maanantai 7. lokakuuta 2013

Kokeilua

Fysiikka 8:n koe meni sitten ihan perseelleen.

Tosiaan, koko viikonlopun luin kemiaa, koska siitä haluan saada hyvän numeron ja muutenkin tuntui, että osaan fysiikka 8:n asiat hyvin.

Eilen illalla alkoi paniikki kasvamaan, kun selailin kurssin muistiinpanoja läpi. Aivot löivät tyhjää, ne olivat täynnä kemian kaavoja. Lopulta alkoi kuitenkin helpottamaan ja tuntui, että osaan asiat jotenkin ja minulla on hyvät mahdollisuudet saada kokeesta 7, mikä oli tavoitteenani.

Noh toisin kävi. Sain kokeen eteeni ja koko pää tyhjeni. Ensimmäisenä tehtävänä oli "oikein-väärin"-tehtävä. Heitin vastaukset hatusta, yhden muistaakseni tiesin varmuudella. Yritin kahta seuraavaakin tehtävää, mutta yritykseksi ne jäivät.

Alkoi vituttamaan, E kirjoitti ja näpytti laskintaan koko ajan, hän tuntui tietävän mitä tekee. Luovutin, "parempi mennä suosiolla uusintoihin kuin päästä just ja just läpi". Kokeen loppuun runoilin kauniisti, että olisi mukavaa jos pääsisi uusintoihin, koska en viikonloppuna saanut keskityttyä lukemiseen. Nyt, jälkikäteen ajatellen, runoilin sen turhaan, uusintaan "joudun" kuitenkin.

Loppu ajan eli noin 30min nukuin ja näin taas outoa unta. Toivottavasti en kuorsannut tai puhunut unissani.
Havahduin 10.14. Pääsimme kokeesta 10.15 ja minä, tottakai häpeän saattelemana, annoin kokeen opettajalle ja juoksin pois.

Vitutus oli todella huipussaan, ajattelin, että K:lla ja E:llä meni koe hyvin ja suutuin taas heille, kun he osasivat, mutta minä en. Väärin, ainut, jolle minun pitäisi olla vihainen, on minä itse. Syy on täysin minun, miksen lukenut.

Ala-aulassa kävi ilmi, ettei koe mennyt E:lläkään kovin hyvin, joten viha laantui. Sitten tuli K, naama yhtä hymyä. Teki mieli tunkea haarukka hänen silmäänsä. Muutama sanan puhuimme kokeesta, ja joka ikiseen K:lla oli vastaus, siltä minusta ainakin tuntui.

Eniten ärsytti hänen tapansa nauraa minulle ja E:lle, jotka haluamme saada mahdollisimman hyvät numerot ja osata mahdollisimman hyvin. Hän itse ottaa koulun paljon rennommin, hän ei ymmärrä niitä paineita ja tavoitteita, jotka me itse asetamme itsellemme.

"Jos sulla ny kaks tehtävää menee väärin ni ei se tarkota et koko koe meni vituilleen"

Ei, ei se tarkoita sitä, mutta jos tietää itse, että olisi osannut paremminkin niin se vituttaa.

Huomenna kemian koe. Sen on pakko mennä hyvin. Uusinnoista en tule selviämään jos siellä on fysiikan kokeen lisäksi kemian koe.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti