Huolia helvetisti

A:lla on juomisen jälkeinen väsymys.
L:llä on krapula.
Minulla on vain paskat muistot eilisestä hysteerisestä itkusta ja viiltelystä. Kaduttaa, reisi on todella kipeä.

H ei tule tänään, onneksi. Tai en tiedä, olisin halunnut päästä hänestä eroon lopullisesti. Olisin halunnut jo poistaa hänen numeronsa kännykästäni ja unohtaa hänet kokonaan.

T aiheuttaa edelleen päänvaivaa. Pelkään edelleenkin, että olen raskaana hänelle. Tänään olisi tarkoitus hakea testi ja tehdä se. En tiedä mitä meidän välillämme on, enkä sitä halua kysyäkään häneltä viestillä. Haluan kysyä sen häneltä kasvotusten, jolloin näen hänen katseestaan ja eleistään, jos hän valehtelee. Näen hänet tänään, sen päätin itse, ja kysyn häneltä. Haluan eroon tästä löysästä hirrestä.

Olotila? Masentaa. Kaduttaa eilinen viiltely, mutta haluaisin silti tehdä sen uudelleen. Ahdistaa. Tuntuu kuin minulla ei taaskaan olisi minkäänlaista suuntaa, että leijun taas tuulen mukana sinne minne se kulloinkin minua vie. Olen niin pettynyt itseeni. Selvisin niin hyvin, mutta sitten elämä potkaisi vielä kerran, enkä enää jaksanut olla vahva.

Väsyttää. Väsyttää aivan helvetisti. Jos vain voisin menisin kotiin nukkumaan, kunnes kaikki olisi hyvin. Olen taas niin solmussa elämäni kanssa, niin moni asia muuttuu nyt elämässäni.

Menetän E:n ja K:n, oikeastaan olen menettänyt heidät jo. Emme me enää ole ystäviä, me olemme vain kavereita, joiden seurassa olemme tunneilla, joilta voimme kysyä läksyt, joiden kanssa voimme pitää hauskaa, mutta joille emme puhu ongelmistamme.
En oikeastaan ole edes pahoillani heidän menettämisestään. Heidän on parempi olla kahdestaan ja minun on parempi olla muiden kanssa. Olen pahoillani vain silloin, kun näen E:n yksin koulussa. Silloin tuntuu kuin olisin jättänyt hänet yksin. Silloin tuntuu, että jätin hänet itsekkäästi yksin, kun vaihdoin A:n ja L:n seuraan.

H:n menetin jo aikoja sitten, enkä siitä ole ollenkaan pahoillani. Päinvastoin, olen kiitollinen, että pääsin eroon hänestä.

Ja sitten on tietenkin T. Pidän kiinni hänestä, estän häntä putoamasta pois elämästäni, vaikka se ei välttämättä ole oikea vaihtoehto. Jos hänkin häviää elämästäni. Onko se jo liikaa?

Minulle jäisi enää L, jolle voisin todella puhua ja A, jonka kanssa voisin viettää aikaa. Onko kaksi läheistä ystävää jo liian vähän? Ehdin jo tottua yläasteen ja lukion aikana suureen kaveriporukkaan, joille pystyin puhumaan. Nyt, kun todella tarvitsisin jonkun, jolle puhua, heitä ei tunnu löytyvän enää mistään. En minä voi kaikkea puhua L:lle, hänelläkin on omia ongelmia, en minä voi olettaa, että hän jaksaisi kantaa minunkin ongelmani.

L puhuu taas kuolemasta. En tiedä mitä voisin sanoa hänelle. Voisin sanoa hänelle, että jaksa vielä, mutta se ei auttaisi mitään. Tiedän itse millaista helvettiä elämä voi olla, ei se riitä, että joku kehoittaa jaksamaan vielä. Ei jaksaminen riitä. Ei se riitä, että jaksaa vielä huomiseen. Jossain vaiheessa ei vain enää jaksa. Silloin tarvitsisi edes sen yhden päivän, jolloin nauttii joka sekunnista, josta voisi imeä voimaa seuraavaa paskaa päivää varten.

Toivoisin vain niin, että hän jaksaisi, että hänkin saisi jonkin syyn, jonka vuoksi jaksaa, kunnes saa sen paremman päivän. Minulle se syy on L, A ja T, en halua lopettaa elämääni, kun minulla vielä on täällä joku joka jäisi kaipaamaan minua. Minä niin toivoisin, että olisin L:lle tarpeeksi hyvä syy jaksaa hyvään päivään.

Kunpa hän jaksaisi. Kunpa voisin auttaa häntä jotenkin. Kunpa voisin ottaa osan hänen pahasta olostaan, jotta hänellä olisi helpompaa.