Ahdistus on jatkunut koko päivän. Vituttaa. Olen niin kyllästynyt tähän. Minä vihaan ahdistusta, se ei tule esille minusta mitenkään, se vain rutistaa sisimpääni. Se painaa keuhkojani, estää minua hengittämästä kunnolla. Kuitenkaan en pysty näyttämään mitään konkreettista kipua muille, vaikka mieleni tekisikin mieli huutaa apua.
Minusta tuntuu taas niin yksinäiseltä. Makaan sängyssäni ja itken. Minun on ikävä kaikkia, haluan takaisin kämpälle, jossa voin nähdä huoletta kavereita, jonne voin kutsua kaverin yöksi jos vain haluan. Ja nyt minä todella haluaisin kutsua jonkun kaverin luokseni, en haluaisi olla yksin.
Pelkään taas itseäni. Pelkään, etten jaksa taistella enää kauaa ahdistusta vastaan. Pelkään olla yksin itseni kanssa. Minä satutan itseäni. Minä rakastan satuttaa itseäni, tuntea kipua. Minä pelkään, että kukaan ei pelasta minua itseltäni.
"Eikä musta jäis jäljelle ku tuhkaa ja kaipaus"
Pelkään, että viillän. Minä haluaisin viiltää. Haluaisin viiltää syvän haavan ranteeseeni. Edes yhden ainoan viillon.Viime kerrasta on niin kauan. Todella kauan. Haluaisin vain viiltää.
Viillon ranteeseeni. Toisen reiteen. Kolmannen kylkeeni. Neljännen käsivarteen. Viidennen pohkeeseen. Kuudennen vatsaani. Seitsemännen ranteeseen suonta pitkin ylöspäin.
Antaisin sen vuotaa, kunnes en enää tuntisi kättäni, kunnes tietäisin, että kuolema on lähellä. Antaisin sen vuotaa, kunnes en enää tuntisi ahdistustakaan. Kunnes en olisi enää täällä.
Olen niin rikki. Olen vain rikki. Minä luulin, että T saisi korjattua minut, että hän saisi pidettyä minut kasassa. Olin väärässä. Kukaan ei, ei edes T, saa minua korjattua, pysymään kasassa. Minä murenen aina, olen liian pieninä palasina. Minusta puuttuu aina yksi palanen. Minä tulen aina olemaan rikki. Läpi elämäni minä tulen olemaan rikki. Minä korjaannun vasta sitten, kun elämä jättää minut.
"Voinko mä rakentaa tuhkasta taivaan?"
Olen toivoton. Säälittävä. Sairas. Olen taas niin loppu. Odotan vain, että joku saisi pidettyä minut elossa. Että joku antaisi minulle syyn elää. Että se joku lähettäisi minulle taas viestin.
"Mitä mun murulle kuuluu?"
"Onhan kaikki hyvin?"
Silloin kaikki olisi hyvin. Silloin hymyilisin taas ilman esittämistä, silloin äidin ei tarvitsisi huolehtia. Silloin minun ei tarvitsisi valehdella.
"Nyt minulle kuuluu vain hyvää"
"Nyt minulla on kaikki hyvin"
Hupparini tuoksuu häneltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti