" Hautajaiset.
Keräsin voimia niihi ja luulin jo, et pystyisin oleen siel itkemättä ainakaan paljoo. Pääsin istuun paikalleni kappeliin ja purskahdin itkeen ennen kuin kukaa oli ees sanonu mitään. Haudalla, kun laskettiin kukkia, en pystyny meneen ees laskeen kukkavihkoa. Kaikki muut lähti ja sit tapahtu just se mitä pelkäsinki. Jäin seisoon haudalle itkien ja mulle lähes tuntematon sukulainen tuli halaan ja lohduttaan. Tiedän kyl et se tarkotti vaan hyvää, mut mulle siit tuli olo et oon jotenki liian heikko, kun otan vastaan jonkun lähes tuntemattoman ihmisen lohdutuksen.
Loppu ajan hautajaisista meni siihen, et odotin millon pääsee lähteen pois uteliaiden katseiden edestä. Ärsytti, kun ihminen joka ei ollu 10 vuoteen nähny tai ees soittanu mummulle tuli valitteleen, kuinka suuri menetys tää oli ja ottaan osaa suruun. Mitä se enää autto, olis sanonu sillo ku mummu oli viel kuulemassa.
Hautajaisten jälkeinen aika on ollu tahmeeta tarpomista. Kenellekkään en oo oikein puhunu, kaikki varmaan olettaa et hautajaisten jälkeen kaikki on unohdettu ja hyvin. Eilen sit romahdin ja viiltelin. Kirjottaminen ei enää auttanu, enkä sit sillä hetkellä keksiny mitää muutakaa mikä ois auttanu tai ees helpottanu. Tyhmää se oli, siitä ollu mitään apua. Enemmän olis auttanu jos olisin joltakin pyytäny apua, mut mulle se on aina ollu vaikeeta. Pitäis sekin taito opetella ja luotto siihen et joku auttaa, kun sitä tarvitsee."
Noin kirjoitin 25.4. psykologilleni mummun hautajaisista. En muista hautajaisista juuri mitään. Muistan vain papin puheen täysin. Siinä parhaiten muistan kohdan jossa pappi toivotti kaikki tervetulleeksi. Kaavahan siinä kohtaa menee yleensä samalla tavalla: "Hyvät omaiset, läheiset ja ystävät, tervetuloa kunnioittamaan *nimi* poismenoa." Pappi mokasi tämän kohdan totaalisesti, kaikki muistavat hautajaisista vieläkin tämän yhden ainoan virheen, minkä pappi sanoi.
Sanotaan vaikka, että mummun sukunimi olisi ollu Yläjärvi. Pappipa sanoikin hänet Isojärveksi, ja vieläpä monta kertaa puheensa aikana, ennen kuin tajusi virheensä. Raivostuttavaa. Yksi ainoa nimi, eikö sitä voisi opetella ulkoa tai kirjoittaa vaikka käteensä?
Muuta en osaa sähköpostiin lisätä. Tuosta papin virheestä en ole kertonut kuin vain muutamalle ihmiselle. Yritän unohtaa sen ja vaalia mummun hautajaisista kaunista kuvaa. Menen tänään illalla käymään hänen haudalla ja kertomaan, että sain tämän kirjoitettua blogiini. Toivottavasti hän sitten jättää minut rauhaan ja on vain muistoissani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti