Yli 1000 katselua. En olisi uskonut että porukka todella lukee blogiani, arvostan todella paljon kiinnostustanne!
Heräsin pari tuntia sitten. En ole päässyt vielä ylös. Masentaa, muistelen koko ajan äiden eilisiä sanoja. Toivon todella, ettei hän tarkoittanut niitä. Toivon, että hänellä oli vain huono päivä. Itsetuntoni on muutenkin todella vähissä, en tarvitse äidiltäni enää yhtään syyllistämistä.
Mietin vain koko ajan, miten hän saattoi sanoa jotain sellaista. Hän tietää todella hyvin minun olevan itsetuhoinen, mutta silti hän syyllistää ja haukkuu minua. Aivan, kuin hän olisi yrittänyt päästä minusta eroon. Oma äiti, joka on aina ollut minulle todella läheinen, jolle olen voinut kertoa lähes kaiken, joka on aina tukenut minua parhaansa mukaan.
No toivottavasti hän on nyt tyytyväinen. Koitin eilen kerätä voimia ja yrittää puhua jollekin. E ja K, eivät he ymmärrä, ja heillä oli omat juttunsa, en halunnut häiritä. S, B ja R, kirjoitin kaikille viestin, mutta pyyhin sen, en halunnut häiritä. A oli M:n tupareissa, en halunnut häiritä heitä. Mielessä kävi jopa K:n ex, sanotaan vaikka P, hän ei kuitenkaan juuri silloin ollut online FBssä, joten sekin jäi vain ajatukseksi.
Lopputulos. Kenellekään en puhunut, mutta paha olo huusi päästä ulos.
Viilto reiteen. Toinen. Kolmas. Viiltoja, kunnes tunnen vain kivun.
Itku. Taas annoin itselleni periksi ja viiltelin. Pettymys, syyllisyys.
Anteeksi. Ehkä tänään on parempi päivä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti