Edes jotain

Sain jotain aikaiseksi. Tein yhteishaun. Nyt se oli oikeasti vaikeaa. Mielenkiintoni ei enää riitä opiskeluun. Tai. Haluan oppia koko ajan uutta, pidän siitä, mutta kun pitäisi oppia itselle ammatti se ei nappaa enää yhtään. Pistin nyt hakuun muutaman vuoden kestäviä aloja. Helppoja ja hieman kiinnostavia. Pakko edes esittää että yritän kasvaa ihmiseksi. Esittää sopivani tähän yhteiskuntaan.

Vaikka en todellakaan siihen sovi. Suurin piirtein joulukuusta lähtien pitänyt omaa lomaa koulusta. Hävettää olla tällainen. Asiat paremmin kuin monilla ja heitän kaiken menemään vain koska olen laiska enkä jaksa. Olisi edes kunnon syy mutta kun ei ole. Olen vain laiska. Nytkin olen jo keskiviikosta lähtien ollut mummulla vaikka periaatteessa olisi pitänyt matikan koe tehdä keskiviikko-iltana ja opolla piti käydä tänään. Laiska.

Tiistai oli kamala päivä. Istuin 11:stä ilta kuuteen sohvalla ja itkin. En kyennyt tekemään muuta kuin itkemään. Istuin ja itkin. Kuuden aikaan aloin rauhoittumaan ja sain raahattua itseni suihkuun. Istuin kuuman suihkun alla tunnin verran ja jatkoin itkemistä.

Olen hermoraunio. Suutun todella helposti, tiuskin ja olen muutenkin äkäinen. Suoraan sanottuna olen vittumainen koko ajan. Se kostautuu minulle vielä. Joku saa tarpeekseen ja sanoo takaisin. Pahimmassa tapauksessa joku josta todella välitän.

Tekisi mieli viiltää, mutta mitä sekään enää hyödyttäisi. Sen verran jo oppinut ettei veren vuodattaminen hyödytä jossei sitä ole valmis vuodattamaan tarpeeksi.

Kyllä. Se pyörii taas mielessä. Muistuttaa olemassa olostaan. Aivan kuin pystyisin ikinä täysin unohtamaan sitä. Sairas mieli, nyt ja aina.

.
.
.

// eilen tuli 3 vuotta mummun kuolemasta. kävin haudalla. pidin itkun sisällä, minulla ei ollut aikaa itkeä. vaikka olisi ehkä kannattanut.

Tape and glue

Tiiättekö sen tunteen ku patoo kaikki tunteet sisällee? Nii hyvät ku pahat. Ja sit niit alkaa olee liikaa. Tulee voimaton olo. Ei tie mitä tekis. Tekis mieli heitellä tavaroita. Tai huutaa. Itkeä. Tehä jotain. Vuodattaa kaikki ulos.

En löydä enää sanoja. En osaa kertoa miltä musta tuntuu. Mikä on väärin. Miksi oon taas täs tilas.

Mut mä yritän.

Mikä on muuttunut. Koulu. Aamul ku herään mun pitää oikeesti näyttää ihmiseltä. Mul on aikataulu jota periaatteessa pitäs noudattaa. Ei riitä et ilmestyn töihi johonki aikaa aamulla lökäreissä ja vanhas risas paidas.

Ihmiset. En oo koskaa ollu sosiaalinen. Mielummi oon yksin ku kauhees ihmispaljoudessa. Ja sit mä joudun jonnekin TAMKiin opiskelemaan. Ihmisiä on vaa vitusti liikaa. Kaikilla on joku mielipide musta.

Läski. Läski Läski Läski. Vitun lehmä. Rupikonna. Läski.

Syöminen, Seki varmaa vaikuttaa. Sanotaanko nii et viimesen kk aikana oon vissii käyttäny rahaa enemmä juomiseen ku syömiseen. Ja siis juomiseen kuuluu alkoholi ja mehut. Oon tän viikon eläny mehulla ja eile söin kiinalaista. Ja senki oksensin pois, mul on vararavintoo vaikka muille jakaa kyl sil pitäs selvitä. Läski.

Yksinolo. Vaik aikasemmi sanoin et oon mielummi yksin ni tässäki on rajansa. Etenki näin illal ku alkaa oleen hämärää mut ei viel oikei nukkuukaa viittis mennä ois kiva ku ois joku jolle puhua ees wapis. Ja viel parempi et se joku puhuis eka. Koska en halua häiritä ihmisiä. En haluu pilata muiden iltaa.

Pakko myöntää et syksy vaikuttaa myös. Kaamosmasennus. Harmaa sää, kylmyys, sade.

Ja viimesenä mut ei mitenkää vähäisimpänä: miehet. Tai okei, minä. Ja mun liian suuret toiveet. Odotukset. Tunteet.

Tunteet,

Nimenomaan. Kun niit ei ois, kaikki ois paremmin. Vitusti paremmin. Kun vois sanoo ihmiselle mitä tahansa tuntematta pistoo sydämessää. Kun vois unohtaa ihmisen ku on saanu tarpeekseen. Tai ku toine on saanu tarpeekseen.

Mutta toisin kävi ja mä oon täs taas.
Miettimäs huomaisko joku jos mua ei enää oliskaa.

Vanhuuteen yksin

Tänään on ollu paska päivä.
Ei.
Tänään on ollut paskempi päivä kuin yleensä.

Miksi ihmisiä onnitellaan syntymäpäivinä?
"Onneksi olkoon, selvisit taaa vuoden ittes kanssa."
"Onneksi olkoon, oot taas vuoden vanhempi."

En ymmärrä syntymäpäivinä onnittelua. Tai ymmärrän sen sitten kun ihminen täyttää 70, 75, 80 jne. Tai 18. Joku sellainen ikä jolla on jotain meekitystä.

Joo tänään on syntymäpäiväni.
20v.
Toivon mukaan vähintään puolet elämästä elettynä.

En ymmärrä onnittelua mutta odotan kuitenkin saavani niitä tietyiltä ihmisiltä. Toivon ja odotan että ihmiset muistavat minut.

Ja kun eivät muista seuraa se että...

Facebook on yksi helvetti tänään.
WhatsApp on yksi helvetti tänään.
Kotona oleminen.. no joo.. se on ihan siedettävää jos kukaan ei muista/viitsi tulla käymään.

3 "IHMISET" palkeissa olevista on onnitellut.

Tänään todella huomaa kuinka paska ihminen ja etenkin kaveri on ollut kuluneen vuoden aikana.

.
.
.

Taas vaihe elämässä kun ei jaksaisi kiinnostaa. Kun haluaisi vain kadota ja unohtua lopullisesti.
Hyvässä alussa oon jo.

.
.
.

//olen potenut nyt vkon verran huonoa omatuntoa kun en pystynyt onnitella Etä hänen syntymäpäivänään. vaikka netti olikin ihan perseestä, ei se tarkoita etteikö olisi voinut lähettää viestillä onnittelua. Perjantaina sain netin takaisin, mutten ole kehdannut onnitella, sama asia kuin pyytäisi anteeksi kun on ensin lyönyt. ei sille enää mitään voi, paska kaveri. piste. \\

// kirjasin etappeja muistiin. Leffoihin liittyviä pääasiassa. yllättävää.
5.3 tulee yhet liput myyntiin ja joku Marvelin paljastus.
10.3 uus HUn biisi.
13.3 Tuhkimo joka on toiseksi rakkain Disney leffa Kaunotar ja Hirviö leffan jälkeen.
16.3 The Judge dvdlle
17.3 Haut
31.3 Day of the Dead
1.4 Fast & Furious 7
10.4 Daredevil
22.4 AGE OF ULTRON 😄 😲 😍 😱

339

Edelliset viillot paranivat vasta. Viime yönä ei tarvinnut vetää pitkähihaista päälle nukkumaan mennessä.

Haluan tehdä lisää.

Sattuu. Paha olo vyöryy päälle. Itkettää, kiukuttaa, masentaa. Epätoivo.

Kaikki sanat ovat minua vastaan.

Minä olen väärä.

Näitä hetkiä on ollut usein viime aikoina.

Jään tuijottamaan teriä.

Hukutan ajatukset musiikkiin. 

En suostu kuuntelemaan muiden sanoja.

Vältän viimeiseen asti.

Taistelen.

Olen terve

.

.

.

Miten olen taas tässä tilanteessa? 

Paniikin pala.

Se saatanan pala on taas kurkussa. Miten siitä pääsee eroon? Ahdistaa, kun en saa hengitettyä kunnolla. Välillä haluaisin oksentaa sen pois. Inhoan sitä. Hyi. 

Tänään oli taas astetta huonompi päivä. Tai keskimäärin ihan hyvä päivä, mutta mieliala vaihteli todella paljon. Olin hetken kuolla nauruun, seuraavassa hetkessä halusin viiltää saadakseni itkeä. Njoo, sitähän elämä on, tunteet vaihtuu. Mutta halusin viiltää, se on se pointti. Miten se ajatus on taas päässyt päähäni?

Ilta olikin sitten jännitystä, pelkoa, paniikkia, itkua, surua, epätoivoa, jne. Q stressaa huomista. Tai tätä päivää. Häntä pelottaa nähdä minut ensimmäistä kertaa, viettää ilta minun ja I:n kanssa ja puhua huolistaan srkn nuorisotyöntekijän kanssa (en ole vrm onko hän nuorisotyöntekijä, mutta työntekijä ainakin). Noin pääpiirteissään. 

Ymmärrän todella hyvin hänen pelkonsa. En itsekään toissa syksynä olisi pystynyt nähdä ketään uutta ihmistä ilman viikon stressiä ja panikointia. En todellakaan luottanut itseeni, pelkäsin toisen mielipiteitä. Pelkäsin olevani arvoton, turhanpäivänen, korkeintaan haitta. Tai tiesin, en pelännyt. 

Ja Q:lla on nyt samoja ajatuksia minusta. Yritän kerta toisensa jälkeen sanoa, ettei minun mielipiteeni hänestä muutu: pidän hänestä ja hän on ystäväni, oli hän minkälainen tahansa.
Mutta pakko myöntää että sattuuhan se hiukan kun toinen ajattelee minun olevan niin pinnallinen että heti kun näemme heitän hanskat tiskiin ja käännyn kannoillani. Niin EI tule käymään, minä en todellakaan luovuta eikä hänen näkemisensä vaikuta haluuni auttaa ystävääni. Ystävääni.

En tiedä miten tämän kirjoittaisin. En osaa kirjoittaa sitä. Laitan viestit kuvina. Pääasiassa kuitenki, Q oli vähällä lähteä täältä. Lopettaa. Sillä hetkellä tuntui, että epäonnistuin. Tuli niin paha olo Q:n puolesta. Itkin. Vähän. Muutaman kyyneleen. En enempää, kello oli niin paljon että muut olivat tulossa sisälle takaisin. Pala kasvoi aina vaan kurkussa, alkoi ahdistamaan todella paljon. Henki ei kulkenut. Sydän hakkasi. Pelotti. Pelotti todella paljon. 

Pelottaa edelleen. Asiat rauhottuivat mutta pelko pysyi silti. Koitan nukkua. Huomenna uusi päivä. Parempi päivä.

Virheitä

En jaksa edes kirjoittaa.
Olisi niin paljon, mitä haluaisin purkaa, mutta en jaksa.
En jaksa nyt.
Haluan vain luovuttaa taas.
Herpaantua ja antaa tämän paskan olon tehdä mitä se on koko päivän palanut halusta tehdä.
Vuotaa verta.
Viiltää kerta toisensa jälkeen, kunnes kädet puutuvat.
Raadella joka ikinen verisuoni riekaleille. Satuttaa ja saada lupa itkeä.

Minun on oltava vahva.
Minun on pidettävä muut pinnalla.
Minun on edes yritettävä pitää heidät pinnalla.
Heidän on selvittävä.

"Mitä mä luin sun blogista ni sulla menee nyt vähä huonommin?"
"Entä ootko sä kunnossa?"
"Selviätkö?"

Aina sama vastaus.
"Joo kyl tää tästä vähitellen. Ei mul oo mitää hätää, kyl mä selviin"
Haluaisin puhua totta.
Haluaisin, että voisin pitää sanani kaikille.
Mutta pelkään, etten pysty siihen.
Pelkään, että vajoan taas enkä voi sille mitään.

Miten mä oon taas tässä tilanteessa? 

Vihaan itseäni.
Oikeutetusti.
Olen syyllinen.
Anteeksi.
Olen niin pahoillani.
Mokasin niin pahasti.
Ymmärrän kyllä josset siedä minua enää.
En itsekään siedä itseäni.
Olen niin pahoillani.
Kaikesta.

Anteeksi.

anteeksi

Musiikkia.

Ihan vittu sama

Hermot kireällä.

Pikkuveli on ärsyttävä. Erityisen ärsyttävä. Kieli ruskeana mielistelee äiteä. Ja äite vain kehuu. "Hieno poika, tuli auttamaan vaikken pyytänytkään". Kuinka monta kertaa minä olen auttanut ilman pyytämistä? Kuinka monta kertaa olen perunut menoni, koska olen auttanut äiteä? Kuinka monta kertaa minua on kiitetty?

Ihan vittu sama.

Täti löysi taas tien kaljakauppaan. Siidereitä, kaljaa ja viinapullo. Haaveilin pääseväni tänä juhannuksena tekemään jotain muuta kuin olemaan navetassa. Ilmeisesti ei sitten. Toinenkaan täti ei taida tulla viikonloppuna, kun on juhannus. Jopa pikkuveljeni menee juhannuksena kotio syömään iskän ja parin naapurin kanssa mm grilliruokia. Jälleen minä perun menoni, koska autan äiteä.

Ihan vitun sama.

Koko päivän olen kuunnellit, kuinka olen laiska paska joka ei vittu pysty edes itseään tappamaan. Olen kuulemma säälittävä läski, josta ei ole mitään muuta kuin haittaa. Idiootti.

Jos vastaasanomisesta ei tulisi minulle mitään ongelmia, olisin monta kertaa käskenyt tädin itse yrittää itsensä tappamista, koska häntä ja hänen juomistaan ei tulisi ikävä.
Ja että jos ruuan tekemisessä on niin paljon vaiavaa hänelle niin on hyvä vain ja juo senkin aikaa, olemme me enempääkin selvitty ilman hänen läskisoosejaan.
Eikä se hänenkään järkensä kovin kirkas ole kun pitää kahden viikon välein vetää vähintään viikon känniputki.
Mutta hei, meitä idiootteja on niin monenlaisia. On niitä, jotka ovat säälittäviä juoppoja ja niitä, jotka ottavat juopon puheista itseensä.

Koko elämä alkaa olla ihan vitun sama. Ihan vitun sama kuolenko. Tai ei. Elämä on tällä hetkellä vittumaisempaa, joten voisin olla onnellisempi jos vain kuolisin pois.

Olisipa tädillä yksi huolenaihe vähemmän, ei tarvitsisi enää minun idioottimaisuuttani stressata.

Takaisin rutiineihin

Paha olo. Paha, paha, paha. En muista, milloin viimeksi olisi tuntunut tältä. En yksinkertaisesti kykene tekemään muuta kuin makaamaan sängyssä ja itkemään. En edes tiedä, miksi itken. En tiedä, miten saisin sen loppumaan.

Suunnittelin harjoittelevani fysiikkaa tämän viikonlopun ajan. En pysty siihen. En pysty keskittymään, en luota osaamiseeni, en halua, ei kiinnosta. Sain tehtyä kolme kuvaaja tehtävää, ainoita tehtäviä, jotka osaisin unissanikin.
Luin toisen teorian, vuorovaikutus ja säilymislait, vaikutti ihan ymmärrettävältä. 
Luin ensimmäisen tehtävän, en tajunnut edes mitä kysyttiin.
Luin tehtävän uudestaan ja uudestaan, mutta mitään en tehtävästä ymmärtänyt. Luovutin, en jaksanut tapella itseni kanssa, kun kerta olisin vain hävinnyt. Keräsin kirjat kasaan, siirsin ne pois keittiön pöydältä ja laahustin huoneeseeni sänkyyn peiton alle vajoamaan yhä syvemmälle.

Minä niin toivoin, että tämä olisi jo loppunut. Alkuviikko meni niin hyvin. Keskiviikkona ja torstaina alkoi stressaamaan perjantain äidinkielen yokoe, mutta ajattelin, että se menee ohi, kunhan olen saanut kokeen tehtyä. Eipä mennyt. Koko eilisen päivän vitutti, kiukutti, itketti. Koe meni sinänsä ihan ok, mutta silti se olisi voinut mennä paljon paremminkin. En jaksanut mennä kämpille tekemään ruokaa, joten tulin suoraan kotiin. Olisin halunnut olla illan kaikessa rauhassa, mutta tottakai äite antoi pikkuveljelleni luvan jäädä mummulle yöksi. Kiukutti ja vitutti vielä enemmän. 20 aikaan nukkumaan, heräsin 11 aikoihin.

Vituttaa vieläkin, kiukuttaa pikkuveljen jatkuva valittaminen. Äitekin suuttu jo moneen kertaan siihen, pari kertaa äite purki kiukkuaan minuun, mitä en todellakaan olisi tarvinnut. Lopulta äite meni pihalle, jossa saa olla rauhassa pikkuveljeltäni ja pikkuveljeni katselee telkkaria niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, ilman pienintäkään häpeää.

Ottaa vain ihan vitusti päähän!

Jonkin perässä

Kutsu tuli ja sen mukana 5 erilaista kyselyä. 18.12. menen äiden kanssa Hallituskadulle keskustelemaan psykologin kanssa, joka tekee minusta alustavan arvion kyselyjen sekä kuulemansa perusteella. Hän päättää tarvitsenko hoitoa. Elämäni on hänen käsissään.

Masennus. Masennus leviää. On koko ajan vain pahempi olo. Masennus vie viimeisenkin uskon minusta. Se syö toivon paremmasta. Raatelee tämän pumpulin lopullisesti rikki mikä ympärilläni olen pienen ikäni elänyt.

Ei maailma ole hyvä. Maailmassa ei ole mitään hyvää ja oikeaa. Tämä on vääryyttä. Elämä on vääryyttä.

"Jos tappasit ittes miten tekisit sen?"

K löisi itseään 7 kertaa puukolla vatsaan, R ampuisi itsensä ja T nielisi nyrkillisen hammastikkuja. Okei, T ei suostunut kertomaan tapaansa.

"Miks kysyt?"

Miksiköhän?  

Punnitsen vaihtoehtoja. Varmin, käytännöllisin, nopein, siistein. L:n blogitekstiä lainaten: enkö saisi olla kaunis ruumis?

Viha ja loukkaantuminen yhdessä. Tekisi mieli satuttaa taas itseäni. Jälleen kuulin uuden mielipiteen itsestäni. Uusi virhe minussa, uusi asia, joka minussa on väärin. Uusi mielipide, joka loi uuden syyn vihata itseäni lisää.

Kuvittelen koko ajan päässäni hahmon, joka koostuu eri henkilöiden huonoista puolista. Hahmon kasvot vaihtuvat sen mukaan, kenelle olen milloinkin loukkaantunut, suuttunut, kyllästynyt. Tapan hahmon kerta toisensa jälkeen. Isken sitä puukolla niin lujaan kuin pystyn. Isken nopeasti vatsaan, kylkiluiden ohi keuhkoihin. 

temptation

Istun sängyllä läppäri sylissä. Katselen Ruudusta sarjoja. 

Laukku on vieressäni. Lompakko on laukussa. Terä lompakossa. 

Vasen käsi on raadeltu. Oikeassa kädessä on vain vanhoja arpia, muutaman saa vielä vuotamaan repimällä. 

Haluan satuttaa itseäni. Siitä on tullut minulle pakkomielle. Taas. 

.
.
.
Kaksi tuntia myöhemmin: 

Oikeassa kädessä 19 viiltoa. 4 suonen suuntaisesti, loput poikittain. 

En pyytänyt apua. En halunnut sitä. En halunnut, että joku veisi minulta syyn viiltää. Minä halusin viiltää, minä nautin siitä. Joka kerta kun terä aukaisi suonen ja veri nousi ensimmäisen kerran pinnalle, minä nautin. Tunne kun veri vuotaa uudesta viillosta kättä pitkin. Kun sormet puutuvat vähitellen tunnottomiksi. Kun veri jähmettyy tahmeaksi niin, että kun siihen koskee sormella, se jää sormeen kiinni ja irtoaa ihosta pitkänä nauhana kuin liima. Kun verivana kuivuu ja rapisee kuivuneena pois. 

Minun ei ole parempi olla kuin ennen viiltelyä. Minulla ei ole pahempi olo kuin ennen viiltelyä. 

Minulla on parempi olo kuin huomenna, jolloin joudun taas häpeämään uusia arpiani, jolloin joudun peittelemäänn käsivarsiani. 

Oikeasti haluaisin vain repiä hihani ylös ja näyttää viiltoni kaikille, näyttää että tarvitsen apua, auttakaa minua ennen kuin tapan itseni. Ei. Ennen kun tämä sairaus tappaa minut. 

//18.12. aika psykiatrisen osaston psykologille klo 11.15. hän määrittelee tarvitsenko 24/7 hoitoa, käynkö osastolta koulussa, vai käynkö siellä vain päivittäin puhumassa. 

Ahdistaa... viilto... EI!

Punainen vaate

Viha.

9.00 viesti K:lta. Halusin vain haukkua hänet pystyyn, syyttää häntä eilisestä.

Eilinen oli yhtä helvettiä. Romahdin kämpällä, potkin seiniä, itkin, hakkasin paikkoja, huusin ja kiljuin pahaa oloa tyynyyn.

Viiltelin. Raatelin vasemman käden ihon. Olin niin vihainen. Vihainen kaikille. Etenkin itselleni.

Olen niin kyllästynyt. Kyllästynyt kitumaan. Minun on aina vain pahempi olo. Mietin aina vain enemmän kuolemaa, viiltelyä, Acutaa, epäonnistumisia.

//Näin unta, että menimme E:n kämpälle yhdessä K:n ja E:n kanssa. Olin jopa unessa niin vihainen heille, että hakkasin ja potkin K:n henkihieveriin ja löin E:tä muutaman kerran.
Uni ei ollut painajainen. Se oli unelma, paineiden purkamista unessa juuri niihin, jotka niitä minulle aiheuttaa. Olen ihan helvetin vihainen heille. Miten he kehtasivat valehdella minulle? Mikseivät he vain voineet saman tien lyödä sitä puukkoa keuhkoihini? He pilasivat kaiken, he tuhosivat luottamuksen välillämme. Minulla ei ole enää ketään, jolle voin puhua luottamuksella. Minulla ei ole ketään.

Itken.

Lävistetty

Katoan usvaan eikä kukaan löydä minua. Eksyin harhaan reitiltäni. Pimeä, tiheä metsä. Usva leviää yhä edelleen, pakokauhu kasvaa. Kukaan ei osaa auttaa minua pois usvasta.
Olen yksin ja huudan apua, mutta kukaan ei kuule. Joku luulee kuulleensa jotain, "se oli vain tuuli, kuvittelin sen". Huudan apua, mutta kukaan ei ota minua tosissaan. Huudan, kunnes ääneni on enää pelkkä kuiskaus.
Heitä ei kiinnosta, he unohtivat minut, korvasivat minut vielä paremmalla kaverilla. He luovuttivat minun suhteeni. Minäkin luovutan. Annan sumun peittää minut alleen, piilottaa minut syleilyynsä. Unohdan itseni. Katoan lopullisesti.

.
.

Herään.

.
.
.

Olen aiemminkin selvinnyt yksin, miksen nytkin?

Koska minulla ei ole syytä selvitä. Minulla ei ole syytä etsiä reittiä pois tästä sumusta. Tämä sumu peittää minut alleen, estää muita näkemästä minua, ja hyvä niin. Se estää muita näkemästä säälittäviä, raadeltuja ääriviivoja, joita joskus kutsuttiin ihmisen nimellä. Sumu suojaa muita näkemästä kärsimystäni, kitumistani hiljaa pois.

Murha.
Nuorelta naiselta leikattiin keuhkot pois vielä kun tämä oli elossa. Hänet lävistettiin peuran sarviin.
Kaunista

Mustat rajaukset

Paha olla.

Sattuu. 

Sieluun sattuu.

Maa on jäässä. Hautaaminen olisi hankalaa. Tuhkaus olisi helpompaa.

Olen yksin. Haluan olla yksin. Jättäydyn yksin, "en jaksa puhua".

En jaksaisi puhua.

Kunpa joku jaksaisi puhua minulle.
Toivoisin, että joku ottaisi yhteyttä.

Joku, jonka viestiä en odota. Jonka viestin minä haluaisin saada, mutta jota en tule saamaan, koska en ole tärkeä.

En ole tärkeä.

En ole tärkeä.

Vastaus kaikkeen.

En ole tärkeä. Olen turha, yhteiskunnan ja maapallon varoja tuhlaava läski luuseri, joka ei osaa muuta tehdä kuin rypeä itsesäälissä ja itkeä. Aiheutan vain kipua, tuskaa, surua. Pahuutta.

Inhoan itseäni.
Halveksin itseäni.
Vihaan itseäni.

Kukaan ei voi inhota, halveksia tai vihata minua enempää kuin minä itse.

Jollen vihaisi erästä ihmistä enemmän kuin itseäni, minä en olisi täällä enää vihaamassa kaikkia.

Olen taas niin väsynyt tähän.

Olen valmis unohtamaan vihani häntä kohtaan, jos vain silloin saan luvan lähteä.

Ryhävalas vailla itsetuntoa

T otti yhteyttä. Ilmoitti olevansa taas exällään. Vittu. Viimeinen asia, jonka olisin häneltä halunnut kuulla. Ärsyttää! Pyysin häneltä viikolla apua viestillä, johon hän ei vaivautunut edes vastaamaan, mutta kun hänellä on tylsää exällään, hän ilmoittaa minulle siitä ja kaivaa tahallaan veistä haavassa.

Ähky. Söin liikaa. Pakko oksentaa. Inhottavaa olla tällainen läski mursu, joka ei muuta tee kuin nuku ja syö. En pian löydä vaatteita kaupoista. Vatsani näyttää aina siltä kuin olisin raskaana. Reidet ovat luonnottoman isot. En kestä katsoa itseäni peilistä. Mielummin katselen ryhävalaita telkkarista kuin peilistä.

Ahdistaa. Haluaisin vain jatkaa nukkumista, mutta pakko jaksaa siivota, tiskata, kerätä pyykit ja lähteä kotia kohti. En vain jaksaisi lähteä ihmisten ilmoille. En jaksaisi.

Maailma on sairas

Tekee mieli itkeä. Riehua. Hakata sänkyä kaikin voimin, potkia seiniä, heittää tavaroita pitkin seiniä. En jaksa. Jokin estää lihaksieni toimimisen. Makaan sängyllä ja vihaan itseäni. Ahdistaa.

Aamuinen lääkäri käynti jatkui taas psykiatriselle. Siellä keskustelin tunnin ajan tutun hoitajan kanssa. Oliko siitä mitään apua? Ei. Hoitaja ehdotti minulle osastojaksoa, mutta en suostunut. Selviän paremmin yksin kuin muiden itsetuhoisten kanssa.

Nyt olen kämpällä ja tekee mieli vain riehua. Ahdistaa. Ajatukseni ovat aivan vitun sekaisin. Jotta oloni parantuisi, minun on selvitettävä ajatukseni. Minun on puhuttava T:n kanssa, päätettävä mitä haluan ja sen jälkeen keskityttävä positiivisiin asioihin.

Mutta ainut asia mitä teen on viiltely. Itken, häpeän, petyn itseeni ja viillän taas. Houkuttaa juoda pää täyteen. Unohtaa kaikki hetkeksi. Ei. Jos juot, et voi ajaa eli et pääse kouluun, mikä on tällä hetkellä asia, joka pitää sinut kiinni elämässä.

"Ei hätää
Vaikka maailma on sairas
Mä en aio miettii sitä tänään
Ei hätää"

Pystyisinpä minäkin sivuuttamaan kaiken paskan.

Tästäkään ei tule mitään. Vittu, kuinka säälittävää. Tapa itsesi niin kaikilla olisi helpompaa.

Hymy huulessa puukko jalkaan

L on Niemessä ainakin ensi tiistaihin asti. Ikävä hänen seuraansa, mutta minä selviän paremmin hetken erossa hänestä,  kuin hän ilman apua.

T:stä ei ole kuulunut tänään mitään. Yleensä hän soittaa minulle aamuisin, paitsi tietenkin silloin, kun on jo illalla sanonut ettei huomenna ehdi soittamaan. Tänään ei ole tullut puhelua, ei tekstiviestiä, ei viestiä facebookissa, ei mitään. Juuri vittu silloin, kun eniten hänen seuraansa kaipaisin.

Rahatilanteeni on aivan päin vittua, vaikka opintotuki tuli vasta maanantaina. Saan verrattain melko paljon tukea, noin 370€, ja onnistuin tuhlaamaan ne 3 päivässä.
Hävettää aivan vitusti ruinata taas äideltä rahaa, mutta pakko kai se on taas.

Ruokaa minulla kyllä olisi ensi viikoksi vielä, mutta 15 päivä on N:n ja mahdollisesti L:n synttärit, jonne pitäisi jotain alkoholipitoista juomaa hankkia. Ja tupakkaa pitää ostaa taas ensi viikolla sekä bensaa, koska ensi viikolla minulla on taas auto käytössä.

Menee hermot. Vituttaa aivan helvetisti, vaikk kaikki on suurinpiirtein hyvin. Vituttaa istua 2 tuntia jossain vitun kemian tunnilla, jossa en edes ymmärrä mitään. Vittu. Tekee mieli tehdä L:t: heittää kännykkä seinään ja itkeä, mutta en pysty siihen. Ahdistus pidättelee minua, en halua joutua kaikkien katseiden kohteeksi.

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Henki ei tunnu kulkevan. Tekee vain mieli itkeä. Nenää pistelee, kun kyyneleet kohoavat silmiin. Ei, ei älkää vuotako, älkää nyt jumalauta vuotako!

Pelottaa. Pelottaa L:n vuoksi, jos hän tekee kuitenkin jotain itselleen. En selviäisi siitä. En vain pystyisi enää keräämään itseäni, olen jo nyt niin palasina, etten jaksa kotiin päästyäni taaskaan tehdä muuta kuin itkeä, syödä ja nukkua. Kukaan ei vahdi minua nyt kun L:kin on Niemessä. Minun ei tarvitse esittää mitään, kun kukaan ei ole näkemässä. Saan vain romahtaa sängylle ja itkeä, kunnes nukahdan.

Kunpa T ottaisi yhteyttä. Kunpa joku ottaisi yhteyttä, pitäisi minut kiinni elämässä. En kestä itseäni yksin. En vain vittu kestä. Pää hajoo, niinkuin L sanoisi. Ahdistaa aivan vitusti liikaa, ahdistaa niin paljon. Haluan vaan niin vitusti viiltää ja riehua ja hakata nyrkkiä seinään. Haluan iskeä puukon pystyyn reiteeni. Haluan nähdä omaa vertani, haluan nähdä sitä paljon. Vittu!

En minä saa ajatella näin. Minun on pysyttävä vahvana. L tarvitsee minua, kun pääsee Niemestä. Minun on oltava vahva ja pystyttävä tukemaan häntä. Hänellä ei ole muita kuin minä. En minä saa ajatella itsemurhaa.

Silti hän ajattelee sitä.

Siltikin.

Musiikkia.

~ Et tarvi mua ymmärrä ~

Mitä mä teen tääl ?

Minua ahdistaa. Masentaa. Itkettää. Haluan niin viiltää. Minun on paha olla. Aivan kuin jokin estäisi minua hengittämästä, kuin jokin estäisi sydämeni lyönnit.

Mietin itsemurhaa. Miksi? En tiedä. Haluan vain pois täältä, elämäni on taas liian vaikeaa. En jaksa. en vain vittu jaksa. Haluaisin vain itkeä viimeisen kerran. Kävellä moottoritielle ja odottaa loppua. Istua junaradalla ja kadota. Viiltää kaulani auki ja kuolla. Minua niin houkuttaisi kuolla. Minua houkuttaa lopettaa elämäni. Elämäni, joka tuntuu jälleen vain potkivan minua päähän ja palleaan. Elämäni, joka on minulle taas liian vaikeaa.

En edes tiedä mikä elämässäni nyt on niin vaikeaa. Minullahan on kaikki periaatteessa ihan hyvin. Minulla on kavereita, rakastava perhe, koulu menee ihan hyvin, raha-asiat on ihan kunnossa, oma kämppä. Mikä vittu minua vaivaa? Moni olisi onnellinen tästäkin. Minkä helvetin takia olen näin saatanan itsekäs enkä voi olla onnellinen jo tästä? Minulla on kaikki aivan vitun hyvin, mutta silti haluan kuolla.

Itkettää. Tuntuu kuin minulta puuttuisi jotain. Minun on ikävä T:tä. Lapsellista. Me emme ole pari, me emme ole mitään, mutta silti haluaisin niin halata häntä juuri nyt. Haluaisin niin soittaa hänelle ja kuulla hänen äänensä. En voi  tehdä sitä, en voi soittaa hänelle. Tai voin soittaa, mutta hän ei vastaisi, hän ei voisi puhua kanssani exänsä lähellä.

Hain tänään L:n hänen kotoaan Tampereelle. Olin hänen seurassaan vajaan 3 tuntia ja sinä aikana puhuin ehkä 10 lausetta. "Mikä on? Miks oot ton värinen?" Minä niin toivon, että osaisin vastata tuohon. Voisin vastata, että minua väsyttää, mikä oikeastaan on aivan tottakin. Voisin vastata, että minua masentaa, mutta mikä, siihen en enää osaisi vastata. Voisin vastata että minua ahdistaa, mutta mikä, siihenkään en osaisi enää vastata. Voisin vastata, ettei minua huvita puhua, minulla ei ole mitään asiaa. Voisin vastata, etten nyt jaksa esittää iloista, mutta miksi minun pitäisi esittää, siihen en osaisi vastata.

Minä en oikeasti tiedä, mikä minua taas vaivaa. Tämä olo ei voi johtua T:stä, se ei saa johtua hänestä. Minulla on muutakin elämää kuin vain T, ei elämäni saa kaatua siihen, että yhtenä päivänä en kuule hänen ääntään tai näe häntä. Toisaalta olen lähes kooko päivän ollut yksin ja ehtinyt miettimään asioita taas liikaa. En ymmärrä mitä T minusta haluaa. Hän ei halua sitoutua, mutta hän haluaa olla kanssani. Tarkoittaako hän, että hän haluaa vain vakituisen panon, jonkun jolle voi aina kännäysillan jälkeen mennä ja purkaa paineita? Minä en halua olla hänelle vain sellainen, mutta jos vaihtoehdot ovat se tai unohtaa T, en tiedä mitä tekisin.

Minun tekee mieli lähettää viesti K:lle, pyytää häntä pitämään seuraa. En vain jaksaisi nyt kirjoittaa, haluasin vain kuulla mitä hänelle kuuluu, jotta saisin jotain muuta mietittävää. En kuitenkaan halua häiritä häntä, höänelleä on omakin elämä.
Tekisi mieli lähettää viesti E:lle, mutta minulla on taas sellainen mieliala, etten mieti yhtään mitä sanon.
Tekisi mieli lähettää viesti L:lle, mutta en tiedä mitä puhuisin hänen kanssaan. Hän erosi tyttöystävästään eilen,mikä minun mielestäni oli aivan oikea päätös, mutta ymmärrän silti, että häneen sattuu. En pysty auttamaan häntä mitenkään taaskaan, enkä todellakaan halua vuodattaa vielä omia ihmissuhdesotkujani hänelle, vaikka sen taisin jo tehdä aiemmin.
Tekisi mieli lähettää T:lle viesti, "Soita mulle, mä tarviin sua!", mutta en pysty siihen. En vain voi lähettää hänelle viestiä, hän auttaa exäänsä tämän muutossa, joten hän ei luultavasti ehtisi soittaa kuin vasta yöllä. Mielummin annan heidän kaikessa rauhassa muuttaa, jotta hän pääsee eroon exästään.

Minua masentaa. Haluan viiltää.Viilsin viimeksi 24.10. siitä on nyt 10 päivää. Se on todella pitkä aika minulle, ja nyt se menee hukkaan. Minun on vain niin paha olla. Haluan satuttaa itseäni, että saan itkettyä. Ratkean tänään viiltämään. Antakaa anteeksi. Minä tiedän, olen heikko, minun pitäisi taistella vastaan, mutta en vain jaksa. Minä viillän tänään. Korkeintaan 5 viiltoa. Minä petän teidät kaikki, kaikkein pahiten minä petän T:n, mutta minä en vain voi enää olla viiltämättä. En pysty enää pitämään itseäni erossa terästä. Minun on pakko saada tuntea kylmä metalli ihollani.

Anteeksi. Minä yritin, yritin ihan oikeasti. Minua ei vain tarkoitettu elämään täällä. Minua ei tarkoitettu mihinkään.

Musiikkia.

Myönnän, mä hävisin

Minusta tuntuu että olen ylimääräinen. Että pilaan taas kaiken. Että ihmiset pääsisivät paljon helpommalla jos minua ei olisi. Että heillä ei olisi mitään ongelmia, jos minua ei olisi.

M on aivan helvetin vihainen. Ymmärrän sen täysin. En pysty kääntämään asiaa mitenkään niin, etten olisi tehnyt jotain väärin. Haluaisin pyytää anteeksi, mutta en pysty siihen. Ja vaikka pyytäisinkin anteeksi, mitä se hyödyttää, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä voi korvata mitenkään. Mieleni tekisi vain potkia T pois elämästäni ja palata vanhaan, unohtaa kaikki tämä paska mitä sekoilumme on saanut aikaan. Miksi ihmeessä minun piti olla niin idiootti? Pilasin jälleen kaiken.

Minulla on aivan helvetin paska olo. Haluan vain itkeä, huutaa, potkia, hakata paikkoja, kiljua, viillellä. Haluan vain niin kostaa tämän kaiken paskan itselleni, minkä taas aiheutin. Vittu, että haluan viiltää. Vitun vitun vittu. Haluan tuntea veren vuotavan. Haluan tuntea kivun. Haluan kostaa itselleni. Haluan tumpata ranteeseeni, polttaa sytkällä kättäni, kuristaa itseäni, painaa kasvoni veteen, purra itseäni.

Vittu, että minä vihaan itseäni! Vihaan aivan helvetisti. En saa syötyä mitään kunnolla. Oksensin aamupalani, oksensin koulussa 3 kertaa, vaikka olin siellä vain 3 tuntia. Nyt yritän syödä lasagnea, mutta sekin nousee koko ajan ylös. Minun on niin paha olla taas. En jaksaisi tätä nyt, en jaksaisi tätä kaikkea juuri nyt samaan aikaan.

Minua ahdistaa, ahdistaa aivan helvetisti. Haluan vain itkeä tämän kaiken paskan ulos. Minä haluaisin vain unohtaa tämän kaiken, mutta miten minä voisin tehdä sen? Minun on nyt kärsittävä seuraukset aiheuttamastani sotkusta. Minun on kannettava vastuuni, otettava kaikki haukut vastaani, minä ansaitsen ne kaikki. Minä tein väärin.

Haluan kuolla. En halua kokea tätä kaikkea. Minä en nyt jaksa tätä kaikkea, mutta lupasin T:lle lopettavani itseni satuttamisen. Pidän lupauksestani kiinni mahdollisimman pitkään, en suostu viiltämään ennen kuin sopimus raukeaa eli T satuttaa minua jotenkin, ja siihen toivottavasti menee pitkä aika.

Elämäni on aivan sekaisin. Useat teistäkin pitävät minua aivan kauheana ihmisenä. "Varastin" kaverini ihastuksen ja lisäksi saatoin hankkiutua vielä raskaaksikin hänelle. Olen ansainnut teidän kaikkien vihat, vihaan itsekin itseäni. Olen aivan kauhea huora, joka ei osaa sanoa ei silloin kun pitäisi. Nytkin ahmin taas kaiken mitä käsiini saan ja pian menen oksentamaan kaiken ulos ja olen loppu päivän syömättä.

Koko elämäni on nyt niin sekaisin, että minua masentaa. Olen aivan umpikujassa, en osaa tehdä mitään, mikä helpottaisi oloani. Osaan vain miettiä vuorotellen itsemurhaa ja T:tä. T yrittää pitää minua elossa, hän yrittää saada minut puhumaan, hän yrittää saada minut luottamaan itseensä. Minä yritänkin luottaa häneen, mutta se on niin helvetin vaikeaa. Vaikka hän on kuinka yrittänyt saada minut hymyilemään, nauramaan, puhumaan, olen vain halunnut itkeä ja viiltää. 

En tiedä mitä tehdä. Minä haluan vain kuolla. Kuolla. Ymmärrättehän te? Haluan vain kuolla, en jaksa elää tätä paskaa enää. Vain T, L ja A saavat hymyn kasvoilleni, vain he pitävät minua elossa, vain he kannattelevat minua ylhäällä. Vain heidän vuokseen olen täällä vielä.

Musiikkia.