Virheitä

En jaksa edes kirjoittaa.
Olisi niin paljon, mitä haluaisin purkaa, mutta en jaksa.
En jaksa nyt.
Haluan vain luovuttaa taas.
Herpaantua ja antaa tämän paskan olon tehdä mitä se on koko päivän palanut halusta tehdä.
Vuotaa verta.
Viiltää kerta toisensa jälkeen, kunnes kädet puutuvat.
Raadella joka ikinen verisuoni riekaleille. Satuttaa ja saada lupa itkeä.

Minun on oltava vahva.
Minun on pidettävä muut pinnalla.
Minun on edes yritettävä pitää heidät pinnalla.
Heidän on selvittävä.

"Mitä mä luin sun blogista ni sulla menee nyt vähä huonommin?"
"Entä ootko sä kunnossa?"
"Selviätkö?"

Aina sama vastaus.
"Joo kyl tää tästä vähitellen. Ei mul oo mitää hätää, kyl mä selviin"
Haluaisin puhua totta.
Haluaisin, että voisin pitää sanani kaikille.
Mutta pelkään, etten pysty siihen.
Pelkään, että vajoan taas enkä voi sille mitään.

Miten mä oon taas tässä tilanteessa? 

Vihaan itseäni.
Oikeutetusti.
Olen syyllinen.
Anteeksi.
Olen niin pahoillani.
Mokasin niin pahasti.
Ymmärrän kyllä josset siedä minua enää.
En itsekään siedä itseäni.
Olen niin pahoillani.
Kaikesta.

Anteeksi.

anteeksi

Musiikkia.

Oikein väärin

Ryssin ja pahasti.

Olo muuttuu taas joka sekunti.

Hetki sitten olin iloinen ja luotin itseeni.

Nyt pidättelen itkua ja pelkään itseäni.

Luojan kiitos on Q.
En saa satuttaa häntä enempää kuin äsken satutin. En tarkoittanut. En halunnut satuttaa. En tiedä. Mokasin. Selittelyä. Se johtui olosta. Hyvä olo muuttui silmän räpäyksessä. En muistanut, että se voi tapahtua noin nopeasti. Ja kaikki vain purkautui. En osannut sano mitään oikeaa. En pystynyt kun ajattelin itseäni. Itseäni. Ei jumalauta. Ajattelin itseäni. Hävettää. Purin kaiken ulos koska ajattelin itseäni. Ja nyt tuntuu vielä pahemmalta. Meistä molemmista. Ajattelin itseäni. Vittu.

Ehkä pitäisi tulla järkiinsä ja ottaa välimatkaa Q:hun. Hänen vuokseen. En saa vetää häntä syvemmälle. En saa antaa hänelle ideoita. Tarkoitukseni on auttaa, mutta taidan vetää molempia vain syvemmälle. Ja olin jo pääs.. voi vittu taas minä. Itse, itse, itse. Huoh.

En saa vetää häntä syvemmälle. Vaikka hän antaakin minulle pitkästä aikaa syyn roikkua kiinni elämässä, en saa olla niin itsekäs ja vetää häntä alemmas.
Mutta hän ei enää halua että jätän hänet. Hän tottui "apuuni". Taidan satuttaa häntä enemmän jos otan välimatkaa häneen. Enkä tee sitä jos hän ei sitä halua. Jos vedän häntä syvemmälle, vedän hänet myös ylös.

Jos mä selviin, sä selviit.

Itku tuli. Hyvä. Puran tunteita. En pidä kaikkea sisälläni. Selviän. Minun on pakko. Hän saa minut itkemään, mutta se on vain haitaksi Hänelle. Kunhan kyyneleet riittävät.

Mummun syntymäpäivä

Eilen oli mummun syntymäpäivä. 21.6. Mummu olisi nyt 88-vuotias. Minun laskujeni mukaan.

Päivä meni kuten lähes jokainen tällä viikolla. En saanut mitään tehtyä. Heräsin ensimmäisen kerran 9, mutta koska olin nukahtanut vasta lähempänä 4 en yksinkertaisesti jaksanut nousta. Uudelleen heräsin 13 aikaan. Ja samaa on jatkunut koko viikon. Uni ei vain tule vaikka olisin kuinka väsynyt.

Heräämisen jälkeen vähän aikaa selailin kännykkää. Sitten ylös, vaihdoin vaatteet ja söin vähän. Sitten katselemaan telkkaria. Ja siinä istuinkin 23 asti. Välillä kävin syömässä tai vessassa, mutta muuten pyhitin päivän telkkarille. Aivan kuten lähes kaikki muutkin päivät tällä viikolla.

Jep jep. Tänään sentään tuli itku. Katsoin Vuosi nuoruudestani -leffan. Jälleen kerran samaistuin ja sain itkettyä. Olen koko viikon halunnut itkeä, mutta en vain ole pystynyt. Siihenkin oppii.

Mutta edelleen tekee mieli raadella.

Tahdon voimaa

Tänään oli todellinen ongelma päivä. Heräsin aamulla 8 aikaan ja kaikki tuntui olevan hyvin. Menin takaisin nukkumaan ja kun heräsin taas 12, helvetti pääsi irti.

Illalla olin unohtanu pleikan kiinni telkkariin ja kun kivikaudella syntynyt tätini ei saanutkaan hiihtoa heti näkyviin, sain kuulla ensimmäiset pään aukomiset häneltä. Ihan aiheesta, olihan häneltä mennyt huimat 2min hiihdosta ohi.

Menin kahville ja sain kuulla vielä äideltäkin valitukset inhimillisestä unohduksesta. Erehdyin katsomaan ilmoitukset kännykästä ja Facebookia selatessa katsoin yhtä kuvaa tarkemmin syöden samalla.
"En kyl tie mut toivosin että mun abiturientti tyttärelläni olisi jotain muutakin tehtävää kuin kattella tollasia tyhjänpäiväisiä kuvia."
Anteeksi kun en levittänyt kirjojani ruokapöydälle samaan aikaan, kun piti syödä.

Nelisen tuntia minä istuin samaisen pöydän ääressä ja tein fysiikan tehtäviä. Aiemmin loman aikana olen alkanut tehdä ruokaa 16 jälkeen. Tänäänpä en aloittanut ollenkaan vaan pänttäsin. Siitähän täti riemastuikin: jupisten ja valittaen hän alkoi tehdä ruokaa "kerta susta ei ole siihenkään".

Vähän vaille 18 söimme. Istun pitkällä penkillä yksin. Äite tuli seisomaan penkin ja pöydän väliin istuakseen alas, mutta yhtäkkiä hän otti lautasensa vierestäni ja meni pöydän toiselle puolelle syömään. "Vittu minä viitti pöydän alta syödä." Hänen mielestään penkki oli siis liian lähellä pöytää.

Lähes koko päivän vähän 12 jälkeen tähän asti olen ollut hiljaa. 18 aikaan meinasi tulla itku, kun alkoi mitta täyttymään kaikesta nälvimisestä ja valittamisesta. Poltin normaalin yhden tupakan sijaan kolme, kun heitin pikkuveljeni kotiin. Hetken mielessä välähti jo suunnitelma siitä, kuinka sitten kun olen yksin, kaivan terän ja... niin. En halua edes kkirjoittaa sitä sanaa, ettei siitä tule totta.

Roikun kynsin hampain kiinni hyvässä olossa. Tuntuu kuin seisoisin vanhalla, puisella kaivonkannella. Tai hauraalla järvenjäällä odottaen, milloin askel uppoaa, millon pohja putoaa ja vajoan alas. Samalla käyn mielessäni läpi ohjeita mitä pitää tehdä, jos putoaa jäihin, mistä voin ottaa kiinni jos ja kun kansi lahoaa, kuka olisi lähinnä auttamassa. Toivon ja rukoilen, että minulla on jotain mikä pitää minut ylhäällä.

Pakokauhu. Pelko. Uhma. Viha. Voitontahto.

Minä pelkään putoavani. Pelkään pudotusta. Mutta sama pelko nostaa minussa esiin uhman, voiman ja tahdon pitää kiinni reunasta ja kivuta takaisin ylös.

Ja jostain syvältä nousee usko itseeni.
Minä selviän.

Juuri se hetki

Hetken tuntui, että heitän viimeisen kuukauden hukkaan.

Istuin autossa, odotin pikkuveljeäni. Oli taas tullut pieni riita äiden kanssa. Ei, ei riita. Tein väärin ja hän ilmaisi sen hyvin selkeästi.

Loukkaannuin. Istuin pimeässä autossa ja halusin hakata rattia. Oli vain niin paha olo.

Mietin. Suunnittelin, että sitten kun olen vienyt pikkuveljeni kotiin, tulen takaisin mummulle ja viillän. Pystyin kuvittelemaan sen hetken, kun avaan lompakon ja otan terän sieltä.

Paluumatkalla ahdistus iski. En saanut henkeä. Hetken pakokauhu sai vallan ja olin painaa jarrut pohjaan jäisessä, mutkaisessa mäessä. Kyyneleet sumensivat näkökentän. Halusin lähettää viestin jollekin, L, K, I. "K:lle en voi, häntä ei enää kiinnosta." Ahdisti.

Mummulla romahdin nojatuoliin katselemaan telkkaria. Mahdollisimman vähän omia ajatuksia.

Elämä tuntuu taas romahtavan. Tuntuu kuin vajoaisin yhä alemmas. Tällä kertaa minulla ei vain ole kavereita, monikossa, jotka auttaisivat. Kaiken lisäksi putoaminen osuu juuri sopivasti lukulomalle, joten samalla kun yritän päästä ylös, kertaan kirjoituksiin.

Pitääkö?

Minun päähäni tuli kauhea ajatus. Hävettää kirjoittaakin tämä.

Viillot ovat parantuneet. Tai kuivuneet kasaan. En saa niitä enää vuotamaan repimällä. Menneellä viikolla raatelemani käteni ovat taas ehjät.

Ajatus: pitäisi tehdä lisää.

Miten niin pitäisi tehdä lisää? En minä kuole, vaikken viiltelisikään. Sairasta. Aivan helvetin sairasta.

Mikä minuun on mennyt? Itkettää olla tällainen sekopää. Ahdistaa olla tällainen sekopää. En ole normaali. En todellakaan ole normaali.

Haluan viiltää. Minun pitäisi vain takoa päähäni se, ettei minun ole pakko viiltää.

Vittu. En osaa enää kirjoittakaan selkeästi. Kirjoitan vain kaiken mitä päähäni tulee. Helvetti.

Ei tästä tule mitään. Ei tule mitään. Mikään ei onnistu. Mistään ei tule mitään. Kaikki menee pieleen. Kaikki on aivan sekaisin.  Minä olen aivan sekaisin. Vitun vitun vittu. Kaikki hajoaa. Minä hajoan. Säröilen jo. Otan unilääkkeen ja koitan nukkua. Teippi särön päälle.

Haluan nukkumaan. Herätä sitten joskus, kun kaikki olisi hyvin.

Musiikkia.

"Wake me up, from this nightmare that I live." 

Siivet

Heti, kun lopetan keskittymästä johonkin.

Itsemurha.

Viiltely.

Lääkkeet.

Olen niin yksin tämän kanssa. Tuntuu, ettei kukaan usko, kun lähetän hätähuudon, "Haluun kuolla".

Olen niin yksin. Kukaan ei tunnu muistavan minua, jollei tarvitse jotain.

Tarvitsisin sen yhden syyn, jonka vuoksi elää. Sen, että joku kaipaisi minua, joku sellainen, joka ei ole ottanut minua tosissaan. 

Joku, joka olisi tajunnut että "hei, sullahan on oikeesti paha olla, ja mä haluun auttaa sua eroon siitä".

Revin vanhat arvet auki. Veri vuotaa ja nautin siitä.

Hannibalissa oli mies, joka leikkasi uhreille siivet heidän selkänahoistaan. Pystyisinkö siihen? Leikkaamaan itselleni siivet?

Hyvä loppuko?

Paha olla. Sattuu. Fyysisesti ja henkisesti. Etenkin henkisesti. Viiltelin heti aamusta, oikea käsi vuotaa vieläkin. Olen niin kyllästynyt tähän elämään.

Musiikkia.

Mitään hyvää ei tapahdu. Minun on saatava pää sekaisin tai viillettävä, että voisin olla "oikeasti" iloinen. Edes hetken aikaa. Minulla ei ole mitään syytä olla täällä. Ei mitään. 

Kaverit selviäisivät kyllä ilman minua. Kaikki selviäisivät ilman minua. Paremminkin. Heillä ei olisi enää minua taakkanaan. En aiheuttaisi heille enää kipua ja surua. En satuttaisi heitä enää kuolemani jälkeen.  

Olen vain niin loppu. En jaksa enää yrittää. Haluan mennä vessaan, lukita oven ja kaivaa terän esille. Viiltää valtimon auki. Kuolla. Loppua. Päästää sieluni vapauteen. Lopettaa kärsimyksen. Päästä eroon tästä kivusta. 

¡Hasta luego!

L ja minä. Jep. Tiedätte kyllä mitä tarkoitan. Jos tätä nyt lukee joku, joka tuntee minut, niin pitäkää tämä tieto omananne. Minun ja L:n yhteinen päätös pitää tämä salassa.

Minun pitäisi nyt varmaan unohtaa T. Tai ottaa häneen ainakin etäisyyttä. En tiedä, pystynkö siihen. Toivon, että pystyisin. En haluaisi satuttaa L:ää ainakaan tarkoituksella.

Tämä on väärin. Ei sinulla ole tunteita L:ää kohtaan. Sinun tunteesi ovat T:llä, ja tiedät sen itsekin aivan helvetin hyvin. Satutat kaikkia. Satutat L:ää. Tarkoitat hyvää, mutta aiheutat pahaa. Niin kuin aina. Haluat pelastaa L:n, mutta oikeasti kaivat vain hänen kuoppaansa yhä syvemmäksi. Lopeta, ennen kuin aiheutat pahempaa harmia. Älä uhraa itseäsi, jos lopputuloksena on kaikille vain paha mieli.

Ei. En minä uhraudu. En todellakaan uhraudu. Haluan olla L:n kanssa. Haluan tukea ja suojata häntä kaikelta. Minä pidän hänestä todella paljon. Et kuitenkaan käytä sanaa 'rakasta'. En sillä en rakasta häntä vielä. Niinpä. Ei tässä nyt vielä niinkään ole kyse vielä rakkaudesta. Me testaamme vasta toimisiko tämä ja jos ei toimi, pysymme kavereina.

Enkeli ja piru. Tai piru ja enkeli. En tiedä, kumpaa puolta itsessäni uskoisin. Toisaalta haluaisin ainakin yrittää L:n kanssa, mutta yrittämisessä saatan pettää L:n lisäksi myös itseäni.

Olen aivan sekaisin itseni kanssa. Itken ilman syytä. Koulussa tuli niin kauhea ahdistus, että oli pakko päästä kesken tunnin ulos hengittämään raitista ilmaa. Kotimatkalla hakkasin vähän väliä rattia. Nyt tekisi mieli vain romahtaa; itkeä, kiljua, huutaa, potkia seiniä, viillellä. Haluan tämän pahan ulos itsestäni. Se ei kuulu minuun.

"Vaik tuntuu et mä delaan"

Hengitä.

100 sanaa, miljoona ajatusta

Haluaisin kirjoittaa, mutta en tiedä mitä. Haluan purkaa tämän olon tekstinä, jakaa tämän jonkun kanssa, mutta en osaa sitä. Ei helvetti.

Tiedättekö tämän tunteen, olotilan?5

Toivottavasti ette.

Olotilan, kun tietää, että kohta pitäisi lähteä viikonlopuksi käymään kotona ja sitä ennen pitäisi tiskata, kerätä pyykit ja tarvittavat kirjat mukaan. 
Mitä saa aikaiseksi? 
Ei mitään. Onnistuu vain makaamaan sängyllä ja tietämään olevansa aivan toivoton luuseri, laiska paska, ikuinen epäonnistuja. Häpeämään itseään, vihaamaan itseään, inhoamaan itseään. 

Minä en saa mitään aikaiseksi. En mitään järkevää. Makaan sängyllä ja haudon itsemurhaa. Haluan satuttaa itseäni. Vihaan tätä halua. Vihaan, ei helvetti. Ei tämä ole oikein. 

Itken. Taas. 

Musiikkia.

~ I’m out here on my own
I’m giving it a go alone
I’m begging on my knees
Is there a God to save me
I’ve been a retched soul
From my heart down to my toes
I was lost in my disease ~

Musiikkia.

~ What if I wanted to break
Laugh it all off in your face
What would you do? (Oh, oh)
What if I fell to the floor
Couldn't take all this anymore
What would you do, do, do? ~

Musiikkia.

~ I don't need your condescending
Words about me looking lonely
I don't need your arms to hold me
Cause misery is waiting on me ~

Musiikkia.

~ Waiting for the end to come
Wishing I had strength to stand
This is not what I had planned
It's out of my control
Flying at the speed of light
Thoughts were spinning in my head
So many things were left unsaid
It's hard to let you go ~

Pakko jaksaa..

Masentaa. Liikaa. Itsemurha. Taas se on joku vitun vaihtoehto. En minä halua, että se on taas vaihtoehto. Mikä vittu minua taas vaivaa?

Pää on kipeä. Hengitys ei kulje. Ahdistaa. Väsyttää. Haluaisin riehua. Ruokalassa heittää lasin seinään. Iskeä haarukan jalkaani. Mennä huutamaan ärsyttävästi nauravalle kakkoselle, joka ei osaa olla hiljaa. Potkaista vieressäni istuvaa E:tä niin lujaa kuin pystyn ilman mitään syytä. 

Itkettää. Haluan vain romahtaa taas. Romahtaa ja itkeä. En voi. En voi vielä. Minulla on aika lääkärille klo 13.00. En voi mennä sinne itkeneenä, minun on esitettävä, että kaikki on hyvin. Minulla on oltava kaikki hyvin, jotta voin auttaa L:ää.

Haluan vain omaan rauhaani. Yksin, mutta en kuitenkaan olla yksin. Haluan olla fyysisesti yksin, hiljaisuudessa, rauhassa. Haluan kuitenkin, että joku ottaa yhteyttä, pitää seuraa. Ja se joku voisi parhaimmillaan olla T. Hän oli yöllä lähettänyt minulle todella outoja viestejä, luultavasti kännissä, koska niistä ei saanut mitenkään selvää. Kiinnostaisi tietää, mitä hän niillä tarkoitti. Tarkoittiko hän niillä todella sitä miten ne sain suomennettua.

Helvetti! En osaa edes kertoa miltä minusta tuntuu. Olen niin yksin, vaikka ympärilläni on kavereita, jotka kysyvät mikä minua vaivaa. "Pää vaa kipee." Ei. En minä pääse niin helpolla. Minua masentaa, itkettää, ahdistaa, raivostuttaa.
Minun elämäni on aivan sekaisin. Aivan kuten ajatuksenikin.
Kaikki on sekaisin ja minä hukun taas.

Putoan, eikä pohjaa näy.

Hymy huulessa puukko jalkaan

L on Niemessä ainakin ensi tiistaihin asti. Ikävä hänen seuraansa, mutta minä selviän paremmin hetken erossa hänestä,  kuin hän ilman apua.

T:stä ei ole kuulunut tänään mitään. Yleensä hän soittaa minulle aamuisin, paitsi tietenkin silloin, kun on jo illalla sanonut ettei huomenna ehdi soittamaan. Tänään ei ole tullut puhelua, ei tekstiviestiä, ei viestiä facebookissa, ei mitään. Juuri vittu silloin, kun eniten hänen seuraansa kaipaisin.

Rahatilanteeni on aivan päin vittua, vaikka opintotuki tuli vasta maanantaina. Saan verrattain melko paljon tukea, noin 370€, ja onnistuin tuhlaamaan ne 3 päivässä.
Hävettää aivan vitusti ruinata taas äideltä rahaa, mutta pakko kai se on taas.

Ruokaa minulla kyllä olisi ensi viikoksi vielä, mutta 15 päivä on N:n ja mahdollisesti L:n synttärit, jonne pitäisi jotain alkoholipitoista juomaa hankkia. Ja tupakkaa pitää ostaa taas ensi viikolla sekä bensaa, koska ensi viikolla minulla on taas auto käytössä.

Menee hermot. Vituttaa aivan helvetisti, vaikk kaikki on suurinpiirtein hyvin. Vituttaa istua 2 tuntia jossain vitun kemian tunnilla, jossa en edes ymmärrä mitään. Vittu. Tekee mieli tehdä L:t: heittää kännykkä seinään ja itkeä, mutta en pysty siihen. Ahdistus pidättelee minua, en halua joutua kaikkien katseiden kohteeksi.

Ahdistaa, ahdistaa, ahdistaa. Henki ei tunnu kulkevan. Tekee vain mieli itkeä. Nenää pistelee, kun kyyneleet kohoavat silmiin. Ei, ei älkää vuotako, älkää nyt jumalauta vuotako!

Pelottaa. Pelottaa L:n vuoksi, jos hän tekee kuitenkin jotain itselleen. En selviäisi siitä. En vain pystyisi enää keräämään itseäni, olen jo nyt niin palasina, etten jaksa kotiin päästyäni taaskaan tehdä muuta kuin itkeä, syödä ja nukkua. Kukaan ei vahdi minua nyt kun L:kin on Niemessä. Minun ei tarvitse esittää mitään, kun kukaan ei ole näkemässä. Saan vain romahtaa sängylle ja itkeä, kunnes nukahdan.

Kunpa T ottaisi yhteyttä. Kunpa joku ottaisi yhteyttä, pitäisi minut kiinni elämässä. En kestä itseäni yksin. En vain vittu kestä. Pää hajoo, niinkuin L sanoisi. Ahdistaa aivan vitusti liikaa, ahdistaa niin paljon. Haluan vaan niin vitusti viiltää ja riehua ja hakata nyrkkiä seinään. Haluan iskeä puukon pystyyn reiteeni. Haluan nähdä omaa vertani, haluan nähdä sitä paljon. Vittu!

En minä saa ajatella näin. Minun on pysyttävä vahvana. L tarvitsee minua, kun pääsee Niemestä. Minun on oltava vahva ja pystyttävä tukemaan häntä. Hänellä ei ole muita kuin minä. En minä saa ajatella itsemurhaa.

Silti hän ajattelee sitä.

Siltikin.

Musiikkia.

~ Et tarvi mua ymmärrä ~

Anteeksi, mutta elämäni on muuttunut

Tämä päivä alkoi aivan mahtavasti. Toivottavasti mikään tai kukaan ei pilaa tunnelmaani.

Heräsin 8 aikaan kun, T soitti. Hän oli huolissaan minusta, hän pelkäsi, että olin tehnyt itselleni yön aikana jotain. Olin eilen todella maassa H:n sanojen vuoksi, mielestäni aivan oikeutetusti. En luultavasti olisi tässä enää, jos T ei minulle eilen olisi vastannut.

"Eilen tais olla vähän haikee vaikee fiilis?"

Joo no minähän vain itkin samalla, kun soitin hänelle. Kenellekään muulle en olisi kehdannut siinä tilanteessa soittaa. K kyllä kävi mielessä, mutta hänen kanssaan minulla oli jo eilen vähän hyiset välit, joten T oli parempi vaihtoehto.

Onneksi hän ymmärsi ja puhui minulle, vaikka hetki olikin todella huono. T:n exä oli ollut hänen vieressään, eikä hän tiedä vieläkää minusta vaan luulee, että T on aina ollut saunomassa.

Elämäni tuntuu olevan aivan sekaisin. Minua ahdistaa. Masentaa. H:n kanssa minulla on oikeastaan välit poikki. E:n kanssa tuntuu olevan myös aika jäistä, tälläkin hetkellä hän istuu vieressäni, mutta emme puhu juuri mitään. Viesteihinikin hän vastaa vain yhdellä sanalla. Kuulemma hän on kuullut K:lta jotain muuta, jota en mitään hyvää ollut.

Menee nyt kyllä hermot K:hon. Vitun. Ei olisi pitänyt puhua hänelle yhtään mitään. Sitä virhettä en tee enää ikinä. E:n mukana menetän myös K:n. Vaikka K nyt onkin juorunnut asiani eteenpäin, totta kai harmittaa menettää hänetkin, hän on kuitenkin ollut minulle todella läheinen ja auttanut minua vaikeiden hetkien yli. Hän on kuitenkin parempi kaveri E:n kanssa, joten ei ole vaikea arvata kumman kanssa hän viettää aikaa jos meidän väliltä pitää valita.

A:n, L:n ja T:n kanssa välini sentään ovat aivan kunnossa. Luojan kiitos, minulla on sentään heidät. Ehkä tästäkin helvetistä selvitään. Ehkä nytkin saan itseni ylös tästä sekasotkusta.

Ehkä en. Itsemurha pyörii mielessä koko ajan. Haluan itkeä lähes koko ajan, vain silloin ku puhun T:n kanssa, itku unohtuu. Haluan satuttaa itseäni. En haluaisi olla näin pahasti H:n sanojen mukainen, mutta haluan viiltää "muuten vain". Myös sen vuoksi, että olen H:n sanojen mukainen, mitä en haluaisi olla, haluan viiltää. Tulipas se selkeän epäselvästi, mutta sellaista elämäni on tällä hetkellä.

Elämäni on sekaisin, se on minulle hyvä syy viiltää.

Jotain muutakin hyvää tähänkin postaukseen kuin vain hyvät välini A:n, L:n ja T:n kanssa sekä T:n aamuinen ihana herätyssoitto. Musiikkia.

~Its just one of those days
Where you don't want to wake up
Everything is fucked
Everybody sucks
You don't really know why
But you want to justify
Rippin' someone's head off
No human contact ~

Sanahelinää

Nyt jumalauta! En suostu tähän taas! En suostu olemaan pohjalla vain, koska en saa aikaiseksi häiritä ihmisiä asioillani. Tämä on täysin masennuksen syytä, en voi syyttää tästä muita.

Nyt on taas se hetki, kun masennus valtaa minut. Viiltely houkuttelee, en suostu siihen nyt. Taistelen jälleen itseäni vastaan. Pakotan itseni kirjoittamaan, kertomaan ajatukseni edes tänne.

Tarvitsen apua, myönnän sen. Minä myös haluaisin apua, masennusta vastaan, mutta haluaisin, että tulisi ilman marttyyrisiä uhkauksia itsemurhasta, tai omien ongelmien vuodattamista muille.

En oikeastaan itsekään tiedä, millaista apua sitten haluaisin. Sanat voivat lohduttaa hetken tai suututtaa vielä enemmän. Kosketusta karsastan, välttelen sitä mahdollisimman paljon. En kuitenkaan mitään paniikkia saa, jos joku minua halaa tai muuten koskettaa, en vain erityisemmin pidä siitä. Kuunteleminen auttaa sen hetken, kun saan kertoa ajatuksiani. Siitäkään ei kuitenkaan ole mitään apua pitkällä aika välillä, apu kestää vain sen hetken, kun kerron asiani. 

En tiedä. Haluan jotain apua, joka oikeasti auttaa. Ymmärrän aivan hyvin, masennusta on vaikeaa parantaa. Toisaalta olisin kiitollinen pelkästä kuuntelusta, rohkaisevista sanoista ja etenkin siitä, että minuunkin luotettaisiin. Ei minua tarvitse suojella vaikeilta asioilta, minullekin voi puhua asioistaan ja huolistaan siinä, missä muillekin luotetuilleen. Haluan auttaa, tuntea olevani tarpeellinen, tukea, kuunnella, puhua niin paljon kuin mahdollista.

Sekavaa tekstiä, purin vain ajatukseni.