"En tiedä mitä mielessäni oikein liikkuu. En tiedä mitä tunnen. Minun ajatukseni ovat aivan sekaisin."
Nämä olivat ajatukset, kun istuin bussissa 12 jälkeen. Olin aivan hukassa. Jäin bussista ja meinasin "vahingossa" kävellä taksin alle, onneksi samalla pysäkillä jäi toinen tyttö, joka pysäytti minut ajoissa. Valehtelin olleeni ihan ajatuksissa.
Niin kai minä vähän olinkin, jätin A:n keskustaan yksin ja lähdin itsekkäästi kotiin nukkumaan, kun sain häneltä vakuutuksen, että hän menee yöksi kotiinsa ja pitää huolta itsestään. Onneksi sain hänet kiinni 3 aikaan ja hän kertoi olevansa kotona, oli todella huono omatunto, että jätin hänet yksin keskustaan.
Nyt kaikki on hyvin. Suurimmaksi osaksi ainakin.
Riita, jos sitä siksi voi kutsua, on ilmeisesti ohi, jos se koskaan edes alkoikaan. Luultavasti se oli vain minun päässäni, minähän siinä taas kerran vedin herneet nenääni ja suutuin turhasta. Ehkä minun kannattaisi kokeilla sitä 10 laskemista ennen kuin sanon yhtään mitään.
Puhun tässä samalla T:n kanssa, hän yrittää keksiä keinoa päästä luokseni. Oikeasti todella suloista, mutta ikäväni vain kasvaa kasvamistaan, kun käy yhä epätodennäköisemmäksi, että T olisi lähitunteina luokseni tulossa. Ehkä minun kannattaisi vain sanoa hänelle "hyvää yötä, nähään huomenna" ja alkaa nukkua.
Pari asiaa vain estää nukkumiseni. Minun pääni on kipeä, laskut alkoivat 11 aikaan ja sen mukana pää tuli kipeäksi. Minun on myös aivan helvetin kylmä, seisoskelin pihalla reilun 4 tuntia ja siinä ajassa ehtii tulla kylmä. Lisäksi jalkani on jälleen kipeä, tällä kertaa tosin oikea jalka, mutta kipeä se on kuitenkin, kylmyys varmaan otti siihen.
Yllätän nyt kuitenkin teidät kaikki ja ajattelen positiivisesti: asiat voisi olla huonomminkin. Minulla on kaikki hyvin, mutta kuitenkin haluan itkeä. Minun vain tekee mieli itkeä, vaikka vain periaate syistä.
En ole tänään, tarkoitan lauantaina, itkenyt, joten nyt olisi korkea aika. Minulla ei kuitenkaan ole syytä itkeä, minulla on kaikki hyvin, ja päänsäryn tai jalkakivun vuoksi en suostu itkemään ennen kuin sattuu niin että taju lähtee.
Kaiken muun lisäksi minä haluan viiltää. Haluan viiltää. Taas. Miksi minä aina haluan viiltää? Vaikka tuntisin mitä, haluan silti aina viiltää. Tämä on aivan perseestä. Minä haluan olla normaali ihminen, joka käsittelee tunteensa normaalisti ilman, että satuttaa itseään. Mutta nyt minä en viillä. Ei. En tee sitä. En ainakaan nyt.
Menen nyt onnellisena nukkumaan ja nukun hyvät 4 tunnin yöunet. Aamulla käyn suihkussa ennen kuin T tulee luokseni ja sitten vietän hänen kanssaan aikaa koko syysloman edestä. En malta odottaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti