Edes jotain

Sain jotain aikaiseksi. Tein yhteishaun. Nyt se oli oikeasti vaikeaa. Mielenkiintoni ei enää riitä opiskeluun. Tai. Haluan oppia koko ajan uutta, pidän siitä, mutta kun pitäisi oppia itselle ammatti se ei nappaa enää yhtään. Pistin nyt hakuun muutaman vuoden kestäviä aloja. Helppoja ja hieman kiinnostavia. Pakko edes esittää että yritän kasvaa ihmiseksi. Esittää sopivani tähän yhteiskuntaan.

Vaikka en todellakaan siihen sovi. Suurin piirtein joulukuusta lähtien pitänyt omaa lomaa koulusta. Hävettää olla tällainen. Asiat paremmin kuin monilla ja heitän kaiken menemään vain koska olen laiska enkä jaksa. Olisi edes kunnon syy mutta kun ei ole. Olen vain laiska. Nytkin olen jo keskiviikosta lähtien ollut mummulla vaikka periaatteessa olisi pitänyt matikan koe tehdä keskiviikko-iltana ja opolla piti käydä tänään. Laiska.

Tiistai oli kamala päivä. Istuin 11:stä ilta kuuteen sohvalla ja itkin. En kyennyt tekemään muuta kuin itkemään. Istuin ja itkin. Kuuden aikaan aloin rauhoittumaan ja sain raahattua itseni suihkuun. Istuin kuuman suihkun alla tunnin verran ja jatkoin itkemistä.

Olen hermoraunio. Suutun todella helposti, tiuskin ja olen muutenkin äkäinen. Suoraan sanottuna olen vittumainen koko ajan. Se kostautuu minulle vielä. Joku saa tarpeekseen ja sanoo takaisin. Pahimmassa tapauksessa joku josta todella välitän.

Tekisi mieli viiltää, mutta mitä sekään enää hyödyttäisi. Sen verran jo oppinut ettei veren vuodattaminen hyödytä jossei sitä ole valmis vuodattamaan tarpeeksi.

Kyllä. Se pyörii taas mielessä. Muistuttaa olemassa olostaan. Aivan kuin pystyisin ikinä täysin unohtamaan sitä. Sairas mieli, nyt ja aina.

.
.
.

// eilen tuli 3 vuotta mummun kuolemasta. kävin haudalla. pidin itkun sisällä, minulla ei ollut aikaa itkeä. vaikka olisi ehkä kannattanut.

Raunio

Lintsaan. Taas vaihteeks. Laiska paska.

"Vittuako oot ollu pois tunneilta?"

Koska oon laiska paska. Koska välillä tiedostan että jos lähden kävelemään kouluun, saatan epähuomiossa kävellä punaisilla aamuruuhkaan. Ja koska oon laiska paska. En jaksa. En välitä. Ja toisaalta taas välitän. Mutten niin paljoa että olisin kuluttanut tunnin koululla ja mennyt sen jälkeen kiltisti tunnille istumaan ja kuuntelemaan asioita jotka periaatteessa osaan jo. Olen vain vähän ruosteessa, pitää kaivella tiedot päästä niin osaan.

Tuli täs mieleen hullu ajatus. Tai sehän on pyöriny mulla mieles jo pitemmän aikaa.

Voisin tappaa itteni.

Iha tällee ohi mennen.

Voisin tappaa itteni.

Kuinka huonossa kunnossa ihmisen mieli on kun ainut selkeä ajatus on toi?

"Voisin tappaa itteni."

Mut tästä ei puhuta kellekkään. Mä oon kunnossa. Mulla on kaikki hyvin. Mulla on kaikki paremmin ku muilla.

Mut mä voisin silti haluta lopettaa tän kaiken.

Istuin äsken kemian tunnilla ja kuuntelin kuinka pääasiassa koko muu luokka jutteli keskenään. Eikä se toisaalta haitannu mua, ei mua kiinnosta puhua opiskelijabileistä joihin ei kiinnosta osallistua. Mutta se että mä annoin itseni jäädä ulkopuolelle.

Kuuntelin kuinka muutama luokan äänekkäin ihminen kertoi opettajalle todennäköisyyksistä toisten osallistumisesta seuraavaan kurssiin. "Ei oo näkyny. " "Krapula." "En mä tie kuka se on." "Joo se laitto viestin et on tulossa ja osallistuu."
Entä jos en ois ollu tunnilla. "Oon mä sen pari kertaa nähny mut en tie mitä se tekee. Kai se käy sielki sen verran et saa suorituksen, ehkä."

Oon hermoraunio.
Perjantaina oltiin baarissa populan kanssa, kyllä minäkin olin sisällä. Lieviä kohtauksia: ahdisti, en saanut henkee, en pystynyt keskittyyn.
Lauantaina oltiin keskustassa ja sieltä L:lle. Mulla oli päällä kunnon vitutuskännit. Kunnollinen kohtaus: muistan huutaneeni, itkeneeni, happi ei riittänyt, pää tuntui räjähtävän, pelkäsin kuollakseni. Sitten alkoi oksentaminen, pääosin humalan, osin varmaan kohtauksenki takia.
Ti yönä oltiin H:n kans leffassa. Leffa loppu ja ihmiset alko puhuun. Yhtäkkiä tuntu ku tila ois pienentyny viidennekseen. Leffan aiheuttamat säpsähdykset oli jo aiheuttanu pientä ahdistusta. Väsymys, pieni ahdistus ja sekava meteli aiheutti lievän kohtauksen. Muistan ottaneeni H:sta kiinni ja itkeneeni, kuulemma haukoin myös happea, kuin olisin ollut tukehtumassa.
Ke olin L:llä. Pääyäni särki joten makasin sohvalla. Käännyin selälleni ja ilmeisesti nielaisin jotenkin väärin, kuitenkin tuli tunne että en saa henkeä. Lisättynä väsymykseen jälleen lievä kohtaus, tällä kertaa sain sen laukeamaan itsekseni.

Oon hermoraunio. Nukun yöt tunnin pätkissä. Välillä herään oloon että joku tuijottaa mua. Yksin kotona ollessani itken. Välillä seurassakin alkaa yhtäkkiä kyyneleet vuotamaan.

//Ens la ois tarkotus mennä juhlii L:n isän synttäreitä vähä isommis merkeissä. Uus paikka, tunnen 3 ihmistä hyvin. Pelkkä matka paikkaa ahdistaa. Itseasiassa mun pitäs tänää mennä normi tkl bussil matka Kaleva - keskusta ja sekin ahdistaa aika saatanasti.

Emmä tiä. Pakko koittaa skarpata. Äite on tulos tänää käymään ja jos päästän tunteet valloilleen, sille kyselytulvalle ei tuu loppua. Onneks sain 30min nukuttua, ei enää väsytä kauheesti.

She could've been a queen

En tajua mite mun olo meni taas tällaseks. Se meni tällaseks iha helvetin nopeeta. Kuukausi sitten olin viel suht kunnossa.

Aamul ylös nouseminen on täyttä helvettiä. Torkutan tunnin verran kunnes on pakko nousta, joskus en nouse ees sillo vaa meen myöhäs kouluun tai en mee sinne ollenkaa. Koulus olo on helvettiä, ei kiinnosta. Pakko esittää et oon kunnossa kavereille.

Oon maassa koko ajan vaik näytän muulta. Välil tunteet pyrkii ulos ja silmät kostuu mut ainaki tähä mennessä oon onnistunu olee itkemättä muide edes. Koko ajan tekee mieli riehua. Purkaa tää olo johonki. Heitellä tavaroita, hakata seinää, potkia, huutaa, kiljua. Riehua ja ku voimat loppuu ni itkee silmät päästään.

Ja tää huolestuttaa mua eniten: mun tekee koko ajan mieli vetää pää täytee. Unohtaa kaikki. Ees hetkeks. Aamusin tekee mieli ottaa pullo mukaa jotta selviän päivästä. Iltasin tekee mieli juoda ittensä hilpeeks. Öisin ku herään tekee mieli juoda ittensä sammuksiin. Mun tekee koko ajan mieli juoda, ja se pelottaa mua oikeesti.

Viiltää. Haluisin iha vitusti viiltää. Haluisin vaa tuntee hallitsevani tän tilanteen. Voivani keskeyttää sen ees hetkeks. Tuntee jotain muuta. Tuntee kipua jonka tien loppuvan.

Tänää ku kävelin kotii pysähyin suojatien valoihin. Tiel ajo rekka ja ainut ajatus mun päässä oli et haluun astuu sen eteen, haluun jäädä sen alle, haluun et se tappaa mut. Yhtäkkiä tunsin ku joku tuntematon tyyppi veti mua käsivarresta kauemmas tiestä. Halusin yhtä aikaa kiittää häntä välittämisestä ja hakata hänet estämisestäni.

"Sä olit vähä liian lähellä, oisit voinu jäädä ton rekan alle."

Ehkä se oli mun ideakin.

Aiemmis kämpis ja kotona ei oo kokovartalopeiliä. Täs nykyses kämpäs on. Enkä pysty välttää sitä mitenkää. Nään itteni aina ku lähen ulos, tuun sisää, meen vessaan, tuun sieltä. Ja mite voisinkaa välttää, oon valtava.
Syöminen ei onnistu. Söin tänää puolikkaan ruisleivän, oli pakko käydä oksentamas sekin pois. Koko viikon aikana oon syöny vissii 2 leipää ja makkaraperunat jokka nekin tuli ylös n. 5min kuluttua. Selviin vedellä, ja jos en selvii ni voivoi ei haittaa mua.

En tie pystynkö tähä enää.

Mä tarviin apua.

She was a princess, she could've been a queen
She had the angels beneath her broken wings
She had the vision, she had the sight
She wants perfection, she wants it right

Who cares anymore, what's right anymore?

Sekopää

Lääkärin soitto. 11.58.

"Onko sulle tullut jo kutsu psykiatriselta osastolta? Tää on tää sun lähete todella hyvässä vaiheessa, psykiatrisen ylilääkäri on sen jo katsonut ja siellä on vuodepaikka vapaana. Luultavasti sä pääset sinne jo tässä joulukuun aikana, ehkä jo ens viikolla. Selviithän sä siihen asti? Mä soitan sulle vielä perjantaina."

Nyt se on virallista. Meikäläinen on niin sekopää, että joutuu viikoksi psykiatriselle vuodeosastolle.

Lintsasin äidinkielen tunnin ja lähdin L:n kanssa tämän uusimmalle ihastukselle. Koululle takaisin 13 aikaan. Vessaan. Viiltelemään. Pakko päästä purkamaan tämä. Pakko satuttaa. 

Pakko satuttaa!

Vois mennä hoitoon

Ruokailu. Istuin hetken ala-aulassa E:n kanssa. L tuli paikalle ja lähdimme kolmistaan syömään. Jonossa E huomasi K:n ja yllättäen hänelle tuli kiire päästä minusta eroon. K:lla oli huono päivä, sen näki pitkälle, ja yritin piristää häntä. En yritä enää, olkoon.

Sen aikaa, kun otin ruokaa olin K:n kanssa samalla neliöllä, imin hänestä pahaa oloa. Koko vitun päivä meni aivan perseelleen ja vain sen vuoksi, että jollakin toisella oli huono päivä. VITTU.

Mieleni teki koko ruokailun ajan heittää lasi seinään, juosta vessaan ja viiltää. Olin aivan helvetin vihainen kaikille, etenkin itselleni. Halusin vain kotiin itkemään ja viiltämään suonet auki, purkamaan vihaa ja saamaan raivokohtauksia.

Itkin koulussa. Poltin 3 tupakkaa puolen tunnin sisällä, mikä on paljon minulle etenkin talvisin koulussa. Lintsasin, taas, fysiikan tunnin, en vain jaksanut mennä katselemaan E:n ja K:n omahyväisiä naamoja.

Psykologi. Hän halasi minua. Uusi aika on tammikuussa. Tällä välillä on kuraattori ensi maanantaina ja lääkäri soittaa huomenna ja ilmoittaa milloin menen taas psykiatriselle vai ohjataanko minut suoraan akuuttipsykiatrian poliklinikalle, eli Niemeen.

Ymmärrän kyllä toisaalta, että huonona päivänä ei halua nähdä kuin vain ne tärkeimmät ihmiset. Olen tottunut saamaan turpaani. Olen tottunut siihen, että muut purkavat pahan olonsa minuun, mutta yleensä olen saanut jonkinlaisen varoituksen, edes ilmeen tai eleen.

Haluan viiltää.
Haluan itkeä.
Haluan riehua.
Haluan heittää kännykän seinään ja romahtaa.
Haluan kuolla.

Haluan vain pois.

"Vois laittaa välit poikki kunnolla kaikkien kanssa ja mennä sinne Niemeen."

Harkitsen oikeasti hoitoon menemistä. Tarvitsen apua. Olen niin helvetin vihainen kaikille, mutten osaa purkaa sitä heihin. Puran sen itseeni, enkä mitenkään terveellä tavalla, vaan satutan itseäni kerta toisensa jälkeen.

Haluaisin vain ummistaa silmäni ja avata ne vasta kun kaikki on taas hyvin. Niin kuin viime vuonna.

Taudin kourissa

Mielialani on vaihdellut tänään taas aivan helvetisti. Aamulla halusin vain itkeä, olin aivan helvetin masentunut ja kyllästynyt elämääni. Päivä meni normaalissa kouluvitutuksessa. Sluibasin psykologi ajan sekä Fy13 tunnin ja menin L:n kanssa syömään Arnold'sin valkosuklaa originalin. Luoja, että rakastan Arnold'sin leivoksia. Koulun jälkeen heitin A:n keskustaan, josta menimme L:n kanssa kämpälle.

"Vedetään perseet!"

L vitutti ja aivan aiheesta. Hän, aivan kuten minäkin, on bi, mitä jotkut uskovaiset eivät voi hyväksyä. Olemme sairaita, vammaisia, syntisiä. L sai tänään kuulla kunniansa Facebookissa, mikä vitutti häntä todella paljon.

Kävimme laitoksella, L:n pitää käydä päivittäin syömässä siellä, minkä jälkeen menimme kaupan kautta kämpälle. Kämpällä tajusin, että tänään oli jo keskiviikko, uusinta olisi huomenna, en minä voisi juoda, kun pitää lukea kokeisiin. Yhden lonkeron join L:n seurana.

Aamulla juttelin T:n kanssa ja kysyin ehtisikö hän käymään luonani illalla. 17 aikaan juttelu jatkui, mutta en saanut vieläkään vastausta kysymykseeni. 18 jälkeen ovikello soi ja T seisoi oven takana. Ilmeeni oli kuulemma näkemisen arvoinen, oli lähellä etten alkanut itkemään tai kiljumaan. Muistan vieläkin, kuinka nopeasti sydämeni hakkasi. Olin niin yllättynyt ja etenkin onnellinen.

Vietimme reilun tunnin ajan kolmistaan, L joi ja minä kiehnäsin T:n kanssa, niin L ainakin sanoi. Vähän ennen 20 lähdin heittämään L:ää laitokselle ja T ajoi perässämme. Laitoksen pihassa T tuli autoon istumaan hetkeksi ja saimme asiat puhuttua halki; sain vastaukset kysymyksiini, en mieluisia mutta vastaukset kuitenkin.

Kämpällä jatkoin lukemista, kunnes 23 aikaan vatsani tuli todella kipeäksi. Hetken päästä oksensin ilman pakottamista. Sitä on nyt jatkunut pari tuntia, eikä tunnu helpottavan. Toivottavasti huomenna voin mennä kouluun, uusinta on illalla ja sinne minun on pakko selvitä.

Nyt mieliala on jälleen normaali. En ole iloinen mutten halua itkeäkään. Minua vituttaa tämä oksentaminen, inhoan tätä yli kaiken. Inhoan tätä lemua, inhoan sitä viimeistä palaa, joka jää kurkkuun, inhoan tätä makua, inhoan tätä epävarmuutta, "oksettaako vai eikö?". Istuisin mielummin H:n kanssa tyhjässä huoneessa päivän ajan kuin oksentaisin vatsataudin vuoksi. Ehkä oksentelu nyt vähitellen loppuu, kun vatsa on tyhjä, ainakin rukoilen niin.

Musiikkia.

Matkakissa kassiin

Vähän postausta ennen kuin unilääkkeet vaikuttaa.

En tänään mennyt kouluun ollenkaan, en jaksanut nousta aamulla kemian tunnille, ja äikän tunnilla minulla oli aika lääkärille. Jälkeen jäin kemiassa, mutta sittenpähän jäin.

Sain viimein unilääkkeet. Tai no "unilääkkeet", Mirtazapinin. Riittää minulle, sen verran olen sentään perinyt äiden unenlahjoja. Hain ensimmäisen satsin heti lääkäristä päästyäni ja samalla ostin jälkiehkäsypillerin. Hintavaa lystiä, jos saan sanoa. Söin tabletin heti, mutta oksensin sen melkein heti, tuli vatsa aivan vitun kipeäksi ja heikotti. Hain uuden, jonka sain pysymään sisällä.

14 aikaan menin koululle ja näin A:n ja L:n. A oli huolissaan minusta raskausjutun vuoksi, vaikka itse olin aivan rauhallinen. En oikeastaan edes pelännyt olevani raskaana, otin jälkiehkäisyn vain varmuuden vuoksi.

Poltimme savukkeet ja siitä lähdimme L:n kanssa parturi-kampaamoon. Muistan ikuisesti parturin ilmeen, kun hän näki L:n kännirastat. Järkytys oli todella suuri, sen voin sanoa.

15 aikaan lähdimme L:n luokse, jossa olinkin 20 asti, sillä L ei saanut lupaa lähteä kaupungille. 19 jälkeen juttelin I:n kanssa facebookissa ja kerroin hänelle lauantain tapahtumista ja minun ja T:n väleistä. Samoihin aikoihin K tuli puhumaan kanssani WhatsAppissa. Pitkästä aikaa keskustelu oli rentoa, samanlaista kuin alkuaikoina.

Koko päivän minulla on ollut kauhea ikävä T:tä. Sen vuoksi olen ollut välillä surullisen oloinen. Olen halunnut itkeä. En kuitenkaan kehdannut ottaa yhteyttä T:hen. Onneksi hän otti yhteyttä minuun 17 aikaan, hän sai jälleen kerran hymyn kasvoilleni. Oikeastaan hän sai minut nauramaan, hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia sunnuntaiaamun tapahtumista, joten hän muistaa kyllä, että teimme jotain, mutta ei sitä, että pienen yksityiskohdan vuoksi saatan nyt olla raskaana hänelle.

Tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kuitenkin olin koko ajan menossa. Suunnittelin lukevani tänään uusintoihin, mutta se jäi. Pakko loppuajan lukea koko ajan tai saan unohtaa hyvät numerot. Toisaalta tekisi kyllä mieli olla T:n kanssa, mutta se on nähty, että en pysty keskittymään fysiikkaan hänen seurassaan.

Mielialani on pysynyt koko päivä melko vakaana. Välillä on meinannut tulla paniikki, kun olen miettinyt liikaa, mutta onneksi silloin joku on pitänyt minulle seuraa. Välillä taas olen lähes itkenyt onnesta. Oikeastaan mielialani on heitellyt aika paljon, mutta pääasiassa olen koko päivän ollut hyvällä tuulella.

Musiikkia.

~ Ever thank you if it all goes right
You got something that could change your life
Use that moment just to show your life
Everything is gonna be alright ~

Miksen saa olla iloinen?

Minä. Paha olla. Sekoitin kaiken. Pilasin kaiken. Hävettää. Kaduttaa. Haluan viiltää. Haluan nukkua, kunnes tämäkin painajainen on ohi. Haluan nukkua ikuisesti. Olen taas niin vihainen. Itselleni ja muille. Itselleni olen niin vihainen, että haluan vain satuttaa itseäni.

Polttaa sytkällä tai tupakalla itseeni palovammoja. Kuristaa itseäni, kunnes en enää saa henkeä ollenkaan. Viiltää, kunnes osun valtimoon, kunnes veri suihkuaa haavasta. Purra itseäni, kunnes hampaat osuvat toisiinsa. Hakata seinää, kunnes käden luut murtuvat, kunnes käsi turpoaa, kunnes en enää tunne kädessä muuta kuin kipua.

A täyttää lauantaina 18 ja hän pitää syntymäpäiväjuhlat luonani. A:lla ei ole E:n numeroa, eikä hän aikaisemmin ole tajunnut kutsua E:tä. K:n hän oli kuitenkin kutsunut jo aikaisemmin. Tänään illalla puhuimme A:n kanssa, että E pitää kutsua myös juhliin ja lupasin hänelle kutsuvani E:n illalla, kun pääsen kotiin ja saan kännykkäni lataukseen.

Asiassa on vain muutama mutta. K oli mennyt sanomaan E:lle menevänsä A:n juhliin, jonne E:tä ei vielä oltu kutsuttu. E ymmärrettävästi otti siitä vähän itseensä. Minä onnistuin kutsumaan E:tä juhliin juuri oikeaan aikaan. "Onks tää joku lepyttely?" Aivan kuin minä olisin jotain väärää tehnyt. No minä sitten lepyttelin E:tä ja selittelin miten asia oli.

Toinen mutta on L. Tai oikeastaan L ja E samassa kämpässä kännissä. He eivät pidä toisistaan, kaikki tietävät sen, ja minä olen taas kerran kahden kaverini välissä, jotka eivät toisistaan pidä. L uhkasi olla väkivaltainen E:tä kohtaan, joten vähän arvelutti kutsua E juhliin.

Ehkä olisi parasta, että E ei tulisi, L on kuitenkin A:lle läheisempi ystävä kuin E ja A:n juhlat ne ovat. En halua, että juhlat kääntyvät turpajuhliksi ja sellaiset niistä tulee, jos E ja L ovat samassa paikassa juoneina. Kännissä ei todellakaan ajattele mitä sanoo tai tekee.

Tästä päästäänkin kolmanteen ongelmaan: Jos E tulee juhliin, K:n ei tarvitse olla yksin, mutta minä jään yksin, jos T ei tule ja E:n ja L:n välille tulee tappelu. Jos minä tai joku muu kieltää E:tä tulemasta, hän loukkaantuu. Jos E ei tule, K:kaan ei välttämättä tule (E:lle on vaikeaa sanoa "ei"). Jos K ei tule, joudun olemaan yksin bileissä, jos T ei tule. Jos T tulee ja K tulee, mutta E ei tule, K joutuu olemaan "yksin". Helvetillistä säätöä taas, mutta ehkä kaikki selviää.

Aamulla lintsasin yhteiskuntaopin tunnin ja menin L:n kanssa Hesburgeriin syömään. Söin aivan liikaa, kerros- ja normiaterian. Oksetti sen ruokamäärän vuoksi, sekä ähkyn että bulimian kannalta. Sieltä menin fysiikan tunnille E:n ja K:n seuraksi, hyvillä mielin ja hyvä mieli säilyi. Sain kaveriltani tupakkaa ja viinaa, helpotti elämääni paljon.

Koulun jälkeen menin hetkeksi L:lle ja sieltä lähdimme keskustaan. L:n terapian ajan olin I:n kanssa, jonka tapasin bussissa ohimennen. L:n terapian jälkeen I lähti kotiin ja vietin päivän L:n ja hänen kaverinsa ja muutaman muun tyypin kanssa. Ostimme muun muassa A:lle lahjan ja itselleni ostin vähän vaatteita ja meikkejä. Loppuillasta A liittyi seuraamme ja juttua riitti.

Olin niin iloinen koko päivän. Nautin olostani, nauroin oikeasti, hymyilin oikeasti. Sitten kaikki muuttui. Elämä potkaisi taas. Haluan itkeä. Tämä on toivotonta. Aiheutin taas kauhean sotkun.

Vitun vitun vittu!

Koko päivä oli aivan mahtava, kunnes sekoitin taas kaiken. Ainoan hymyn kasvoilleni on saanut muutama viesti L:ltä ja tottakai T. T saa minut aina hymyilemään.

Olin todella pirteä ja oikeasti iloinen, mutta se oli kohtalon mielestä väärin.

Minua ei ole tarkotettu onnelliseksi.

Eilinen on nyt historiaa

Lintsasin tänään koko päivän. Tai aluksi se oli lintsausta.

Heräsin 7.15 oikeastaan aika pirteänä. Ensimmäisellä tunnilla olisi ollut fy8, josta uusi asia loppui viikko sitten. Suunnittelin aluksi vaivautuvani tunnille, mutta houkutus jäädä peiton alle lämpimään voitti.

Ilmoitin K:lle etten tulisi ainakaan fy8 tunnille, E:kään ei sinne menisi, joten K olisi yksin. Ei se hänelle kuulemma tee mitään, mutta onhan se aina mukavampaa, kun on kavereita tunnilla.

Vähän aikaa juttelin K:n kanssa, mutta sitten väsymys voitti. Uudelleen heräsin, tietenkin niin myöhässä, etten olisi ehtinyt kemian tunnille, 9.41 L:n viestiin. Hän kysyi näkisimmekö lukion ala-aulassa. En ehtinyt vastaamaan, ennen kuin piti juosta vessaan oksentamaan.

Jep. Lintsailu kusi, vapaa päivästä tuli aivan erilainen kuin olin suunnitellut. Koko aamupäivä 13 asti meni torkkumiseen ja oksenteluun.

Vitutti. Vihaan oksentamista, vaikka välillä teenkin sitä vapaaehtoisesti. Oksentamisen jälkeen suuhun jää inhottava limakerros ja kurkkuun sattuu. Ja se lemu, ällöttää ajatellakin sitä!

13 aikaan olo helpottui paljon ja sain syötyäkin. 14 jälkeen äite tuli käymään. Hän toteutti aikomuksensa ja kantoi H:n kamat ullakolle. En tiedä, mitä teen, kun H tulee hakemaan kamansa. En halua pahempaa riitaa hänen kanssaan.

Hänen käyttäytymisensä vain ärsyttää minua niin paljon, että haluan vain eroon hänestä. Aivan kuin hän pitäisi minua itsestäänselvyytenä, aivan kuin hänen mielestään olisin hänelle jokin palvelija, joka antaa kyydin kouluun, jonka luokse voi mennä yöksi kysymättä ja jonka luona voi olla aivan niin pitkään kuin vain tarvitsee.

Ilmeisesti hän ei ymmärtänyt, ettei kaikkea saa vain sormiaan napsauttamalla. Toivottavasti hän oppi sen nyt.

Siinä oli tämä päivä. Ajeltiin äiden kanssa kotiin Tiimarin ja Halpahallin kautta. Kotona olen lukenut kemian kokeeseen, vaikka ensimmäisenä koeviikolla onkin fy8 koe. Fy8 kirja ja vihko jäivät kuitenkin kämpälle, joten luen kemiaa, kun kerta siihen kirja on mukana.

Olotila? Parempi kuin eilen. Paljon parempi. Kuitenkin revin taas arvet auki. Kuitenkin romantisoin viiltelyä. Kuitenkin minä haluan satuttaa itseäni.
Idioottimaista.

Kuinka paljon vihaa ja itseinhoa ihmisessä on oltava, jotta hän tarttuu terään ja satuttaa itseään?

Sitä on kysynyt moni muukin. Mutta entä vastaus?