tiistai 5. marraskuuta 2013

Helvetistä itään

Eipä tullut H tänäänkään. Ei sillä, en häntä kyllä olisi halunnutkaan nähdä.

Pitkästä aikaa juttelin tänään E:n kanssa niin kuin ennenkin. Keskustelu ei tuntunut, ainakaan minusta, yhtään jäiseltä tai kiusalliselta. En ymmärrä miten noin pieneltä kuulostava asia voi aiheuttaa niin hyvän mielen, että hymyilen vieläkin, kun mietin sitä parin minuutin keskustelua.

L:n on paha olla. Minusta tuntuu niin pahalta nähdä hänet niin surullisena ja tietää, että kun hän lopettaa naurunsa, hänestä tuntuu taas pahalta. Esimerkiksi tänään olin lähdössä kämpältä heittämään L:ää laitokselle ja sieltä suoraan kotiin. L istui hiljaa tuolilla ja näytti siltä, kuin purskahtaisi pian itkuun. Halusin niin halata ja lohduttaa häntä, "kaikki muuttuu paremmaksi", mutta en itse pidä kosketuksesta silloin, kun tekisi mieli vain romahtaa, joten koitin vain puheillani piristää häntä, siinä kuitenkaan onnistumatta.

Huomaan L:n mielialan vaikuttavan omaani. Minun on paha olla hänen puolestaan. En tiedä varmaan puoliakaan niistä asioista, joiden vuoksi L:stä tuntuu pahalta, mutta jo nekin, jotka tiedän, romahduttaisivat minut täysin. Toisaalta ihailen L:n vahvuutta, mutta toisaalta ymmärrän ettei hänkään voi olla vahva koko ajan. Toivon vain, että hän löytäisi jonkin paremman keinon purkaa oloaan kuin viiltely.

Tekopyhää. Itse viillän välillä vain siksi, että se tuntuu hyvältä. Viillän, vaikka ei olisikaan paha olla. Minä en välitä itsestäni, minulle on tärkeämpää, että L : llä on kaikki hyvin, tai edes niin paljon paremmin ettei hänen tarvitsisi turvautua viiltelyyn. Minä niin toivoisin, että hän selviäisi tästäkin helvetistä ja että tämä olisi hänen viimeinen helvettinsä. 

Musiikkia. Toivoisin, että tämä biisi olisi valhetta. Kuitenkin pelkään sen olevan täyttä totta.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti