Paha olo kaivautuu esille. Haluan viiltää. Miksi minä aina haluan viiltää? Olen säälittävä. Aivan helvetin säälittävä.
Hävettää. Menetin niin paljon H:n mukana. Miksi ihmeessä haastoin riitaa? Miksen vain tyytynyt olemaan hiljaa, nielemään kaiken niin kuin ennenkin?
Viha. Olen niin vihainen H:lle! "Vietä hyvä ilta viillellen ja angsti blogia päivitellen...". Miten hän saattoi? Luulin, että hän välitti minusta, että hän oli ystäväni? Raivostuttaa! Miten olin niin tyhmä, että kuvittelin H:n olevan ystäväni?
Hän puhui paskaa muistakin minulle, miksei siis minusta muillekin. E kertoi jo viime syksynä, että H oli puhunut paskaa minusta selkäni takana. Mitä tein tiedolla? Kohautin olkiani ja unohdin kaiken, "ei se mua haittaa, kyl mä sen tien".
Kaikkein helpointa olisi vain poistaa koko ihminen elämästäni. Helpommin sanottu kuin tehty. H:n tavarat ovat edelleen luonani, tai oikeastaan ullakolla ja kellarissa. Joudun kuitenkin pitämään häneen vielä yhteyttä, jotta pääsen niistä eroon.
Sen jälkeen pyyhin koko ihmisen elämästäni, vaikka paljon hyviä muistoja meillä onkin. Vituttaa muistella niitä, ja samalla muistaa mitä kaikkea pahaa H minulle sanoi.
Tämä on vain niin turhauttavaa. Olen taas niin sekaisin ajatusteni kanssa. En tiedä mitä mieltä olisin, mitä tuntisin, miksi tuntisin. Tämä on niin väärin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti