En mä tarvii kaikkee

Päivän sosiaalisuusmittari täytetty.

Hain L:n 16 rautatieasemalta ja vein hänet laitokselle. Tunnin ajan olin laitoksella, josta lähdimme E:n kautta keskustaan. E ei kauheasti välitä uusista ihmisistä, mihin genree L:kin kuuluu. Vannotin L:n pysymään hiljaa takana, niin ettei E "huomaisikaan" hänen läsnäoloaan, muuten hän ei pääsisi kyydillä keskustaan näkeen kaveriaan.

Matka meni yllättävän hyvin, ajattelin, että koko matka olisi kiusallista hiljaisuutta, mutta E yllätti minut ja alkoi puhumaan aivan kuin L ei olisi ollutkaan autossa. Toisaalta vähän harmitti L:n puolesta, sysäsin hänet tavallaan hopealle päästäen E:n hänen ohitseen, ottaen E:n "oikut" huomioon.

Toivottavasti ymmärrät, kompromissiksi tätä ei voi sanoa, mutta hyvitän tämän kyllä joskus.

Keskustassa oltiin 17.45, leffa alkoi 18.00. Kumpikaan meistä ei tajunnut katsoa kelloa, joten lähdimme hakemaan ruokaa. McDonald'sissa katsoin kelloa, 17.49. Ruuat mukaan ja elokuvateatterille puolijuoksua vesisateessa. Näytin aivan pandalta mustat rajaukset silmien ympärillä, mutta ei se mitään.

Päätettiin sit laittaa tavarat kaappiin. Siitä tuli kunnollista säätöä. Aluksi en saanut kaappia kiinni, joten avasin sen ja euron kolikko kilahti alas. Uusi kolikko tilalle ja kaappi kiinni. Ylpeänä voitostani kävelin aulaan. Siellä E tulee luokseni käsi ojossa, "tarviin viel 30snt". Rahat oli takin taskus, takki kaapissa. Kaappi uudelleen auki, 30snt E:lle ja jälleen euron maksu, että sain kaapin kiinni. Vihdoin saimme liput ja lähdimme salia kohti. Kello oli kuitenkin jo yli 18, joten ovi oli kiinni. Haimme työntekijän päästämään meidät saliin.

"Saliin ei saa viedä ruokaa."

Jep, kaiken rahastuksen maun tuoman vitutuksen lisäks McDonald'sin pussi jäi ulkopuolelle. Lopulta pääsimme saliin paikoillemme istumaan. Leffa oli ihan hyvä, välillä tapahtumat menivät korkealta ohi, mutta naurankin sai. Kävimme siis katsomassa Runner Runner -leffan.

Leffan jälkeen kotia kohti. Koko matkan E:lle puhuimme minun ja H:n tilanteesta, pääasiassa, joo, haukuimme H:n pystyyn vuorotellen. Mitä muutakaan siinä voi, kun toinen lapsellisuudellaan kaivaa verta nenästään?

E:ltä kämpälle kestää ajaa noin 15min. Sinä aikana hyvä olo muuttui vitutukseksi. Viha löysi minut taas, teki vain mieli hakata rattia, pysähtyä tienreunaan ja itkeä. Kiroilin ääneen, painoin kaasua huomaamattani turhan lujaa. Mielessä pyöri taas viiltely, olin varma, että tänään ratkean. Onneksi en, voitin itseni jälleen.

Luulin, että tämä loppui jo. Luulin voittaneeni tämän. Viimeisen viikon ajan minulla on mennyt paremmin kuin hyvin. Olisin niin halunnut tämän jatkuvan, edes koeviikon loppuun asti, sitten olisin saanut itkeä ja masennella kaikessa rauhassa.

"En mä tarvii kaikkee,
otan vaan just sen mitä haluan.
Woo-o
Oma maailma, omat säännöt"