"Oon maannu lattialla miettiny miten tääl selvitään
Oon huutanut keuhkot pihalle on tuntunu etten pysty hengittään"
Eilinen masennus jatkui aamulla. Masensi, masensi aivan helvetisti. Käsi oli kipeä, se aristaa vieläkin liikettä. Mielialani oli todella matalalla, vihasin kaikkia ja kaikkea, olin liian kyllästynyt nousemaan taas uuteen, turhaan päivään. Mietin syytä jäädä sänkyyn nukkumaan, mutta lopulta raahauduin äidinkielen kokeeseen. Fysiikka 8 ja ehkä kemia 5 ovat jo uusinnoissa, ja vaikka äidinkieli onkin helppoa, esseiden kirjoittaminen vie aikaa muilta.
Koe oli helppo, jos mielialani olisi ollut yhtään parempi, olisin helposti saanut kirjoitettua 4-5 sivua. Nyt mielialani oli kuitenkin aivan pohjamudissa, en saanut kirjoitettua kuin vain 3 sivua. Tekstistä tuli hyppivää, vaihdoin aiheesta toiseen tai jaarittelin paikoillani. Vittu koko koeviikko mennyt päin persettä.
E lähti kokeesta vähän vaille 10, K lähti heti hänen jälkeensä. "Juokse jo, se pääsee karkuun", teki mieleni sanoa K:lle. Vitutti, vitutti aivan helvetisti.
Sain kokeen tehtyä 20min heidän lähtönsä jälkeen. Palautin sen ja opettajan ilmeestä näki heti, että hän oli pettynyt saadessaan vain 3 sivua tekstiä. Lähdin luokasta häveten itseäni.
"Ajoin itseni nurkkaan omilla vaatimuksillani"
Alhaalla näin kaverini, jonka kanssa kävin nopeasti tupakalla ja juttelin huomisista partyista. K:ta ja E:tä en enää nähnyt, vaikka heidän takkinsa koululla olikin. Varmaan olivat syömässä, aivan vitun sama minulle. Tupakan jälkeen lähdin kotiin, minulla ei ollut mitään innostusta jäädä lukiolle.
Ahdisti. Masensi. Itketti. Kaikki tuntui taas kaatuvan päälle. Olin ansassa, en päässyt pakoon itseäni, omia ajatuksiani, suunnitelmiani. Olin niin vihainen, olen edelleen. Olin niin yksin.
"Makasin päiviä vaan lattialla tuskissani
Istuin Pariisin taksissa ja mietin että haluisin kuolla"
Yksin.
Olen ollut yksin jo niin pitkän aikaa, monta kuukautta. Tuntenut itseni niin yksinäiseksi. Olen olematon. Minun elämäni ei muuta mitään, se ei vaikuta keneenkään. Olemassaoloni on pilaa, suuri vitsi. Elämäni ei todellakaan ole elämisen arvoista.
Haluan pois. Haluan vain pois. Saisinko jo lähteä?
"Ajoin hautausmaan ohi, mitä jos maatuisin tuolla"
Kyyneleet. Terä.
"Kun elämä lyö sata-nolla"
Elämä lyö. Se hakkaa minua. Se purkaa kaiken vihansa minuun En pysty suojautumaan siltä. Ette välitä. En minäkään. Kukaan ei välitä. Kaikille on aivan sama onko maailmssa 6mrd ja yksi ihmistä vai tasan 6mrd.
"Aina jossitella voi mut ylpeys minut tähän toi"
Katsokaa peiliin vielä, kun pystytte. Minä en pysty, en pysty kohtaamaan niitä tyhjyyttä huokuvia silmiä, joissa pilkahtaa välillä viha. En halua nähdä raadeltuja käsiäni, en raadeltuja jalkojani, raadeltua ihoani. En pysty. Tehkää se, katsokaa itseäni peilistä ja vaikka ette pitäisikään ulkonäöstänne, katsokaa silmiinne. Ne kertovat teistä kaiken.
"Olin parasta aikaa elämäs elämäni parasta aikaa,
Tavoitellen sitä pientä palasta taivaan"
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti