329

Heräsin 10 jälkeen.
Paska olo oli laantunut hiukan.
Syyllisyys ei katoa minnekään.
Pakotan itseni normaaliksi heti kun äite tulee navetasta.
Nyt saan vielä vähän aikaa rämpiä itseinhossa.
Vielä vähän aikaa voin nuolla haavojani.

Täti menee varmaan tänään käymään kaupassa. Tai ainakin toivon että hän sammuisi mahdollisimman pian. Olisi hetken hiljaa. Pitäisi mielipiteensä minusta itsellään.
Tiedän ilman häntäkin olevani laiska paska. Läski. En tee muuta elämässäni kuin elän toisten siivellä katsellen telkkaria ja maaten sängyssä. En edes yritä tehdä mitään.
Laiska paska josta ei ole mitään hyötyä.

Toisaalta tädin kauppaan meno tarkoittaa luultavasti sitä, että minun pitää alkaa tehdä ruokaa ja mennä navettaan äiden avuksi. Riippuen siitä hakeeko täti tarpeeksi viinaa. Toisin sanoen en ehdi enää puhumaan yhtä paljon Q:n kanssa kuin nyt. Ehkä se on ihan hyväkin niin en voi epäonnistua enää niin usein.

Olen niin pahoillani.
Edelleen.
Nyt ja aina.
Pahoittelen.

Musiikkia.

"yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu"

Virheitä

En jaksa edes kirjoittaa.
Olisi niin paljon, mitä haluaisin purkaa, mutta en jaksa.
En jaksa nyt.
Haluan vain luovuttaa taas.
Herpaantua ja antaa tämän paskan olon tehdä mitä se on koko päivän palanut halusta tehdä.
Vuotaa verta.
Viiltää kerta toisensa jälkeen, kunnes kädet puutuvat.
Raadella joka ikinen verisuoni riekaleille. Satuttaa ja saada lupa itkeä.

Minun on oltava vahva.
Minun on pidettävä muut pinnalla.
Minun on edes yritettävä pitää heidät pinnalla.
Heidän on selvittävä.

"Mitä mä luin sun blogista ni sulla menee nyt vähä huonommin?"
"Entä ootko sä kunnossa?"
"Selviätkö?"

Aina sama vastaus.
"Joo kyl tää tästä vähitellen. Ei mul oo mitää hätää, kyl mä selviin"
Haluaisin puhua totta.
Haluaisin, että voisin pitää sanani kaikille.
Mutta pelkään, etten pysty siihen.
Pelkään, että vajoan taas enkä voi sille mitään.

Miten mä oon taas tässä tilanteessa? 

Vihaan itseäni.
Oikeutetusti.
Olen syyllinen.
Anteeksi.
Olen niin pahoillani.
Mokasin niin pahasti.
Ymmärrän kyllä josset siedä minua enää.
En itsekään siedä itseäni.
Olen niin pahoillani.
Kaikesta.

Anteeksi.

anteeksi

Musiikkia.

Riitasointu

Klo 16.20 

Vittu mikä päivä.
14 asti ollu yhtä helvettiä ja paniikkia ja itseinhoa.

Onnistuttiin I:n kanssa suututtamaan Q kunnolla. I paljasti Q:lle puhuneensa hänen tilanteestaan uutena vuotena tutulle aikuiselle. Olin saanut tietää asiasta ennen Q:ta mutten ollut kertonut siitä hänelle. Ajattelin, että I:n on paras kertoa itse Q:lle.

Mutta asiat meni miten meni. Q suuttui I:lle kuten molemmat osasimme epäilläkin. Pian sen jälkeen Q sai selville minun tienneen asiasta ja suuttui minullekin.

Loppupäivän olen kävellyt heikoilla jäillä. Keskustelu Q:n kanssa on jatkunut koko ajan, mutta olen varonut jokaista sanaani, jonka hän voisi ymmärtää väärin.

Ymmärrän täysin miksi Q on vihainen. Mokasin todella pahaati. Hänellä on täysi oikeus olla vihainen. Minäkin olisin jos sama olisi tapahtunut minulle. Eiku ainii, niihä se tais tapahtuakin. Ja silti ryssin näin pahasti. Miten ihminen voi olla näin tyhmä?

Hävettää. Itkettää. Mokasin. Selittelyä. Turha itkeä enää. Inhottaa. Syyllinen olo. Kaduttaa. Jos voisin mitenkään kelata elämän UVn aattoon tekisin sen. Kaivaisin tiedon I:ltä ja pistäisin hänet puhumaan Q:lle heti.

Ahdistanut koko päivän. Aamulla jo kun heräsin tuntui pahalle. Ensimmäinen ajatus oli "en halua herätä tänään". 14 aikaan siihenkin ajatukseen tuli hyvä motiivi. Sen jälkeen stressannut koko ajan.

Klo 18.12

Vaille 17 sain paniikkikohtauksen. Ei paha, pystyin jotenkin estään pahemman. Siitä asti on ajatus harhaillu. Ainut selkeä ajatus on viiltely. Hävettää myöntää. Vasemman käden sormet puutuvat. Revin kohtauksen aikana arvet auki. Veri vuotaa, mutta vuotakoon. En jaksa nyt keskittyä sen tyrehdyttämiseen, se loppuu kun on loppuakseen. Onneksi olen yksin huoneessani. Yksin sisällä. Ilman kohtausta olisin varmaan viiltänyt. Syyllisyys on jotain käsin kosketeltavaa tällä hetkellä.

Klo 20.28

Vuoto on tyrehtyny. Muut tuli sisälle syömään vähän ennen 19. Kaikki alkaa olla kunnossa.
Vitun paha olo. Syyllinen. Terä liikkuu mielessä mutta en halua tehdä sitä. Enkä tee. Minulla ei ole mahdollisuutta. Pikkuveli on täällä. ja hyvä niin.

Ahdistaa yhä. Äsken alkoi jo sydän hakkaan kun I alkoi juttelemaan suunnitelmista joita ei voi mitenkään sopia varmaksi. Olen vainoharhainen, pelkään jokaista viestiä jonka saan. Kaikki tuntuu olevan minun syyni. Ja osa onkin.

Pitää vain selvitä ja nukkua yön yli.
Huomenna on uusi päivä.
Parempi päivä. 

Ei tämä enää kovin paljon huonommaksikaan voi mennä. 

Oikein väärin

Ryssin ja pahasti.

Olo muuttuu taas joka sekunti.

Hetki sitten olin iloinen ja luotin itseeni.

Nyt pidättelen itkua ja pelkään itseäni.

Luojan kiitos on Q.
En saa satuttaa häntä enempää kuin äsken satutin. En tarkoittanut. En halunnut satuttaa. En tiedä. Mokasin. Selittelyä. Se johtui olosta. Hyvä olo muuttui silmän räpäyksessä. En muistanut, että se voi tapahtua noin nopeasti. Ja kaikki vain purkautui. En osannut sano mitään oikeaa. En pystynyt kun ajattelin itseäni. Itseäni. Ei jumalauta. Ajattelin itseäni. Hävettää. Purin kaiken ulos koska ajattelin itseäni. Ja nyt tuntuu vielä pahemmalta. Meistä molemmista. Ajattelin itseäni. Vittu.

Ehkä pitäisi tulla järkiinsä ja ottaa välimatkaa Q:hun. Hänen vuokseen. En saa vetää häntä syvemmälle. En saa antaa hänelle ideoita. Tarkoitukseni on auttaa, mutta taidan vetää molempia vain syvemmälle. Ja olin jo pääs.. voi vittu taas minä. Itse, itse, itse. Huoh.

En saa vetää häntä syvemmälle. Vaikka hän antaakin minulle pitkästä aikaa syyn roikkua kiinni elämässä, en saa olla niin itsekäs ja vetää häntä alemmas.
Mutta hän ei enää halua että jätän hänet. Hän tottui "apuuni". Taidan satuttaa häntä enemmän jos otan välimatkaa häneen. Enkä tee sitä jos hän ei sitä halua. Jos vedän häntä syvemmälle, vedän hänet myös ylös.

Jos mä selviin, sä selviit.

Itku tuli. Hyvä. Puran tunteita. En pidä kaikkea sisälläni. Selviän. Minun on pakko. Hän saa minut itkemään, mutta se on vain haitaksi Hänelle. Kunhan kyyneleet riittävät.

Uutta vanhaa

Viikko taas kulunut viime kerrasta.

Torstai ja perjantai menivät kotona nukkuen ja selaillen fysiikan kirjaa. Lauantaina juhlimme synttäreitäni vihdosta viimein. Tosin en tiedä onko juhliminen oikea sana.

Vietimme ensin aikaa L:n kanssa kämpällä juoden ja kuunnellen musiikkia. N tuli vähän ajan päästä.
K ja E tulivat, juuri kun olimme tupakalla. Menimme takaisin sisälle juttelemaan ja puolen tunnin kuluttua he lähtivät.
Otti päähän. He olivat kyllä ilmoittaneet, että ehtivät olla vain vähän aikaa, mutta puoli tuntia..?

A tuli vähän ennen 21 jolloin lähdin heittämään L:ää laitokseen. Palattuani kämpälle joimme siellä vähän aikaa ja juttelimme abiristeilystä. 22 jälkeen lähdimme baariin minne tuli vielä yksi kaveri.

Baarissa olimme pari tuntia, kunnes järkkäri tuli heittämään minua pihalle, minkä vuoksi paniikkia alkoi kasvaa. Vähän 1 jälkeen kaveri lähti heittämään minua kämpälle.

Muistan menneeni kämpälle ja menneeni sänkyyn nukkumaan. Kuitenkin kun heräsin aamulla yksi lasipullo oli rikki, sirpaleet sängyssä ja selässäni 10cm haava, jossa oli lasinsiru. En muista rikkoneeni pulloa, mutta ilmeisesti olin saanut kohtauksen ja siinä samalla rikkonut pullon.

Sunnuntai meni itseään keräillessä ja maanantaina oli äidinkielen essee YO. Sekin olisi voinut mennä paremmin, mutta voihan sen aina uusia.

Tiistaina oli Hallituskadun psykologi. Tuntuu idioottimaiselta käydä psykologilla kun kaikki tuntuu olevan hyvin. Tosin psykologi kysyi lopuksi mummusta ja itku tuli taas, joten en ole tainnut vielä kokonaan käydä sitä asiaa läpi.

Tiistaista lähtien olenkin ollut mummulla; nukkunut, lukenut fysiikkaa ja katsellut telkkaria.

.
.
.

Mieliala. Edelleen hyvä. Välillä tulee epätoivo, joko fysiikan tai L:n auttamisen vuoksi. En osaa enää auttaa häntä. En pysty siihen enää, välillä en halua edes kuulla, koska pelkään putoavani takaisin sinne mistä vaivoin kiipesin takaisin ylös. Törkeää ja itsekästä, huono omatunto kasvaa.
Kaverijutut pyörivät taas mielessäni. Mietin koko ajan mitä minun pitäisi tehdä: antaa asioiden olla tällaisina vai vähitellen laittaa välit poikki kokonaan. En jaksaisi enää roikkua, mutta aina kun ajattelen välien poikki pistämistä, mieleen tulee kaikki, ylipäätään kaikki. Ehkä pitää vain antaa välien hiipua poikki vähitellen.

Stressaa. Kaikki stressaa taas, mutta toisin kuin ennen nyt se ei saa minua itkemään, viiltämään tai panikoimaan. Tiedän, että tästäkin selvitään, jos ei hyvin niin sit huonommin.

Keskiviikkona on matikan YO ja perjantaina fysiikan, joten yritän lopun lomasta pyhittää opiskelulle.

En tiedä mitä sanoa

Innostus taisi loppua. Blogin kirjoittaminen ei enää ole osa jokapäiväistä elämää. Jos päivästä pitää karsia jotain pois, bloggaus jää.

Tunnen syyllisyyttä siitä. Olen tavallaan tehnyt lupauksen itselleni ja etenkin teille, että kirjoitan blogia säännöllisesti. En tiedä mitään muuta niin turhauttavaa, kuin sen että blogiin, joka on aikaisemmin postannut säännöllisesti, ei ilmesty uusia postauksia odotetusti.

Toisaalta, mitä minä kirjoittaisin? Minulla tuntuu olevan kaikki ihan hyvin. En osaa kirjoittaa hyvästä olosta.
Hyvä olo ei muserra kuten paha, se ei peitä kaikkea mustaan sumuun tai estä sinua hengittämästä. Se ei kirkasta kaikkea, se ei nosta kaikesta sitä positiivisinta asiaa esille, se ei tunnu fyysisesti miltään. Hyvä olo vain on. Sitä ei huomaa, ennen kuin tajuaa, kuinka kauan siitä on kun viimeksi ajatteli jotain pahaa, kun ei pystynyt hengittämään.

Musiikkia.

Hyvä loppuko?

Paha olla. Sattuu. Fyysisesti ja henkisesti. Etenkin henkisesti. Viiltelin heti aamusta, oikea käsi vuotaa vieläkin. Olen niin kyllästynyt tähän elämään.

Musiikkia.

Mitään hyvää ei tapahdu. Minun on saatava pää sekaisin tai viillettävä, että voisin olla "oikeasti" iloinen. Edes hetken aikaa. Minulla ei ole mitään syytä olla täällä. Ei mitään. 

Kaverit selviäisivät kyllä ilman minua. Kaikki selviäisivät ilman minua. Paremminkin. Heillä ei olisi enää minua taakkanaan. En aiheuttaisi heille enää kipua ja surua. En satuttaisi heitä enää kuolemani jälkeen.  

Olen vain niin loppu. En jaksa enää yrittää. Haluan mennä vessaan, lukita oven ja kaivaa terän esille. Viiltää valtimon auki. Kuolla. Loppua. Päästää sieluni vapauteen. Lopettaa kärsimyksen. Päästä eroon tästä kivusta. 

Eilinen oli pohjanoteeraus

Eilinen meni heikosti. Viiltelin. Ennen kouluun lähtöä 10 viiltoa oikeaan käteen. Ahdisti. Vuoto ei loppunut, joten sidoin käden siteellä.
Koulun jälkeen näin T:n ja saimme puhuttua. Otan etäisyyttä häneen, siihen päätökseen tulin.
Takaisin kämpälle päästyäni hermot eivät kestäneet enää. Ei masentanut, ahdisti vain. Ahdisti niin paljon, että heitin lasin seinään ja haukoin taas happea itkun seasta.
Rauhotuin ja siivosin sirpaleet pois. Huomaamatta viilsin sirpaleella. Teki vain mieli. Vasempaan käteen 7 viiltoa.
L:n kanssa puhuin myös. "Hih." Kaikki muuttui paremmaksi. Toivottavasti.

Vasen Käsi

Oikea käsi

Helvetistä itään

Eipä tullut H tänäänkään. Ei sillä, en häntä kyllä olisi halunnutkaan nähdä.

Pitkästä aikaa juttelin tänään E:n kanssa niin kuin ennenkin. Keskustelu ei tuntunut, ainakaan minusta, yhtään jäiseltä tai kiusalliselta. En ymmärrä miten noin pieneltä kuulostava asia voi aiheuttaa niin hyvän mielen, että hymyilen vieläkin, kun mietin sitä parin minuutin keskustelua.

L:n on paha olla. Minusta tuntuu niin pahalta nähdä hänet niin surullisena ja tietää, että kun hän lopettaa naurunsa, hänestä tuntuu taas pahalta. Esimerkiksi tänään olin lähdössä kämpältä heittämään L:ää laitokselle ja sieltä suoraan kotiin. L istui hiljaa tuolilla ja näytti siltä, kuin purskahtaisi pian itkuun. Halusin niin halata ja lohduttaa häntä, "kaikki muuttuu paremmaksi", mutta en itse pidä kosketuksesta silloin, kun tekisi mieli vain romahtaa, joten koitin vain puheillani piristää häntä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Huomaan L:n mielialan vaikuttavan omaani. Minun on paha olla hänen puolestaan. En tiedä varmaan puoliakaan niistä asioista, joiden vuoksi L:stä tuntuu pahalta, mutta jo nekin, jotka tiedän, romahduttaisivat minut täysin. Toisaalta ihailen L:n vahvuutta, mutta toisaalta ymmärrän ettei hänkään voi olla vahva koko ajan. Toivon vain, että hän löytäisi jonkin paremman keinon purkaa oloaan kuin viiltely.

Tekopyhää. Itse viillän välillä vain siksi, että se tuntuu hyvältä. Viillän, vaikka ei olisikaan paha olla. Minä en välitä itsestäni, minulle on tärkeämpää, että L : llä on kaikki hyvin, tai edes niin paljon paremmin ettei hänen tarvitsisi turvautua viiltelyyn. Minä niin toivoisin, että hän selviäisi tästäkin helvetistä ja että tämä olisi hänen viimeinen helvettinsä. 

Musiikkia. Toivoisin, että tämä biisi olisi valhetta. Kuitenkin pelkään sen olevan täyttä totta.

Kuoleman puutarha

Tänään tuli täyteen vuosi exäni kuolemasta. Olen koko päivän kierinyt sängyssä, maannut kahden peiton alla sikiöasennossaja itkenyt. Minun on niin ikävä häntä. Kuinka helvetin kauan minulla kestää päästä hänestä yli? Erostamme on jo lähes 3 vuotta ja hänen kuolemastaan on jo vuosi. Ei kai minulla ole vieläkin tunteita häntä kohtaan? Sehän olisi sairasta, suhteemme ei todellakaan toiminut loppu aikoina, vaikka kihloissa olimmekin, ja hän on kaiken lisäksi siirtynyt ajasta ikuisuuteen.

L uhkailee itsemurhalla. En tiedä mitä teen, jos hän todella tekee sen. Minulla ei ole täällä muita, joille voin puhua. Jäisin aivan yksin ja mikä pahinta itsemurha pyörii jo nyt mielessäni. Luultavasti ottaisin hänestä mallia ja tappaisin itseni.

Haluaisin saada T:ltä jonkinlaisen yhteydenoton. Tietää, että hän muistaa olemassaoloni. Kidutan itseäni. Pääsisin paljon helpommalla, jos vain unohtaisin hänet tai kysyisin häneltä suoraan mitä hän haluaa minusta. Pelkään kysyä, pelkään saavani sellaisen vastauksen mitä en haluaisi kuulla. Että todella olen oikeassa, kun ajattelen hänen haluavan vain vakituisen panon. Että hän ei halua kanssani mitään muuta kuin pelkkää seksiä.

"Anna mennä vaan, se sattuu kuitenkin jossain vaiheessa."

Mutta kun se sattuu vittu koko ajan! Sattuu aivan helvetisti. Haluaisin eroon tästä kivusta, haluaisin kysyä T:ltä suoraan ja saada sen vastauksen, jota en todellakaan halua kuulla, mutta joka antaisi minulle syyn unohtaa hänet. Jos vain voisin unohtaa hänet, minuun ei sattuisi enää näin paljon.

Mutta kun en oikeasti halua eroon tästä kivusta, jos se tarkoittaa, että samalla menettäisin T:n. Tarvitsen tällä hetkellä elämääni kolme asiaa: A:n, L:n ja T:n. Jos yksi niistä puuttuu, elämäni lahoaa käsiin. Ilman K:ta pystyn elämään, ilman tupakkaa pystyn elämään, ilman alkoholia pystyn elämään, ilman E:tä pystyn elämään, ilman viiltelyä pystyn elämään. Ilman A:n naurua, L:n kykyä kuunnella ja kysyä tai T:n seuraa en voisi elää. Olen riippuvainen heistä, he pitävät minut elossa.

Minä viilsin tänään. Ratkesin. 5 viiltoa reiteen. Mieleni on tehnyt koko päivän kertoa T:lle, ilmaista, että minun on todella paha olla. Olen niin pettynyt itseeni. Selvisin niin hyvin melkein 2 viikkoa, mutta sitten tuli yksi päivä, jonka jouduin viettämään kokonaan yksin ja heti terä avasi ihoni. Säälittävää. Se ei edes auttanut mitään. Siitä oli vain haittaa, reiteeni sattuu todella paljon, yksi haava tihkuu vieläkin verta 6 tunnin jälkeen.

Hävettää.

Myönnän, mä hävisin

Minusta tuntuu että olen ylimääräinen. Että pilaan taas kaiken. Että ihmiset pääsisivät paljon helpommalla jos minua ei olisi. Että heillä ei olisi mitään ongelmia, jos minua ei olisi.

M on aivan helvetin vihainen. Ymmärrän sen täysin. En pysty kääntämään asiaa mitenkään niin, etten olisi tehnyt jotain väärin. Haluaisin pyytää anteeksi, mutta en pysty siihen. Ja vaikka pyytäisinkin anteeksi, mitä se hyödyttää, vahinko on jo tapahtunut, eikä sitä voi korvata mitenkään. Mieleni tekisi vain potkia T pois elämästäni ja palata vanhaan, unohtaa kaikki tämä paska mitä sekoilumme on saanut aikaan. Miksi ihmeessä minun piti olla niin idiootti? Pilasin jälleen kaiken.

Minulla on aivan helvetin paska olo. Haluan vain itkeä, huutaa, potkia, hakata paikkoja, kiljua, viillellä. Haluan vain niin kostaa tämän kaiken paskan itselleni, minkä taas aiheutin. Vittu, että haluan viiltää. Vitun vitun vittu. Haluan tuntea veren vuotavan. Haluan tuntea kivun. Haluan kostaa itselleni. Haluan tumpata ranteeseeni, polttaa sytkällä kättäni, kuristaa itseäni, painaa kasvoni veteen, purra itseäni.

Vittu, että minä vihaan itseäni! Vihaan aivan helvetisti. En saa syötyä mitään kunnolla. Oksensin aamupalani, oksensin koulussa 3 kertaa, vaikka olin siellä vain 3 tuntia. Nyt yritän syödä lasagnea, mutta sekin nousee koko ajan ylös. Minun on niin paha olla taas. En jaksaisi tätä nyt, en jaksaisi tätä kaikkea juuri nyt samaan aikaan.

Minua ahdistaa, ahdistaa aivan helvetisti. Haluan vain itkeä tämän kaiken paskan ulos. Minä haluaisin vain unohtaa tämän kaiken, mutta miten minä voisin tehdä sen? Minun on nyt kärsittävä seuraukset aiheuttamastani sotkusta. Minun on kannettava vastuuni, otettava kaikki haukut vastaani, minä ansaitsen ne kaikki. Minä tein väärin.

Haluan kuolla. En halua kokea tätä kaikkea. Minä en nyt jaksa tätä kaikkea, mutta lupasin T:lle lopettavani itseni satuttamisen. Pidän lupauksestani kiinni mahdollisimman pitkään, en suostu viiltämään ennen kuin sopimus raukeaa eli T satuttaa minua jotenkin, ja siihen toivottavasti menee pitkä aika.

Elämäni on aivan sekaisin. Useat teistäkin pitävät minua aivan kauheana ihmisenä. "Varastin" kaverini ihastuksen ja lisäksi saatoin hankkiutua vielä raskaaksikin hänelle. Olen ansainnut teidän kaikkien vihat, vihaan itsekin itseäni. Olen aivan kauhea huora, joka ei osaa sanoa ei silloin kun pitäisi. Nytkin ahmin taas kaiken mitä käsiini saan ja pian menen oksentamaan kaiken ulos ja olen loppu päivän syömättä.

Koko elämäni on nyt niin sekaisin, että minua masentaa. Olen aivan umpikujassa, en osaa tehdä mitään, mikä helpottaisi oloani. Osaan vain miettiä vuorotellen itsemurhaa ja T:tä. T yrittää pitää minua elossa, hän yrittää saada minut puhumaan, hän yrittää saada minut luottamaan itseensä. Minä yritänkin luottaa häneen, mutta se on niin helvetin vaikeaa. Vaikka hän on kuinka yrittänyt saada minut hymyilemään, nauramaan, puhumaan, olen vain halunnut itkeä ja viiltää. 

En tiedä mitä tehdä. Minä haluan vain kuolla. Kuolla. Ymmärrättehän te? Haluan vain kuolla, en jaksa elää tätä paskaa enää. Vain T, L ja A saavat hymyn kasvoilleni, vain he pitävät minua elossa, vain he kannattelevat minua ylhäällä. Vain heidän vuokseen olen täällä vielä.

Musiikkia.

Miksen saa olla iloinen?

Minä. Paha olla. Sekoitin kaiken. Pilasin kaiken. Hävettää. Kaduttaa. Haluan viiltää. Haluan nukkua, kunnes tämäkin painajainen on ohi. Haluan nukkua ikuisesti. Olen taas niin vihainen. Itselleni ja muille. Itselleni olen niin vihainen, että haluan vain satuttaa itseäni.

Polttaa sytkällä tai tupakalla itseeni palovammoja. Kuristaa itseäni, kunnes en enää saa henkeä ollenkaan. Viiltää, kunnes osun valtimoon, kunnes veri suihkuaa haavasta. Purra itseäni, kunnes hampaat osuvat toisiinsa. Hakata seinää, kunnes käden luut murtuvat, kunnes käsi turpoaa, kunnes en enää tunne kädessä muuta kuin kipua.

A täyttää lauantaina 18 ja hän pitää syntymäpäiväjuhlat luonani. A:lla ei ole E:n numeroa, eikä hän aikaisemmin ole tajunnut kutsua E:tä. K:n hän oli kuitenkin kutsunut jo aikaisemmin. Tänään illalla puhuimme A:n kanssa, että E pitää kutsua myös juhliin ja lupasin hänelle kutsuvani E:n illalla, kun pääsen kotiin ja saan kännykkäni lataukseen.

Asiassa on vain muutama mutta. K oli mennyt sanomaan E:lle menevänsä A:n juhliin, jonne E:tä ei vielä oltu kutsuttu. E ymmärrettävästi otti siitä vähän itseensä. Minä onnistuin kutsumaan E:tä juhliin juuri oikeaan aikaan. "Onks tää joku lepyttely?" Aivan kuin minä olisin jotain väärää tehnyt. No minä sitten lepyttelin E:tä ja selittelin miten asia oli.

Toinen mutta on L. Tai oikeastaan L ja E samassa kämpässä kännissä. He eivät pidä toisistaan, kaikki tietävät sen, ja minä olen taas kerran kahden kaverini välissä, jotka eivät toisistaan pidä. L uhkasi olla väkivaltainen E:tä kohtaan, joten vähän arvelutti kutsua E juhliin.

Ehkä olisi parasta, että E ei tulisi, L on kuitenkin A:lle läheisempi ystävä kuin E ja A:n juhlat ne ovat. En halua, että juhlat kääntyvät turpajuhliksi ja sellaiset niistä tulee, jos E ja L ovat samassa paikassa juoneina. Kännissä ei todellakaan ajattele mitä sanoo tai tekee.

Tästä päästäänkin kolmanteen ongelmaan: Jos E tulee juhliin, K:n ei tarvitse olla yksin, mutta minä jään yksin, jos T ei tule ja E:n ja L:n välille tulee tappelu. Jos minä tai joku muu kieltää E:tä tulemasta, hän loukkaantuu. Jos E ei tule, K:kaan ei välttämättä tule (E:lle on vaikeaa sanoa "ei"). Jos K ei tule, joudun olemaan yksin bileissä, jos T ei tule. Jos T tulee ja K tulee, mutta E ei tule, K joutuu olemaan "yksin". Helvetillistä säätöä taas, mutta ehkä kaikki selviää.

Aamulla lintsasin yhteiskuntaopin tunnin ja menin L:n kanssa Hesburgeriin syömään. Söin aivan liikaa, kerros- ja normiaterian. Oksetti sen ruokamäärän vuoksi, sekä ähkyn että bulimian kannalta. Sieltä menin fysiikan tunnille E:n ja K:n seuraksi, hyvillä mielin ja hyvä mieli säilyi. Sain kaveriltani tupakkaa ja viinaa, helpotti elämääni paljon.

Koulun jälkeen menin hetkeksi L:lle ja sieltä lähdimme keskustaan. L:n terapian ajan olin I:n kanssa, jonka tapasin bussissa ohimennen. L:n terapian jälkeen I lähti kotiin ja vietin päivän L:n ja hänen kaverinsa ja muutaman muun tyypin kanssa. Ostimme muun muassa A:lle lahjan ja itselleni ostin vähän vaatteita ja meikkejä. Loppuillasta A liittyi seuraamme ja juttua riitti.

Olin niin iloinen koko päivän. Nautin olostani, nauroin oikeasti, hymyilin oikeasti. Sitten kaikki muuttui. Elämä potkaisi taas. Haluan itkeä. Tämä on toivotonta. Aiheutin taas kauhean sotkun.

Vitun vitun vittu!

Koko päivä oli aivan mahtava, kunnes sekoitin taas kaiken. Ainoan hymyn kasvoilleni on saanut muutama viesti L:ltä ja tottakai T. T saa minut aina hymyilemään.

Olin todella pirteä ja oikeasti iloinen, mutta se oli kohtalon mielestä väärin.

Minua ei ole tarkotettu onnelliseksi.

Hymyilen ja häpeän

Minun pitäisi nukkua, en vain pysty siihen. Olen niin iloinen. Jopa onnellinen.

Bileissä tosiaan tein vähän lähempää tuttavuutta erään minulle aiempaa tuntemattoman jätkän kanssa. Tutustuminen hänen kanssaan ei jäänyt vain bileisiin, olemme kuluneen viikonlopun ajan jutelleet paljon etenkin facebookissa. Luultavasti kirjoitan hänestä lähiaikoina enemmänkin, joten sanon häntä T:ksi.

Viikonlopun olen ollut yhtä hymyä. Aivan järkyttävän iloinen. Kaikki kehut ja suloisuudet, jotka T on sanonut ovat jääneet muistiini ja nostaneet itsetuntoani.
Tutustuin T:hen juuri oikealla hetkellä, vielä perjantaina 12 aikaan itkin yksin suunnitelmieni vuoksi, minä todella mietin itsemurhaa. Olin todella huonossa kunnossa, vaikka se varmaan muulta näytti ulkopuolelle.

Fiilikseni on nyt täysin päinvastainen, vaikka kello onkin puoli 3 yöllä ja minua väsyttää todella paljon. Kuitenkin aiemmin illalla tuli masennushetki, minua pelotti, hävetti, kadutti.

Fysiikka 7:n koe stressaa todella paljon enkä nyt pysty keskittymään vaikeaan kurssiin sitäkään vähää kuin aikaisempaa. Olen valmis luovuttamaan kokeen suhteen, haluaisin nyt vain nauttia olostani tuntematta stressiä kykenemättömyydestäni lukea kokeeseen. En kuitenkaan halua joutua uusintaan tästäkin kokeesta, en todellakaan onnistu tekemään 3 koetta 4 tunnissa hyvin, etenkin kun edellinen viikonloppu menee luultavasti taas kännissä. Pakko yrittää vielä huomenna panostaa niihin asioihin, jotka tuntuvat helpoimmilta, jotta pääsen kokeesta edes läpi.

Lisäksi mielialaani laski T:stä kuulemani ei-niin-mukavat asiat ja kuulin myös, että M oli "pahalla päällä", ilmeisesti hän ja T olivat riidelleet. Minusta tuntuu edelleen,  vaikka M toista väittikin, että riita liittyi jotenkin minun ja T:n sekoiluun.

Asiat, jotka kuulin T:stä, eivät todellakaan olleet mitään hyviä. Hänen sanomansa sanat menettivät hiukan merkitystä ajatuksissani, mutta kuitenkin typerä sydän ei ottanut niitä tosissaan.

Pelkään, että loukkaan itseni tässä, että minulle tapahtuu samoin kuin M:lle. Mieleni varoittaa, mutta sydän ei kuuntele. Olen aiempaakin ollut samankaltaisessa tilanteessa, kuullut jätkästä, johon olen ollut ihastunut, kaikkea törkeää, mutta en ole kuunnellut toisten varoituksia ja lopulta loukannut itseni todella pahasti, sydämeni on ollut rikki todella pahasti. Kauheaa, puhun sydämestä jo tässä vaiheessa.

Ymmärrän täysin M:n loukkaantumisen ja suuttumuksen T:lle, M oli ihastunut T:hen ja T tiesi sen, mutta kuitenkin se kaikki tapahtui minun kanssani eikä M:n. Välillä tunnen oloni siksi, että osuin vain väärään kohtaan väärällä hetkellä, että sitä ei olisi tapahtunut jos olisin ollut "myöhässä" millisekunnin ajan.

Toivottavasti M ymmärtää, etten selvinpäin olisi edes ajatellut tekevänk mitään T:n kanssa.

En halua sälyttää kaikkea vastuuta T:lle. Minä olen osasyyllinen pe-la tapahtumiin, kaikki tietävät sen ja ymmärrän jos M on loukkaantunut minulle. Tiesin M:n pitävän T:stä, mutten kuitenkaan sanonut "ei" T:lle. Minun olisi pitänyt sanoa "ei", tiedän sen, mutta en vain siinä tilanteessa pystynyt, halunnut.

Minulla on todella ristiriitaiset tuntemukset. Toisaalta kaduttaa kaikki mitä tein T:n kanssa, mutta toisaalta minua ei kaduta mikään. En ole pitkään aikaan ollut näin iloinen ja minusta tuntuu, että se on täysin T:n ansiota.

Toisaalta tunnen myötätuntoa M:n puolesta, olen itse ollut samassa tilanteessa eikä se todellakaan ole mukavaa. Mutta sitten toisaalta ajattelen todella itsekkäästi, että minulla on nyt hyvä fiilis, olen onnellinen, nautin elämästäni. Iltaisin, kun menen nukkumaan, en malta nukahtaa, "jos vielä yksi viesti?", en halua menettää sitä. Odotan innolla huomista, herään aamulla iloisena.

Elämä hymyilee ja haluan nauttia siitä, mutta välitän liikaa M:n tunteista, en halua mässäillä ilolla, jos samalla aiheutan jollekin toiselle surua. Olen aivan sekaisin itseni kanssa. En tiedä mitä ajatella. Luultavasti annan typerän sydämeni päättää ja tehdä itsetuhoisen hypyn hataralle lasilattialle. Voin vain toivoa, ettei T aiheuta liikaa säröjä lattiaan. Voin vain toivoa, etten satuta itseäni.