Kaikkea liikaakin

Tuli tosiaan aamulla viillettyä. Vähän. Käsiin tuli yhteensä 14 uutta viiltoa. Kuivasin haavat ja vedin siteet käsien ympärille. Kädet kuitenkin vuotivat vielä pitkän aikaa ja vasen käsi puutuikin kunnolla äidinkielen tunnilla, vaikka koitin sitä suorassa pitääkin. 

Päivä meni ihan hyvin, koko ajan oli suhteellisen hyvä tai neutraali fiilis. 18 aikaan menimme L:n kanssa käymään laitokselle. Ohjaajat, toinen heistä oli samainen persekarvanaama, joka oli kanssamme Acutassa, olivat hyvin kyrsiintyneitä siihen, että L oli lähtenyt kaupungille. Siksipä he päättivät, ettei L:llä ollut enää mitään asiaa ulos, eikä minulla ollut lupaa jäädä laitokselle L:n seuraksi. Jos tämä ei jo tarpeksi ottanut meitä, etenkin L:ää päähän, niin persekarvanaama alkoi vielä puhumaan outoon sävyyn meidän kahden suhteesta. 

"Sä L täytit vasta 16 ja hän on jo 18. Mä en tiedä mikä tää teiän suhde on, mutta ehkä sit pitää rajottaa." 

Vittu! Teki niin mieli potkaista heitä molempia munille, vittu että kyrsii. Vituttaa etenkin L:n puolesta, että hän joutui jäämään niiden perseläpien kanssa laitokselle esittämään, että kaikki on hyvin. Lähdin kuitenkin laitokselta, etten aiheuttaisi L:lle lisää ongelmia. 

Matka laitokselta kämpälle tosiaan kestää noin 10min. 3 tupakkaa paloi vitutuksen vuoksi, pari kertaa teki mieli ajaa punaisista läpi tarkoituksena jäädä auton alle. Oli vain niin vitun paska olo L:n puolesta. L:n mukana jätin laitokseen ilmeisesti myös hyvän fiilikseni. 

Kämpälle päästyä terä ilmestyi heti käteeni. Reiteen 8 viiltoa, kaksi niistä leveitä ja syviä. Toinen niistä vuoti vajaan 3h, ennen kuin sekin tyrehtyi. Ehdin jo lähettää avunhuudon K:lle, kun en saanut vuotoa loppumaan. 

Mietin itsemurhaa. Ehken juuri tällä hetkellä niin, että tekisin sen. Että haluaisin sanoa hyvästit. Että en haluaisi enää elää. 

Mietin sen hyviä ja huonoja puolia. Mietin miksi tekisin sen ja miksi en. Mietin miten tekisin sen. Missä ja milloin. Miten selittäisin sen läheisilleni. 

Usein ajaessa mietin, mitä haluaisin sanoa L:lle, A:lle, K:lle, E:lle, äidelle, jne., jos "joutuisin" liikenneonnettomuuteen ja ehtisin puhumaan heille ennen kuin kuolisin. 

Kaikille sanoisin, että he ovat minulle tärkeitä ja rakkaita, ilman heitä en olisi jaksanut. Etteivät he saisi syyttää itseään kuolemastani, vaan heidän pitäisi jatkaa elämäänsä ja nauttia minunkin puolestani. Minun olisi viimein hyvä olla, heidän pitäisi olla onnellisia puolestani. Ei saisi surra liikaa. Pysykää kiinni elämässä.

Viime aikoina olen miettinyt hautajaisianikin paljon. Tuhkaus, koska ajatus ruumiista maan alla, jossa madot luikertelevat tuntuu irvokkaalta. Samalle hautausmaalle mummun kanssa. Minulle on kuulemma sinne jo hautapaikka varattukin, joten se asia on jo hoidossa. Apulannan Ilona pitäisi soittaa jossain vaiheessa sekä suojelusenkeli. Naispappi mieluiten. Punaisia ruusuja, valkoisia liljoja tai kieloja. Hah ja ruokana olisi pakko olla ainakin kalapuikkoja, parasta ruokaa mitä maa päällään kantaa. 

Tällasta. Jaksan huomiseen. Pystyn siihen. Menen nukkumaan ja unohdan tämän päivän. Huomenna kaikki on taas paremmin. Voin taas yrittää tehdä huomisesta paremman.