Kaikki on jälleen paremmin. Äidenkin kanssa sain juteltua, ilmeisesti hänellä oli eilen vain todella huono päivä. Ainoat asiat, jotka muistuttavat vielä eilisestä ovat viillot. No niitä olisi luultavasti tullut kuitenkin, joten eiköhän niidenkin kanssa pysty taas elämään.
En tiedä, mitä voisin kirjoittaa. Oloni on oikeastaan ihan hyvä, en vain saa unta, enkä viitsi enää unilääkettäkään ottaa. H on yötä, hain hänet Ruovedeltä ja päästiin kämpälle 21 aikaan. Todella hyvä, etten joudu olemaam yksin. Mieleni on viimeisen 3 tunnin aikana heilahdellut masennuksen ja onnen välillä.
En ymmärrä itseäni. Minulla menee koko ajan hermot K:hon ja E:hen, mutta silti odotan koko ajan viestiä heiltä. Mikä minua vaivaa? Olen aivan sekaisin itseni kanssa.
Käytökseni vaihtelee todella paljon, ilman mitään syytä. Ensimmäisellä tunnilla voin olla vihainen, tiuskia, erakoitua. Toisella tunnilla voin olla kuin eri ihminen, puhua, nauraa. Välitunnilla voin taas vaihtaa porukkaa, koska en jaksa katsella samoja naamoja koko aikaa. Ilman mitään syytä.
Olen aivan sekaisin itseni kanssa. Nytkin oloni on oikeesti todella hyvä, nauran ja puhun, vaikka vähän väsyttääkin. Kuitenkin tieto siitä, että teräni on kännykän kuoren välissä polttelee mielessäni. Tunnen terän koko ajan kirjoittaessani tätä.
Miksi?
Miksi minä satuttaisin itseäni, kun kaikki on hyvin? Ei siinä ole mitään järkeä! Vai eikö minulla olekaan kaikki hyvin?
Helvetti!
Huomenna on kyllä lintsauspäivä. Raahaudun aamun fysiikan tunnille, ehkä, sinne on lähes pakko mennä tai en osaa mitään. Jos en jaksa raahautua sinne, niin sitten uskonnon tunnille. Pakko näyttäytyä koulussa, ettei kaverit ala huolehtia turhaan. Ja jos en menisi kouluun, niin mitä tekisin? Olisin kämpällä erakoitumassa? Nukkuisin. Mitäpä muutakaan..
Pointti hävisi taas. Ajatuksen virran huomaa taas, sitä ei yksinkertaisesti saa aisoihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti