Paljon ei mitään

Paljon on tapahtunut mutta silti ei mitään.

Olen oikeastaan iloinen että tulin kipeäksi. En olisi vielä halunnut nähdä T:tä. En tiedä haluanko ikinä.

FSOGin kävin katsomassa ja oikeastaan leffa oli ihan hyvä vaikkakin pikkuseikat jäi häiritsemään.
Lauantaina oli Disney on Ice ja sinnekin lähdin. Kaiken näköstä säätöö oli, etenkin kun kyseessä olimme minä ja H, mutta pääasiassa ihan mukava reissu.

Muina päivinä onkin ollut todella vetämätön olo. En ole jaksanut, viitsinyt, välittänyt. Nukkunut, yskinyt ja syönyt.

Tai syönyt ja syönyt, ruokahalu on taas hävinny jonnekin. Tänään sain syötyä leivän ja juotua kaksi mukia kahvia. Eilen söin perunamuusia pakottamalla sillä olin kotona iskän vahdittavana. Lauantaina taisin saada syötyä banaanin ja 6 nugettia, pakko edes yrittää näyttää muille olevansa kunnossa. Perjantaina söin... öö.. join pullollisen vettä illalla leffassa.
Ruokailu on tuossa kuosissa ja silti lihon koko ajan. Tekisi mieli oksentaa, viiltää läskit pois, pakottaa itsensä liikkeelle. Paastota kkn ajan, en minä siinä ajassa nääntymäänkään ehdi kun on vararavintoa kertynyt parin vuoden varoiksi.

BDI-kysely. 36 pistettä. Vaikea masennus.
Silmät pysyvät kosteina mutta en suostu päästämään kyyneleitä valumaan.

Minulla on kaikki loppujen lopuksi ihan hyvin. Minulla on enemmän kuin joillakin. Minulla on isä toisin kuin H:lla. Minä saan asua kotona toisin kuin L. Minä olen päässyt kiusaamisesta toisin kuin Q. Minulla on oikeastaan kaikki ne perustarpeet joita ihminen tarvitsee elääkseen onnellisen elämän.

Miksi minä silti saan 36 pistettä BDI-kyselystä?
Tiedän, se on vain typerä kysely, se ei merkkaa mitään, vain minä tiedän miten minulla menee.
Pointti onkin etten oikeasti löydä syytä kieltää kyselyn tulosta.
Kaikki on hyvin enkä silti osaa kertoa miksei (vaikea) masennus voisi kuulua kuvaan.
Ja se pelottaa. Pelottaa myöntää itselle että typerä kysely ymmärtää minua paremmin kuin minä itse. Että typerä kysely kertoo minun olevan masentunut, vaikka yritän olla kaikkea muuta kuin sitä.

Yritän olla mutta se on välillä vain niin vaikeaa.

Emt

Aamu alkoi vitutuksella. H:lta oli tullut 6 aikaan viesti jossa hän ihkutti uusinta Age of Ultron traileria joka tosiaan ilmestyi yöllä. Muuten iha ok ihkuttaa mutta juuri eilen hän valitti kun "Marvel rahastaa leffoilla, ne tekee uusia ja uusia trailereita ja osa leffoista tehää uudestaa ja aina vaa uusista hahmoista tehää leffa. siis GOTGikin on iha turha, oikeesti se ei liity mitenkää Avengersseihi.."

....*hiljaisuus*....

ehkä GOTGin ei kuulukkaa liittyy Avengersseihin... Ehkä pointtina on ikuisuuskivet ja lopulta Thanos... ja siis Marvelhan on ainut joka rahastaa leffoilla, muut yhtiöt ei teekkää koko ajan uusia leffoja, trailereita, venytä päätösosia kahteen leffaan, yms. Enkä todellakaan osaa olla katkera siitä et Marvel tekee leffoja uusista hahmoista kuten GOTG ja Ant-Man.
Koska mulle Marvel on elämä 
btw ihanaa et kännykkä tietää nää hahmot/leffat/ym valmiiks 
.
.
.

koko päivä mennyt lamaannuksissa. oikeastaan ainoat tunteet jotka tänään tunnistin olivat lievä vitutus koko päivän ja väsymys. 

masennus. 

en tiedä. se tuntui oikealta sanalta. ollut sellainen "siipi maassa" olo koko päivän. en ole jaksanut, en ole välittänyt, ei ole kiinnostanut. olen vain halunnut itkeä ja nukkua ja hautautua peiton alle ja hävetä olemassaoloani.

mutta täti on taas kännissä kuin käki joten minun piti ottaa itseäni niskasta kiinni ja tehdä ruokaa ja lämmittää taloa. vaikka olisin niin mielelläni vain hautautunut peiton alle.

revin arvetki taas auki. tai en tarkoituksella. aluksi. olin laittanut laastarin viillon päälle kun se oli eilen alkanut vuotamaan ja tänään kun vaihdoin pitkähihaista, laastari lähti irti ja repäisi arven auki. ja sit mä epähuomiossa revin loputkin auki. ja teippasin ne uudelleen kun ne alkoivat vuotamaan kunnolla.
kuinka tyhmä ihminen voi olla?

njoo. mitään sanomaton päivä. huoh. voisin aamulla olla todella itsekäs laiska paska ja hautautua peiton alle koko päiväksi nukkumaan. kyllä äite pärjää navetassa yksinkin ja ehkä täti kiukkusena menee sinne tekemään työt kun muut eivät osaa. 

tai sitten otan taas itseäni niskasta kiinni, juon mukillisen pahaa kahvia ja raahaan laiskan perseeni navettaan, josko minusta olisi edes siellä jotain hyötyä.

äh en tiedä. Q:nkin kanssa oli vaikea puhua tänään. en osannut sanoa mitään kun en pystynyt ajattelemaan mitään. en jaksanut ajatella mitään, mutta silti yritin illalla pitää hänelle seuraa. minä yritin. mutta taisin epäonnistua.

☆ Q:n piirtämä ☆ 

Viestittelyä

Sunnuntai 11.1.2015

 

 

                            Maanantai 12.1.2015

 

 

//joo tappelin kuvat kännykällä joten ne eivät ole mitenkään siististi.. pahoittelut. aika järjestyksessä niiden pitäisi olla...

PeLaSu

Viimeiset 4 päivää ovat olleet todella erilaisia. Laidasta laitaan.

Perjantaina näin tosiaan Q:n. Stressasin ja panikoin koko päivän, vaikka samalla sanoin Q:lle kaiken menevän hyvin. Eniten ahdisti paikka jossa meidän oli tarkoitus nähdä. Olin kerran aiemmin käynyt sielä, I pakotti yläasteella minut mukaansa, ja se kerta oli ollut todella stressaava.

Keräsin rohkeuteni ja 18 aikaan ilmestyimme I:n ja toisen tytön kanssa paikalle. Olin edeltävän 2 tunnin aikana polttanut 6 tupakkaa (paljon minulle nykyään), stressasin todella paljon. Olimme sisällä ehkä puoli tuntia ennen kuin ahdistus vyöryi ylleni ja minun oli pakko lähteä ulos. En yksinkertaisesti kestä paikkoja joissa on paljon ihmisiä ja melua ja tässä tapauksessa mukana oli myös uskonto joka jo itsessään on asia mitä vältän.

Palasimme sisälle ja olimme siellä pari tuntia. Sinä aikana kävin kaksi kertaa vessassa oksentamassa tai ainakin rauhoittumassa. Henkeä ahdisti todella paljon, oksetti, päätäni särki, en ollut nukkunut edellisenä yönä paniikiltani joten olin väsynyt. Halusin vain kotiin. En kuitenkaan halunnut tuottaa pettymystä, tiesin kuinka tärkeää minun siellä olemiseni oli Q:lle ja I:lle. Koitin pitää itseni kasassa edes jotenkin.

21 aikaan lähdimme. Heitimme toisen tytön kotiin ja sieltä jatkoimme I:lle. Rentouduin heti hiukan kun pääsin pois ihmispaljoudesta.

I:n luokse päästyämme paistoimme (lue I paistoi) piirakoita ja söimme niitä. Kunnollista ruokaa ennen sipsejä. Katselimme Captain America: The Winter Soldierin vaihtelevalla menestyksellä. Päätäni särki aina vain enemmän, oli tukala olo ja väsytti todella paljon. 

Kun leffa lopulta loppui aloimme avaamaan sohvaa jolla minun ja Q:n oli tarkoitus nukkua. Olin juonut mandariini juissia joka oli aivan liian makeaa. Tuli sellainen ällöttävä olo. Viimeinen niitti oli kun katsoin kännykkääni tulleen ilmoituksen: fb chat T:ltä. "Tupakalle?" Ensimmäisenä kuulin sanovani "voi vittu", seuraavaksi vastasin T:lle "en taida tulla..", laitoin kännykän laukkuun ja juoksin vessaan oksentamaan. Njoo mitään en saanut oksennettua vaikka todella huono olo olikin, joten tyydyin vain tasaamaan hengitykseni ja juomaan lasin vettä.

Lähempänä 1 pääsimme lopulta nukkumaan, minä ja Q vuodesohvalla. Jos ihan totta puhutaan niin ei mikään maailman paras paikka nukkua. Mutta nukuin silti melko hyvin, pääasiassa koska olin todella väsynyt. Aamuyön nukuin katkeilevasti kevyessä horroksessa, aivan kuin olisin vahtinut Q:ta. Muistan katsoneeni kännykkääni 6.43, mutta sen jälkeen nukahdin kunnolla ja heräsin 9 (?) aikaan herätykseeni. Muut olivat jo hereillä, itseasiassa olin kuunnellut heidän keskusteluaan aamulla, mutten ollut jaksanut herätä vielä.

Pari tuntia katselimme telkkaria, josta ei lauantai aamupäivällä tullut mitään järkevää katsottavaa. Q torkkui, hän ei ilmeisesti ollut saanut yöllä kunnolla nukuttua, vaikka myöhemmin sanoikin että minun läsnäoloni helpotti nukkumista.

Vähän 13 jälkeen aloimme katselemaan Thor: The Dark Worldia, sillä I halusi nähdä sen.
13.43 Q:n isä soitti minulle. Voi luoja sitä paniikin määrää kun kännykkään ilmestyi outo numero ja pian sen jälkeen tunnisrus kuka soittaja oli. Vastasin pitäen pokkani mahdollisimman hyvin. Hän pyysi Q:n puhelimeen joten herätin Q:n joka havahtui horroksestaan. Häntä oltiin tulossa hakemaan.
14 aikaan Q lähti. Harmitti ettemme olleet ehtineet puhua ja tutustua kasvotusten, mutta ehkä ensi kerralla.

Jatkoimme I:n kanssa leffan katselua ja sen jälkeen katsoimme Guardians of the Galaxyn. 3. Marvel leffa 12 tunnin sisällä oli normaalia minulle, mutta se että sain I:nkin katsomaan, oli suorastaan menestys.

Leffa loppui vaille 18 ja minun oli tarkoitus lähteä silloin. Jäin kuitenkin katsomaan vielä jotain turhanpäiväistä reality ohjelmaa ja juttelemaan I:n kanssa, emme olleet nähneet pitkään aikaan.
Lähempänä 19 olin viimein lähdössä. Kun olin saanut auton kaivettua lumikinoksesta, lähdin kotia kohti. Matka oli todella pitkä sillä suoraa, nopeaa reittiä ei oikein ollut, pääni oli kipeä taas ja en ollut koko päivänä syönyt muuta kuin sipsiä.

Lopulta 20 aikaan pääsin mummulle. Viimein sain vaihtaa lökärit päälle, syödä kunnon ruokaa ja maata kaikessa rauhassa.
Ilta meni jutellen Q:n kanssa. Hänellä oli huono olo ja se alkoi purkautumaan kunnolla puolen yön aikaan. Hän puhui lopusta. Tiesi sen olevan lähellä. Yritin rauhoitella häntä parhaani mukaan. Viimein hän vaikutti jotenkin rauhoittuneen.

Olin aivan poikki, olin syönyt unilääkkeet ja olin muutenkin väsynyt. Juuri pahimpaan aikan minun oli pakko mennä nukkumaan. Inhosin itseäni että jouduin jättämään hänet ilman seuraa, mutta en voinut muutakaan.

Sunnuntai aamuna heräsin 10 aikaan hyvin levänneenä. Katsoin ensimmäisenä whatsappin viestit. Q ei ollut ollut online. Paniikki. Viesti. Oliko hän sittenkin tehnyt jotain? Rauhoittelin itseäni, ehkä hän nukkuu. 11 aikaan uusi viesti. Alkoi todella pelottamaan. Lopulta hän vastasi. Kaikki hyvin. Tai ainakin sinne päin.

Omat olot ovat tosiaan menneet ahdistuksesta iloon. Olin viikonlopun ajan niin väsynyt kaikesta stressaamisesta ja vähistä yöunista ja "vieraiden" ihmisten keskellä olemisesta, sillä eihän silloin voi kunnolla rentoutua, minä en ainakaan pysty siihen.
Enpä tiedä. Pääasiassa hyvä viikonloppu mutta silti mielessä on päälimmaisenä se ahdistuksen määrä. Hävettää olla tällainen hermoraunio, joka ei kestä vieraita ihmisiä.
Kai siitäkin pääsee joskus yli.

Paniikin pala.

Se saatanan pala on taas kurkussa. Miten siitä pääsee eroon? Ahdistaa, kun en saa hengitettyä kunnolla. Välillä haluaisin oksentaa sen pois. Inhoan sitä. Hyi. 

Tänään oli taas astetta huonompi päivä. Tai keskimäärin ihan hyvä päivä, mutta mieliala vaihteli todella paljon. Olin hetken kuolla nauruun, seuraavassa hetkessä halusin viiltää saadakseni itkeä. Njoo, sitähän elämä on, tunteet vaihtuu. Mutta halusin viiltää, se on se pointti. Miten se ajatus on taas päässyt päähäni?

Ilta olikin sitten jännitystä, pelkoa, paniikkia, itkua, surua, epätoivoa, jne. Q stressaa huomista. Tai tätä päivää. Häntä pelottaa nähdä minut ensimmäistä kertaa, viettää ilta minun ja I:n kanssa ja puhua huolistaan srkn nuorisotyöntekijän kanssa (en ole vrm onko hän nuorisotyöntekijä, mutta työntekijä ainakin). Noin pääpiirteissään. 

Ymmärrän todella hyvin hänen pelkonsa. En itsekään toissa syksynä olisi pystynyt nähdä ketään uutta ihmistä ilman viikon stressiä ja panikointia. En todellakaan luottanut itseeni, pelkäsin toisen mielipiteitä. Pelkäsin olevani arvoton, turhanpäivänen, korkeintaan haitta. Tai tiesin, en pelännyt. 

Ja Q:lla on nyt samoja ajatuksia minusta. Yritän kerta toisensa jälkeen sanoa, ettei minun mielipiteeni hänestä muutu: pidän hänestä ja hän on ystäväni, oli hän minkälainen tahansa.
Mutta pakko myöntää että sattuuhan se hiukan kun toinen ajattelee minun olevan niin pinnallinen että heti kun näemme heitän hanskat tiskiin ja käännyn kannoillani. Niin EI tule käymään, minä en todellakaan luovuta eikä hänen näkemisensä vaikuta haluuni auttaa ystävääni. Ystävääni.

En tiedä miten tämän kirjoittaisin. En osaa kirjoittaa sitä. Laitan viestit kuvina. Pääasiassa kuitenki, Q oli vähällä lähteä täältä. Lopettaa. Sillä hetkellä tuntui, että epäonnistuin. Tuli niin paha olo Q:n puolesta. Itkin. Vähän. Muutaman kyyneleen. En enempää, kello oli niin paljon että muut olivat tulossa sisälle takaisin. Pala kasvoi aina vaan kurkussa, alkoi ahdistamaan todella paljon. Henki ei kulkenut. Sydän hakkasi. Pelotti. Pelotti todella paljon. 

Pelottaa edelleen. Asiat rauhottuivat mutta pelko pysyi silti. Koitan nukkua. Huomenna uusi päivä. Parempi päivä.

329

Heräsin 10 jälkeen.
Paska olo oli laantunut hiukan.
Syyllisyys ei katoa minnekään.
Pakotan itseni normaaliksi heti kun äite tulee navetasta.
Nyt saan vielä vähän aikaa rämpiä itseinhossa.
Vielä vähän aikaa voin nuolla haavojani.

Täti menee varmaan tänään käymään kaupassa. Tai ainakin toivon että hän sammuisi mahdollisimman pian. Olisi hetken hiljaa. Pitäisi mielipiteensä minusta itsellään.
Tiedän ilman häntäkin olevani laiska paska. Läski. En tee muuta elämässäni kuin elän toisten siivellä katsellen telkkaria ja maaten sängyssä. En edes yritä tehdä mitään.
Laiska paska josta ei ole mitään hyötyä.

Toisaalta tädin kauppaan meno tarkoittaa luultavasti sitä, että minun pitää alkaa tehdä ruokaa ja mennä navettaan äiden avuksi. Riippuen siitä hakeeko täti tarpeeksi viinaa. Toisin sanoen en ehdi enää puhumaan yhtä paljon Q:n kanssa kuin nyt. Ehkä se on ihan hyväkin niin en voi epäonnistua enää niin usein.

Olen niin pahoillani.
Edelleen.
Nyt ja aina.
Pahoittelen.

Musiikkia.

"yhtäkkiä putoat pohjattoman syvään kuiluun
ja luulet että tästä on mahdotonta ikinä toipuu"

Riitasointu

Klo 16.20 

Vittu mikä päivä.
14 asti ollu yhtä helvettiä ja paniikkia ja itseinhoa.

Onnistuttiin I:n kanssa suututtamaan Q kunnolla. I paljasti Q:lle puhuneensa hänen tilanteestaan uutena vuotena tutulle aikuiselle. Olin saanut tietää asiasta ennen Q:ta mutten ollut kertonut siitä hänelle. Ajattelin, että I:n on paras kertoa itse Q:lle.

Mutta asiat meni miten meni. Q suuttui I:lle kuten molemmat osasimme epäilläkin. Pian sen jälkeen Q sai selville minun tienneen asiasta ja suuttui minullekin.

Loppupäivän olen kävellyt heikoilla jäillä. Keskustelu Q:n kanssa on jatkunut koko ajan, mutta olen varonut jokaista sanaani, jonka hän voisi ymmärtää väärin.

Ymmärrän täysin miksi Q on vihainen. Mokasin todella pahaati. Hänellä on täysi oikeus olla vihainen. Minäkin olisin jos sama olisi tapahtunut minulle. Eiku ainii, niihä se tais tapahtuakin. Ja silti ryssin näin pahasti. Miten ihminen voi olla näin tyhmä?

Hävettää. Itkettää. Mokasin. Selittelyä. Turha itkeä enää. Inhottaa. Syyllinen olo. Kaduttaa. Jos voisin mitenkään kelata elämän UVn aattoon tekisin sen. Kaivaisin tiedon I:ltä ja pistäisin hänet puhumaan Q:lle heti.

Ahdistanut koko päivän. Aamulla jo kun heräsin tuntui pahalle. Ensimmäinen ajatus oli "en halua herätä tänään". 14 aikaan siihenkin ajatukseen tuli hyvä motiivi. Sen jälkeen stressannut koko ajan.

Klo 18.12

Vaille 17 sain paniikkikohtauksen. Ei paha, pystyin jotenkin estään pahemman. Siitä asti on ajatus harhaillu. Ainut selkeä ajatus on viiltely. Hävettää myöntää. Vasemman käden sormet puutuvat. Revin kohtauksen aikana arvet auki. Veri vuotaa, mutta vuotakoon. En jaksa nyt keskittyä sen tyrehdyttämiseen, se loppuu kun on loppuakseen. Onneksi olen yksin huoneessani. Yksin sisällä. Ilman kohtausta olisin varmaan viiltänyt. Syyllisyys on jotain käsin kosketeltavaa tällä hetkellä.

Klo 20.28

Vuoto on tyrehtyny. Muut tuli sisälle syömään vähän ennen 19. Kaikki alkaa olla kunnossa.
Vitun paha olo. Syyllinen. Terä liikkuu mielessä mutta en halua tehdä sitä. Enkä tee. Minulla ei ole mahdollisuutta. Pikkuveli on täällä. ja hyvä niin.

Ahdistaa yhä. Äsken alkoi jo sydän hakkaan kun I alkoi juttelemaan suunnitelmista joita ei voi mitenkään sopia varmaksi. Olen vainoharhainen, pelkään jokaista viestiä jonka saan. Kaikki tuntuu olevan minun syyni. Ja osa onkin.

Pitää vain selvitä ja nukkua yön yli.
Huomenna on uusi päivä.
Parempi päivä. 

Ei tämä enää kovin paljon huonommaksikaan voi mennä. 

Yö

23.02 

Sain julkaistua edellisen postauksen juuri ennen kuin Q laittoi viestiä.
Kaikki kunnossa.
Huolehtii minun viime öisestä ratkeamisesta.
Lupaan, en viillä. Vältän sitä viimeiseen asti.
Keskustelemme.
Tunnustan että saatoin aiheuttaa paniikin hänen kaverilleen.
Hyvä ehkä että aiheutin, hän oli sittenkin laittanut viestin Q:lle ja Q vaikutti olevan hyvällä tuulella sen vuoksi.
Puhuimme Q:n kanssa katkonaisesti 45min samalla kun hän puhui kaverinsa kanssa.

23.47
Menin syömään ja lopetimme keskustelun hetkeksi.
Istuin äiden vieressä ja tuntui kuin hän olisi nähnyt hihani läpi viillot.
Tuntuu kuin olisin pettänyt hänen luottamuksensa. Inhottaa.

00.20
Q ilmoittaa että hänen kaverinsa on mennyt nukkumaan.
En ole vielä saanut kahviani juotua, joten haen kännykän ja vastailen samalla kun juon kahvia ja puhun äiden kanssa.

00.32
"Multa viedään ehkä puhelin yöks..."
Miksi?
Pitäisikö sen auttaa häntä nukkumaan? Se on aivan sama onko hänellä kännykkä vai ei, hän ei silti saa nukuttua.
Rangistus päivän tapahtumista? Toivon mukaan ei, koska se olisi väärin.
Miksi?
En yksinkertaisesti keksi hyvää syytä.
Mutta minulta ei koskaan ole kännykkää viety yöksi.

Ylipäätään en ole saanut mitään normaaleja rangaistuksia kuten arestia yms. Olen saanut selkääni niin että olen oppinut käyttäytymään. Syytöksiä kunnes olen oppinut tekemään asiat oikein. Syyllistämistä kunnes olen tehnyt sen mitä minun kuuluukin tehdä.

Aivan sama, se on ollutta ja mennyttä. Turha itkeä enää sitäkään.

1.12
Nukkumaan.
Viillot jomottaa.
Rasvaan ne ja vedän pitkähihaisen päälleni.
Minun on opittava antamaan anteeksi itselleni. Viilloista on hyvä aloittaa.
Kaikki palaa takaisin tasapaksuun.
Hyvään ja turvalliseen.

Päivä

Klo 9.00
Herätyskello. Herään ja hetken kuluttua tajuan olevani kotona enkä mummulla tutussa sängyssä.
Kuuma. Päätä särkee. Liian vähän unta, taas.
Parempi netti kuin yöllä, tuuli varmaan vaikutti.
Selailen ilmoituksia kun iskä tulee huoneeseen. Puhumme niin kuin se olisi joka päiväistä.
Vittu. Viillot.
Iskä ei onneksi tajua katsoa, hän istuu normaalisti pöydän ääreen ja syö leipäänsä. Vedän peiton käteni päälle ja häpeän lisää.

Klo 9.43
WhatsApp.
Q.
"Huomenta"
Keskustelemme, laitan hänen kaverilleen viestin jossa koitan saada hänet puhumaan enemmän Q:n kanssa.
Lähden mummulle. Sitä on edeltänyt tappelu pikkuveljen kanssa joka pitää aamuisin herättää kysyäkseen lähteekö hän mukaan tai hän on vihainen koko päivän. Kakara.
Matkalla ei pala yksikään tupakka. Ensimmäinen kerta aikoihin, vajaaseen vuoteen.

Klo 11.45
Mummulla.
Jatkan keskusteluja I:n ja Q:n kanssa, erikseen ja ryhmässä.
Makaan sängyssä, väsyttää, on kylmä.
Muut tulee navetasta.
Syömään.
Kahvia ja leipä.
Sänkyyn.
Muut ovat lähdössä ulos. Minunkin pitäisi mennä.
En jaksa. Väsyttää. Nukahdan ennen kuin he ehtivät ulos.

Klo 15.22
Herään.
Olen nukkunut 2 tuntia.
Päänsärky on poissa.
Juoppo täti esittää taas. Tekee helvetin tärkeänä kotitöitä.
Käännän selän hänelle. En nyt jaksa.
Selaan jälleen ilmoitukset.

Klo 15.28
Q lähettää viestin.
Pelko. Tarkoituksellisesti?
Puhumme 50min ajan, sitten hän menee nukkumaan.
Jossain vaiheessa äite ja täti tulevat sisälle. Katselemme nauhoituksia pois.
18 aikaan syömme.

Loppuilta on mennyt palloillen asiasta toiseen. TV, leipominen, viestittely I:n kanssa.
Q:sta ei ole kuulunut 16.18 jälkeen.
Pelottelin jo hänen kaveriaankin, mutta ilmeisesti sekään ei saanut häntä laittamaan viestiä Q:lle.
Toivon todella että Q on kunnossa. 

Rukoilen, että hän on kunnossa vaikken Jumalaan uskokaan.

3 viiltoani jomottaa kädessä. Haluan ne pois. Haluan ihoni kuntoon. En saa viiltelyltä enää mitään muuta kuin kipua ja häpeää. En nauti siitä enää, en tarvitse sitä enää. Voin elää ilman sitä.

Ainakin luulen niin.
Toinen asia kun tulee taas heikko hetki.
Viimeiseen asti ilman.

Synttäreiltä

H:lla oli synttärit eilen ja juhlistettiin sitä käymällä American Dineris ja leffas. Koko päivä meni hyvin. Juttelin Q:n kaverin kanssa, eka kerta ja pelotti ihan helvetisti hänen reaktionsa, mutta hyvin se meni.

Pääsin kotiin leffasta 2 aikaan. Q oli lähettänyt viestin 1, hänellä oli huono olo. Pääsin kotiin ja ehdin kunnolla vastata hänelle. Tuntui kuin jotain katkaisinta olisi painettu: muutuin siitä nauravasta ihmisestä ihmiseksi, joka tietää miltä tuntuu kun haluaa vain satuttaa itseään. 

Oloni ei niinkään muuttunut, mutta tiesin sen olon. Muistin sen olon taas.

Vituttaa huono netti kotona. Viestit ei lähe ajallaan mikä aiheuttaa väärinkäsityksiä. 

Turhauttaa.

Pakko alkaa nukkumaan, päätä särkee vitusti liikaa taas.

Hyvä päivä silti. Viiltely pysyi tänään poissa mielestä melkein koko päivän.

Pala kurkussa

Mul on ollu koko päivän pala kurkussa.
Aamulla itketti, kun luin vanhoja postauksia.
Sitten alkoi itkettämään pelko, kun Q:sta ei kuulunut mitään.
Ja kun lopulta kuului, olisin halunnut purskahtaa itkuun. Ympärillä oli kuitenkin ihmisiä, joten sain itkun pidettyä kurissa.

Q. Hänellä menee huonosti. Hänellä on samankaltainen vaihe elämässä kuin minulla 2013 vuoden syksynä. Tapahtumasta, joka vaikuttaa paljon elämään, on kulunut muutama kuukausi. Koulu stressaa lomillakin, tärkeä vuosi menossa. Elämässä on muutama ihminen, jotka antavat toivoa. Jätkä, joka mietityttää, mutta hänen seurassaan elämä tuntuu niin helpolta. 

Elämässä ylipäätään vaikuttaa olevan toivoa; on ihmisiä, jotka välittävät ja on päässyt jotenkin yli suuresta tragediasta.

Mutta silti kuolema, hautajaiset, kipu, ikävä pois, käsittämätön suru pyörivät mielessä. Vaikka elämässä on toivoa, masennus vyöryy sen yli ja peittää sen pimeyteen. Tukahduttaa sen hetkeksi.
Mutta hetken kuluttua, toivo nousee taaa esille. Toivo nousee aina, kunhan jaksaa vain odottaa siihen asti.

Jos mä selviin, sä selviit.

Musiikkia.

Your love is addictive,
trying hard just to quit it
But you're drowning
yourself you won't catch
a breath until you admit it
Is anybody out there,
I'm dying in a nightmare

Musiikkia.
Musiikkia.

//heräsin mielessä viiltely. päivällä teki todella paljon mieli viiltää. nauroin mielessäni viiltely. illalla yksin vuodatin muutaman kyyneleen mielessäni viiltely. menen luultavasti nukkumaan mielessäni viiltely.
mutta minä EN viillä.
Perkele.

Oikein väärin

Ryssin ja pahasti.

Olo muuttuu taas joka sekunti.

Hetki sitten olin iloinen ja luotin itseeni.

Nyt pidättelen itkua ja pelkään itseäni.

Luojan kiitos on Q.
En saa satuttaa häntä enempää kuin äsken satutin. En tarkoittanut. En halunnut satuttaa. En tiedä. Mokasin. Selittelyä. Se johtui olosta. Hyvä olo muuttui silmän räpäyksessä. En muistanut, että se voi tapahtua noin nopeasti. Ja kaikki vain purkautui. En osannut sano mitään oikeaa. En pystynyt kun ajattelin itseäni. Itseäni. Ei jumalauta. Ajattelin itseäni. Hävettää. Purin kaiken ulos koska ajattelin itseäni. Ja nyt tuntuu vielä pahemmalta. Meistä molemmista. Ajattelin itseäni. Vittu.

Ehkä pitäisi tulla järkiinsä ja ottaa välimatkaa Q:hun. Hänen vuokseen. En saa vetää häntä syvemmälle. En saa antaa hänelle ideoita. Tarkoitukseni on auttaa, mutta taidan vetää molempia vain syvemmälle. Ja olin jo pääs.. voi vittu taas minä. Itse, itse, itse. Huoh.

En saa vetää häntä syvemmälle. Vaikka hän antaakin minulle pitkästä aikaa syyn roikkua kiinni elämässä, en saa olla niin itsekäs ja vetää häntä alemmas.
Mutta hän ei enää halua että jätän hänet. Hän tottui "apuuni". Taidan satuttaa häntä enemmän jos otan välimatkaa häneen. Enkä tee sitä jos hän ei sitä halua. Jos vedän häntä syvemmälle, vedän hänet myös ylös.

Jos mä selviin, sä selviit.

Itku tuli. Hyvä. Puran tunteita. En pidä kaikkea sisälläni. Selviän. Minun on pakko. Hän saa minut itkemään, mutta se on vain haitaksi Hänelle. Kunhan kyyneleet riittävät.

Lost

En haluaisi sanoa tätä. Kun sanon sen, kun kirjoitan sen, siitä tulee totta. Faktaa. En haluaisi tunnustaa tätä. Olisin halunnut että kaikki jatkuu samoin. Toivon ettei tämä ole mitään pitkäkestoista. Toivon että helpottaa kun kerron. 

Mulla on paha olla. Useammin kuin keskiarvoisesti kuluneen vuoden aikana. On oikeesti paha olla.

Muistot. Oivallus siitä kuinka paljon kaverit, etenkin K, E ja L, joutu käymään läpi mun vuoksi. Ilman heitä en oikeasti olisi täällä. Ilman heitä en olisi jaksanut.

Muistot. Kaipaan viiltelyä. Todella kaipaan sitä. Sairasta. Olen kaivannut sitä aina ja pari kertaa olen sortunut virkistämään sitä muistoa. Viimeksi 28.8. 4kk sitten. Senkin jälkeen on tullut usein halu mutta olen jotenkin onnistunut välttämään toteutuksen. 

Nautin siitä edelleen. Nautin kivusta jonka terä aiheuttaa, nautin katsella kun veri vuotaa, nautin viiltää uuden viillon, kun ensimmäinen rauhottuu. Nautin siitä ja se on sairasta enkä tiedä pääsenkö ikinä eroon siitä. Enkä tiedä haluankokaan.

Nyt Q:lla on pyörinyt samat ajatukset mielessä ja olen koittanut saada hänet eroon niistä. Ymmärrän hänen ajatuksensa ja toisaalta tiedän että hän tekee sen, sanoin minä mitä hyvänsä. Kun kerran päättää sen myös tekee. Mutta en haluaisi että hän joutuu samaan noidankehään kuin minä. 

En tiedä miten selittäisin tämän. Parhaiten ehkä selittäisin niin että minulle itselleni on tullut jälleen halu viiltää. Viiltää Q:n puolesta. Minä olen jo merkattu, muutama viilto Q:n puolesta ei haittaisi mitään, eihän?

Muistot. Kaikki ne tunteet jotka koin silloin. Viha, suru, yksinäisyys, mustasukkaisuus, heikkous, katkeruus, loukkaantuminen, epävarmuus, pelko, väsymys, pettymys, epätoivo, ikävä. Halu pois, halu lopettaa, halu luovuttaa. Osa niistä on yhä minussa ja osa palaa vähitellen.

Syksyn pimeys vaikutti minuun vaikken sitä ehkä täällä julistanut. Huonoja päiviä oli yhä enemmän, päiviä kun ei jaksanut tehdä mitään. Ei jaksanut olla yhteydessä keneenkään, ei jaksanut tehdä normaaleja asioita, ei jaksanut nousta sängystä, ei jaksanut puhua, ei jaksanut olla edes hereillä, vaikka oli nukkunut koko edellisen viikon. 

Ja ne tunteet tuli takaisin. Itkin, en pystynyt hillitsemään sitä. Enkä aina pystynyt tekemään sitä salassa, mutta jopa äite on jo niin tottunut itkuihini että tiesi olla kysymättä "miksi" koska en olisi osannut vastata.

Syyskuu meni kirjoitusten parissa, en ehtinyt ajattelemaan.
Lokakuu oli kauheeta aikaa, stressasin koulusta ja kämpästä ja muustakin. Ja itkin enemmän kuin kesällä yhteensä.
Marraskuu oli lisää stressiä ja lusmuilua ja itseensä pettymistä kerta toisensa jälkeen.
Joulukuu oli lisää lusmuilua. 

Koko syksy on ollut lusmuilua. En saanut nukuttua kunnolla, olin väsynyt koko syksyn ajan. En tiedä, koko syksy meni oikeastaan pumpulissa, turtuneena, koko ajan huonommin. 9.11. on ainut päivä, jonka muistan kokonaan ja haluan elää sen uudestaan ja nähdä HUn uudestaan ensimmäistä kertaa. Mutta kaiken muun voisi viedä pois enkä huomaisi eroa.

Äh en tiedä, mitä haluan sanoa. Sattuu, paha olo, itkettää. Yritän saada yhteydet muihin, ihmisiin, joihin en ole pitänyt yhteyttä. L:n kanssa ollaankin puhuttu, mutta K:n kanssa ryssin kunnolla. En tiedä, en oikein osaa olla surullinen muttei kyllä tunnu hyvältäkään. Mokasin, mutta ehkä oli parempi, että en roiku väleissä pakolla.

Voi vittu. Olen ihan sekaisin.

Mutta mä selviän. Mä pidän sen mielessä ja selviän vaikka olisi kuinka paha olo. Mulla on ihmisiä jokka haluu pitää muhun yhteyttä ja joille oon tärkee. Tien sen koska ne on sanonu sen niin monta kertaa. En luovuta Hänen takiaan. Hän ei enää hallitse minua samoin.

Vittu mä oon oikeesti sekaisin ajatuksieni kanssa.

 

Medication for the kids with no reason to live. 

//älä Q-rakas huolehdi musta. mä selviin ja autan sua myös selviin.