästä, ja pian hänen jälkeensä M ja A lähtivät keskustaan jatkamaan. Jäimme sitten L:n kanssa kahdestaan, mutta vähitellen tunnelma nousi. 17 jälkeen L soitti T:lle ja kinusi häntä luokseni juomaan. 19 aikaan T sit lopulta tuli, minun ihmeekseni, ja tunnelma parani.

20 jälkeen lähdin heittämään L:ää kotiin. Jäätiin T:n kanssa kahden ja arvatenki yksi asia johti toiseen ja sillä lailla. Fysiikkaa tosiaan piti lukea, ja sainkin koko kirjan luettua läpi, mutta se että osaanko onkin jo toinen asia.

Juttelimme, nuolimme ja olimme vain. Koko ajan T lauloi jotain laulua, pääasiassa suomalaisia lauluja. Parhaiten mieleen jäi Indican Ikuinen virta, hän lauloi sen kokonaan.

Olin niin iloinen, kaikki tuntui olevan hyvin, vaikka en kokeeseen lukenutkaan. Kaikki oli aivan mahtavasti. Välillä jäin vain tuijottamaan T:n kasvoja, en ollut uskoa, että hän todella makasi vieressäni. Että minulle tapahtui jotain hyvää. Että olin onnellinen.

T lähti vähän vaille 1. Hänen piti lähteä 00.30, mutta "hyvästelyt" venyivät. Hänen lähtönsä jälkeen olen vain miettinyt kaikkea mitä puhuin ja tein T:n kanssa, ja hymyillyt.

Mieleni tekisi huutaa masennukselle, että voitin, sain apua, minä en ole enää sen otteessa. En uskalla. Ehken olekaan vielä voittanut sitä. Ehkä minä vain satutan itseni tässä ja masennun yhä enemmän. Ehkä tämä kaikki on vain unta, ehkä olen vain kuvitellut kaiken.

Toivottavasti en ole. Haluan pitää kiinni tästä tunteesta. Olen niin helvetin onnellinen.