L pyysi terää. En. En halua viedä sitä hänelle. Periaatteessa, jos veisin terän hänelle, antaisin hänelle luvan viiltää. Luovuttaisin hänen kohdallaan. En uskoisi, että hän voisi selvitä tästä, että olisi aivan se ja sama viiltääkö hän vai ei, ei hän kuitenkaan tule selviämään.
Miksei hän saisi viiltää? Koska hän ei pysty tai osaa rajoittaa sitä. Kun hän viiltää, hän viiltää syvälle ja niin useasti, että hän saa veren vuotamaan. Vuotamaan niin paljon, että käsi puuttuu, että veri vähenee kehossa.
Osaanko minä muka rajoittaa? Mielestäni kyllä. En tavoittele viiltämisellä kuolemaa. Tavoittelen vain kipua, syytä itkeä. Oikeutta itkeä kivusta, jonka voin jotenkin todistaa itselleni.
Viilsin viimeksi eilen. Miksi? Huvikseni. Koska minulla oli mahdollisuus. Miksi pystyn lopettamaan tupakoinnin, mutta en viiltelyä? Kumpi niistä onkaan vaarallisempi? Tupakointi lyhentää elämääni 10 vuodella, viiltely voi lopettaa sen tähän hetkeen. Minä tiedän, että pystyisin lopettamaan viiltelyn, että voisin elää ilman sitäkin. Nyt en vain halua, sillä haluan itkeä tämän pahan olon ulos minusta. Sitten kun olen itkenyt, sitten lopetan. Keskeytän, ainakin hetkeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti