74.

Jepjep. Biologian kirjotukset. Meni kyllä taas niin säätämiseksi, mutta niinhän se aina menee minun kanssani.

Kirjoituspaikalla piti siis olla 8.15. Olin paikan pihassa 8.14, ajoissa siis, mutta jänistin ja lähdin paikalta. Menin fysiikan tunnille, saisin edes jotain järkevää aikaiseksi. Fysiikan luokkaan päästyäni ensimmäinen kysymys opettajaltani oli "eiks sun pitäis olla kirjottamassa?" "Joo nii piti, ei kiinnostanu mennä kuseen sitä koetta vapaaehtosesti". No okei, en sanonut aivan noin, mutta kaunistellen saman.

Siellä minä sitten istuin, fysiikan luokassa tuskastuneena pelkuruuteeni. Tilannetta ei yhtään ainakaan parantanut K:n lähettämä viesti.

8.33 minulle soitti ennestään outo numero, Fonectan ohjelma tunnisti sen lukion numeroksi. En aluksi aikonut vastata, mutta lopulta kiinnostus heräsi ja menin käytävään vastaamaan.

"Rehtori pyys kyseleen että ootko menos kirjottaan?"

Kohtelias kieltäytyminen ja luokkaan häpeään lisää. Uusi puhelu samasta numerosta. En vastannut. 8.53 uusi puhelu. Tympääntynyt ilme kasvoilla käytävään ja vastaus.

"Voit mennä paikalle myöhässäkin, vaxi voi hakea sinut tai tuletko itse" Pakollinen "jaa kai mä si tuun, kestää 20min". Laahaten luokkaan takaisin, kamat kasaan ja ilmoitus opettajalle: "meen kirjottaan" "Okei, lykkyä".

Heti, kun pääsin pihalle tupakka syttyi. Tiedättekö sen vitutuksen määrän, kun on muutenkin huono päivä ja sitten on pakko mennä tekemään koe, tässä tapauksessa vielä yo, johon ei ole lukenut juuri yhtään ja tietää jo ennen kuin näkee kokeen, että huonosti menee, läpi pääsy on täysin mahdotonta. Harmittaa jo valmiiksi lopputulos, hävettää, kun ei ole saanut aikaiseksi lukea, vituttaa, kun joutuu mennä nolaamaan itsensä.

Sinne minä lopulta menin, kirjoituspaikalle. Matka autolla kesti 5min, ehdin polttaan 2 tupakkaa vitutukseeni. Salin ulkopuolella alkoi paniikki taas kasvaan, olin valmis lähtemään uudestaan karkuun, en halunnut tuottaa itselleni jälleen pettymystä. Vessaan hetkeksi rauhoittumaan, tuijotin kirjaimellisesti itseäni silmiin ja valoin itseeni rohkeutta. Taistelin itseäni vastaan ja menin saliin. Klo 09.12

Koe. 8 tehtävään vastaus, 12 vaihtoehtoa. Ympyröin helpolta tuntuvat, 3 tehtävää. Tehtävät, joihin tiesin jotain vastauksen suuntaista, 2 tehtävää lisää. 1 tehtävä lisää, osaan vastata a) kohtaan kunnolla.
Aloin kirjoittamaan. Vastauksista tuli 0.5-1.5 sivullista. "Ei tärkeintä ole vastauksen pituus, vaan sen aihe." Vastaukset oli lähes kaikkiin tehtäviin vähän aiheen sivusta, ehkä 1p, ehkä 3p.

Klo 12.18. Konseptien palautus ja karkuun. Häpeä, viha, vitutus. Lukiolle hakemaan kännykkä, nopeasti syömään A:n kanssa ja kotiin hetkeksi.

Ovi kiinni, tekee mieli viiltää vitutus, häpeä, viha pois. Soitan kuitenkin äidelle ensin, kerron että menin sittenkin tekemään kokeen.
"No se meni niiku meni, ei sille nyt enää voi mitään. Kauhee paikkahan se oli, mutta nyt se menee jo helpommalla keväällä. Eikä niillä mitään tee, en minä ainakaan ole tehnyt. Suotta niistä huolehdit."
Helpotus. Ehkä tämä ei ollutkaan maailmanloppu, ehkä koe menikin ihan hyvin, ehkä, jospa saisinkin edes An. Viiltely jää, selviän nyt ilmankin.

Koko loppu päivän olen pyrkinyt unohtamaan kaikki vaikeudet. En halua enää edes miettiä kirjoituksia, vaikka ne kummittelevatkin mielessäni koko ajan.

K:hon olen pitänyt väliä, henkilökohtaisuuksia en aio hänen kanssaan puhua kuin välttämättömässä pakossa, eli juuri ennen kuin viillän valtimon auki.

E:n kanssa on menny torstaista asti paljon paremmin kuin aiemmin, ehkä kahdenkeskinen aika Ikeassa paransi välejämme, meille tuli muutakin puhuttavaa kuin koulu.

L harmittaa, vaikutan varmaan hänestä siltä, että välttelen hänen seuraansa. Asia ei niin ole, minulla on viime aikoina vain ollut niin paljon sovittuja menoja, etten ole ehtinyt viettämään aikaa hänen kanssaan. Ehkä siihenkin tulee muutos tällä viikolla,  kun on vähän rennompi viikko.

Tällä hetkellä mieliala on ihan hyvä,  väsyttää vain, mikä on aivan hyväkin. Huomaamattani revin taas arvet auki. Piilomasennus vapautuu jälleen. Helvetti. Hyvä olo hyvä olo hyvä olo.  Minulla on hyvä olo, mutta silti satutan itseäni huomaamatta. Ärsyttävää.