keskiviikko 20. elokuuta 2014

Stress

Välillä tulee se tunne. On kipeänä, jokin paikka on kipeä, väsyttää, kiukuttaa. Tulee mieleen muistot siitä ajasta kun pienikin vastoinkäyminen sai viiltämään, itkemään. Miettii olisiko paha jos palaisi siihen. Sitten herää todellisuuteen, tajuaa että elämä potkii muitakin, mutta he eivät ajattele samoin. Päättää ajatella niitä pieni hyviä hetkiä. Sitä kun saa hyvää ruokaa kun on nälkäinen. Kun herää aamulla ja tajuaa nukkuneensa hyvin. Kun töistä päästyään saa istua rauhassa.

Mutta silti. Välillä vain tulee se hetki. Haluaa tappaa itsensä. Tai ainakin satuttaa itseään. Kaikki on hyvin. Tai suht hyvin, mitään erityistä ei ole tapahtunut. Jostain vain tulee se ajatus päähän. Ja yhtä nopeasti se myös häviää. Jälkeen jää vain pelko hämmennys, miksi?

Stressi kasvaa. Rahat vähissä, niin äidellä kuin iskälläkin. Ei ole enää varaa vuokrata yksiötä. H:n kanssa ollaan kaksiota etsitty mutta ei oikein löydy enää muuta kuin yli hinnoiteltuja joihin ei vain ole varaa. En tänäkään yönä saanut nukuttua kun mietin vain mistä voisin lisää rahaa hankkia, pakko löytää ykkösjakelun lisäksi jotain työtä.

Kirjoituksiin lukeminen on edelleen aloittamatta. Vittu kun ihminen voi olla laiska. Teen itselleni hallaa tällä, mutta en vain saa aloitettua. 3 viikkoa aikaa. Pakko aloittaa. Ainakin bilsa.

27.8. on koulupsykologi ja 2.9. Hallituskadun psykologi. Opollakin pitäisi käydä juttelemassa jatko-opinnoista. Vittu minä minnekään opiskelua voi jatkaa, pitää olla töissä että voi elää. Opintotuki on niin pientä etten sillä maksaisi kuin korkeintaan vuokran. Vitun vitun vittu. Saan hermoromahduksen pian kaiken takia.

Kissoista sain sentään kaksi taas eteenpäin. Kaksi muutakin oli varattu, mutta taisi taas jäädä siihen. Täytyy varmaan ensimmäisestä palkasta varata rahaa että saa leikattua edes neidit niin ei niiltä ainakaan tule lisää kissoja. Ottaa vain niin päähän ihmiset jotka varaavat, mutta eivät hae. Vittu. Niin kuin ei olisi jo muutakin mietittävää.

torstai 7. elokuuta 2014

Haah You call me boy...

Taas 1.5 viikkoa hävisi jonnekin ilman minkäänlaisia postauksia.

Blockit tosiaan oli ja meni. Ilman minua. Kävin viime viikon tiistaina uimassa ja seuraavaksi oksensin. Vitutti pikkusen myydä oma 2 päivän lippu saato sitten ilmoittaa etten pääsekään töihin. Olisin todella halunnut Snoopin nähdä.

No siitä selvittìn. Viime viikon torstaina sain soiton Ykkösjakelusta. Samasta mumerosta oltiin soitettu useamman kerran, mutta olin aina ollut eri paikassa kuin kännykkäni.
Sillä kertaa vastasin ja nyt olenkin sitten varajakajana. 2 aluetta jaettavana, noin 300 taloutta kahtena päivänä viikossa ja reilu 90€/kerta. Pakko koko lenkin ajan pitää mielessä setelinippu jonka saan, jotten kesken kaiken haistattaisi kaikille ja lähtisi kotiin. Hiukan vittumaista.

Kirjoituksiin en ole lukenut yhtään. Vieläkään. Kuukausi aikaa. Englantia turha kerrata kun ei oppi mene tajuntaan. Biologia ja kemia. Pitää ottaa itseä niskasta kiinni ja lukea. Muuten teen paskatöitä loppu ikäni.

Kissojen ottajiin otin yhteyttä mutta heistä ei ole kuulunut mitään. Odottelen sunnuntaihin asti ja sitten ilmotan pennut uudestaan myyntiin. Uusia vauvoja on jo rivissä 8, pakko jotenkin koittaa päästä eroon, kun ei luonta anna myöden tappaa pentuna.

Kämppiä on taas alkanu löytymään. Silloin kun olen Tampereella, sillä mummulla ei netti toimi viime torstain ukkosmyrskyn jäljiltä. Vieläkään vaikka viasta on PHPOYlle ilmoitettu viime viikolla. On minulla miniläppäri, jossa on erikseen netti, mutta en varmaan puoleen vuoteen ole käyttämyt konetta. Kännykällä on kaikki löytynyt.

Hallituskadun psykologiin otin yhteyttä viime maanantaina, mutta mitään ei ole vielä kuulunut. Koulupsykologi on 27.8. Kai tässä jotenkin selvitään.

Kauhean pirteä olo vieläkin, vaikka tänään jakelun teinkin. Sainhan aamulla nukkua pari tuntia myöhempään.

// Guardians of the Galaxy on mahtava. Nähnyt sen kaksi kertaa. Aivan kuten useimmissa muissakin Marvelin leffoissa, myös nyt pahis vei sydämen. Tai jotain. Avengersissa Loki, Captain Americassa Bucky aka winter soldier, Guardians of the Galaxyssa Ronan. Huhuh.