Hukassa. Piste.
Ajatukset. Niitä tulee koko ajan lisää ennen kuin olen ehtinyt selvittää edelliset.
L pääsi Niemestä. En ymmärrä, millä periaattella. Eilen hirressä, tänään terve. Ei, ei se mene niin. Ei L ole kunnossa, ainakaan yhtään paremmassa kuin Niemeen mennessä. Hänet vain tyrkättiin pihalle sieltä laitoksen, hänen vanhempien ja ystävien vastuulle.
Laitos on aivan perseestä. Ohjaajat ajattelevat muka L:n parasta pitäessään hänet laitoksessa koko ajan. Ei se ole hänen parhaakseen. Joo he saavat vahdittua L:ää koko ajan, ettei hän tee mitään itselleen, mutta samalla L:n ahdistus ja paha olo vain lisääntyy, kun hän joutuu olemaan vihaamassaan paikassa. Eikö hänen olisi parasta vain palata normaaliin, tylsään arkeen? Mennä kouluun, jossa näkee kavereita ja saa muuta ajateltavaa, nähdä kavereita keskustassa, käydä terapiassa.
Enpä tiedä. Toivoisin, että hän löytäisi elämästä jotain positiivista. Alkaisi nauttimaan niistä pienistä asioista, kuten siitä, että pääsee pois laitoksesta hetkeksi, näkee kavereita. Tiedän aivan helvetin hyvin, että ne tuntuvat mitättömiltä asioilta, mutta niistä pitää vain oppia nauttimaan.
Tekopyhää. Itse haluan vain viiltää. En pysty nauttimaan kavereiden seurasta, en oppimisesta, en musiikista, en mistään. Haluan vain taas tuntea terän ihollani, sen kivun ja tunteen, kun verta on kasaantunut niin paljon, että se vierähtää alas. Haluan vain vuodattaa omaa vertani.
Ääni. Älä jää yksin. Hanki seuraa. Kysy T:tä, hän on sen velkaa sinulle. Lähetä viesti K:lle. Tee jotain. Keskity johonkin, unohda ajatuksesi. Tee läksyt, äidinkielen kirjoitelma, fysiikan muistiinpanot, biologian viikkotehtävät, kemian kirjallinen tehtävä. Tee jotain, nuku tai siivoa tai jotain. Unohda.
Viillän.
~ And I am aware now of how
everything’s gonna be fine one day
Too late, I’m in hell I am prepared now,
seems everyone’s gonna be fine
One day too late, just as well ~
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti