sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Hei hei mitä kuuluu?

//Kuten olette varmaan huomanneetkin, postaukseni ovat olleet viime aikoina juonettomia. Ne ovat hyppineet asiasta toiseen, aivan kuten ajatuksenikin. Mielialani on hypellyt todella paljon postauksia kirjoittaessani. En itseasiassa edes muista kaikkea mitä olen tänne kirjoittanut, joten jotkin asiat ovat voineet vaikuttaa todella mitättömiltä, mutta sillä hetkellä ne ovat tuntuneet todella suurilta.//

Sitten tähän päivään. Tästä tulee nyt vähän kertausta, mutta ehkä nyt osaan kertoa kaiken selvemmin.

Eilen tosiaan tuli juotua vähän, todella vähän. En saanut juotua kuin yhden siiderin ja vähän kaljaa, ei vain tehnyt mieli juoda. Oli aika surullinen fiilis aluksi, kun T ei tullut mukaan. Mukavaksi ilta kuitenkin kääntyi, kun seurailin A:n sekoiluja ja paljon muisteltavaakin jäi, muistankin kaiken kun olin vain hiprakassa.

Yöllä en paljoa saanut nukuttua. Pääsin kotiin vähän ennen 1. Ensimmäisenä vaihdoin lämpimät vaatteet päälle, oli aivan helvetin kylmä. Sitten juttelin vähän aikaa E:n kanssa, siinäkin alkoi vain menemään hermot, joten menin nukkumaan.

Nukuin pari tuntia ja heräsin 3 aikaan. Lähetin K:lle viestin, ihan järkyttävän pitkän tarinan, vastasin H:lle muutamaan viestiin ja sitten tulikin viesti T:ltä. "Mä olin tulossa sinne mut serkku ei päästä." Hän tosiaan oli serkkunsa luona saunomassa toisella puolella kaupunkia.

Puolitoista tuntia juttelimme, T halusi minut hänen luokseen tai tulla minun luokseen. Yöllä 3-4 aikaan ei kuitenkaan bussit enää kulkeneet, kummallista,  kummallakaan ei ollut autoa käytössä, eikä T olisi ajokunnossa ollutkaan, eikä meillä rahaa taksiinkaan ollut. Ikävä kasvoi kasvamistaan, lopulta sovimme, että T tulee luokseni aamulla ensimmäisellä bussilla ja aloimme nukkumaan.

Aamulla heräsin parin tunnen yöunien jälkeen 8 aikaan, yö meni 5-30min pätkissä. Nousin, kävin suihkussa ja olin juuri valmistautumassa lukemaan fysiikkaa, kun ovikello soi. T. En ollut täysin luottanut siihen, että T tulisi oikeasti luokseni, hän oli kuitenkin ollut hiukan humalassa yöllä, kun puhuimme, ja oven avatessani meinasin purskahtaa itkuun onnesta.

Hän oli luonani pari tuntia. Koko päivän parhaat pari tuntia. Jälleen yksi asia johti toiseen ja illalla pienessä masennuksessani tuli mieleen, että hän olisi tullut luokseni vain sen takia. Ei se voi, saa, olla totta, hän tuntuu oikeasti välittävän minusta. Toivottavasti hän oikeasti välittääkin, muuten satutan itseni todella pahasti.

Hänellä on kuitenkin hiukan takertuvaa sorttia oleva ex, joka kyttää hänen jokaista liikettään. Ex ei ilmeisesti edes tiedä minusta, hyvä niin, ja tänäänkin, kun T oli luonani, hän joutui pyytämään serkultaan kuvan tämän kissoista, jotta hänellä olisi ollut exälleen jotain todistusaineistoa siitä, että hän oli serkkunsa luona ollut. Helvetillistä säätöä, mutta toisaalta aika suloista, että T näkee noin paljon vaivaa nähdäkseen minua.

T lähti 12 aikaan. Sovin L:n kanssa näkeväni häntä 15 aikaan keskustassa, joten minulla oli muutama tunti aikaa nukkua. Ja minä nukuin, "pommiin". Heräsin 15, jolloin minun olisi pitänyt olla keskustassa. Nopeasti bussilla keskustaan, jossa tapasin L:n ja A:n. Muutaman tunnin sluibasimme keskustassa ja kävimme L:n kaverilla, josta lähdimme A:n kanssa keskustaan takaisin hakemaan H:lta bussikorttini.

19 aikaan pääsin kämpälle, muutaman tunnin viestittelin L:n kanssa ja luin fysiikkaa. 21 aikaan lopetin lukemisen ja aloin valmistautumaan nukkumaanmenoon. Nyt viimeisen 2 tuntia olen maannut sängyssä, tekstannu E:n ja K:n kanssa, jutellut T:n kanssa ja selaillut Facebookia ja Instagramia.

Uni ei taaskaan tule, lääkkeen söin kun pääsin kotiin, mutta mitään vaikutusta ei vain tule. Huomenna pitäisi selvitä 8.15 kouluun, bussi lähtee 7.58, joten herätys "jo" 7.30.

Mieliala on ollut Tampereelle tulon jälkeen melko korkealla koko ajan. Välillä on tullut masennushetki, mutta viiltelyn olen välttänyt. Mieli on tehnyt, haluan viiltää nytkin, mutta taistelen vastaan, kirjoitan ajatukseni tänne enkä viillä.

Ehkä tämä jaarittelu riittää.
Musiikkia.
~ Some day you'll see things my way ~

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti