Man overboard, help?

Olen taas niin masennuksen kourissa. Taistelen itseäni vastaan, etten kaiva terää esille ja viillä. Minä häpeän arpiani, ne eivät ole luonnollisia, ne suorastaan huutavat olevansa epäaitoja, vihan ja surun tekemiä.

Haluaisin puhua, saada kontaktin toiseen ihmiseen. En jaksaisi olla yksin ajatusteni kanssa. Odotan taas, että kännykkä ilmottaisi viestistä, kommentista FBssä, tykkäyksestä Instassa. Jotain edes! Eikö kukaan todella muista, että minäkin olen olemassa, myös viikonloppuisin?

Olen nyt ollut 28 tuntia mummulla. Siitä ajasta olen nukkunut 13 tuntia. Silti olen väsynyt. Helvetti.

Äiten kanssa en ole ehtinyt puhua juurikaan. Pääasiassa aina, kun olemme olleet kahden,  hän on kertonut viikostaan, miettinyt mitä tänään pitäisi tehdä ja puhunut pikkuveljenikin ongelmat samalla istumalla.
Haluaisin kertoa äidelle kaiken, niin kuin pienenäkin tein. En vain pysty siihen enää, jokin minussa ajattelee tuottavansa pettymyksen äidelle, jos kerron kaiken.

Esimerkkinä tupakointi. Äite ei tiedä, että poltan, viikonloppuisinkin olen onnistunut välttämään kiinni jäämisen. Eihän se toisaalta enää äidelle kuulu, olen täysi-ikäinen, joten saan itse päättää. Äiden mielipide on kuitenkin aina tärkeä, eikä hänelle haluaisi tuottaa pettymystä tai saada häntä huolehtimaan.

En tiedä mitä voisin tehdä. Ahdistaa. Mielummin kertoisin, kuin jäisin ns "kiinni" polttamisesta. Se kuitenkin olisi jotenkin jalompaa tai moraalisesti oikeammin.

Äh. Annan asioiden olla ja menen nukkumaan. Vältän itseni mollaamisen ja satuttamisen. Vältän ahdistuksen. Vältän muut ihmiset.

Tuntee, ei tunne, tunnenko?

"Sinun pitää oppia tunnistamaan tunteesi, se helpottaa oloasi ja selventää mieltäsi". 

Oh shit Sherlock! 

Kai minä sen tiedän, että tunteiden tunnistaminen helpottaisi. Minä yritän tunnistaa ne, minä yritän tunnistaa pelon ja katkeruuden toisistaan, minä yritän tunnistaa vihan ja loukkaantumisen toisistaan. Minä yritän tunnistaa jopa ilon ja toivon toisistaan. 

Minä yritän, mutta se ei ole helppoa, kun tunteet ovat näin sekaisin. Esimerkiksi tunnen aamuisin samalla iloa siitä, että herään, odotan päivän tuomia iloisia asioita, mutta myös vihaa uuden päivän alkaessa taas, pelkoa uusista pettymyksistä ja illalla mielen valtaavasta masennuksesta. 

Ristiriitaista. Olen hukassa tunteideni kanssa, ne vievät minulta järjen. 

Istun äidinkielen tunnilla. Kirjoitan tätä, vaikka toisaalta pitäisi kyllä opetustakin kuunnella. Minusta tuntuu taas niin tyhjältä. Haluaisin vain kotiin itkemään tämän tunteen pois, nukahtaa väsyneenä itkemiseen ja herätä niin kuin kaikki olisi hyvin. Ahdistaa istua naurun ja puheen keskellä, kun en itse juuri nyt siihen pysty. 

Päälimmäisenä tunteista on viha. Aina ja ikusisesti, viha. Sen alla on kasa muita tunteita, en tiedä mitä. Välillä pilkahtaa helpotus, pääsen pian kotiin itkemään. Toisaalta tuleva pitkä viikonloppu yksin omien ajatustensa kanssa pelottaa. 

Osaan olla itsenikin kanssa, välillä on ihan mukavaa rauhoittua, sanoin sen psykologillekin, mutta nautin enemmän kavereiden seurasta. Haluaisin viettää heidän kanssaan mahdollisimman paljon aikaa, nyt kun heitä on ja siihen viikolla pystyisin. 

Viikonloppuisin on kuitenkin pakko mennä porukoille keskelle ei mitään ja erakoitua ilman kunnollista nettiä muista. 48 tuntia viikonloppuisin ovat aivan tarpeeksi aikaa itselleni, omien ajatusteni kanssa, jotka eivät viikonloppuisin kovin iloisia ole. 

Toisaalta olen itseni kanssa koko ajan, en kerro tunteistani muille, en suostu näyttämään olevani näin helvetin sekaisin. Tiedän, oloni voisi helpottua, jos saisin kerrottua mitä tunnen, mutta en halua olla se porukan musta lammas, joka pyrkii koko ajan keskipisteeksi marttyyrisesti.

Ja taas toisaalta, nytkin istun tunnilla kavereiden keskellä ja erakoidun kirjoittamaan tätä. En osaa puhua tunteistani, joten vuodatan sen sekavana tekstinä blogiin ja linkitän sen lopulta K:lle, E:lle tai A:lle avunhuutona. 

"Älä jää yksin, puhu asioistasi, sulla on kavereita, jotka kyllä kuuntelee sua. Sun pitää ymmärtää, että säkin saat olla se tarvitseva, säkin saat olla se, jota pitää kuunnella, jota pitää tukee."

Joo hienoja ohjeita psykologilta tulee, vielä kun pystyisin toteuttaan ne. Minä en todellakaan halua olla se, joka keräämällä kerää kaiken huomion. Minä olen niin huomionhaluinen, että haluan heidän itse tajuavan, että tarvitsen kuuntelijaa. Tai oikeastaan kyselijää, minähän en mitään kerro ilman, että toista oikeasti kiinnostaa. 

Vittu, miten sekaisin ihminen voi olla?!? Ihan ärsyttää olla näin sekaisin. Viha, viha, viha, viha. Tämä olo purkautuu taas pian itkuna, viiltelynä, raivona. Pian sanon jotain pahaa, pian loukkaan taas jotenkin toisia, kun he eivät huomaa, kune he eivät tee asialle mitään.

Väärin!!! He huomaavat, toivottavasti, mutta mitä he voisivat tehdä? Kesken tunnin, ihmisten keskellä, ei pahemmin kysellä "miten sulla menee?" saati sitten vastata siihen.

Äh tänkin tekstin pointti hävisi taas jonnekin. Jos vaivaudutte lukemaan, niin kertokaa toki minullekin tekstin pointti. 

Lopuksi musiikkia ehkä se vie huomion sekavasta tekstistä. 

Savustus

Herään 10.30
Aamuröökille, pakko pukee äkkiä jotkin vaatteet päälle ja mennä ulos.
Sisälle. Suihkuun, pukeen, syömään, meikkaan, hiukset. 2 tuntia lähtöön. Sänkyyn makaamaan, torkutan.

13.15 ylös vielä väsyneempänä. Nopea vilkaisu peiliin ettei rajaukset ole levinneet.
Takki päälle ja pysäkille. Päivän toinen rööki. Ehtii polttaa toisenkin ennen kuin bussi tulee. Bussilla keskustaan, toisella bussilla psykologille.

Kello 13.50. Ehtii hyvin polttaan.

14.00 sisälle psykologille, 30min puhumista joka vain sekoittaa päätäni vielä enemmän. Psykologi saa minut tuntemaan ettei lapsuuteni ollutkaan hyvä. "Saitko itkeä lapsena?" Sain, itkin koko ajan, välillä kysyttiin miksi sä taas itket. "Eli et saanu itkee lapsena ilman syytä?" Fine, niin kai sitten saatana.

14.40 ulos psykologilta. Rööki, pysäkille venaan bussia. Bussilla lukiolle, ehdin fyssan tunnille. Kävelymatkalla palaa kaks röökiä. Tunnilla 45min.

16.00, bussi tulee 16.21, tai pitäisi tulla, se on taas myöhässä. Pysäkille 16.25, ehtii hyvin polttaan.

Bussiin 16.30, 15min matka kotiin. Pois bussista ja heti tupakka palaan. Kävelen talon tupakkapaikalle polttamaan. Tumppaan ja huomaamatta toinen tupakka syttyy. Poltan ja sisälle.

17.00 ruoanlaittoa, syömistä, loikoilua.
18.30 ulos tupakalle, poltan kaksi, en kuitenkaan jaksa enää tulla uudestaan. Sisälle tekeen läksyjä.

21.00 läksyt tehtynä, vielä kerran tupakalle. Sisälle. Vaatteiden vaihto, meikinpoisto ja naaman peseminen.

22.30 nopeasti pieni iltapala, klementiini. 23.00 valot pois ja nukkumaan. Pitäisikö vielä käydä tupakalla? Nah en jaksa,  aamulla sit.

Hereillä oltu reilu 12 tuntia, poltettu 12 röökiä. Normaalisti olis tähän mennessä palanu korkeintaan 8. Vitutuksen määrä aika korkeella. Masentaa.

Lapsuuteni viedään pois minulta, en saa mielestäni pois ajatusta siitä, että jopa psykologini pitää lapsuuttani huonona. Se oli onnellinen, uskokaa. Haluan pitää sen muistoissani onnellisena!

Itken.

Sekavaa, hukassa

Lintsauspäivä. 3 tuntia olis koulua enkä ehdi niillekää tunneille, kun psykologille aika kesken tuntien. Vituttaa, koulu on tällä hetkellä ainoa valopilkku elämässäni.

Tänään pitää koko päivä olla yksin ajatuksieni kanssa, 40min psykologin puheilla ei mitenkään helpota tilannetta.

Ahdistaa mennä puhumaan, ei hän ymmärrä minua, kun ei tiedä kaikkea elämästäni. Hän ei tiedä, kuinka kiltti ihminen olen, miten kestän kaiken mitä niskaani saan,  koska en halua riidellä, en halua jäädä taas yksin.

Joudun jälleen valehtelemaan, koska en pysty kertomaan kaikkea hänelle. Hän ei ymmärtäisi, hän ei ajattele samoin kun minä.

Olen aivan hukassa. En tiedä mitä haluan, haluanko oikeastaan mitään. Olen väsynyt tähän, en osaa päättää enää, en jaksa tehdä sitä enää.

Sekavaa tekstiä. Sekavaa. Kaikki elämässäni on tällä hetkellä todella sekaisin. Mistään ei tule mitään, se masentaa. Äh, tämäkin on loppujen lopuksi turhaa.

Jos joku järjestäisi elämäni, jos joku kertoisi mitä tehdä. Jos joku auttaisi minua ennen kun vajoan alemmas, kertoisi miksi olen täällä,  kertoisi syyn elämälleni.

Minä en sitä enää tiedä, olen unohtanut sen. Olen valmis luovuttamaan, elämäni ei ole elämisen arvoista. En vain jaksaisi sitä enää. En jaksaisi olla vihainen enään.

Elämä, ei koskaan hyvin

Ajatukset ovat ihan sekasin. En tiedä mitä tunnen. Mielialani vaihtelee taas, välillä kaikki on hyvin, hymyilen, nauran, juttelen, sitten tulee taas viha, suru, kateus. Minä VIHAAN tätä!

Mielessä pyörii kysymys, johon en vieläkään tiedä vastausta.
"Miksi olen masentunut?".
Minun lapsuuteni oli onnellinen ja pääosin rauhallinen. Muistan menneisyydestäni vain hyviä päiviä, naurua ja hymyä. Kaiken muun olen unohtanut.

Väkivalta on kyllä kuulunut elämääni koko ikäni. Olen pelännyt itseni ja perheeni puolesta. Alkoholismi on ollut aina osa elämääni, olen tottunut siihen. Sairauksia, kuolemaa, huumeita, yksinäisyyttä.
Kaikki se on kuulunut elämääni, mutta kuitenkin olen aina ennen jaksanut olla positiivinen ja onnellinen. Miksen enää? Minne se tahto elää hävisi?
Minulla on ollut rankkaa, kyllä minäkin sen ymmärrän, mutta niin hullulta kuin se kuulostaakin, pidän lapsuuttani kuitenkin onnellisena.

A:lla on tällä hetkellä todella rankkaa. Hän on minulle todella tärkeä ystävä, yksi tärkeimmistä, tarkemmin ajatellen ehkä paras ystäväni koulussa ja olen todella voimaton, kun en pysty auttamaan häntä mitenkään. Haluaisin niin olla nyt hänen apunaan, mutta minusta tuntuu ettei mikään mitä voisin tehdä auta häntä. Voin vain tukea ja kuunnella häntä, enkä niitäkään osaa tehdä.

Itsevihakäyrä nousussa.

A:n menneisyydessä on samoja asioita kuin minullakin, vielä enemmänkin, ja silti hän on yksi positiivisimmista ihmisistä, joita tunnen. Näin hänen itkevän ensimmäisen kerran vasta vappuna, vaikka olemme olleet kavereita jo 2 vuotta. Hän on aina iloinen, hymy on asia mistä A:n tunnistaa.

A:n tilanne on saanut minut miettimään itseäni. Mikä oikeus minulla on olla masentunut? Miksi minä saisin olla heikko ja itkeä, vaikka olen elämässäni päässyt niin helpolla?

Masennus. Helvetti. Se vaikuttaa kaikkeen. Ihoni on arvilla. En kehtaa käyttää enää housuja, jotka paljastaisivat pohkeeni, ne ovat täynnä viiltoja. Unirytmi on sekaisin, en saa nukuttua, jos nukahdan, herään painajaiseen tai nukun 30min pätkissä koko yön. Ruokahalu on olematon tai pohjaton, täysin ajasta riippuen. Opiskelu on mennyt todella heikosti, keskittymiskyky on aivan hukassa, edes rakastamastani kirjoittamisesta ei oikein tule enää mitään.

Minua vituttaa. Miten niin mahtavan viikonlopun jälkeen voi olla tällainen olo? Päiväni ovat taas täynnä epätoivoa, vihaa, katkeruutta.

Viiltely on kuvissa taas. Ahmiminen ja oksentaminen tulivat kuviin reilun viikon tauon jälkeen. Itkutkin, itken kotona kaikesta mahdollisesta,  varastoin kaiken itkemisen arvoisen koulussa, ja kun saan kotona ulko-oven kiinni, rojahdan lähes heti lattialle sikiöasentoon itkemään. Ahdistus jyskyttää pääni sisällä, se odottaa hetkeä, jolloin voisi purkautua paniikkikohtauksena. Odotan sitä pelolla. Säälittävää.

Huomenna psykologi. Vihdoin. Kai. En tiedä, mitä voisin hänelle kertoa. Ei, en tiedä mitä KEHTAAN kertoa hänelle. Häpän vihaani, minulla ei ole oikeutta olla vihainen. Luultavasti valehtelen hänelle jälleen kaiken menneen hyvin.

Blockfest = mahtavuutta part. 2

Kauhee laiskotus ollu koko tän päivän, pääsin sängystäki ylös vasta 3 maissa, vaikka ihan järkyttävä nälkä tuli jo 11 aikaan. Mutta jees se kuulumisista, jos sitä vääntäytys hehkuttaan Blockien kakkospäivääki.

Päästiin S:n kans paikalle 2 maissa. Turvatarkastukses oli kauhee pilkunnussija haahka, joka ei päästäny sisälle 2 vesipulloo laukussa, vaik niist toinen oliki S:n. Kyrsi hiukan, ku jouduin heittää yhe colanki pois, ku "yks pullo/hlö". Siinä si juotiin 5min limsaa mahdollisimman nopeeta. Kauheeta, ku en muutenkaa oikei colasta välitä. Ja sit, ku oltii jonos taas, ni tää samainen haahka tutki laukun uuelleen, niiku olisin siinä järkkäreiden ees laittanu sinne jotai kiellettyä, huoh et rupes kyrsii se säätö.

Noh lopulta päästiin alueelle. Ensimmäisenä ostaa Blockien T-paita, harmittaa ku siel ei ollu enää t-paitoja, joissa oli Wun logo, sellane ois ollu hieno.

Sit lavan etee. Kingettiin taas ittemme mahollisimman keskelle ja eteen.
Kyl huomas että oli Uniikki, MG ja Cheek esiintymässä, ku 14v pikkutytöt tunki itteensä eteenpäi nii, ettei oikei pystyssä meinannu pysyä. Vähän järkytyin kyllä, ku näin perjantaisen parin yhdessä, alkoi vituttaan, eikö muija tajunnu omaa parastaan.

Uniikin ja MGn keikkaa ennen päästiin S:n kanssa keskiaidan viereen melko eteen, 5 ihmistä edessä. Keikan aikana porukka liikku eteenpäin ja yhtäkkiä tajusin seisovani kolmannes rivis keskellä. Siin si fiilistelin Yön Poltetta ja JVGtä, uhuh.

Tiivistä kyl oli ja meiän oliki tarkotus lähtee Spektin keikan jälkeen pois, koska ei henkee saatu enää kunnol, ku porukka työnsi meit aitaan kiinni ja mulla alko paniikki kasvaan. Jep, lähtö vähän epäonnistu, ei pystytty liikkuu minnekää. Jäätiin si kattoo viel Elastisen keikka, onneks, koska mukana oli TPH, joka veti Paratiisin, TPHn paras biisi ehdottomasti.

Elastisen jälkeen si lähettiin pois, nyt vähän harmittaa, ku ei nähty Milleriä nii lähelt, mut sillo se oli kyl iha ymmärrettävää lähtee pois. Käytii välis mäkis syömäs ja mentii takas kattoo Millerin keikan loppu, oli ihan huikee tunnelma jälleen kerran, ja taaempana oli tilaa hengittääki. Millerin lopetettua kingettiin taas keskemmälle ja eteenpäin ja päästiinki taas lähelle keskiaitaa ihan hyville paikoille.

Cheek. Ei luoja. Aivan mahtava keikka, porukka laulo mukana ja kädet oli ylhääl koko ajan. Ja sit se perus temppu, jonka se tekee lähes aina. Se mukamas laulaa vikana biisinä esim. Kyyneleet ja poistuu lavalta, mut sit hetken hiljasuuden jälkeen kuuluu taas Cheekin ääni ja ah, keikka jatkuu viel muutaman biisin ajan.

Keikoista ei muuten oikei jääny mitään erikoisempaa mieleen, toisaalta ei kyl mitään ihan mun lemppari artistejakaan kyl ollu ku vaan Cheek. Käsi kyl tuli taas ihan helvetin kipeeks, heilutin joka biisin tahtiin ja lauloin mukana nii, et ääni käheenä. Pohkeetki on hellänä hyppimisestä, kyljessä ja selässä on muutama mojovan kokone mustelma kiitos tungoksen, no joo melkei koko keho on iha hajalla, mut oli todellakin sen arvosta!

Keskustoril, ku venattiin bussia 40min, alettii jutteleen ja kuuntelee kahen muijan ja kahen jätkän keskustelua. Toinen jätkistä ei porukkaan kuulunu, mut kännissä keskustelu tuntu luistavan kuitenkin. Hauskaa porukkaa kyl oli, kuunneltavan arvonen keskustelu. Kruunas kyl mun mielestä koko illan, ku sai nauraa kunnolla toisten jutuille.

Mahtava viikonloppu ollu pitkästä aikaa, ei oo yhtää masennus itestää muistuttanu, ku on koko ajan ollu menossa ja naama hymyssä onnesta.

Musiikkia. Soinu pääs koko viikonlopun aina, ku en ole muita musiikkia kuunnellu.

Jep jep laatukuvia, kiittäkää mua ja mun hienoo kännykkää laadusta..

Blockfest=mahtavuutta

Aivan pakko hehkuttaa tännekin! Onneni kukkuloilla vieläkin, vaikka kurkku ny onki ihan käheenä ja flunssa puskee päälle.

BLOCKFEST! yks sana, MAHTAVAA.

Draamaaki oli eilen kyl mukana, mut jäipä ainaki muisteltavaa. Mahtavat keikat , en voi muuta sanoa. Jos vois ni eläisin ne uuestaan ♡

Rynnittiin S:n kans paikalle 3 aikaan, ku Raappana oli jo alottanu. Artisti artistilta hivuttauduttiin eteenpäi ja Nygård nähtiinki jo tokasta rivistä. Oli kyl iha helvetin seksistinen keikka, toivottavasti ei kukaa saanu traumoja.

Brädi esiinty enne Nygårdia ja seistiin siin vaihees keskiaidan vieres 3 rivis. Meiän edes seiso muija ja jätkä, jotka aikasempaa oli olleet todella rakastuneen oloisia, tyyliin kiinni toisissaan. Kun venattiin Brädiä lavalle, porukka halus tietenki päästä eteenpäin ja keskemmälle. Kyseinen jätkä ei siit si tykänny ja työnsi todella kovakouraisesti yhtä ~15v tyttöö kauemmas.

Tyttöystävä ei tästä tykänny ja suuttu sit jätkälle. Vasta vuoroisesti jätkä suuttu muijalle ja sit pidettiin mykkäkoulua. Koko Brädin keikka meni muijalta ihan ohi, jätkä häiritsi häntä kokoajan tönimällä ja estämällä käden heilutuksen musiikin tahtiin. Keikan loppua kohti jätkä kuitenkin hellitti ja yritti kiertää kätensä taas muijan ympäri, mutta muija esti sen.

Brädin keikka loppu ja jätkä yritti ilmeisesti sopia, ainakin hän kuului kysyvän "mikä on?". Muija ihan asiallisesti sano, ettei noin voi tehä, vaik kuinka vituttas väenpaljous, etenkin kun lavalla on suosittuja artisteja, joita porukka haluu nähä läheltä. Jätkä sit ei ilmeisesti tykänny muijan vastauksesta.

Hän tönäisi, löi ja kuristi muijaa!

Kun me ympäril olevat reagoitiin kysellen, mitä helvettiä hän luuli tekevänsä, hän hyökkäs porukan läpi tönien ja lyöden ympärillä olevia edeten poispäin lavasta.
Muija oli ihan järkyttynyt, ymmärrettävästi. Koitin lohduttaa häntä, ja kun hän sanoi haluavansa pois kysyin haluaisko hän seuraa. "Ei jää vaa seuraa keikkaa, en haluu pilata sun päivääs enempää. Kiitti ja sori."
Meni maku koko jutusta hetkeks. Helvetti ku olin, ei, olen edelleen vihainen jätkälle, miten hän saattoi pilata muijan päivän noin?!? Muija kuitenki oli Brädi ja Wu-Tang fani, ainakin kädessä lukevien tekstien mukaan, miksei hän olisi saanut nauttia keikoista? Jos en olis järkyttynyt ja pelästynyt, oisin voinu vihani ansiosta vetää jätkää kunnolla turpaan välittämättä siit et loput keikat oiski si menny ohi. Huoh ihmiset!

No, tilanne ohi, jäätiin seuraa keikkoja. Toises rivis keskel nähtii Koira ja Ruudolf, mä olin iha onnessani nurkassa aidan vieres, ku Ruudolf tuli alas ja käveli keskellä olevaa aulaa pitkin. LÄPYT RUUDOLFIN KANS OMFG! No joo oli kyl 2 kerta jo, mut kuitenki, wuaaah!! (oli pakko leijua ;D)

Karrin ja Rudin jälkeen WU-TANG CLAN. Pari tyttöö lähti meiä edestä pois ja päästiin S:n kans eturiviin. En osaa sanoin kuvailla sitä tunnelmaa enne, ku ne tuli lavalle, porukka taputti ja huusi tahdissa wu - tang. Ja sit ku ne tuli. Jumalauta sitä painetta mikä tuli takaapäin ku jotkut jätkät halus kans eturivii, tsh ei päässy. Ja se meteli, kaikki kilju/huusi ja taputti käsiään, kädet ilmas.

Koko keikan ajan heilutin kättäni musiikin tahtiin, sen kyl huomaa käsi hiukan kipee.  Keikan puolivälis, okei sanoin tän nii hienosti ja hyvin kavereille et pakko linkata kuva siitä tänne.
Mut siis yks wutang, ku heilutin kättäni, osotti mua ja hymyili. Sitku tajusin sen näytin WU-merkin sille ja se näytti takas ja ah olin niin taivaassa! Sama tyyppi oli muute aikasempaa käyny alhaal ja pysähtyny just mun kohalle räppään, aivan mahtavaa.

Shamppanjaa lensi, paita haisee täl hetkel ihan vanhalta viinalta. Keikka meni kyl aivan liian nopeeta. Lopuks ne heitti loput vesipullot lavalta. Juuri tuo ah ihana wutang, jonka kans "viestitin", koitti mulle heittää pulloo, mut ne vitun jätkät, mun ja S:n takan, sai yhestä kopin ja kaks muuta ne löi takaspäin. Ihanan, pahoittelevan ilmeen ja peukut sain lavalta, ku jäin ilman vettä. Onneks yks järkkäri sit anto yhen niist pulloista mulle, vituttaa ku ne jätkät vittu pölli senki multa. Ois ollu nii siistii, jos ois ollu wutangin heittämä vesipullo, minkä se oli heittäny just mulle. Mut aivan mahtavaa oli, jos joku ei viel tajunnu :D

Siinä Blockien eka päivä todella suppeesti kerrottuna. Jos kertosin kaiken täst tulis niin megalomaaninen postaus et se ois jo melkein laitonta.
Tänää mennää uudestaan, Mac Millerin, Cheekin ja Rähinän jengin tahtiin. Can't wait!
Lähtö Ratinaan ~tunnin päästä. Kuumottaaa...

Kaikki hyvin paratiisissa

Riita. Asia, jota eniten elämässäni pelkään.
En tiedä mitä voisin kertoa. Olen pettynyt itseeni jälleen. Olisihan minun pitänyt tietää, eikä E:kään kaikkea niele. Olen kerjännyt turpaani koko viikon ajan ja nyt, kun sain oloni on.. tyhjä?

Koko päivä on ollut yhtä kaaosta, niin minä tätä kuvailisin.

Aamulla ylös sängystä, päätä vihlaisee, yhteensä tunnin yöunet. Harmittaa, olisi pitänyt nukkua. Hilpeä olo, tiedättekö sen iloisen humalaisen olon, jonka väsymyksellä saa aikaan? Et keskity mihinkään, mutta et yksinkertaisesti jaksa välittää.

Koulussa 8.15. Itsellä olo on kuin humalassa, E vaikuttaa väsyneeltä. Noh kai se on normaalia, aamutunti. Sivuutan hänet jälleen olankohautuksella. Lopulta kiinnostus herää, muistutan itseäni vastuusta mikä minun on ystävistäni kannettava. "Mikä on?"

Mulkaisu. "Väsyttää." Sivuutus.

Sama käytös kuin minulla eilen, nyt minä olen uhrina. Mitä teen? Kädet pystyyn ja unohdetaan. Olkoon, kyllä hän siitä rauhoittuu. Mieleeni ei edes tule, että voisin kysyä uudelleen mikä on, olenko tehnyt jotain, pyytää anteeksi.

Tunti lipuu vähitellen ohi. Sanaakaan ei puhuta. Tunti loppuu, E katoaa ennen kuin ehdin edes huomata. An kanssa tupakalle. Pysäkille odottamaan bussia. Kotiin.
Mielessä "miksi?". Miten olen häntä onnistunut loukkaamaan niin pahasti, että sain mykkäkoulun aikaiseksi?
Fysiikan tunnille takaisin. Hiljaisuus jatkuu, yritän ottaa kontaktia, ehkä piristääkin, mutta ei vastausta, vain hymähdyksiä. Tunti loppuu, jälleen sama katoaminen. Vihdoin hakkaan päähäni sen faktan, minun on pyydettävä anteeksi.

Viesti. "Oonko tehny jtn?"

Olet, tottakai olet. Oletko täysi idiootti? Olet koko viikon ollut aivan paska ystävä. Syyllistänyt häntä turhaan. Tiuskinut, turhaan. Haastanut riitaa, TURHAAN. Etkö sinä saatanan idiootti tajua, mitä kaikkea E kestää päivästä toiseen sanomatta sanaakaan vastaan? Luoja ihminen, käytöstavat!

Asia sovitaan, selitän syyn käytökselleni, anon anteeksiantoa. Kaikki hyvin, toivottavasti, välillämme. Anteeksi vielä kerran, olet todella tärkeä minulle!

Pääni sisällä ei ole. Saatana miten häpeän itseäni. Kerjään päivä toisensa jälkeen turpaani. Ei minulla olisi varaa. 3 hyvää ystävää koulussa, jos suututan heidät, mitä sitten? Kenen kanssa syömään, tupakalle, välkälle, tunnille? Yksin, ajatusteni kanssa.

Muistio: Mieti ennen kuin teet. Ja pyydä anteeksi kaiken varalta.

Psykologin aika klo 14. Koulua 13-16. "Ole vain poissa tunnilta, se tekee sinulle hyvää". Sekään saatana ymmärrä. Usein istun koulussa vapaaehtoisesti tuntien jälkeen, "odotan bussia". Joka minuutti poissa koulusta on liikaa. Joka minuutti poissa koulusta on pahinta kidutusta, yksinäisyyttä.

Tällasist meitsi pitää, sopeutukaa!

Aattelin nyt tehdä vähän erilaisen postauksen väliin. Elikkä siis vähän fanityttöilyä ja hymiöitä! :) Ja pahoittelut kirjotusvirheistä, kirjotin tän yöllä, kun en saanut taaskaan unta. Oikoluin tän kyl, mut silmät risrtis.  

Musiikista ekana, hah täst tulee pitkä. Ehdoton favorite on HOLLYWOOD UNDEAD!  Muit lemppareit täl hetkel on Sleeping With Sirens, Papa Roach, 3 Days Grace, 5 Finger Death Punch, Avenged Sevenfold, Rammstein, Issues jne. ja suomalaisista Cheek, Rähinän jengi jne. Kyl mul näit fanituksen kohteita löytyy ;D

Perjantaina alkaa Blockit, 2. vuosi peräkkäin. S:n kanssa molempina päivinä suunnitelmis mennä, A tulee lauantaina lössiin mukaan :) Eturivi venaa, viime vuonna oltii edes keskellä S:n kans molempina päivinä. Suoraan sanottuna oli unelmien täyttymys nähdä Cheek, Rähinä (Spekti, TPH & Brädi) ja etenkin Ice Cube eturivistä, parempaa fiilistä en pysty kuvittelemaan.
Tänä vuonna venaan ylivoimaisesti eniten jälleen Cheekiä, Timo Pieni Huijausta ja muuta Rähinän porukkaa, Mac Milleriä ja tottakai Wu-Tang Clania, ei herran jumala!!! Pikkutytöstä asti kuunnellu Wuta serkkujen esimerkin perässä, en millää usko et pian nään ne jätkät livenä!!!

Sit ois vuoros leffat ja näyttelijät. Haha, jos kysyis kavereilta ne varmaa sanois suoraan Ironman ja Robert Downey Jr. Marvelin muutkin leffat on listan kärjessä. Disneyn leffat on myös aina katsottava, etenkin Pirates Of The Caribbeanit ja Leijonakuninkaat ovat mahtavia!
Näyttelijöistä Tom Hiddleston (mm. The Avengers, Thor) Channing Tatum (mm.Step Up, G.I. Joe), Marilyn Monroe (mm. Gentlemen Prefer Blondes, Some Like It Hot) ja Johnny Depp (POTC:it, Cry Baby jne.) niitä, joiden leffat on aina katottava, vaikka osais ne jo ulkoa.

Televisiota ei mulla tällä hetkellä oo käytössä Treella, mutta enpä minä tällä hetkellä ohjelmia jaksais seuratakaan, Criminal Minds olisi tällä hetkellä ainoa seuraamisen arvoinen ohjelma. Muita vois olla Skins (brittien!), House, Greyn Anatomia ja The Vampire Diaries.

Kirjoja en enää nykyään paljoa ehdi tai jaksa lukea. Kirjailijoista Sofi Oksanen on ehdoton ykkönen, hänen kirjoistaan olen lukenut vasta Puhdistuksen ja Kun Kyyhkyset Katosivat, molemmat tosin useamman kerran. 

Kirja, jonka lukemisesta olen erityisen ylpeä on Väinö Linnan Tuntematon sotilas, jonka luin 7 luokan joululomalla. Uskokaa tai älkää, äikän numero nousi sinä vuonna kasista 9, kun kerroin opettajalle lukeneeni tuntemattoman vapaaehtoisesti lomalla 5 päivässä, haha :D

Että näin, täs oli vissii kaikki :D

Channing Tatum

Tom 

Hiddleston

Issues

Sleeping With Sirens