En tiedä mistä aloittaisin. Tuntuu, että olen kertonut teille vain pieniä rippusia päivistäni. Vain niistä hetkistä kun en ole miettinyt huomista.
Minulla on mennyt huonosti. Koko ajan. Marraskuu on ollut helvetillistä tarpomista. Olen päässyt 2 askelta eteenpäin, seuraavassa hetkessä 3 askelta taaksepäin. Olen vajonnut aina vain enemmän.
Koitan pitää muita hengissä oman hyvinvointini kustannuksella. Tätä psykologini on sanonut jo pitkään. Olen itse sairas, olen sairastunut masennukseen ja silti yritän auttaa muita. Minun voimavarani vähenevät koko ajan, mutta silti käytän vähäiset voimavarani ennemmin muiden pinnalla pitämiseen kuin itseni.
En syytä ketään muuta kuin itseäni. Minun pitäisi hoitaa ensin itseni kuntoon, että pystyisin auttamaan muita paremmin. Muita vain on helpompi auttaa, muissa näkee sen kohdan, joka vaatii muutosta tai helpotusta. Itsessään niitä kohtia ei jaksa alkaa etsimään.
Juttelin E:n kanssa tänään. Yritän todella palauttaa välimme samanlaisiksi kuin ne olivat aikaisemmin. Se kuitenkin kestää, luottamusta ei paikata hetkessä. Toivottavasti ymmärrän pian mitä olen menettämässä ja unohdan kaiken, mitä olen välillemme koonnut.
T on kusipää. Suoraan sanottuna. Ja silti pidän hänestä vitusti liikaa. Häntä ei kiinnosta vittuakaan olenko ylipäätään elossa. Hän ei ole ottanut mitään yhteyttä pe-la yön jälkeen. Yritän unohtaa hänet, poistin hänen viestinsä ja koitan olla puhumatta hänestä. Hän on vain haitaksi minulle. Narsisti.
Tupakointi tauko on nyt kestänyt 5 päivää. Ahmiminen on lisääntynyt 5 päivän aikana todella paljon. Oksentelu alkoi taas. Addiktiosta toiseen. Nyt pitäisi vain päättää, kumpi on vaarallisempi.
Bulimia vai tupakointi?
Viiltely on mielestäni pysynyt aisoissa. Tänään en viillä ilman hyvää syytä. Reiden viillot ovat tulehtuneet, pitäisi varmaan näyttää niitä lääkärille tai terkalle.
Itsemurha pyörii mielessä, mutta tällä hetkellä se ei ole vaihtoehto. Oikeastaan mietin miten pohjalla oikeasti olin eilen, kun kuolema oli hyvä vaihtoehto. Pyrin imemään hyvästä olosta voimaa, jotta selviän tulevista kerroista, kun haudon itsemurhaa. Niemi on edelleen vaihtoehto, mutta suostun menemään sinne vasta, kun en selviä ilman ammattilaisten apua.
9.12. on lääkärille aika, jossa katsotaan Mirtazapinin toiminta ja puhutaan muutenkin lääkityksestä. Lisäksi psykologi ottaa yhteyttä lääkäriin kertoakseen mielipiteensä, mikä on: "lähete Niemeen".
10.12 on uusi psykologi aika, vaikka tämän päiväisen piti olla viimeinen.
16.12 on kuraattori, jonka kanssa puhutaan opiskelusta.
Jep. Tänään on ollut pääasiassa hyvä päivä. Tämän päivän ansiosta jaksan taas pari päivää.
~ I suffer to survive
I gotta gotta gotta stay alive
I hear the battle cries
The fists are in the sky
I know what I'm fighting for ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti