Juhannuskirous

Kaikki menee päin vittua tällä hetkellä.
Kaikki.

Olemme H:n kanssa etsineet kämppää ja käyneet näytöissä yms. Sain tiistaina erään asunnon vuokranantajalta soiton: asunto olisi meidän, enää pitäisi kirjoittaa sopimus. Ilmoitin H:lle. Kului 3 tuntia ennen kuin H reagoi mitenkään viestiini: Se oli kyl aika pieni".

MITÄ VITTUA?!?!?!??!

Meillä on budjetti. 800€ on ehdoton maksimi, ellei H sitten halua maksaa enempää. Äidellä ei ole varaa maksaa enempää eikä minulla ole muita tuloja kuin opintotuki, koska töitä ei vain löydy kouluttamattomalle nuorelle, jolla ei ole kokemusta töistä.
Meillä on tietty alue, jolla haluaisimme asua. Lähellä keskustaa, mitä lähempänä sen parempi. Ja kyllä läheltä keskustaa löytyy hyvin kämppiä, jotka pysyvät budjetissamme.

Kyseinen asunto on keskustassa ja vuokra 780€ mihin sisältyy jo vedet. Lemmikit sallittu, mikä ei kovin yleistä ole niin hyvä kuntoisessa asunnossa. Kaksi huonetta, erillinen keittiö, eteinen, kylpyhuone. Minä suorastaan ihastuin asuntoon. Ja tämä on ainut asunto, josta on otettu meihin yhteyttä näytön jälkeen. Ihmiset eivät kauhean mielellään vuokraa asuntojaan rotille.

Toinen asia on juhannus. Piti mennä Tampereelle viettämään juhannusta A:n kanssa. En saanut A:ta kiinni torstaina, joten en suunnitellut sen tarkemmin menoa Tampereelle. Juttelin kuitenki L:n kanssa, että jos menen Tampereelle voin lainata hänelle rahaa. Illemmalla, lähempänä keskiyötä A vastasi ja kutsui minut baariin kanssaan juhannuksena. Viikon verran ollut stressi kuitenkin arvelutti, joten en sanonut mitään varmaksi.

Tänään sain paniikkikohtauksen, kun äite pudotti lehden keittiössä. Pitkästä aikaa raavin käsivarret verille, purin itseäni, hakkasin seinää jne. Happi ei kulkenut ja meinasin tukehtua monta kertaa huutooni.
Ilmoitin kohtauksen laannuttua A:lle, etten uskalla lähteä ajamaan Tampereelle. Samaan aikaan L:ltä tuli viesti: "Niin sä et oo tulossa treelle..? Vaikka lupasit sitä rahaa tuoda?!"

MITÄ VITTUA?!?!?!

Kiva tietää että olen noin tärkeä. "Muuten ihan vitun sama ooks tulos, mut lupasit tuoda rahaa mulle, et saan vetää perseet."
Missään vaiheessa en rahaa luvannut tuoda. Sanoin, että JOS tulen treelle voin lainata rahaa. En missään vaiheessa sanonut kuljettavani rahaa Tampereelle, että muut pääsisivät juomaan rahoillani. Jos olisin vaivautunut kuljettamaan rahaa 70km matkan ruuhkassa, olisin aivan varmasti juonut ne itse, vaikka sen jälkeen olisinkin repinyt valtimoni riekaleille.
Huomautin L:n tärkeysjärjestyksestä, mutta asiaa pidettiin vitsinä.

En jaksa nyt tapella. En itse tahallisesti olisi ikinä toiminut noin. En tietenkään voi heittää ensimmäistä kiveä, mutta nyt kun tilanne osui minun kohdalleni, alan kiinnittää huomiota tapoihini. Jos olen joskus odottanut enemmän rahaa kuin itse henkilöä, pyydän anteeksi. Se ei tule toistumaan.

Paitsi jos olet täysi kusipää.

On tehnyt niin paljon mieli mennä tupakalle, viiltää, vetää perseet jne. Koitan vain pitää itseni koossa, etten hajoa taas. En halua enää kerätä itseäni, en jaksa sitä enää.

Kissanpentuja ja kärrynpyöriä

Elämä heittelee kärrynpyöriä. Tai paremminkin elämä heittelee kärrynpyörillä. Reilun vuoden aikana on muurrunut niin paljon, ja oikeastaan vain huononpaan suuntaan.

Mummun kuoleman jälkeen kaikki on levinnyt käsiin. Aikaisemmin oli joku joka piti järjestystä ja toisaalta keräsi suvun kokoon. Nyt täti saa juoda niin pitkään kuin haluaa, kukaan ei ole lisäämässä hänen "tunnontuskiaan" joutumalla vanhana ja sairaana töihin navettaan, koska täti ei juomiseltaan ehdi. En ole paria serkkuani nähnyt mummun hautajaisten jälkeen, vaikka he aikaisemmin kävivät pari kertaa vuodessa.

Mummun kuoleman jälkeen on tapahtunut muutakin. Keväällä tämän juopon tätini miesystävä jätti hänet (nuoremman juopon takia), joten nyt täti on koko ajan mummulla. Koko ajan. Ennen hän lähti viikonlopuiksi ja lomien ajaksi miehen luokse, kun toinen tätini vapautti hänet navetan töistä. Nyt täti on kuitenkin koko ajan mummulla. Niin kännissä kuin selvänäkin. Vittumaisinta on juuri ennen känniputkea alkava vittuuntumisen näkyminen, jolloin hän nälvii ääneen niin äiden, pikkuveljeni kuin minunkin idioottimaisuutta ja korostaa hänen hienouttaan.
Sitten alkaa juominen. Aiemmin se alkoi salaisesti, vähitellen ettei mummu huomannut, vaikka tottahan toki sen huomasi. Se alkaa edelleen salaisesti, mutta ei enää vähitellen vaan reippaasti perseet heti, kun kaupasta pääsee.
Aiemmin kului siidereitä, lonkeroita ja kaljaa, nyt kuluu viinaa. Pienenä oli kauhean hauskaa koittaa, kuinka nopea ja taitava on ja etsiä tädin piilottamat pullot ennen kuin täti palaa kaljakaupoilta. Hah, hauska lapsuus.

Nyt seuraava muutos on enoni. Hän asuu naisystävänsä kanssa samassa taloudessa. Naisystävä on nyt kuitenkin sairastunut syöpään, eikä luultavasti elä enää pitkään. Naisella on lapsia aiemmasta liitosta ja he eivät tule toimeen enoni kanssa. Koska talo on naisen omistama menee talon omistus lapsille, mikä tarkoittaa, että enoni lentää talosta pihalle. Hänellä ei ole varaa vuokraan sairauseläkkeestä edes tällaisessa periferiassa. Minne muuallekaan hän siis menisi kuin mummulle, lapsuuden kotiinsa. Ja minähän en häntä siedä, joten joko alan nauttimaan isän seurasta tai viihtymään kämpällä.
Suurin huolenaiheeni tässä ei kuitenkaan ole minun selviäminen vaan kissojemme. Kysyin äideltä mitä kissoille tapahtuu ja sain suoran vastauksen: "niistä varmaan suurin osa kuolee". Eno ei tosiaan kissoista välitä, eikä hänelle pahemmin sanota vastaankaan. Aloin kerätä voimiani hänelle huutamiseen ja kissojen puolustamiseen siitä hetkestä, kun kuulin asiasta.

Ei vain oikein innostaisi tämmöinen. Kaikki ennalleen. Mummu nyt saa levätä rauhassa, mutta jos täti ja eno asettuisivat ennalleen niin kaikki olisi taas hyvin.

//BTW! Olis kissanpentuja annettavaks/pientä maksua vastaan, kiinnostaisko? Toivetta ja sähköpostia alle ni otan yhteyttä :)