Lyhyen matematiikan kirjoitukset huomenna. Muu ei stressaa tai jännitä, mutta pelkään nukkuvani pommiin ja jos en nuku niin tunnin odotus ennen koetta aulassa. Ahdistaa nähdä heidät, kun en tiedä miten heihin pitäisi suhtautua. Mutta alan nukkumaan. Onnea teillekin mikäli kirjoitatte ! :)
//Pieni aivopähkinä. Kertokaa vastaus minullekin jos sen tiedätte.
Synttärit kuivuivat jälleen kasaan, kolmas vuosi peräkkäin.
Alkuperäinen suunnitelmahan oli pitää juomingit kämpällä. Se kuihtui kasaan, kun ainoat alaikäiset, L ja eräs toinen tyttö, eivät päässeet paikalle. Täysi-ikäisenähän voi mennä baariin, mikä olisi tietenkin kaikille muille sopinut paremmin kuin hyvin, paitsi minulle, paniikilleni ja kyvyttömyydelleni ymmärtää baarin hienoutta.
Yritin niellä pelkoni ja ennakkoluuloni, ajattelin että kai sitä kerran voi baariin mennä. Torstaina sitten kysäisin ketkä ovat tulossa. Köyhä loppu tulos: K oli sopinut sopivasti muuta, B, E ja pari muuta eivät vastanneet mitään ja I oli kipeänä. Jäljelle jäi siis minä, A ja N.
Olin jo kertaalleen niellyt pelkoni, joten perjaina puhuessani N:n kanssa päätimme aloitella kämpällä ja lähteä sitten baariin. Lopulta vaikutti olevan aukoton suunnitelma.
Lauantai aamu. Kello 07.54. Rakas juoppo tätini herättää minut kännissä. "Mee auttaa äitees, lypsää lehmät, mä en viitti." VITTU. Navetan jälkeen kun ei hirveästi kiinnosta pukea farkkuja ja meikata, vaan sen sijaan olla likaisissa lökäreissä välittämättä miltä näyttää.
Se olo lisättynä kuumeeseen, joka minulla on ollut nyt viikon verran, ja suunnitelmien muuttumiseen jatkuvasti oli viimeinen pisara. Peruin, sanoin syyksi vain kuumeen ja jäin mummulle lypsämään kantturoita kuumeessa, kuuntelemaan juopon tädin haukkuja ja viettämään synttäreitä lehmän paskan keskelle.
Mutta hei, 19v.
Tiistaina olisi Hallituskadulla lääkäri ja L tulee ehkä yöksi, koska lupasin pitää hänelle seuraa. En vielä tiedä mitä teen keskiviikkona, koska minun pitäisi olla mummulla ottamassa pitkäkarvaisia vastaan samaanaikaan kuin olla psykologilla Tampereella.
//L:lle tulee tiistaina olemaan rankka päivä, joten kysyin häntä mummulle edes käymään keskiviikkona, minua maalla keskellä ei mitään rentouttaa.
Kirjoittelu taas jäänyt, siitä pahoitteluni. Olen tehnyt sitä ja tätä, enkä oikein ole saanut inspiraatiotakaan kirjoittaa.
Abiristeily tosiaan oli ja meni. Itse selvisin vähällä, minkäänlaista krapulaa ei ollut, muisti oli pysynyt liiankin hyvin enkä löytänyt kuin kaksi mustelmaa käsivarresta ja jalasta.
Sunnuntaina (16.2) äite tuli kämpille yöksi, joten sen päivän raivasin asuintilaa. 17.2. oli Hallituskadun psykologille aika. Harvinaisen turha käynti, psykologi vain selitti ja neuvoi psykoterapeutin etsimisessä. Eipä sillä, ei minulla olisi ollut mitään sanottavaakaan, kaikki on pääasiassa ollut ihan hyvin.
Viikon verran olen nyt ollut mummulla ja tehnyt kaikkea turhaa. Olen muun muassa jäänyt koukkuun yhteen kännykkäpeliin, en yksinkertaisesti pysty olemaan tarkistamatta tilannetta vähän väliä. Synttäreitäkin olen suunnitellut, näillä näkymin pidän jonkinlaiset pirskeet 1.3. kämpillä.
Eilen aloitin varsinaisesti vasta lukemisen kirjoituksiin. Enpä tiedä, en oikein osaa stressata kirjoituksista näin valveilla, ainakaan niin, että pakottaisin itseni pänttäämään.
Viime yönä näin kuitenkin unta, että sain fysiikan kirjoituksista Cn, mikä jo itsessään on minulle kehno arvosana. Vielä pahemman siitä teki se, että E sai minua paremman arvosanan. Lisäksi jouduin uusimaan (?) Yo kokeen aivan kuten normaalin kokeenkin. K oli myös uusimassa kirjoitusta ja lähti huoneesta ennen minua.
Uni oli suorastaan painajainen minulle. Kaikki kauhukuvat, jotka minulla fysiikan kirjoituksista on, olivat unessa; kokeen uusiminen, olla huonompi kuin K ja E sekä saada arvosanaksi C. Stressi kasvoi tänään todella nopeasti. Pelottaa, että uni käy toteen ainakin osittain.
//hän vituttaa edelleen. ei mene päivääkään niin etten miettisi miten kostaisin. kuinka säälittävä voin ollakaan! unohtaisin vain, niin hänkin teki.
Hetken tuntui, että heitän viimeisen kuukauden hukkaan.
Istuin autossa, odotin pikkuveljeäni. Oli taas tullut pieni riita äiden kanssa. Ei, ei riita. Tein väärin ja hän ilmaisi sen hyvin selkeästi.
Loukkaannuin. Istuin pimeässä autossa ja halusin hakata rattia. Oli vain niin paha olo.
Mietin. Suunnittelin, että sitten kun olen vienyt pikkuveljeni kotiin, tulen takaisin mummulle ja viillän. Pystyin kuvittelemaan sen hetken, kun avaan lompakon ja otan terän sieltä.
Paluumatkalla ahdistus iski. En saanut henkeä. Hetken pakokauhu sai vallan ja olin painaa jarrut pohjaan jäisessä, mutkaisessa mäessä. Kyyneleet sumensivat näkökentän. Halusin lähettää viestin jollekin, L, K, I. "K:lle en voi, häntä ei enää kiinnosta." Ahdisti.
Mummulla romahdin nojatuoliin katselemaan telkkaria. Mahdollisimman vähän omia ajatuksia.
Elämä tuntuu taas romahtavan. Tuntuu kuin vajoaisin yhä alemmas. Tällä kertaa minulla ei vain ole kavereita, monikossa, jotka auttaisivat. Kaiken lisäksi putoaminen osuu juuri sopivasti lukulomalle, joten samalla kun yritän päästä ylös, kertaan kirjoituksiin.
En nähnyt Heitä. E:tä ja K:ta. Istuin pimeässä vessassa. En halunnut nähdä Heitä, minusta tuntui etten pystyisi siihen. Meni 15min tunnin alusta ennen kuin sain itseni kerättyä ja mentyä luokkaan. Eivätkä He olleet siellä.
Juttelin L:n kanssa enemmän kuin normaalisti. Onnistuin nauramaankin. Kai.
A:n näin vain nopeasti ala-aulassa. Hän katsoi minua vain parin sekunnin ajan, mutta se katse tuntui olevan täynnä sääliä ja halveksintaa. Sen katseen ansiosta muistin taas kuka olen. Se katse muistutti minua paikastani. Minun kuuluu unohtaa hänet, koska se on oikein. Se on oikein, vaikka se olisi kuinka vaikeaa tai sattuisi kuinka paljon vain. Se on oikein ja se on minun paikkani. Minun tehtäväni on väistyä, tehdä kompromisseja. Sopeutua.
Tunnen itseni yksinäiseksi. Pidän yksinolosta, enkä sitä nyt tarkoitakaan. Tarkoitan, että tarvitsen jonkun. Jonkun, joka ottaisi illalla kädestä kiinni, katsoisi minua ja haluaisi tietää, mitä minulle tänään tapahtui, millainen olo minulla on tai tyytyisi vain halaamaan, sillä se auttaa kaikkeen.
Minun on ikävä Häntä. Jollain sairaalla tavalla minun on ikävä Häntä. Haluaisin, että joku, edes Hän, ottaisi minua kädestä ja kuivaisi kyyneleeni kerta toisensa jälkeen.
Elämäni näyttää taas toivottomalta. Tilanteet tuntuvat riistäytyvän käsistä. Kaikki tuntuu jotenkin olevan solmussa tai epävakaalla pohjalla.
Huomenna on uusintakokeet, enkä ole lukenut yhtään. Äidinkielen, fysiikan ja yhteiskuntaopin kokeet. Koitan lukea huomenna. Ja rukoilen parasta.
Tämän päiväinen fysiikan tunti ja sen jälkeinen välitunti olivat jäätävät. Jos katseella voisi tappaa, minä olisin kuollut K:n toimesta. Ne pari kertaa, jolloin hän vilkaisi minuun, hänen katseensa tuntui polttavan.
H kävi tänään. Uuden kaverinsa kanssa, jonka luettelisin täysin päinvastaiseksi ihmiseksi, kuin hän on. Kaverilla oli uusi, valkoinen bemari ja LVn laukku. Urgh, suorastaan ärsyttävä ihminen. Mutta nyt se asia on poissa päiväjärjestyksessä.
Tänään oli siis normaalia paskempi päivä. Tänään on stressannut enemmän kuin muulloin.
Mutta silti tänään oli paras päivä pitkiin aikoihin.
Jaksoin aamulla meikata kunnolla ja laittaa hiukset, en vain vetänyt pipoa päähäni ja yrittänyt peittää mustia silmänalusia. Söin aamupalaa. Tarkistin, että minulla on kaikki mukana mitä tarvitsen.
Tänään oli pitkään aikaan hyvä päivä. Hyvä päivä.
Hyvä päivä ja silti revin arvet auki.
Haluan viiltämään. E ja K vituttavat. Ottavat hermoille. Muutenkin vituttaa ja siihen lisättynä heidän käytöksensä. Argh!
Terä on mukana. Sidetarpeet ovat mukana. Valkoinen paita. Äh aivan sama, olen loppu päivän takki päällä. Pakko saada viiltää.
Helvetti.
Päivä alkoi psykiatrisella. Onnistuin saamaan jonkinlaisen paniikkikohtauksen siellä ja riehuin kunnolla. Tai minun mittapuullani kunnolla. Raatelin yhden tyynyn kunnolla riekaleille ja potkin seiniä muunmuassa.
Huomenna aamulla lääkäri. Lääkitys nousee, ahdistukseen tulee varmaan jonkinlainen ihmenappi. Aivan vitun sama minulle. Kiva jos auttaa, paska nakki jos ei.
Koulussa olin huikeat kaksi tuntia. Koulun jälkeen kävin syömässä K:n kanssa ja hain leffaliput. 17 aikaan haimme E:n ja menimme katsomaan Thorin. Leffan jälkeen heitin E:n kotiin. 20.30 pääsin kämpälle.
Koko päivän, psykiatrista lukuunottamatta, olotila on ollut ihan hyvä. Olen pakottanut itselleni hyvän olon, esittänyt vaikka ei olisi ollutkaan.
Sitten pääsin kämpälle.
Tein salaattia. Pilkoin paprikaa ja mieleni teki "vahingossa" viltää haava kämmeneeni. Kuorin kurkkua ja mieleni teki "kuoria" iho pois ranteestani.
En tehnyt sitä. En satuttanut. Nyt taistelen itseni nukkumaan ja herään huomenna uuteen päivään. Teen siitä vielä paremman kuin tästä päivästä. Minä kiipeän taas ja nyt aion päästä ylös asti. Yritän sitä ainakin.
"Käperry syliini, itke hiljaa.
Emme vahvoja ole kumpikaan."
"Ei enää koskaan hengitä ei koskaan puhu.
Ei koskaan enää tässä samassa sängyssänsä nuku."
"Yhes hetkes, ei voinu mitää, kaikki menetettii ei voi saada koskaa takaisin
Nyt synkät ajatukset mielen valtaa, tuntuu että ei oo enää aikaa,
palata entisee että kaikki ois paremmi
Ei oo puhettakaa että nyt menis paremmin, ranteet auki, veri virtaa
punaista näkee ja huokaa."
"Se sattuu ku ei oo ketään,
kenelle elää, kenen vierest herää.
Ja jo pienest asti se selväks tehään,
et partaterää ei vaan käytetä enää.
Tytöt näytetään, et ne ranteet on puhtaat."
"Sydän irti on taas
Ajatus vaeltaa paikoiltaan
Minne ikinä, ikinä, ikinä se vie
Tutkimattomat on Herran tiet."
"Niin helposti voi tää hauras elämänlanka katkee ja tehä ikuisuuden köydestä kaulaasi jatkeen.
Sun pitää vaan jatkaa elämää."
.
.
.
Pää on kipeä, olen varmaan miettinyt ja murehtinut liikaa.
Viiltelin. 4 uutta viiltoa. Vain, mutta nekin ovat liikaa.
K luki blogin ja tuli jutteleen, hänkin ymmärsi miksi pyysin häntä eilen lupaamaan, että hän vie minut Acutaan, jos se on tarpeen.
Puhuin T:n kanssa äsken. Olisi varmaan aika poistaa hänet elämästäni, mutta en vain pysty siihen.
Olen taas onnistunut saamaan itseni kaikkien väliin tai kolmanneksi pyöräksi. En osaa tehdä valintoja, ja jos teen, valitsen väärin.
Se yks, joka venaa sua edelleen.
Sä vaa valitsit väärän.
Saat syyttää vaa ittees et oot nii yksin.
Yksin ittes kanssa.
En viiltänyt. Sen sijaan lähetin psykologilleni sähköpostilla kuulumiseni, kuten keskiviikkona lupasin. Sitten taistelin itseni nukkumaan. Otin unilääkkeen ja nukahdin 20min kuluttua.
Näin aivan outoa unta. Unessa istuin sängylläni ja viilsin ranteeseeni viillon. Veri virtasi ja nautin siitä. Yhtäkkiä seisoin T:n talon vieressä T:n vieressä ja näytin hänelle viiltoni. Hän suuttui, mutta suuttumus häpyi hänen kasvoiltaan, kun hän huomasi minun itkevän. Hän halasi minua ja lupasi olla jatkossa minun tukenani, ettei minun tarvitsisi turvautua viiltelyyn.
Minä niin toivoisin, että uni olisi ollut totta. Että T todella auttaisi minua pysymään erossa viiltelystä. En pysty siihen yksin, eilen oli todella lähellä etten kaivanut terää esille. Minä tarvitsen apua. Jos en saa viiltää, minun on saatava puhua. Minä tarvitsen jonkun, joka kuuntelee huoleni ja kertoo oman mielipiteensä näkökulmastaan.
Masentaa. Haluaisin puhua jonkun kanssa, mutta en jaksa esittää olevani kunnossa. Haluaisin pyytää T:tä soittamaan minulle, kun ehtii, mutta pelkään, että se soitto tulee vasta huomenna. L:n kanssa en nyt osaa puhua, en halua masentaa häntä yhtään enempää.
K ja E, en voi lähettää heille viestiä. En halua näyttää heille olevani taas näin vitun pohjalla. Tämä ei ole mitenkään heidän syynsä, mutta pelkään, että he, etenkin E, ottavat jotenkin syyn niskoilleen. He olivat parhaat kaverini, joille pystyin puhumaan kaikesta, mutta nyt en enää pysty siihen. He kertovat kaiken toisilleen, en yksinkertaisesti halua kertoa asioitani enää heille. En halua olla enää se rautapallo, josta ei ole mitään muuta kuin pelkkää haittaa.
Haluan vain niin kostaa itselleni. Haluan viiltää. Edes yhden viillon. Tekee mieli syödä aivan helvetisti ja oksentaa sitten kaikki. Minun on taas niin paha olla. Haluaisin itkeä, nukahtaa ja unohtaa tämän kaiken paskan. En pysty siihen. En pysty unohtamaan tätä kaikkea.
Vähän postausta ennen kuin unilääkkeet vaikuttaa.
En tänään mennyt kouluun ollenkaan, en jaksanut nousta aamulla kemian tunnille, ja äikän tunnilla minulla oli aika lääkärille. Jälkeen jäin kemiassa, mutta sittenpähän jäin.
Sain viimein unilääkkeet. Tai no "unilääkkeet", Mirtazapinin. Riittää minulle, sen verran olen sentään perinyt äiden unenlahjoja. Hain ensimmäisen satsin heti lääkäristä päästyäni ja samalla ostin jälkiehkäsypillerin. Hintavaa lystiä, jos saan sanoa. Söin tabletin heti, mutta oksensin sen melkein heti, tuli vatsa aivan vitun kipeäksi ja heikotti. Hain uuden, jonka sain pysymään sisällä.
14 aikaan menin koululle ja näin A:n ja L:n. A oli huolissaan minusta raskausjutun vuoksi, vaikka itse olin aivan rauhallinen. En oikeastaan edes pelännyt olevani raskaana, otin jälkiehkäisyn vain varmuuden vuoksi.
Poltimme savukkeet ja siitä lähdimme L:n kanssa parturi-kampaamoon. Muistan ikuisesti parturin ilmeen, kun hän näki L:n kännirastat. Järkytys oli todella suuri, sen voin sanoa.
15 aikaan lähdimme L:n luokse, jossa olinkin 20 asti, sillä L ei saanut lupaa lähteä kaupungille. 19 jälkeen juttelin I:n kanssa facebookissa ja kerroin hänelle lauantain tapahtumista ja minun ja T:n väleistä. Samoihin aikoihin K tuli puhumaan kanssani WhatsAppissa. Pitkästä aikaa keskustelu oli rentoa, samanlaista kuin alkuaikoina.
Koko päivän minulla on ollut kauhea ikävä T:tä. Sen vuoksi olen ollut välillä surullisen oloinen. Olen halunnut itkeä. En kuitenkaan kehdannut ottaa yhteyttä T:hen. Onneksi hän otti yhteyttä minuun 17 aikaan, hän sai jälleen kerran hymyn kasvoilleni. Oikeastaan hän sai minut nauramaan, hänellä ei ole tarkkoja muistikuvia sunnuntaiaamun tapahtumista, joten hän muistaa kyllä, että teimme jotain, mutta ei sitä, että pienen yksityiskohdan vuoksi saatan nyt olla raskaana hänelle.
Tänään ei oikeastaan tapahtunut mitään, mutta kuitenkin olin koko ajan menossa. Suunnittelin lukevani tänään uusintoihin, mutta se jäi. Pakko loppuajan lukea koko ajan tai saan unohtaa hyvät numerot. Toisaalta tekisi kyllä mieli olla T:n kanssa, mutta se on nähty, että en pysty keskittymään fysiikkaan hänen seurassaan.
Mielialani on pysynyt koko päivä melko vakaana. Välillä on meinannut tulla paniikki, kun olen miettinyt liikaa, mutta onneksi silloin joku on pitänyt minulle seuraa. Välillä taas olen lähes itkenyt onnesta. Oikeastaan mielialani on heitellyt aika paljon, mutta pääasiassa olen koko päivän ollut hyvällä tuulella.
~ Ever thank you if it all goes right
You got something that could change your life
Use that moment just to show your life
Everything is gonna be alright ~
Enpä tiedä mitä kertoisin lauantaisista A:n synttäribileistä. Pää oli jäässä minulla muiden mukana, vain M ja K olivat täysin selvinä.
Menin L:lle 14 aikaan ja siellä olimme muutaman tunnin, kunnes lähdimme Hesburgerin kautta luokseni. 17 aikaan lähdin hakemaan A:ta ja hänen kavereitaan keskustasta luokseni. Se meni jälleen kerran säätämiseksi niin kuin aina, hain yhdet kaverit, vein heidät kauppaan, hain toiset kaverit, jotka eivät vielä edes olleet keskustassa, mutta yhtäkkiä he olivatkin McDonaldsissa hakemassa ruokaa. Vein heidät luokseni, jonne A:n oli pitänyt kävellä kaverinsa kanssa, jolle oli antanut kämpän avaimen, mutta hän ei ollut sinne kävellyt vielä, vaan tuli 10min meidän jälkeemme K:n kyydillä, millä tuli myös E ja eräs toinen tyttö.
Lopulta siis pääsimme kämppään ja sitten alkoi juominen, tyylikkäästi 15min aikataulusta "myöhässä" 18.15. 20 aikaan olin kunnolla kännissä, siltä väliltä en muista oikeastaan muuta muistettavan arvoista kuin sen kun makasin sängyllä ja L istui päälläni. 20 jälkeen istuin E:n kanssa ulkona ja sain selvitettyä erimielisyytemme. Kaikki on taas hyvin, luulen ja todellakin toivon niin, sillä E:n kanssa en halua olla minkäänlaisissa riidoissa.
21 aikaan K lähti heittämään L:ää kotiin, minä lähdin mukaan opastamaan, vaikka en osannut sanoa enää edes nimeäni oikein. Sitä ennen L oli tehnyt sitä ja tätä minun, itseasiassa äitini, autossa. Automatkasta en muista juuri mitään, muutama lentävä lause jäi, joista kuulen varmaan loppuelämäni ajan, ja sen lisäksi nuolimme L.n kanssa takapenkillä. Siitäkin kuulin jo illalla, vaikka en itse edes muistanut mitään "outoa" tehneeni.
T:n ei alunperin pitänyt tulla bileisiin, sillä hänen piti olla töissä ja niiden jälkeen mennä pitkäaikaisen kaverinsa synttäribileisiin. Saimme kuitenkin L:n kanssa puhuttua hänet ympäri ja lupaamaan, että hän tulisi puolen yön aikaan käymään. No puoliyö venähti 3 asti aamuyöhön. L:n lähdön ja T:n saapumisen väliltä en muista oikein mitään tarkasti. Menimme juomapeliä, E ja K lähtivät 23 aikaan, A kävi kaverinsa kanssa baarissa jossain välissä, eräs kaverimme tuli bileisiin 23 aikaan jne. mutta hauskaa kuitenkin oli.
3 aikaan T tuli. Muut olivat menossa jo nukkumaan, joten yritimme olla T:n kanssa hiljaa. Muiden tekemisistä en muista mitään, minä ja T sen sijaan vietimme laauaikkaa kahdestaan muunmuassa keittiössä, vaikka muut olivatkin vielä hereillä. Kaiken lisäksi keittiön ikkuna oli auki eivätkä verhot olleet edessä.
5 aikaan porukka meni lopulta nukkumaan ja silloin minä ja T aloitimme kunnolla. Hävettää aivan vitusti. Miten kehtasimme olla samassa huoneessa kuin sänkyni, jolla kaikki makasivat? Lisäksi M makasi vieressämme ja hän ymmärrettävästi loukkaantui meille.
Ei helvetti mikä morkkis taas kerran. Tekisi vieläkin mieli viiltää, mutta lupasin T:lle lopettavani sen, ja aion pitää lupauksestani kiinni. Kaikkien vahinkojen, loukkaantumisten ja yllätysten lisäksi minun pitää tänään taas vaeltaa apteekkiin häpeämään silmät päästäni. Helvetin hyvin osasin taas sotkea elämäni. 3. kerrasta lähtee sossuille viestiä ja sitten minäkin olen laitoksessa telkien takana opiskelemassa ehkäisyä. Vasemman jalan saapas.
Ainut positiivinen asia, minkä täällä voin kertoa, on että saimme E:n ja K:n kanssa välimme kuntoon. Olen jälleen kerran E:n ja L:n välissä, aivan kuten H:n ja E:nkin kanssa, mutta eiköhän tämäkin jotenkin onnistu. Pääasiassa olen ihan iloinen, vaikkakin M:ää en olisi halunnut loukata ja se painaa mieltäni. Toivottavasti hänkin antaa minulle lopulta anteeksi ja onnistuu unohtamaan T:n.
Voin lohduttaa itseäni sillä, että tavallaan pelastin M:n osalta sydänsuruista, jotka hän olisi saanut T:n kanssa. T ei todellakaan vaikuta olevan yhden naisen mies, joten hän olisi melko varmasti loukannut M:ää ennemmin tai myöhemmin, tällä kertaa ennemmin ja minun kanssani. Nyt menin itse ansaan ja joudun kestämään T:n aiheuttamat sydänsurut. Ehkä kaikki järjestyy.
//mulla ja T:llä taitaa olla jotai vakavaa meneillää.. ainakin T sano nii eilen selvinpäinkin. Oon nii onnellinen, vaik kaduttaaki samal. Sekasotku. Jälleen kerran.
3. postaus tänään mutta pakko kirjoittaa. Olen vainoharhainen, kuvittelen, pelkään kaikkien olevan vihaisia minulle. E ja K, he ovat aivan varmasti vihaisia. Tai ainakin E, olen aivan varmasti loukannut häntä jotenkin. Hän ei puhu minulle, hän ei vastaa viesteihini tai jos vastaa yhdellä sanalla tai kirjaimella.
Ei sillä, että minä käyttäytyisin jotenkin hyvin häntä kohtaan, päin vastoin. Tänäänkin bilsan tunnin alussa tunnelma oli välillämme todella jäinen ja kun lopulta puhuimme, se päättyi toiveeseeni ettei olisi alkanutkaan. Tämän selitinkin jo aikaisemmassa postauksessa. Lisäksi tungin L:n kanssa hänen seuraansa ruokailussa bilsan tunnin jälkeen, vaikka he eivät todellakaan toimeen tule, esittävät vain toistensa edessä kilttiä. E kuulemma näytti ruokailussa itkeneeltä, ainakin A ja L sanoivat niin, minä en mitään huomannut. Yhdellä välitunnilla menimme L:n kanssa E:n ja K:n seuraan istumaan, vaikka selkeästi he eivät meitä seuraansa kaivanneet. Kemian tunnilla tunnelma oli melko rento, olin siellä K:n kanssa kahdestaan.
En tiedä, mitä ajatella heistä. En tiedä ketä uskoa. Emme ole enää trio, se on facta. Emme ole olleet sitä enää pitkään aikaan, vaikka olemmekin sitä kulissia yrittäneet pitää pystyssä. En tiedä olenko enää edes läheinen heidän kanssaan, he eivät tiedä elämästäni mitään tällä hetkellä, jolleivat lue blogiani. Olemme ehkä kavereita, ainakin haluaisin olla kaveri heidän kanssaan. En tiedä.
T ei pidä minusta, ainakaan niin paljoa kuin minä hänestä. Minä pidän hänestä todella paljon, haluaisin ehkä hänen kanssaan jotain vakavampaa, mutta hän ei sitä selkeästi halua. Hän kävi luonani tänään ja hän ei todellakaan vaikuttanut siltä, että olisi halunnut minua tai pitänyt minua kädestä ellen minä olisi tehnyt aloitetta.
Hän ei pidä minusta, ja minun on sopeuduttava siihen. Minun pitää vain unohtaa tunteeni häntä kohtaan, meidän välillä ei tule ikinä olemaan mitäänmuuta kuin ystävyyttä. Valitettavasti.
A:n ja L:n kanssa välini ovat täysin kunnossa. Pelkään, että nämä kiistat kavereideni kanssa pilaavat iltani. Tai eivät pilaa, mutta minun on taisteltava, että voin pitää hauskaa.
Ja hauskaa minä todellakin haluan pitää. Minua on masentanut viime aikoina aivan helvetisti. Päälleni on kaadettu aivan liikaa paskaa niskaan tälle viikolle. Vituttaa, ärsyttää, itkettää.
Itkettää. Haluan itkeä. Minä olen niin yksin taas, ajan kaikki ihmiset pois luotani käyttäytymiselläni. Minä käyttäydyn paskamaisesti muita kohtaan ja saan syyttää vain itseäni kaikista erimielisyyksistä ja riidoista. Vihaan itseäni. Aiheutan itselleni ongelmia toisensa jälkeen.
