Nukuin viime yönä hyvin. Niin käy kerran kuukaudessa. Voisi luulla, että hyvin nukutun yön jälkeen olisi hyvä päivä. Odotat hyvää päivää, suhtaudut odottaen päivään, pyrit nauttimaan päivästä, josta pitäisi tulla hyvä loogisesti ajatellen.
Pssh, kaikkea muuta. Pudotus alkaa, kun ymmärrät ettei päivä välttämättä olekaan hyvä. Huomaat olevasi yksin, vaikka kaverit istuukin vieressäsi, sulkeudut. Eristäydyt, et näytä tunteitasi ulos. Tai ainakin yrität olla näyttämättä. Tiedät itsekin, epäonnistuit siinäkin.
Jossain vaiheessa lukkittaudut vessaan ja oksennat. Paha olo pahenee entisestään, teit taas väärin, MITEN VOIT OLLA NIIN TYHMÄ!?! Kaivat terän lompakostasi. Viilto, viilto, viilto. Turhaa. Veri valuu rannetta pitkin, hyödyttikö tuo nyt jotain? Ei, ei tietenkään. Huono valinta toisensa jälkeen, voiko ihminen olla typerämpi.
Syytät taas itseäsi. Nukuit hyvin, sinulla ei tänään ole mitään syytä olla väsynyt, masentunut, surullinen. Mikset taistele hyvän olon puolesta, pistä vastaan masennukselle? Et saisi olla niin heikko.
Jossain vaiheessa syytät kavereitasi. Suutut heille, he joutuvat vihasi kohteeksi. Mulkoilet heitä, luot heille syyllistäviä katseita. Odotat heidän reagoivan. Mikseivät he vahdi sinua, seuraa mielialaasi, pakota sinua puhumaan?
Ei, väärin. Se ei ole heidän tehtävänsä. He eivät ole oikeat syylliset. Heillä on aivan varmasti tärkeämpääkin tehtävää, kuin vahtia sinua. Sinut ollaan jo menetetty masennukselle, he eivät saa sinua enää ylös haudastasi. Unohda itsesi, niin heidänkin pitäisi tehdä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti