Tänään olen saanut sentään jotain tehtyä. Vaihdoin autoon renkaat, vaikka helvetillistä säätämistä se olikin. Vihaan sitä aina vain enemmän, aina helvetillistä säätöä, aina pitää yhden renkaan olla joko hajalla tai väärässä paikassa tai vittu jotain.
Suunnittelin lähteväni Tampereelle heti, kun olen renkaat vaihtanut. Noh, yksi talvirenkaista oli paskana, joten autossa on nyt takana kesärenkaat ja edessä talvirenkaat, eikä todellakaan innosta sillä lähteä ajelemaan pimeässä moottoritielle. Etenkin, kun äite tarvitsee auton maanantaina.
Jep. Huomenna lähden siis 17 aikaan bussilla Tampereelle. Koko viikonloppua en todellakaan ole täällä, haluan ihmisten ilmoille. No okei myönnetään, haluan takaisin kämpälle, koska minun on ikävä kavereita ja masennuslääkkeet loppuvat. Te tiedätte kyllä mitä tarkoitan, kun sanon kavereita, en vain halua myöntää sitä itselleni.
Äite ei kauheasti tykännyt ideastani lähteä Tampereelle. Minulla on kuitenkin aivan kauhea hinku päästä pois täältä, joten ei hän vastaan laittanut pahemmin.
"Kai sun on sinne sit päästävä jos toi hymy sit pysyy sun kasvoillas. Oisit sä kyl täälläkin saanu olla mut mene ny kun kerta noin haluat"
Miten yksi ihminen voi vaikuttaa mieleeni näin paljon? Tämä on pelottavaa. En todellakaan halua vielä elätellä turhia toiveita, mutta jopa pikkuveljeni kysyi äideltä eilen "miksi se on noin iloinen?" .
Jos yksi ihminen saa minut lähes itkemään onnesta, kuinka rikki olen sitten, kun kaikki loppuu?
Kauheaa, kun olen näin positiivinen. Minulla ei edes ole mitään vakavaa kenenkään kanssa, ja silti minä itken jo valmiiksi sitä hetkeä, kun menetän hänet. Miksen voi vain nauttia elämästä nyt, kun kaikki on suurinpiirtein hyvin?
Mielialani on ihan hyvä. Välillä tuntuu todella yksinäiseltä, väsyttää, itkettää, masentaa, on ikävä. Minä haluaisin viiltää. Haluaisin taas viiltää, mutta lupasin olla vahva, lupasin olla luovuttamatta. T:n vuoksi minä lupasin olla vahva. En saa luovuttaa.
Pääasiassa mielialani on siis ihan hyvä. Hymyilen typerästi aina, kun saan viestin T:ltä tai häntä koskettavan viestin. Puhun paljon enemmän, olen rennompi kuin muulloin. Minä en ole itkenyt tänään, minä en ole suuttunut tänään, minä en ole ollut vihainen tänään. Olen ollut koko ajan joko iloinen, rauhallinen tai en ole tuntenut mitään.
Minulla on kaikki hyvin, vaikka teksti onkin todella hyppivää ja epäselvää. Minulla on kaikki aivan mahtavasti edelleen. Minulta puuttuu vain se yksi ihminen tästä vierestäni, jonka viereen käpertyä, mutta puhun hänenkin kanssaan koko ajan, joten ikävä ei ole niin suuri enää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti